Lue keskustelun säännöt.
Oudoin asia mistä teille on suututtu?
Tuli mieleen tässä aamutuimaan kun kaveri suuttui siitä kun tänä aamuna ilmoitin hänelle etten pääsekään aamulla kahville hänen kanssaan koska heräsin aivan kamalaan päänsärkyyn. Sanoin että josko siirrettäisiin esim lounasaikaan koska tiedän että hänellä ei ole menoja. Sai aivan hirveän raivokohtauksen tästä asiasta.
On oudoimpiakin asioita tapahtunut (esim työkaveri suuttui kun sairastuin enkä päässyt töihin) ja kerran mies raivostui siitä kun olin laittanut kokonaisia mustapippureita keittoon (ennen ei ollut tästä valittanut) Haukkui mut ja mökötti koko illan olkkarin nurkassa :D
Kommentit (6320)
Vierailija kirjoitti:
Mulla meni välit hyvän kaverini kanssa poikki, sillä hänelle ei selvästikään käy se, että elämässäni on alkanut tapahtumaan positiivisia asioita. Taustalla siis vaikeuksia löytää omaa paikkaani tästä maailmasta, kun on ollut vuosien ajan psyykkistä sekä fyysistä sairastelua, jonka takia työt ja opiskelut on pitänyt laittaa useita kertoja jäihin. Nyt kun olen vihdoin ja viimein löytänyt mieleisen alan, kyennyt tekemään töitä ja yrittänyt olla hyvillä mielin siitä, että muutenkin elämässä on asiat melko hyvin tasapainossa, niin sitten tämä ihminen läheltä päätti suuttua kunnolla ja kaataa sangoittain paskaa niskaani. Hirveää syyllistämistä ja kokemusteni sekä saavutusteni täydellistä mitätöimistä. En tiedä onko helpompaa olla masentuneen ja työkyvyttömän ystävä, sillä sitten se oma elämä tuntuu siinä rinnalla paremmalta. Minusta oli ihan järkyttävää, kuinka joku voi olla täysin sokea sille, miten paljon olen tehnyt töitä nykytilanteeni eteen. Onhan se niin väärin, että melkein viidentoista vuoden matalapaineen jälkeen olen alkanut luottamaan siihen, että tulevaisuudella voi olla jotain hyvää tarjottavana.
Mulla on ollut myös tällainen ystävä, joka sai raivarin, kun pääsin opiskelemaan haluamaani alaa.
Hän myös suuttui, kun tapasin mieheni, joka on huomattavan varakas.
Emme ole enää missään tekemisissä, hän ei vaan kestänyt, miten hyvään suuntaan elämäni on kääntynyt. Aina aiemmin hän yritti keksiä jotain ongelmia joko minun elämästäni tai sitten selosti minulle muiden ihmisten "ongelmia". Hän selvästi pönkitti itseään näillä keksimillään muiden ongelmilla, oikeastaan aika kammottavaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pomo suuttui kun mainitsin, että vihkisormukseni oli hänen suosimastaan laatuliikkeestä. Kyseessä oli small talk -tilanne, jossa kohteliaasti kehuin hänen esittelemäänsä uutta sormusta (joka oli varmasti huomattavasti arvokkaampi kun oma pikku sormukseni).
Vierailija kirjoitti:
Siksi että en juo alkoholia.
Sama. Jostain syystä juotiin kuoharit mummulassa ja olin ehkä 16 tai 17. Mua ei kiinnostanut alkoholi tippaakaan (pun not intended) ja otin alkoholittoman. Kohta sitten kuulin mummun kysyvän äidiltäni, että "miksi 'liisa' otti alkoholittoman" ja äiti vastasi vain jotain, että "kun hän halusi", en muista sanoiko vielä jotain siitä, ettei alkoholi kiinnosta. Lempeästi sen totesi, ei mitenkään provosoivasti. Mummu suuttui ja tiuskaisi, että "kyllä sitä pitäisi jo harjoitella!". Kuoharin juomista? Nyt aikuisena kuoharia juoneena oon voinut itsekseni todeta, että ihan samanlaista sitä on juoda kuin Pommaciakin, harjoitukselle ei siis olisi ollut tarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Äitini suuttui minulle, kun olin saanut ensimmäisen palkkani työpaikastani ja olin ostanut kotiin juhlan kunniaksi leivokset ja hänelle kukkakimpun. Huusi: minä en ole näitä pyytänyt. Tämän muistin sitten vuosikymmenet enkä ostanut hänelle enää kukkia.
En tiedä miksi en ole kelvannut hänelle koskaan mitenkään, en lapsena enkä aikuisena. Minä ilmeisesti olen hänen silmissään vieläkin jokin lapsellinen ääliö. Itsen kasvatin omat lapseni aivan toisella tavalla.
Samainen äiti alkoi huutaa minulle pari vuotta sitten puhelimessa, kun soitin Kaakkois-Aasiasta lomamatkalta. Hän oli ehdottanut että lähettäisin kortin, mutta en lähettänyt kenellekään, vaan Whatsappeja. Hän ei niitä käytä, joten päätin soittaa.
Soitin ja kerroin iloiseen sävyyn, kuinka lämmintä oli jne ... elettiin marraskuun alkua Suomessa.
Hän huusi minulle todella rumalla äänellä: mitä siellä korskut! Menin aivan hämilleni. Olen itsekin jo suht iäkäs. Itkin hotellihuoneessani, koska pelästyin niin paljon. Kokosin itseäni lomalla sitten pikkuhiljaa. Se viha, joka valui minun luuriini hänen minulle huutaessaan, oli hyvin vahvaa ja rumaa. Hänen mielestään Suomessakin oli silloin hienot ilmat ...
Tuo episodi löi sitten viimeisen naulan suhteeseemme. Olin antanut hänen aina kiusoitella ja naljailla itselleni ja hän jopa nipisteli minua huvikseen. Aina arvostelemassa. Minä olin hiljaa. En noussut vastarintaan. Olen sen ikäpolven ihmisiä, jotka eivät nouse vanhempaansa vastaan.
Lomalta tullessani hän soitti ja oli oikein hyväntuulinen ja kyseli kuinka matka meni. Sanoin että eipä mulla siitä ole sulle mitään korskuttavaa. Tajusin, että hän tiesi mistä puhun. Ei pyytänyt anteeksi, ei pahoitellut mitenkään.
Pari kertaa vielä yritti soittaa, mutta sanoin olevani kiireinen, en ehdi jutella. Sitten kai asia meni jakeluun. Lapsiltani hän sitten on tiedustellut minun tilannettani. Minua hän hän aina haukkui ja leimasi hulluksi. Aina sai varoa, mitä luurin kautta tulee.
Nyt on mennyt pari vuotta enkä ole yhteydessä häneen. Ei ole ikäväkään. Hän alkoi mm soitella minulle jatkuvasti ja kiusata milloin mitenkin. Pari kuukautta ennen matkaani soittelutahti kiihtyi ja hän esim soitti ja ilmoitti että oli tehnyt erästä ruokalajia, joka ei edes ollut mitenkään minulle erikoista. Sitten kertoo, että sisarukseni olikin tullut ja vienyt kaiken ruuan mukanaan. En ollut sopinut hänen kanssaan visiitistä.
Tuntui aikansa hyvin pahalta, että oma äiti kiusaa ja suuttuu älyttömistä jutuista, jotka eivät kuulu hänelle mitenkään. Äidiksi en osannut häntä edes sanoa koskaan, vaikka verisukulaisia ollaan.
❤️ sinulle. Oman äitini ajoittaista ”kylmää viha” ja pahansuopuutta on myös ollut raskasta ottaa vastaan. Ajattelen niin, että terve ja tasapainoinen ihminen ei suutu, jos omalla lapsella menee hyvin.
Naimisiinmenoni suututti sekä ystäväni että siskoni :D Siis kaksi eri henkilöä. Ja siis niin pahasti, että välit menivät. Vähän laveammin: olin ollut miehen kanssa yhdessä vasta vuoden, kun päätimme mennä naimisiin. Olimme tunteneet yli 10 vuoden ajalta. Kävimme maistraatissa ja se oli siinä, ei juhlia, ei mitään show'ta.
Ystävä suuttui siksi, että hän oli ollut poikaystävänsä kanssa kauemmin yhdessä, joten minä ETUILIN mennessäni ennen häntä naimisiin. He eivät olleet edes kihloissa silloin.
Sisko suuttui siksi, että on häähullu, ja olisi halunnut järjestää meille kunnon spektaakkelihäät amerikan tyyliin.
No, good riddance molemmat, sanon minä :D Jos ei tämän verran saa itse omasta elämästään päättää, niin se on moro.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain lapsena joululahjaksi uudet luistimet. Joululomalla menin isäni kanssa luistelemaan. En osannut luistella kovin hyvin ylipäätään ja niillä uusilla tönköillä luistimilla vielä vähemmän eli meno oli sen mukaista. Isäni suuttui minulle kun en osannut luistella hänen maun mukaan ja marssittiinkin pois sieltä luistinradalta nopeasti. Minä itkua vääntäen.
Toinen tapaus oli teininä kun menimme katsomaan pyörää jonka isäni oli valinnut minulle. En sitä halunnut, koska siinä oli silloisen teinimuodin mukaan epäsopiva malli. Joku pyörä mulla taisi olla jo silloin. Autolla oltiin menty, mutta kun sanoin että en tykkää siitä tarjotusta pyörämallista, niin pyörää ei ostettu ja sain sitten kävellä kotiin muutaman kilometrin matkan. Isä meni autolla suuttuneena.
Vielä tulee mieleen isäni suuttuminen kun olin tarhassa ja liannut/kastellut vaatteet lumessa pihalla, niin en olisi saanut mennä autoon, vaan kävellen yksin kotiin. Olin niin itsenäinen ja itsepäinen jo silloin, että muistan miettineeni reitin kotiin ja lähdin marssimaan kotia kohti. Lopulta isäni huuteli ja juoksi kiinni ja käski autolle takaisin kun olin jo ehtinyt ties kuinka kauas. Matkaa olisi ollut kyllä päiväkodilta lähes 10km. Ehkä äitini ei olisi antanut isälleni sentään tollasta anteeksi, jos olisin lapsena kävellyt kotiin kyseisen matkan tai mihin lie olisin päätynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksi että en juo alkoholia.
Sama. Jostain syystä juotiin kuoharit mummulassa ja olin ehkä 16 tai 17. Mua ei kiinnostanut alkoholi tippaakaan (pun not intended) ja otin alkoholittoman. Kohta sitten kuulin mummun kysyvän äidiltäni, että "miksi 'liisa' otti alkoholittoman" ja äiti vastasi vain jotain, että "kun hän halusi", en muista sanoiko vielä jotain siitä, ettei alkoholi kiinnosta. Lempeästi sen totesi, ei mitenkään provosoivasti. Mummu suuttui ja tiuskaisi, että "kyllä sitä pitäisi jo harjoitella!". Kuoharin juomista? Nyt aikuisena kuoharia juoneena oon voinut itsekseni todeta, että ihan samanlaista sitä on juoda kuin Pommaciakin, harjoitukselle ei siis olisi ollut tarvetta.
Just näin. Itse olin vasta ehkä 12-vuotias, kun isä oli ostanut punaviiniä juhlapyhän aterialle ja minullekin tarjottiin pieni lasillinen. Oli minusta pahan makuista enkä siten juonutkaan lasiani tyhjäksi, niin toki isä tästä raivostui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ala-asteen opettaja suuttui siitä kun luokan ovella yksi poika huusi, että ope tulee. Opettaja siis tuli opettajanhuoneesta luokkaan ja me oltiin valmiiksi luokassa. Opettaja sai siitä koko tunnin pituisen raivarin, jonka kaikkia aiheita en edes muista paitsi tuon että ”miksi meillä on ovella vahti, joka kertoo koska hän tulee?”. Ei me tehty mitään pahaa luokassa, kunhan juteltiin ja pojan tarkoitus oli vain kertoa, että menkää nyt omille paikoilleen.
Ei varmaan ollut yllätys, että tuo opettaja jäi aika pian tuon jälkeen sairauslomalle eikä enää koskaan palannut töihin. Ja todellakaan ei ollut kyse siitä, että olisimme olleet joku häirikköluokka, suurin osa oli hyvin kilttejä tyttöjä ja pojistakin vain yksi oli hiukan rämäpäisempi.
Olen raivokohtausten mestari. Siis saamaan niitä. Joinain päivinä kun olen valmiiksi aralla päällä ja tuntuu kaikki tosi haljulta, niin jotkut ihmiset oikein haistavat sen ja käyvät päälle ihan urakalla. Tyyliin jotain tien puolen vaihtamisista, seison jonossa, sanon väärän läpän tai muuta ihan yhtä käsittämätöntä.
Joskus taas olen pimahtanut ihan kunnolla takaisin kun joku on käynyt kimppuuni sanallisesti ja se raivoaja on yleensä mennyt sanattomaksi siinä vaiheessa. Tätä on tuntemattomien kohdalla hämmentänyt sekin että olen todella pienikokoinen aikuiseksi ja voin vaikuttaa aika nuorelta, mutta käheä ääni ja ronskit sanakäänteet vaientavat koppavimmankin rähisijän. Joskus myös joku on käynyt kimppuuni julkisella paikalla mutta tuijottaessani rauhallisena kaksi metriä pitkä satakiloinen mieheni kun on tullut paikalle niin tyypeillä ei yhtäkkiä ollutkaan mitään asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sain lapsena joululahjaksi uudet luistimet. Joululomalla menin isäni kanssa luistelemaan. En osannut luistella kovin hyvin ylipäätään ja niillä uusilla tönköillä luistimilla vielä vähemmän eli meno oli sen mukaista. Isäni suuttui minulle kun en osannut luistella hänen maun mukaan ja marssittiinkin pois sieltä luistinradalta nopeasti. Minä itkua vääntäen.
Toinen tapaus oli teininä kun menimme katsomaan pyörää jonka isäni oli valinnut minulle. En sitä halunnut, koska siinä oli silloisen teinimuodin mukaan epäsopiva malli. Joku pyörä mulla taisi olla jo silloin. Autolla oltiin menty, mutta kun sanoin että en tykkää siitä tarjotusta pyörämallista, niin pyörää ei ostettu ja sain sitten kävellä kotiin muutaman kilometrin matkan. Isä meni autolla suuttuneena.
Vielä tulee mieleen isäni suuttuminen kun olin tarhassa ja liannut/kastellut vaatteet lumessa pihalla, niin en olisi saanut mennä autoon, vaan kävellen yksin kotiin. Olin niin itsenäinen ja itsepäinen jo silloin, että muistan miettineeni reitin kotiin ja lähdin marssimaan kotia kohti. Lopulta isäni huuteli ja juoksi kiinni ja käski autolle takaisin kun olin jo ehtinyt ties kuinka kauas. Matkaa olisi ollut kyllä päiväkodilta lähes 10km. Ehkä äitini ei olisi antanut isälleni sentään tollasta anteeksi, jos olisin lapsena kävellyt kotiin kyseisen matkan tai mihin lie olisin päätynyt.
Sun isä kuullostaa ihan idi oo tilta 😱
Yläasteaikainen ystäväni suuttui minulle kun olin läheisissä väleissä pikkusiskoni kanssa. Hän tuli todella mustasukkaiseksi jos vietin aikaani jonkun muun kuin hänen kanssaan. Hei, haloo! Kyseessä oli minun sisko herrantähden, jonka kanssa asuttiin vielä samassa talossa :D
Tämä "ystäväni" tietenkin oli mitä parhaimmat bestikset naapurin samanikäisen tytön kanssa, ja viettivät aikaa keskenään joka päivä. Mutta minä en olisi saanut edes puhua kenellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
17-vuotiaana koristelin täytekakun. En kuitenkaan ollut tajunnut siirtää sitä ensin ns. Kunnon alustalle vaan se oli sellaisella olkisella alustalla, sai sen kyllä siitäkin. Tästä äitini sai vuosisadan kilarit. Huusi niin että Tanner raikui ja oli pitkään vihainen. Nyt olen 35-vuotias ja edelleen ihmettelen tätä juttua ja täytyy myöntää että olen tästä vähän katkera äidilleni.
Hah, äidit ovat vähän ihmeellisiä kyllä välillä. Omani joskus teki samantyylisiä. Muistuu parit kerrat mieleen ainakin, miten hän on suuttunut hulluna minulle, kun on itse muistanut väärin. Hänellä vähän tapana kääntää asiat just toisin päin, jos annan hänelle vaihtoehdot joistain asioista ja sanon mikä EI käy, hän ihan varmasti muistelee, että se ei on KYLLÄ. On esimerkiksi suuttunut kun on ostanut jonkun vääränlaisen tuotteen.
Opiskelijana äiti osti minulle omaan kotiini paistinpannun, joka oli teflonia. Jonkin ajan kuluttua siitä tuli puheeksi ne pannut ja harmittelin ettei valurautaista ollut, hän alkoi huutamaan miten nimenomaan en halunnut sitä, vaikka koko paistinpannun ostoreissun ajan olimme yhdessä etsineet valurautaista, sitä vain ei löytynyt :D
Vierailija kirjoitti:
Kasvotuttu mies suuttui minulle, kun tilaisuuden kahvitarjoilu oli loppunut ennalta ilmoitettuun aikaan eikä hän saanut kahvia puoli tuntia sen jälkeen. En ollut millään tavalla vastuussa tarjoilusta, vaan olin vieraana tilaisuudessa samoin kuin hänkin. En vieläkään tiedä, mitä minun olisi pitänyt tilanteessa tehdä.
Olet nainen? Näin ollen sinun pitäisi olla kykenevä taikomaan kahvitarjoilu tyhjästä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käytiin kerran veljen kanssa kesäisenä maanantai-iltana kuntosalilla treenaamassa ja kun tultiin kotiin isä veti kilarit, kun ei oltu muistettu vanhempien 25-vuotis hääpäivää mitenkään. Että kyllä tytöt olisi jotain järjestäneet! (Meitä oli siis vain kaksi poikaa)
No vaikea se on mitään järjestää, kun eivät olleet kertoneet tästä mitään ainakaan mulle. Siinä sitten rynnättiin veljen kanssa kiireellä kauppaan etsimään jotain tarjottavaa.
Isäni on kasvattanut minua ja veljeäni kilahtelemalla. Minusta yritti muokata tällä tavoin hillittyä ja tyttömäistä. En saanut mm. pitää käsiä taskussa tai istua muuten kuin jalat ristissä, sillä muut tavat eivät olleet "naisellisia". Viheltelystä ja purkkapallojen puhaltelusta tuli myös kilarit, samoin siitä jos hiukseni eivät olleet tarpeeksi siististi kammatut kouluun lähtiessäni.
Kerran meillä oli myös perheen kanssa joku hauska ruokapöytäkeskustelu, ja totesin johonkin kommenttiin "koputetaan puuta", ja kopautin kevyesti seinää. Isä sai hirveän hepulin ja rääkäisi "älä älä herranjumala, sä häiritset naapureita tuollaisella kolistelulla, etkö sä nyt tajua mitään senkin torvi!" Veikkaan kyllä että naapurit häiriintyivät enemmän hänen elämöinnistään :D
Mutta joo, isä on antanut minulle loistavan esimerkin siihen, miten EN kasvata omia lapsiani.
Olin silloisen ystäväni kanssa reissussa ulkomailla. Kävimme taidegalleriassa ja ystäväni, joka harrastaa valokuvausta antoi minulle kameransa ja kehoitti minua ottamaan kuvan itsestään ja yhdestä teoksesta. Tein kuten hän pyysi, jolloin galleristi puuttui peliin, ja ilmoitti ettei täällä saa kuvata. No ystäväni poisti kuvan kamerastaan ja kun päästiin ulos niin voi hel..mikä huuto alkoi. Hän huusi putkihuutoa, että ei siellä galleriassa saa kuvata ja enkö minä sellaista tiedä ym blabblab. Minä sanoin hänelle, että itsehän sinä pyysit ottamaan kuvan omalla kamerallasi, että olisit sanonut ettei siellä saa kuvata. Hiljaiseksi meni. No tämä oli vain yksi episodi monista sillä karsealla lomamatkalla, joka oli muuten ensimmäinen ja viimeinen sen ihmisen kanssa. Ei olla enää missään tekemisissä.
Kerran en halunnut halata tuttavaani äärimmäisen pitkään, niin hän suuttui ja poisti minut Facebook kavereista.
Viimeksi uusi tuttava suuttui kun peruin alustavasti sovitun tapaamisen vauvan sairastumisen vuoksi. Minun puolestani sai suuttua, mutta enpä kaipaa elämääni uutta ihmistä, joka ei ymmärrä ettei välttämättä valvotun yön jälkeen ja vauvan sairastamisen lomassa ole kovin seurallinen / on huonoa seuraa. Hänellä itsellään myös lapsia.
Työkaveri suuttui, kun sain lapsen.
Työkaveri suuttui, kun ostin pikkuauton, joka oli vähän isompi kuin hänen. Eri merkki.
Työkaveri suuttui, kun ei tykännyt samasta ruoasta kuin minä, vaikka kukaan ei pakottanut häntä ostamaan sitä.
Työkaveri suuttui, kun en osaa lukea hänen ajatuksiaan.
Teininä meikkaava kaveri suuttui kun meikkasin. En olisi saanut.
Teininä kaveri suuttui, kun poika josta en yhtään tykännyt, ihastui minuun. Ei olisi saanut ihastua. Enkä olisi saanut ihastuksesta ahdistua. Katkaisi minuun välit tämän vuoksi 😄
Vierailija kirjoitti:
Olen raivokohtausten mestari. Siis saamaan niitä. Joinain päivinä kun olen valmiiksi aralla päällä ja tuntuu kaikki tosi haljulta, niin jotkut ihmiset oikein haistavat sen ja käyvät päälle ihan urakalla. Tyyliin jotain tien puolen vaihtamisista, seison jonossa, sanon väärän läpän tai muuta ihan yhtä käsittämätöntä.
Joskus taas olen pimahtanut ihan kunnolla takaisin kun joku on käynyt kimppuuni sanallisesti ja se raivoaja on yleensä mennyt sanattomaksi siinä vaiheessa. Tätä on tuntemattomien kohdalla hämmentänyt sekin että olen todella pienikokoinen aikuiseksi ja voin vaikuttaa aika nuorelta, mutta käheä ääni ja ronskit sanakäänteet vaientavat koppavimmankin rähisijän. Joskus myös joku on käynyt kimppuuni julkisella paikalla mutta tuijottaessani rauhallisena kaksi metriä pitkä satakiloinen mieheni kun on tullut paikalle niin tyypeillä ei yhtäkkiä ollutkaan mitään asiaa.
Vika on sinun päässäsi eikä niissä muissa ihmisissä. Kellään tervejärkisellä ihmisellä kun ei ole mitään syytä "käydä kenenkään päälle". Sinun ajatusmaailmassasi kaikki ovat jo valmiiksi sinua vastaan ja puolustaudut olematonta uhkaa vastaan hyökkäämällä ensin. Olet vihainen ja onneton ihminen. Kehottaisin sinua tarkkailemaan ajatusmaailmaasi ja maneerejasi eri tilanteissa. Loppujen lopuksi jokaisen elämä on sellainen minkä siitä itse tekee. Ei elämän tarvitse olla jatkuvaa taistelua.
Kyllä Burana yleensä tehoaa migreenisärkyyn, mutta riippuu tietysti siitä miten paljon ja missä vaiheessa sitä ottaa. Ja siitäkin miten kova päänsärky on. Migreenihän ei ole samanlaista kaikilla ihmisillä ja samankin ihmisen migreenikohtaukset voivat olla eri kerroilla hyvin erilaisia.