Lue keskustelun säännöt.
Toipuminen pettämisestä (Toinen nainen osa 2)
01.08.2018 |
Haluaisin viedä aiemman aloitukseni toisille urille ja siirtyä draaman spekuloinnista selviytymiseen.
Olen saanut nyt jo hyviä ohjeita,joissa kehoitetaan hellimään itseä ja elämään hetki kerrallaan. Pohtimaan asioita itsestä käsin ja tekemään uudenlaisesta elämästä pienillä asioilla siedettävää.
Tuntuisi kuitenkin lohduttavalta kuulla lisää tapoja ja keinoja selviytyä uuden arjen edessä.
Olen itse tällä hetkellä tilanteessa,jossa jatkan elämääni suhteen ollessa "tauolla" , pettämisen selviämisestä on vielä niin vähän aikaa. Ainoa päätös tulevaisuuden suhteen on, että minä jatkan asumista kotona jota olemme 15v asuttaneet yhdessä ja mies siirtyy tänään toiseen osoitteeseen.
Mitään lopullista eroa emme ole tehneet, minun tahdostani elämme kuitenkin erillämme toistaiseksi, ehkä lopullisesti. Sen näyttää aika.
Mies haluaisi jatkaa suhdettamme, hän on alun (ensimmäisen päivän) jatkuvan pommittamisen jälkeen onneksi hieman rauhoittunut.
Ajattelen tänä aamuna, että naiseuteni ei sinänsä ole kokenut suurta kolausta,uskon olevani edelleen viehättävä. Tunnen vain kipeää tekevää riittämättömyyttä lapsettomuuden vuoksi, mies kun oli hetken suhteessa äiti-ihmisen kanssa.
En tiedä olenko jotenkin sekaisin ajatellessani, että itse suhdetta ja seksiä pahempaa on se, että nainen on äiti.
Jotenkin kirpeältä tuntuvaa on juuri se fakta, että tämä toinen on osaksi sitä mitä itse en voi olla.
Olen itse pitänyt elämäämme hyvänä. Tulemme taloudellisesti hyvin toimeen, harrastamme paljon yhdessä. Meillä on yhteisiä projekteja. Pidämme samanlaisista asioista. Olemme olleet toistemme parhaimmat ystävät ja tehneet paljon asioita yhdessä,matkustaneet ja nähneet maailmaa. Onnistuneet työelämässä molemmat omalta osaltamme ja varmasti kyllä myös hukuttaneet lapsen menetystä ja lapsettomuutta siihen osa-alueeseen elämässä.
Tuntuu hyvin oudolta nukkua yöt erillään ja olla toisesta kaukana, se on 15v aikana ollut hyvin harvinaista. Joitain satunnaisia matkoja tai sukulaisissa piipahtamisia lukuunottamatta.
Miten tästä eteenpäin, päivä kerrallaan kai.
Tiedän pärjääväni, mutta ymmärrän jo nyt ettei tästä tule helppoa.
Kommentit (445)
Itse yritin antaa pettämisen anteeksi. Olimme muutaman kuukauden erossa, ja palasimme yhteen. Kuitenkaan suhde ei palannut sellaiseksi mitä oli ollut, itsetuntoni oli murskana. Noin vuoden päästä yhteenpalusta sitten erosimme lopullisesti. Opin tästä, että enää koskaan ikinä milloinkaan en yritä antaa pettämistä anteeksi, se on kerrasta poikki. Koin että toinen häpäisi minut pettäessään, nolotti vietävästi kertoa asiasta yhteisille ystäville jne. Monella tasolla nöyryyttävää, varsinkin kun meillä oli ollut todella aktiivinen seksielämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se, että avioerossa joutuisin luovuttamaan lapset puolet ajasta ex-miehelle, jonka uusi nainen hoitaisi, peittelisi, lohduttaisi, syöttäisi ja leikkisi äitiä lapselleni kun minä olisin yksin kotona ikävöiden lapsiani on niin oksettava ajatus, että jos vaihtoehtona on jatkaakin yhteiselämää uskottoman miehen kanssa niin valitsen sen.
Tämä! Kiteytit hyvin ajatusmaailmani asiasta.
Monesta vastauksesta kuuluu, että pettäminen nähdään asiana, joka on: minä, minulle, minun, minusta. Eli minä olen loukkaantunut, minulle on on tehty vääryyttä, minun parisuhteeni on rikottu, minusta tuntuu, että kaikki on nyt loppu, rikki, jne.
Kun irrottaa pettämisen kuviosta kokonaan itsensä ja pohtii vain sitä, mitä: sinä, sinulle, sinun, sinusta, näkee asian hieman toisin. Eli sinä teit tämän päätöksen, sinulle koituu tästä seuraamuksia, sinun vastuusi on kantaa tämä asia, sinusta on varmaan tuntunut, että syitä, miksi näin tapahtui, on.
Vaikka tietysti jokaiselle omat tunteet ovat tärkeimmät ja ne täytyy käydä läpi, ne eivät oikein useinkaan auta päätöksien tekemisessä (mitä nyt tehdään) tai toipumisessa päätöksien jälkeen. En tarkoita, että tunteita ei pidä tuntea, että ne pitää tukahduttaa tai mitään sellaista, tarkoitan vain, että niiden vetvominen harvemmin auttaa. Sinä-kysymyksiin pureutuminen sen sijaan voi auttaa, jos toinen on valmis niitä vastaanottamaan. Ellei, se on sitten eri asia.
Te jotka olette vain lasten takia yhdessä, oletteko miettineet millaisen parisuhteen mallin lapsenne saavat?
Vierailija kirjoitti:
Te jotka olette vain lasten takia yhdessä, oletteko miettineet millaisen parisuhteen mallin lapsenne saavat?
Minä erosin, mutta en silti näe jatkamisessa mitään ongelmaa lasten kannalta. Lapsille tärkeintä on ei-riitelevä koti. Jos kykenee keskusteluyhteyteen ja ystävällisyyteen, niin mitä väärää mallia lapset saisivat?
.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Te jotka olette vain lasten takia yhdessä, oletteko miettineet millaisen parisuhteen mallin lapsenne saavat?
Erittäin hyvä kysymys. Itse tuollaisessa perheessä varttuneen lapsena sanoisin, että ei kovin hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka olette vain lasten takia yhdessä, oletteko miettineet millaisen parisuhteen mallin lapsenne saavat?
Erittäin hyvä kysymys. Itse tuollaisessa perheessä varttuneen lapsena sanoisin, että ei kovin hyvää.
Jos perheessä ei riidellä eikä huudeta, niin onko siitä niin kovin haittaa, että toinen ei kykene luottamaan toiseen? Kun pitää sen itsellään sen tunteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa pohtia antaako onnensa toisen ihmisen käsiin ja vastuulle vai onko oman onnensa seppä. Kukaan toinen ihminen ei ole vastuussa sinun onnesta, se ajattelumalli kannattaa omaksua heti. Myös positiivinen ajattelu on hyvä, petos, ero on aina uusi mahdollisuus korjata vanha erilaiseksi, paremmaksi kun nyt kerran tiedät mitä et halua.
Elämä on lyhyt niin jätä turhat painolastit harteiltasi, keskity hyvään. Ei ihminen loppumetreillä kadu elettyä elämää vaan sitä elämätöntä. Rakkaus on kuin piimäpurkki, sillä on viimeinen käyttöpäivä koska se happanee. Sinä et ole vastuussa toisen ihmisen valinnoista, joten miksi ruoskit itseäsi petettynä. Yksi pettämisen syy on, että on tylsää. Siksi te olette Vauva-palstalla kun on tylsää. Siksi joku päättää pettää ja se on hänen valintansa, ei sinun syy eikä johdu sinusta. Eletään eikä murehdita turhia.[/quote]
Erittäin hyvä kirjoitus. On tärkeää muistaa että itse olet oman onnesi seppä, kukaan toinen ei ole vastuussa sinun onnestasi. Ja jokainen tekee omat valintansa, myös pettäjä.
Itsekin olen eronnut, mies petti. Avioliitto loppui ja eroa en ole katunut, olemme lapsien kanssa onnellisempia näin.
Voimia ap! ♡
Lapset aistii yllättävän paljon asioita. Kyllä ne huomaa jos vanhemmat eivät aidosti välitä toisistaan. Mä muistan omasta lapsuudestani todella tarkasti tunnelmia, en välttämättä sanottuja asioita vaan nimenomaan tunnelmia. Vaikka ikää on jo 38v, niin ei ne unohdu. Että pitäkää isät ja äidit tämä mielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Revenge is all we want kirjoitti:
Lapset aistii yllättävän paljon asioita. Kyllä ne huomaa jos vanhemmat eivät aidosti välitä toisistaan. Mä muistan omasta lapsuudestani todella tarkasti tunnelmia, en välttämättä sanottuja asioita vaan nimenomaan tunnelmia. Vaikka ikää on jo 38v, niin ei ne unohdu. Että pitäkää isät ja äidit tämä mielessä.
Tunnelmien vaistoamisesta olemme kyllä sitten kaikki kotivammaisia....
Revenge is all we want kirjoitti:
Lapset aistii yllättävän paljon asioita. Kyllä ne huomaa jos vanhemmat eivät aidosti välitä toisistaan. Mä muistan omasta lapsuudestani todella tarkasti tunnelmia, en välttämättä sanottuja asioita vaan nimenomaan tunnelmia. Vaikka ikää on jo 38v, niin ei ne unohdu. Että pitäkää isät ja äidit tämä mielessä.
Oma isäni petti äitiäni kymmenien eri naisten kanssa. Kyllä muistan tunnelman, riitoja heillä ei ollu. En itse mitenkään kärsi lapsuudestani. Vanhempani eivät koskaan eronneet.
Mun avioliitossa valinta ei ollu se, että mies menee ja pettää. Mä en eroa toisen mokailun takia, koska haluan asua ja elää tekemieni lasteni kanssa joka ikinen päivä ja yö. Eroan sitten, kun ovat lukionsa käyneet. Aistikoot mitä aistivat. Uusperhekuvioita ja kahta perhettä en ikinä halua. Piste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- Mutta mitä ihmettä sitä sitten voi tehdä?
- Odottaa, että huominen tulee.
- Mutta entäs jos huomenna kaikki on huonommin kuin nyt?
- Sitten odotetaan seuraavaa päivää.
- Ja niin edelleen?
- Ja niin edelleen.
Ap, keskity käytännön asioihin nyt niin jaksat eteenpäin. Kun loma loppuu, meet töihin, ja alkaa uusi erilainen arki. Aloita vaikka uusi harrastus. Keskity tekemään asioita, vaikka ei niin kiinnostaisikaan aina. Ulkoilman merkityksestä ei turhaa puhuta! Luonto auttaa jaksamaan. Ja terveellisesti syöminen. Mene ystävien kanssa juhlimaan. Näe miestä mahdollisimman vähän. Saat etäisyyttä asioihin ja sitä kautta voit miettiä millaisen elämän haluaisit jatkossa.
AINUT mitä itse kadun erossa, oli se että kulutin elämästäni vuoden turhan jauhamiseen. Odotin että pystyisin antamaan anteeksi. Mutta niin ei koskaan käynyt suhteen aikana. Olen antanut anteeksi vasta vuosien kuluessa, kun en enää ollut yhdessä eksäni kanssa. Enkä ikinä palaisi, vaikken ketään muuta saisi. Kyse ei ole enää anteeksiannosta, vaan siitä etten unohda menneisyyttä ja se että entinen mies ja elämä tuntuvat täysin vieraalta. Joku muu pystyy antamaan anteeksi, ja pariskunta voi saada entistä rikkaamman elämän. Jokainen varmaan tietää, mihin kykenee, kun kuuntelee oikeasti itseään ajan kanssa.
Sekin auttoi minua jälkeenpäin oikeastaan enemmän kun ihmiset sanoivat "totuuksia". Sellaisia mitkä nyt tajuan, mutta en aikaisemmin halunnut tajuta. Hyvää tarkoittavista miestäni haukkuvista lausahduksista tuli vain pinta-apu, joilla ei kuitenkaan ollut loppupeleissä mitään merkitystä.
Huutaminen ja raivoaminen voi auttaa, kuten joku sanoikin täällä.
Vaikka ajattelisit lapsettomuutenne olleen syynä tapahtumiin, niin se on nyt tapahtumien jälkeen hyväkin puoli, ettei lapsia ole. Ja jos miehesi ei olisi tehnyt tätä lapsettomuuden takia, niin mahdollisesti joku muu kriisi olisi saattanut ajaa hänet pettämään kenties myöhemmin.
Lopuksi, suosittelen lämpimästi ammatti-ihmistä, parisuhdeterapeuttia tai psykologia, vaikkette palaisikaan yhteen. Monelle on ollut apua oman elämän jatkon kannalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka olette vain lasten takia yhdessä, oletteko miettineet millaisen parisuhteen mallin lapsenne saavat?
Erittäin hyvä kysymys. Itse tuollaisessa perheessä varttuneen lapsena sanoisin, että ei kovin hyvää.
Vaikka kuin väitätte että on paras valinta jäädä pettämisen jälkeen suhteeseen lasten takia niin olen eri mieltä. Lapset kyllä huomaavat että aitoa lämpöä,välittämistä,rakkautta ei ole. Iso osa puuttuu siitä mitä lapset tarvitsevat. Minusta tuo on itsekäs tapa ajatella että "riittää kun ei tapella" niin voidaan olla yhdessä lasten takia vaikka kaikki muu on käytännössä kuollut. Kysykääpä näiltä lapsilta myöhemmin elämässä että miltä se tuntui.
Sellainen äiti joka jää liittoon jossa mies ei arvosta, välittää lapsistaan todella paljon.
Vaikka äiti ei olisikaan kestohymy kasvoilla koko ajan niin tunteet on niin kuopattu yleensä pettämisen jälkeen ettei mitään riitoja tai tunnelmiakaan tarvita. Itse koen olevani ihan neutraali/ iloinenkin usein. Tärkeää on myös hymy lapsen kasvoilla.
Päätös erosta kun lapsi on esim.lukiossa on silti jo tehty.. Ainoat hetket jolloin lapsikin voi nähdä tuskan minussa on kun isänsä on aina eroamassa ja haukkumassa. Joudun Anelka häntä takaisin. Poikamies elämähän häntä houkuttaisi vaikka keskittyy minun syyttelyyn kaikesta..esim.lapsi on ollut todella tempperamenttinen aina.Kyse ei hänestä ole luonteesta vaan äidin kasvatuksesta vaikka parhaani yrittänyt. Uskon että mies lähtee piankin enkä vain mahda mitään mutta on hampaat irvessä vaatimassa viikkoviikkoa.
Muuten elämä on mukavaa, mieskin hymyilee ja on rento, mutta jos suuttuu tai huono päivä sanoo heti Nyt riittää!Minä lähden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka olette vain lasten takia yhdessä, oletteko miettineet millaisen parisuhteen mallin lapsenne saavat?
Erittäin hyvä kysymys. Itse tuollaisessa perheessä varttuneen lapsena sanoisin, että ei kovin hyvää.
Vaikka kuin väitätte että on paras valinta jäädä pettämisen jälkeen suhteeseen lasten takia niin olen eri mieltä. Lapset kyllä huomaavat että aitoa lämpöä,välittämistä,rakkautta ei ole. Iso osa puuttuu siitä mitä lapset tarvitsevat. Minusta tuo on itsekäs tapa ajatella että "riittää kun ei tapella" niin voidaan olla yhdessä lasten takia vaikka kaikki muu on käytännössä kuollut. Kysykääpä näiltä lapsilta myöhemmin elämässä että miltä se tuntui.
Olen samaa mieltä, jos tunnelma on jäätävä ja kireä. Mutta tässä ketjussa on puhuttu anteeksiannosta. Se on toisen ihmisen armahtamista ja sitä, että eletään normaalia elämää jälleen. Luottamus ei ehkä koskaan palaudu, mutta se ei välttämättä heijastu tunnelmaan kuin silloin, kun mies kertoo menevänsä kavereilleen tms.
Ehkä vähän aiheen vierestä, mutta minulla särähtää korvaan tuo lapset huomaavat aidon rakkauden. Koska kun minun eksäni teki valinnan vaihtaa minut lennosta toiseen, niin hän perusteli sen sillä, että lapsille on parasta olla rakastavassa perheessä kuin tunnekylmässä.
En ollut koskaan tiennyt, että parisuhteemme on tunnekylmä! Mies sanoi rakastavansa, kyyhötimme vierekkäin, nukuimme lusikassa, seksiä viikottain, miehellä iloinen ilme kun katsoi minua..... Jos minä en huomaa tunnelmaa, niin miten lapset voisivat?
Kuten täällä aina vitsaillaan, jätä se sika!
Jos palataan aiheeseen, fakta on aina, että joko miehesi pettäessään ei muistanut sinua tai sitten muisti, mutta ei välittänyt tunteistasi ja siitä kuinka paljon pettäminen loukkaa sinua. Miksi edes ajattelet pysyväsi yhdessä miehesi kanssa? Menneisyys on kuollut ja hän tappoi sen. Maailmassa on n. 3,5 miljardia miestä, kyllä niitä hyviä ja uskollisiakin löytyy.
Olen huolissani sinusta ja miksi et ole vihainen. Saatat olla vielä shokissa ja asia ei ole kunnolla iskenyt tajuntaasi. Sisään haudattu viha muuttuu masennukseksi jos et saa sitä tuuletettua. Viha tulee ja pitää päästää ulos. Kuten sanotaan, don't get sad, get mad.
Tänä ei ollut mikään yhden yön hairahdus mieheltäsi vaan tietoinen, suunniteltu jatkuva pettäminen. Jos ruvetaan tuomaan jo lapsia mukaan kuvioihin, suhde on varmasti jatkunut kauemmin kuin kolmet treffit. Miehesi ei ole vaan pettäjä vaan myös valehtelija. ja hänen sanaan ei ole luottamista. Nainen ei varmasti ole voinut ex tempore lähteä lapsen kanssa vaan jonnekin mökkeilemään, ilman että hänen miehensä olisi sitä ruvennut ihmettelemään. Niinkuin joku jo ehdotti, vaadi saada nähdä heidän viestittelynsä niin rupeaa totuus valkenemaan.
Vierailija kirjoitti:
Revenge is all we want kirjoitti:
Lapset aistii yllättävän paljon asioita. Kyllä ne huomaa jos vanhemmat eivät aidosti välitä toisistaan. Mä muistan omasta lapsuudestani todella tarkasti tunnelmia, en välttämättä sanottuja asioita vaan nimenomaan tunnelmia. Vaikka ikää on jo 38v, niin ei ne unohdu. Että pitäkää isät ja äidit tämä mielessä.
Oma isäni petti äitiäni kymmenien eri naisten kanssa. Kyllä muistan tunnelman, riitoja heillä ei ollu. En itse mitenkään kärsi lapsuudestani. Vanhempani eivät koskaan eronneet.
Mun avioliitossa valinta ei ollu se, että mies menee ja pettää. Mä en eroa toisen mokailun takia, koska haluan asua ja elää tekemieni lasteni kanssa joka ikinen päivä ja yö. Eroan sitten, kun ovat lukionsa käyneet. Aistikoot mitä aistivat. Uusperhekuvioita ja kahta perhettä en ikinä halua. Piste.
Selkeästi olet päättänyt mitä SINÄ haluat, lapset aistikoot mitä aistivat. Lähinnä taitavat aistia aika katkeran äidin? Tuo minusta vaarallista sekä itselle että lapsille jos noin katkeroituu.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kukaan halua ajatella elämänsä loppuhetkillä, että muuten hyvä elämä mutta niin raskaasti minä otin sen kun Kaarlo pani sitä Sirkkaa firman pikkujouluissa 1994 että minä olin sen jälkeen särkynyt ihminen enkä enää nauttinut elämästä, luottanut keneenkään, edes itseeni ja suru oli aina mukana. Suru on aina mukana kun suree rakkaita ihmisiä. Mutta mennyttä rakkautta surraan vuosikausia vain Suomi-filmeissä.
Tämä kolahti, kiitos sinulle siitä. Vasta viime aikoina olen ymmärtänyt, että tätä taakkaa en halua kantaa mukanani lopun elämääni. Aikamoinen muutos verrattuna siihen, että alkushokissa muistan ajatelleeni, että petetyksi tuleminen tulee määrittelemään minut koko lopun elämääni. Että tästä eteenpäin aina peiliin katsoessani näen petetyksi tulleen naisen. Näin reilun kahden vuoden jälkeen ajatus alkaa jo tuntua absurdilta, mutta heikkoja hetkiä tulee edelleen. Joten kiitos rohkaisevista sanoista.
Ap:lle edelleen hurjasti voimia, vastasin jo aiempaan ketjuusi. Voin tulla myöhemmin avaamaan lisää omia kokemuksiani, jos niistä on sinulle hyötyä. Sen jäljen oma kokemukseni jätti, että sen ajatteleminen uuvuttaa nopeasti, tällä erää en enempään pysty. Tsemppiä!
Joo. Mä olin "onneksi" avoliitossa ja raskaana kun miehen pettäminen paljastui. Pahempi olisi ollut, jos olisi selvinnyt vasta lapsen jo synnyttyä, kun tarkoitus tietenkin oli yhdessä lasta kasvattaa. Nyt olen virallisesti yh. Lapsen takia sallin tietenkin isän tavata lastaan, mutta muuten oikeudet on mulla.