Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ahdistaa lähteä kotiseudulle vanhempieni luokse lomailemaan
23.07.2023 |
Muutama päivä olisi ensi viikolla tarkoitus siellä viettää, en tiedä miksi ahdistus valtaa mieleni.
Onko se sitten sitä, että en halua nähdä vanhempiani tilanteessa, jossa itse lähes kuusikymppisenä näen heidän ikääntymisen, samalla kun itsekin ikäännyn ja muutun raihnaiseksi, ja puhutaan joko kunkin sairaushistoriasta, puutarhan kasveista, tai edesmenneistä naapureista. Kerran vuodessa kesälomallani siellä käyn, joulun aikaan 1-2 päivää käyn kääntymässä. Yli 80-v. vanhemmat siellä odottelee, vaikka en tiedä kuinka odottelee, onko tää vain meille kaikille jotain pakkojuttua.
No, itsekin olen äiti ja odotan että parikymppinen poika edes joskus kävisi kotona minua treffailemassa, koska häntä ikävöin kovasti.
Silti mietin, että kuinka kovasti omat vanhempani minua odottelee, kun jo 40 vuotta sitten lähdin kodista maailmalle. Olenko tullessani riesaksi vai todellako minua haluvat nähdä.
Kommentit (19)
Onneksi palstalaiset eivät keskustele läheistensä kanssa, kunhan palstalla miettivät, että mitenkäs tämä nyt on,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama tilanne, vaikka olen sinua reilusti nuorempi (äitini lähes 80v.). Minua ahdistaa ajatus siitä, että äitini on melko huonossa kunnossa ja tiedän että yhteistä aikaa ei ole välttämättä montaa vuotta jäljellä.
Luulen että ahdistus johtuu osittain siitä, että äitini on aina ollut todella vahva ja nyt hänen näkemisensä heikkona jotenkin keikauttaa roolit nurinpäin. Koen olevani huono ihminen kun en ole siellä auttamassa niin kuin äitini teki omalle äidilleen, mutta en todellakaan halua muuttaa toiselle puolelle Suomea ja jättää omaa elämääni tauolle mahdollisesti vuosiksi.
Totta kai he odottavat sinua. Olet heille tärkeä. Olen samanikäinen kuin sinä, mutta olen menettänyt vanhempani jo kauan sitten. Kaipaan heitä yhä. Oli aina ilo mennä lapsuuskotiin ja minua odotettiin ilahtuneena. Muistot lämmittävät.
Olisi hienoa, jos tapaisitte usean sukupolven voimin, siten että myös poikasi olisi mukana. Perhe on elämän tukipilari, useimmiten.
Jos ovat normaaleja niin miksei, jos taas pershäiriöisiä ym. niin miksi ylipäätään enää kommunikoit kanssaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ole joku kerta käymättä niin näät miten reagoivat. Ei voi tietää mutta luulis että tykkäävät kun käyt, saavat jutella ja vaihtelua jos päivät on muuten kovin samanlaisia.
Ei ole mitään mieltä jättää harvoista kerroista yhtään väliin.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mikään pakko käydä.
No pakkoa ei varmaan ole, mutta olisi outoa, jos lähes 60 vuotias jättäisi kokonaan käymättä vanhojen vanhempiensa luona. Minä ehdottaisin sitä, että kävisit useammin, kaksi kertaa vuodessa vierailu on todella vähän. Mietit sellaista asiaa myöhemmin, kun vanhempasi ovat kuolleet.
Tottakai vanhemmat odottavat ja ethän ole rasite, jos auttelet vanhempia arkisissa asioissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olet kovin ahdistunut siellä käydessäsi, niin voi olla että ahdistus tarttuu ja he tuntevat olonsa epämukavaksi.
Toivottavasti osaat peittää olosi ja edes näytellä iloista, vaikka heidän puheenaiheensa ovatkin sinunlaisellesi liian pitkästyttäviä.
"Kotiseudulle Pohjois-Karjalaaaaaaaaaaaaaaaan~!"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, sinne nyt suunta kuitenkin. Yritän olla apuna parhaan kykyni mukaan. Ahdistaa vaan jo etukäteen se, että tiedän saavani osakseni arvostelua kaikesta, siis ihan kaikesta menneestä. Ja sitä sitten nieleskelen päivätolkulla. Nukutaan samoissa tiloissa.
T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse alkaisin jättää jo väliin. Aikansa kutakin. Lähetä postikortteja.
No sitten ystävällisesti ojennat heitä sanoen menneet on menneitä eikä niitä voi muuttaa niin puhutaanpa tämän hetken asioista sen sijaan kuten vaikka....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tui tilanne tuo ristiriitaisia tunteita pintaan varmaan monelle. Ajan kuluminen, oma ja vanhempien ikääntyminen. Heidän, ja myös omat huonot puolet ja epäonnistumiset.
Itsellä oli kaikki nämä viime viikolla, mutta myös:
Kiitollisuus menneestä ja nykyhetkestä.
Tunne, että joitakin hetkiä haluaa kokea heidän kanssaan vielä monta kertaa.
Jos eivät ole ystävällisiä sinulle, niiin et tietenkään mene edes käymään. Minä ottaisin sellaisen käytöksen merkkinä, etten ole tervetullut.
Oletko ap vanhempiesiainut lapsi vai onko sinulla sisaruksia? Jos on, niin käyvätkö he vanhempia tervehtimässä useammin vai harvemmin kuin sinä?
Vierailija kirjoitti:
No, sinne nyt suunta kuitenkin. Yritän olla apuna parhaan kykyni mukaan. Ahdistaa vaan jo etukäteen se, että tiedän saavani osakseni arvostelua kaikesta, siis ihan kaikesta menneestä. Ja sitä sitten nieleskelen päivätolkulla. Nukutaan samoissa tiloissa.
T. Ap
Etkö jo lähes 6-kymppisenä osaa jättää vanhempien sanomiset omaan arvoonsa? Pane ne iän piikkiin. Kerro sen sijaan heille omasta elämästäsi, kysele vanhemmilta vanhoista ajoista. Mitä muistavat omista vanhemmistaan, omasta lapsuudestaan. Näitä kaikkia kysyisin itse vanhemmiltani, jos olisivat vielä elossa.
Ap, säilythän edelleen vanhempiesi lapsena, vaikka oletkin lähtenyt sieltä yli 40 v sitten.
Luulisi, että sinulla olisi huoli vanhempiesi pärjäämisestä, jaksamisesta ja tämä ajaisi sinua useammin heitä katsomaan. Itselläni ainakin oli suuri huoli heistä ja oli pakottava tarve mennä heitä katsomaan ja auttamaan. Vanhempien kuoleman jälkeen olikin sitten ahdistava tunne palata vanhaan lapsuuden kotiin.
Alue: Aihe vapaa
Ole joku kerta käymättä niin näät miten reagoivat. Ei voi tietää mutta luulis että tykkäävät kun käyt, saavat jutella ja vaihtelua jos päivät on muuten kovin samanlaisia.