Lue keskustelun säännöt.
Toipuminen pettämisestä (Toinen nainen osa 2)
01.08.2018 |
Haluaisin viedä aiemman aloitukseni toisille urille ja siirtyä draaman spekuloinnista selviytymiseen.
Olen saanut nyt jo hyviä ohjeita,joissa kehoitetaan hellimään itseä ja elämään hetki kerrallaan. Pohtimaan asioita itsestä käsin ja tekemään uudenlaisesta elämästä pienillä asioilla siedettävää.
Tuntuisi kuitenkin lohduttavalta kuulla lisää tapoja ja keinoja selviytyä uuden arjen edessä.
Olen itse tällä hetkellä tilanteessa,jossa jatkan elämääni suhteen ollessa "tauolla" , pettämisen selviämisestä on vielä niin vähän aikaa. Ainoa päätös tulevaisuuden suhteen on, että minä jatkan asumista kotona jota olemme 15v asuttaneet yhdessä ja mies siirtyy tänään toiseen osoitteeseen.
Mitään lopullista eroa emme ole tehneet, minun tahdostani elämme kuitenkin erillämme toistaiseksi, ehkä lopullisesti. Sen näyttää aika.
Mies haluaisi jatkaa suhdettamme, hän on alun (ensimmäisen päivän) jatkuvan pommittamisen jälkeen onneksi hieman rauhoittunut.
Ajattelen tänä aamuna, että naiseuteni ei sinänsä ole kokenut suurta kolausta,uskon olevani edelleen viehättävä. Tunnen vain kipeää tekevää riittämättömyyttä lapsettomuuden vuoksi, mies kun oli hetken suhteessa äiti-ihmisen kanssa.
En tiedä olenko jotenkin sekaisin ajatellessani, että itse suhdetta ja seksiä pahempaa on se, että nainen on äiti.
Jotenkin kirpeältä tuntuvaa on juuri se fakta, että tämä toinen on osaksi sitä mitä itse en voi olla.
Olen itse pitänyt elämäämme hyvänä. Tulemme taloudellisesti hyvin toimeen, harrastamme paljon yhdessä. Meillä on yhteisiä projekteja. Pidämme samanlaisista asioista. Olemme olleet toistemme parhaimmat ystävät ja tehneet paljon asioita yhdessä,matkustaneet ja nähneet maailmaa. Onnistuneet työelämässä molemmat omalta osaltamme ja varmasti kyllä myös hukuttaneet lapsen menetystä ja lapsettomuutta siihen osa-alueeseen elämässä.
Tuntuu hyvin oudolta nukkua yöt erillään ja olla toisesta kaukana, se on 15v aikana ollut hyvin harvinaista. Joitain satunnaisia matkoja tai sukulaisissa piipahtamisia lukuunottamatta.
Miten tästä eteenpäin, päivä kerrallaan kai.
Tiedän pärjääväni, mutta ymmärrän jo nyt ettei tästä tule helppoa.
Kommentit (445)
Vaikka jatkaisit yhteistä elämää, älä anna liian nopeasti tulla lähelle. On hyvä miettiä mitä menetti ja oikein ajan kanssa. Siinähän sen näkee onko valmis tekeen töitä sun eteen.
Mulla kävi niin,että löysin tauon aikana uuden ihmisen sattumalta enkä halunnut palata vanhaan. Mies on katkera, tuntee että petin hänet. Siis petin pettäjän. Mitä vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna itsellesi aikaa. Vapaus myös tuntea erilaisia tunteita. En usko että sun kannattaa ottaa tuota miestä takaisin, pettämiksensä näyttää olevan todella suunniteltua ja kertoo uskomattomasta epärehellisyydestä.
Ehkä sun kannattaisi jossain vaiheessa lähteä viihteelle, katselemaan tarjontaa?791
Itselläni vastaava tausta. Miehen uskottomuudesta 5 vuotta ja meillä lapsia, olen 42v.
Vasta nyt koen eläväni siedettävää elämää. Pystyn vasta nyt nauttimaan asioista joista nautin 5v sitten, esim marjojen poiminnasta.
Tällä kokemuksellani suosittelen eroa ja totaalista yhteyden katkaisemista mieheen. Kun et näe ja kuule hänestä niin pääset paremmin uuteen elämään. Ja varmasti joku tulee nyt sanomaan että ”ei ole pakko erota , rakentakaa jotain parempaa”. En usko että sellainen on kokenut uskottomuutta oikeasti . Uskottomuus tuhoaa luottamuksen ja toisen kunnioituksen. Jos toiseen ei luota ei toista kunnioita niin eihän silloin ole mitään jäljellä.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni vastaava tausta. Miehen uskottomuudesta 5 vuotta ja meillä lapsia, olen 42v.
Vasta nyt koen eläväni siedettävää elämää. Pystyn vasta nyt nauttimaan asioista joista nautin 5v sitten, esim marjojen poiminnasta.
Tällä kokemuksellani suosittelen eroa ja totaalista yhteyden katkaisemista mieheen. Kun et näe ja kuule hänestä niin pääset paremmin uuteen elämään. Ja varmasti joku tulee nyt sanomaan että ”ei ole pakko erota , rakentakaa jotain parempaa”. En usko että sellainen on kokenut uskottomuutta oikeasti . Uskottomuus tuhoaa luottamuksen ja toisen kunnioituksen. Jos toiseen ei luota ei toista kunnioita niin eihän silloin ole mitään jäljellä.
Saanko kysyä,mitkä asiat vaikuttivat päätökseesi jatkaa yhteistä elämäänne? Oliko perheenne yksi syy siihen ja jos oli, olisitko ehkä valinnut toisin jos kyseessä olisi ollut vain kaksi aikuista ihmistä?
Tulen surulliseksi rivejäsi lukiessa, järkyttävää kuinka pitkäksi aikaa toisen hairahdus voi tuhota toisen ihmisen kyvyn nauttia elämästä. Olen niin pahoillani puolestasi.
Ap💛
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni vastaava tausta. Miehen uskottomuudesta 5 vuotta ja meillä lapsia, olen 42v.
Vasta nyt koen eläväni siedettävää elämää. Pystyn vasta nyt nauttimaan asioista joista nautin 5v sitten, esim marjojen poiminnasta.
Tällä kokemuksellani suosittelen eroa ja totaalista yhteyden katkaisemista mieheen. Kun et näe ja kuule hänestä niin pääset paremmin uuteen elämään. Ja varmasti joku tulee nyt sanomaan että ”ei ole pakko erota , rakentakaa jotain parempaa”. En usko että sellainen on kokenut uskottomuutta oikeasti . Uskottomuus tuhoaa luottamuksen ja toisen kunnioituksen. Jos toiseen ei luota ei toista kunnioita niin eihän silloin ole mitään jäljellä.
Saanko kysyä,mitkä asiat vaikuttivat päätökseesi jatkaa yhteistä elämäänne? Oliko perheenne yksi syy siihen ja jos oli, olisitko ehkä valinnut toisin jos kyseessä olisi ollut vain kaksi aikuista ihmistä?
Tulen surulliseksi rivejäsi lukiessa, järkyttävää kuinka pitkäksi aikaa toisen hairahdus voi tuhota toisen ihmisen kyvyn nauttia elämästä. Olen niin pahoillani puolestasi.
Ap💛
Öö. Siis eihän hän jatkanut yhteistä elämää? Kai?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taisin ymmärtää väärin, kertoo kaiketi siitä kuinka huonosti ajatukseni tällä hetkellä kulkee vaikka yritän sisäistää ja jäsentää lukemaani ja ajatuksiani.
Pohdin tässä samalla, että millä ilveellä ratkaisen ongelman yhteisistä lauantaisista juhlista. (Ystävien häät) , voinko pyytää miestä jäämään pois niistä? Ei olisi juuri nyt voimia leikkiä vieretysten onnellista pariskuntaa. Haluaisin itse osallistua juhliin niin kovasti.
Kaikenlaista murhetta....
Ap💛
Sanot miehelle, että ei tule juhliin. Ei ole sinun ongelma...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselläni vastaava tausta. Miehen uskottomuudesta 5 vuotta ja meillä lapsia, olen 42v.
Vasta nyt koen eläväni siedettävää elämää. Pystyn vasta nyt nauttimaan asioista joista nautin 5v sitten, esim marjojen poiminnasta.
Tällä kokemuksellani suosittelen eroa ja totaalista yhteyden katkaisemista mieheen. Kun et näe ja kuule hänestä niin pääset paremmin uuteen elämään. Ja varmasti joku tulee nyt sanomaan että ”ei ole pakko erota , rakentakaa jotain parempaa”. En usko että sellainen on kokenut uskottomuutta oikeasti . Uskottomuus tuhoaa luottamuksen ja toisen kunnioituksen. Jos toiseen ei luota ei toista kunnioita niin eihän silloin ole mitään jäljellä.
Siis erositko sinä silloin, kun ukko jäi kiinni? Ja viisi vuotta siis meni toipua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni vastaava tausta. Miehen uskottomuudesta 5 vuotta ja meillä lapsia, olen 42v.
Vasta nyt koen eläväni siedettävää elämää. Pystyn vasta nyt nauttimaan asioista joista nautin 5v sitten, esim marjojen poiminnasta.
Tällä kokemuksellani suosittelen eroa ja totaalista yhteyden katkaisemista mieheen. Kun et näe ja kuule hänestä niin pääset paremmin uuteen elämään. Ja varmasti joku tulee nyt sanomaan että ”ei ole pakko erota , rakentakaa jotain parempaa”. En usko että sellainen on kokenut uskottomuutta oikeasti . Uskottomuus tuhoaa luottamuksen ja toisen kunnioituksen. Jos toiseen ei luota ei toista kunnioita niin eihän silloin ole mitään jäljellä.
Saanko kysyä,mitkä asiat vaikuttivat päätökseesi jatkaa yhteistä elämäänne? Oliko perheenne yksi syy siihen ja jos oli, olisitko ehkä valinnut toisin jos kyseessä olisi ollut vain kaksi aikuista ihmistä?
Tulen surulliseksi rivejäsi lukiessa, järkyttävää kuinka pitkäksi aikaa toisen hairahdus voi tuhota toisen ihmisen kyvyn nauttia elämästä. Olen niin pahoillani puolestasi.
Ap💛Öö. Siis eihän hän jatkanut yhteistä elämää? Kai?
Mä kyllä ymmärsin, että kirjoittaja oli jatkanut liitossa ja siksi toipuminen pettämisestä on kestänyt niin kauan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun mieheni petti 20 vuoden jälkeen. Hän ei suostunut luopumaan toisesta naisesta, vaan olisi pitänyt meidät molemmat. Se ei minulle sopinut, ja minä lähdin. Jos hän olisi luopunut, niin olisin yrittänyt antaa anteeksi.
Tästä on jo kahdeksan vuotta ja olen uusissa naimisissa. Kaikki on hyvin, enkä kaipaa mitään enkä häntä. En ajattele miestä yleensä (pakko kyllä, kun on lapsia), enkä muistele kaiholla mitään. Mutta kaikesta siitä jäi sellainen pysyvä suru. Suru siitä, että minä en kelvannut. Suru siitä, että minä yritin olla kaikin puolin hyvä vaimo, eikä se riittänyt. Nyt kun tätä kirjoitan, niin olen kyynelsilmin.... jotain niin maan perusteellista meni minussa silloin rikki.
En tiedä, olisiko suru kuinka paljon vähäisempi, jos mies olisi valinnut minut ja olisimme vieläkin yhdessä.
Ajattelen itse myös, että suru saattoi muuttaa minuun asumaan. Se on koko tämän lyhykäisen selvillä olleen draaman päällimmäisin tunne minussa. Aivan valtava suru.
Olen itse myös äiti, kohtuun kuolleen lapsen. Tavallaan luokittelen itseni äidiksi, jollakin tavalla en vaikka ajattelen tiukasti, että minun lapseni on minun lapseni. Aina esikoiseni, vaikka en elävänä hänestä koskaan saanutkaan nauttia.
Olen sairaalla tavalla kokenut jotenkin epäonnistuneeni naisena,vaikka kyse ei millään tavalla ole minusta. Kuolemaa ei voi estää. Ei vaikka kuinka rakastaisi.
Me olemme haaveilleet perheestä kyllä tämänkin jälkeen ja köyneet lapsettomuushoidoissa,mutta mies on jatkuvasti vakuutellut minulle että minä oöen hänelle täydellinen nainen saataisiin lapsia tai ei. Että mikään asia maailmassa ei saisi rikkoa tätä kaikkea rakkautta ja yhdess kokemaamme.
Siksi suru,on niin ihon pinnalla. Koen hänen pettäneen minua myös henkisesti pahemman kerran. Hänellä on kyllä lupa muuttaa mieltään ja lähteä,on ollut aina. Mutta vaihteluhakuisuus toisen sylissä, lapsi mukana kuviossa on minulle surua tuottavaa ja kipeää. Juuri tämän em.historiamme vuoksi.
On aivan eri asia rakastaa sisarusten lapsia ja hoivata kummilapsia, kuin laskea elämään toisen naisen tuntematon taapero.
Itse pidän perheitä pyhinä, ehkä liiankin. Ja voisin vannoa, etten koskaan kykenisi rikkomaan kenenkään perhettä tai sotkeutumaan sellaiseen.
Toisen lasta voisin rakastaa,kuin omaani. Mutta se onkin aivan toinen asia...
Syvällä sisimmässäni tiedän, että mikään ei koskaan palaa ennalleen. Ja ymmärrän myös mieheni tuskan, sen hinnan jonka hän tyhmyydestään nyt maksaa.
Ap 💛
Sisältö jatkuu mainoksen alla
11 jatkaa.
Sinä kannat mukanasi kahta surua, sekä pettämisen, että lapsettomuuden. Raskasta.
Sen opin jossain vaiheessa, että kaikki suru ei ole oikeaa surua. Viha myös naamioituu suruksi. Olethan muistanut hakkaa tyynyä ja vihata tarpeeksi? Vihannut miestä, vihannut Itseäsi, vihannut Jumalaa/kohtaloa/universumia... Jotta se viha ei muutu pysyväksi mielialaksi.
Et sinä ollut syynä pettämiseen. Pettäminen johtuu näissä ns hyvissä liitoissa pettäjän omasta henkilökohtaisesta kriisistä. Hänellä oli jokin kriisi, jota yritti ratkaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni vastaava tausta. Miehen uskottomuudesta 5 vuotta ja meillä lapsia, olen 42v.
Vasta nyt koen eläväni siedettävää elämää. Pystyn vasta nyt nauttimaan asioista joista nautin 5v sitten, esim marjojen poiminnasta.
Tällä kokemuksellani suosittelen eroa ja totaalista yhteyden katkaisemista mieheen. Kun et näe ja kuule hänestä niin pääset paremmin uuteen elämään. Ja varmasti joku tulee nyt sanomaan että ”ei ole pakko erota , rakentakaa jotain parempaa”. En usko että sellainen on kokenut uskottomuutta oikeasti . Uskottomuus tuhoaa luottamuksen ja toisen kunnioituksen. Jos toiseen ei luota ei toista kunnioita niin eihän silloin ole mitään jäljellä.
Saanko kysyä,mitkä asiat vaikuttivat päätökseesi jatkaa yhteistä elämäänne? Oliko perheenne yksi syy siihen ja jos oli, olisitko ehkä valinnut toisin jos kyseessä olisi ollut vain kaksi aikuista ihmistä?
Tulen surulliseksi rivejäsi lukiessa, järkyttävää kuinka pitkäksi aikaa toisen hairahdus voi tuhota toisen ihmisen kyvyn nauttia elämästä. Olen niin pahoillani puolestasi.
Ap💛
Mies aneli jäämään, mutta sillä ei varsinaisesti ollut päätöksen kanssa mitään tekemistä.
Tein puhtaasti järkipäätöksen jäämisestä. Lapsemme olivat tuolloin alle kouluikäisiä enkä ollut valmis siihen että erossa menettäisin puolet ajasta lasten kanssa ja että jossain vaiheessa ehkä joku vieras nainen eli äitipuoli alkaisi hoitamaan _minun_lapsiani.
Lisäksi taloudelliset seikat vaikuttivat. En halunnut että minä lapsemme joutuisimme eron myötä muuttamaan uudesta omakotitalosta pienehköön kertostaloasuntoon, sillä en olisi voinut lunastaa itselleni omakotitaloamme koska palkkani ei olisi riittänyt siihen.
Olisinko eronnut jos meillä ei olisi ollut lapsia? Kyllä, ehdottomasti ja vielä viiden vuoden jälkeenkin olen sitä mieltä.
Koen, että mies on minulle nykyään asuinkumppani. Valitettavasti kaikki rakkaus on hiljalleen kuollut viiden vuoden aikana osaltani. Emme kuitenkaan riitele arjessa , olemme hyvin toimiva tiimi. En usko että minun puoleltani enää muodostuu rakkauden tunteita miestä kohtaan, mutta meneehän tämä näinkin toistaiseksi. Pian lapset ovat lukioikäisiä ja koen että minulla on mahdollisuus tehdä päätökset avioliittomme osalta. Oletan, että jos ilmoittaisin haluavani eron niin se olisi yllätys miehelle - mutta niin oli hänen uskottomuutensa minullekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edellytyksenä toimivalle suhteelle pettämisen jälkeen on se, että sinun täytyy pystyä antamaan anteeksi miehellesi ja päästä yli pettämisestä lopullisesti. Tarkoittaen siis, että et voi vedota pettämiseen, jos riitelette, etkä voi ajatella miehen olevan sinulle jotain velkaa, koska on pettänyt. Et siis voi käyttää pettämistä lyömäaseena tai ottaa ylivaltaa suhteessa, mihin pettämisen uhrina helposti kokee olevansa oikeutettu.
Toinen on luottamuksen rakentaminen uudelleen. Pystytkö luottamaan, että miehesi on uskollinen silloinkin, kun hän jää ylitöihin, lähtee työmatkalle, kaveriporukan kanssa reissuun/illanviettoon? Pystytkö pitämään itsesi kurissa, kun mies on toisessa huoneessa ja hänen puhelimeensa kilahtaa viesti, ettet vilkaise lähettäjää?
Suhteen jatkaminen voi joskus tuntua helpommalta vaihtoehdolta, tekin olette lähes koko aikuisikänne viettäneet yhdessä ja parisuhde on ikäänkuin jo osa sinua. Eroaminen ja yksin jääminen pitkän suhteen jälkeen on pelottavaa, ehkä vähän nöyryyttävääkin ("mitä ne muutkin ajattelee"), kun vaihtoehtona on jatkaa suhdetta sen "tutun ja turvallisen" miehen kanssa ja ainakin päällisin puolin jatkaa elämää kuin ennenkin. Harkitse kuitenkin vakaasti, pystytkö aidosti elämään tasa-arvoisessa suhteessa sinua pettäneen miehen kanssa ja luottamaan häneen sataprosenttisesti? Jos yhtään epäröit, niin suhdetta ei kannata enää jatkaa. Sinulla on oikeus parisuhteeseen, jossa kumppanisi kunnioittaa sinua ja sinä pystyt kunnioittamaan häntä.
Minä en missään tapauksessa antaisi anteeksi.
Minusta pettäjiä on kahdenlaisia. Toiset ovat niitä "vahingossa" pettäjiä, niitä jotka kertovat kuitenkin rakastavansa kumppaniaan, itsehillintä ei vaan houkutuksen edessä riitä. Ja toisen ovat niitä patologisia pettäjiä ja valehtelijoita jotka eivät oikeasti kadu muuta kuin kiinni jäämistä. Monet tuntuvat ajattelevan, että pettämisen voi antaa anteeksi jos se oli ensimmäisen kaltainen tilanne. Minä olen kuitenkin osittain päinvastaista mieltä. Kumpaankaan tyyppiin ei pohjimmiltaan voi luottaa, mutta ainoastaan se jälkimmäinen voi edes halutessaan luvata uskollisuutta tulevaisuudessa. Jos ihmisellä on niin syviä itsekontrolliongelmia, ettei oikeasti rakkaudesta ja uskollisuuslupauksista huolimatta pysty olemaan riisumatta pöksyjään väärässä seurassa, niin eihän sellaisen ihmisen lupaukset tarkoita yhtään mitään. Koko teon puolustushan nojaa siihen, ettei kyseinen ihminen pysty hallitsemaan omaa toimintaansa.
Hyvä ap,
kerron oman kokemukseni. Olen nainen ja olin itse pettäjä liitossamme, asia joka kaduttaa minua erittäin syvästi vielä 10 vuoden jälkeenkin. Olimme olleet n. 15 v yhdessä kun tämä tapahtui, kyseessä ei myöskään ollut yksittäinen hairahdus, vaan vähän pidempi sivusuhde ihastumisineen.
Kriisi oli valtava tietenkin, ja sitä kipuiltiin pitkään. Me selvisimme, upea mieheni pystyi lopulta antamaan anteeksi ja pääsemään asian yli.
Olemme siis edelleen yhdessä, ja onnellisesti, voisin sanoa! Siitä huolimatta että täällä aina huudellaan että kerran pettäjä aina pettäjä jne. Minä olen esimerkki siitä että näin ei aina ole. En milloinkaan tule tätä erhettä toistamaan. Minä myös käsitin mitä olin ollut vähällä menettää. Hienon ihmisen, hyvän liiton, lasten kodin. Taloudellisesti meillä ei hätää olisi ollut mutta sellaisella ei tuossa tilanteessa ollut mitään merkitystä.
Kriisiä kesti kauan, tosin me emme ammattiapua hakeneet. Mies haki jonkin aikaa lohtua pullosta mutta lopetti sen onneksi. Meidän vahvuutenamme oli se että pystyimme puhumaan asian halki ja poikki moneen kertaan, huutamatta ja syyttelemättä. Mies kyseli mitä halusi tietää, ja minä vastasin. Asia on todellakin loppuun käsitelty, ja mieheni ei milloinkaan jälkeenpäin ole enää sitä nostanut riitatilanteissa esiin lyömäaseeksi. Kertoo hänen luonteestaan.
Luottamuksen palautuminen oli se vaikein ja hitain asia. Oli miehelle vaikeaa kun minulla oli jokin iltameno, tai puhelimeen tuli viesti etc, mutta asiat pidettiin avoimina. Hän uskalsi olla heikko ja näyttää että hänestä tuntuu kurjalta kun vaikkapa lähden.
Voi sanoa, että hänessä oli miestä osoittaa tuollaisia asioita, ja tavallaan ottaa minut takaisin vaikka emme asumuserossa koskaan olleet. Mitään en tekisi toipumisen suhteen toisin ja olen ikionnellinen että olemme nyt yhdessä!
Koen päässeeni hyvin yli menetyksestä,vaikka ikävä on ikuinen.
Menetyksestä on vuosia, olen osannut aikanaan hoidattaa itseäni ja myös me yhdessä olemme hoidattaneet päitämme. Mielestäni onnistuneesti.
Lapsettomuus on ollut osa elämäämme,mutta ei ole hallinnut kaikkea. Kuten sanoinkin, olemme eläneet värikästä ja monimuotoista elämää. Olemme joskus miettineet, että olkoon tämä näin ja että olemme toimiva tiimk tälläkin tavalla.
No, emme ehkä olleetkaan kun lopputulos on tämä.
Olen matkalla kotiin, stoppasin hakemaan juotavaa automatkalle.
Sovimme,että mies odottaa minua, vaihdamme muutaman sanan käytännön asioista ja sitten jään itsekseni.
Onko teistä tuntunut pettämisen jälkeen siltä kuin kohtaisitte ventovieraan ihmisen?
Ap💛
Vierailija kirjoitti:
Minä en missään tapauksessa antaisi anteeksi.
Minusta pettäjiä on kahdenlaisia. Toiset ovat niitä "vahingossa" pettäjiä, niitä jotka kertovat kuitenkin rakastavansa kumppaniaan, itsehillintä ei vaan houkutuksen edessä riitä. Ja toisen ovat niitä patologisia pettäjiä ja valehtelijoita jotka eivät oikeasti kadu muuta kuin kiinni jäämistä. Monet tuntuvat ajattelevan, että pettämisen voi antaa anteeksi jos se oli ensimmäisen kaltainen tilanne. Minä olen kuitenkin osittain päinvastaista mieltä. Kumpaankaan tyyppiin ei pohjimmiltaan voi luottaa, mutta ainoastaan se jälkimmäinen voi edes halutessaan luvata uskollisuutta tulevaisuudessa. Jos ihmisellä on niin syviä itsekontrolliongelmia, ettei oikeasti rakkaudesta ja uskollisuuslupauksista huolimatta pysty olemaan riisumatta pöksyjään väärässä seurassa, niin eihän sellaisen ihmisen lupaukset tarkoita yhtään mitään. Koko teon puolustushan nojaa siihen, ettei kyseinen ihminen pysty hallitsemaan omaa toimintaansa.
Sitten on vielä kolmas tyyppi eli pettäjät, jotka eivät olisi kumppaninsa kanssa ilman omaisuutta ja lapsia, eivät rakasta puolisoaan. Saattavat ihan oikeasti löytää toisesta ihmisestä kaiken sen, mikä omasta liitosta puuttuu ja rakastua.
"Olen itse pitänyt elämäämme hyvänä. Tulemme taloudellisesti hyvin toimeen, harrastamme paljon yhdessä. Meillä on yhteisiä projekteja. Pidämme samanlaisista asioista. Olemme olleet toistemme parhaimmat ystävät ja tehneet paljon asioita yhdessä,matkustaneet ja nähneet maailmaa. Onnistuneet työelämässä molemmat omalta osaltamme ja varmasti kyllä myös hukuttaneet lapsen menetystä ja lapsettomuutta siihen osa-alueeseen elämässä."
Ap,tämä kohta aloituksessasi pisti silmään. Oletteko muistaneet katsoa toisianne silmiin tämän kaiken ulkoisen menestymisen kanssa?
Ehkä sun mies ihastui naisessa siihen että tuo ihminen on aivan erilainen kuin sä. Haki vaihtelua ja pientä kosketusta äiti-ihmiseen.
On nyt tajunnut että eipä oo ihmeellisempää sekään elämä ja oleminen. Ja että omaa ei ois kannattanut rikkoa. Teillä on paljon sellaasii yhdistävii tekijöitä joista monet perheelloset vaan haaveilee.
T. Oman elämänsä kodinkone