Ahdistaa kun lapset kasvaneet murrosikään. Miten te veditte murrosikäisten kasvatuksen läpi ja vielä onnistuen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se riippuu niin paljon siitä lapsesta, ja toki sun omasta luonteesta. Ei siinä auta olla kuin oma itsensä. Pääasia on että pysyy itse kohtuudessa eikä itsellä lähde homma lapasesta, sillä lapsella pitää olla vanhempi johon tietää että voi pahan paikan tullen turvautua.

Ei tarvi missään nimessä olla aina ystävällinen ja lässy lässyn, sehän on todella ärsyttävää minkäikäisestä tahansa. Saa raivotakin kun on aihetta, ja kuten lasten kanssa aikaisemmin, kuten yllä sanottiin, valitse taistelusi, jos huutaa jokaisesta pikkuasiasta se menettää tehonsa.

Suhde teini-ikäisen kanssa muuttuu pikkuhiljaa ja väliaika on haastava kummallekin että koska ollaa aikuinen ja lapsi ja koska kaksi aikuista. Teinillä pitää vastuu ja vapaus, ja ne kasvaa koko ajan iän myötä, ei voi olla samat säännöt 10-vuotiaalla murkulla ja 15-vuotiaalla. 

Tärkeintä on pitää mielessä miltä itsestä tuntui kun oli murrosikäinen. Murrosikäisen aivot käy läpi todella ison myllerryksen, suuremman kuin koskaan. Murrosikäinen on tutkitusti tietyssä vaiheessa jopa tyhmempi kuin nuorempana koska aivot ei toimi normaalisti, se pitää ajatella että ne aivot on kuin isossa remontissa oleva talo, tavarat on siellä täällä ja kaikenlaista roskaa joka puolella, mutta lopuksi tuloksena on entistä hienompi ja toimivampi talo. Murrosikäinen esimerkiksi tulkitsee ihmisten kasvojen ilmeitä väärin, he eivät aina erota esim. surullisia kasvoja vihaisista, vaan suurin osa ilmeistä näyttää heidän silmissään vihaisilta.

Itse olen 40v mies ja tunnistan vanhemmissani nyt sen, että heillä ei ole ollut normaalia lapsuutta, joten he eivät olemattoman kokemuspohjansa ansiosta opettaa minulle elämää ja sen takia jäin toistaitoiseksi.

Ei se kivaa ole huomata opettelevansa teini-iän juttuja tässä iässä, mutta eipähän tule ainakaan aika pitkäksi, kun on niin paljon kaikkea jännää tarjolla 😊🌞

Niinhän se on, että omia vanhempiaan oppii ymmärtämään yleensä vasta sitten kun on itsellä lapsia, hyvässä ja pahassa. Kun teini temppuilee voi herkutella ajatuksella että vielä se on tuokin itse teinin vanhempi :)

Se on jännää, miten aina hehkutetaan sitä ainutlaatuista onnea kun LAPSI tulee taloon, mutta ei tunnuta ymmärtävän, että se lapsi on kuitenkin ihan tavallinen ihminen eli samanlainen kuin kaikki muutkin! Oletan, että on peruskoulu käyty, joten äitylit ja isukit ovat varmasti tietoisia ihmisen kehitysvaiheista eikä murrosikä pitäisi tulla yllärinä....... Se, että vastaako kyseinen vaihe ruusunpunaisia kuvitelmia on sitten jokaisen oman älykkyyden ja harkinnan varassa.

Eihän muutama "haastava" vuosi ei merkkaa mitään kun se loppuelämän onni ja pyyteetön rakkaus on taattu omien jälkeläisten myötä!!!!!!

Kolme tyttöä syntyi noin parin vuoden ikäerolla aikoinaan. Heidän murrosikänsä oli suht helpoja.

Säännöt ja rajat, näistä pidimme kiinni.

Huumori, läsnäolo, kuunteleminen.

Jos/kun riideltiin, niin aina myös sovimme asiat ja anteeksi pyyntö kuului asiaan puolin ja toisin.

Puhumalla selviteltiin asioita useinmiten, jos meni huutamiseksi ( joskus), kirosanoja ei silti huudeta perheenjäsenille, tämä oli yksi säännöistä.

Murrosiässä ei enää hirveesti voi tehdä ihmeitä.... Kyllä se pohja kasvatukselle tulee jo taaperoikäisestä alkaen.

Koulussa näkyy olevan opokin sitä mieltä, että vielä 17-v pojat ovat kiinnostuneet pelaamisesta (tietokonepeleistä), ja kehittyvät myöhemmin, koulu ei niin kiinnosta. Millä saa motivoitua opiskelemaan kun aika menee pelatessa? Toinen nuorempi sisaruksista saa hyviä numeroita ja hänellä on kunnianhimoa. Ehkä jokaisella on se oma tie, ja oma aikataulu elämällä...

Minulle lapsena ja nuorena joskus ohimennen saatettiin sanoa että "voimme aina puhua mistä vaan" mutta todellisuudessa ei oltu koskaan paikalla tai saatavilla. Se vesittää koko lauseen. Joten ei ainakaan noin

Tietty uhmakkuus kuuluu ikään. Turhista asioista ei kannata vääntää, jotta oikeasti tärkeisiin asioihin riittää paukkuja.

Omaa ideologiaa ja omia valintoja ei kannata tuputtaa, jokainen elää omaa elämäänsä.

Ole läsnä ja välitä. Syökää yhdessä ja matkustelkaa - niissä yhdessäolo sujuu huomaamatta ja vaivattomasti.

Tee kodista paikka, jossa teinin on mukava olla. Saa näkyä ja kuulua, kaverit ovat tervetulleita ja toivottuja. Äläkä arvostele lapsen kavereita ja heidän vanhempiaan.

Ole kiinnostunut lapsen elämästä, mutta älä utele liikaa.

Vierailija kirjoitti:

On alkanut käden vääntäminen joka asiasta. Jatkuvasti "huono äiti-fiilis". Voiko kukaan olla ystävällinen ja raivoamatta murkuille? Muutanko minä vai lapset täältä pois?

Vedin ihan mutu-tuntumalla. Ei ollut edes vauva-palstaa, josta kysyä neuvoja. Ihan kunnon kansalaisia silti tuli.

Meillä ainakin pahin oli n 14-17 (pojilla) sitten alkoi helpottaa vähän. Tytöllä 12-13 alkanut eikä loppua näy...

Mun ohje teinien kanssa selviytymiseen on, että pidä keskustelukanavat auki ja valitse taistelusi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on samanlainen fiilis kuin ap:lla, en tiedä miten selviän teinien kasvatuksesta. Poikani on kohta 14 ja hänessä on kuin kaksi persoonaa: se ihana, hauska, rakastava poika, jonka tunsin, ja sitten se v-sanaa hokeva, huutava "ei kiinnosta" -teinimonsteri. Koulu ei kiinnosta ja tuntuu kuin poika taantuisi välillä pikkulapsen tasolle, ei huolehdo hygieniasta eikä saa laitettua edes roskia roskikseen.

Pelkään yli kaiken sitä, kun se tuosta vielä kasvaa. Mitä jos se ei oikeasti tottele enää ollenkaan, sanoo vaan "sä et mahda mulle mitään", haistattelee ja menee ja tekee niin kuin huvittaa tai on tekemättä, jos ei huvita? MIten ihmeessä pidetään kuria 15-vuotiaalle, joka on itseä vahvempi ja jota ei voi mitenkään vahtia, en pysty mitenkään estämään, jos se todella päättää vaikka lähteä ulos keskellä yötä ties mitä tekemään :(.

Ahdistaa kamalasti. Odotan kauhulla seuraavia vuosia. Mitä jos en selviä tästä kasvatusvastuusta?

Asennemuutos, sulla? En oo ikinä uskonut kuriin vaan rajoihin ja luottamukseen. Sähän oot jo valmiiks taisteluasemassa, peloissasi. Sunhan pitäs olla pojalle luotettava, turvallinen aikuinen, joka pysyy vahvana silloin kun häntä ahdistaa, ja turvallisena vastaanottamaan hänen viha, ahdistus yms kun hän irtautuu lapsuudestaan. Voisitko hakea itselles tukea? Vois hyödyttää lastasi aika paljon

Millä ne rajat pysyy? Miten voi luottaa, jos luottamus petetään jatkuvasti?

Onko sääntöjä liikaa tai liian tiukat rajat? Pidä tärkeimmät säännöt ja höllää muista. Kerro miksi haluat pitää just nämä säännöt. Ole valmis neuvottelemaan.

Kaikesta ei kannata alkaa vääntää teinin kanssa. On aika ottaa askel taakse ja antaa teinin tehdä omia virheitä.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä yksi oivallukseni on, että ihan kaikkeen ei tarvitse reagoida. Pitää keskittyä olennaiseen ja jättää pikkuärsytykset huomioimatta. Esim. periaatteessa vaadin hyvää käytöstä ja kielenkäyttöä, mutta olen oppinut olemaan reagoimatta 'v....ihin' ja 's.......hin' varsinkin, jos ne tulevat vain perheelle. En myöskään reagoi vetäytymisen, tympeyteen jne ja annan olla omissa oloissa. Elämää ymmärtämättömien (varsinkin niiden, jotka eivät ole teinejä omin pikkukätösin kasvattaneet) mielipiteet ja kommentit jätän omaan olemattomaan arvoonsa.

Periaatteessa hyvän käytöksen vaatiminen onkin tosiaan vain periaate, jos kersat saavat haistatella kotona. 

Äitiys ei lopu koskaan. Vaikka se iso teini kulkee kaukomailla reppureissaamassa,  koitan pysyä kärryillä mitä milloinkin puuhaa. Työtoverit kysyivät, etkö sä pelkää kun se poika on tyttöystävän kanssa sademetsässä. Ajattelin vain että nyt se on kasvattamiset  tehty, en voi millään kulkea aina auttamassa. Sitä ennen jo pitää opettaa pärjäämään kaikessa. Suomalaisilla on hyvä paikka kesämökillä ja vesillä oppia monia selviytymisasioita luonnossa. Terveys, ruoka, vaaralliset ihmiset, rahoista huolehtiminen, ei viinaa, ei vaarallisia naisia. Nikkarointi ja lektroniikka ja mekaniikka . Jätä pois heti ne kaverit, jotka käyttää huumeita. Itsekkin olen selvinnyt hengissä vaikka missä maailmalla. En koskaan juo alkoa. Kaikkea rikollista vältän. Kauhea murrosikä kai on ikuista seestymistä. Hienot pojat olen kasvattanut ,hienot perheet ja lastenlapset. Kuulumiset mesetämme aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä yksi oivallukseni on, että ihan kaikkeen ei tarvitse reagoida. Pitää keskittyä olennaiseen ja jättää pikkuärsytykset huomioimatta. Esim. periaatteessa vaadin hyvää käytöstä ja kielenkäyttöä, mutta olen oppinut olemaan reagoimatta 'v....ihin' ja 's.......hin' varsinkin, jos ne tulevat vain perheelle. En myöskään reagoi vetäytymisen, tympeyteen jne ja annan olla omissa oloissa. Elämää ymmärtämättömien (varsinkin niiden, jotka eivät ole teinejä omin pikkukätösin kasvattaneet) mielipiteet ja kommentit jätän omaan olemattomaan arvoonsa.

Periaatteessa hyvän käytöksen vaatiminen onkin tosiaan vain periaate, jos kersat saavat haistatella kotona. 

Parempi se on kotona tuulettaa kuin kylillä mesota. Omassa lapsuuden kodissa sai lapsetkin riidellä aikuisten kanssa, jos siltä tuntui. Näin myös meillä saa tehdä. Koulussa käytös 9, kotona ei tarvitse olla.

Ihan fiksu aikuinen minusta kasvoi, kuten veljestänikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä yksi oivallukseni on, että ihan kaikkeen ei tarvitse reagoida. Pitää keskittyä olennaiseen ja jättää pikkuärsytykset huomioimatta. Esim. periaatteessa vaadin hyvää käytöstä ja kielenkäyttöä, mutta olen oppinut olemaan reagoimatta 'v....ihin' ja 's.......hin' varsinkin, jos ne tulevat vain perheelle. En myöskään reagoi vetäytymisen, tympeyteen jne ja annan olla omissa oloissa. Elämää ymmärtämättömien (varsinkin niiden, jotka eivät ole teinejä omin pikkukätösin kasvattaneet) mielipiteet ja kommentit jätän omaan olemattomaan arvoonsa.

Periaatteessa hyvän käytöksen vaatiminen onkin tosiaan vain periaate, jos kersat saavat haistatella kotona. 

No, toiset haistattelevat kotona ja toiset muualla. Kotona haistatteleva teini provosoi ja siihen ei pidä lähteä mukaan. Eri asia, jos kodin ulkopuolella. Et ole tainnut teinejä kovin montaa kasvattaa.

Jaa, a. Meillä se on just esikoisella meneillään, onneksi ehkä jo vähän rauhoittunut meno kasiluokkaan verrattuna.

Tuo valitse taistelusi on ihan hyvä neuvo, kumpa joku olisi auttanut meitä alusta asti.

Esikonen on ollut aina vahva persoona ja tehnyt aina sen mitä on päättänyt.

On ollut juomista, jopa huume kokeilu, tupakkaa. On joutunut muutamaksi kuukaudeksi kasvatus laitokseen miettimään, että kannattaisko vanhempia totella ja ei mennä kaikkiin hölmöilyihin mukaan.

Koulu ei meinaa kiinnostaa.

Toivottavasti pahin on takana päin ja nuori alkaisi ajatella tulevaisuuttaan ja tulisi sitä järkeä päähän.

Että ei olla päästy helpolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä yksi oivallukseni on, että ihan kaikkeen ei tarvitse reagoida. Pitää keskittyä olennaiseen ja jättää pikkuärsytykset huomioimatta. Esim. periaatteessa vaadin hyvää käytöstä ja kielenkäyttöä, mutta olen oppinut olemaan reagoimatta 'v....ihin' ja 's.......hin' varsinkin, jos ne tulevat vain perheelle. En myöskään reagoi vetäytymisen, tympeyteen jne ja annan olla omissa oloissa. Elämää ymmärtämättömien (varsinkin niiden, jotka eivät ole teinejä omin pikkukätösin kasvattaneet) mielipiteet ja kommentit jätän omaan olemattomaan arvoonsa.

Periaatteessa hyvän käytöksen vaatiminen onkin tosiaan vain periaate, jos kersat saavat haistatella kotona. 

Parempi se on kotona tuulettaa kuin kylillä mesota. Omassa lapsuuden kodissa sai lapsetkin riidellä aikuisten kanssa, jos siltä tuntui. Näin myös meillä saa tehdä. Koulussa käytös 9, kotona ei tarvitse olla.

Ihan fiksu aikuinen minusta kasvoi, kuten veljestänikin.

Sama meillä. Kotona saattanut karskia provoilua olla teini-iän pahimmassa vaiheessa, mutta onneksi ei muualla. Liika provosoituminen kotona voisi viedä pahempaan suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä yksi oivallukseni on, että ihan kaikkeen ei tarvitse reagoida. Pitää keskittyä olennaiseen ja jättää pikkuärsytykset huomioimatta. Esim. periaatteessa vaadin hyvää käytöstä ja kielenkäyttöä, mutta olen oppinut olemaan reagoimatta 'v....ihin' ja 's.......hin' varsinkin, jos ne tulevat vain perheelle. En myöskään reagoi vetäytymisen, tympeyteen jne ja annan olla omissa oloissa. Elämää ymmärtämättömien (varsinkin niiden, jotka eivät ole teinejä omin pikkukätösin kasvattaneet) mielipiteet ja kommentit jätän omaan olemattomaan arvoonsa.

Periaatteessa hyvän käytöksen vaatiminen onkin tosiaan vain periaate, jos kersat saavat haistatella kotona. 

No, juuri sinun kaltaisten ei tarvitse neuvoja jaella. Perehdy ensin aivojen kehityskaareen niin ymmärrät, että teini-iässä esimerkiksi protestoidaan juuri sitä vastaan, mitä on siihen asti vaadittu. Liika reagointi vain lisää aivojen kierroksia. Jos noita asioita ei olisi aiemmin vaadittu, ei ne toimisi provokaationa nytkään.

Vierailija kirjoitti:

Sairastuin yleiseen ahdistuneisuushäiriöön. En kestänyt kaikkea huolta ja pelkoja mitkä liittyi nuoren kapinaan. Mukana alkoholi, viiltely, epämääräiset kaverit. Teimme kaikkemme ja nyt asiat on hyvin mutta seurauksena jäi ahdistus.

Täällä sama ilman alkoholia...isona bonuksena vielä kaverit jotka polttelee maria. Koulusta lintssillaan ja ihmettelen kuinka poikani kavereiden äidit kestää tuota menoa. Viiltely on tämä suurin trendi. En voi muuta sanoa kun että olkaa vanhemmat ylpeitä joiden perheissä ongelmana on vain näkyy nilkat talvella ja meillä ei suostuta menemään nukkumaan ennen klo00...

Kuulin joskus, että parasta, mitä murrosikäisen vanhempi voi tehdä, on pysyä elossa. Siinä ajatuksessa on jotain vapauttavaa.

Omien lasteni teiniajoista on nyt jo yli 20 vuotta aikaa ja näin jälkikäteen on tietävinään, mitä tekisi nyt aivan eri tavalla. Aloittaisin jo ennen teinivuosia ja olisin ihan joka päivä ruokapöydän ääressä kiinnostunut siitä, miten päivä meni päiväkodissa, eskarissa ja alakoulussa.  

Vierailija kirjoitti:

Koulussa näkyy olevan opokin sitä mieltä, että vielä 17-v pojat ovat kiinnostuneet pelaamisesta (tietokonepeleistä), ja kehittyvät myöhemmin, koulu ei niin kiinnosta. Millä saa motivoitua opiskelemaan kun aika menee pelatessa? Toinen nuorempi sisaruksista saa hyviä numeroita ja hänellä on kunnianhimoa. Ehkä jokaisella on se oma tie, ja oma aikataulu elämällä...

Pelaavat pojat eivät ole ainakaan juomassa. Harjoittelevat kovasti silmän ja käden yhteistyötä sekä sosiaalisuutta pelatessaan. Nykyään on pelaavia tyttöjäkin.