Oudoin asia mistä teille on suututtu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleen tässä aamutuimaan kun kaveri suuttui siitä kun tänä aamuna ilmoitin hänelle etten pääsekään aamulla kahville hänen kanssaan koska heräsin aivan kamalaan päänsärkyyn. Sanoin että josko siirrettäisiin esim lounasaikaan koska tiedän että hänellä ei ole menoja. Sai aivan hirveän raivokohtauksen tästä asiasta.

On oudoimpiakin asioita tapahtunut (esim työkaveri suuttui kun sairastuin enkä päässyt töihin) ja kerran mies raivostui siitä kun olin laittanut kokonaisia mustapippureita keittoon (ennen ei ollut tästä valittanut) Haukkui mut ja mökötti koko illan olkkarin nurkassa :D

No ei aikuiset peru sovittuja juttuja päänsäryn vuoksi vaan ottavat buranan ja hoitavat homman. Olet itsekäs kun ajattelet ettei ystävällesi ole aikataululla väliä.

Mitenkäs se Burana tehoaa esim. migreeniin? Sinun logiikallasi minun pitäisi pitää kiinni sovitusta tapaamisesta, vaikka päähän sattuisi niin kovasti, ettei pystyisi liikkumaan ja puhumaan. Lisäksi usein oksennan migreenistä koko ajan. Sinäkö tykkäisit tavata tällaisessa tilanteessa? ohis

Kyllä Burana yleensä tehoaa migreenisärkyyn, mutta riippuu tietysti siitä miten paljon ja missä vaiheessa sitä ottaa. Ja siitäkin miten kova päänsärky on. Migreenihän ei ole samanlaista kaikilla ihmisillä ja samankin ihmisen migreenikohtaukset voivat olla eri kerroilla hyvin erilaisia.

P.S. Yllättävän paljon tullut alapeukkuja tähän kommenttiini. Minullakin on muuten migreeni, kuten myös vanhemmillani ja osalla sisaruksista.

318

Vierailija kirjoitti:

Mulle suututtiin siitä kun en ostanut seitsemänvuotiaalle lapselleni iphonea niin kuin luokan monella muulla lapsella oli. Ja suuttuja oli siis tämä ekaluokan opettaja. Sanoi että "Kyllä teillä varaa olisi. Teillä on hieno autokin". Muistan vaan olleeni todella huvittunut kun tämä opettaja räyhäsi hakiessani lasta koulusta :D

Mitä ihmettä? Tästä olisi mielenkiintoista kuulla enemmän taustoja ym. Kuulostaa niin uskomattomalta.

Vierailija kirjoitti:

Ala-asteella ja vielä aikuisenakin yksi kaveri suuttuu aina, jos huomauttaa jotain peruskohteliasta. Hän suuttui jos sanoin, että meillä on vaikka samanlaiset kynät. 

Kerran hän itse esitteli jotain koetta, ja kun katsoin sitä uudelleen, niin hän raivostui ettei saa katsoa toisten kokeita. 

Toisen kerran hän itse oli nenä kiinni kokeessani, kun sain sen takaisin eli hienosti taas suututtiin muille siitä mitä teki itse. Mitään yksityisyydensuojaa ei ole tuon tyypin kanssa. 

Kerran hän suuttui kun vastasin kaikkiin hänen uteluihinsa "en tiedä" mikä tarkoittaa peruskäytöstavat osaavalle: "ei kuulu sinulle". Hän siis kyseli kaikkea todella törkeää sisaruksistani ja äidistäni rahankäytöstä muuttokuvioihin, mikä oli sinänsä hassua, koska emme olleet tekemisissä moneen vuoteen. "Ne eivät taida kertoa sulle kauheasti asioistaan", hän sanoi inhottavasti ennen kuin keskustelu päättyi.

kerroin facebookissa, että julkaisin taas kerran yhden novellin lehdessä. Yksi entinen ammattikouluaikainen koulukiusaajani tuli yksäreillä pyytämään tekstiä sähköpostilla kopiona, ettei tarvitsisi ostaa lehteä. Sanoin, ettei minulla ole sitä alkuperäistä tallessa ja normaali ihminen älyäisi lopettaa tuohon ja ymmärtäisi vihjeen, mutta tämä ihminen alkoi kouluvuosiimme perustuen v..maan "niin tyypillistä sua." Siinä kohtaa itse suutuin ja annoin takaisin, että yritin kohteliaasti vihjaista etten näytä alkuperäistä kuin korkeintaan kustannustoimittajalle ja rouva on hyvä ja menee ostamaan sen lehden, niin mullekin joku maksaisi palkan ja mulla olisi niitä aihioita miljoonittain jos kaikki tiedostot säästäisin. Eli siis ei todellakaan ole iso juttu säästää jotain raakakopiota jostain reginatason lehtijutusta, varsinkin jos niitä tehtailee ihan liukuhihnalta ja tietää minkä tasoisia ne tarinat ovat. Olen siis ammatiltani toimittaja, vaikka tuossa vaiheessa olin vasta aloitteleva.  Jostain syystä tuo ihminen ei vastannut enää mitään eikä ole otellut yhteyttä. Pääsin hänestä ja hänen pisteliäistä kommenteista kerralla eroon. 

Kuulostaa vähän ristiriitaiselta. Ensin sanot, että ei ollut alkuperäistä tallessa etkä ainakaan näyttäisi sitä jos olisi, ja että "mulla olisi niitä aihioita miljoonittain jos kaikki tiedostot säästäisin". Sitten sanot, että "ei todellakaan ole iso juttu säästää jotain raakakopiota". En ihan ymmärrä miksi mainitset, ettei lehtijutun säästäminen ole mielestäsi iso juttu, kun kuitenkin nimenomaan haluat olla säästämättä niitä.

Vierailija kirjoitti:

Kristiina xx kirjoitti:

Kerran ala-asteikäisenä 90-luvulla kirppiksellä rikoin maljakon (vahingossa), kun laitoin sinne sellaisen keinokukan takaisin, että jotenkin se vaan kaatui pöydälle. Olin siellä faijan kanssa, kun hän suuttui siitä ihan hirveästi, kun joutui 50mk eli n. 8,5€ maksamaan turhasta. Olisin kyllä maksanut sen itsekin, mutta ei ollut lompakkoa mukana. Mun mittapuun mukaan toi 50mk ei edes silloinkaan ollut mikään älyttömän suuri summa, joten siihen nähden aiheutunut suuttumus oli mun mielestä ylimitoitettua.

Vai että 8,5 € on sama kuin 50 markkaa markka-aikaan? :D

90 luvun alussa lewis 501 farkut maksoivat noin 500 markkaa, nyt noin 80 euroa.

Tätini lopetti yhteydenpidon käytyään kotonani ensimmäistä kertaa. Olimme mieheni kanssa nuorena pariskuntana ottaneet talolainan ja ostaneet vanhan, remontointia kaipaavan rintamamiestalon. Äitini myöhemmin kertoi tätini todenneen, että kyllä nyt on kulissit kunnossa, ja että yritän esittää hienompaa ihmistä kuin olenkaan. Tuntui pahalta, kun olin aina pitänyt kyseisestä tädistä, ja ihaillut hänen rempseää ja elämäniloista olemustaan.

Tönöni olikin liian hieno linna kirjoitti:

Tätini lopetti yhteydenpidon käytyään kotonani ensimmäistä kertaa. Olimme mieheni kanssa nuorena pariskuntana ottaneet talolainan ja ostaneet vanhan, remontointia kaipaavan rintamamiestalon. Äitini myöhemmin kertoi tätini todenneen, että kyllä nyt on kulissit kunnossa, ja että yritän esittää hienompaa ihmistä kuin olenkaan. Tuntui pahalta, kun olin aina pitänyt kyseisestä tädistä, ja ihaillut hänen rempseää ja elämäniloista olemustaan.[/quote

Tuntuu aina kurjalta, jos läheiset muuttuvat jossain vaiheessa kateellisiksi tai paljastavat todellisen luonteensa. Minulle ollaan myös jostain ihmeen syystä kateellisia, vaikka olen monta kertaa sanonut, että mitään syytä tähän ei todellakaan ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen raivokohtausten mestari. Siis saamaan niitä. Joinain päivinä kun olen valmiiksi aralla päällä ja tuntuu kaikki tosi haljulta, niin jotkut ihmiset oikein haistavat sen ja käyvät päälle ihan urakalla. Tyyliin jotain tien puolen vaihtamisista, seison jonossa, sanon väärän läpän tai muuta ihan yhtä käsittämätöntä.

Joskus taas olen pimahtanut ihan kunnolla takaisin kun joku on käynyt kimppuuni sanallisesti ja se raivoaja on yleensä mennyt sanattomaksi siinä vaiheessa. Tätä on tuntemattomien kohdalla hämmentänyt sekin että olen todella pienikokoinen aikuiseksi ja voin vaikuttaa aika nuorelta, mutta käheä ääni ja ronskit sanakäänteet vaientavat koppavimmankin rähisijän. Joskus myös joku on käynyt kimppuuni julkisella paikalla mutta tuijottaessani rauhallisena kaksi metriä pitkä satakiloinen mieheni kun on tullut paikalle niin tyypeillä ei yhtäkkiä ollutkaan mitään asiaa.

Oletko minun entinen kollegani? Se, joka yritti kompensoida lyhyyttään hölmöimmällä mahdollisella tavalla eli rumalla äänellä ja rääväsuisuudella? Hän oli myös sitä mieltä, että ihmiset jäivät katsomaan hänen purkauksiaan, koska eivät uskoneet niin kauniin naisen pystyvän niin rumaan puheeseen, vaikka kyse oli myötähäpeästä. Hänen miehensä ei ollut kaksimetrinen ja satakiloinen, mutta ehkäpä sitä nelikymppisenäkin vielä kasvaa. Tai ainakin lihoo.

Annas kun arvaan: sinulla on profiilikuvissasi Pikku Myy, pienikokoisten ja pahapäisten naisten epäonnistunut esikuva.

Näin ymmärretään äärimmäisen väärin koko teksti eikä vaivauduta lukemaan hieman syvällisemmin. Olen kohtelias, perus käytöstavat omaava ihminen, joka on saanut lokaa silmilleen julkisilla paikoilla todella useasti sen jälkeen kun olen pyytänyt anteeksi. Yhdeltä mieheltä pyysin anteeksi, joka oli ajaa ylitseni polkupyörällä. Hän huusi minulle vielä kaupassa, siinä vaiheessa hain vartijan. Toinen oli vanhempi nainen, joka ulisi minulle jostain samaan tapaan kuin noi alussa mainitut tyypit. 

Osaan olla halutessani äärimmäisen ilkeä ja lohkaista takaisin. Alatyylisiä ilmauksia siihen ei tarvita, mutta en todellakaan alistu kuuntelemaan mitä mulle puhutaan. Jostain syystä niinä päivinä, kun maailma on muutenkin harmaa, kaikki tällaiset ihme höyrypäät vyöryvät päälle yhtenä massana. Siihen ei tarvita pikku myy viittauksia eikä myötähäpeää. Jos ensin itse aukoo naamaansa ja saa verbaalisesti lahjakkaammalta takaisin, niin sen on syytäkin herättää myötähäpeää. Jos luulet, että minua kohtaan, lue tekstini uudelleen ja mietipä hieman. 

En ymmärrä muutenkaan purkaustasi. Jotain paino- ja koko-ongelmia? 

Oletko koskaan miettinyt, miksi ihmiset käyttäytyvät sinua kohtaan aivan poikkeuksellisen hyökkäävästi?  Kerroit ensimmäisessä kirjoituksessasi olevasi mestari saamaan raivokohtauksia, rähiseväsi käheällä äänellä ja käyttäväsi ronskeja sanakäänteitä, mutta nyt yrität selitellä, että oletkin oikein kohtelias ihminen. Turha selitellä.

Muuten, tarvitseeko verbaalisesti lahjakkaan ihmisen turvautua naljailemaan vastapuolen kuvitellulla ulkonäöllä? :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ala-asteella ja vielä aikuisenakin yksi kaveri suuttuu aina, jos huomauttaa jotain peruskohteliasta. Hän suuttui jos sanoin, että meillä on vaikka samanlaiset kynät. 

Kerran hän itse esitteli jotain koetta, ja kun katsoin sitä uudelleen, niin hän raivostui ettei saa katsoa toisten kokeita. 

Toisen kerran hän itse oli nenä kiinni kokeessani, kun sain sen takaisin eli hienosti taas suututtiin muille siitä mitä teki itse. Mitään yksityisyydensuojaa ei ole tuon tyypin kanssa. 

Kerran hän suuttui kun vastasin kaikkiin hänen uteluihinsa "en tiedä" mikä tarkoittaa peruskäytöstavat osaavalle: "ei kuulu sinulle". Hän siis kyseli kaikkea todella törkeää sisaruksistani ja äidistäni rahankäytöstä muuttokuvioihin, mikä oli sinänsä hassua, koska emme olleet tekemisissä moneen vuoteen. "Ne eivät taida kertoa sulle kauheasti asioistaan", hän sanoi inhottavasti ennen kuin keskustelu päättyi.

kerroin facebookissa, että julkaisin taas kerran yhden novellin lehdessä. Yksi entinen ammattikouluaikainen koulukiusaajani tuli yksäreillä pyytämään tekstiä sähköpostilla kopiona, ettei tarvitsisi ostaa lehteä. Sanoin, ettei minulla ole sitä alkuperäistä tallessa ja normaali ihminen älyäisi lopettaa tuohon ja ymmärtäisi vihjeen, mutta tämä ihminen alkoi kouluvuosiimme perustuen v..maan "niin tyypillistä sua." Siinä kohtaa itse suutuin ja annoin takaisin, että yritin kohteliaasti vihjaista etten näytä alkuperäistä kuin korkeintaan kustannustoimittajalle ja rouva on hyvä ja menee ostamaan sen lehden, niin mullekin joku maksaisi palkan ja mulla olisi niitä aihioita miljoonittain jos kaikki tiedostot säästäisin. Eli siis ei todellakaan ole iso juttu säästää jotain raakakopiota jostain reginatason lehtijutusta, varsinkin jos niitä tehtailee ihan liukuhihnalta ja tietää minkä tasoisia ne tarinat ovat. Olen siis ammatiltani toimittaja, vaikka tuossa vaiheessa olin vasta aloitteleva.  Jostain syystä tuo ihminen ei vastannut enää mitään eikä ole otellut yhteyttä. Pääsin hänestä ja hänen pisteliäistä kommenteista kerralla eroon. 

Kuulostaa vähän ristiriitaiselta. Ensin sanot, että ei ollut alkuperäistä tallessa etkä ainakaan näyttäisi sitä jos olisi, ja että "mulla olisi niitä aihioita miljoonittain jos kaikki tiedostot säästäisin". Sitten sanot, että "ei todellakaan ole iso juttu säästää jotain raakakopiota". En ihan ymmärrä miksi mainitset, ettei lehtijutun säästäminen ole mielestäsi iso juttu, kun kuitenkin nimenomaan haluat olla säästämättä niitä.

Tuli pieni ajatuslapsus tuohon viimeiseen lauseeseen, mutta tarkoitin että ei ole tärkeää säästää joka hemmetin novellia jonka raapaisee pienen rahan toivossa. Mutta mietipä nyt - soitatko itse kaverillesi, joka on juuri julkaissut romaanin että hei, olisko heittää kopiota kun en vaivaudu ostamaan sitä? Ai et vai, onpa ristiriitaista.. 

Minun äitini suuttui, kun nukutin lapsiani yläkerrassa. Tämä sen takia, että hänen mielestään siellä kummitteli, ja en ajatellut lasteni turvallisuutta, kun annoin heidän nukkua siellä mahdollisen räyhähengen kanssa.

Sama viehättävä henkilö laittoi välit poikki koko perheeseeni, kun en enää antanut hänelle rahaa. Pyysin, että tulisi joskus käymään ilman taka-ajatuksia. Se oli liikaa. Nykyään puhuu sukulaisille ja tutuille, että minä en anna tavata lapsia, eikä hän ymmärrä miksi.

Äitini painosti aikoinaan minut ottamaan sisareni lapseni kummiksi. Kummilahjakin on vielä saamatta, eikä sisartani vuosien varrella kiinnostanut käydä, soittaa tai lähettää edes joulu- tai syntymäpäiväkortteja. Nyt kun lapsi on jo iso, sisareni otti lapseeni yhteyttä, ja alkoi puhua yhdessä olemisesta ja tutustumisesta. Lapseni ynnäili yhteen menneet vuodet, ja itse päätti, ettei enää tässä vaiheessa halua ryhtyä sidettä luomaan. Tästä sisareni suuttui ensin lapselle, ja sitten vielä minullekin, joka en ollut vielä edes tietoinen tapahtuneesta :D! Ihmettelin vain, kun pitkän hiljaisuuden jälkeen rupesi faceboookin julkisiin kommentteihin tulemaan asiattomia syytöksiä ja vihjauksia.

Aina joku suuttuu jos en bileissä juo alkoholia.

Vierailija kirjoitti:

Aina joku suuttuu jos en bileissä juo alkoholia.

Siis alkoholin käyttö ja käyttämättömyys pistävät monet ihmiset ihan pois tolaltaan. Absolutistit ovat paremmuudentuntoisia uskovaisia, toisinaan hieman reippaammin kuppia ottavat rappioalkkiksia ja vain drinkin pari muutaman kerran vuodessa juovat "muka niin hirveän eurooppalaisia".

Ja saman olen huomannut, että mitä joku muu kirjoittaja jo sanoi, että toisten ihmisten paino on suuri ärsytyksen aihe monille ihmisille. Joko on läski tai sitten anorektikko, tai epäsopusuhtainen, tai muuten vaan kummallisen kokoinen. Ihmiset *facepalm*

Olin lapsena todella temperamenttinen luonteeltani ja minua kutsuttiin raivottareksi, turhaksi suuttujaksi ja sillä tehtiin jopa suurta huvia että joku ärsytti minua ensin tahallaan jopa tunti- tai päiväkausia, ja kun sai minut suuttumaan vanhemmat antoivat kuulla kunniani. Joskus sinnittelin kuukausiakin etten vahingossakaan suuttunut, koska siitä oltiin tehty tabu ja lopulta murrosiän kuohuissa sitten padot murtuivat kerralla. Joskus muistan tilanteita, että minulle oltiin äärimmäisen inhottavia, ja kukaan ei puuttunut siihen, mutta jos uskalsin nousta vastaan niin minua hyssyteltiin ja vietiin pois tilanteesta vaikka se kiusaaja/päänaukoja olisi ollut se kenelle olisi kuulunut sanoa pari valittua. 

Aikuisena sitten huomasin, että minulla oli hirveitä aggressionhallintavaikeuksia. En uskaltanut hankalan tyypin mainetta välttääkseni pitää puoliani, pelkäsin suuttumista ja annoin kohdella itseäni lähestulkoon kaltoin. Kun terapiassa sitten käytiin läpi lapsuuttani, niin olikin kauhistuttavaa miten väärinpäin sitä roolit kääntyivätkin. Olin mennyt sinne itsetunto murskana ja valmiina saamaan hoitoa narsismiini, niin terapeutti ottikin pokkana puheeksi että oliko äidilläni tapana kontrolloida kaikkea, nostaa toinen lapsi kultalapseksi ja toinen syntipukiksi ja seurata vierestä kiusaamista tai jopa lietsoa sitä itse. Käyntien tihetessä terapeutti sanoi, että äidiltäni löytyisi mitä ilmeisemmin narsistinen persoonaallisuushäiriö, ja muut perheestämme olisivat olleet kaikki tavallaan hänen uhrejaan. Sen lisäksi tuo kaikki oli kaltoinkohtelua antaa ja kannustaa toisia perheenjäseniä kiusaamaan yhtä ja lisäksi vielä estää puolustautuminen ja syyttää vielä sitä lasta pohjimmiltaan heikoksi tai huonoksi joka ansaitsi kohtelunsa. 

Äitini ei yllättäen myönnä mitään ja saattaa edelleen piikitellä minua ikivanhoista tappeluista ja makeilla itsetyytyväisenä:  "Ai että teki hyvää nähdä miten veljesi löi sinulta silloin 97 nenän auki" ja nauraa päälle.  Käsittämätöntä oli, että hän tosiaan oli sitä mieltä että tuo oli oikein. Olemmeko tekemisissä? Emme.

Minulla ja eräällä ystävälläni on (oli) yhteinen kaveri. Tämä kaveri oli jotenkin outo, tuntui että nautti aina siitä kun jollain meni huonosti ja sai itse loistaa.

Tämä kaveri oli sitten kerran kysynyt ystävältäni kuulumisia facessa, ystäväni oli vastannut että hyvää kuuluu kiitos kysymästä. Heti kun oli lukenut ystäväni vastauksen niin esti kaikkialla ja poisti kavereista.. :'D sama kaveri on suuttunut myös minulle jostain tuntemattomasta syystä. Outo tyyppi. 

Vierailija kirjoitti:

Kävin lomalla ulkomaanmatkalla yhdessä puolisoni kanssa. Loman jälkeen tapasin kaverini ja keskustelimme kuinka matka oli mennyt ja mitä reissuumme sisältyi. Hän suuttui siitä, että emme olleet kiertäneet kaikkia nähtävyyksiä, mitä hän olisi halunnut nähdä, jos olisi kyseiseen kohteeseen mennyt. Hämmennyin.

Toisin sanoen, olitte esim. Pariisissa ryyppäämässä hotellihuoneessa ja jäi Louvre tmv. näkemättä?

Vierailija kirjoitti:

Olin lapsena todella temperamenttinen luonteeltani ja minua kutsuttiin raivottareksi, turhaksi suuttujaksi ja sillä tehtiin jopa suurta huvia että joku ärsytti minua ensin tahallaan jopa tunti- tai päiväkausia, ja kun sai minut suuttumaan vanhemmat antoivat kuulla kunniani. Joskus sinnittelin kuukausiakin etten vahingossakaan suuttunut, koska siitä oltiin tehty tabu ja lopulta murrosiän kuohuissa sitten padot murtuivat kerralla. Joskus muistan tilanteita, että minulle oltiin äärimmäisen inhottavia, ja kukaan ei puuttunut siihen, mutta jos uskalsin nousta vastaan niin minua hyssyteltiin ja vietiin pois tilanteesta vaikka se kiusaaja/päänaukoja olisi ollut se kenelle olisi kuulunut sanoa pari valittua. 

Aikuisena sitten huomasin, että minulla oli hirveitä aggressionhallintavaikeuksia. En uskaltanut hankalan tyypin mainetta välttääkseni pitää puoliani, pelkäsin suuttumista ja annoin kohdella itseäni lähestulkoon kaltoin. Kun terapiassa sitten käytiin läpi lapsuuttani, niin olikin kauhistuttavaa miten väärinpäin sitä roolit kääntyivätkin. Olin mennyt sinne itsetunto murskana ja valmiina saamaan hoitoa narsismiini, niin terapeutti ottikin pokkana puheeksi että oliko äidilläni tapana kontrolloida kaikkea, nostaa toinen lapsi kultalapseksi ja toinen syntipukiksi ja seurata vierestä kiusaamista tai jopa lietsoa sitä itse. Käyntien tihetessä terapeutti sanoi, että äidiltäni löytyisi mitä ilmeisemmin narsistinen persoonaallisuushäiriö, ja muut perheestämme olisivat olleet kaikki tavallaan hänen uhrejaan. Sen lisäksi tuo kaikki oli kaltoinkohtelua antaa ja kannustaa toisia perheenjäseniä kiusaamaan yhtä ja lisäksi vielä estää puolustautuminen ja syyttää vielä sitä lasta pohjimmiltaan heikoksi tai huonoksi joka ansaitsi kohtelunsa. 

Äitini ei yllättäen myönnä mitään ja saattaa edelleen piikitellä minua ikivanhoista tappeluista ja makeilla itsetyytyväisenä:  "Ai että teki hyvää nähdä miten veljesi löi sinulta silloin 97 nenän auki" ja nauraa päälle.  Käsittämätöntä oli, että hän tosiaan oli sitä mieltä että tuo oli oikein. Olemmeko tekemisissä? Emme.

Tuo lasten tahallinen härnääminen ja ärsyttäminen on jäänyt minullekin mieleen ikävänä lapsuusmuistona. Varsinkin, kun/jos ärsyttäjä oli aikuinen. Onneksi sitä on käsittääkseni alettu nykyään pitää henkisen väkivallan muotona eikä harmittomana testaamisena.

Ymmärrettävää, ettet halua olla äitisi kanssa tekemisissä. Hyvä, että sinulla oli fiksu terapeutti, joka tunnusti, että äitisi ei ollut henkisesti terve ihminen. Tasapainottomat ja itse lapsen tasolle jääneet vanhemmat ovat aiheuttaneet paljon pahaa monessa suomalaisessa perheessä.

terv. se ketjuun aiemmin kommentoinut ex-raivotar

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin lapsena todella temperamenttinen luonteeltani ja minua kutsuttiin raivottareksi, turhaksi suuttujaksi ja sillä tehtiin jopa suurta huvia että joku ärsytti minua ensin tahallaan jopa tunti- tai päiväkausia, ja kun sai minut suuttumaan vanhemmat antoivat kuulla kunniani. Joskus sinnittelin kuukausiakin etten vahingossakaan suuttunut, koska siitä oltiin tehty tabu ja lopulta murrosiän kuohuissa sitten padot murtuivat kerralla. Joskus muistan tilanteita, että minulle oltiin äärimmäisen inhottavia, ja kukaan ei puuttunut siihen, mutta jos uskalsin nousta vastaan niin minua hyssyteltiin ja vietiin pois tilanteesta vaikka se kiusaaja/päänaukoja olisi ollut se kenelle olisi kuulunut sanoa pari valittua. 

Aikuisena sitten huomasin, että minulla oli hirveitä aggressionhallintavaikeuksia. En uskaltanut hankalan tyypin mainetta välttääkseni pitää puoliani, pelkäsin suuttumista ja annoin kohdella itseäni lähestulkoon kaltoin. Kun terapiassa sitten käytiin läpi lapsuuttani, niin olikin kauhistuttavaa miten väärinpäin sitä roolit kääntyivätkin. Olin mennyt sinne itsetunto murskana ja valmiina saamaan hoitoa narsismiini, niin terapeutti ottikin pokkana puheeksi että oliko äidilläni tapana kontrolloida kaikkea, nostaa toinen lapsi kultalapseksi ja toinen syntipukiksi ja seurata vierestä kiusaamista tai jopa lietsoa sitä itse. Käyntien tihetessä terapeutti sanoi, että äidiltäni löytyisi mitä ilmeisemmin narsistinen persoonaallisuushäiriö, ja muut perheestämme olisivat olleet kaikki tavallaan hänen uhrejaan. Sen lisäksi tuo kaikki oli kaltoinkohtelua antaa ja kannustaa toisia perheenjäseniä kiusaamaan yhtä ja lisäksi vielä estää puolustautuminen ja syyttää vielä sitä lasta pohjimmiltaan heikoksi tai huonoksi joka ansaitsi kohtelunsa. 

Äitini ei yllättäen myönnä mitään ja saattaa edelleen piikitellä minua ikivanhoista tappeluista ja makeilla itsetyytyväisenä:  "Ai että teki hyvää nähdä miten veljesi löi sinulta silloin 97 nenän auki" ja nauraa päälle.  Käsittämätöntä oli, että hän tosiaan oli sitä mieltä että tuo oli oikein. Olemmeko tekemisissä? Emme.

Tuo lasten tahallinen härnääminen ja ärsyttäminen on jäänyt minullekin mieleen ikävänä lapsuusmuistona. Varsinkin, kun/jos ärsyttäjä oli aikuinen. Onneksi sitä on käsittääkseni alettu nykyään pitää henkisen väkivallan muotona eikä harmittomana testaamisena.

Ymmärrettävää, ettet halua olla äitisi kanssa tekemisissä. Hyvä, että sinulla oli fiksu terapeutti, joka tunnusti, että äitisi ei ollut henkisesti terve ihminen. Tasapainottomat ja itse lapsen tasolle jääneet vanhemmat ovat aiheuttaneet paljon pahaa monessa suomalaisessa perheessä.

terv. se ketjuun aiemmin kommentoinut ex-raivotar

Luinkin tekstisi ja samaistuin siihen jonkin verran!

Tuo viimeinen kappale on aivan naulan kantaan. Tuohon aikaan oli vielä tavallista, että isät saattoivat puhua jostain tissien kasvamisista, äiti hokea raivostuttavan kauan ilman paitaa kotona kulkevasta viisi vuotiaasta tyttärestään lapsellisella äänellä kun tittit näkkyy, teini-ikäisen tunnekuohuihin mentiin estotta mukaan tai mahdollisesti vielä provosoitiin sitä teiniä ja sen jälkeen kauhuissaan syyteltiin: "Taas se on niin hankala.." Sen lisäksi lapsi saatettiin jättää yksin kitumaan valtavien tunteiden kanssa tai syyllistää lasta tunnekuohuistaan. 

Tässä ketjussa taisi olla joku muu, joka kans kirjoitti siitä miten koko kylä kasvattaa oli sitä että aina joku aikuinen tuli aukomaan päätään aivan pienille jossain pihalla. Tuo oli minullekin tuttua. En tiennyt miten päin olla, kun aikuiset suuttuivat ihan hirveästi joka asiasta eikä mitään uskaltanut kysyä. Joku tarve päästä vessaankin oli todella vaivannuttavaa kysyttävää kun siihen ärjäistiin takaisin, ja nykyisin tuosta saisi jo jutun jos lasta ei päästä vessaan tai hänen perustarpeistaan ei huolehdita. Koko lähisuku oli yhtä rähisijää. 

Muistan myös lapsena senkin, että meitä oikeasti laiminlyötiin pahastikin. Isä ei pystynyt hoitamaan meitä ja äiti oli joko töissä tai "vähän ulkona" eli baarissa. Totta kai ruoka-aikojen puuttuminen, normaalien ihmiskontaktien puute ja muu huolenpito aiheuttaa lapsessa aggressiota ja kun mitään tunnekasvatusta ei häiriintyneeltä aikuiselta saa, niin se vaikuttaa kyllä. Äiti oli kyvytön vastaamaan mihinkään tunnepuolen asioihin, ja opin vasta aikuisena tunnistamaan, mistä se ahdistus ja kiukku kumpusi ja että ai, tätä tarkoitti tyrmistyminen, tätä on siis nolostuminen, tätä on hämmennys. 

Olen joskus vieläkin ihmeissäni miten olen näinkään toimintakykyinen ihminen, sen verran ollut kovaa tämä koulu. Ja ennen kuin kukaan heittää elämämkoulukorttia, niin ihan koulutetut uraputkivanhemmat kyseessä!

Meillä oli myös isoäiti kova uhriutuja. Muistan, kun lapsena purin kotona aggressioitani: äidillä oli pitkä työputki ja sen aikaa mitä hän oli kotona, hän provosoivasti oli vain miehensä käpälöitävänä tai kännissä, opettaja rankaisi minua kohtuuttomasti koulussa taas jostain ja minua kiusattiin siihen aikaan paljon. Kun sitten avauduin mummilleni aiheesta, niin hän sai vain hyvän syyn purkaa omaa painolastiaan KAHDEKSAN VUOTIAALLE: "Voi voi kun minäkin silloin aina seisoin yksin.. ei minullakaan ollut kettään.." Kun joskus sitten aggressiivisesti purin näitä kotioloja, niin sama mummi sai taas vettä myllyynsä: "Juu kuules likka, lyö minua vaan *hirveä pälätys jossa selosti yksityiskohtaisen tarkasti miten häntä on pienestä pahoinpidelty*" Hänelle ei tullut mieleenkään kysyä oliko koulussa tapahtunut jotain, voisiko vanhempien ero tai isän poissaolo vaikuttaa tai voisiko kenties joku muu asia painaa taustalla. vaan ei, lapsi on ainoastaan hemmoteltu hullu :D 

Näin minusta tehtiin siis täysin näkymätön mutta samaan aikaan suuri harmi kotona. Mummini myös sadateli miten hullu olen. Jos romahdin itkemään, niin kaikki lähtivät vain pois.

Nykyisin kun lueskelen kaikkia lastenkasvatusjuttuja ja tapoja reagoida lasten pahoinvointiin, niin tuo on se mitä ei missään tapauksessa saa tehdä! :D Lapsihan luulee että hänen kuuluukin kärsiä ja oman painolastin purkaminen on liian työläs asia käsittää noin pienenä. 

Huh, kiitos kun sain avautua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän on toisen osapuolen näkemys näihin? Esim. onko kuvauksellisuutta kehuttu jotenkin ikävään sävyyn? Onko menoja siirretty milloin minkäkin syyn varjolla? Ei silti, minullekin on suututtu turhasta. Ehkä tästäkin suututaan.

Tuohon narsistiystävääni palatakseni, oli kuin iilimato mussa kiinni ja mitään en olisi saanut tehdä ilman häntä. Aamut alkoi viesteillä, töihin viestiä, työpäivän jälkeen viestiä. Ja tosiaan tuo lapsellinen ymmärtämättömyys, tein fyysisesti raskasta työtä tuohon aikaan ja hän ei sitä voinut käsittää että energia riitti just ja just siihen p*rkeleen kaupassa käymiseen. Muistaakseni just tuon kauppaepisodin aikaan olin tehnyt 10 tuntisen työpäivän.

Lopulta laitoin välit poikki aivan lopullisesti, estin joka paikassa ja jestas miten helpottunut oon ollut! Oon ihminen joka tykkää paljon olla rauhassa & yksinkin, joten tuo ihmissuhde oli lievästi sanottuna stressaava.

Täällä täysin sama! Käytän aikani just niinkun haluan. Jos ei kahvittelut kiinnosta työpäivän jälkeen niin en ole velvollinen kenellekään selittelemään sitä sen enempää. Jatkuvasti jotain vaativat ihmiset ovat ahdistavia, tällä tarkoitan myös nimenomaan tuota ajankäyttöä. 

"Jatkuvasti jotain vaativat ihmiset".

Tuli mieleen, että oletko käyttänyt hyväksi noita ihmisiä? Olisiko sinun vuorosi olla antajana?

Laita välit poikki. Mutta ole rehellinen itsellesi. Vähän paistaa, että olet mielelläsi saamapuolella, muttet anna itse mitään. Onko ahdistuksesi takana siis ihmissuhde, vai omatuntosi joka vaatii sinulta vihdoin tekoja?

Sinusta ainakin paistaa, että taidat olla juuri tätä hyväksikäyttäjäporukkaa, ärsyynnyt kun hyväksikäyttöä ei mahdollisteta.

Vierailija kirjoitti:

Kaveri suuttui huhuista että olisin kertonut hänen salamiehen eronneen ja heittäneen vaimonsa pihalle.

Kyllä on idiotismia uskoa kaiken maailman juorut ja sentakia laittaa kaveruus poikki.

Mies oli tullut sanomaan että saa huonon kuvan kun vaimonsa on muka heittänyt pihalle :)

Oliskohan narsku?

Narskut ovat kyllä tyypillisesti erittäin huolissaan juuri siitä omasta kuvastaan ja miten heidät nähdään muiden silmissä.

Minulla oli lapsena n. 11 vuotiaana kaverit x,y ja z. Jompikumpi x tai y kertoi minulle, että olivat varastaneet z:lta rahaa. Minut oli kasvatettu rehelliseksi, joten kerroin asiasta z:lle.

Tästä n. Kk päästä sain z:n äidiltä raivopuhelun, että mikä juoruiluni idea oli ja että yritänkö rikkoa tyttöjen välit.