Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Eikös ole kumma juttu, että pahis on aina ANOPPI, ei koskaan oma äiti? Kaikissa tämän foorumin ketjuissa, aina ja iänkaikkisesti, aamen. Olisikohan joskus hyvä tarkastella niitä omia asenteita ja omaa käytöstä hieman tarkemmin?!
Usein, mutta ei läheskään aina, kyseessä on anoppi. Jokunen sivu sitten joku avautui, kun se ongelmallinen isovanhempi oli oma isä. Useampi on kertonut ongelmista äitinsä kanssa, onpa täällä ollut myös juttua lapsettomista sisaruksista, jotka ovat katsoneet aiheelliseksi puuttua lapsiperheen asioihin epäterveellä tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsin aamulla muutaman pikku jutun. On ihmetelty jo vuosia, ammattilaisia myöten, mielenterveyden ongelmien kasvua ja puitu Aamu-tv:stä toiseen että mikä siinä on. Mielialalääkkeistä puhutaan ja siitä mitä kaikkea se kela kellekin korvaa. Vastaus ja samalla ratkaisu on tässä juuri, silmiemme alla.
Arvojen yleinen koventuminen joka ulottuu myös perhekäsitykseen.
Sanoma Oy tukee omalta osaltaan mielenterveyden ongelmien lisääntymistä ja jopa välillisesti toimii osasyyllisenä, kun yhä useammat yksin jääneet vanhukset tekevät peruuttamattomia epätoivoisia ratkaisuja.
(Hyvä tietää Sanoma Oyn linja. Laitoin jo tilaukset katkolle. )
Suomessa on sivistyneet sosiaali perinteet, vanhuksista on huolehdittu ja heitä on arvostettu. Kirkuva itsekeskeinen vähemmistö levittää yksinäisyyttä lisäävää asennemuutosta. Suurin osa lapsiperheistä haluaa elää tiiviisti ja normaalisti vanhemman polven kanssa ja tällaisten kovien arvojen jatkuva esilletuominen aiheuttaa sosiaalisen paineen myös heille. Kun perheestä puuttuu luotettava hoitaja, jää vanhempien kahdenkeskinen aika pois ja lopulta seurauksena on hyvinkin avioero.
Mitä jää viivan alle? Yksittäisten ongelmatapausten hyvä mieli, kun on saanut suoltaa yksityiselämän suojaa rikkovia asioita ja omahyväinen riemu kun mummo on suljettu pois ja voi naureskella täällä, että siellä se itkee nyt itsekseen, minua ei manipuloida.
Surullista on. Asioiden ymmärrys tapahtuu liian myöhään. Haudalla on turha enää harmitella kun tuli mentyä liian pitkälle joukkopaineessa. Miettikää, tosissanne tätä. En pyydä muuta.
Mistä sinulle on tullut tieto, että suurin osa lapiperheistä haluaa elää tiiviisti ja normaalisti (mitä tämä ikinä tässä yhteydessä tarkoittaa??) vanhemman polven kanssa? Kyllä mä haluan olla sukulaisten kanssa tekemisissä, mutta kyllä haluan kuitenkin vähän hajurakoa heihin, ettei nyt ihan joka kauppareissulle tarvitse ottaa mummua mukaan, ja lomansakin saa viettää ilman koordinointia vanhemman polven menojen kanssa.
"Suurin osa lapsiperheistä haluaa elää tiiviisti ja normaalisti vanhemman polven kanssa ja tällaisten kovien arvojen jatkuva esilletuominen aiheuttaa sosiaalisen paineen myös heille. Kun perheestä puuttuu luotettava hoitaja, jää vanhempien kahdenkeskinen aika pois ja lopulta seurauksena on hyvinkin avioero."
Ei ole Sanoma Oy:n vika, jos Suomessa on liikaa henkisesti häiriintyneitä isoäitejä ja isoisiä. He ovat epäonnistuneet omien lastensa hoitajina ja kasvattajina. Nyt aika käy elon kellossa vähiin ja isovanhemmilla on kiire paikata omia kasvatusvirheitä. Se tapahtuu ilkeydellä, röyhkeydellä ja vallankäytöllä aikuisten lasten perheissä.
Usein ei-toivottu miniä on vallankäytön kohde. Miniä on joko liian köyhä tai liian rikas. Miniä on joko kouluttamaton tai liikaa koulutettu. Miniä ei miellytä ihmisenä appivanhempia. Pahin on sellainen miniä, joka sanoo appivanhemmille vastaan eikä alistu heidän komentoonsa.
Anopit ja appiukot ovat taitavia käyttämään lapsenlapsia kotirauhan rikkomisen välikappaleena. Kun äiti ja isä ei anna lapselle sitä ja tätä, niin isoäiti tai isoisä antaa. Lapsille luvataan asioita, joita vanhemmat eivät hyväksy. Lapsen oman kodin tavat ja vanhempien asettamat rajat ja säännöt kumotaan. Isoäiti tai isoisä sanoo lapselle, että "äitisi ja isäsi on paha ja ilkeä, kun ei anna sinulle sitä ja tätä". Millä tavoin tämä isovanhempien epäasiallinen ja vastuuton käytös tukee lapsiperheen hyvinvointia???
Meidän perhettä eivät rajattomat sukulaiset tuhoa. Tiesitkö, että avioero voi olla seurauksena, kun joko oma äiti tai isä tai puolison äiti tai isä terrorisoi parisuhdetta ja lapsiperhettä? Suomessa on ilkeitä ja rajattomia anoppeja ja appiukkoja, jotka ovat aiheuttaneet liian monta avioeroa ja avoeroa. Vanhuus ja viisaus ei asu aina samassa mummossa!
Me emme tarvitse isovanhempia tuomaan vanhemmille "kahdenkeskistä aikaa". En luota isovanhempiin lastenhoitajina ja tämä johtuu eri syistä. Vai tarkoititko "kahdenkeskisellä ajalla" lasten hoidattamista isovanhemmilla? On perheitä, joissa vanhemmat matkustelevat kahdestaan etelänmatkoilla ja pienet lapset laitetaan jopa viikoiksi mummolaan hoitoon. Äitinä säälin pieniä lapsia, jotka erotetaan väkivalloin omista vanhemmistaan.
Valitettavasti lastenlasten kylään ja yökylään vaatiminen ja painostaminen tulee usein isovanhempien taholta. Näillä kermankuorija-isovanhemmilla ei ole omaa elämää ollenkaan, vaan he roikkuvat 24/7 taakkana aikuisten lastensa perheissä. Näille isovanhemmille pitää laittaa rajat eikä hyppiä heidän pillin mukaan!
Täällä on useampi, joilla tilanne on jo välirikon avulla rauhoittunut. Onko kenenkään anoppi yrittänyt hieroa sopua ja paikkailla välejä, tai jopa tunnustanut olleensa hankala/mahdoton?
Laskeskelin että mun välirikkoa anopin kanssa on nyt kestänyt viitisen vuotta. Silloin harvoin kun nähdään, hän on ivallinen ja myrkkynuolet lentävät tai ylitsevuotavan ystävällinen. Anoppi käy meillä lasten synttäreillä miehen kutsumana, mä olen käynyt anoppilassa viimeksi äitienpäivänä 2019. Vähempi kun kontakti riittäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös ole kumma juttu, että pahis on aina ANOPPI, ei koskaan oma äiti? Kaikissa tämän foorumin ketjuissa, aina ja iänkaikkisesti, aamen. Olisikohan joskus hyvä tarkastella niitä omia asenteita ja omaa käytöstä hieman tarkemmin?!
Et sitten viitsinyt tätä ketjua kauheasti lukea ennen kommentointia..
395-sivuisessa ketjussa olennaisin löytyy ensimmäisestä viestistä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös ole kumma juttu, että pahis on aina ANOPPI, ei koskaan oma äiti? Kaikissa tämän foorumin ketjuissa, aina ja iänkaikkisesti, aamen. Olisikohan joskus hyvä tarkastella niitä omia asenteita ja omaa käytöstä hieman tarkemmin?!
Et sitten viitsinyt tätä ketjua kauheasti lukea ennen kommentointia..
395-sivuisessa ketjussa olennaisin löytyy ensimmäisestä viestistä!
Jos luet vain yhden viestin, et voi vetää johtopäätöksiä tyyliin AINA ja KAIKKI jne...
Paitsi jos olet ammattimainen uhri...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös ole kumma juttu, että pahis on aina ANOPPI, ei koskaan oma äiti? Kaikissa tämän foorumin ketjuissa, aina ja iänkaikkisesti, aamen. Olisikohan joskus hyvä tarkastella niitä omia asenteita ja omaa käytöstä hieman tarkemmin?!
Et sitten viitsinyt tätä ketjua kauheasti lukea ennen kommentointia..
395-sivuisessa ketjussa olennaisin löytyy ensimmäisestä viestistä!
Jos luet vain yhden viestin, et voi vetää johtopäätöksiä tyyliin AINA ja KAIKKI jne...
Paitsi jos olet ammattimainen uhri...
Näitä uhriutumisen ammattilaisia riittää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös ole kumma juttu, että pahis on aina ANOPPI, ei koskaan oma äiti? Kaikissa tämän foorumin ketjuissa, aina ja iänkaikkisesti, aamen. Olisikohan joskus hyvä tarkastella niitä omia asenteita ja omaa käytöstä hieman tarkemmin?!
Et sitten viitsinyt tätä ketjua kauheasti lukea ennen kommentointia..
395-sivuisessa ketjussa olennaisin löytyy ensimmäisestä viestistä!
Tyypillisen narsistin retoriikkaa.
Kun se ”lapsen äidin nimi” on AINA niin hankala ja EI KOSKAAN mikään käy ja KAIKKENI yritän jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös ole kumma juttu, että pahis on aina ANOPPI, ei koskaan oma äiti? Kaikissa tämän foorumin ketjuissa, aina ja iänkaikkisesti, aamen. Olisikohan joskus hyvä tarkastella niitä omia asenteita ja omaa käytöstä hieman tarkemmin?!
Et sitten viitsinyt tätä ketjua kauheasti lukea ennen kommentointia..
395-sivuisessa ketjussa olennaisin löytyy ensimmäisestä viestistä!
Tyypillisen narsistin retoriikkaa.
Kun se ”lapsen äidin nimi” on AINA niin hankala ja EI KOSKAAN mikään käy ja KAIKKENI yritän jne.
Tähän sopii myös ”kun minä vaan hyvää hyvyyttäni...”
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös ole kumma juttu, että pahis on aina ANOPPI, ei koskaan oma äiti? Kaikissa tämän foorumin ketjuissa, aina ja iänkaikkisesti, aamen. Olisikohan joskus hyvä tarkastella niitä omia asenteita ja omaa käytöstä hieman tarkemmin?!
Et sitten viitsinyt tätä ketjua kauheasti lukea ennen kommentointia..
395-sivuisessa ketjussa olennaisin löytyy ensimmäisestä viestistä!
Tyypillisen narsistin retoriikkaa.
Kun se ”lapsen äidin nimi” on AINA niin hankala ja EI KOSKAAN mikään käy ja KAIKKENI yritän jne.
Tähän sopii myös ”kun minä vaan hyvää hyvyyttäni...”
Kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös ole kumma juttu, että pahis on aina ANOPPI, ei koskaan oma äiti? Kaikissa tämän foorumin ketjuissa, aina ja iänkaikkisesti, aamen. Olisikohan joskus hyvä tarkastella niitä omia asenteita ja omaa käytöstä hieman tarkemmin?!
Et sitten viitsinyt tätä ketjua kauheasti lukea ennen kommentointia..
395-sivuisessa ketjussa olennaisin löytyy ensimmäisestä viestistä!
Tyypillisen narsistin retoriikkaa.
Kun se ”lapsen äidin nimi” on AINA niin hankala ja EI KOSKAAN mikään käy ja KAIKKENI yritän jne.
Tähän sopii myös ”kun minä vaan hyvää hyvyyttäni...”
Kyllä.
Tip tap trallallaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös ole kumma juttu, että pahis on aina ANOPPI, ei koskaan oma äiti? Kaikissa tämän foorumin ketjuissa, aina ja iänkaikkisesti, aamen. Olisikohan joskus hyvä tarkastella niitä omia asenteita ja omaa käytöstä hieman tarkemmin?!
Et sitten viitsinyt tätä ketjua kauheasti lukea ennen kommentointia..
395-sivuisessa ketjussa olennaisin löytyy ensimmäisestä viestistä!
Otsikon lukeminen riittää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös ole kumma juttu, että pahis on aina ANOPPI, ei koskaan oma äiti? Kaikissa tämän foorumin ketjuissa, aina ja iänkaikkisesti, aamen. Olisikohan joskus hyvä tarkastella niitä omia asenteita ja omaa käytöstä hieman tarkemmin?!
Et sitten viitsinyt tätä ketjua kauheasti lukea ennen kommentointia..
395-sivuisessa ketjussa olennaisin löytyy ensimmäisestä viestistä!
Otsikon lukeminen riittää!
Siinä lukee isoäiti, ei anoppi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös ole kumma juttu, että pahis on aina ANOPPI, ei koskaan oma äiti? Kaikissa tämän foorumin ketjuissa, aina ja iänkaikkisesti, aamen. Olisikohan joskus hyvä tarkastella niitä omia asenteita ja omaa käytöstä hieman tarkemmin?!
Et sitten viitsinyt tätä ketjua kauheasti lukea ennen kommentointia..
395-sivuisessa ketjussa olennaisin löytyy ensimmäisestä viestistä!
Tyypillisen narsistin retoriikkaa.
Kun se ”lapsen äidin nimi” on AINA niin hankala ja EI KOSKAAN mikään käy ja KAIKKENI yritän jne.
Tähän sopii myös ”kun minä vaan hyvää hyvyyttäni...”
Tuo lause pitäisi kriminalisoida.
Saan joka kerta jonkinlaisen allergisen kohtauksen, kun joku erehtyy vetoamaan siihen, että koska minun anoppini oli hirviö, minunkin täytyy olla. Kuuleppa kun ei tarvitse olla, sen kierteen katkaiseminen tulee olemaan kaikille helpoin ratkaisu. Ja usko pois, eikö historia sen jo opeta, ettei vahingon kiertoon laittamisella saa ihania ja upeita välejä lapsenlapsiin. Tästä oma anoppini oli kehitellyt oman versionsa siten, että koska hänenkin tuli _totella ja kunnioittaa_ omaa anoppiaan, niin minunkin olisi tullut tehdä. Hän ehkä sitten suvaitsi avoimen solvaamisen, mutta siinä kohti itse pistin jalan maahan. Hän siis oikeutti käytöksensä sillä, että kun näin on aina tehty. Jos jokainen sukupolvi tekisi niinkuin aina aiemmin on tehty, me elettäisiin vieläkin oravannahkat valuuttana.
Itse isovanhempana ja anoppinsa koen, ettei minulla ole tippaakaan oikeuksia (eikä siten myöskään velvollisuuksia) lasteni lapsiin. Minä kasvatin omani, heidän vuoro on kasvattaa omansa. Minä olen osa sukua, en perhettä, ja hyvä näin. Ja tottakai autetaan kun apua pyydetään, jos vain voidaan. Olemme molemmat miehen kanssa edelleen työelämässä, joten muutakin tekemistä on kuin sekaantua nuorison kasvatustyyliin. Tärkeimpänä pidän sitä, että autetaan siten mistä eniten on hyötyä. Kirjoitin tästä aiemminkin keskusteluun, että kun tuore äiti on uupunut ja väsynyt, tiski- ja pyykkivuori kasvaa eikä jääkaapissa ole kuin valo, siinä hetkessä suurin apu on hoitaa ne kotihommat äidin puolesta, eikä istua sohvalla passattavana. Näen roolin isovanhempana niin, että ollaan osa sitä turvaverkkoa, joka nuoren perheen ympärille rakentuu, tuetaan tarvittaessa ja annetaan heidän elää itse se oma elämänsä koska he sen parhaiten osaavat tehdä.
Entinen työkaverini voivotteli vastikään, kun ei lapsenlapsia paljon näy. Ja kun vuosia kuunteli sitä myrkkyä, mitä miniästään kahvitauoillakin paasasi, en ihmettele yhtään ettei paljon vieraita, tai kutsua lasten luo tarvitse odotella. Niin makaa kuin petaa.
- se, jota ei raahattu tunturiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Lapsenlapsen lähelle ei pääse muutoin kuin auktoriteetilla ja itsevarmuudella. Näin on ollut aina. Tuore äiti haluaa pitää vauvan lähellään, tuore isoäiti näkee vauvassa itsensä jatkumon joka on lopulta oma jälkeläinen, ja haluaa vauvan lähelleen. Äiti näyttäytyy kilpailijana.
Aiemmin tämä ratkaistiin sukuhierarkialla ja nyt kun se perinne on alkanut kuolla pois, jää keinoksi suora toiminta. Äiti saa hoitaa vauvaa kotonaan, minä hoidan täällä, tulee ajateltua jo ennen kun auto kaartaa pihaan ja sydän käy pamppailemaan."Aha. Mites siinä tapauksessa kun mummo neljästi viikossa tunkee kylään ja vaatii vauvan itselleen ja vauvan äidin pois talosta? Missä vaiheessa silloin mummon sydän on alkanut pamppailemaan? Mutta joo, itsevarmuutta ja auktoriteettia löytyy, kun kehtaa tulla määräilemään toisen kotiin. Mummoa mahtaa harmittaa, kun miniäkin löysi itsevarmuutensa ja mummon sanomisilla ei ole enää väliä, eikä kyllä papankaan joka yrittää sitten mummon käynnin jälkeen tulla kertomaan "miten on AINA toimittu!"
Miten jos tokaisi "ai näin on aina toimittu? No jo on aikakin tämä [tähän sopiva adjektiivi] tapa päivittää tälle vuosituhannelle!"
Olen todennut :"jaa, niinkö?" ja lähtenyt jatkamaan niitä hommia mitä olen ollut tekemässä papan tullessa. Välillä on täytynyt sanoa toinenkin lause:" x ei nyt lähde." Kun pappa on ehdottanut, että ottaa vauvan mukaan heille, että mummo saa hoitaa. Ei varmaan tarvitse kertoa, että minulla ei ole kauheasti asiaa appivanhemmilleni.
Kuinkahan moni näistä vaareista pyytää/käskee sitä vauvaa mummun hoitoon, että itse pääsisi helpommalla, eikä tarvitsisi kuunnella mummun kitinää asiasta?
No juuri näin! Meillä appiukko nappaa vauvan itselleen ja lähtee viemään anopille heti kun se mököttää. Aivan älytöntä! Tyyliin minäpäs tässä otan kun sinä tyttö et tottele muoria. Pitäiskö luudalla alkaa häätämään pois lapsen luota kun ei puhe tehoa?
Vauva oli parin päivän ikäinen, kun anoppi, appi ja mieheni veli vaimoineen ja lapsineen tulivat yllätysvierailulle. Vauva vietiin äidin sylistä ja sitä kierrätettiin anopilta kälylle ja takaisin. Molemmat naiset olivat parfymoineet itseään voimakkaasti, eikä haju tahtonut lähteä vauvasta moneen päivään. Pikkuinen kipristeli nenäänsä ja aivasteli. Anoppi arvioi vasta synnyttäneen äidin vartaloa ja kehotti imelästi hymyillen menemään mammajumppaan, jotta vyötärö taas hoikistuu. Myöhemmillä vierailuilla anoppilassa hän jaksoi aina huomautella tuosta asiasta. Kerran vauva temmattiin jo ovella sylistä, ja anoppi katosi sen kanssa jonnekin ison talonsa uumeniin ennen kuin olin ehtinyt takin riisua. Aikani etsittyä löysin hänet kellarista täysin vieraan naisen kanssa, joka puristi vauvaa syliinsä ja lirkutteli sille kilpaa anopin kanssa. Oli kuulemma anopin nuorimman pojan uusi tyttöystävä, jota anoppi suorastaan palvoi ja jolle hän toivoi vauvoja. Joka käynnillä anoppilassa olen myös saanut kuulla huomautuksia siitä, että vauva pitäisi laittaa lattialle kellimään, heillä kun on lattialämmitys. Yökylään alettiin myös kinua heti syntymän jälkeen, mutta kaiken kaikkiaan miehelläni ja minulla on onneksi samankaltainen käsitys siitä, missä raja kulkee. Vierailuja on vähennetty, ja kokemus on opettanut asettamaan rajat. Muutaman kerran on otettu aika rajusti yhteen, mutta niistä on selvitty ja kunnioitus on kasvanut. Toivon oppineeni näistä kokemuksista niin paljon, että osaan itse olla toisin, jos joskus tulee lapsenlapsia.
Vierailija kirjoitti:
Saan joka kerta jonkinlaisen allergisen kohtauksen, kun joku erehtyy vetoamaan siihen, että koska minun anoppini oli hirviö, minunkin täytyy olla. Kuuleppa kun ei tarvitse olla, sen kierteen katkaiseminen tulee olemaan kaikille helpoin ratkaisu. Ja usko pois, eikö historia sen jo opeta, ettei vahingon kiertoon laittamisella saa ihania ja upeita välejä lapsenlapsiin. Tästä oma anoppini oli kehitellyt oman versionsa siten, että koska hänenkin tuli _totella ja kunnioittaa_ omaa anoppiaan, niin minunkin olisi tullut tehdä. Hän ehkä sitten suvaitsi avoimen solvaamisen, mutta siinä kohti itse pistin jalan maahan. Hän siis oikeutti käytöksensä sillä, että kun näin on aina tehty. Jos jokainen sukupolvi tekisi niinkuin aina aiemmin on tehty, me elettäisiin vieläkin oravannahkat valuuttana.
Itse isovanhempana ja anoppinsa koen, ettei minulla ole tippaakaan oikeuksia (eikä siten myöskään velvollisuuksia) lasteni lapsiin. Minä kasvatin omani, heidän vuoro on kasvattaa omansa. Minä olen osa sukua, en perhettä, ja hyvä näin. Ja tottakai autetaan kun apua pyydetään, jos vain voidaan. Olemme molemmat miehen kanssa edelleen työelämässä, joten muutakin tekemistä on kuin sekaantua nuorison kasvatustyyliin. Tärkeimpänä pidän sitä, että autetaan siten mistä eniten on hyötyä. Kirjoitin tästä aiemminkin keskusteluun, että kun tuore äiti on uupunut ja väsynyt, tiski- ja pyykkivuori kasvaa eikä jääkaapissa ole kuin valo, siinä hetkessä suurin apu on hoitaa ne kotihommat äidin puolesta, eikä istua sohvalla passattavana. Näen roolin isovanhempana niin, että ollaan osa sitä turvaverkkoa, joka nuoren perheen ympärille rakentuu, tuetaan tarvittaessa ja annetaan heidän elää itse se oma elämänsä koska he sen parhaiten osaavat tehdä.
Entinen työkaverini voivotteli vastikään, kun ei lapsenlapsia paljon näy. Ja kun vuosia kuunteli sitä myrkkyä, mitä miniästään kahvitauoillakin paasasi, en ihmettele yhtään ettei paljon vieraita, tai kutsua lasten luo tarvitse odotella. Niin makaa kuin petaa.
- se, jota ei raahattu tunturiin.
"Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan" on joskus kerrottu, kun olen yrittänyt purkaa sydäntäni jollekin ystäväkseni luulemalleni henkilölle. Tämä ilmeisesti toimii vain niin päin, että mun nuorempana pitää olla mielinkielin ja anoppi saa tylyttää ja talloa vanhemman oikeudella. Ja kyllähän mä pitkään yritinkin sietää ja keksiä keinoja löytää kultainen keskitie. Mutta tyhmempikin huomaa jossain vaiheessa taisteleva saa tuulimyllyä vastaan.
Tuo vanhemman kunnioitus on mielenkiintoinen ilmiö. Moni varsinkin vähän iäkkäämpi tulkitsee sen, että on oikeutettu olemaan inhottava ja halutessaan kaivaa nuoremmalta vaikka silmät päästä, ja nuoremman tehtävä on vain hymyssä suin niiata, eikä missään nimessä pitää puoliaan, ettei tämä vanhempi osapuoli mieltänsä pahoita.
Mulla on kai ollut helpot vauvat, kun en muista juuri apua tarvinneeni. Korkeintaan vartijan ovelle, joka olisi pitänyt anopin pois meiltä. Anoppi keksi aina auttamista, ja hyvin suurieleisesti esim tilasi. Ja tiskasi vielä niin, että puolet tiskeistä sai pestä uudelleen. Yleensä vain halusi pitää vauvaa tai viedä vauvan mukanaan. Eikä sillä ollut väliä oliko ruoka-aika vai aika mennä nukkumaan, kun aina lapsella oli ollut ikävä mummua ja kauhesti halusi olla mummun sylissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saan joka kerta jonkinlaisen allergisen kohtauksen, kun joku erehtyy vetoamaan siihen, että koska minun anoppini oli hirviö, minunkin täytyy olla. Kuuleppa kun ei tarvitse olla, sen kierteen katkaiseminen tulee olemaan kaikille helpoin ratkaisu. Ja usko pois, eikö historia sen jo opeta, ettei vahingon kiertoon laittamisella saa ihania ja upeita välejä lapsenlapsiin. Tästä oma anoppini oli kehitellyt oman versionsa siten, että koska hänenkin tuli _totella ja kunnioittaa_ omaa anoppiaan, niin minunkin olisi tullut tehdä. Hän ehkä sitten suvaitsi avoimen solvaamisen, mutta siinä kohti itse pistin jalan maahan. Hän siis oikeutti käytöksensä sillä, että kun näin on aina tehty. Jos jokainen sukupolvi tekisi niinkuin aina aiemmin on tehty, me elettäisiin vieläkin oravannahkat valuuttana.
Itse isovanhempana ja anoppinsa koen, ettei minulla ole tippaakaan oikeuksia (eikä siten myöskään velvollisuuksia) lasteni lapsiin. Minä kasvatin omani, heidän vuoro on kasvattaa omansa. Minä olen osa sukua, en perhettä, ja hyvä näin. Ja tottakai autetaan kun apua pyydetään, jos vain voidaan. Olemme molemmat miehen kanssa edelleen työelämässä, joten muutakin tekemistä on kuin sekaantua nuorison kasvatustyyliin. Tärkeimpänä pidän sitä, että autetaan siten mistä eniten on hyötyä. Kirjoitin tästä aiemminkin keskusteluun, että kun tuore äiti on uupunut ja väsynyt, tiski- ja pyykkivuori kasvaa eikä jääkaapissa ole kuin valo, siinä hetkessä suurin apu on hoitaa ne kotihommat äidin puolesta, eikä istua sohvalla passattavana. Näen roolin isovanhempana niin, että ollaan osa sitä turvaverkkoa, joka nuoren perheen ympärille rakentuu, tuetaan tarvittaessa ja annetaan heidän elää itse se oma elämänsä koska he sen parhaiten osaavat tehdä.
Entinen työkaverini voivotteli vastikään, kun ei lapsenlapsia paljon näy. Ja kun vuosia kuunteli sitä myrkkyä, mitä miniästään kahvitauoillakin paasasi, en ihmettele yhtään ettei paljon vieraita, tai kutsua lasten luo tarvitse odotella. Niin makaa kuin petaa.
- se, jota ei raahattu tunturiin.
"Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan" on joskus kerrottu, kun olen yrittänyt purkaa sydäntäni jollekin ystäväkseni luulemalleni henkilölle. Tämä ilmeisesti toimii vain niin päin, että mun nuorempana pitää olla mielinkielin ja anoppi saa tylyttää ja talloa vanhemman oikeudella. Ja kyllähän mä pitkään yritinkin sietää ja keksiä keinoja löytää kultainen keskitie. Mutta tyhmempikin huomaa jossain vaiheessa taisteleva saa tuulimyllyä vastaan.
Tuo vanhemman kunnioitus on mielenkiintoinen ilmiö. Moni varsinkin vähän iäkkäämpi tulkitsee sen, että on oikeutettu olemaan inhottava ja halutessaan kaivaa nuoremmalta vaikka silmät päästä, ja nuoremman tehtävä on vain hymyssä suin niiata, eikä missään nimessä pitää puoliaan, ettei tämä vanhempi osapuoli mieltänsä pahoita.
Mulla on kai ollut helpot vauvat, kun en muista juuri apua tarvinneeni. Korkeintaan vartijan ovelle, joka olisi pitänyt anopin pois meiltä. Anoppi keksi aina auttamista, ja hyvin suurieleisesti esim tilasi. Ja tiskasi vielä niin, että puolet tiskeistä sai pestä uudelleen. Yleensä vain halusi pitää vauvaa tai viedä vauvan mukanaan. Eikä sillä ollut väliä oliko ruoka-aika vai aika mennä nukkumaan, kun aina lapsella oli ollut ikävä mummua ja kauhesti halusi olla mummun sylissä.
Meillä kans anoppi peräänkuuluttaa tota että kun hänen anoppinsa oli ilkeä häntä kohtaan ja puuttui hänen tapaansa olla äiti niin hänellä on oikeus kohdella minua samoin. Myös vaatii kunnioittamaan häntä koska onhan hän mieheni äiti ja vanhempi mutta jos itse vaadin häntä kunnioittamaan minua lapsensa puolisona ja lastenlastensa äitinä niin eihän se nyt käy päinsä.
Tuli mieleen myös se kun järjestelin esikoisen ristiäisiä ja siinä leipomiani kakkuja koristellessa soitti ja ilmoitti että hän on tilannut ristiäisiin kakut ja tuo ne hetken kuluttua. Suuttui kun kerroin ettei kyseisiä kakkuja tarvita kun olin juuri saanut kakut valmiiksi. Ehdotti että laittaisin tekemäni kakut pakkaseen jotta hänen tilaamansa kakut saadaan pöytään. En suostunut. Ei siinä jos anoppi olisi soittanut aiemmin viikolla ja ehdottanut että voisi tilata ristiäisiin haluamamme kakut jolloin olisinkin voinut asiaan suostua mutta siinä vaiheessa kun olen leiponut ja koristellut kakut ja anoppi soittaa ja ilmoittaa että hänen kakkunsa muuten sitten laitetaan ristiäispöytään.
Oma äitini ei valitettavasti ole enää 12 vuoteen ollut elävien kirjoissa, joten vähän vaikea syyttää häntä tunkeilusta.
Tunki kerran kyllä ihan pyytämättä meille vaihtamaan verhoja ja laittamaan niitä mielensä mukaan, kun olin erehtynyt sanomaan että vaihdan huomenna verhot ja mietin vähän että miten ne laitan. Halusi siis auttaa, mutta minä en ala määräilyä kotonani kuuntelemaan siitä, mihin asentoon ne verhot pitää laittaa. Kiitin siis avusta, mutta sanoin, että vaihdan äiti verhoni ihan itse ja päätän, miten ne laitetaan. Äitini ensin hieman möksähti (noin viideksi minuutiksi) jonka jälkeen oli kuitenkin ihan ok, ja asia meni heti kerralla perille.
Näin toivoisin anoppini kohdallakin olevan. Että jos mies tai minä tai me yhdessä sanomme, että asia X ei nyt sovi, niin se menisi jakeluun ilman, että tarvitsisi mitään ryöpytystä tai selän takana haukkumista kuunnella. Onko se tosiaan liikaa vaadittu?