Ahdistaa kun lapset kasvaneet murrosikään. Miten te veditte murrosikäisten kasvatuksen läpi ja vielä onnistuen?

Olen paljon miettinyt sitä miksi mun on niin vaikea antaa läheisyyttä ja kosketusta murkuille. Onko jollain tähän jotain ajatuksia ja tietoa miksi on näin? Ei ole kiva tunne lainkaan. Haluaisin kyllä olla äiti joka ottaa murkunkin lähelleen.

Vierailija kirjoitti:

Olen paljon miettinyt sitä miksi mun on niin vaikea antaa läheisyyttä ja kosketusta murkuille. Onko jollain tähän jotain ajatuksia ja tietoa miksi on näin? Ei ole kiva tunne lainkaan. Haluaisin kyllä olla äiti joka ottaa murkunkin lähelleen.

Kertoisko siitä miten itse oot tullu kohdelluksi lapsena/nuorena? Aika usein korreloi siihen. Onk sun vaikeaa hyväksyä itsessäsi niutä asioita joita murkuissa näät ja suhtautua niihin hyväksyvästi ja lempeästi? Osuuko murkin käytös, itsenäistymispyrkimys tms johonkin sun omaan kipupisteeseen?

Vierailija kirjoitti:

Mitenkä seksiasioista puhuminen sitten. Onko vanhemman tehtävä ottaa asia puheeksi ja milloin? Enkö edistä siihen tutustumista jos alan siitä jutteleen lapselle varoittaen sukupuolitaudeista ja kehoittaen käyttämään kondomia? Voi luoja näitä.

No on todellakin vanhempien tehtävä. En itsekään toivo että 14-vuotias alkaisi kovin pian harrastaa seksiä, mutta ajattelen niin, että sitten kun sen aika on, niin asiasta on ainakin puhuttu. Se että puhun ehkäisystä, siitä miten toista lähestytään, siitä että porno ei ole tosielämää (nämä ei olleet kummallekaan mitään täysin vaivattomia keskusteluja :D ), ei varmasti ole mikään kehoitus teininkään silmin alkaa harrastaa sitä asap, mutta haluan että meillä on senkin suhteen joku yhteys olemassa. Olen koittanut puhua esim. kondomeista niin että ne ei ole mikään iso juttu, ja että sanoo vain kun haluaa että ostan niin varmasti ostan eikä asiassa ole mitään hävettävää. Koska tosiasia on että hän itse päättää koska sen aika on enkä minä voi enkä haluakaan kieltää, mutta siinä vaiheessa on kuitenkin osattava toimia vastuullisesti, ja se on minun tehtäväni opettaa.

Meillä ei ollut mitään ongelmia. Tytöt vain kasvoivat, kehittyivät, harrastivat ja opiskelivat. Vanhempi nyt yliopistossa, nuorempi abi. Kaikki sujui.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei ollut mitään ongelmia. Tytöt vain kasvoivat, kehittyivät, harrastivat ja opiskelivat. Vanhempi nyt yliopistossa, nuorempi abi. Kaikki sujui.

Kuinka läheiset välit sulla on lapsiisi nyt? Oletteko läheisiä ja avoimia?

Kyllä täälläkin mentiin hiukan vaikeamman kaavan mukaisesti, tapahtui sellainen äkkirutistus, joka oli onneksi nopeasti ohikin. Sinä aikana, noin vuoden sisällä ehti kyllä kokeilla vähän kaikkea. Viinaa, olutta, tupakkaa, nuuskaa, kannabista. Kotirauhan rikkominen, varastetun auton kyydissä oleminen, häädön hommaaminen yhdelle kaverille. Näissä kaikissa ollut siis mukana. Yhteistyötahoina ollut koulun rehtorista ja opettajasta lähtien terveydenhoitaja, kuraattori ja psykologi, lastensuojelu, tehostettu perhetyö, nuoriso-ohjaaja... Lopulta tuli aika laittaa tenava sijoitukseen, ja siellä tapahtui se viimeinen herääminen omaan tilanteeseensa ja asioiden paraneminen. Paras päätöksemme ikinä. Ihan hullua kun kotona käyttäytyy päsääntöisesti hyvin, ei huuda, nimittele, kiroile, paisko ovia, mutta kavereiden kesken alkaa sitten tuo päätön käytös. Kotiintuloaika muutettiin klo 19, sitten hän vain aikaisti touhujaan. Arestia muutamia viikkoja, sitten touhusi välitunneilla ja arestein jälkeen. Ollaan aina keskusteltu, kannustettu, pidetty rajoja ja kuria, mutta tosiasia on että ehtiihän nuo jos veri vetää vaikeuksiin. 

En tiedä. Meidän tyttö oli murrosikäisenä samanlainen kuin ennenkin. Pahempaa vääntöä meillä oli silloin, kun tyttö oli pienempi. Vähän toki vetäytyi ja etääntyi meistä vanhemmista murrosiässä, mutta sehän on normaalia kun alkaa aikuistua. Kotona se viihtyi ja kävi kavereiden luona, mutta ei kuljeksinut yömyöhään ulkona tai muuta vastaavaa. Jos jotain hölmöilyjä oli, niin ei ainakaan mitään sellaisia joista olisi meille vanhemmille asti kantautunut tietoa.

Päivä kerrallaan vaan. Meillä pojalla ei ollut käytännössä oikein minkäänlaista murrosikää, koulukin kiinnosti koko ajan. oli rauhallinen ja järkevä oma itsensä. Tytär sen sijaan... 13-vuotiaana alkoi mieletön kapina kaikkea vastaan. Koulussa ei olisi halunnut käydä, löysi epämääräisiä poikakavereita joiden myötä alkoi polttaa tupakkaa ja juopotella, oli hermo niin kireällä että kävi tavattoman helposti myös fyysisesti käsiksi jos hänelle sanoi vastaan liikaa varsinkin minulle kun tiesi että olen häntä pienempi ja heikompi. 

Siinä sitten vaan täytyi jaksaa läpi aika, jolloin koulusta tuli pelkkää negatiivista palautetta, jälki-istuntoja, koulukuraattorin puhutteluja vanhemmille. Koulupsykologille tytär ohjattiin mutta oli kieltäytynyt siellä puhumasta mitään. Mikään lahjonta, kiristys tai uhkailu ei tehonnut paitsi se, että kun sanottiin että jos koulussa ei käy, niin sitten joutuu pois kotoa kokonaan paikkaan missä on vielä kovempi pakkokuri - sitten alkoi käydä suht säännöllisesti koulussa sentään, vaikka osoitti siellä jatkuvasti käytöksellään mieltään kamalaa pakkolaitosta ja lastenrääkkäämöä kohtaan. 

Aika lailla olin varma ettei tule lujaa tuon tyttären elämä menemään, mutta yhtäkkiä jossain vaiheessa tajusi haluavansa lukioon. Kukaan ei siihen uskonut että pystyy kun oli mennyt 7. ja 8. luokan rimaa hipoen ja koepapereihin mieliosoitukseksi rasteja päälle piirrellen, lukematta yhtään. Mutta onnistui sen verran tsemppaamaan että pääsi lukioon. Lukioiässä oli jo aikalailla rauhoittunut ja motivoitunut opiskelemaankin. Nyt opiskelee yliopistossa matematiikkaa eikä ole enää mitenkään vaikea ihminen, vaikka oli melkoinen ihmishirviö 13-15 vuoden iässä.

Rakkautta ja pitkämielisyyttä tarvitaan teinin kasvattamiseen ylettömän monella tasolla.

Rakasta itseäsi niin paljon että jaksat olla aikuinen lapsesi/nuoresi edessä etkä lähde hölmöilemään mukaan kun teini perseilee.

Tämä ei silti todellakaan tarkoita nahkaremmiä tai muuta väkivaltaa sen kummemmin psyykkisellä kuin fyysiselläkään tasolla.

Toinen nuori tarvitsee paljon keskusteluja ja se toinen teini ei välttämättä siedä sitä ollenkaan mutta silti pitää saada välittämisen viesti läpi hänellekin, kas siinäpä keksimistä millä keinoilla.

Itse tarjouduin viettämään laatuaikaa tämän hyvin ison oman tilan vaativan ja pitävän nuoren kanssa kaksin, hänen toivomallaan tavalla.

Avoimempi nuori halusikin yleensä perheaikaa ja yhdessä oloa isommalla porukalla. 

Oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus sisarusten kesken, varsinkin jos ikäero on hyvin lyhyt, on yksi pilari jonka mukaan luottamusta rakennetaan ja millä nuoret sitä vanhempien osalta mittaavat.

Hakemistahan se on. Hakemista niistä kompromisseista mikä sopii teinille ja koko perheelle.

Luottamusta pitää rakentaa askel kerrallaan. Hereillä kehityksen ja touhujen etenemisen seuraamisessa on oltava koko ajan. Pitää myös kasvaa itse siinä että step by step antaa löysää niistä pikkulapsen rajoista.

Valvonta pitää olla. Jos nuorella on kotiintuloaika pitää olla selvillä tuleeko silloin kun on sovittu.

Minä olin natsimutsi, kävin halaamassa.

Siinä sitä samalla oli selvillä millä hajuilla varustettuna kotiin tultiin.

Hyvästä käytöksestä ja sopimusten pitämisestä sai sopivia vapauksia.

Kun puhuttiin kotiintuloajoista hyvin helposti kysyin että mitäs itse ajattelisit siitä mikä on sopiva aika?

Sen kuultuani peilasin sitä sitten omaan ajatukseeni ja jos en keksinyt mitään välttämätöntä syytä kävellä nuoren yli omalla kellon ajallani, en sitä myöskään tehnyt.

Jos sain ehdotuksen jostakin aamuyön kellon ajasta, pyysin syytä miksi pitäisi saada olla niin pitkään? Yleensä se meni läpi vain äärimmäisen hyvin perusteltuna tai uutena vuotena tms.

Yökyliä kavereille en hyväksynyt koulujen päättymisviikonloppuina, vappuna, uutena vuotena, siis perinteisinä juopotteluviikonloppuina. Silloin varsinkin tultiin kotiin yöksi.

Sen ilmoitin jo hyvin varhaisessa vaiheessa että niistä ei tarvinnut erikseen vääntää.

Kerran silti poika juopotteli perinteisenä toukokuun lopun viikonloppuna, oli 16v.

Tekstailtiin hänelle. Muutamaan tuntiin ei tullut vastauksia.

Sitten laitettiin isosisko asialle ja pyydettiin ääniviesti tai soitto.

Sehän tuli. Jokelsi. Soitin ja pyysin käymään kotona, kello oli noin 23.00.

Juttelin ihan nätisti, sanoin että tuntuu että olet ottanut ja haluan että käyt näytillä.

Heitän autolla takaisin bilepuistoon jos huoleni on aiheeton, muuten on jäätävä kotiin nukkumaan.

Kaveri tuli kotiin, yhdessä todettiin että huppeli on tullut käymään hänessä. Rauhallisesti kyselin että mistä juomat, omia vai kavereiden. Kavereiden.....pienesti siinä jutellessa sovittiin että jos juodaan juodaan aina omia että tietää itse mitä on, ei ole riskiä epäpuhtaista juomista ja pysyy laskuissa selvillä paremmin että paljonko on tullut juotua. En tivannut, arvostellut tai moittinut.

Pian poika totesi että minä nyt sitten varmasti menen nukkumaan. Niin hän sitten meni.

Aamulla sitten keskusteltiin samaan tyyliin lisää.  Erityisesti korostaen sitä että meni kylillä miten tahansa kotiin pitää pyrkiä ja tulla. Sielä sitten mietiään mitä tuli tehtyä ja vaatiiko asia isompia korjaustoimia.

Nyt nuoret ovat jo 18 ja 20 vuotta. Tasapainoisia ja eteenpäin pyrkiviä. Eivät juurikaan ole hölmöilleet. Mutta on se vaatinut panostuksia ja vaatii edelleen ohjausta. Lasta on helppo kasvattaa.

Teinien ja nuorten aikuisten ohjaaminen on suoranaista taiteentekoa. 

Voimia ja viisautta siihen meille jokaiselle.

Koen, että mun omat vanhemmat kasvatti mut aikoinaan varsin hyvin. Isä antoi olla omissa oloissani enimmäkseen, mutta äiti teki parhaansa, että pysyi perillä nuorten asioista. Tykkäsi siis itse pelata pleikkarilla, katsottiin samantyylisiä tv-sarjoja ja äiti ei vanhasta iästään huolimatta "mummoutunut" vaan osoitti kiinnostusta mua kiinnostaviin asioihin. Muitten vanhemmat usein kielsi huonon musiikin tai pelit, mutta meillä pelattiin ja katottiin sarjoja maltillisissa määrin yhdessä. Se oli tosi tärkeetä, koska äiti oli samalla mulle kaveri sillon, ku pahimpina teiniaikoina auktoriteetti ja vanhemmat tympi.

En kyllä ollut mikään kamalan vaikea tapaus, jolle ois tarvinnut asettaa tiukkoja rajoja, mutta oisin varmaan niihinkin taipunut. Valitettavasti kyllä mun vanhemmat ei mun teinivuosina aina osannut nähdä mun pahaa oloo, koska joskus 16-18-vuotiaana tuli kyllä paljon ryypättyä ja rellestettyä, mutten koskaan jäänyt kiinni tai joutunut ongelmiin nii ei sitä edes huomattu. Asuttiin niin kaukana maalla, että oli ihan normaalia, ettei tullu yöksi kotiin kavereilta, kun ei julkiset kulkeneet.

Kolmissakymmenissä olen nyt ja ihan ihminen musta tuli, samoin sisaruksista.

Vierailija kirjoitti:

Enemmän olisi saanut olla huumoria mukana, näin jälkeenpäin ajateltuna. 

Huumori on ehdoton ykkönen !!

Toinen asia mulle oli, että : valitse ne taistelut, jotka voitat ja ovat ehdottomasti hoidettava (koulu,kotiintuloajat jms.) ja muista en jaksanut nalkuttaa. Ja useampia teinejä...

Vierailija kirjoitti:

Tyyliin valitse taistelusi. 

Esimerkki... jos on niin tollo, että haluaa mennä pakkaseen alle nilkan olevilla sukilla ja tennareilla niin menköön. Onneksi nyt on tullut muotiin Timberland tyyppiset kengät, joissa nilkan peittävä varsi...

Huumeet, kännäily, tupakanpoltto on sitten ehdoton ei. Eikä myöskään roikuta kylillä yötä myöden.

Läksyt pitää tehdä ja kokeisiin pitää lukea, tosin tämä näyttää tapahtuvan kovin myöhään illalla. Nukkumaan menee vasta 11-11.30, omasta mielestäni pitäisi mennä ainakin tuntia aikaisemmion. En kuitenkaan jaksa huutaa tästä kitapurjeet punaisena.

Koulussa menee hyvin.

11-11.30 on aamuaikaa ha ilta-aika 23-23.30

Vierailija kirjoitti:

Valtavasti auttaa tämä vertaistuki. Kiitos.

Välillä ajattelen että muutan maalle kauas kaikesta vaaranpaikoista ja elellään sielä omavaraisesti luonnosta nauttien.

Huumeita löytyy myös maadeudulta ja alkoholia

Hyväksyttekö te siis kiroilua ja haukkumista teineiltänne? Siis että huutavat teille vaikka että "vi**n ääliö ole hiljaa!". Minä en tällaista hyväksy, ei ole missään tilanteessa oikein huutaa toiselle ja kaiken lisäksi solvaten.

Vierailija kirjoitti:

Se riippuu niin paljon siitä lapsesta, ja toki sun omasta luonteesta. Ei siinä auta olla kuin oma itsensä. Pääasia on että pysyy itse kohtuudessa eikä itsellä lähde homma lapasesta, sillä lapsella pitää olla vanhempi johon tietää että voi pahan paikan tullen turvautua.

Ei tarvi missään nimessä olla aina ystävällinen ja lässy lässyn, sehän on todella ärsyttävää minkäikäisestä tahansa. Saa raivotakin kun on aihetta, ja kuten lasten kanssa aikaisemmin, kuten yllä sanottiin, valitse taistelusi, jos huutaa jokaisesta pikkuasiasta se menettää tehonsa.

Suhde teini-ikäisen kanssa muuttuu pikkuhiljaa ja väliaika on haastava kummallekin että koska ollaa aikuinen ja lapsi ja koska kaksi aikuista. Teinillä pitää vastuu ja vapaus, ja ne kasvaa koko ajan iän myötä, ei voi olla samat säännöt 10-vuotiaalla murkulla ja 15-vuotiaalla. 

Tärkeintä on pitää mielessä miltä itsestä tuntui kun oli murrosikäinen. Murrosikäisen aivot käy läpi todella ison myllerryksen, suuremman kuin koskaan. Murrosikäinen on tutkitusti tietyssä vaiheessa jopa tyhmempi kuin nuorempana koska aivot ei toimi normaalisti, se pitää ajatella että ne aivot on kuin isossa remontissa oleva talo, tavarat on siellä täällä ja kaikenlaista roskaa joka puolella, mutta lopuksi tuloksena on entistä hienompi ja toimivampi talo. Murrosikäinen esimerkiksi tulkitsee ihmisten kasvojen ilmeitä väärin, he eivät aina erota esim. surullisia kasvoja vihaisista, vaan suurin osa ilmeistä näyttää heidän silmissään vihaisilta.

Itse olen 40v mies ja tunnistan vanhemmissani nyt sen, että heillä ei ole ollut normaalia lapsuutta, joten he eivät olemattoman kokemuspohjansa ansiosta opettaa minulle elämää ja sen takia jäin toistaitoiseksi.

Ei se kivaa ole huomata opettelevansa teini-iän juttuja tässä iässä, mutta eipähän tule ainakaan aika pitkäksi, kun on niin paljon kaikkea jännää tarjolla 😊🌞

Mä olin ainakin paljon pahempi teininä kuin mun 3 poikaa 😱 Ehkä tytöillä kapinat on pahempia...

Äiti

Vierailija kirjoitti:

Hyväksyttekö te siis kiroilua ja haukkumista teineiltänne? Siis että huutavat teille vaikka että "vi**n ääliö ole hiljaa!". Minä en tällaista hyväksy, ei ole missään tilanteessa oikein huutaa toiselle ja kaiken lisäksi solvaten.

Silloin kun minä olin teini, se oli niin päin että vanhemmat kiroilivat ja haukkuivat, en minä. Huusin silloin kun vanhemmatkin huusivat. Ei kai se niin kauhean vaarallista ole. Tavallista riitelyä. Lyöminen ja tavaroiden rikkominen on sitten jo paljon pahempi asia.

Elämä se on kuin silkkiä vaan. 18v täyttyy ja kertaakaan ei ole edes ääntään korottanut kuten en minäkään. Meillä on päihteetön uskontovapaa koti.

Vierailija kirjoitti:

Puhelin pois jos ei käyttäydy. Toimii.

Juuri tällaisille lapsille ja nuorille grooming-porukoiden on helppo iskeä. Ei joudu edes altistamaan itseään pahoinpitelysyytteille jos hankit tytölle tai pojalle halvan älypuhelimen ja prepaid-kortin.