Lue keskustelun säännöt.
Oudoin asia mistä teille on suututtu?
Tuli mieleen tässä aamutuimaan kun kaveri suuttui siitä kun tänä aamuna ilmoitin hänelle etten pääsekään aamulla kahville hänen kanssaan koska heräsin aivan kamalaan päänsärkyyn. Sanoin että josko siirrettäisiin esim lounasaikaan koska tiedän että hänellä ei ole menoja. Sai aivan hirveän raivokohtauksen tästä asiasta.
On oudoimpiakin asioita tapahtunut (esim työkaveri suuttui kun sairastuin enkä päässyt töihin) ja kerran mies raivostui siitä kun olin laittanut kokonaisia mustapippureita keittoon (ennen ei ollut tästä valittanut) Haukkui mut ja mökötti koko illan olkkarin nurkassa :D
Kommentit (6320)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin n. 10-vuotias ja vietin päivää kaupungilla isän kanssa kahdestaan (tätä ei tapahtunut koskaan). Olin todella ujo lapsi. Isä kysyi, haluanko jätskiä, johon vastasin varmaan, että "en tiedä,ihan sama." Kun oltiin jätskikiskalla, en osannut valita. Isä sai yhtäkkiä ihan hirveän raivarin ja alkoi huutaa, että "Aina sama juttu sun kanssa, sä et sitten tiedä ikinä mitään, sä olet ihan mahdoton", jne. Muistaakseni ei sitten ostettu jätskiä ja se päivä kaupungilla loppui sitten siihen heti alkuunsa ja lähdettiin kotiin.
Suuttua ei tarvitse, mutta kun lapsi/teini vastaa kysymykseen "haluatko..." vastauksella "emt" tai "ihan sama", niin se tulkitaan aina suoraan kieltäväksi vastaukseksi ja jatketaan matkaan asiasta sen enempää jauhamatta. Jos ei tiedä haluaako jäätelöä tai se on ihan sama saako sitä, niin sitten eivät halua ja eivät saa. Oppivat ajan kanssa sanomaan selvästi.
Tai sitten aralta 10-vuotiaalta voi ystävällisesti kysyä, että haluatko oikeasti jäätelöä, mutta jännittää vai etkö halua? Ujot lapset eivät välttämättä osaa selvästi sanoa mitä haluavat ja tuolla yllä mainitulla taktiikalla oppivat tukahduttamaan tarpeensa eivätkä ilmaisemaan niitä paremmin. Eri asia teinin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin rautakaupasssa aikoinaan duunissa. Vaimon joku jumppakaveri siis ei mikään sellanen jonka kanssa on tekemisssä sen jumpan ulkopuolella. Vaimo oli sit jutellu siinä ulkona niitä näitä ja kävi sit ilmi että kyseinen nainen on rakentamassa mökille terassia ja mieheni tietää paljon terassi maksaa ja mitä siihen tulee.
Menin sit kerran hakee vaimoa sieltä jumpasta ja sen jumppakaverin äijä oli siellä kans hakemassa muijaansa. Juteltiin sen äijän kanssa siinä sitten noista asioista.
Ajatelkaa tätä. Näin sen tyypin ensimmäistä kertaa elämässäni ja kun tiedän noista terasseista paljon, niin tämä oletti tosissaan, että kerään sille puut duunissa ja kerään ruuvit ja pakkaan ison peräkärryn ja ajan 450km sen mökille ja alan sen kanssa rakentaa sitä terassia. Sanoin siinä, että ei mulla ole tollaseen halua eikä aikaa.. Niin vttu tää jätkä sanoo täysin pokerinaamalla, on tää nykymeno kummallista ettei ton vertaa voi kanssaihmistä jelppiä. Onkpa iso asia ja viekö tosiaan niin paljon aikaa.
Mä kysyin siltä, että oletko sä tosissas vaiko onks tää nyt joku hauska piilokamera... Olen tosissani ja mua on pitkään ottanu päähän ihmisten itsepäisyys. Mulla alko keittää niin pahasti päässä, että mun oli pakko lähtee sanomatta sanaakaan autoon.. Kun vaimo tuli sit autoon, niin sanoi ettei toi pariskunta koskaan ikinä meidän suhteen aikana tule meidän kotiin. Älä ikinä edes ehdota ja mainitse noista kahdesta enää... Vaimo sano, että joo enköhän mäkin vaihda jumppavuoroa, että nyt sekin oli kuullut kaiken elämässään.
Ihan tarkennuksena kysyn, oketko mies vai nainen ja montako teitä elää suhteessa? Tässä sadussa esiintyi nyt vaimosi ja miehesi...
Minulle on useampi tuttu kilahtanut sen vuoksi, etten pidä oluesta. En sylje lasiin mutta olutta en kerta kaikkiaan pysty juomaan. Kuulema minun pitää opetella juomaan sitä. En ole vieläkään saanut selville, mikä oluen juomattomuudessa joitain ihmisiä niin provosoi. Ymmärtäisin sen silloin, jos kovaan ääneen yökkäilisin toisten oluenjuonnille mutta siitäkään ei ole kysymys.
Sydäntä kylmää lukea tätä ketjua, kun miettii, mistä kaikista asioista olen itse saanut aikoinani raivareita. Olen siis ex-raivotar, terve vaan kaikille. Minulla syynä kohtauksiini oli rankka kiusaamistausta ja sen myötä kehittymättä jääneet sosiaaliset taidot. Otin ihan oikeasti mm. sen henkilökohtaisena loukkauksena, jos joku käytti jotain sanaa, josta en itse erityisemmin pitänyt. Olin siis ikään kuin koko ajan hyökkäysvalmiudessa siltä varalta, jos joku keksii käydä kimppuuni.
Puoli ongelmaa ratkesi sillä, kun oivalsin, että useimmiten ihmisten käytöksen taustalla ei ole mitään henkilökohtaista eivätkä kaikki halua minulle pahaa. Silti se otti aikansa, että opin oikeasti hallitsemaan tunteitani ja sitä myöten myös käytöstäni. Prosessiin kuului osana myös se, että heivasin elämästäni ne kaikkein provosoivimmat tyypit, joilla oli taipumus huvitella iskemällä tahallaan heikkoihin kohtiini.
Olen jälkeenpäin hävennyt käytöstäni mutta ymmärtänyt samalla, että en tuolloin ymmärtänyt, miksi käyttäydyin kuten käyttäydyin. Oletin tuolloin ihan tosissani, että käyttäytymiseni on normaalia ja että sille ei vaan voi mitään. Onneksi koin tämän "valaistumisen" ja tajusin, että jos haluan jatkossa terveempiä suhteita muiden ihmisten kanssa, on minun ensin muutettavaa omaa käyttäytymistäni. Tsemppiä ja mukavaa kevään odotusta kaikille samojen ongelmien kanssa painiville/painineille!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin rautakaupasssa aikoinaan duunissa. Vaimon joku jumppakaveri siis ei mikään sellanen jonka kanssa on tekemisssä sen jumpan ulkopuolella. Vaimo oli sit jutellu siinä ulkona niitä näitä ja kävi sit ilmi että kyseinen nainen on rakentamassa mökille terassia ja mieheni tietää paljon terassi maksaa ja mitä siihen tulee.
Menin sit kerran hakee vaimoa sieltä jumpasta ja sen jumppakaverin äijä oli siellä kans hakemassa muijaansa. Juteltiin sen äijän kanssa siinä sitten noista asioista.
Ajatelkaa tätä. Näin sen tyypin ensimmäistä kertaa elämässäni ja kun tiedän noista terasseista paljon, niin tämä oletti tosissaan, että kerään sille puut duunissa ja kerään ruuvit ja pakkaan ison peräkärryn ja ajan 450km sen mökille ja alan sen kanssa rakentaa sitä terassia. Sanoin siinä, että ei mulla ole tollaseen halua eikä aikaa.. Niin vttu tää jätkä sanoo täysin pokerinaamalla, on tää nykymeno kummallista ettei ton vertaa voi kanssaihmistä jelppiä. Onkpa iso asia ja viekö tosiaan niin paljon aikaa.
Mä kysyin siltä, että oletko sä tosissas vaiko onks tää nyt joku hauska piilokamera... Olen tosissani ja mua on pitkään ottanu päähän ihmisten itsepäisyys. Mulla alko keittää niin pahasti päässä, että mun oli pakko lähtee sanomatta sanaakaan autoon.. Kun vaimo tuli sit autoon, niin sanoi ettei toi pariskunta koskaan ikinä meidän suhteen aikana tule meidän kotiin. Älä ikinä edes ehdota ja mainitse noista kahdesta enää... Vaimo sano, että joo enköhän mäkin vaihda jumppavuoroa, että nyt sekin oli kuullut kaiken elämässään.
Ihan tarkennuksena kysyn, oketko mies vai nainen ja montako teitä elää suhteessa? Tässä sadussa esiintyi nyt vaimosi ja miehesi...
Ihmetyttää aina ihmisten luetun ymmärtämisen taso. Teksi on kirjoitettu puhekielellä, mutta selkeästi siitä on pääteltävissä, että 'vaimoni jutteli niitä näitä... (ja kertoi että) mieheni tietää paljonko terassi maksaa ja mitä siihen tulee.'
Onko todellakin niin ettei ihmiset pysty tuota tekstistä päättelemään vai halauvatko he alleviivata ettei ap:n teksti ollut nyt kielioppisääntöjen mukaan kirjoitettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä on kaikki toisessa maassa asuvan nettitutun tempauksia
- Suuttui kun skypessä sanoi Hi ja sanoin Hi :) takaisin, en tiedä tänäkään päivänä miksi
- En muista mistä juttu alkoi, mutta veti kamalat kilarit kun kuuli etten ole eläissäni katsonut yhään "aikuisten elokuvaa"(en tiedä iskeekö sensuuri jos käytän sitä oikeaa sanaa, mutta kaikki varmaan hoksaa mistä kyse). Väitti valehtelijaksi ja raivosi että kaikki katsoo tai on katsonut edes kerran elämänsä aikana.
- Kerran kysyi mitä mulle kuuluu, ja kun aloin kertomaan päivästäni suuttui ettei tarvitse niin paljon kertoa, pelkkä parin sanan vastaus olisi riittänyt.
- Kerroin meneväni koirani kanssa ulos ja palaavani pian, suuttui
- Ennen koiran hankintaa suuttui koska hommaan koiranpennun kasvattajalta kodittoman katukoiran sijaan
Vierailija kirjoitti:
Nämä on kaikki toisessa maassa asuvan nettitutun tempauksia
- Suuttui kun skypessä sanoi Hi ja sanoin Hi :) takaisin, en tiedä tänäkään päivänä miksi
- En muista mistä juttu alkoi, mutta veti kamalat kilarit kun kuuli etten ole eläissäni katsonut yhään "aikuisten elokuvaa"(en tiedä iskeekö sensuuri jos käytän sitä oikeaa sanaa, mutta kaikki varmaan hoksaa mistä kyse). Väitti valehtelijaksi ja raivosi että kaikki katsoo tai on katsonut edes kerran elämänsä aikana.
- Kerran kysyi mitä mulle kuuluu, ja kun aloin kertomaan päivästäni suuttui ettei tarvitse niin paljon kertoa, pelkkä parin sanan vastaus olisi riittänyt.
- Kerroin meneväni koirani kanssa ulos ja palaavani pian, suuttui
- Ennen koiran hankintaa suuttui koska hommaan koiranpennun kasvattajalta kodittoman katukoiran sijaan
Onko kyseinen nettituttu kenties venäläinen? Minulla on ollut paljon venäläisiä työ- ja opiskelukavereita ja varsinkin naiset suuttuvat hirveän herkästi milloin mistäkin jutusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun ystäviä tuntuu risoavan vallan kauheasti se, etten halua älypuhelinta. En vain halua sellaiseksi puhelin liimattu käteen -ihmiseksi, millaisia heistä on tullut.
Keith Flintin kuolemasta tuli mieleen, että äitini suuttui minulle lapsena siitä, kun tein The Prodigysta esitelmän kouluun :D Olin muistaakseni kuudennella luokalla. Väänteli naamaansa ja ivasi, että "sekö MUKA on sun suosikkibändi!" Äitini ei ole oikein koskaan kestänyt sitä, jos osoitin joitain "kapinallisempia" piirteitä. Hänelle The Prodigyn fanittaminen ja bändistä esitelmän tekeminen oli juuri tällaista "kapinointia", vaikka tosiasiassa pidin vain bändin musiikista enkä ollut millään muotoa pahis.
No, esitelmäni sai paljon kehuja niin opettajalta kuin luokkakavereiltanikin. Jopa sellaiset luokkatoverit, jotka harvoin keksivät mitään hyvää sanottavaa mistään tai kenestäkään, sanoivat esitelmäni olleen hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin n. 10-vuotias ja vietin päivää kaupungilla isän kanssa kahdestaan (tätä ei tapahtunut koskaan). Olin todella ujo lapsi. Isä kysyi, haluanko jätskiä, johon vastasin varmaan, että "en tiedä,ihan sama." Kun oltiin jätskikiskalla, en osannut valita. Isä sai yhtäkkiä ihan hirveän raivarin ja alkoi huutaa, että "Aina sama juttu sun kanssa, sä et sitten tiedä ikinä mitään, sä olet ihan mahdoton", jne. Muistaakseni ei sitten ostettu jätskiä ja se päivä kaupungilla loppui sitten siihen heti alkuunsa ja lähdettiin kotiin.
Suuttua ei tarvitse, mutta kun lapsi/teini vastaa kysymykseen "haluatko..." vastauksella "emt" tai "ihan sama", niin se tulkitaan aina suoraan kieltäväksi vastaukseksi ja jatketaan matkaan asiasta sen enempää jauhamatta. Jos ei tiedä haluaako jäätelöä tai se on ihan sama saako sitä, niin sitten eivät halua ja eivät saa. Oppivat ajan kanssa sanomaan selvästi.
Tai sitten aralta 10-vuotiaalta voi ystävällisesti kysyä, että haluatko oikeasti jäätelöä, mutta jännittää vai etkö halua? Ujot lapset eivät välttämättä osaa selvästi sanoa mitä haluavat ja tuolla yllä mainitulla taktiikalla oppivat tukahduttamaan tarpeensa eivätkä ilmaisemaan niitä paremmin. Eri asia teinin kanssa.
Höpöhöpö. Jos 10 vuotias ei saa suutaan auki saadakseen jäätelöä niin sietää jäädä ilman. Ihan naurettavaa maanittelua jostain jäätelöstä ”no haluatko nyt vai et vai voi että nyt sinua jännittää kuitenkin otatko nyt siitä..” jeesus.
Vierailija kirjoitti:
Sain lapsena joululahjaksi uudet luistimet. Joululomalla menin isäni kanssa luistelemaan. En osannut luistella kovin hyvin ylipäätään ja niillä uusilla tönköillä luistimilla vielä vähemmän eli meno oli sen mukaista. Isäni suuttui minulle kun en osannut luistella hänen maun mukaan ja marssittiinkin pois sieltä luistinradalta nopeasti. Minä itkua vääntäen.
Toinen tapaus oli teininä kun menimme katsomaan pyörää jonka isäni oli valinnut minulle. En sitä halunnut, koska siinä oli silloisen teinimuodin mukaan epäsopiva malli. Joku pyörä mulla taisi olla jo silloin. Autolla oltiin menty, mutta kun sanoin että en tykkää siitä tarjotusta pyörämallista, niin pyörää ei ostettu ja sain sitten kävellä kotiin muutaman kilometrin matkan. Isä meni autolla suuttuneena.
Vielä tulee mieleen isäni suuttuminen kun olin tarhassa ja liannut/kastellut vaatteet lumessa pihalla, niin en olisi saanut mennä autoon, vaan kävellen yksin kotiin. Olin niin itsenäinen ja itsepäinen jo silloin, että muistan miettineeni reitin kotiin ja lähdin marssimaan kotia kohti. Lopulta isäni huuteli ja juoksi kiinni ja käski autolle takaisin kun olin jo ehtinyt ties kuinka kauas. Matkaa olisi ollut kyllä päiväkodilta lähes 10km. Ehkä äitini ei olisi antanut isälleni sentään tollasta anteeksi, jos olisin lapsena kävellyt kotiin kyseisen matkan tai mihin lie olisin päätynyt.
Jos joskus isäsi on sinun kyydissäsi, niin nakkaat ulos jonnekin tien varteen ja käsket kävellä kotiin! Kaikkea ihmiset tekeekin täysin itsestään riippuvaisille lapsille..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sydäntä kylmää lukea tätä ketjua, kun miettii, mistä kaikista asioista olen itse saanut aikoinani raivareita. Olen siis ex-raivotar, terve vaan kaikille. Minulla syynä kohtauksiini oli rankka kiusaamistausta ja sen myötä kehittymättä jääneet sosiaaliset taidot. Otin ihan oikeasti mm. sen henkilökohtaisena loukkauksena, jos joku käytti jotain sanaa, josta en itse erityisemmin pitänyt. Olin siis ikään kuin koko ajan hyökkäysvalmiudessa siltä varalta, jos joku keksii käydä kimppuuni.
Puoli ongelmaa ratkesi sillä, kun oivalsin, että useimmiten ihmisten käytöksen taustalla ei ole mitään henkilökohtaista eivätkä kaikki halua minulle pahaa. Silti se otti aikansa, että opin oikeasti hallitsemaan tunteitani ja sitä myöten myös käytöstäni. Prosessiin kuului osana myös se, että heivasin elämästäni ne kaikkein provosoivimmat tyypit, joilla oli taipumus huvitella iskemällä tahallaan heikkoihin kohtiini.
Olen jälkeenpäin hävennyt käytöstäni mutta ymmärtänyt samalla, että en tuolloin ymmärtänyt, miksi käyttäydyin kuten käyttäydyin. Oletin tuolloin ihan tosissani, että käyttäytymiseni on normaalia ja että sille ei vaan voi mitään. Onneksi koin tämän "valaistumisen" ja tajusin, että jos haluan jatkossa terveempiä suhteita muiden ihmisten kanssa, on minun ensin muutettavaa omaa käyttäytymistäni. Tsemppiä ja mukavaa kevään odotusta kaikille samojen ongelmien kanssa painiville/painineille!
Todella hienoa, että olet osannut käsitellä asioitasi ja kehittyä ihmisenä. Ei kannata murehtia mennyttä, et voi sille enää mitään. Suurin osa kaltaisistasi ärhentelijöistä (oli taustasyy mikä tahansa) ei koskaan katso peiliin ja mieti omaa käytöstään, joten voit olla tyytyväinen saavutukseesi.
Vierailija kirjoitti:
Käytiin kerran veljen kanssa kesäisenä maanantai-iltana kuntosalilla treenaamassa ja kun tultiin kotiin isä veti kilarit, kun ei oltu muistettu vanhempien 25-vuotis hääpäivää mitenkään. Että kyllä tytöt olisi jotain järjestäneet! (Meitä oli siis vain kaksi poikaa)
No vaikea se on mitään järjestää, kun eivät olleet kertoneet tästä mitään ainakaan mulle. Siinä sitten rynnättiin veljen kanssa kiireellä kauppaan etsimään jotain tarjottavaa.
Siis miksi ihmeessä lasten (aikuisia tai ei) pitäisi järjestää juhlat vanhempien vuosipäivälle? Eikö yleensä ne kyseisen parisuhteen osapuolet itse juhli ja lahjo toisiaan, jos haluavat? Ei tulisi kyllä mieleenkään odottaa omalta lapselta juhlia meidän parisuhteemme kunniaksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen raivokohtausten mestari. Siis saamaan niitä. Joinain päivinä kun olen valmiiksi aralla päällä ja tuntuu kaikki tosi haljulta, niin jotkut ihmiset oikein haistavat sen ja käyvät päälle ihan urakalla. Tyyliin jotain tien puolen vaihtamisista, seison jonossa, sanon väärän läpän tai muuta ihan yhtä käsittämätöntä.
Joskus taas olen pimahtanut ihan kunnolla takaisin kun joku on käynyt kimppuuni sanallisesti ja se raivoaja on yleensä mennyt sanattomaksi siinä vaiheessa. Tätä on tuntemattomien kohdalla hämmentänyt sekin että olen todella pienikokoinen aikuiseksi ja voin vaikuttaa aika nuorelta, mutta käheä ääni ja ronskit sanakäänteet vaientavat koppavimmankin rähisijän. Joskus myös joku on käynyt kimppuuni julkisella paikalla mutta tuijottaessani rauhallisena kaksi metriä pitkä satakiloinen mieheni kun on tullut paikalle niin tyypeillä ei yhtäkkiä ollutkaan mitään asiaa.
Oletko minun entinen kollegani? Se, joka yritti kompensoida lyhyyttään hölmöimmällä mahdollisella tavalla eli rumalla äänellä ja rääväsuisuudella? Hän oli myös sitä mieltä, että ihmiset jäivät katsomaan hänen purkauksiaan, koska eivät uskoneet niin kauniin naisen pystyvän niin rumaan puheeseen, vaikka kyse oli myötähäpeästä. Hänen miehensä ei ollut kaksimetrinen ja satakiloinen, mutta ehkäpä sitä nelikymppisenäkin vielä kasvaa. Tai ainakin lihoo.
Annas kun arvaan: sinulla on profiilikuvissasi Pikku Myy, pienikokoisten ja pahapäisten naisten epäonnistunut esikuva.
Näin ymmärretään äärimmäisen väärin koko teksti eikä vaivauduta lukemaan hieman syvällisemmin. Olen kohtelias, perus käytöstavat omaava ihminen, joka on saanut lokaa silmilleen julkisilla paikoilla todella useasti sen jälkeen kun olen pyytänyt anteeksi. Yhdeltä mieheltä pyysin anteeksi, joka oli ajaa ylitseni polkupyörällä. Hän huusi minulle vielä kaupassa, siinä vaiheessa hain vartijan. Toinen oli vanhempi nainen, joka ulisi minulle jostain samaan tapaan kuin noi alussa mainitut tyypit.
Osaan olla halutessani äärimmäisen ilkeä ja lohkaista takaisin. Alatyylisiä ilmauksia siihen ei tarvita, mutta en todellakaan alistu kuuntelemaan mitä mulle puhutaan. Jostain syystä niinä päivinä, kun maailma on muutenkin harmaa, kaikki tällaiset ihme höyrypäät vyöryvät päälle yhtenä massana. Siihen ei tarvita pikku myy viittauksia eikä myötähäpeää. Jos ensin itse aukoo naamaansa ja saa verbaalisesti lahjakkaammalta takaisin, niin sen on syytäkin herättää myötähäpeää. Jos luulet, että minua kohtaan, lue tekstini uudelleen ja mietipä hieman.
En ymmärrä muutenkaan purkaustasi. Jotain paino- ja koko-ongelmia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sydäntä kylmää lukea tätä ketjua, kun miettii, mistä kaikista asioista olen itse saanut aikoinani raivareita. Olen siis ex-raivotar, terve vaan kaikille. Minulla syynä kohtauksiini oli rankka kiusaamistausta ja sen myötä kehittymättä jääneet sosiaaliset taidot. Otin ihan oikeasti mm. sen henkilökohtaisena loukkauksena, jos joku käytti jotain sanaa, josta en itse erityisemmin pitänyt. Olin siis ikään kuin koko ajan hyökkäysvalmiudessa siltä varalta, jos joku keksii käydä kimppuuni.
Puoli ongelmaa ratkesi sillä, kun oivalsin, että useimmiten ihmisten käytöksen taustalla ei ole mitään henkilökohtaista eivätkä kaikki halua minulle pahaa. Silti se otti aikansa, että opin oikeasti hallitsemaan tunteitani ja sitä myöten myös käytöstäni. Prosessiin kuului osana myös se, että heivasin elämästäni ne kaikkein provosoivimmat tyypit, joilla oli taipumus huvitella iskemällä tahallaan heikkoihin kohtiini.
Olen jälkeenpäin hävennyt käytöstäni mutta ymmärtänyt samalla, että en tuolloin ymmärtänyt, miksi käyttäydyin kuten käyttäydyin. Oletin tuolloin ihan tosissani, että käyttäytymiseni on normaalia ja että sille ei vaan voi mitään. Onneksi koin tämän "valaistumisen" ja tajusin, että jos haluan jatkossa terveempiä suhteita muiden ihmisten kanssa, on minun ensin muutettavaa omaa käyttäytymistäni. Tsemppiä ja mukavaa kevään odotusta kaikille samojen ongelmien kanssa painiville/painineille!
Todella hienoa, että olet osannut käsitellä asioitasi ja kehittyä ihmisenä. Ei kannata murehtia mennyttä, et voi sille enää mitään. Suurin osa kaltaisistasi ärhentelijöistä (oli taustasyy mikä tahansa) ei koskaan katso peiliin ja mieti omaa käytöstään, joten voit olla tyytyväinen saavutukseesi.
Kiitoksia rohkaisevista sanoistasi! Olen vieläkin hämmästynyt siitä, kuinka merkittävästi olen muuttunut ihmisenä tässä suhteessa. En ole täydellinen ja minulla on edelleen joitain epäterveitä käytösmalleja mutta tuo raivoaminen ja kaikesta herneiden nenään vetäminen on mennyttä. Suutun nykyään ainoastaan silloin, mikäli joku selkeästi uhkaa minua jossain tilanteessa tai yrittää kävellä ylitseni. Ironista kyllä, näitä tilanteita sattuu nykyään hyvin harvoin verrattuna entiseen. Konkreettinen todiste siitä, että oma hyökkäävyyteni oli monesti osasyy kohtaamiini konflikteihin.
terveisin se ex-raivotar
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin n. 10-vuotias ja vietin päivää kaupungilla isän kanssa kahdestaan (tätä ei tapahtunut koskaan). Olin todella ujo lapsi. Isä kysyi, haluanko jätskiä, johon vastasin varmaan, että "en tiedä,ihan sama." Kun oltiin jätskikiskalla, en osannut valita. Isä sai yhtäkkiä ihan hirveän raivarin ja alkoi huutaa, että "Aina sama juttu sun kanssa, sä et sitten tiedä ikinä mitään, sä olet ihan mahdoton", jne. Muistaakseni ei sitten ostettu jätskiä ja se päivä kaupungilla loppui sitten siihen heti alkuunsa ja lähdettiin kotiin.
Suuttua ei tarvitse, mutta kun lapsi/teini vastaa kysymykseen "haluatko..." vastauksella "emt" tai "ihan sama", niin se tulkitaan aina suoraan kieltäväksi vastaukseksi ja jatketaan matkaan asiasta sen enempää jauhamatta. Jos ei tiedä haluaako jäätelöä tai se on ihan sama saako sitä, niin sitten eivät halua ja eivät saa. Oppivat ajan kanssa sanomaan selvästi.
Tai sitten aralta 10-vuotiaalta voi ystävällisesti kysyä, että haluatko oikeasti jäätelöä, mutta jännittää vai etkö halua? Ujot lapset eivät välttämättä osaa selvästi sanoa mitä haluavat ja tuolla yllä mainitulla taktiikalla oppivat tukahduttamaan tarpeensa eivätkä ilmaisemaan niitä paremmin. Eri asia teinin kanssa.
Höpöhöpö. Jos 10 vuotias ei saa suutaan auki saadakseen jäätelöä niin sietää jäädä ilman. Ihan naurettavaa maanittelua jostain jäätelöstä ”no haluatko nyt vai et vai voi että nyt sinua jännittää kuitenkin otatko nyt siitä..” jeesus.
Harvemmin lasten kuulee edes sanovan tuota ihansama, vaan kyse on yleensä teini-ikäisestä, jonka voisi tosiaan jo olettaa osaavan ilmaista tahtonsa sitä kysyttäessä. Itsekin oletan ”ihansaman” kieltäväksi vastaukseksi ja sanon siihen esim, että Aijaa, no kerro sitten jos muutatkin mielesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen raivokohtausten mestari. Siis saamaan niitä. Joinain päivinä kun olen valmiiksi aralla päällä ja tuntuu kaikki tosi haljulta, niin jotkut ihmiset oikein haistavat sen ja käyvät päälle ihan urakalla. Tyyliin jotain tien puolen vaihtamisista, seison jonossa, sanon väärän läpän tai muuta ihan yhtä käsittämätöntä.
Joskus taas olen pimahtanut ihan kunnolla takaisin kun joku on käynyt kimppuuni sanallisesti ja se raivoaja on yleensä mennyt sanattomaksi siinä vaiheessa. Tätä on tuntemattomien kohdalla hämmentänyt sekin että olen todella pienikokoinen aikuiseksi ja voin vaikuttaa aika nuorelta, mutta käheä ääni ja ronskit sanakäänteet vaientavat koppavimmankin rähisijän. Joskus myös joku on käynyt kimppuuni julkisella paikalla mutta tuijottaessani rauhallisena kaksi metriä pitkä satakiloinen mieheni kun on tullut paikalle niin tyypeillä ei yhtäkkiä ollutkaan mitään asiaa.
Vika on sinun päässäsi eikä niissä muissa ihmisissä. Kellään tervejärkisellä ihmisellä kun ei ole mitään syytä "käydä kenenkään päälle". Sinun ajatusmaailmassasi kaikki ovat jo valmiiksi sinua vastaan ja puolustaudut olematonta uhkaa vastaan hyökkäämällä ensin. Olet vihainen ja onneton ihminen. Kehottaisin sinua tarkkailemaan ajatusmaailmaasi ja maneerejasi eri tilanteissa. Loppujen lopuksi jokaisen elämä on sellainen minkä siitä itse tekee. Ei elämän tarvitse olla jatkuvaa taistelua.
Lukutaito on kaunis asia ja sen merkitys korostuu kun joku ei osaa sitä. Puhun suomea suhteellisen huonosti ja tarkennan nyt vielä, etten itse saa raivareita, vaan mun päälle on käyty miljoonasti mitä typerimmästä syystä.
En ole itse käynyt kenenkään päälle, vaan päälleni on käyty ja monta kertaa. Monesti joku ihminen on anteeksipyynnön jälkeen ladellut minulle hirveitä uhkauksia ja ollut yllättynyt kun en olekaan alkanut madella vaan sanonut suoriksi takaisin. Se ei ole heikkoutta vaan ihan yksinkertaisesti sitä, ettei anna kävellä ylitseen. pahimmat tiellä riekkujat ovat viiskymppiset miehet ja sitä vähän vanhemmat naiset.
Vierailija kirjoitti:
Isäni on kasvattanut minua ja veljeäni kilahtelemalla. Minusta yritti muokata tällä tavoin hillittyä ja tyttömäistä. En saanut mm. pitää käsiä taskussa tai istua muuten kuin jalat ristissä, sillä muut tavat eivät olleet "naisellisia". Viheltelystä ja purkkapallojen puhaltelusta tuli myös kilarit, samoin siitä jos hiukseni eivät olleet tarpeeksi siististi kammatut kouluun lähtiessäni.
Kerran meillä oli myös perheen kanssa joku hauska ruokapöytäkeskustelu, ja totesin johonkin kommenttiin "koputetaan puuta", ja kopautin kevyesti seinää. Isä sai hirveän hepulin ja rääkäisi "älä älä herranjumala, sä häiritset naapureita tuollaisella kolistelulla, etkö sä nyt tajua mitään senkin torvi!" Veikkaan kyllä että naapurit häiriintyivät enemmän hänen elämöinnistään :D
Mutta joo, isä on antanut minulle loistavan esimerkin siihen, miten EN kasvata omia lapsiani.
Hah, meidän äitimme yritti samaa kasvatustekniikkaa. Lapsesta saa hillityn ja rauhallisen huutamalla kuin hyeena ja käymällä käsiksi.
Ala-asteella ja vielä aikuisenakin yksi kaveri suuttuu aina, jos huomauttaa jotain peruskohteliasta. Hän suuttui jos sanoin, että meillä on vaikka samanlaiset kynät.
Kerran hän itse esitteli jotain koetta, ja kun katsoin sitä uudelleen, niin hän raivostui ettei saa katsoa toisten kokeita.
Toisen kerran hän itse oli nenä kiinni kokeessani, kun sain sen takaisin eli hienosti taas suututtiin muille siitä mitä teki itse. Mitään yksityisyydensuojaa ei ole tuon tyypin kanssa.
Kerran hän suuttui kun vastasin kaikkiin hänen uteluihinsa "en tiedä" mikä tarkoittaa peruskäytöstavat osaavalle: "ei kuulu sinulle". Hän siis kyseli kaikkea todella törkeää sisaruksistani ja äidistäni rahankäytöstä muuttokuvioihin, mikä oli sinänsä hassua, koska emme olleet tekemisissä moneen vuoteen. "Ne eivät taida kertoa sulle kauheasti asioistaan", hän sanoi inhottavasti ennen kuin keskustelu päättyi.
kerroin facebookissa, että julkaisin taas kerran yhden novellin lehdessä. Yksi entinen ammattikouluaikainen koulukiusaajani tuli yksäreillä pyytämään tekstiä sähköpostilla kopiona, ettei tarvitsisi ostaa lehteä. Sanoin, ettei minulla ole sitä alkuperäistä tallessa ja normaali ihminen älyäisi lopettaa tuohon ja ymmärtäisi vihjeen, mutta tämä ihminen alkoi kouluvuosiimme perustuen v..maan "niin tyypillistä sua." Siinä kohtaa itse suutuin ja annoin takaisin, että yritin kohteliaasti vihjaista etten näytä alkuperäistä kuin korkeintaan kustannustoimittajalle ja rouva on hyvä ja menee ostamaan sen lehden, niin mullekin joku maksaisi palkan ja mulla olisi niitä aihioita miljoonittain jos kaikki tiedostot säästäisin. Eli siis ei todellakaan ole iso juttu säästää jotain raakakopiota jostain reginatason lehtijutusta, varsinkin jos niitä tehtailee ihan liukuhihnalta ja tietää minkä tasoisia ne tarinat ovat. Olen siis ammatiltani toimittaja, vaikka tuossa vaiheessa olin vasta aloitteleva. Jostain syystä tuo ihminen ei vastannut enää mitään eikä ole otellut yhteyttä. Pääsin hänestä ja hänen pisteliäistä kommenteista kerralla eroon.
Kuulostaa niin sellaselta että hänen ympärillään pitäisi kaikkien pyöriä eikä muilla saa olla yhtään omaa elämää 😬 kamala ihminen