Mitä muistoja sinulla on mummilastasi?

Mulla tulee ne karkki- ja limumuistot mieleen. Äidin puolelta mummolassa sai aina niitä perus mummolakarkkeja. Euca mentholeja esim ja suklaista oli monesti tarjolla Brunbergin tryffeleitä. Toisessa mummolassa taas Juhlapöydän konvehteja ja limuna lapsille oli tarjolla joko muumilimsaa tai sitten Friscon Tropical/Peach & Passion-limuja. Tämä 90-luvulla ja eipä ole enää Friscoa. 

Ei mitään. Toinen isoäiti, mummu, oli kuollut kun isä oli 5-vuotias, toinen, mamma, kuoli kun olin 2-vuotias.

Vierailija kirjoitti:

Se kun mummu kerran sanoi pienelle minulle, että isoveli on heille sen takia rakkaampi kun oli olemassa ensin ja ovat hänen kanssaan paljon olleet. 

Niin voi pienen ihmisen mielen helposti pahoittaa ihan loppuiäkseen.

Minä niin toivon, että et ole minun lapsi. Äitini on tunnustanut minulle, että esikoiseni on heille rakkaampi, mutta kielsin häntä tiukasti sanomasta tuota lapsille. En ole varma, sanoiko sittenkin :(

Jos nyt kuitenkin olet minun kullanmuru, niin olet minulle ja isällesi tismalleen yhtä rakas mitä veljesikin <3

Molemmat aika samanlaisia. Isot Ullanlinnan asunnot mitä lie 200 neliötä per mummola. Kalustettu jolle 1700-luvun massiivi puisilla barokki kalusteilla jotain tänä päivänä ei oikein näy missään.

Kattoon joku kolme ja puoli metriä, seinillä Jugend koristeiden ohella muutama mitä lie 4 M2 tauluja. Silkkimattoja ja kaapeja täynnä hopeeta.

Päälle lähikunnissa olevat muutaman hehtaarin tontit mökeillä toinen rantatontti toinen ei edelleen suht lähellä rantaa sen puoleen. Veneitä ja toisella vielä pikkuinen saari jos tuli välillä käytyä vartti meripeninkulmaa rannasta.

Yksi muisto elää aika hyvin herää pöydän kanssa jos näitä massiivisia barokki kalusteita vähän niinku sienen muotoinen ja 5 metriä läpimitaltaan jalka oli ontto ja siinä istuin lapsena. Oli hyvä piilopaikka kun ei jaksanut enää istua pöydässä.

Mökeillä oli sitte lakritsijuurta kuminaa viinimarjoja ja muuta tämmöstä tuli poimittua kaikki kovin jännää.

Huonekaluissa ja asunnoissa oli myös joitain sala lokeroita. Harvemmin tosin niissä mitään piilossa.

Paljon muistoja myös kaupunki asuntojen kirjastoista molemmilla oli reippaasti yli 1000 kirjaa joita oli kiva tutkia lapsena.

Lihapullia ja perunamuusia on ohella myös kaikenlaista pashaa, blineja yms. Siellä söin aina hyvin. Ei se puoleen että kotona ois najty nälkää.

Mulla ei ollut kumpaakaan mummolaa. Valokuvista oon vain nähnyt, miltä isovanhemmat olivat näyttäneet.

Mummi ja pappa oli haustaamalla mullan alla.

Aperita perjantaisin taksilla viinakaupasta, tupakansavu asunnossa, vanhat seuralehdet, masentunut mummo.

Meillä oli maailman ihanin mummi eli isän äiti. Käytiin lauantaisin saunomassa mummolassa, jonne pappa oli tehnyt saunavihdat. Usein olin siskoni kanssa yökylässä mummin ja papan luona. Mummi teki aina herkkuja lapsille. Pullaa, hannatätejä, pannaria ja lettuja. Voin kanssa ei säästelty. Punainen maito ja kermaviili oli lapsia varten. Saatiin olla vaikka koko päivä yöpuku päällä, toisin kuin omassa kodissa. Leikittiin usein metallisilla pikkuautoilla ja nukeilla. Joskus tehtiin itselle autot isoista pahvilaatikoista, joita kannateltiin ympärillämme. Mummi oli loistava viherpeukalo, kukkia oli paljon joka huoneessa ja puutarhassa. Minulla on vieläkin mummilta saamia kasveja pihalla ja olohuoneessani. Pappa ruokki lintuja reilulla kädellä ja niitä oli kiva katsella keittiön ikkunasta. Puutarhassa käytiin syömässä marjoja suoraan pensaista, paitsi minä en välittänyt viinimarjoista. Omenat kyllä kelpasivat. Mummin tekemä erikoisuus oli pihlajanmarjamehu. Senkään mausta en pitänyt. Mummi selvisi rintasyövästä ja sai yli viisi sydänkohtausta ja kuoli lopulta yli kahdeksankymppisenä. Sotaveteraani-pappani selvisi myös syövästä ja eli yli 90-vuotiaaksi.

Pappaa on aina ikävä. Muut aikuiset eivät jotenkin osanneet tai välittäneet olla lapsen kanssa, aina oli jotain tärkeämpää, eikä mulla ollut sisaruksia tai serkkujakaan, joten aina tuntui, että olin vähän niin kuin tiellä ja vaivaksi, mutta pappa jaksoi aina olla ja touhuta ja vastailla kysymyksiin ja opettaa kaiken. Pappa opetti mut pyöräilemään ja hiihtämään, tunnistamaan syötävät sienet ja marjat, ja kertoi tarinoita rajantakaisesta Karjalasta. Nytkin itkettää, kun tätä kirjoitan. Vanhoissa valokuvissakin olen aina papan kanssa tai sitten pappa on ottanut kuvia mun touhuista. Pappa piti muistikirjaa kaikista hassuista jutuista ja oivalluksista, joita pienenä sanoin, päivämäärälleen ylös kirjattuina, ja säästi kaikki kortit ja piirustukset. Ne on mulla vieläkin tallessa.

Mummulaan oli aina ihana mennä. Asuttiin lähekkäin ja olin paljon siellä, kun äiti oli töissä ja isää ei oikein ollutkaan. Kylpyammeessa sai lotrata niin kauan, että sormenpäät meni ryppyiseksi.

Isän puolelta mummi oli rakas, mutta välit viileni, kun siskopuoli syntyi. Mummi ei voinut sietää äitiäni, ja se heijastui sitten minuunkin.

Onko meillä mummitunneli?

Vierailija kirjoitti:

Pappaa on aina ikävä. Muut aikuiset eivät jotenkin osanneet tai välittäneet olla lapsen kanssa, aina oli jotain tärkeämpää, eikä mulla ollut sisaruksia tai serkkujakaan, joten aina tuntui, että olin vähän niin kuin tiellä ja vaivaksi, mutta pappa jaksoi aina olla ja touhuta ja vastailla kysymyksiin ja opettaa kaiken. Pappa opetti mut pyöräilemään ja hiihtämään, tunnistamaan syötävät sienet ja marjat, ja kertoi tarinoita rajantakaisesta Karjalasta. Nytkin itkettää, kun tätä kirjoitan. Vanhoissa valokuvissakin olen aina papan kanssa tai sitten pappa on ottanut kuvia mun touhuista. Pappa piti muistikirjaa kaikista hassuista jutuista ja oivalluksista, joita pienenä sanoin, päivämäärälleen ylös kirjattuina, ja säästi kaikki kortit ja piirustukset. Ne on mulla vieläkin tallessa.

Mummulaan oli aina ihana mennä. Asuttiin lähekkäin ja olin paljon siellä, kun äiti oli töissä ja isää ei oikein ollutkaan. Kylpyammeessa sai lotrata niin kauan, että sormenpäät meni ryppyiseksi.

Isän puolelta mummi oli rakas, mutta välit viileni, kun siskopuoli syntyi. Mummi ei voinut sietää äitiäni, ja se heijastui sitten minuunkin.

Kuulostaa aivan minun mummolaltani! Meille pappa oli isoisä ja minulle kamalan rakas. Hän jopa pystyi myöntämään äidilleni että olen hänen lempi lapsenlapsensa vaikka kaikista meistä tykkää. Isoisä oli minulle kuin isä sillä oma isäni ei siihen oikein pystynyt kuin joskus kun häntä huvitti. Pappa opetti minut sanomaan R-kirjaimen ja värittämään. Käytiin poimimassa sieniä ja marjoja metsässä. Hän oli minua aina vastassa kun tulin koulusta ja oli tarkoitus mennä mummolaan. Halusin aina nukkuakin hänen kanssaan joka yön. Hän kuoli 2011 ja ikävä ei tunnu koskaan helpottavan. Olen kiitollinen että sain olla mukana hänen viimeisissä hetkissään sairaalassa ja muistan hänen viimeiset sanansa minulle jossa kutsui minua rakkaaksi ja pyysi etten itkisi. Jos saisin yhden ihmisen herättää henkiini se olisi minun rakas isoisäni. Kaipaan häntä valtavasti ja kirjoituksesi toi minulle hirveästi ihania muistoja mieleen vaikka eroavaisuuksiakin löytyy. Kuolemasta tulee kesällä 10 vuotta ja yhä silloin tällöin itken hänen peräänsä.

Lepää rauhassa isoisä, olit aivan paras.

Vierailija kirjoitti:

60 luvun loppu 70 luvun alku.

Maatila lehmiä ja hevonen.Sähköä ei ollut.Valot toimi kaasulla.Ei vesijohtoa eikä viemäriä.

Ulkohussi.Maatila kaukana korvessa.

Valot ei voi toimia kaasulla 😉

Olin 6 v, kun menin ekaa kertaa savoon mummolaan.

Matkaa tehtiin junalla, linjurilla, soutuveneellä ja liukkaita pyöreitä pitkospuita pitkin viimeinen rupeama.

Mummo kysyi, otatko kaakkua.

Kiitos tottakai. Sain lämmintä ruisleipää ja päällä kotona kirnuttua voita. Oli paremempaa, mitä kakulta olisin odottanut.😅

Päälle juotiin kokkelipiimää, nam.

Mummon lehmät villiintyivät hulluna juoksemaan aitauksessa, kun näkivät juoksevia lapsia.

Talon vieressä suo oli keltaisenaan lakkoja.

Mummo kuoli siitä parin vuoden päästä😭

Hän keitti usein lihakeittoa. Piti sitä terveellisenä ruokana. Oli suuret hopealusikat ja parhaat astiat. Vasta aikuisena tajusin, että tokko niitä arkena käytti vaan vain, kun oltiin siellä kylässä.

Mummi pyysi seistä jalkaterien päällä ja piti käsistäni kiinni ja lauloi jotain laulua ja nosteli mua jalkaterillään. Se oli hauskaa.

Kesällä hän teki usein köyhiä ritareita ja laittoi vadelmia päälle.

Hän lauloi usein hyvin vanhoja lauluja, joihin asetti minun nimeni mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

60 luvun loppu 70 luvun alku.

Maatila lehmiä ja hevonen.Sähköä ei ollut.Valot toimi kaasulla.Ei vesijohtoa eikä viemäriä.

Ulkohussi.Maatila kaukana korvessa.

Valot ei voi toimia kaasulla 😉

Tottakai voi, kaasulamppuja oli paljon käytössä ainakin50-luvulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

60 luvun loppu 70 luvun alku.

Maatila lehmiä ja hevonen.Sähköä ei ollut.Valot toimi kaasulla.Ei vesijohtoa eikä viemäriä.

Ulkohussi.Maatila kaukana korvessa.

Valot ei voi toimia kaasulla 😉

On ainakin ulkona ollut kaasulamppuja

Mummu minulle ilmoitti, ettei joulupukkia ole olemassa, vaan että se on sellainen satu jota kerrotaan. Muistan tuon hetken erittäin hyvin, kun pöydän ääressä istuttiin. Olisiko tuo ajatus nyt kuitenkaan mummun tehtävä ollut lapselta romuttaa!

Vanha vähän nukkavieru talo pikkukaupungin keskustan tuntumassa. Ei muita mukavuuksia kuin sähköt ja kylmä vesi. Ulkohuussi. Mummo myi talon tontteineen grynderille joka rakensi kerrostalon ja sai maksuksi kaksi osakehuoneistoa, toisessa hän asui itse ja toisessa nuorin enoni perheineen. Uusi asunto vaikutti todella steriililtä entisen verrattuna. 

Äidinäiti asui kaupungissa meidän lähellä ja olin pienenä usein arkisin hänen luonaan, kun vanhempani kävivät töissä. Hän oli mielestäni hyvin kiltti. Yksi ensimmäisiä muistojani hänestä kai on, kun hän asui vaarin kanssa pikku yksiössä kerrostalossa ja otti minut mukaansa takapihalle viemään roskia. Taivas oli pimeä ja täynnä tähtiä, ja katselin ja ihmettelin niitä tähtien valoja, kun mummo vei roskat. Mummon ja vaarin luona syötiin usein kaalisoppaa. Mummo kuljetti minua mukanaan kaupungilla ja kun kovasti pyysin, osti jotain hyvää kuten salmiakkia tai suklaata tai limonadia.

Isän vanhemmat asuivat maaseudulla ja kun olin pieni, siellä oli vielä pari lehmääkin. Mummo otti mukaan navettaan ja järven rantaan pyykille. Hän oli toimelias ihminen, ei yhtä lempeä kuin äidin äiti. Muistan, kun hän teki leipiä ja letitti pullapitkot, nopeasti ja osaavasti. Leivonnaiset paistettiin omassa leivinuunissa.

Molemmat mummot kuolivat ennen kuin täytin seitsemän.

Mummu opetti minut huomaan n. 3 vuotiaana kahvia. Äitini oli yrittänyt estellä, mutta mummu oli sanonut, että kyllä lapsen pitää saada kahvia.

Joskus kouluikäisenä tapanani oli mennä välillä koulusta käymään mummulla kylässä ja rutiini meni suurinpiirtein näin:

- mummu keitteli kahvit

- tarjolla oli aina Marie keksejä ja pullapitkosta leikattuja siivuja.

- pöydällä oli palasokeria ja keltainen kevytkermapurkki

- Juteltiin Mummun kanssa niitä näitä ja lueskelin kuvalehtiä. Erityisesti Alibi oli nuoren pojan mieleen varmaan siksi, että sukulaiset kauhistelivat sitä.

- Mummu antoi pois lähtiessä viiden markan kolikon karkkirahaksi.