Lue keskustelun säännöt.
Uusperheet: etälasten vierailuista
Kuinka vakiintuneet rytmit teillä on ja ovatko käynnit jatkuneet vuodesta toiseen muuttumattomina? Ovatko lapset kuin kotonaan?
Kommentit (379)
Vierailija kirjoitti:
Erolapsena, nyttemmin toki aikuisena, haluan kommentoida sen verran, että se etävanhemman koti ei koskaan tunnu eikä voi tuntua erolapsen mielestä kodilta ellei siellä ole omaa huonetta. Siis sellaista omaa huonetta, jossa ei asu kukaan toinen tai joka ei ole osan päivistä työhuoneena tms. ja jossa on omia tavaroita ja omia vaatteita aina kaapissa.
Meitä oli kaksi lasta, minä ja veljeni, ja isän uudella vaimolla ennestään neljä lasta, olimme kaikki kuusi lasta 7-17 vuotiaita kun isämme ja tämä nainen muuttivat yhteen. Makuuhuoneita olisi tarvittu 7 kpl, jotta kaikilla olisi ollut oma huone. No ei ollut niin paljon makuuhuoneita vaan minä ja veljeni jouduttiin nukkumaan jossain lattialla patjoilla, jotka piti aina päiväksi kerätä pois. Vihasin olla siellä, vaikka isäni kanssa olisin halunnut asua noin muuten.
Meillä miehen lapsilla on tämä kohtalo. Meillä ei ole heille tilaa, eikä miehellä ole varaa mihinkään isompaan. Se on realiteetti joka ei kukkahattutäteilyllä muuksi muutu. Minusta olis tosi tärkeää et miehenkin lapsilla olis oma tila. Mut tässä elämäntilanteessa ei vain ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säälittää eroperheiden lapset.
Harva tapaus eroista on sellainen, että lapset hyötyisi siitä.Tuo on totta. Tuore tutkimus kertoo, että kahden biologisen vanhemman perheissä ( ydinperhe) on 13 % lapsista psyykkisiä ongelmia, yksinhuoltajaperheissä 21% ja uusperheiden lapsista 31%.
Karua totta lasten psyykkisistä ongelmista eron jälkeen.
Uusperhe unelmako? Ei todellakaan.
Noin on. Uusperhe ei onnistu, jos ei ole valmis hyväksymään toistensa lapsia tasavertaisina.
Löysin tuon jutun ja muistan vuosia sitten kun tapasin tuon perheenäidin ja hän sanoi, että että on ehdotonta, että oppii rakastamaan puolison lapsia tasavertaisina. Muutoin uusperhe ei tule onnistumaan.
Pariskunta on onnistunut uusperheensä kanssa juuri siksi, että eivät ole luokitelleet minun, sinun lapset. Vaan kaikki ovat meidän lapsia.
Joka toinen viikonloppu ja pari iltaa viikossa säännöllisesti, mutta muutoksia on ja lähtökohta että voivat tulla aina kun haluavat/kun toinen vanhempi heidät meille päästää sovittujen aikojen ulkopuolella. Alusta asti mies otti asenteen että minä olen osa perhettä ja se asenne viestittiin myös lapsille. Samassa sängyssä nukutaan välillä kaikki ja lapset ottaa omaa kontaktia muhun myös vaikka tunnettu vasta suht lyhyt aika ja pian muutettiin yhteen.
Parhaita on ne hetket kun :" iskäää tuu tänne!!" Minä: iskä on ulkona. Lapsi: "no tuu sä sit tänne!" kun lapsi tarvitsee apua johonkin tms :) ovat oppineet että multa voi myös pyytää asioita, esittelevät juttujaan yms. Mutta eivät halaile tai mitään. Siihen on varmaan vielä pitkä matka. Mä olen nyt iskän hyvä kaveri,ja välillä lapset unohtaa että heidän isän luona oleva koti on myös mun koti, mut se on varmaan luonnollista.
Meillä varmasti miehen käytös ja asenne on vaikuttanut eniten siihen miten lapset suhtautuu muhun. Lisäksi ite oon ottanut aktiivisen asenteen, jutellut, ollut kiinnostunut lasten asioista, touhunnut yhdessä.
Ahdistaa kommentit, ettei uusperhe olisi oikea perhe..mutta ymmärrän ettei kaikilla ole niin. Me ei voitais elää yhdessä, ellei ajateltaisi että me ollaan perhe myös. Itse en perheenjäseneksi mitenkään tunge, mutta miehellekin on tärkeää minun kiintymiseni hänen lapsiinsa. Ei hän halua elämäänsä mitään statistia, vaan oikean elävän osasen joka täydentää kuviota. Ja tuntuu hyvältä olla siinä! Yhteisiä lapsia tulee varmasti myös myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säälittää eroperheiden lapset.
Harva tapaus eroista on sellainen, että lapset hyötyisi siitä.Tuo on totta. Tuore tutkimus kertoo, että kahden biologisen vanhemman perheissä ( ydinperhe) on 13 % lapsista psyykkisiä ongelmia, yksinhuoltajaperheissä 21% ja uusperheiden lapsista 31%.
Karua totta lasten psyykkisistä ongelmista eron jälkeen.
Uusperhe unelmako? Ei todellakaan.Noin on. Uusperhe ei onnistu, jos ei ole valmis hyväksymään toistensa lapsia tasavertaisina.
Löysin tuon jutun ja muistan vuosia sitten kun tapasin tuon perheenäidin ja hän sanoi, että että on ehdotonta, että oppii rakastamaan puolison lapsia tasavertaisina. Muutoin uusperhe ei tule onnistumaan.
Pariskunta on onnistunut uusperheensä kanssa juuri siksi, että eivät ole luokitelleet minun, sinun lapset. Vaan kaikki ovat meidän lapsia.
Juurikin tämä! Mulla on tämä asenne ja onneksi mies on samanlainen. Ei koita ajaa mua mitenkään erilleen lapsistaan vaan nimenomaan osaksi perhettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säälittää eroperheiden lapset.
Harva tapaus eroista on sellainen, että lapset hyötyisi siitä.Tuo on totta. Tuore tutkimus kertoo, että kahden biologisen vanhemman perheissä ( ydinperhe) on 13 % lapsista psyykkisiä ongelmia, yksinhuoltajaperheissä 21% ja uusperheiden lapsista 31%.
Karua totta lasten psyykkisistä ongelmista eron jälkeen.
Uusperhe unelmako? Ei todellakaan.
Mutta mikä on muna ja mikä kana? Oman uuden puolisoni lapset tarvitsivat psyykkistä hoitoa jo ydinperhe aikana. Kauan ennen eroa ja uusia kumppaneita. Toki kun lasten äiti petti ja löysi töistä uuden niin ero tuli ja lasten psyykkinen oireilu paheni. Tilastojen mukaan erityislasten vanhemmat eroavat useammin, kuin normaalien lasten vanhemmat. Oliko niin, että 70pros erityislasten vanhemmista eroaa. Eli heitä on uusiomarkkinoilla enemmän. Tätä kautta oma uusi puolisoni päätyi minun kanssa uusioperheeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minunkin puolisoni lapsista ainakin toinen on psyykkisesti oireileva. Mutta oli sitä jo kauan ennen minua. Joten eipä taida uusperheellä olla mitään roolia siinäkään psyykkisessä oireilussa. Toki ulkopuolisten on helppo tuomita.
Vierailija kirjoitti:
Minunkin puolisoni lapsista ainakin toinen on psyykkisesti oireileva. Mutta oli sitä jo kauan ennen minua. Joten eipä taida uusperheellä olla mitään roolia siinäkään psyykkisessä oireilussa. Toki ulkopuolisten on helppo tuomita.
Osaatko lukea ? Ei tutkimuskaan sitä ole osoittanut, että kaikissa uusperheissä lapset oireilevat. Mutta eniten kyllä juuri uusperheissä, eli 31 %.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni ydinperhe kaatuu esim haasteisiin, jotka tulevat haasteista lasten kanssa (autismin kirjo, vammat, sairaudet, ADD, ADHD, psyyken ongelmat). No, ei ne lapsen haasteet erossa katoa vaan siirtyy uusperheen haasteeksi.
Tilastojen lukua helpottaa, kun ymmärtää korrelaation, kausaliteetin ja kokonaiskuvan. Se on totta, että yh- ja uusioperheissä lapsilla enemmän psyykeen oireilua, mutta yhtä kaikki jos eroon päätyy reilu 40pros normiperheistä niin vastaava luku erityislapsiperheissä on 70. Näin ollen uusioperhemarkkinoilla on enemmän jo valmiiksi haasteellisen lapsien vanhempia, eli uusioperheissä on siten automaattisesti enemmän oireileva lapsia. Ilman että uusioperheellä on tilaan mitään osaa tai arpaa.
Vierailija kirjoitti:
Uusperheet ei jatkoon.
Kyllä tämä uusioperhe on sanana parempi ja enemmän oikea.
Rakkaudessa epäonnistuneiden ihmisten uusi coctail, aivan sama mitä nimeä epäonnistujien uusista "parisuhteista" käytetään.
Suurin osa on niistä on kyllä sellaisia sekametelisoppia minne en omaa lusikkaani pistäisi, on ex:iä ja isiä a,b, c ja d ja vielä d , niin sekaista seurakuntaa että OMG ja hallelujah vaan.
Ei, kiitos kyllä elämässä riittää muutenkin extremeä ilman uuspertettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minunkin puolisoni lapsista ainakin toinen on psyykkisesti oireileva. Mutta oli sitä jo kauan ennen minua. Joten eipä taida uusperheellä olla mitään roolia siinäkään psyykkisessä oireilussa. Toki ulkopuolisten on helppo tuomita.
Osaatko lukea ? Ei tutkimuskaan sitä ole osoittanut, että kaikissa uusperheissä lapset oireilevat. Mutta eniten kyllä juuri uusperheissä, eli 31 %.
Juuri osaan. 70 prosenttia erityislapsiperheistä päätyy eroon. Eli uusioperheissä on lähtökohtaisesti enemmän erityislapsia, koska nämä vanhemmat oireilevien lasten kanssa päätyvät todennäköisimmin NS toiselle kierrokselle. Eli tilastollisesti uusioperheisiin päätyy runsaasti jo valmiiksi oireileva lapsia. Eli korrelaatio löytyy, mutta ei kausaliteettiä.
Vierailija kirjoitti:
Itse en noteeraa miehen etälasta mitenkään. Käymme lomailemassa perheen kanssa kolmesti vuodessa. Etälasta emme ota mukaan, koska minä en halua pilata lomaani ja myös mieheni on sitä mieltä että äitinsä viekööt kun elatusmaksuja saa.
Kun hän on meillä, huolehdin omat lapseni. Jos hän jättää syömättä, harjaamatta hampaat, peseytymättä, en välitä hiukkaakaan. Hoitakoot kasvatusvastuussa olevat. Ei kuulu minulle. Onneksi hän on jo ymmärtänyt olevansa ilmaa minulle, eikä puhu enää minulle.
Huomenna vietämme isänpäivää. Lapsemme antavat isälleen lahjaksi taulun, jossa he kaikki isän rakkaimmat on =yhteiset lapsemme. Etälapsi sanoi että unohti kortin kouluun eli hän on ainoa jolla ei aamulla mitään roolia.
Sinä olet oikeasti paska ja ilkeä äitipuoli. Olet vielä äiti! Voin kuvitella kuinka pahalta miehesi lapselta tuntuu kun häntä kohdellaan kuin ilmaa isänsä kodissa. Nyt sen sijaan, että lapsi jää ilman "roolia" olisit voinut vaan lohduttaa ja sanoa, että kaikki on hyvin ja seuraava kertaa voi siten ottaa kortin mukaan.
Toivon sydämestäni, että omat rakkaat lapsesi joskus vielä joutuvat samakaltaiseen pirulliseen-noitaan äitipuoleen kuin sinä.
Mulle jäi niin paha mieli sen lapsen puolesta. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me aloimme miehen kanssa seurustelemaan kun miehen lapset olivat 5v ja 7v. Nyt he ovat 12v ja 14v, joten jokunen vuosi on tässä vierähtänyt. Erosta oli pari kolme vuotta seurustelun alkaessa. Itselläni on myös lapsi, joka oli seurustelun alkaessa 5v ja nyt 12v. Miehen lapset olivat viikko-viikko systeemillä, nykyään vanhin lähinnä tulee ja menee miten haluaa, minun lapseni käy isällään joka toinen viikonloppu. Itseni kohdalla ratkaisevan muutoksen pään sisällä ja perheen sisäisissä jännitteissä aiheutti se, että tajusin, ettei minun tarvitse rakastaa puolisoni lapsia kuin omiani. Minun velvollisuuteni on toki pitää huolta miehenkin lapsista ja olla välittävä aikuinen, mutta toiseksi äidiksi minun ei todellakaan tarvitse ruveta. Meni monta vuotta ennenkuin ymmärsin tämän, tosin lasten kasvamisellakin on toki tässä asiassa oma osansa. Ja ennenkuin kukaan alkaa maalailemaan päässään mitään paha äitipuoli-kuvia, niin ihan turhaan, olisin esimerkiksi halunnut jo alusta alkaen, että lapset asuisivat koko ajan meillä, esim. lapsen äidin kanssa on tietynlaisia kasvatuksellisia eroavaisuuksia, jotka näkyvät sitten täällä päin. En ole mikään viikko-viikko asumisen fani, minusta se lähinnä palvelee aikuisten tarpeita nähdä lasta/saada omaa aikaa tasapuolisesti, eikä niinkään lapsen omia tarpeita, poikkeuksiakin toki on. Ja juu, jos lapselta kysyy, niin tuskin voi koskaan saada täysin rehellistä vastausta onko asumisjärjestely hyvä, koska lapsi ei vanhempiensa mieltä halua pahoittaa missään mielessä. Jos lapsi ei vuodenkaan jälkeen moikkaa kuin pyydettäessä, niin jotain on vialla. Joko lapselle puhutaan toisessa paikassa jotain pahaa toisen vanhemman puolisosta ja lapsi on hämmentynyt, eikä tiedä miten suhtautua puolisoon, tai puoliso ei todellakaan osaa olla luontaisesti lapsen kanssa, koska noin hitaasti lämpiävä ei kukaan lapsi ole. Mieleen tuli ainoastaan erikoiset hiukset/lävistykset/tatuoinnit, riippuen toki lapsen iästä, jotka saattavat lapsen pään sisällä saada hurjia ajatuksia, joista pitäisi puhua. Mistä lapsi tykkää? Aloittaa jostain lapselle mieluisasta tekemisestä, sanotaan nyt vaikka askartelu. Vaikka lapsi ei suostuisi tulemaan aluksi mukaan, niin aikuinen vaan askartelee vaikka yksin ja näyttää lapselle tuloksia, yleensä jossain vaiheessa lapsi innostuu ja unohtaa vierastamisen. Meillä miehen poika tykkäsi minusta heti, mutta 5v tyttö selvästi takertui isäänsä minun ollessa paikalla, ei vierastaakseen, vaan ns. omiakseen. Sanoin suoraan tytölle, että vaikka minä tykkään isästä ja isä minusta, ei isä koskaan rakasta tyttöä yhtään vähempää kuin ennen, enkä minä ole viemässä isäänsä pois ja että meillä kaikilla voisi olla kivaa yhdessä. Siihen samaan sekunttiin loppui omiminen ja nykyään meillä on superhyvät välit, orastavasta teini-iästä huolimatta. Suoraan asioista puhuminen kannattaa, yrittäkääpä muistella, mitä kaikkea itsellä päässä liikkui lapsena, ei niitä kaikkia juttuja ääneen sanota. On aikuisen tehtävä poistaa lapsen ennakkoluulot tälläisessä tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säälittää eroperheiden lapset.
Harva tapaus eroista on sellainen, että lapset hyötyisi siitä.Tuo on totta. Tuore tutkimus kertoo, että kahden biologisen vanhemman perheissä ( ydinperhe) on 13 % lapsista psyykkisiä ongelmia, yksinhuoltajaperheissä 21% ja uusperheiden lapsista 31%.
Karua totta lasten psyykkisistä ongelmista eron jälkeen.
Uusperhe unelmako? Ei todellakaan.Noin on. Uusperhe ei onnistu, jos ei ole valmis hyväksymään toistensa lapsia tasavertaisina.
Löysin tuon jutun ja muistan vuosia sitten kun tapasin tuon perheenäidin ja hän sanoi, että että on ehdotonta, että oppii rakastamaan puolison lapsia tasavertaisina. Muutoin uusperhe ei tule onnistumaan.
Pariskunta on onnistunut uusperheensä kanssa juuri siksi, että eivät ole luokitelleet minun, sinun lapset. Vaan kaikki ovat meidän lapsia.
Hyvä artikkeli. Muistelen, että tuo uusperhe on ollut Suomen uusperheiden liiton johdossa mukana? Onko vieläkin, en tiedä.
Ja perheenisä valittiin vuoden isäksi joitakin vuosia sitten.
Tuo pariskunta on kyllä tavattoman viisas ja keksineet metodin yhdistää kaksi perhettä. Kaiken lisäksi sama yhtenäinen välittäminen näkyy nyt rakkautena molempien lapsenlapsiin. Hienoa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edellinen vielä, siis olisin halunnut että lapset asuvat pääosin meillä, en toki olisi halunnut lasten äitiä pois heidän elämästään. Kaikki on vain selkeämpää, kun lapset asuvat jossain pääsääntöisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en noteeraa miehen etälasta mitenkään. Käymme lomailemassa perheen kanssa kolmesti vuodessa. Etälasta emme ota mukaan, koska minä en halua pilata lomaani ja myös mieheni on sitä mieltä että äitinsä viekööt kun elatusmaksuja saa.
Kun hän on meillä, huolehdin omat lapseni. Jos hän jättää syömättä, harjaamatta hampaat, peseytymättä, en välitä hiukkaakaan. Hoitakoot kasvatusvastuussa olevat. Ei kuulu minulle. Onneksi hän on jo ymmärtänyt olevansa ilmaa minulle, eikä puhu enää minulle.
Huomenna vietämme isänpäivää. Lapsemme antavat isälleen lahjaksi taulun, jossa he kaikki isän rakkaimmat on =yhteiset lapsemme. Etälapsi sanoi että unohti kortin kouluun eli hän on ainoa jolla ei aamulla mitään roolia.
Sinä olet oikeasti paska ja ilkeä äitipuoli. Olet vielä äiti! Voin kuvitella kuinka pahalta miehesi lapselta tuntuu kun häntä kohdellaan kuin ilmaa isänsä kodissa. Nyt sen sijaan, että lapsi jää ilman "roolia" olisit voinut vaan lohduttaa ja sanoa, että kaikki on hyvin ja seuraava kertaa voi siten ottaa kortin mukaan.
Toivon sydämestäni, että omat rakkaat lapsesi joskus vielä joutuvat samakaltaiseen pirulliseen-noitaan äitipuoleen kuin sinä.
Mulle jäi niin paha mieli sen lapsen puolesta. :(
Tuo kirjoitus on provo, älä mene mukaan. Sen lienee kirjoittanut joku vankkumaton uusperheiden vastustaja.
Vierailija kirjoitti:
Moni ydinperhe kaatuu esim haasteisiin, jotka tulevat haasteista lasten kanssa (autismin kirjo, vammat, sairaudet, ADD, ADHD, psyyken ongelmat). No, ei ne lapsen haasteet erossa katoa vaan siirtyy uusperheen haasteeksi.
Tilastojen lukua helpottaa, kun ymmärtää korrelaation, kausaliteetin ja kokonaiskuvan. Se on totta, että yh- ja uusioperheissä lapsilla enemmän psyykeen oireilua, mutta yhtä kaikki jos eroon päätyy reilu 40pros normiperheistä niin vastaava luku erityislapsiperheissä on 70. Näin ollen uusioperhemarkkinoilla on enemmän jo valmiiksi haasteellisen lapsien vanhempia, eli uusioperheissä on siten automaattisesti enemmän oireileva lapsia. Ilman että uusioperheellä on tilaan mitään osaa tai arpaa.
Kyllä en perustaisi uusperhettä, jos olisi erityislapsia.Luulisi, että hälytyskellojen pitäs soida. Asiat vain pahenevat kun sekoitetaan ja uudet kuviot tulevat mukaan. Järkeä pitäs löytyä.
Näissä keskusteluissa lähdetään usein liikkeelle siitä näkökulmasta, että uusioperhe on huono asia ja niitä ei saisi olla.
Mutta jos nyt tilannetta vähän laajemmin miettii niin uusioperhe syntyy vain sen seurauksena, että on jo erottu edellisestä suhteesta, jossa on syntynyt lapsia. Tätä asiaa ei uusioperhe ole aiheuttanut, mutta uusioperheen muodostaa kaksi aikuista, joista toinen tai molemmat on:
a) Mennyt yhteen entisen kumppanin kanssa ja tehnyt lapsen/lapsia, joko alunperin vääristä syistä tai on epäonnistunut syystä tai toisesta parisuhteessa, joka on ollut lähtökohtaisesti 'oikea'. Tähän taas voi olla tuhansia eri syitä, joko vaan toisen tai molempien osapuolten taholta. Mutta lähtökohtaisesti uusioperheen aikuinen kantaa jo yhtä epäonnistumista parisuhteessa ja eroa harteillaan, mikä ei ole uusioperhen vika vaan menneisyyttä, mutta jotain sieltä menneisyydestä löytyy.
b) Eron taustaulta löytyy joku ulkopuolinen tekijä, kuten esim vaikeus jaksaa arkea erityislapsen kanssa.
Eli siis uusioperheeseen päätyy ainakin yksi ihminen, jolla on jo ero taustalla syystä tai toisesta. Ja jo sen vanhan ydinperheen aikana vanhemman vanhemmuus lapseen/lapsiin on muodostunut jonkinlaiseksi, miltä pohjalta vanhemmuus ensin eron jälkeen ja myöhemmin uusioperheessä jatkuu. Koko kuvion pohjat siis perustuvat aikaan ennen uusioperhettä, vaikka ne jo olemassa olevat ongelmat usein vain uusioperheen niskaan kasataan. Jotenkin tässä uusioperhe keskustelussa täysin unohdetaan, että jostain syystä ja taustasta on jo päädytty tilanteeseen, missä henkilö on lapsensa/lastensa vanhemmasta eronnut. Eli tausta ei ole puhdas, vaikka siitäkin on helppo uusioperheyttä syyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni ydinperhe kaatuu esim haasteisiin, jotka tulevat haasteista lasten kanssa (autismin kirjo, vammat, sairaudet, ADD, ADHD, psyyken ongelmat). No, ei ne lapsen haasteet erossa katoa vaan siirtyy uusperheen haasteeksi.
Tilastojen lukua helpottaa, kun ymmärtää korrelaation, kausaliteetin ja kokonaiskuvan. Se on totta, että yh- ja uusioperheissä lapsilla enemmän psyykeen oireilua, mutta yhtä kaikki jos eroon päätyy reilu 40pros normiperheistä niin vastaava luku erityislapsiperheissä on 70. Näin ollen uusioperhemarkkinoilla on enemmän jo valmiiksi haasteellisen lapsien vanhempia, eli uusioperheissä on siten automaattisesti enemmän oireileva lapsia. Ilman että uusioperheellä on tilaan mitään osaa tai arpaa.
Kyllä en perustaisi uusperhettä, jos olisi erityislapsia.Luulisi, että hälytyskellojen pitäs soida. Asiat vain pahenevat kun sekoitetaan ja uudet kuviot tulevat mukaan. Järkeä pitäs löytyä.
Olen samaa mieltä, vaikka olen tällaisen perheen äitipuoleksi päätynyt. Tilannetta vaan ei kerrottu minulle rehellisesti (tai ainakin vähäteltiin), koska lapsen psyykkinen oireilu oli vanhemmista niin iso häpeä ja sitä yritettiin peittää ja maskeerata vaikka minkä alle. Tämä lapsi reagoi tosi pahasti minua vastaan, mutta myöhemmin sain kuulla, että oli tehnyt ihan saman äitinsä uudelle puolisolle, mutta oli päätynyt psyykkiseen hoitoon jo ydinperheen aikana. Tätä toki ei oltu ympäristölle kerrottu vaan myöhemmin oireilu maskeerattiin uusioperhekuvion syyksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni ydinperhe kaatuu esim haasteisiin, jotka tulevat haasteista lasten kanssa (autismin kirjo, vammat, sairaudet, ADD, ADHD, psyyken ongelmat). No, ei ne lapsen haasteet erossa katoa vaan siirtyy uusperheen haasteeksi.
Tilastojen lukua helpottaa, kun ymmärtää korrelaation, kausaliteetin ja kokonaiskuvan. Se on totta, että yh- ja uusioperheissä lapsilla enemmän psyykeen oireilua, mutta yhtä kaikki jos eroon päätyy reilu 40pros normiperheistä niin vastaava luku erityislapsiperheissä on 70. Näin ollen uusioperhemarkkinoilla on enemmän jo valmiiksi haasteellisen lapsien vanhempia, eli uusioperheissä on siten automaattisesti enemmän oireileva lapsia. Ilman että uusioperheellä on tilaan mitään osaa tai arpaa.
Kyllä en perustaisi uusperhettä, jos olisi erityislapsia.Luulisi, että hälytyskellojen pitäs soida. Asiat vain pahenevat kun sekoitetaan ja uudet kuviot tulevat mukaan. Järkeä pitäs löytyä.
Näinhän se on. Tosielämässä terve lapsi, jolla on tasapainoinen suhde molempiin vanhempiinsa ja vanhemmat sinut eronsa kanssa, solahtaa hyvinkin nätisti ja kivasti osaksi uusioperhettä. Uusioperheissä on ongelmia, mutta useinniiden taustalta löytyy syitä, jotka olivat olemassa jo ennen uutta perhettä: Edellisen eron ongelmat, katkeruus, ongelmat lapsi-vanhempi suhteessa, eritysilapsi jne.
Mutta uusioperheissä on paljon eritysilapsia jo ihan siitä syystä, että liitot, joihin syntyy erityislapsi päätyvät todella usein eroon. Kuten jo tässä keskustelussa mainittu niin 70% taitaa olla se luku. Vain 30% eritysilasten vanhemmista säilyy ydinperheenä. Ja kyllä, eritysolasten oirehdinta ei helpota uusioperheissä ja jos oman biologisenkin vanhemmat on vaikea eritysilapsi perheessä jaksaa, niin miten sitä erityislasta jaksaisi rakastaa syvästi ei vanhempi?
Näin on. Lähivanhemmalla on paljin mahiksia kiusata exän uusperhettä. Lasten kautta. Se on tietysti äitiyden pohjanoteeraus ja lasten rääkkäämistä. Meillä sama, ei paljon minun yritykset auttaneet kun äiti halusi sabotoida asioita. Hyvä ratkaisu oli luovuttaa. En sekaannu miehen ja lasten asioihin, voivat ihan rauhassa hoitaa suhdettaan. Miehen lapset käyvät meillä kylässä. Ja asuvat pääosin äitinsä kanssa. Minun perheeni on mies ja omat lapseni. Kaikenlaista on yritetty, tämä on toimivinta ja aiheuttaa kaikkein vähiten ongelmia ja ristiriitoja, joista etenkin miehen lapset joutuvat kärsimään. Tärkeintä lienee et lapsilla säilyy suhde isäänsä.