Miksi ihmeessä ventovieraat ihmiset tulevat puhumaan ihan oudoista asioista

Ja suomalaisia pidetään tuppisuina.

Ihan sama kokemus! Oletko ap kiltin näköinen nainen? Silloin sinua lähestytään usein hyvin helposti.

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama kokemus! Oletko ap kiltin näköinen nainen? Silloin sinua lähestytään usein hyvin helposti.

Mitä tarkoitat kiltin näköisellä? Olen ihan omasta mielestäni tavallisen näköinen, keskiverto.

Sama juttu ollut aina. Ei se mua haittaa. Osaan kyllä pitää turpani kiinni toisten asioista toisin kun monet muut.. Mutta kyllä monesti on "joutunut olemaan ihan aggressiivinenkin", että saa olla rauhassa. Kai mä sit olen jotenkin lupsakan/nätin näköinen ihminen, mutta introverttina kuormitun jatkuvasta sosialisoinnista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama kokemus! Oletko ap kiltin näköinen nainen? Silloin sinua lähestytään usein hyvin helposti.

Mitä tarkoitat kiltin näköisellä? Olen ihan omasta mielestäni tavallisen näköinen, keskiverto.

Eli todennäköisesti et näytä uhkaavalta kovin monen mielestä ja sinua uskalletaan siksi lähestyä helposti. Moni ihminen pitää puhumisesta ja etsii jutuilleen kuuntelijaa.

Itseasiassa mä olen syntynyt vähän väärään ulkomuotoon sisäiseen maailmaan verrattuna. Eikä nyt pidä käsittää väärin. En mä vihaa ihmisiä, mutta musta tuntuu (etenkin nuorempana) että ne ottivat niin paljon kontaktia, etten mä kestänyt sitä. Varsinkin kun olen elänyt todella "suojattua elämää". Mutta kieltämättä itsekin lähestyisin itseni näköistä ihmistä.. Sitten siitä tulee se ristiriita, kun ihmisille tulee ylisuuret odotukset ulkokuoresta johtuen. Kuulemma esittänyt kivempaa, kun olen ja jos en rupea vaikka jonkun miehen kanssa seurustelemaan, olen paha ihminen ja h*ora. Onneksi ikä tekee tehtävänsä minunkin kohdallani.

Minulle avautuvat myös ventovieraat ihmiset. Moni on kertonut lähes elämäntarinansa ja on ollut mitä kummimpia keskustelunavauksia. Parista naishenkilöstä tuli ihan tuttu ja osoittautuvat yksinäisiksi ihmisiksi joilla toisella oli erittäin vaikea elämäntilanne. Toinen taas on hyvinkin arka ja hieman 'outolintu' ihmisenä. Kyse on vanhemmista naishenkilöistä.

Yli keski-ikäiset miehet puhuvat usein pikkuhuppelissaan koko elämäntarinansa. Naapurin mt-ongelmaiset on tulleet avautumaan ja puhumaan liiankin yksityiskohtaisesti elämästään. 

Kyllähän se välillä on ärsyttänyt suunnattomasti, varsinkin kun en itse avaudu asioistani oikeastaan juuri kenellekkään. Mutta en ymmärrä mikä ulkonäössäni tai olemuksessani vetää ihmisiä lähestymään ja avautumaan. En ole mitenkään erikoisen ystävällisen näköinen ihminen, siis mikään 'äiti teresa'-lookkimainen.

Ehkä jotkut puhuvat kaikille jotka vaan 'tavoittavat' tai saavat pysähtymään jutuilleen. Monet ovat hyvin yksinäisiä, toiset osoittautuvat uteliaiksi eli aletaan sitten tenttamaan sitä sun tätä kun on saatu luotua joku yhteys keskustelulla.

Olen alkanut vetää hieman rajaa moiselle, että jos joku lähestyy puistonpenkillä niin pyrin tekemään lähtöä poispäin. Ymmärrän kyllä yksinäisyyden mutta en soisi että kohdalleni sattuu kaikki maailman yksinäiset omine elämäntarinoineen. 

Kiitos. Olipa todella puhdistava keskustelu asiasta, jonka kanssa itsekin olen kamppaillut kaikki vuodet. Kun musta ei kuulemma tiedä, olenko lintu vai kala. Itse en näe mitään ristiriitaa. Kun en jaksa sosialisoinnista, torjuntaa ja kenenkään takia en puolisoni lemppaa, tekeepä se musta kuinka h*oran tahansa. En ole tehnyt mitään väärää ja se, että itse tiedän sen ja läheiseni tietävät sen, todellakin riittää.

Mulle avautuu ihan tavallisetkin ihmiset, ei pelkästään mt-ongelmaiset tai humalaiset. Tiedän ihmisistä tässäkin kaupungissa todella paljon asioita, mutta en mä niitä muille kerro. Miksi kertoisin.

Outoa, mulle ei avaudu kukaan! Ilmeeni on varmaan sulkeutuneempi, sellainen, joka ei kannusta avautumaan.

Vierailija kirjoitti:

Outoa, mulle ei avaudu kukaan! Ilmeeni on varmaan sulkeutuneempi, sellainen, joka ei kannusta avautumaan.

Oletko mies? Naisia lähestytään usein helpommin. Minulle tulee koiraa ulkoiluttaessa moni höpöttämään, miehelleni ei kukaan.

No mutta eikö se ole hyväkin asia että on helposti lähestyttävä

Itseasiassa tiedän, mun entisestä pomostakin aika kiusallisia asioita, joita hän mulle takahuoneessa kertoi. Mutta ei hätää. Huuleni ovat sinetöidyt.

Vierailija kirjoitti:

No mutta eikö se ole hyväkin asia että on helposti lähestyttävä

Ei ole, jos ihminen haluaisi olla rauhassa eikä se onnistu.

Mulle tulee lähes päivittäin täällä Helsingissä puhumaan tuntemattomat ihmiset julkisilla paikoilla.

Välillä tuntuu että missään ei saa olla rauhassa

Ei se ole hyvä asia. Haluan pitää ihmissuhteet kevyinä ja pintapuolisina.

Mistäkö johtuu misantropia? Siitä että haluaa olla rauhassa. En vihaa ihmisiä.. "Älä vaan tuu mulle avautuu"..

Täällä pohjois-Karjalassa toi on ihan normaalia kanssakäymistä. Täällä on ihan normaalia jutella niitä näitä ventovieraan kanssa, toki lasten ja vanhusten jutut on omalaatuisia välillä mutta eipä haittaa, ei monella vanhuksella ole niitä kuuntelevia korvia liikaa. Ihan yhtä luontevasti kuin juttu alkaa se myös loppuu.

Tästä tuli mieleen kun olin tytön kanssa Helsingissä, käytiin oopperassa ja tultiin illalla ratikalla hotellille. Juteltiin tytön kanssa ja heti takaa kuului ”oo, olette ihan selvästi pohjois-Karjalasta, niin minäkin, miten mukava kuulla murretta ja ylipäätään rentoa jutustelua” ja juttu jatkui ja jatkui. Kaikki muut oli ihan hiljaa.

Tämäkin taitaa olla katoava ilmiö. Itse aion pitää tätä yllä parhaani mukaan. Minusta on mukavampi jutella kuin tuijottaa kännykkää.

Olen saanut monta ystävää tämän takia. Kerran eräs mummo opetti minulle villasukan kantapään sairaalan odotushuoneessa. Olen kuullut ihania tarinoita kuten myös surullisia, en koe taakaksi vaan jää hyvä mieli jos joku saa kevyemmän olon.

Toki ei kaikki ihmiset ole pelkästään mukavia mutta näistä pääsee helposti eroon.

Vierailija kirjoitti:

Täällä pohjois-Karjalassa toi on ihan normaalia kanssakäymistä. Täällä on ihan normaalia jutella niitä näitä ventovieraan kanssa, toki lasten ja vanhusten jutut on omalaatuisia välillä mutta eipä haittaa, ei monella vanhuksella ole niitä kuuntelevia korvia liikaa. Ihan yhtä luontevasti kuin juttu alkaa se myös loppuu.

Tästä tuli mieleen kun olin tytön kanssa Helsingissä, käytiin oopperassa ja tultiin illalla ratikalla hotellille. Juteltiin tytön kanssa ja heti takaa kuului ”oo, olette ihan selvästi pohjois-Karjalasta, niin minäkin, miten mukava kuulla murretta ja ylipäätään rentoa jutustelua” ja juttu jatkui ja jatkui. Kaikki muut oli ihan hiljaa.

Tämäkin taitaa olla katoava ilmiö. Itse aion pitää tätä yllä parhaani mukaan. Minusta on mukavampi jutella kuin tuijottaa kännykkää.

Olen saanut monta ystävää tämän takia. Kerran eräs mummo opetti minulle villasukan kantapään sairaalan odotushuoneessa. Olen kuullut ihania tarinoita kuten myös surullisia, en koe taakaksi vaan jää hyvä mieli jos joku saa kevyemmän olon.

Toki ei kaikki ihmiset ole pelkästään mukavia mutta näistä pääsee helposti eroon.

Ei välttämättä pääse. Jotkut saattavat yrittää lähteä mukaan.

Jos ihminen jaksaa kuunnella muidenkin huolia rajattomasti, on hän elänyt helppoa ja liian hyvää elämää. Ei ole siis mitään kuormittavia asioita itsellä.