Mistä voi etukäteen tietää, että tuleeko mies hoitamaan lapsia sitten kun niitä saadaan?

Ei tiedä. Eksä väitti ennen lapsen saamista "tietenkin hoitavansa, mitä oikein ajattelet?" Ja siis lapsi tehtiin hänen aloitteestaan ja halustaan.

Kävi ilmi että hänelle vauvan hoitaminen tarkoitti syötetyn, puhtaan, puetun ja nukkuvan vauvan tunnin vaunulenkille viemistä kerran päivässä. 

Ja ah, oli niiiiin rankkaa kun vauva itki yöllä (ei, hänen ei tarvinnut koskaan nousta hoitamaan), että oli pakko päästä rentoutumaan milloin minnekin.

Pääsinkö minä? Ei helkkarissa. Hänenhän olisi pitänyt silloin hoitaa vauvaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä oikein mitenkään voi tietää. Vaikka mies kinuaisi lasta niin useimmilla se asenne on sama kuin lapsella koiraan. "juu juu kyllä mä hoidan" lupaillaan silmät kirkkaana...eikä varmana toteudu.

Ainoa tapa varmistaa että isä edes osaa olla lapsensa kanssa on jättää hänet lapsen kanssa yksin. Eli ei päällekkäisiä isyys- ja äitiyslomia vaan lomat eri aikoihin, jolloin isäkin joutuu(lue:saa) olemaan lapsensa kanssa ja kehittää omat rutiininsa tämän kanssa. Ja tietenkin isä kotona olevana hoitaa suurimman osan kotitöistä samoin kuin äitikin tekee äitiysvapaallansa. Tasapeli ja yhtäläiset vastuut vanhemmiksensa vaikka sitten pakolla, ei muuten miehiä isiksi saa koulittua.

Sitkeää laistajaisää ei kyllä pakolla saa koulittua. Jätä sellainen yksin lapsen kanssa, niin laistajaisä makuuttaa huutavaa lasta sitterissä tekemättä yhtäkään hoitoliikettä äidin poissaoloaikana. Päälle vielä murjottaa seuraavan viikon, kun häntä pakotettiin omaa lastaan hoitamaan äidin käydessä kaupassa.

Kyllä siinä lapsen hyvinvointi ajaa miehen koulutuksen edelle ja ennen pitkää seuraa vääjäämätön ero.

Tämä on kyllä totta.

Pitäisi laittaa molemmat vanhemmat allekirjoittamaan hoitosopimus jossa lupautuvat hoitamaan lasta vaikka sakon uhalla.

Saattaa se vaipan vaihtoon sujua jos vaihtoehtona on 100e sakko.

Laitetaan sakko sillekin, et jos äiti yhä kahden vuoden päästä synnytyksestä kantaa " raskauskiloja". Sakko sille, jos äiti jämähtää vuosikausiksi kotiin, ja jättää miehen vastaamaan yksin perheen elättämisestä. Sakko napsahtaa joka kerta, kun äiti nalkuttaa tyhjästä.

Jne. Jne. Jne.

Ja sakko myös miehen ylipainolle (monet miehetkin keräävät raskauskiloja, kertovat tutkimukset), sakko sille jos mies tuhlaa perheen rahat elektroniikkaan, moottoripyöriin ja muskeliveneisiin, liitää kaverien kanssa baareissa tai etelänmatkoilla, jättää naisen vastaamaan yksin lapsista ja kodista. Sakko napsahtaa joka kerta kun mies nalkuttaa tyhjästä ( = raskauskiloista, siisteydestä, seksistä, ruuasta).

(Huoh. Onpa hyvä,että nuo kommentoimani kaltaiset miehet eivät lisäänny.)

Tuli mieleen, että mun täti oli aikoinaan avoliitossa hulttiomiehen kanssa. Kun tätini oma koira kuoli vanhuuteen, niin avomies alkoi heti kinuta uutta koiraa, ja tätini oli jo vuosia ennen koiransa, kuolemaa sanonut ettei hän eio Hankkia uutta koiraa. Tämä avomies sitten lupasi, että jos he hankkivat uuden koiran, niin hän käyttää sitä pitkällä lenkillä joka päivä. No, kuukauden kuluttua koiran kuolemasta he hankkivat uuden koiran eikä avomies koskaan käyttänyt sitä minkäänlaisella lenkillä eikä mitään muutakaan vastuuta ottanut yhteisestä koirasta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmuus on opettelua molemmille vanhemmille. Suosittelen mielikuvaharjoittelua lasta suunnitellessa/odottaessa, ja kun lapsi syntyy, alusta alkaen molemmat reippaasti mukaan lapsenhoitoon. Kumppania saa kehuakin onnistuneesta lapsenhoidosta ja -kasvatuksesta moitteiden sijaan ;)

Kehunut olen, moittinut en. Ei sillä ole ollut vaikutusta. Varmaan joihinkin ehkä on.

Miten mies otetaan reippaasti mukaan lapsenhoitoon jos hän ei vain osallistu vaikka kuinka pyytäisi, kehuisi, käskisi ja yrittäisi pakottaa? Ap

Sano esim. ”Taitaa olla sun vuoro vaihtaa vaippa”. Ja tehkää hoitotyötä myös yhdessä, mikä lisää perheen yhteenkuuluvuuden tunnetta ja opettaa samalla lapsenhoitoa. Itsevarmalla tekijällä työ sujuu jouhevammin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmuus on opettelua molemmille vanhemmille. Suosittelen mielikuvaharjoittelua lasta suunnitellessa/odottaessa, ja kun lapsi syntyy, alusta alkaen molemmat reippaasti mukaan lapsenhoitoon. Kumppania saa kehuakin onnistuneesta lapsenhoidosta ja -kasvatuksesta moitteiden sijaan ;)

Kehunut olen, moittinut en. Ei sillä ole ollut vaikutusta. Varmaan joihinkin ehkä on.

Miten mies otetaan reippaasti mukaan lapsenhoitoon jos hän ei vain osallistu vaikka kuinka pyytäisi, kehuisi, käskisi ja yrittäisi pakottaa? Ap

Sano esim. ”Taitaa olla sun vuoro vaihtaa vaippa”. Ja tehkää hoitotyötä myös yhdessä, mikä lisää perheen yhteenkuuluvuuden tunnetta ja opettaa samalla lapsenhoitoa. Itsevarmalla tekijällä työ sujuu jouhevammin.

Ja mies toteaa "joo, ihan kohta" - ja sitten menee puoli tuntia. Vauvalle puoli tuntia kakkavaipassa tarkoittaa sitä, että iho menee rikki ja punaiseksi, se on kipeä, joten äiti saa hoitaa ihon kuntoon ja kuunnella vauvan kipuitkua. Mies ei ymmärrä, miksi vaimo on vihainen, koska hänhän vaihtoi sen vaipan.

Suoraan saa varautua yh:ksi Jos ottaa suomimiehen. Ulkomaalaiset komistukset taas pitävät perheestään huolta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmuus on opettelua molemmille vanhemmille. Suosittelen mielikuvaharjoittelua lasta suunnitellessa/odottaessa, ja kun lapsi syntyy, alusta alkaen molemmat reippaasti mukaan lapsenhoitoon. Kumppania saa kehuakin onnistuneesta lapsenhoidosta ja -kasvatuksesta moitteiden sijaan ;)

Kehunut olen, moittinut en. Ei sillä ole ollut vaikutusta. Varmaan joihinkin ehkä on.

Miten mies otetaan reippaasti mukaan lapsenhoitoon jos hän ei vain osallistu vaikka kuinka pyytäisi, kehuisi, käskisi ja yrittäisi pakottaa? Ap

Sano esim. ”Taitaa olla sun vuoro vaihtaa vaippa”. Ja tehkää hoitotyötä myös yhdessä, mikä lisää perheen yhteenkuuluvuuden tunnetta ja opettaa samalla lapsenhoitoa. Itsevarmalla tekijällä työ sujuu jouhevammin.

Ja mies toteaa "joo, ihan kohta" - ja sitten menee puoli tuntia. Vauvalle puoli tuntia kakkavaipassa tarkoittaa sitä, että iho menee rikki ja punaiseksi, se on kipeä, joten äiti saa hoitaa ihon kuntoon ja kuunnella vauvan kipuitkua. Mies ei ymmärrä, miksi vaimo on vihainen, koska hänhän vaihtoi sen vaipan.

Voihan sen hoidontarpeen perustella.

Vierailija kirjoitti:

Suoraan saa varautua yh:ksi Jos ottaa suomimiehen. Ulkomaalaiset komistukset taas pitävät perheestään huolta.

Olen nähnyt aivan toista. Länsimaisessa kulttuurissa ok.

Ennen lapsentekoa mieheen pitää tutustua: seurata miten kohtelee muita ja kuinka osallistuu kotitöihin sekä kuinka ottaa huomioon muiden tunteet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmuus on opettelua molemmille vanhemmille. Suosittelen mielikuvaharjoittelua lasta suunnitellessa/odottaessa, ja kun lapsi syntyy, alusta alkaen molemmat reippaasti mukaan lapsenhoitoon. Kumppania saa kehuakin onnistuneesta lapsenhoidosta ja -kasvatuksesta moitteiden sijaan ;)

Kehunut olen, moittinut en. Ei sillä ole ollut vaikutusta. Varmaan joihinkin ehkä on.

Miten mies otetaan reippaasti mukaan lapsenhoitoon jos hän ei vain osallistu vaikka kuinka pyytäisi, kehuisi, käskisi ja yrittäisi pakottaa? Ap

Sano esim. ”Taitaa olla sun vuoro vaihtaa vaippa”. Ja tehkää hoitotyötä myös yhdessä, mikä lisää perheen yhteenkuuluvuuden tunnetta ja opettaa samalla lapsenhoitoa. Itsevarmalla tekijällä työ sujuu jouhevammin.

Ja mies toteaa "joo, ihan kohta" - ja sitten menee puoli tuntia. Vauvalle puoli tuntia kakkavaipassa tarkoittaa sitä, että iho menee rikki ja punaiseksi, se on kipeä, joten äiti saa hoitaa ihon kuntoon ja kuunnella vauvan kipuitkua. Mies ei ymmärrä, miksi vaimo on vihainen, koska hänhän vaihtoi sen vaipan.

Voihan sen hoidontarpeen perustella.

Mitä tasavertaista vanhemmuutta se on, kun kaikki pitää perustella moneen kertaan? Sillä yhteen kertaan se ei jää.

Itse jaksoin tuota pari-kolme vuotta, sitten erosin.

Ne jotka tekevät, tekevät ihan itse ja oma-aloitteisesti.

Etukäteen näitä ei oikein voi seuloa. Toki ne erottaa, joilta homma ei taatusti onnistuz

Ei mistään voi tietää etukäteen. Onko niitä kakaroita ihan pakko pykätä tähän kurjaan maailmaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa tietenkin henkisesti varautua siihen, että itse on päävastuussa lapsesta. Toki se on loogista jo imetyksen takia, ei siinä alussa mies paljon ehdi sylitellä kun on rinnoilla "koko ajan". 

Mietin, miten miehesi perustelee muutoksen, miksi ei toimikaan kuten lupasi? Tämä on tärkeä tietää, mikä syynä!

Monille miehille isyys sitten kuitenkin tulee vähän yllätyksenä, ennakkoajatukset on tietenkin äidilläkin vähän eri kuin mitä sitten todellisuus. Voi olla aika erilaista se alku kun oli kuvitellut. Vauvan saaminen saattaa laukaista myös oman kriisin, ehkä alitajunnasta tulee mieleen epäkohtia omasta varhaislapsuudessa. Vanhemmaksi tulo on joka tapauksessa iso prosessi ja muutos, siinä taitekohdassa voi tapahtua henkisesti kaikenlaista niin isälle kuin äidillekin.

Suosittelen puhumista, puhumista ja puhumista! Selvittäkää syitä ja seurauksia, miksi ja mitä sitten. 

Tsemppiä, lapset on joka tapauksessa parasta maailmassa <3

Minua jotenkin ärsyttää tämä että "miehille isyys on kriisin paikka". Meille ainakin jo neuvolassa raskausaikana välillä keskityttiin enemmän isän fiiliksiin kuin minun fyysiseen terveydentilaan (oli raskausmyrkytys lopulta), synnytyksessä kyseltiin isän fiiliksiä ja huolehtdittiin oliko nälkäinen (synnytys meni kiirelliiseen sektioon jossa menetin paljon verta ja lapsi oli vähällä kuristua napanuoraansa). Vauvan synnyttyä muistutettiin joka neuvolakäynnillä isän osallisuudesta ja hänenn tukemisestaan. Itse koen etten saanut henkistä tukea äityiteen valmistautumisessa tai vauvan synnyttyä vaan jouduin jotekin kummallisesti isän tukihenkilöksi. Meille molemmille lapsi oli toivottu esikoinen. 

Yritinkin kaikkeni, annoin kahdenkeskistä aikaa poistumalla kotoa ihan pikkuvauva- vaiheessa, opastin vauvanhoidon ja muut jutut jotka jouduin itsekin opettelemaan, hankit varusteet, vaatteet jne yksin. Muistin mitä olin lukenut tuosta että "isä saattaa kokea jäävänsä ulkopuolelle" ja ajattelin että jos tuen häntä isyydessä,on hänellä helpompaa. Itse en valitettavasti tukea saanut keneltäkään.

Sama jatkui taaperovaiheessa ja nyt leikki- ikäisenä. Yhtäkkiä kaikki oli ja on minun vastuullani. Ei ole auttanut keskustelut, pakottamiset, asioiden hoitamatta jättämiset (toki en voi esim olla illmoittamatta lasta päiväkotiin jne), Mies on edennyt mukavasti urallaan, teki väitöskirjan kokopäivätyön ohella, millojn vain saattoi ilmoittaa tulevansa vasta kello 23, olevansa vkloput työssä jne. Työmatkat päälle. Minä olin kotihoidontuella ilman vakituista työpaikkaa johon palata, ja sain kuulla olevani velkaa miehelle kun hoidin lasta enkä käynyt töissä. Nyt olen palannut työelämään,mutta sama jatkuu, eli mies tulee ja menee kute haluaa, saattaa jäädä joka päivä töiden jälkeen omiin harrastuksiin ja tulla vasta kello 21. Vuoteen ei ole esim tehnyt iltaruokaa lapselle.

Tämä ei ollut millään lailla arvattavissa oleva tilanne ja mielestäni yritin tukea häntä tuoreena äitinä itsekin parhaani mukaan. Mitään fiiliksiä ei hän miehenä herätä, ainoastaan ärsytystä siitä että tulee kotiin kuin hotelliin. Kuinka paljon tukea ne miehet tarvitsevat? Vai auttaako mikään jos on pikkupoika vielä lähemmäs 40 vuotiaana?

Minulla on täysin sama kokemus tästä lapsemme ensimmäisestä vuodesta, ja pelkään että käy juuri noin kuin teillä jatko. Mitä sinun miehesi sanoo syyksi? Anna kun arvaan. Ei mitään, kuten ei minunkaan mies. Ap

Ei mies osaa kertoa syytä, kun mielestään on hyvä isä ja osallistuu. Ei näe toiminnassaan vikaa. Jos esimerkiksi lapsen saappaat ovat pienet, ei huomaa asiaa, jos lapsi tarvitsee uusia vaatteita, ei huomaa asiaa, jos täytyy ilmoittautua johonkin tapahtumaan tai harrastukseen, ei huomaa asiaa jne. Ei muista että hiukset täytyy pestä (lapselta), imuroida tms. Olen tehnyt listoja jääkaapin oveen asioista mitkä pitää kotona hoitaa, laittanut tekstareita, sähköpostia... välillä havahtuu ja tekee muutaman asian, sitten se taas jää. En jaksaisi olla se vastuun kantaja yksin. Tuntuu että mies on perheen toinen lapsi vaikka olen yrittänyt kaikin tavoin ottaa häntä mukaan. Ja se ärsyttää että miksi olen joutunut tähän rooliin? En minäkään äitinä oloa ole ennen harjoitellut! Me olemme siinä pisteessä ettei mies jotenkin kuulu enää tähän perheeseen, tulee ja menee sen verran itsekkäästi. Esim ei ole hankkinut yhtään ainoaa joulu tai synttärilahjaa lapsellemme vaikka olen pyytänyt. Ei tee mieli viettää edes joulua yhdessä. Mies ei kuulemma halua erota.

Samanlaista täälläkin. Mies tekee mitä pyydän (jos tekee). Minulla ns.kaikki narut käsissä, mikä on aika raskasta välillä. Ei tiedä koululaisten asioista yhtään mitään (ei halua wilma-tunnuksia esim koska "riittää kun ne toisella on"), käy lapsen kanssa vaate/kenkäostoksilla, jos minä käsken käymään. Ei ts.huomaa jos lapsella on pieni takki vaikka. Ruuat laitan minä, huolehdin ruokaostokset,neuvolat, terveystarkastukset, vanhempainillat, vanhempainvartit, lääkärissäkäynnit, pyykit pesen, siivoan, lasten harrastukset touhuan, kuskaan, joka joulu hankin lahjat, lasten synttärit järjestän yksin. Mies sitten välillä "auttelee", tyhjentää tiskikoneen tai pyyhkii pöydän, hoitaa kyllä lapset ok:sti jos olen illan poissa. Mutta päävastuu kaikessa on minulla.... Terveisin neljän äiti

Pakko kysyä lapsettomana miehenä, että minkä takia piti sitten vielä tehdä 3 lasta lisää kun kerta itse joutuu kaiken huolehtimaan? Eikai tuossa tarte syyttää kuin itseään.

Siksi, koska rakastan lapsia ja miestäkin, vaikka välillä ei asiat ihan natsaa täysin. Olen ns.tyytynyt tähän, ja en ole täysin väsähtänyt. Tiesin että lapsiperheessä on paljon työtä ja se ei ole pelkästään arjen askareet, vaan myös kasvatukselliset asiat. Välillä ärsyttää paljon, välillä vähemmän. Etsin positiivisia asioita...Mies tuo kuitenkin taloon ns. sen jokapäiväsen leivän, ja pääsen itse irtautumaan tästä aina välillä. Mies hoitaa taloudellisen puolen ja olen saanut aina olla kotona lasten kanssa niin pitkään kuin olen halunnut. Eli plus miinus nolla. Ei pitäisi valittaa vaikka valitan kuitenkin aina välillä. On läsnäoleva isä ja ehkä enemmän pinnaa miehellä sietää lasten erilaisia oikkuja, hän on se sovitteleva osapuoli perheessä. Meillä molemmilla omat tehtävät muodostunu tässä arjessa vuosien saatossa. Mies tekee yleensä lasten kanssa ylimääräisiä kivoja juttuja mihin itsellä ei ole aikaa. Vaikka vähän katkeran kuuloinen tuo eka viesti niin silti tämä menee meillä näin. Se on tyytyminen tähän, ei ole täydellistä elämää tuskin kenelläkään. En edes toisaalta voi vaatia mieheltä tiettyjä asioita, mutta ne ajat kun olen töissä, niin silloin toivoisin enemmän osallistumista ja jakamista. Näin täällä, eteenpäin vaan päivä kerrallaan.

Noin käy hyvin usein ja se tapahtuu heti lapsen synnyttyä, kun äiti jää hoitovapaalle kotiin ja hoitaa yksin lapsen ja kaikki kotityöt ja mies saa olla vapaamatkusta ja kuka luopuisi vapaaehtoisesti jo saavutetuista eduista, vaikka äiti menisi myöhemmin töihin.

Ja kyllä täällä täälläkin syyllistetään äidit, jotka hoivavapaalla keskittyvät lapsen hoivaan ja sylittelyyn ja pidetään itseståän selvänä sivussa hoitavan siivoukset, ruuat pöytään, kun isä tulee töistä, pyykinpesut jne. ja se aika on tietenkin pois lapselta, kun isä on kotona täyshoidossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmuus on opettelua molemmille vanhemmille. Suosittelen mielikuvaharjoittelua lasta suunnitellessa/odottaessa, ja kun lapsi syntyy, alusta alkaen molemmat reippaasti mukaan lapsenhoitoon. Kumppania saa kehuakin onnistuneesta lapsenhoidosta ja -kasvatuksesta moitteiden sijaan ;)

Kehunut olen, moittinut en. Ei sillä ole ollut vaikutusta. Varmaan joihinkin ehkä on.

Miten mies otetaan reippaasti mukaan lapsenhoitoon jos hän ei vain osallistu vaikka kuinka pyytäisi, kehuisi, käskisi ja yrittäisi pakottaa? Ap

Sano esim. ”Taitaa olla sun vuoro vaihtaa vaippa”. Ja tehkää hoitotyötä myös yhdessä, mikä lisää perheen yhteenkuuluvuuden tunnetta ja opettaa samalla lapsenhoitoa. Itsevarmalla tekijällä työ sujuu jouhevammin.

Ja mies toteaa "joo, ihan kohta" - ja sitten menee puoli tuntia. Vauvalle puoli tuntia kakkavaipassa tarkoittaa sitä, että iho menee rikki ja punaiseksi, se on kipeä, joten äiti saa hoitaa ihon kuntoon ja kuunnella vauvan kipuitkua. Mies ei ymmärrä, miksi vaimo on vihainen, koska hänhän vaihtoi sen vaipan.

Tämä! Jos se mies siis edes on kotona että sille voi alkaa mitään vaipan vaihtoa ehdotella. Meillä kun vauvan tarvitsee päästä illalla nukkumaan niin miehellä menee helposti tuntikin jos jokin kiinnostava ohjelma kesken että vaihtaa vaipan, vaihtaa yöpuvun tms.

Annanpa oman käsitykseni siitä mistä tunnistaa miehen joka osallistuu lasten hoitoon. Sen tunnistaa siitä että mies hoitaa mukisematta myös itselleen vähemmän mukavat velvollisuudet jo ennen lasten syntymää. Jos vaikka ruoan laitto on miehelle mieluinen harrastus, se ei tarkoita että mies on muuten kodista vastuuta ottava tyyppi koska kyllä jokainen tekee itselleen mieluisia asioita silloin kuin itselle sopii. Se ratkaiseva ero ihmisten välillä tulee silloin kun pitää tehdä asioita silloin kun ei yhtään huvittaisi tai jaksaisi.

Jos siis mies on sellainen että asettaa muiden mukavuuden ja edun omansa edelle, hänestä tulee suurella todennäköisyydellä myös hyvä ja osallistuva isä.

Muistan kun mieheni nousi keskellä yötä ja käveli kolme kilometria kovassa pakkasessa minua vastaan bussipysäkille kun en olisi uskaltanut kävellä yksin kotiin. Silloin ajattelin että tuosta miehestä tulee vielä hyvä isä. Ja niin kyllä tuli. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmuus on opettelua molemmille vanhemmille. Suosittelen mielikuvaharjoittelua lasta suunnitellessa/odottaessa, ja kun lapsi syntyy, alusta alkaen molemmat reippaasti mukaan lapsenhoitoon. Kumppania saa kehuakin onnistuneesta lapsenhoidosta ja -kasvatuksesta moitteiden sijaan ;)

Kehunut olen, moittinut en. Ei sillä ole ollut vaikutusta. Varmaan joihinkin ehkä on.

Miten mies otetaan reippaasti mukaan lapsenhoitoon jos hän ei vain osallistu vaikka kuinka pyytäisi, kehuisi, käskisi ja yrittäisi pakottaa? Ap

Sano esim. ”Taitaa olla sun vuoro vaihtaa vaippa”. Ja tehkää hoitotyötä myös yhdessä, mikä lisää perheen yhteenkuuluvuuden tunnetta ja opettaa samalla lapsenhoitoa. Itsevarmalla tekijällä työ sujuu jouhevammin.

Ja mies toteaa "joo, ihan kohta" - ja sitten menee puoli tuntia. Vauvalle puoli tuntia kakkavaipassa tarkoittaa sitä, että iho menee rikki ja punaiseksi, se on kipeä, joten äiti saa hoitaa ihon kuntoon ja kuunnella vauvan kipuitkua. Mies ei ymmärrä, miksi vaimo on vihainen, koska hänhän vaihtoi sen vaipan.

Voihan sen hoidontarpeen perustella.

EI niitä laiskiaisia perustelut kiinnosta koska heidän mielestään kiirettä ei ole. Eihän se ole heidän takapuoli joka punoittaa ja on kipeä.

NäinMeillä kirjoitti:

Annanpa oman käsitykseni siitä mistä tunnistaa miehen joka osallistuu lasten hoitoon. Sen tunnistaa siitä että mies hoitaa mukisematta myös itselleen vähemmän mukavat velvollisuudet jo ennen lasten syntymää. Jos vaikka ruoan laitto on miehelle mieluinen harrastus, se ei tarkoita että mies on muuten kodista vastuuta ottava tyyppi koska kyllä jokainen tekee itselleen mieluisia asioita silloin kuin itselle sopii. Se ratkaiseva ero ihmisten välillä tulee silloin kun pitää tehdä asioita silloin kun ei yhtään huvittaisi tai jaksaisi.

Jos siis mies on sellainen että asettaa muiden mukavuuden ja edun omansa edelle, hänestä tulee suurella todennäköisyydellä myös hyvä ja osallistuva isä.

Muistan kun mieheni nousi keskellä yötä ja käveli kolme kilometria kovassa pakkasessa minua vastaan bussipysäkille kun en olisi uskaltanut kävellä yksin kotiin. Silloin ajattelin että tuosta miehestä tulee vielä hyvä isä. Ja niin kyllä tuli. 

Meillä mies oli todella epäitsekäs ja kuvaamasi kaltainen ennen lasta. Sen vuoksi se oli suuri järkytys miksi ja miten kaikki muuttui. En voinut uskoa samaksi ihmiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Ennen lapsentekoa mieheen pitää tutustua: seurata miten kohtelee muita ja kuinka osallistuu kotitöihin sekä kuinka ottaa huomioon muiden tunteet.

Itse kiinnittäisi huomion myös miehen lähipiiriin, myös siis kavereihin. Millainen "henki" siellä on eli ollaanko perinteisiä miehiä vai enemmän moderneja. Miehiin vaikuttaa paljon myös kaveripiirin esimerkki ja harva haluaa olla ihan erilainen kuin kaverinsa. 

Oman mieheni kavereista iso osa on myös oikeasti osallistuvia miehiä ja siellä varmasti katsottaisiin vähän kummissaan jos joku isä vain rötväilisi sohvalla samalla kun vaimo hoitaisi kodin. Sitä pidettäisiin vähän looserina ja miehenä joka ei pysty kantamaan vastuuta.

Vierailija kirjoitti:

NäinMeillä kirjoitti:

Annanpa oman käsitykseni siitä mistä tunnistaa miehen joka osallistuu lasten hoitoon. Sen tunnistaa siitä että mies hoitaa mukisematta myös itselleen vähemmän mukavat velvollisuudet jo ennen lasten syntymää. Jos vaikka ruoan laitto on miehelle mieluinen harrastus, se ei tarkoita että mies on muuten kodista vastuuta ottava tyyppi koska kyllä jokainen tekee itselleen mieluisia asioita silloin kuin itselle sopii. Se ratkaiseva ero ihmisten välillä tulee silloin kun pitää tehdä asioita silloin kun ei yhtään huvittaisi tai jaksaisi.

Jos siis mies on sellainen että asettaa muiden mukavuuden ja edun omansa edelle, hänestä tulee suurella todennäköisyydellä myös hyvä ja osallistuva isä.

Muistan kun mieheni nousi keskellä yötä ja käveli kolme kilometria kovassa pakkasessa minua vastaan bussipysäkille kun en olisi uskaltanut kävellä yksin kotiin. Silloin ajattelin että tuosta miehestä tulee vielä hyvä isä. Ja niin kyllä tuli. 

Meillä mies oli todella epäitsekäs ja kuvaamasi kaltainen ennen lasta. Sen vuoksi se oli suuri järkytys miksi ja miten kaikki muuttui. En voinut uskoa samaksi ihmiseksi.

Jos mies muuttuu aivan toiseksi lapsen syntymän jälkeen niin kyllä silloin on hyvin todennäköistä että asian taustalla on jotain vähän syvempää kuin vain se että äkkiä ei kiinnostaisikaan. Jotain käsittelemättömiä asioita siellä on koska ei kukaan muutu äkkiä luonteeltaan ihan toisenlaiseksi ilman todella painavaa syytä.

Olen todella omien havaintojeni pohjalta ( työskentelen alalla jossa tapaan paljon perheitä) että tämä on yksi ja kenties tärkein syy syntyvyyden laskuun. Naiset eivät jaksa tai suostu kotiorjiksi ja miesten tukihenkilöiksi. Metsään mennään kun arvaillaan syyksi miesten syrjäytymistä ja miehet paasaavat mikseivät " hanki" lasta. Olen pidempään ihmetellyt, miksei asiaa kysytä naisilta,he kun suurimman työn ja vaivan kokevat ja se vauva vaikuttaa heidän elämäänsä enemmän. Miksi asiasta keskustelevat lähinnä keski- ikäiset miehet tai sinkut jotka syyttävät naisia kun eivät ole krlvanneet suhteeseen? Mikä tabu tuo naisen uhrautuminen Suomessa on?

On kokemusta äitiydestä myös etelä- Euroopasta ja siellä, vaikka on Eu maa, äitiyttä arvostetaan yhä eri tavalla kuin meillä. Myönnetään että äidillä iso työ ja vastuu, ja apua saa paljon suvulta. Suomessa ajatellaan että asiasta ei saa puhua ääneen, on kuin se pitäisi hoitaa siinä sivussa kaiken muun ohessa. Ja toitotetaan sitä kuinka mies tarvitsee tukea isyydessä, kuinka naiset omimat vauvan ( kuten tässäkin keskustelussa on tullut ilmi). Toisaalta taas on biologinen fakta että vauvalla ja äidillä on erityinen side, esim adoptioon menevät vauvat eivät ole synnyttäneen äidin kanssa kauaa kun vauva kaipaa tuttua äitiä, tuoksua, sydämenlyöntiä, maitoa. Miksei voida myöntää että äidin ja lapsen suhde on jotain ainutlaatuista, hyvässä ja pahassa? Nähdään vain se paha jonk huono äiti voi aiheuttaa, ei sitä hyvää. Ei se mitenkään vähennä miehen arvoa. Naisia ja äitiyittä täytyisi kunnioittaa Suomessa enemmän eikä pitää minään tabuna.