Oudoin asia mistä teille on suututtu?

Exäni sai usein kilareita siitä jos joku mies katsoi minua, tai ainakin mieheni väitti jonkun katsoneen, itse en huomannut mitään. Käsittämättömiä ovat myös tyypit jotka ajavat takanasi ja soittavat torvea kun pysähdyt punaisiin valoihin tai jos jarrutat ettet ajaisi edelläsi olevan kymppipyörän alle, näitä pipipäitä löytyy tietynmerkkisten autojen ratin takaa.

Äiti suuttui, kun seiskaluokalla käyttämäni housut eivät enää mahtuneet minulle parikymppisenä.

Tätini suuttui, kun käytin ala-asteella mustia vaatteita, koska näytin niissä kuulemma saatananpalvojalta. Kyseinen täti on tapakristitty.

Sama täti suuttui, kun ostin teininä aivan perus farkkuja ja paitoja Vero modasta. Olivat hänen mielestään ilmeisesti liian kalliita ja/tai h*orahtavia. Suuttui vielä siitäkin, että ostin maastohousut ja totesi, että hän ei omia lapsiaan armeijan vaatteisiin pukisi. Heidän perheessään oli silti asenne, että perheen pojan täytyy mennä armeijaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ei kai kukaan hullu laita kokonaisia mustapippureita keittoon. Siskonmakkarakeittoon voi laittaa kokonaisia, mutta vain koska se on perinne ja siinä käytetään maustepippuria, eikä kukaan käytä maustepippuria niin usein, että sille olisi erikseen oma rouhin. Ihan syystä mies sai raivarit kyllä tässä.

Siis mitä ihmettä. Kauhea potti alapeukkua tästä. Siis kyllähän se kokonainen pippuri lusikassa on ihan oikea ongelma. Ei niitä kukaan halua syödä. Ne pitää joko siivota pois keitosta tai lusikoiminen menee todella vaikeaksi, kun joka lusikallisella joutuu väistelemään pippureita. Tilanne vaan vaikeutuu mitä lähemmäs kulhon pohjaa pääsee.

Just tänään poimin kokonaisen pippurin saarioisen eineslihakeitosta :D että niin se näkyy jopa äitien tekemään ruokaan kuuluvan, eikä ole käynyt mielessäkään kyseenalaistaa. Käytetäänhän laakerinlehtiäkin mausteena, vaikkei niitä ole tarkoitus syödä.

Tämä kuulostaa uskomattomalta mutta on totta. Muutama vuosi sitten olimme vieneet lapset mummilaan viikonlopuksi, koko viikonlopun oli määrä olla parisuhdeaikaa. Joimme viiniä kuistilla kun pihaan ajoi auto ja nainen joka oli tuttavamme, ei siis mikään hyvä ystävä hihkaisi että hyvä te ootte kotona, tehän otatte nämä varmaan yhdeksi yöksi !  Suuttui kun sanottiin että ollaan humalassa ja halutaan olla kaksin.

Säälitti ne pikku pojat siellä takapenkillä, äiti ajeluttaa pitkin kaupunkia tyrkyttämässä ties kelle  hoitoon koska on saanut ex-tempore päähänsä mennä johonkin bändikeikalle ...

No tuohan on ihan pelkkää kateutta! :D :D 

Ex sai huutoraivarit mm. siitä, kun olin lajitellut hänelle tulleet postit väärin ja siivonnut eteisen komeron.

Töissä asiakas sai kilarit, kun hänen saapuessaan nousin seisomaan, hymyilin ja sanoin päivää. Sain pitkän ja vakavan saarnan siitä, kuinka epäkohtelias olin. Oli pitkään vähän semmoinen wtf-olo, enkä kyllä ymmärrä tätä vieläkään.

Vierailija kirjoitti:

Siitä kun olin laihtunut. Odotin tutun kanssa samaan aikaan lasta ja vajaa vuosi niiden syntymän jälkeen kohdattiin parkkipaikalla. Hän veti hirveän huutohepulin siitä kun olin laihtunut 30 kiloa. En tiedä edelleenkään miksi. Olin kuulemma huono äiti ainakin, sen sain selvää siitä huudosta. Olin edelleen hieman ylipainoinen niin en ihan tajunnut mistä syytti, en ollut kuihduttanut itseäni kuitenkaan.

No ihan selvää kateutta :D 

Painon nousu ja lasku aiheuttaa ihme reaktioita. Ensin olet liian lihava ja sitten laiha. Ihme touhua. 

Vierailija kirjoitti:

Yläasteella multa varastettiin naulakosta huivi. Itse tehty eli täysin tunnistettavissa, ei ole kellään just samanlaista. Kerran sit näin huivini yhden samanikäsen muijan kaulassa ja menin sanomaan, et sulla on mun huivi ja säkö sen veit naulakosta? Repäs sen äkäsenä kaulastaan, heitti mua päin ja huusi, et ”pidä sit saa**na!” Ja huuteli ja haukku vielä muutakin mulle.

No tää suuttuminen oli varmaan osaks nolostumista kiinnijäämisestä...mut huonosti hoidettu silti!

Hohoho ollut varmaan sama tyyppi kyseessä kuin minun tarinassani (tämän olen jossain joskus jo kertonutkin). Kaverillani oli syntymäpäivät ja vein cd-levykotelon hänelle lahjaksi, sattui sellainen olemaan äidilläni lahjakaapissa. Asuttiin kaukana kaupungista ja meidän kylällä oli vain pari ruokakauppaa, joten ihan kätevää että äidillä oli lahjakaappi mistä sitten sai sopivasti lahjoja synttäreille. No enivei. Seuraavana koulupäivänä näin kaverin antavan tämän kotelon yhdelle toiselle tytölle, menin kaverin luokse ja kuittasin siihen jtn että kiva kun lahja kelpasi. Äyskäisi siihen että hänellä oli muka jo sellainen. Koko seuraavan oppitunnin ajan sain puhelimeeni viestejä näiltä kahdelta, haukkuivat minua, tämä toinen tyttö vieläpä todella tökerösti ja henk.kohtasuuksiin menien. Lähdin kesken päivän sitten kotiin, en halunnut kohdata tyttöjä sinä päivänä. Mutta samantyylistä käytöstä, jäi kiinni ja johan alkoi haukkuminen. Säälittäviä poloja.

Vierailija kirjoitti:

Mulla meni välit hyvän kaverini kanssa poikki, sillä hänelle ei selvästikään käy se, että elämässäni on alkanut tapahtumaan positiivisia asioita. Taustalla siis vaikeuksia löytää omaa paikkaani tästä maailmasta, kun on ollut vuosien ajan psyykkistä sekä fyysistä sairastelua, jonka takia työt ja opiskelut on pitänyt laittaa useita kertoja jäihin. Nyt kun olen vihdoin ja viimein löytänyt mieleisen alan, kyennyt tekemään töitä ja yrittänyt olla hyvillä mielin siitä, että muutenkin elämässä on asiat melko hyvin tasapainossa, niin sitten tämä ihminen läheltä päätti suuttua kunnolla ja kaataa sangoittain paskaa niskaani. Hirveää syyllistämistä ja kokemusteni sekä saavutusteni täydellistä mitätöimistä. En tiedä onko helpompaa olla masentuneen ja työkyvyttömän ystävä, sillä sitten se oma elämä tuntuu siinä rinnalla paremmalta. Minusta oli ihan järkyttävää, kuinka joku voi olla täysin sokea sille, miten paljon olen tehnyt töitä nykytilanteeni eteen. Onhan se niin väärin, että melkein viidentoista vuoden matalapaineen jälkeen olen alkanut luottamaan siihen, että tulevaisuudella voi olla jotain hyvää tarjottavana.

Voi että miten inhottava "kaveri"! Mukava kuitenkin kuulla, että elämäsi on saanut uuden myönteisemmän suunnan ja hatunnosto sinulle tekemästäsi työstä :)

Oma kokemus: olin nuorena ulkomailla vaihdossa ja isäntäperheen äiti suuttui minulle siitä, kun en eräänä perjantai-iltana halunnut lähteä ulos bilettämään. Hänen mielestään ei ollut hyväksi istua aina vain kotona. Olin mm. tuolloin saman viikon aikana käynyt kahvittelemassa ja ostoksilla sekä kielikurssikaverieni että paikallisten tuttujeni kanssa mutta hänen mielestään vain bilettäminen oli "oikeaa" nuorille sopivaa kanssakäymistä.

Vierailija kirjoitti:

Äiti suuttui, kun seiskaluokalla käyttämäni housut eivät enää mahtuneet minulle parikymppisenä.

Tätini suuttui, kun käytin ala-asteella mustia vaatteita, koska näytin niissä kuulemma saatananpalvojalta. Kyseinen täti on tapakristitty.

Sama täti suuttui, kun ostin teininä aivan perus farkkuja ja paitoja Vero modasta. Olivat hänen mielestään ilmeisesti liian kalliita ja/tai h*orahtavia. Suuttui vielä siitäkin, että ostin maastohousut ja totesi, että hän ei omia lapsiaan armeijan vaatteisiin pukisi. Heidän perheessään oli silti asenne, että perheen pojan täytyy mennä armeijaan.

Siksi armeija onkin Pyhä, ellei jopa Tabu.

Sama kuin leikkisi kiihkouskovaisen kotona pappia, machoisän poika pukisi hameen, jne.

Joissakin levottomissa maissa on armeijan kuosi virallisesti varattu vain ammattikäyttöön, sen toki ymmärtää siellä.

Muuten fiksu opettaja suuttui ammattikoulussa, kun sanoin kärsiväni helvetillisestä päänsärystä. Ehkä hän oli tuntien jälkeen, loppuviikosta jo väsynyt, mutta ei olisi tarvinnut huutaa pää punaisena särkypotilaalle. Ainakin olisi voinut pyytää anteeksi.

Olin kaverin kanssa teininä yökylässä yhdellä pojalla. Poika näytteli illalla sen piirtämiä lohikäärmeitä, ja kehuin niitä. Piirsin itse hienomman. Poika suuttui, ja kaverini nautti tilanteesta.

Jäi mieleen. Olen pahoillani. En ajatellut sitä niin, ei ollut tarkoitus "leuhkia". :)

Mieheni suuttuu aina, kun häntä pyytää siivoamaan omat jälkensä keittiöstä. Tämä onkin oikeastaan ainut huono puoli hänessä/suhteessamme. Muuten hän on fiksu ja rauhallinen, emmekä tappele juurikaan muusta. Mutta kun mies n. kerran kaksi kokkaa viikossa, hän jättää keittiön aivan pommin jäljille. Kun pyydän täysin asiallisesti, että voisiko hän siivota jälkensä, alkaa mökötys, tuhahtelu ja ovien paiskominen. Olen jopa odottanut muutaman vuorokauden, josko siivoaisi pyytämättä, mutta sama homma. Ei voi siis johtua siitä, että sanoisin hänelle asiasta, vaikka olikin jo aikeissa tehdä sen. 

Olin jostain saanut 10penniä kasaan enemmän kuin kaveri 90luvulla ja se oli kuulemma hänen. Alkoi riitely. Haukkui minua. Taisin lopulta heittää sen pennin hänen eteen. Lähdin kotiin eikä oltu tekemisissä pitkään aikaan. Minulla oli markkoja muutenkin. N. 7vuotiaana.

Äitini suuttui minulle, kun olin saanut ensimmäisen palkkani työpaikastani ja olin ostanut kotiin juhlan kunniaksi leivokset ja hänelle kukkakimpun. Huusi: minä en ole näitä pyytänyt. Tämän muistin sitten vuosikymmenet enkä ostanut hänelle enää kukkia.

En tiedä miksi en ole kelvannut hänelle koskaan mitenkään, en lapsena enkä aikuisena. Minä ilmeisesti olen hänen silmissään vieläkin jokin lapsellinen ääliö. Itsen kasvatin omat lapseni aivan toisella tavalla.

Samainen äiti alkoi huutaa minulle pari vuotta sitten puhelimessa, kun soitin Kaakkois-Aasiasta lomamatkalta. Hän oli ehdottanut että lähettäisin kortin, mutta en lähettänyt kenellekään, vaan Whatsappeja. Hän ei niitä käytä, joten päätin soittaa.

Soitin ja kerroin iloiseen sävyyn, kuinka lämmintä oli jne ... elettiin marraskuun alkua Suomessa.

Hän huusi minulle todella rumalla äänellä: mitä siellä korskut! Menin aivan hämilleni. Olen itsekin jo suht iäkäs. Itkin hotellihuoneessani, koska pelästyin niin paljon. Kokosin itseäni lomalla sitten pikkuhiljaa. Se viha, joka valui minun luuriini hänen minulle huutaessaan, oli hyvin vahvaa ja rumaa. Hänen mielestään Suomessakin oli silloin hienot ilmat ...

Tuo episodi löi sitten viimeisen naulan suhteeseemme. Olin antanut hänen aina kiusoitella ja naljailla itselleni ja hän jopa nipisteli minua huvikseen. Aina arvostelemassa. Minä olin hiljaa. En noussut vastarintaan. Olen sen ikäpolven ihmisiä, jotka eivät nouse vanhempaansa vastaan.

Lomalta tullessani hän soitti ja oli oikein hyväntuulinen ja kyseli kuinka matka meni. Sanoin että eipä mulla siitä ole sulle mitään korskuttavaa. Tajusin, että hän tiesi mistä puhun. Ei pyytänyt anteeksi, ei pahoitellut mitenkään.

Pari kertaa vielä yritti soittaa, mutta sanoin olevani kiireinen, en ehdi jutella. Sitten kai asia meni jakeluun. Lapsiltani hän sitten on tiedustellut minun tilannettani. Minua hän hän aina haukkui ja leimasi hulluksi. Aina sai varoa, mitä luurin kautta tulee.

Nyt on mennyt pari vuotta enkä ole yhteydessä häneen. Ei ole ikäväkään. Hän alkoi mm soitella minulle jatkuvasti ja kiusata milloin mitenkin. Pari kuukautta ennen matkaani soittelutahti kiihtyi ja hän esim soitti ja ilmoitti että oli tehnyt erästä ruokalajia, joka ei edes ollut mitenkään minulle erikoista. Sitten kertoo, että sisarukseni olikin tullut ja vienyt kaiken ruuan mukanaan. En ollut sopinut hänen kanssaan visiitistä.

Tuntui aikansa hyvin pahalta, että oma äiti kiusaa ja suuttuu älyttömistä jutuista, jotka eivät kuulu hänelle mitenkään. Äidiksi en osannut häntä edes sanoa koskaan, vaikka verisukulaisia ollaan.

Anoppi suuttunut muun muassa siitä, että en pyytänyt häntä hoitoavuksi kuukauden ikäiselle vauvalle. Suuttui myös kun en tajunnut pyytää häntä auttamaan ristiäisjärjestelyissä. Ei kuitenkaan itse tarjoutunut auttamaan...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti suuttui, kun seiskaluokalla käyttämäni housut eivät enää mahtuneet minulle parikymppisenä.

Tätini suuttui, kun käytin ala-asteella mustia vaatteita, koska näytin niissä kuulemma saatananpalvojalta. Kyseinen täti on tapakristitty.

Sama täti suuttui, kun ostin teininä aivan perus farkkuja ja paitoja Vero modasta. Olivat hänen mielestään ilmeisesti liian kalliita ja/tai h*orahtavia. Suuttui vielä siitäkin, että ostin maastohousut ja totesi, että hän ei omia lapsiaan armeijan vaatteisiin pukisi. Heidän perheessään oli silti asenne, että perheen pojan täytyy mennä armeijaan.

Siksi armeija onkin Pyhä, ellei jopa Tabu.

Sama kuin leikkisi kiihkouskovaisen kotona pappia, machoisän poika pukisi hameen, jne.

Joissakin levottomissa maissa on armeijan kuosi virallisesti varattu vain ammattikäyttöön, sen toki ymmärtää siellä.

Eikö se ole lähinnä metsästäjien kuosi.

Kaveri, jonka kanssa olin ollut parivaljakko koko lukion ajan, lopetti minulle puhumisen kokonaan sinä päivänä, kun arvosanat annettiin julki. Hän ei kestänyt sitä, että onnistuin huomattavasti paremmin kuin hän. Päättäjäisten jatkoilla hän hiipi selkäni taakse ja sähähti korvaani "mä sain ylioppilaslahjaksi auton", enkä koskaan enää kuullut hänestä mitään.

Olin lapsena kavereiden luona kylässä. Paidassani oli vähän ylipitkät hihat ja laskin asiasta leikkiä sanoen "onpa tässä mun paidassa lyhyet hihat". Ei maailman hauskin nokkeluus, mutta olin varmaan jotain 8-vuotias ja kaverit vielä nuorempia. Kavereiden äiti suuttui ja sanoi, että "meillä ei tarvitse tuolla tavalla puhua".