Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Ystäväni on avautunut minulle lukuisia kertoja omasta anopistaan, lastensa isovanhemmasta. Jotenkin osaan kuvitella, kuinka kyseinen mummo päivittelee läheisilleen miniänsä kylmää ja julmaa käytöstä eikä tietenkään lainkaan voi ymmärtää, miksi näin. Ikävää on se, että ystäväni tulee tässä hyvin voimakkaasti leimatuksi, kun mummeli ei kerro omista edesottamuksistaan mitään - miniähän ilkeilee aivan syyttä suotta, ja pakottaa vielä äidin oman kultapojankin mukaan tähän näytelmään.
Not.
Ystäväni on soittanut minulle lukuisia kertoja ja itkenyt, koska olipa elämässä ihan mitä tahansa niin aina tulee kyllä kommenttia, mitä myrkyllisintä tietenkin. Anoppi tietää aina parhaiten, ja antaa sen kyllä kuulua. Kun asiat eivät mene hänen pillinsä mukaan, hän suuttuu.
Mistähän aloittaisin? En varmaan edes enää muista kaikkea, mutta ihan laidasta laitaan on näitä tilanteita ollut, ja ihan huuli pyöreänä olen tätä käsittämätöntä toimintaa kuunnellut. Ystäväni on mitä kiltein ihminen, joka pyrkii mukautumaan eikä halua loukata ketään, ja on viimeiseen asti pyrkinyt olemaan välittämättä ja sanomatta mitään. Tämän tietäessäni suututtaa ihan todella, että joku oikeasti kehtaa toimia niin kuin toimii (siis tämä anoppi).
Esimerkiksi häät. Ystäväni tulevan miehensä kanssa järjesti häitä. Anoppi puuttui ystäväni hääpukuasioihin todella voimakkaasti niin, että ystäväni meinasi lopulta käydä vain ostamassa jonkun satunnaisen mekon suuren päivänsä kunniaksi, että menisi sitten anopin mielen mukaan. Omalla rahallaan hän pukunsa osti, ja hääpuku oli aivan normaali A-linjainen puku, eli ei millään tavalla sellainen, että se ketään kohahduttaisi. Tämän anopin mielestä ystävän olisi pitänyt vuokrata puku, koska hänkin oli aikanaan tehnyt niin. Tai sen sijasta olisi pitänyt ostaa vain nätti juhlamekko tai jonkinlainen iltapuku.
En ymmärrä, mitä ihmettä hänen anoppinsa siihen puuttui - ei kai morsiamen hääpuku anopilta ole pois.
Lisäksi anoppinsa oli lupautunut auttamaan erinäisissä somistukseen liittyvissä asioissa - omasta aloitteestaan, ei hääparin. Hän oli suunnitellut tekevänsä asiat tietyllä tavalla, mutta kun morsian ilmaisi eriävän mielipiteensä kukka-asetelmien kukista, oli tuloksena hirveä ryöpytys.
Jo tämän olisi varmaan pitänyt kertoa ystävälleni, mitä tuleman pitää, mutta ainahan sitä haluaa uskoa hyvää ihmisistä ja ajatella että tämänkin tapahtuman tunnekuohut menevät sitten ajan kanssa ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni on avautunut minulle lukuisia kertoja omasta anopistaan, lastensa isovanhemmasta. Jotenkin osaan kuvitella, kuinka kyseinen mummo päivittelee läheisilleen miniänsä kylmää ja julmaa käytöstä eikä tietenkään lainkaan voi ymmärtää, miksi näin. Ikävää on se, että ystäväni tulee tässä hyvin voimakkaasti leimatuksi, kun mummeli ei kerro omista edesottamuksistaan mitään - miniähän ilkeilee aivan syyttä suotta, ja pakottaa vielä äidin oman kultapojankin mukaan tähän näytelmään.
Not.
Ystäväni on soittanut minulle lukuisia kertoja ja itkenyt, koska olipa elämässä ihan mitä tahansa niin aina tulee kyllä kommenttia, mitä myrkyllisintä tietenkin. Anoppi tietää aina parhaiten, ja antaa sen kyllä kuulua. Kun asiat eivät mene hänen pillinsä mukaan, hän suuttuu.
Mistähän aloittaisin? En varmaan edes enää muista kaikkea, mutta ihan laidasta laitaan on näitä tilanteita ollut, ja ihan huuli pyöreänä olen tätä käsittämätöntä toimintaa kuunnellut. Ystäväni on mitä kiltein ihminen, joka pyrkii mukautumaan eikä halua loukata ketään, ja on viimeiseen asti pyrkinyt olemaan välittämättä ja sanomatta mitään. Tämän tietäessäni suututtaa ihan todella, että joku oikeasti kehtaa toimia niin kuin toimii (siis tämä anoppi).
Esimerkiksi häät. Ystäväni tulevan miehensä kanssa järjesti häitä. Anoppi puuttui ystäväni hääpukuasioihin todella voimakkaasti niin, että ystäväni meinasi lopulta käydä vain ostamassa jonkun satunnaisen mekon suuren päivänsä kunniaksi, että menisi sitten anopin mielen mukaan. Omalla rahallaan hän pukunsa osti, ja hääpuku oli aivan normaali A-linjainen puku, eli ei millään tavalla sellainen, että se ketään kohahduttaisi. Tämän anopin mielestä ystävän olisi pitänyt vuokrata puku, koska hänkin oli aikanaan tehnyt niin. Tai sen sijasta olisi pitänyt ostaa vain nätti juhlamekko tai jonkinlainen iltapuku.
En ymmärrä, mitä ihmettä hänen anoppinsa siihen puuttui - ei kai morsiamen hääpuku anopilta ole pois.
Lisäksi anoppinsa oli lupautunut auttamaan erinäisissä somistukseen liittyvissä asioissa - omasta aloitteestaan, ei hääparin. Hän oli suunnitellut tekevänsä asiat tietyllä tavalla, mutta kun morsian ilmaisi eriävän mielipiteensä kukka-asetelmien kukista, oli tuloksena hirveä ryöpytys.
Jo tämän olisi varmaan pitänyt kertoa ystävälleni, mitä tuleman pitää, mutta ainahan sitä haluaa uskoa hyvää ihmisistä ja ajatella että tämänkin tapahtuman tunnekuohut menevät sitten ajan kanssa ohi.
Jatkuu.
Sittemmin on kuitenkin puututtu mm. huonon miniän koulutukseen, heidän lastensa lukumäärään, siihen miten tavarat tulisi heidän kaappeihinsa asetella, siihen mitä heillä syödään, siihen missä ja miten heillä lomaillaan, siihen mitä lapset pukevat päälleen, jne jne.
Rajoja ei kunnioiteta, paitsi tuon anopin. Hänellä on ollut otsaa jättää ystäväni kutsumatta lähisuvun juhliin, mutta toki ystäväni on halunnut hänen olevan paikalla esimerkiksi lasten ensimmäisissä juhlissa. Tuo ihminen saa aina sanoa kaikille mitä hyvänsä, koska se on vain "rakentavaa palautetta" jota annetaan syystäkin. Ystäväni anoppia ei tietenkään kukaan saa eikä voikaan arvostella, koska vika on muissa ja tuo anoppi tietää kyllä parhaiten.
Soitellaan mihin vuorokaudenaikaan tahansa, samoin kyläänkin on kuulemma menty lähes mihin aikaan tahansa täysin ilmoittamatta. On saatettu pamahtaa vaikka keskelle viikon jatkunutta kuumeilua, ja sitten on pidetty meteliä muulle suvulle, kuinka se laiska miniä ei siellä mitään tee ja hänen kultapoikansa vain joutuu raatamaan.
Osalle lapsista anoppinsa on puhunut asioita, jotka ovat loukanneet lapsia, osaa anoppinsa taas suosii. Ystäväni mies on samoilla linjoilla vaimonsa kanssa siitä, että etäisyyttä on ollut tarpeen ottaa syystäkin. Mutta paha miniähän se siellä vain yksin ja ilman syytä huseeraa.
Ihan uskomaton tyyppi on. Itse en häntä tunne, mutta äitini tietää henkilön, ja hänenkin mukaansa kysymys on erittäin hankalasta ihmisestä.
Sääli ystävääni, että joutuu vuodesta toiseen kestämään moista rajattomuutta sillä verukkeella, että lapsilla olisi isoäiti. Paremmin taitaisi pärjätä ilman.
Ja tosiaan, tämähän menee esimerkiksi näin:
Mummo päivittelee suvulle tai muille:
"Ei se Pirjo vaan päästä niitä lapsia meille, vaikka minä kuinka yritän järjestää niille elämyksiä ja kivoja kokemuksia kun eihän se Pirjo itse niiden kanssa mitään tee."
Totuus:
Mummo on haukkunut Pirjon alimpaan helvettiin ja on muutenkin aina kommentoimassa kaikkea, mitä Pirjo tekee tai jättää tekemättä. Jos Pirjo siivoaa, se on huono asia, koska silloin hän ei huomioi lapsia. Jos Pirjo on lasten kanssa, se on huono asia koska tuolloin hän ei panosta kotitöihin. Pirjon tuntevana tiedän, että hän panostaa mieluiten lapsiin eikä istu 24/7 hinkkaamassa lattialistoja. Lapset ovat myös olleet mummolassa kaksi kertaa kuluneen kuukauden aikana, ja Pirjo miehensä (=lasten isä) kanssa haluaisi viettää tulevan viikonlopun ydinperheensä kanssa.
Mummo päivittelee suvulle: "Kun se Pirjo heitti minut sieltä niiltä ulos, eikä ole edes anteeksi pyytänyt."
Totuus: Mummo on mennyt kutsumatta perheen kotiin ja alkanut huutaen sättiä Pirjoa kaikesta siitä, missä tämä on hänen mielestään huono. Aikansa kuunneltuaan Pirjo on sanonut, että voisitkin nyt siitä lähteä. Mummo on kävellyt ulos omin jaloin.
Mummo päivittelee suvulle: "Kun se Pirjo puhuu minusta niin paljon paskaa."
Totuus: Kysyttäessä väleistä Pirjo on todennut mummon puuttuvan heidän elämäänsä todella voimakkaasti ja sanonut ettei välejä oikeastaan ole.
Tätä rataa se menee.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsin aamulla muutaman pikku jutun. On ihmetelty jo vuosia, ammattilaisia myöten, mielenterveyden ongelmien kasvua ja puitu Aamu-tv:stä toiseen että mikä siinä on. Mielialalääkkeistä puhutaan ja siitä mitä kaikkea se kela kellekin korvaa. Vastaus ja samalla ratkaisu on tässä juuri, silmiemme alla.
Arvojen yleinen koventuminen joka ulottuu myös perhekäsitykseen.
Sanoma Oy tukee omalta osaltaan mielenterveyden ongelmien lisääntymistä ja jopa välillisesti toimii osasyyllisenä, kun yhä useammat yksin jääneet vanhukset tekevät peruuttamattomia epätoivoisia ratkaisuja.
(Hyvä tietää Sanoma Oyn linja. Laitoin jo tilaukset katkolle. )
Suomessa on sivistyneet sosiaali perinteet, vanhuksista on huolehdittu ja heitä on arvostettu. Kirkuva itsekeskeinen vähemmistö levittää yksinäisyyttä lisäävää asennemuutosta. Suurin osa lapsiperheistä haluaa elää tiiviisti ja normaalisti vanhemman polven kanssa ja tällaisten kovien arvojen jatkuva esilletuominen aiheuttaa sosiaalisen paineen myös heille. Kun perheestä puuttuu luotettava hoitaja, jää vanhempien kahdenkeskinen aika pois ja lopulta seurauksena on hyvinkin avioero.
Mitä jää viivan alle? Yksittäisten ongelmatapausten hyvä mieli, kun on saanut suoltaa yksityiselämän suojaa rikkovia asioita ja omahyväinen riemu kun mummo on suljettu pois ja voi naureskella täällä, että siellä se itkee nyt itsekseen, minua ei manipuloida.
Surullista on. Asioiden ymmärrys tapahtuu liian myöhään. Haudalla on turha enää harmitella kun tuli mentyä liian pitkälle joukkopaineessa. Miettikää, tosissanne tätä. En pyydä muuta.
Sinulle on siis asetettu rajat ja kutsut tätä arvojen kovenemiseksi?
Ja kyllä, nauran joka kerta kun joku rajaton narsisti itkee yksinään kun muut eivät hypikään hänen pillinsä mukaan.
Jos todella olet huolissasi tästä "arvojen kovenemisesta", niin aloita muutos itsestäsi. Älä käyttäydy huonosti niin muiden ei tarvitse rajata sinua elämästään pois.
Äitinä en pidä lasten omimisesta. Olen kotiäitinä 24/7 ja meillä ei ole ollut lastenhoitajan tarvetta. Hoidamme itse lapset. Jos satunnaista lastenhoitajan tarvetta tulisi, niin se lastenhoitaja ei olisi anoppi tai appiukko. Appivanhemmat päättelivät, että heidän on tungettava meidän ja lastemme väliin vaikka väkisin.
Älyttömimpiä appivanhempien älynväläyksiä on ollut painostaa meidän lapsia lomamatkalle Lappiiin. Ajomatkaa on noin tuhat kilometriä ja autossa iäkäs kuljettaja. En anna lapsia appiukon kyytiin, koska autolla ajava vanhus on liikenteessä vaaraksi itselle ja muille. Kauhistuttaa jo ajatuskin, että vanhus ajaisi tiellä tai suojatiellä jonkun ihmisen päälle.
Emme antaneet lapsia. Appivanhemmat jankuttivat ja painostivat asiasta monta kertaa ennen kuin tajusivat lopettaa. Toki vetivät tästäkin herneet nenään. Ärsyttävintä on ollut soittelu ja lasten vinkuminen yökylään. Appivanhemmille yökyläily on jokin pakkomielle. Lasten yöhoidolle ei ole mitään tarvetta eivätkä lapset halua mennä anoppilaan ilman vanhempia. Ovat mieluummin omassa kodissa. Meillä myöskin nukutaan yöllä eikä seurustella. Isovanhemmat eivät päätä lasten kyläilyistä, lomamatkoista ja yökyläilyistä, vaan äiti ja isä päättävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Suurin osa lapsiperheistä haluaa elää tiiviisti ja normaalisti vanhemman polven kanssa ja tällaisten kovien arvojen jatkuva esilletuominen aiheuttaa sosiaalisen paineen myös heille. Kun perheestä puuttuu luotettava hoitaja, jää vanhempien kahdenkeskinen aika pois ja lopulta seurauksena on hyvinkin avioero."
Ei ole Sanoma Oy:n vika, jos Suomessa on liikaa henkisesti häiriintyneitä isoäitejä ja isoisiä. He ovat epäonnistuneet omien lastensa hoitajina ja kasvattajina. Nyt aika käy elon kellossa vähiin ja isovanhemmilla on kiire paikata omia kasvatusvirheitä. Se tapahtuu ilkeydellä, röyhkeydellä ja vallankäytöllä aikuisten lasten perheissä.
Usein ei-toivottu miniä on vallankäytön kohde. Miniä on joko liian köyhä tai liian rikas. Miniä on joko kouluttamaton tai liikaa koulutettu. Miniä ei miellytä ihmisenä appivanhempia. Pahin on sellainen miniä, joka sanoo appivanhemmille vastaan eikä alistu heidän komentoonsa.
Anopit ja appiukot ovat taitavia käyttämään lapsenlapsia kotirauhan rikkomisen välikappaleena. Kun äiti ja isä ei anna lapselle sitä ja tätä, niin isoäiti tai isoisä antaa. Lapsille luvataan asioita, joita vanhemmat eivät hyväksy. Lapsen oman kodin tavat ja vanhempien asettamat rajat ja säännöt kumotaan. Isoäiti tai isoisä sanoo lapselle, että "äitisi ja isäsi on paha ja ilkeä, kun ei anna sinulle sitä ja tätä". Millä tavoin tämä isovanhempien epäasiallinen ja vastuuton käytös tukee lapsiperheen hyvinvointia???
Meidän perhettä eivät rajattomat sukulaiset tuhoa. Tiesitkö, että avioero voi olla seurauksena, kun joko oma äiti tai isä tai puolison äiti tai isä terrorisoi parisuhdetta ja lapsiperhettä? Suomessa on ilkeitä ja rajattomia anoppeja ja appiukkoja, jotka ovat aiheuttaneet liian monta avioeroa ja avoeroa. Vanhuus ja viisaus ei asu aina samassa mummossa!
Me emme tarvitse isovanhempia tuomaan vanhemmille "kahdenkeskistä aikaa". En luota isovanhempiin lastenhoitajina ja tämä johtuu eri syistä. Vai tarkoititko "kahdenkeskisellä ajalla" lasten hoidattamista isovanhemmilla? On perheitä, joissa vanhemmat matkustelevat kahdestaan etelänmatkoilla ja pienet lapset laitetaan jopa viikoiksi mummolaan hoitoon. Äitinä säälin pieniä lapsia, jotka erotetaan väkivalloin omista vanhemmistaan.
Valitettavasti lastenlasten kylään ja yökylään vaatiminen ja painostaminen tulee usein isovanhempien taholta. Näillä kermankuorija-isovanhemmilla ei ole omaa elämää ollenkaan, vaan he roikkuvat 24/7 taakkana aikuisten lastensa perheissä. Näille isovanhemmille pitää laittaa rajat eikä hyppiä heidän pillin mukaan!
Äitini on nyt myöhemmin kertonut, että isoäitini, hänen anoppinsa oli yksi syy vanhempieni eroon. Isoäitini oli ihan kamala miniöilleen, mutta minulle silti hyvä. Kuulemma iso kivi vierähti hartioilta kun eron sai ja pääsi pois arvostelusta.
Anoppi ei esim uskonut isäni alkoholiongelmaa, vuosia myöhemmin kysyi kyynelsilmin minulta onko tämä totta, sanoin kyllä.
Äitini ei haukkunut isoäitiäni minulle eikä onneksi isoäiti äitiä, se olisi ollut ihan kamalaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saan joka kerta jonkinlaisen allergisen kohtauksen, kun joku erehtyy vetoamaan siihen, että koska minun anoppini oli hirviö, minunkin täytyy olla. Kuuleppa kun ei tarvitse olla, sen kierteen katkaiseminen tulee olemaan kaikille helpoin ratkaisu. Ja usko pois, eikö historia sen jo opeta, ettei vahingon kiertoon laittamisella saa ihania ja upeita välejä lapsenlapsiin. Tästä oma anoppini oli kehitellyt oman versionsa siten, että koska hänenkin tuli _totella ja kunnioittaa_ omaa anoppiaan, niin minunkin olisi tullut tehdä. Hän ehkä sitten suvaitsi avoimen solvaamisen, mutta siinä kohti itse pistin jalan maahan. Hän siis oikeutti käytöksensä sillä, että kun näin on aina tehty. Jos jokainen sukupolvi tekisi niinkuin aina aiemmin on tehty, me elettäisiin vieläkin oravannahkat valuuttana.
Itse isovanhempana ja anoppinsa koen, ettei minulla ole tippaakaan oikeuksia (eikä siten myöskään velvollisuuksia) lasteni lapsiin. Minä kasvatin omani, heidän vuoro on kasvattaa omansa. Minä olen osa sukua, en perhettä, ja hyvä näin. Ja tottakai autetaan kun apua pyydetään, jos vain voidaan. Olemme molemmat miehen kanssa edelleen työelämässä, joten muutakin tekemistä on kuin sekaantua nuorison kasvatustyyliin. Tärkeimpänä pidän sitä, että autetaan siten mistä eniten on hyötyä. Kirjoitin tästä aiemminkin keskusteluun, että kun tuore äiti on uupunut ja väsynyt, tiski- ja pyykkivuori kasvaa eikä jääkaapissa ole kuin valo, siinä hetkessä suurin apu on hoitaa ne kotihommat äidin puolesta, eikä istua sohvalla passattavana. Näen roolin isovanhempana niin, että ollaan osa sitä turvaverkkoa, joka nuoren perheen ympärille rakentuu, tuetaan tarvittaessa ja annetaan heidän elää itse se oma elämänsä koska he sen parhaiten osaavat tehdä.
Entinen työkaverini voivotteli vastikään, kun ei lapsenlapsia paljon näy. Ja kun vuosia kuunteli sitä myrkkyä, mitä miniästään kahvitauoillakin paasasi, en ihmettele yhtään ettei paljon vieraita, tai kutsua lasten luo tarvitse odotella. Niin makaa kuin petaa.
- se, jota ei raahattu tunturiin.
"Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan" on joskus kerrottu, kun olen yrittänyt purkaa sydäntäni jollekin ystäväkseni luulemalleni henkilölle. Tämä ilmeisesti toimii vain niin päin, että mun nuorempana pitää olla mielinkielin ja anoppi saa tylyttää ja talloa vanhemman oikeudella. Ja kyllähän mä pitkään yritinkin sietää ja keksiä keinoja löytää kultainen keskitie. Mutta tyhmempikin huomaa jossain vaiheessa taisteleva saa tuulimyllyä vastaan.
Tuo vanhemman kunnioitus on mielenkiintoinen ilmiö. Moni varsinkin vähän iäkkäämpi tulkitsee sen, että on oikeutettu olemaan inhottava ja halutessaan kaivaa nuoremmalta vaikka silmät päästä, ja nuoremman tehtävä on vain hymyssä suin niiata, eikä missään nimessä pitää puoliaan, ettei tämä vanhempi osapuoli mieltänsä pahoita.
Mulla on kai ollut helpot vauvat, kun en muista juuri apua tarvinneeni. Korkeintaan vartijan ovelle, joka olisi pitänyt anopin pois meiltä. Anoppi keksi aina auttamista, ja hyvin suurieleisesti esim tilasi. Ja tiskasi vielä niin, että puolet tiskeistä sai pestä uudelleen. Yleensä vain halusi pitää vauvaa tai viedä vauvan mukanaan. Eikä sillä ollut väliä oliko ruoka-aika vai aika mennä nukkumaan, kun aina lapsella oli ollut ikävä mummua ja kauhesti halusi olla mummun sylissä.
Meillä kans anoppi peräänkuuluttaa tota että kun hänen anoppinsa oli ilkeä häntä kohtaan ja puuttui hänen tapaansa olla äiti niin hänellä on oikeus kohdella minua samoin. Myös vaatii kunnioittamaan häntä koska onhan hän mieheni äiti ja vanhempi mutta jos itse vaadin häntä kunnioittamaan minua lapsensa puolisona ja lastenlastensa äitinä niin eihän se nyt käy päinsä.
Tuli mieleen myös se kun järjestelin esikoisen ristiäisiä ja siinä leipomiani kakkuja koristellessa soitti ja ilmoitti että hän on tilannut ristiäisiin kakut ja tuo ne hetken kuluttua. Suuttui kun kerroin ettei kyseisiä kakkuja tarvita kun olin juuri saanut kakut valmiiksi. Ehdotti että laittaisin tekemäni kakut pakkaseen jotta hänen tilaamansa kakut saadaan pöytään. En suostunut. Ei siinä jos anoppi olisi soittanut aiemmin viikolla ja ehdottanut että voisi tilata ristiäisiin haluamamme kakut jolloin olisinkin voinut asiaan suostua mutta siinä vaiheessa kun olen leiponut ja koristellut kakut ja anoppi soittaa ja ilmoittaa että hänen kakkunsa muuten sitten laitetaan ristiäispöytään.
Meillä anoppi auttoi ristiäisissä ekan ja vikan kerran. Ehdotti itse, että voisi tehdä täytekakkuja ja voileipäkakkuja, ja toki halusimme ottaa avun vastaan. Jossain vaiheessa hän laittoi minulle jotain viestiä asian tiimoilta, ja minä Idiootit menin sanomaan että hyvältä kuulostaa nuo hänen ajatukset kakuista, ja että saatan itse tekaista vielä kaveriksi jotain suloisia keksejä. Anopin kommentti asiaan oli, että "Keskustellaan siitä vielä". En sitten niitä keksejä tehnyt ja totta kai pärjättiin ilmankin, anopin tekeleet oli ihan maukkaita ja apu tosiaan tarpeen. Mutta kyllä kieltämättä jäi vähän ikävä olo, kun alkoi tuntua, että pitää tällaiseenkin asiaan ruveta lupa kyselemään. En tiedä, mikä niissä kekseissä olisi anoppia niin kovasti loukannut.
Seuraaville lapsille tehtiin ja tilailtiin tarjottavat kondiittoreilta, ja käytiin ostamassa ihan oma kastemekko nauhoineen. Tästä sitten pillastui suku: anoppi tyrkytti kastemekkoa (jota aiemmin oli käytetty), ja miehen tädit (jota neljä) kukin omia kastemekkojaan. Tosin tuossa varmaan ajatuksena se, ettei niin ainutkertaista vaatetta olisi turhaan tarvinnut ostaa. Mutta helpoimmalla päästään näin.
Mä näen painajaisia esikoisen ristiäisistä. Ihan joka asiasta piti vääntää, kun ihan kaikki olisi pitänyt tehdä kuten anopin suvussa. Oli pahalla päällä kun ei edes mummu saa tietää nimeä etukäteen. Kastamiseen olisi pitänyt käyttää samaa astiaa kuin aikoinaan isänsä ristiäisissä. Mitä siitä, että astia oli ruma sekä siitä oli lohjennut useampi pala reunasta. Käytin omaa kristallikulhoa, joka oli ainakin ehjä, mun mielestä nättikin. Sekin oli väärin kun en halunnut tarjota ruokaa vieraille. Kun tuli sitten juhliin, toi kolme isoa kulhollista salaattia tarjottavaksi ilman minkäänlaista ilmoitusta asiasta. Yllärisalaatit pistin jääkaappiin. Kun osa vieraista oli jo lähtenyt ja aloin äitini kanssa kerätä pois pöydästä, anoppi lykkäsi ne salaatit pöytään. Yksi vieras taisi maistaa ihmetellen samalla tarjoilun kakkoskierrosta. Kiukusta kiehuen vei sit salaatit mennessään, kuulemma ainakin hänen lapsilleen ne majoneesimakaronimössöt kelepaa!
Oli myös etukäteen kehunut, kuinka näppärä apu miehen sisko on juhlissa. En ollut sopinut kälyn kanssa mitään, eikä hän itse tarjoutunut auttamaan. Tämä oli ihan ok, huvitti lähinnä miten anoppi tyttärensä puolesta lupaa asioita.
Anoppi myös piti kovaa meteliä siitä, kuinka vauvan PITÄÄ saada kakkua juhlissaan. Kovaan ääneen selitti, kuinka kermavaahto maistuisi niin hyvältä vauvan suussa. Kielsin tietysti. Ristiäisissä ei ollut edes kermakakkua. Hänelle tuotti vaikeuksia antaa mun sukulaisten pitää vauvaa sylissä, oli siinä kädet ojossa vieressä odottamassa "vuoroaan".
Kun oli kuopuksen ristiäisten aika, ei annettu anopille mitään mahdollisuutta osallistua suunnitteluun tai toteutukseen. Siitäkin sai kuulla, kuinka mä en häntä arvosta ja kun ei hän mulle kelpaa. Mun mies oli myöskin tarkempi siinä, että rajataan mummulta pois osallistumismahdollisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitinä en pidä lasten omimisesta. Olen kotiäitinä 24/7 ja meillä ei ole ollut lastenhoitajan tarvetta. Hoidamme itse lapset. Jos satunnaista lastenhoitajan tarvetta tulisi, niin se lastenhoitaja ei olisi anoppi tai appiukko. Appivanhemmat päättelivät, että heidän on tungettava meidän ja lastemme väliin vaikka väkisin.
Älyttömimpiä appivanhempien älynväläyksiä on ollut painostaa meidän lapsia lomamatkalle Lappiiin. Ajomatkaa on noin tuhat kilometriä ja autossa iäkäs kuljettaja. En anna lapsia appiukon kyytiin, koska autolla ajava vanhus on liikenteessä vaaraksi itselle ja muille. Kauhistuttaa jo ajatuskin, että vanhus ajaisi tiellä tai suojatiellä jonkun ihmisen päälle.
Emme antaneet lapsia. Appivanhemmat jankuttivat ja painostivat asiasta monta kertaa ennen kuin tajusivat lopettaa. Toki vetivät tästäkin herneet nenään. Ärsyttävintä on ollut soittelu ja lasten vinkuminen yökylään. Appivanhemmille yökyläily on jokin pakkomielle. Lasten yöhoidolle ei ole mitään tarvetta eivätkä lapset halua mennä anoppilaan ilman vanhempia. Ovat mieluummin omassa kodissa. Meillä myöskin nukutaan yöllä eikä seurustella. Isovanhemmat eivät päätä lasten kyläilyistä, lomamatkoista ja yökyläilyistä, vaan äiti ja isä päättävät.
Mun anoppi aikoinaan olisi kovasti halunnut lähteä esikoisen kanssa kyläilemään tuttaviensa luo. Ihan muutaman kuukauden ikäisen vauvan kanssa. Anoppi on täysin holtiton kuski eikä näe turvaistuinta tarpeelliseksi, joten ei päästetty kertaakaan. Eikä ole tuo ekaluokalla oleva esikoinen tainnut olla (hyvästä syystä) anopin kyydissä. Anoppi on melko varakas, ja suhtautuu lapsenlapsiin kuin mihin tahansa tavaraan. Esim ostettuaan uuden auton kävi kaikkien tuttavien luona esittelykierroksella, samoin halusi toimia ensimmäisen lapsenlapsen kanssa.
On lupaillut lapsille yökyläilyä ja mökkireissuja, mutta eivät ole olleet, eivätkä mene. Lapset eivät noita asioita päätä.
Minulla on niskassa läheisriippuvainen leskiäiti ja kolme lapsetonta sisarta.
He jopa jakoivat lastenhoitovuoroja keskenään meille kertomatta. Samaten mm päättivät että nuorin sisko aina tekee lasten synttärikakut. Taas meille kertomatta.
Jokaikiseen asiaan oli mielipide ja kotiimme kannettiin roinaa jatkuvalla syötöllä.
Lapset oli heidän puheissaan ”suvun lapsia”. Meitä vanhempia kohdeltiin kuin oltaisiin heidän palkkaamiaan piikoja.
Nyt kihisevät käärmeenpesässä keskenään kun en jaksanut heistä enää ketään.
Myyn nyt kirppispalstoilla tuota roinaa ja kannan osan roskiin. Suorastaan tunnen miten henki alkaa taas kulkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vauva oli parin päivän ikäinen, kun anoppi, appi ja mieheni veli vaimoineen ja lapsineen tulivat yllätysvierailulle. Vauva vietiin äidin sylistä ja sitä kierrätettiin anopilta kälylle ja takaisin. Molemmat naiset olivat parfymoineet itseään voimakkaasti, eikä haju tahtonut lähteä vauvasta moneen päivään. Pikkuinen kipristeli nenäänsä ja aivasteli. Anoppi arvioi vasta synnyttäneen äidin vartaloa ja kehotti imelästi hymyillen menemään mammajumppaan, jotta vyötärö taas hoikistuu. Myöhemmillä vierailuilla anoppilassa hän jaksoi aina huomautella tuosta asiasta. Kerran vauva temmattiin jo ovella sylistä, ja anoppi katosi sen kanssa jonnekin ison talonsa uumeniin ennen kuin olin ehtinyt takin riisua. Aikani etsittyä löysin hänet kellarista täysin vieraan naisen kanssa, joka puristi vauvaa syliinsä ja lirkutteli sille kilpaa anopin kanssa. Oli kuulemma anopin nuorimman pojan uusi tyttöystävä, jota anoppi suorastaan palvoi ja jolle hän toivoi vauvoja. Joka käynnillä anoppilassa olen myös saanut kuulla huomautuksia siitä, että vauva pitäisi laittaa lattialle kellimään, heillä kun on lattialämmitys. Yökylään alettiin myös kinua heti syntymän jälkeen, mutta kaiken kaikkiaan miehelläni ja minulla on onneksi samankaltainen käsitys siitä, missä raja kulkee. Vierailuja on vähennetty, ja kokemus on opettanut asettamaan rajat. Muutaman kerran on otettu aika rajusti yhteen, mutta niistä on selvitty ja kunnioitus on kasvanut. Toivon oppineeni näistä kokemuksista niin paljon, että osaan itse olla toisin, jos joskus tulee lapsenlapsia.
Jos mammajumpasta löytyy vyötärö, niin mistä löytyisi anopille käytöstavat?
Me ei juurikaan käyty anoppilassa. Ei ehditty, kun anoppi oli meillä jatkuvasti. Vauvaa ei olisi saanut pitää ollenkaan lattialle, kun vauvalle tulee kuulemma kylmä. Sylissä lapsi kitisi ja kiemurteli, lattialla oli tyytyväinen kun sai siinä sätkiä. Mutta mummun syli on silti parasta mitä vauva voi saada....
Vierailija kirjoitti:
Minulla on niskassa läheisriippuvainen leskiäiti ja kolme lapsetonta sisarta.
He jopa jakoivat lastenhoitovuoroja keskenään meille kertomatta. Samaten mm päättivät että nuorin sisko aina tekee lasten synttärikakut. Taas meille kertomatta.
Jokaikiseen asiaan oli mielipide ja kotiimme kannettiin roinaa jatkuvalla syötöllä.
Lapset oli heidän puheissaan ”suvun lapsia”. Meitä vanhempia kohdeltiin kuin oltaisiin heidän palkkaamiaan piikoja.
Nyt kihisevät käärmeenpesässä keskenään kun en jaksanut heistä enää ketään.
Myyn nyt kirppispalstoilla tuota roinaa ja kannan osan roskiin. Suorastaan tunnen miten henki alkaa taas kulkea.
Meilläkin anoppi toi kassikaupalla tavaraa, toi lasten tarvikkeiden lisäksi sisustustavaraa, tekstiilejä... Joku kauhea astiasto, jonka äitinsä voittanut bingosta 70-luvulla ja muuta tosi tarpeellista tavaraa. Ramppasi kyttäämässä, että kaikki romu tulee käyttöön, ja kauhea marttyyriperformanssi päälle jos lapsella olikin ryhmä hau -paita eikä joku kulahtanut retroriepu, joka on lapsen isällä ollut vuonna 1981.
Jossain vaiheessa paloi käämi ihan totaalisesti, enkä suostunut enää ottamaan mitään vastaan. Sanoin, että lapsille saa tuoda yhden joululahjan / lapsi sekä synttärilahjan. Seuraavaksi hain pari ikea-kassia ja tyhjiä laatikoita, ja aloin kerätä niitä kauheita ikivanhoja verhoja ja pyyhkeitä, ruskeita taidelasihirvityksiä ja sen bingoastiaston + muut tavarat, mitä meille oli väkisin tuotu. Tuntui, kuin olisin siivonnut anopin pois meidän kodista, kun joka nurkka ei ollut täynnä jotain, mikä muistuttaa anopista. Oli hyvin voimauttava kokemus, ja siivoaminen kun helpottui huomattavasti!
Mitä sille tavararöykkiölle tapahtui? Kysyin anopilta että viekö pois vai vienkö kirpparille? Kävi hakemassa kaiken!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsin aamulla muutaman pikku jutun. On ihmetelty jo vuosia, ammattilaisia myöten, mielenterveyden ongelmien kasvua ja puitu Aamu-tv:stä toiseen että mikä siinä on. Mielialalääkkeistä puhutaan ja siitä mitä kaikkea se kela kellekin korvaa. Vastaus ja samalla ratkaisu on tässä juuri, silmiemme alla.
Arvojen yleinen koventuminen joka ulottuu myös perhekäsitykseen.
Sanoma Oy tukee omalta osaltaan mielenterveyden ongelmien lisääntymistä ja jopa välillisesti toimii osasyyllisenä, kun yhä useammat yksin jääneet vanhukset tekevät peruuttamattomia epätoivoisia ratkaisuja.
(Hyvä tietää Sanoma Oyn linja. Laitoin jo tilaukset katkolle. )
Suomessa on sivistyneet sosiaali perinteet, vanhuksista on huolehdittu ja heitä on arvostettu. Kirkuva itsekeskeinen vähemmistö levittää yksinäisyyttä lisäävää asennemuutosta. Suurin osa lapsiperheistä haluaa elää tiiviisti ja normaalisti vanhemman polven kanssa ja tällaisten kovien arvojen jatkuva esilletuominen aiheuttaa sosiaalisen paineen myös heille. Kun perheestä puuttuu luotettava hoitaja, jää vanhempien kahdenkeskinen aika pois ja lopulta seurauksena on hyvinkin avioero.
Mitä jää viivan alle? Yksittäisten ongelmatapausten hyvä mieli, kun on saanut suoltaa yksityiselämän suojaa rikkovia asioita ja omahyväinen riemu kun mummo on suljettu pois ja voi naureskella täällä, että siellä se itkee nyt itsekseen, minua ei manipuloida.
Surullista on. Asioiden ymmärrys tapahtuu liian myöhään. Haudalla on turha enää harmitella kun tuli mentyä liian pitkälle joukkopaineessa. Miettikää, tosissanne tätä. En pyydä muuta.Meillä oli ero hyvin lähellä kun anoppi jatkuvasti puuttui elämäämme. Seksielämään ei sentään puuttunut, mutta toista lasta ei meidän olisi anopin mukaan tehdä.
Kyllä meillä on luotettavia hoitajia lapsille useampiakin. Anoppi ei tosin kuulu tähän joukkoon.
Mua ei kiinnosta mitä anoppi tekee. Ihan sama itkeekö vai ei, kunhan ei puutu enää meidän elämään.
Ja ei ole ollut anoppia ikävä välirikon jälkeen, eikä tule. Kuolema tuskin muuttaa tunteitani kyseistä henkilöä kohtaan.
En ole täällä edes kertonut missä asun, joten kyllä anoppi sen yksityisyytensä saa pitää. Tuskin kukaan tuttu osaisi yhdistää, vaikka mun juttuja lukeekin.
Meidänkään ei olisi pitänyt kuulemma kuopusta hankkia. Ja tämä todellakin näkyi käytöksessä kuopusta kohtaan.
Kaikkein rasittavin piirre oli se, että jos ja kun emme aina jaksaneet olla tekemisissä, mummo pillastui, kuvitteli että minun mielestäni hän on tehnyt jotain väärin ja alkoi räyhätä että "itsekin silloinjatällöin teit sitäjatätä ja silti saat olla lasten kanssa". Siis oikeesti jos oltiin esim neljä viikkoa putkeen kipeinä, eikä jaksettu sitten kestitä niin saatiin se räyhähenki päällemme, miten häntä kaltoinkohdellaan.
Sitten taas jos hänellä oli jotin muuta, oli ihan ok, ettei kolmeen kuukauteen kuulu mitään.
Olin niin uupunut tuohon temppuiluun, että alan vieläkin vapista, kun kirjoitan näitä älyttömiä juttuja auki.
Tuo on ihan tyypillistä patologisen narsistin häiriintynyttä reaktiivista käytöstä. Se, mikä milloinkin on oman pään sisällä on ainoa totuus. Oma napa on maailman keskipiste. Jos jokin ympäristössä ei ole niinkuin hän on sen päänsä sisällä ajatellut, tai joku ei käyttäydy kuten hän on ajatellut oikeaksi, syyllistetään, huudetaan ja räyhätään että saadaan rikollinen kuriin. Itselle on eri säännöt kuin muille. Narsisti on jatkuvassa sodassa todellisuuden kanssa.
Eräs entinen opettajani (aikuiskoulutuskeskuksessa) oli eronnut mies, joka asui vanhempiensa kanssa. Paikkakunnalla ikänsä asuneilta kuulin että ero oli tullut opettajani äidin vuoksi. Äiti ei ollut päästänyt pojastaan koskaan irti ja miniä sai kärsiä, ja lopulta sai tarpeekseen. Opettajani oli ylikiltti ihminen joka ei ollut osannut panna rajoja äitinsä käytökselle. Näitä tarinoita on tässä maassa varmaan tuhansia ja taas tuhansia.
Tässä maassa on ollut ammoisista ajoista perinteenä se, että anoppi kiusaa miniää eikä päästä irti pojastaan. Tyttäriään nämä samat naiset saattavat vihata katkerasti. Tässä kansassa on paljon vikaa, on ollut aina, eikä arvot suinkaan ole koventuneet, päin vastoin. Minun poikani ovat saaneet parkua niin paljon kun halusivat enkä ole kertaakaan sanonut että isot pojat ei itke. Minun lapsuudessani se olisi ollut ennen kuulumatonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Me ei juurikaan käyty anoppilassa. Ei ehditty, kun anoppi oli meillä jatkuvasti. Vauvaa ei olisi saanut pitää ollenkaan lattialle, kun vauvalle tulee kuulemma kylmä. Sylissä lapsi kitisi ja kiemurteli, lattialla oli tyytyväinen kun sai siinä sätkiä. Mutta mummun syli on silti parasta mitä vauva voi saada....
Minä pohdin jossain vaiheessa, että olenko sekoamassa kun isovanhemmat kävivät 29 kertaa kuukaudessa meillä kylässä ja sitten pois lähtiessään totesivat:"tulkaa meilläkin käymään." Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen kun pohdin siinä, että miksi, kun muutenkin nähdään joka päivä. Myöhemmin kun heidän vierailut meillä väheni yritin kerran kuussa käydä lasten kanssa heillä, mutta ei siitä mitään tullut, koska seuraavan viikon ajan mummo soitti päivittäin, että tulkaa syömään ja ampaisi meille siivoamaan. Parempi kun käyvät täällä kerran viikossa ja muuten ei olla tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Eräs entinen opettajani (aikuiskoulutuskeskuksessa) oli eronnut mies, joka asui vanhempiensa kanssa. Paikkakunnalla ikänsä asuneilta kuulin että ero oli tullut opettajani äidin vuoksi. Äiti ei ollut päästänyt pojastaan koskaan irti ja miniä sai kärsiä, ja lopulta sai tarpeekseen. Opettajani oli ylikiltti ihminen joka ei ollut osannut panna rajoja äitinsä käytökselle. Näitä tarinoita on tässä maassa varmaan tuhansia ja taas tuhansia.
Tässä maassa on ollut ammoisista ajoista perinteenä se, että anoppi kiusaa miniää eikä päästä irti pojastaan. Tyttäriään nämä samat naiset saattavat vihata katkerasti. Tässä kansassa on paljon vikaa, on ollut aina, eikä arvot suinkaan ole koventuneet, päin vastoin. Minun poikani ovat saaneet parkua niin paljon kun halusivat enkä ole kertaakaan sanonut että isot pojat ei itke. Minun lapsuudessani se olisi ollut ennen kuulumatonta.
Tuo opettaja kuulostaa vähän mun mieheltä sillä erotuksella, ettei asu äidin luona vaan naapurissa. Tosin meillä kävi niin, että mies kasvatti jonkinlaisen selkärangan ja valitsi perheensä. Välirikko ei ole ihan totaalinen, mutta mies on yhteydessä äitiinsä lähinnä velvollisuuden tunteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ei juurikaan käyty anoppilassa. Ei ehditty, kun anoppi oli meillä jatkuvasti. Vauvaa ei olisi saanut pitää ollenkaan lattialle, kun vauvalle tulee kuulemma kylmä. Sylissä lapsi kitisi ja kiemurteli, lattialla oli tyytyväinen kun sai siinä sätkiä. Mutta mummun syli on silti parasta mitä vauva voi saada....
Minä pohdin jossain vaiheessa, että olenko sekoamassa kun isovanhemmat kävivät 29 kertaa kuukaudessa meillä kylässä ja sitten pois lähtiessään totesivat:"tulkaa meilläkin käymään." Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen kun pohdin siinä, että miksi, kun muutenkin nähdään joka päivä. Myöhemmin kun heidän vierailut meillä väheni yritin kerran kuussa käydä lasten kanssa heillä, mutta ei siitä mitään tullut, koska seuraavan viikon ajan mummo soitti päivittäin, että tulkaa syömään ja ampaisi meille siivoamaan. Parempi kun käyvät täällä kerran viikossa ja muuten ei olla tekemisissä.
Voi kun olisi riittänyt yksi visiitti päivässä. Mutta meillä kävi vain anoppi, anopin miehestä ei ollut ikinä mitään vaivaa. Päin vastoin, hän on niitä harvoja, joilta sain tukea kun tilanne oli pahimmillaan. Mutta ei hänkään uskaltanut uhmata vaimoaan avoimesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ei juurikaan käyty anoppilassa. Ei ehditty, kun anoppi oli meillä jatkuvasti. Vauvaa ei olisi saanut pitää ollenkaan lattialle, kun vauvalle tulee kuulemma kylmä. Sylissä lapsi kitisi ja kiemurteli, lattialla oli tyytyväinen kun sai siinä sätkiä. Mutta mummun syli on silti parasta mitä vauva voi saada....
Minä pohdin jossain vaiheessa, että olenko sekoamassa kun isovanhemmat kävivät 29 kertaa kuukaudessa meillä kylässä ja sitten pois lähtiessään totesivat:"tulkaa meilläkin käymään." Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen kun pohdin siinä, että miksi, kun muutenkin nähdään joka päivä. Myöhemmin kun heidän vierailut meillä väheni yritin kerran kuussa käydä lasten kanssa heillä, mutta ei siitä mitään tullut, koska seuraavan viikon ajan mummo soitti päivittäin, että tulkaa syömään ja ampaisi meille siivoamaan. Parempi kun käyvät täällä kerran viikossa ja muuten ei olla tekemisissä.
Voi kun olisi riittänyt yksi visiitti päivässä. Mutta meillä kävi vain anoppi, anopin miehestä ei ollut ikinä mitään vaivaa. Päin vastoin, hän on niitä harvoja, joilta sain tukea kun tilanne oli pahimmillaan. Mutta ei hänkään uskaltanut uhmata vaimoaan avoimesti.
Ymmärrän tunteesi. Pahimmillaan pappa kävi meillä 4 kertaa päivässä ja mummo tuli taas viettämään aikaa kerran päivässä, mutta oli esim. 6 tuntia. Ei naurattanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ei juurikaan käyty anoppilassa. Ei ehditty, kun anoppi oli meillä jatkuvasti. Vauvaa ei olisi saanut pitää ollenkaan lattialle, kun vauvalle tulee kuulemma kylmä. Sylissä lapsi kitisi ja kiemurteli, lattialla oli tyytyväinen kun sai siinä sätkiä. Mutta mummun syli on silti parasta mitä vauva voi saada....
Minä pohdin jossain vaiheessa, että olenko sekoamassa kun isovanhemmat kävivät 29 kertaa kuukaudessa meillä kylässä ja sitten pois lähtiessään totesivat:"tulkaa meilläkin käymään." Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen kun pohdin siinä, että miksi, kun muutenkin nähdään joka päivä. Myöhemmin kun heidän vierailut meillä väheni yritin kerran kuussa käydä lasten kanssa heillä, mutta ei siitä mitään tullut, koska seuraavan viikon ajan mummo soitti päivittäin, että tulkaa syömään ja ampaisi meille siivoamaan. Parempi kun käyvät täällä kerran viikossa ja muuten ei olla tekemisissä.
Voi kun olisi riittänyt yksi visiitti päivässä. Mutta meillä kävi vain anoppi, anopin miehestä ei ollut ikinä mitään vaivaa. Päin vastoin, hän on niitä harvoja, joilta sain tukea kun tilanne oli pahimmillaan. Mutta ei hänkään uskaltanut uhmata vaimoaan avoimesti.
Ymmärrän tunteesi. Pahimmillaan pappa kävi meillä 4 kertaa päivässä ja mummo tuli taas viettämään aikaa kerran päivässä, mutta oli esim. 6 tuntia. Ei naurattanut.
Oli se vaan kauheaa, kun anoppi saattoi käydä meillä, sit vei kirjeen postilaatikkoon ja sitten tuli meille uudestaan, kun sattui ajamaan ohi. Lisäksi arkena ei vahingossakaan käynyt silloin, kun mun mies oli kotona. Minkäänlainen sanominen siitä, ettei juuri nyt ei käy vierailu, meni kuuroille korville.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ei juurikaan käyty anoppilassa. Ei ehditty, kun anoppi oli meillä jatkuvasti. Vauvaa ei olisi saanut pitää ollenkaan lattialle, kun vauvalle tulee kuulemma kylmä. Sylissä lapsi kitisi ja kiemurteli, lattialla oli tyytyväinen kun sai siinä sätkiä. Mutta mummun syli on silti parasta mitä vauva voi saada....
Minä pohdin jossain vaiheessa, että olenko sekoamassa kun isovanhemmat kävivät 29 kertaa kuukaudessa meillä kylässä ja sitten pois lähtiessään totesivat:"tulkaa meilläkin käymään." Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen kun pohdin siinä, että miksi, kun muutenkin nähdään joka päivä. Myöhemmin kun heidän vierailut meillä väheni yritin kerran kuussa käydä lasten kanssa heillä, mutta ei siitä mitään tullut, koska seuraavan viikon ajan mummo soitti päivittäin, että tulkaa syömään ja ampaisi meille siivoamaan. Parempi kun käyvät täällä kerran viikossa ja muuten ei olla tekemisissä.
Voi kun olisi riittänyt yksi visiitti päivässä. Mutta meillä kävi vain anoppi, anopin miehestä ei ollut ikinä mitään vaivaa. Päin vastoin, hän on niitä harvoja, joilta sain tukea kun tilanne oli pahimmillaan. Mutta ei hänkään uskaltanut uhmata vaimoaan avoimesti.
Ymmärrän tunteesi. Pahimmillaan pappa kävi meillä 4 kertaa päivässä ja mummo tuli taas viettämään aikaa kerran päivässä, mutta oli esim. 6 tuntia. Ei naurattanut.
Oli se vaan kauheaa, kun anoppi saattoi käydä meillä, sit vei kirjeen postilaatikkoon ja sitten tuli meille uudestaan, kun sattui ajamaan ohi. Lisäksi arkena ei vahingossakaan käynyt silloin, kun mun mies oli kotona. Minkäänlainen sanominen siitä, ettei juuri nyt ei käy vierailu, meni kuuroille korville.
Joo, vierailut tapahtuivat tietysti päivällä kun mies oli töissä. Ja toki mummo on aina tervetullut kylään ;) vai miltä kuulostaa keskustelu: - huomenta, minä tulin auttamaan. Anna vauva tänne ja lähde lenkille. - En tarvitse apua ja ollaan jo käyty lenkillä. - No, minä olen nyt tässä ja autan.
Kyseessä ihminen joka ei tajunnut lähteä kotiinsa edes kun lähdin lapsen kanssa neuvolaan.
Meillä anoppi auttoi ristiäisissä ekan ja vikan kerran. Ehdotti itse, että voisi tehdä täytekakkuja ja voileipäkakkuja, ja toki halusimme ottaa avun vastaan. Jossain vaiheessa hän laittoi minulle jotain viestiä asian tiimoilta, ja minä Idiootit menin sanomaan että hyvältä kuulostaa nuo hänen ajatukset kakuista, ja että saatan itse tekaista vielä kaveriksi jotain suloisia keksejä. Anopin kommentti asiaan oli, että "Keskustellaan siitä vielä". En sitten niitä keksejä tehnyt ja totta kai pärjättiin ilmankin, anopin tekeleet oli ihan maukkaita ja apu tosiaan tarpeen. Mutta kyllä kieltämättä jäi vähän ikävä olo, kun alkoi tuntua, että pitää tällaiseenkin asiaan ruveta lupa kyselemään. En tiedä, mikä niissä kekseissä olisi anoppia niin kovasti loukannut.
Seuraaville lapsille tehtiin ja tilailtiin tarjottavat kondiittoreilta, ja käytiin ostamassa ihan oma kastemekko nauhoineen. Tästä sitten pillastui suku: anoppi tyrkytti kastemekkoa (jota aiemmin oli käytetty), ja miehen tädit (jota neljä) kukin omia kastemekkojaan. Tosin tuossa varmaan ajatuksena se, ettei niin ainutkertaista vaatetta olisi turhaan tarvinnut ostaa. Mutta helpoimmalla päästään näin.