Lue keskustelun säännöt.
Vauvan sukupuoli pettymys
02.02.2019 |
Onko ketään muuta jolle syntyvän vauvan sukupuoli olisi ollut pettymys?
Tiedän olevani kamala ihminen, mutta petyin valtavasti saatuani rakenneultrassa tiedon että odotan poikaa. En ymmärrä itseäni, ensin toivon lasta vuosia ja lopulta sukupuoli tuottaa pettymyksen?
En meinaa keksiä vauvalle nimeä, en löydä mitään mitä haluaisin ostaa. Salaa haaveilemani unelma prinsessavaatteista ja - sisustuksesta kaatui (kyllä, tiedän miten hullulta tämä kuulostaa).
Aina kuulee puhuttavan siitä, miten sukupuolella ei ole merkitystä. Miksi ihmeessä voin edes ajatella näin?
Onko kellään käynyt samoin?
Kommentit (187)
Minulla on 2 poikaa ja yksi tyttö. Ensimmäinen -93 oli ihana vilkas poika...sitten tekemällä tehty -99 vauva ja kun syntyi oli poika nooouuuu... aattelin et taas tietysti vilkas adhd.Mieheni oli onnellinen koska oli ainut poika,edellisestä liitosta 4 tyttöä. (Meillä siis 10v ikäeroa) Sitten tuli vielä "yllätys" eli -02 syntyi pikkuprinsessa.Sanoin kätilöllekkin että jees ei tarvii enää koskaan tulla tännekään! Hän totesi että tyttö oli ilmeisen odotettu.Kyllä!! Koko suvun prinsessa. isot sisarukset pitää edelleen pikkuisena,vaikka on jo lukiolainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävälleni kävi samoin kuin ap:lle neljännen raskauden kohdalla. Oli jo molempia sukupuolia, mutta olisi halunnut vielä yhden tytön.
Itse en ole halunnut sukupuolta selvittää eikä miehenikään. Synnytyksen jälkeen molemmat olleet aivan hulluina vauvaan, olkoonkin että kaikki kolme kertaa tullut samaa sukupuolta.
Edellinen jatkaa vielä... Toinen kaveri oli aina haaveillut tytöstä. Eka lapsi oli poika. Toisesta luvattiin ultrassa tyttöä, jolloin oli aivan onnensa huipulla. Vähän ennen synnytystä ylimääräisessä ultrassa selvisikin, että on sittenkin poika. Kolmas lapsi sitten oli oikeastikin tyttö. En silti ole huomannut, että äiti olisi erityisen kiintynyt tyttöön vs. pojat.
Olis mulle aikamoinen turn off jos lapsi olisi poika. Kyllä vituttaisi katsella kun se alkaa leikkimään pikkuautoilla ja puhumaan traktoreista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap! Tiedän tunteen ja mielestäni tuonteista eivät muut voi sinua syyllistää. Mekin yritettiin vauvaa 5 vuotta ihan rakimpien hoitojen kautta, mutta lopulta raskaus sai alkunsa luonnollisesti. Koko ajan olin toivonut vain vauvaa, en tyttöä tai poikaa. Kun tulin raskaaksi tunsin alusta astu, että poika tulee. Tiesin vain, en kyseenalaistanut sitä mitenkään. Kun rakenneultra oli tulossa tajusin yhtäkkiä, että sehän voi olla myös tyttö. Tulin tuosta ajatuksesta kaihean onnelliseksi ja toivoin kovasti tyttöä. No, poikahan se oli ja olin todella pettynyt. Salasin pettymyksen kaikilta, tuntui väärältä tuntea niin. Raskauden aikana kuitenkin totuin ajatukseen. Kun vauva syntyi hän oli mielestäni kaunein vauva, jonka olin koskaan nähnyt. Rakastuin ensisilmäyksellä. Vauva aikana huomasin, että ei sillä ollut väliä oliko tyttö vai poika, hän oli vauva. Näin kyllä välillä söpöjä vaaleanpunaisia tyttöjen vaatteita ja harmitti, etten voinut niitä ostaa, mutta tilanteet meni äkkiä ohi.
Nyt poika on kohta jo 10 vuotta ja hän sai pukkusiskon muutamaa vuotta myöhemmin. Tyttö on luonteeltaan niin paljon helpompi kuun poika meillä. Minesti olen yllättänyt ihtseni ajattelemasta kuinka paljon helpompaa olisi jos molemmat olisivat tyttöjä. Kateudella myös katson perheitä, joissa on tyttökatras ilman yhtäkään poikaa.
Nykyään olen miehelleni kertonut, että olisin toivonut tyttöä. Myös mieheni on sanonut samaa elämän helpudesta vain tyttöjen kanssa. Mutta toisaalta, eihän meillä ole kokemusta useammasta tytöstä. Niin kuin joku tuossa kirjoittikin voivat tytötkin olla todella erilaisia, ei tyttömäisiä. Täsmennykseksi vielä loppuun, myös poika on meille todella rakas ja tärkeä. Kieltämättä itsellänikin on käynyt mielessä jos kolmatta lasta joskus yrittäisi, olisiko poika? Luulen, että meillä jää tästä syystä näihin kahteen. Tytön ottaisin heti.
Poikalapsessa ainoa pettymys ja pelko olisi siinä, että tulisiko siitä in cel giltti mies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, tunteesi ovat aivan yleisiä ja normaaleja. Et ole kauhea ihminen. Minä lähdin yrittämään lapsia toiveella, että saisin molempia ja sainkin pojan ja tytön. Poikani on aivan ihana ja meillä on erityinen suhde, olemme hyvin samanlaisia. Päätimme vielä yrittää kolmatta ja yllättäen petyin valtavasti kun kuulin hänen olevan poika. En voinut käsittää itseäni, koska minulla oli valtavan hyvä kokemus pojan äitiydestä. Luulen, että minulla oli kyse siitä, että tyttäreni on sellainen lapsi, jota ulkopuoliset ihailevat - reipas, rohkea ja iloinen, ja olen alkanut yhdistää sen sukupuoleen. Toisaalta minäkin kaipasin myös tehdä ne pinnalliset jutut vielä kerran (vaatteet, sisustus) ja leikit (ei prinsessa- ja hoivaleikit, vaan enemmän kokea sellainen asenne maailmaan, mikä tytöillä tuntuu todennäköisemmin olevan ja mikä itsellänikin on). Olen jopa ollut kateellinen ihmisille, joilla on 2 tyttöä, mikä hävettää - minulla on kuitenkin 3 tervettä lasta JA molempia sukupuolia.
Ymmärrän siis tunteesi. Niistä selviää kyllä ja äitits itsessään on se hieno juttu, ei tietyn sukupuolen äitiys.
Vierailija kirjoitti:
Nyt poika on kohta jo 10 vuotta ja hän sai pukkusiskon muutamaa vuotta myöhemmin. Tyttö on luonteeltaan niin paljon helpompi kuun poika meillä. Minesti olen yllättänyt ihtseni ajattelemasta kuinka paljon helpompaa olisi jos molemmat olisivat tyttöjä. Kateudella myös katson perheitä, joissa on tyttökatras ilman yhtäkään poikaa.
Todellakaan ei voi yleistää kuten sanoitkin!Vai helpompaa jos olisi tyttöjä?Mulla on myös juuri 10v poika ja pari vuotta nuorempi tyttö. Poika on niin helppo!Hyväntuulinen,ei kiukuttele,uloslähtö kestää 5min, kaikki sujuu nopeasti, juuri missään ei ongelmia. Tyttö sen sijaan...lähes koko ikänsä päivittäin pahalla tuulella,uloslähtö on yhtä tappelua ja superhidasta,mitkään vaatteet ei kelpaa,hiukset on tyhmästi,juomapullo on lapsellinen,häntä ei huvita se eikä tämä,hän syyttelee meitä vanhempia kaikesta,jos joku menee pieleen kertoo olevansa sen takia koko päivän vihainen ja onkin...En tajua mistä on luonteensa saanut. Rakastan molempia mutta on aika selvää,kumman kanssa on helpompaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai te kerrotte myös niille lapsillenne rehellisesti kun ne on vanhempia noista petymyksen tunteista?
En halua tyttöä prinsessajuttujen vuoksi. Toivon, ettei hänestä tulisi mitään meikkaavaa nukkea. Sen sijaan toivon tyttöä, koska uskon hänen olevan läheisempi mun kanssa myös aikuisuuuteen (poika oli läheinen pienenä, nyt ihailee isäänsä eikä avaudu mulle yms.) ja koska uskon tytön olevan helpompi. Mun poika oli tosi raskas lapsena vaikka ihanat muistot nyt toki myös. Teininä uskon että tyttö voi olla tosin poikaakin hankalampi. Myös aikuisena lapsenlapsen hoitaminen tytön kanssa on yleisempää jne. ellei satu tosi läheistä miniää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kai te kerrotte myös niille lapsillenne rehellisesti kun ne on vanhempia noista petymyksen tunteista?
Voi kuule. Sinulla ei taida olla lapsia? Tai olet saanut juuri toivomasi kombon? Ei lapsille kerrota myöskään niistä lukuisista hetkistä kun oli heihin turhautunut tai vihainen tai toivoi saavansa olla rauhassa. Itse asiassa vanhemmaksi tuleminen on ollut hienoa siinä mielessä, että olen tajunnut että vanhemmat rakastavat lapsiaan äärettömästi vaikka heillä on joskus negatiivisia tunteita heitä kohtaan. Tämä on asettanut jotkut oman lapsuuden kokemukset perspektiiviin.
Toisekseen jos pettyy vauvan sukupuoleen niin ei siinä pety siihen saamaansa vauvaan, vaan siihen, että kokee menettäneensä toisen, kuvittelemansa ja haaveilemansa lapsen. Näin oli ainakin minulla. Syntynyt vauva oli täysin erillinen kokemastani pettymyksestä.
Minusta lapsen saamisessa ei ole kyse siitä, kumpaa sukupuolta lapsi on. Lapsen tehtävä kun ei muutenkaan ole olla mikään vanhempien haaveiden/ toteutumattomien unelmien täyttäjä, vaan hänellä on alusta asti ihan oma elämä omine päämäärineen. Meidän vanhempien tehtävä on olla tukemassa tätä kehitystä, ainakin näin ajattelen asiasta itse. Tässä asiassa taisin olla itse vähemmistöä, kun "toivoin" jo esikoisen kohdalla poikaa, vaikka itse olen hyvin naisellinen nainen ja leikkinyt lapsena paljon nukeilla ja tykännyt pukeutua prinsessaksi. No, toinen lapsi oli sitten kyllä poika, mutta tiedän hänenkin olevan vaan minulla "lainassa ja elämän eväitä saamassa".❤💙
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ihmettä?! Pojat ovat ihania! Ole sinä sitten se perheen”prinsessa” tai ”kuningatar”, heh. Tuo sinun ajatus on ehkäpä kypsymättömyyttä. Minäkin olisin ehkä joskus parikymppisenä toivonut tyttöä, tai ainakin tyttöä ja poikaa. Hölmö ja naiivi kun olin.
Noh, minulla on nyt kolme poikaa. Olen niiin kiitollinen elämälle, että elämä on hionut minusta pois tuollaiset typerät uskomukset ja toiveet, joilla ei loppupeleissä ole mitään väliä. Olen niin onnellinen pojistani ja rakastan heitä valtavasti. Mitä enemmän heitä tuli, sitä vähemmän ajattelin että tyttö olisi kiva. Kolmannen kohdalla en todellakaan toivonut tyttöä, vaikka useimmat niin varmasti luulivat. Ole onnellinen lapsestasi, oli hän mitä sukupuolta tahansa. Tuntuu niin pahalta niiden poikien puolesta, jotka eivät ole toivottuja. Kannattaako silloin saada lapsia ollenkaan, jos ei kykene iloitsemaan heistä lapsina. Kyllä jokaisen tähän maailmaan syntyvän lapsen pitäisi olla rakastettu sellaisena kuin on. Ei mikään äidin prinsessaunelmien täyttäjä ( mitä muuten sitten, jos tyttö ei tykkäisikään prinsessoista?!). Ei lapsi ole mikään sinun jatkeesi, vaan itsenäinen olento, jolla on oikeus olla sellainen kuin on, ja josta sinä olet vastuussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy myöntää, että minullekin poikalapsen saaminen olisi iso pettymys. En osaa olla poikien kanssa, en tiedä mitä he haluavat ja mistä tykkäävät. En todellakaan haluaisi poikalasta. Olen pahoillani jos tämä loukkaa jotakuta.
Pojat ovat samalla lailla yksilöitä kuin tytöt. Jos saisit tytön, on mahdollista ettei hän kuitenkaan istuisi siihen muottiin, jonka olet päässäsi hänelle suunnitellut ja siitä kiinni pitäminen tekisi teidät molemmat onnettomiksi.
Toki yhteiskunnassamme pojan rooli on monessa suhteessa rajatumpi kuin tytön. Mutta ei yhteiskunnan mukaan ole pakko mennä. Ei sinun tarvitsisi miettiä, mitä pojat kasvottomana massana haluavat ja mistä tykkäävät, ainostaan sitä, mitä sinun lapsesi haluaa ja mistä hän tykkää. Oli hän poika tai tyttö.
Tästä lopusta olen vahvasti oman kokemukseni vuoksi eri mieltä. Helppohan sitä on vanhempana noin ajatella ja toimia, mutta menkäähän itse muistoissanne sinne lapsuuden koulun pihaan tai pelikentille. Kyllä siellä oletetaan, että ollaan samanlaisia kuin kaikki muutkin ja on se lapselle iso taakkka erottautua joukosta, vaikka oma äiti sanois et se on ihan ok. Kaverit ja muu vertaisikäisten yhteisö luovat aina ne "säännöt" joiden mukaan toimitaan ja ajatellaan. Sama se kyllä on aikuisillakin: massasta radikaalisti poikkeaminen on vaikeaa!
Minun poika on selvästi jossain määrin (mutta erottuvasti) erilainen kuin luokkakaverinsa, jotka sattuvat olemaan kaikki todella kovia remuajia ja painijoita. Toistaiseksi kaikki onnistuu, kun hänellä on myös se puoli, että on kuitenkin osittain kiinnostunut samoista asioista kun remuajat, mutta kaikkia painimatseja hän kavahtaa ja kaikkoaa. Hän on selvästi akateemisemmin suuntautunut kuin muut, tykkää tutkia ilmiöitä ja keskustella asioista. Kyllä tästä välillä seuraa kummeksuntaa kaveripiirissä, mutta varsinaisesti ei ole joutunut onneksi (ainakaan vielä) kiusaamisen kohteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Minusta lapsen saamisessa ei ole kyse siitä, kumpaa sukupuolta lapsi on. Lapsen tehtävä kun ei muutenkaan ole olla mikään vanhempien haaveiden/ toteutumattomien unelmien täyttäjä, vaan hänellä on alusta asti ihan oma elämä omine päämäärineen. Meidän vanhempien tehtävä on olla tukemassa tätä kehitystä, ainakin näin ajattelen asiasta itse. Tässä asiassa taisin olla itse vähemmistöä, kun "toivoin" jo esikoisen kohdalla poikaa, vaikka itse olen hyvin naisellinen nainen ja leikkinyt lapsena paljon nukeilla ja tykännyt pukeutua prinsessaksi. No, toinen lapsi oli sitten kyllä poika, mutta tiedän hänenkin olevan vaan minulla "lainassa ja elämän eväitä saamassa".❤💙
Nimenomaan. Lapset ovat meillä vain hetken lainassa, jolloin luomme tärkeän perustan tulevalle elämälle. Suurimmaksi osaksi elämäänsä he ovat itsenäisiä ja elävät omaa elämäänsä. Tämä tuntuu todella haikealta toisinaan...
Mä olen poikakatraan jatkeeksi hankittu ”kiintiötyttö”. Ja olen vanhemmilleni pettymys sukupuolestani huolimatta. Mä kun en olekaan se kaikkein tyttömäisin tyttö, eikä glitterit ja prinsessahörsellykset ole koskaan kiinnostaneet.
Eli ei se vielä mitään takaa, vaikka lapsi olisikin sinulle mieluista sukupuolta. Omia persooniaan jokainen.
Nykyään ei taida olla kovia riskejä mistään. Suurimmaksi osaksi asiat hoidetaan niin hyvin, että äitien murheet pyörivät vähäpätöisten asioiden ympärillä. Rakenneultrankin kokokohta taitaa monelle olla sukupuolen selvittäminen.
Ne prinsessa jutut sun muut kestävät vain pari vuotta. Tyttöni on nyt 5-vuotias ja inhoaa pinkkiä. Halusi myös leikata hiuksensa lyhyiksi ja on muutenkin melkoinen poikatyttö. Itsellänikin oli joku vaaleanpunainen unelma tytön äitiydestä, mutta pieleen meni :D Tyttö on ihana omana itsenään, reippaana ja rohkeana, josta prinsessat ja pastellivärit ovat kaukana :D
Mulla oli toisen kohdalla pettymys ultrassa, kun kuulin odottavamme tyttöä. En vaan nähnyt itseäni tytön äitinä. Häpesin sitä tunnetta enkä kellekään kehdannut kertoa. Tuo tunne säilyi ihan raskauden loppuun saakka, toki lieveni vuikkojen kuluessa.
Kokonaan pettymyksentunne hävisi, kun vauva syntyi. Niin kuin joku tuolla yllä kirjoitti, lapset ovat jo ihan pienestä omia persooniaan ja sukupuoli jää siinä täysin toissijaiseksi tekijäksi. Ei meillä ole poika ja tyttö vaan ihanat pienet persoonat lapsina.