Mistä voi etukäteen tietää, että tuleeko mies hoitamaan lapsia sitten kun niitä saadaan?

Mun miesserkku halusi 22-vuotiaana lapsen tyttöystävän, jolla oli kaksi varhaisnuorta, kanssa. Kun lapsi syntyi, ei perhe-elämä kiinnostanutkaan, he erosivat kun lapsi oli 3-vuotias eikä serkkuni ole 9 vuoteen ollut tekemisissä lapsensa kanssa

Vierailija kirjoitti:

Jos mies on on kiltti, empaattinen ja huomaavainen. Viihtyy kotona ja tykkää puuhailla kotona. Ainoa poikkeus tähän on runsas pelaaminen, koska se vastaa huumeiden käyttöä aivojen näkulmasta.

Aktiivinen harrastuselämä kodin ulkopuolella on varoitusmerkki. Sinkkunaisesta voi tuntua ihanan kihelmöivältä ja jännittävältä jos poikkis on sosiaalinen, harrastaa paljon ja juoksee erilaisissa kissanristiäisissä. Siinä on vaan se huono puoli, että sellaisesta elämäntyylistä ei niin vaan luovutakaan kun lapset syntyvät. Moni "kemisti" on karvaasti saanut huomata tämän.

Mieheni eiole kovin kiltti eikä varsinkaan empaattinen. Huomaavaimem hän kyllä on. Mieheni ei myöskään viihdy kotona, vaanon hyvin sosiaalinen ja aktiivinen luonne. Hän myös pelasi tavatessamme paljon. Vauvavuodet hän oli aina etäisempi, mutta nykyisin koululaisten isänä hän on hyvin osallistuva ja lähes tasaveroinen vanhempi. Minä ainoastaan huolehdin enemmän lasten tunnekaavatuksesta.

Jos pitäisi valita yksi ominaisuus, joka takaa sen, että mies on hyvä isä, sanoisin sen olevan älykkyys. Mieheni on älykäs eli vaikka tunnepuoli laahaa hieman perässä, hän on riittävän älykäs kehittääkseen itseään isänä ja puolisona sekä ymmärtääkseen vastuunsa toisen ihmisen kehityksessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mies on on kiltti, empaattinen ja huomaavainen. Viihtyy kotona ja tykkää puuhailla kotona. Ainoa poikkeus tähän on runsas pelaaminen, koska se vastaa huumeiden käyttöä aivojen näkulmasta.

Aktiivinen harrastuselämä kodin ulkopuolella on varoitusmerkki. Sinkkunaisesta voi tuntua ihanan kihelmöivältä ja jännittävältä jos poikkis on sosiaalinen, harrastaa paljon ja juoksee erilaisissa kissanristiäisissä. Siinä on vaan se huono puoli, että sellaisesta elämäntyylistä ei niin vaan luovutakaan kun lapset syntyvät. Moni "kemisti" on karvaasti saanut huomata tämän.

Mieheni eiole kovin kiltti eikä varsinkaan empaattinen. Huomaavaimem hän kyllä on. Mieheni ei myöskään viihdy kotona, vaanon hyvin sosiaalinen ja aktiivinen luonne. Hän myös pelasi tavatessamme paljon. Vauvavuodet hän oli aina etäisempi, mutta nykyisin koululaisten isänä hän on hyvin osallistuva ja lähes tasaveroinen vanhempi. Minä ainoastaan huolehdin enemmän lasten tunnekaavatuksesta.

Jos pitäisi valita yksi ominaisuus, joka takaa sen, että mies on hyvä isä, sanoisin sen olevan älykkyys. Mieheni on älykäs eli vaikka tunnepuoli laahaa hieman perässä, hän on riittävän älykäs kehittääkseen itseään isänä ja puolisona sekä ymmärtääkseen vastuunsa toisen ihmisen kehityksessä.

Miehiltä tosiaan hyväksytään vaikka miten säälittävä alisuorittaminen vanhemmuudessa. Miltä kuulostaisi: "Lapsen äiti oli vauvavuodet hyvin etäinen mutta nykyään koululaisten äitinä hän on LÄHES tasaveroinen vanhempi". Ja sitten kehuttaisiin naisen älykkyyttä kun hän on kehittänyt itseään äitinä, niin että hän jo lasten kouluikään ehdittyä on saanut itsestään muokattua lähes tasaveroisen vanhemman.

Tuota miehen mallia sitten tarjotaan muillekin esimerkiksi. Pitäisikö itkeä vai nauraa.

Minun ex-mies ei myöskään osannut hoitaa lapsia ja kotitöitä, tai mitään muutakaan ei kotona suostunut tekemään, koska kävi töissä.

Yritin tukea ja annoin hoitaa oman mielensä mukaan. Tokikaan päiväkotiin ei lasta voi viedä yöpuvussa (näin yhtenä esimerkkinä), ei ihan aivottomaksi voi heittäytyä, vaikka mies onkin.

Pari kertaa jätin yksin lasten kanssa pidemmäksi aikaa, viimeisen kokemuksen jälkeen en enää uskaltanut.

Odotin kunnes lapset on vähän isompia ja otin eron. Lapset pärjäsivät isällään sen ajan aina eineksillä keskenään, ja yritin olla lapsille äiti ja isä aina kun sain pitää heidät kotona. Onneksi ne ajat on ohi, kyllä siinä äiti saa olla koko ajan huolissaan!

Niin ja uskoin että eksästä tulisi hyvä isä. Oli rauhallinen ja viihtyi kotona, huolehti minusta kun olin sairaana, jne jne.

Jotain tapahtui kun lapset syntyivät. Järkyttävä naisviha ja katkeruus siitä kun saan vain olla kotona. Kun kysyin että haluaako hän sitten olla kotona ja hoitaako hän kotityöt, lapset ja muut asiat sillä aikaa kun olen töissä, tulikin hiljaista. Lasten kanssa hän ei pärjännyt, eikä jaksanut olla, joten en ymmärrä miksi raivosi. Ja tietenkään mikään ei muuttunut kun menin töihin.

Jonkinlainen viha syttyi siitäkin, kun kävin töissä, sekä hoidin kodin ja lapset. Apua pyysin, sitä en saanut.

Apua! Onko nämä tarinat totta?

Meillä 1v lapsi. Miehen kanssa ollaan koko ajan oltu tasavertaisia. Vauva oli viikon vanha kun lähdin ekaa kertaa omaan harrastukseeni. En ikinä edes ajatellut etteivät olisi pärjänneet.

Vuosi meni vauhdikkaasti, kasvoi kaunis lapsi, jota molemmat olemme hoitaneet. Tottakai riitojakin kotitöistä ja vapaa-ajasta on ollut, mutta ylipäänsä positiivinen kuva jäi vuodesta. Nyt teemme vaihdon ja isä jää kotiin kun minä palaan töihin.

Mistäkö sen olisi voinut ennustaa? Mies on kaikkea näitä edellä kuvattuja: älykäs, empaattinen, hellä, auttavainen, kova tekemään kotitöitä. Olemme olleet yhdessä pitkään ja lemmikit minä olen hoitanut aina itse (minä ne myös halusin). Miehen oman isän mallista en osaa sanoa, mutta oma isäni oli myös kotona meitä lapsia hoitamassa, joten minulle malli tuli ainakin kotoa.

Minun mielestäni jokaisen lapsentekoa harkitsevan tulisi tehdä lapsia vain, jos voisi olla varma, että pärjäisi lapsen kanssa 100 % yksin, ilman kenenkään tukea. Kenenkään muun varaan ei yksinkertaisesti voi laskea. Vain itsestään voi tietää, ja omallekin kohdalle voi sattua vakava sairastuminen tai jopa kuolema. Uuden ihmisen tekemisen tähän maailmaan ei pitäisi olla hetken mielijohteesta tehty teko.

-vela

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni jokaisen lapsentekoa harkitsevan tulisi tehdä lapsia vain, jos voisi olla varma, että pärjäisi lapsen kanssa 100 % yksin, ilman kenenkään tukea. Kenenkään muun varaan ei yksinkertaisesti voi laskea. Vain itsestään voi tietää, ja omallekin kohdalle voi sattua vakava sairastuminen tai jopa kuolema. Uuden ihmisen tekemisen tähän maailmaan ei pitäisi olla hetken mielijohteesta tehty teko.

-vela

Ja vielä sillä oletuksella, että lapsi ei ole täysin terve. Aina on mahdollista, että lapsi voi olla esimerkiksi eri tavoilla vammainen tai pitkäaikaisesti sairas. 

Minun mieheni ei ollut innoissaan yllätys(vahinko)raskaudesta. Mutta rakastui vauvaan kun hän tuli maailmaan ja on ollut loistava, osallistuva isä. Näinkin voi siis yllättää.

Miten asiat on hoidettu miehen lapsuuskodissa, siitä voi päätellä jotakin. Muuten on aika vaikea lähteä arvailemaan mitään.

Omalle kohdalle sattui vässykkämies, joka ei juuri kodinhoitamiseen osallistunut. Onneksi edes viihtyi lasten seurassa, mutta esimerkiksi yhtään yötä ei valvonut koliikkivauvan kanssa. En saanut vuosiin nukkua niin kauan, kuin olisin halunnut, vaan minä heräsin aina aamulla lasten kanssa. Se johti mun kuupan hajoamiseen, mutta sekään ei ollut vielä tarpeeksi vahva merkki miehelle, että asioiden on muututtava, ehei... Kun pääsin sairaalasta, niin kaikki hommat kaatuivat saman tien taas mulle. Toisesta sairaalakeikasta vasta opin, että mun on lähdettävä siitä avioliitosta. Näin tein ja olen yksinhuoltaja. Oli vapauttavaa huomata pärjäävänsä ilman vapaamatkustajaa ja mielialakin koheni, kun ei ollut isoa lasta hoidettavana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mies on on kiltti, empaattinen ja huomaavainen. Viihtyy kotona ja tykkää puuhailla kotona. Ainoa poikkeus tähän on runsas pelaaminen, koska se vastaa huumeiden käyttöä aivojen näkulmasta.

Aktiivinen harrastuselämä kodin ulkopuolella on varoitusmerkki. Sinkkunaisesta voi tuntua ihanan kihelmöivältä ja jännittävältä jos poikkis on sosiaalinen, harrastaa paljon ja juoksee erilaisissa kissanristiäisissä. Siinä on vaan se huono puoli, että sellaisesta elämäntyylistä ei niin vaan luovutakaan kun lapset syntyvät. Moni "kemisti" on karvaasti saanut huomata tämän.

Mieheni eiole kovin kiltti eikä varsinkaan empaattinen. Huomaavaimem hän kyllä on. Mieheni ei myöskään viihdy kotona, vaanon hyvin sosiaalinen ja aktiivinen luonne. Hän myös pelasi tavatessamme paljon. Vauvavuodet hän oli aina etäisempi, mutta nykyisin koululaisten isänä hän on hyvin osallistuva ja lähes tasaveroinen vanhempi. Minä ainoastaan huolehdin enemmän lasten tunnekaavatuksesta.

Jos pitäisi valita yksi ominaisuus, joka takaa sen, että mies on hyvä isä, sanoisin sen olevan älykkyys. Mieheni on älykäs eli vaikka tunnepuoli laahaa hieman perässä, hän on riittävän älykäs kehittääkseen itseään isänä ja puolisona sekä ymmärtääkseen vastuunsa toisen ihmisen kehityksessä.

Miehiltä tosiaan hyväksytään vaikka miten säälittävä alisuorittaminen vanhemmuudessa. Miltä kuulostaisi: "Lapsen äiti oli vauvavuodet hyvin etäinen mutta nykyään koululaisten äitinä hän on LÄHES tasaveroinen vanhempi". Ja sitten kehuttaisiin naisen älykkyyttä kun hän on kehittänyt itseään äitinä, niin että hän jo lasten kouluikään ehdittyä on saanut itsestään muokattua lähes tasaveroisen vanhemman.

Tuota miehen mallia sitten tarjotaan muillekin esimerkiksi. Pitäisikö itkeä vai nauraa.

Miehellä on takana hyvin vaikea lapsuus eikä minkäänlaista vanhemmuuden mallia ollut. Lisäksi tässä on nyt pakko todeta, että itse koen olevani huono äiti koululaisille: äkkipikainen ja omissa oloissa oleva introvertti hermostuja. Mies on paljon tasaisempi ja käytännössä esimerkiksi hoitaa lasten hankinnat yksin. "Lähes tasavertaisella" tarkoitin, että meillä on molemmilla omat vahvuudet vanhemmuudessa.

Ylipäätään uskon, että ei vanhemmaksi tarvitse heti syntyä vauvan myötä. Siinä kasvaa vähitellen ja joillakin voi kestää aikaa, että saavuttaa oman potentiaalinsa. Lisäksi monilla tosiaan on ne tietyt ikäkaudet, jolloin oma vanhemmuus pääsee loistamaan.

En tarjoa tällaista miehenmallia, mutta en myöskään sitä, että olisi pakko olla täydellinen. Mieson kuitenkin aina osallistunut ja vaikka isyys tuntui vaikealta, ei lähtenyt eikä koskaan jättänyt yksin selviytymään.

Ottiko usein vauvavuotena päähän, ettämies ei ollut yhtä innokas hoitamaan kuin minä? Tottakai otti. Ärsyttikö, että toinen pääsi helpommalla? Kyllä, aivan järjettömästi. Olen silti ylpeä miehestäni, joka on oppinut käsittelemään omia ja lasten tunteita älyykkyytensä ja vastuuntuntonsa vuoksi. Ehkä hän sopiikin malliksi niille vanhemmille, joiden on alkuun hankala sopeutua rooliinsa. Ja siis ihan hyvin hän vauvojakin hoiti eikä ollut ongelmia jättää häntä yksin vauvan ja taaperoiden kanssa, jos minulla oli pidempiäkin menoja.

En tiedä, onko tämä sattumaa ja mies olisi muutenkin lastenhoitoon osallistunut, mutta mä tein ennen vauvan yritystä hyvin selväksi, että molemmat hoitaa lasta ja jos homma ei toimi niin miehen kannattaa varautua yksinhuoltajuuteen. Meillä siis mies oli se, joka enemmän haaveili lapsesta. Ja nyt mies osallistuu sekä lapsen että kodin hoitoon ihan tasaveroisesti työajat toki huomioiden. Toki asiaan vaikutti varmasti myös se, että me saatiin kaksi keskenmenoa ennen onnistunutta raskautta, joten lapsi ei ole meille millään lailla itsestäänselvyys.

Meillä on kaksi poikaa, molemmista olen ollut kotona vuoden ja mies vajaan vuoden. Jo ennen lasten syntymää olimme yhdessä sopineet näin ja meille on aina ollut itsestäänselvyys, että molemmat hoitavat lapsia ja haluavat olla lasten kanssa kotona. Imetys oli toki minun heiniäni, mutta mies sitten osallistui vaihtamalla vaippoja ym. Kotivuodet eivät valitettavasti koulineet hänestä hyvää kokkia, mutta perusasiat hoituivat hyvin ja oli ihanaa aloittaa uudessa työssäkin, kun ei tarvinnut stressata lasten hakemisesta. Nyt olemme jo molemmat töissä. Tämän järjestelyn on mahdollistanut se, että palkkatasomme on sama.

Olemme korkeakoulutettuja ja sama protokolla näyttää toimineen hyvin kaikissa lähipiirimme korkeakoulutetuissa perheissä, isä on ollut osan aikaa kotona lasten kanssa ja on muutenkin yhdenveroinen ja pätevä vanhempi. Ainoan poikkeuksen muodostaa eräs matalammin koulutettu perhe, jossa valitettavasti mies ei tee mitään lastensa eteen. En lukenut kaikkia viestejä, mutta onko muilla sellaista kokemusta, että osallistuminen korreloisi koulutuksen kanssa?

Joo meillä ainakin korreloi korkean koulutuksen kanssa miehen osallistuminen. Eli siis hyvin osallistuva mies, olemme molemmat samalla alalla,korkeasti koulutettuja.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on koko ajan ketjuja, joissa joku äiti valittaa, että hänen mies ei osallistu lasten hoitamiseen tai kotitöihin eikä ymmärrä äidin väsymystä, ja sitten muut kommentoivat ketjuun, että mitäs menit lisääntymään miehen kanssa, jota ei kiinnosta omien lasten hoito. Mistä sen voi etukäteen tietää, että mies tulee tai ei tule hoitamaan niitä omia lapsiaan tai omaa vauvaansa, sitten kun niitä lapsia on saatu? Itse sain yhdessä suunnitellun lapsen miehen kanssa, joka ennen lapsen syntymää teki paljon kotitöitä, hoiteli paljon yhteisiä asioita, tykkäsi leikkiä kavereiden lasten kanssa ja sanoi monta kertaa, että sitten kun saadaan lapsia, niin hän tietenkin hoitaa niitä yhtä paljon kuin minä. No eipä hoitanut, lapsi on nyt vuoden, eikä mies ole hoitanut häntä juuri yhtään, joskus muutaman minuutin jaksaa lapsensa kanssa leikkiä. Miten olisin voinut ennakoida tämän ja olla lisääntymättä juuri hänen kanssa?

No jos sen pitää kotona ja hengissä niin todennäköisyys paranee 50%

Ennen lapsia miehelleni ura ei ollut mitenkään kovin korkealla arvoasteikossa, vaikka vaativalla alalla olikin. Piti tärkeänä, ettei tekisi ylitöitä ja että muutakin elämää olisi. Ja ei sitten tehnytkään. Juurikaan koskaan. Tämä oli minulle tärkeä arvo, koska olen perhekeskeinen.

Arvaatte varmaan loput? Kun perheellistyttiin, miehen ura lähti saman tien nousukiitoon, ja joka päivä tehtiin ylitöitä. Tää on tosi jännä ilmiö, kun tilastojen mukaan eniten ylitöitä tekevät perheelliset miehet. Ja perheellistyminen vauhdittaa miehen uraa, päinvastoin kuin naisen. Niin vain meilläkin kävi. Yhtäkkiä niitä tilaisuuksia vain sateli toisen laariin.

On monella tapaa luotettava ja osallistuva, mutta nykyään myös työnarkomaani, mikä määrittää paljon meidän perhe-elämää ja parisuhdetta. Ja maksan kyllä puolet kaikesta, eli mikään 100% elättäjävastuu ei tässä tosiasiallisesti voi painaa.

Tämä oli isoin yllätys.

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu saa kyllä kiehumaan raivosta.

Onneksi olkoon, siihen nämä miesvihatrollit juuri pyrkivätkin.

Ei kukaan täysjärkinen mies halua lapsia.

M36

Minun duunarimieheni selitti aina jo ennen lapsien saamista kuinka haluaa sitten jäädä koti-isäksi. Ei liiemmin nauti työstään ja se oli hänelle ainakin yksi painava syy haaveilla koti-isyydestä. Ja näin myös kävi, hän on ollut reilun vuoden hoitovapaalla siitä lähtien, kun vauva täytti 9kk. Hienosti hoiti vauvaa heti synnäriltä lähtien, itse en pystynyt sektion takia vauvaa niin paljon ekoina päivinä hoitamaan.

Harmillista, jos todella näin monilla on tilanne, ettei isä syystä tai toisesta lastaan hoida. Itse sanoisin aloittajalle, että jos mies oikeasti haaveilee koti-isyydestä eikä työn imu ole kummoinen, tällöin voi olla hyvät mahdollisuudet siihen, että isä tulee lastansa oikeasti myös hoitamaan.

Vierailija kirjoitti:

Eihän miehetkään saa takuuta siitä, että nainen ei jää lihavaksi.

Tai, että nainen on hyvä äiti. Voihan se olla näitä äitejä joiden lapsi kasvaa purkkiruualla ja ruudun eessä.

Tai että nainen tekee kotitöitä.

Haloo tampio. Oman lapsen hoito on ihan eri asia kuin luettelemasi jutut. Sitäpaitsi lapsen ei tarvitse kasvaa purkkiruoalla, mikäli isä vaivautuu tekemään lapselleen ruokaa. Miksi syyllistät vain äitejä?

Kommentoin tässä samassa kommentissa useammalle tähän ketjuun kirjoittaneelle. Joku tuossa yllä kirjoitti, että korkeasti koulutetut miehet on osallistuvia isiä. No varmaan yleensä onkin, mutta minun mies on maisteri koulutukseltaan, eikä ole siis lastaan juuri yhtään hoitanut. Eli ei se korkea koulutus ole tae mistään. Ja joku toinen kommentoi, että miehen lapsuudenperheen työnjaosta voi arvata, että osallistuuko mies, koska malli opitaan kotoa. No minun mieheni lapsuudenkodissa on anopin ja apen kertoman mukaan appi hoitanut paljon miestäni kun tämä oli pieni lapsi. Eli ei siitäkään voi varmaksi mitään ennakoida. Ap