Toipuminen pettämisestä (Toinen nainen osa 2)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Revenge is all we want kirjoitti:

Lapset aistii yllättävän paljon asioita. Kyllä ne huomaa jos vanhemmat eivät aidosti välitä toisistaan. Mä muistan omasta lapsuudestani todella tarkasti tunnelmia, en välttämättä sanottuja asioita vaan nimenomaan tunnelmia. Vaikka ikää on jo 38v, niin ei ne unohdu. Että pitäkää isät ja äidit tämä mielessä. 

Oma isäni petti äitiäni kymmenien eri naisten kanssa. Kyllä muistan tunnelman, riitoja heillä ei ollu. En itse mitenkään kärsi lapsuudestani. Vanhempani eivät koskaan eronneet.

Mun avioliitossa valinta ei ollu se, että mies menee ja pettää. Mä en eroa toisen mokailun takia, koska haluan asua ja elää tekemieni lasteni kanssa joka ikinen päivä ja yö. Eroan sitten, kun ovat lukionsa käyneet. Aistikoot mitä aistivat. Uusperhekuvioita ja kahta perhettä en ikinä halua. Piste.

Tällä helteellä kylmät väreet meni selkää pitkin. Siis sua ei kiinnosta, miltä lapsista tuntuu ja mitä aistivat ja ajattelevat, kunhan sun perhekuvio on sellainen, jonka olet päättänyt haluta ja pitää?

Sanonpa vaan, että älä hämmästy sitten, jos lapsista ei aikuistuttua kamalasti kuulu eikä heitä näy. He ehkä ajattelevat, että olkoon äiti nyt onnellinen omine kuvioineen, piste. Aistikoon siellä itsekseen ihan rauhassa tämän hyvän palveluksen, jonka meille kaikille teki. Piste.

 

Joo. Mäkin kysyin (isäni jo kuoltua) äidiltäni, miksi ihmeessä jäi siihen suhteeseen, jossa isäni petti häntä todella törkeällä tavalla ja jossa suhde ei koskaan korjautunut. Vastaus oli jotain tuollaista. Oli sanonut isälleni (joka usein  oli halunnut erota), että tässä ollaan ja erota ei. Piste. Viis siitä, mitä se meille lapsillle aiheutti. No silti en ole äitiini välejä katkaissut... säälittää vain se tapa, jolla heitti monta vuotta omasta elämästään ja meidän lastenkin elämästä hukkaan vain omien periaatteidensa vuoksi.

Minun äitini päätti myös jäädä, vaikka isä petti tosi törkeästi tosi monen kanssa. Mutta koen silti lapsuuteni olleen normaali ja iloinen, enhän tiennyt pettämisistä eikä riitoja ollut. Muistan vain sellaisia tunnelmia joskus olleen, että äiti on surullisen ja ilmeettömän näköinen.

Miten koet, että sun lapsuus siis meni hukkaan? Itse en koe niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Revenge is all we want kirjoitti:

Lapset aistii yllättävän paljon asioita. Kyllä ne huomaa jos vanhemmat eivät aidosti välitä toisistaan. Mä muistan omasta lapsuudestani todella tarkasti tunnelmia, en välttämättä sanottuja asioita vaan nimenomaan tunnelmia. Vaikka ikää on jo 38v, niin ei ne unohdu. Että pitäkää isät ja äidit tämä mielessä. 

Oma isäni petti äitiäni kymmenien eri naisten kanssa. Kyllä muistan tunnelman, riitoja heillä ei ollu. En itse mitenkään kärsi lapsuudestani. Vanhempani eivät koskaan eronneet.

Mun avioliitossa valinta ei ollu se, että mies menee ja pettää. Mä en eroa toisen mokailun takia, koska haluan asua ja elää tekemieni lasteni kanssa joka ikinen päivä ja yö. Eroan sitten, kun ovat lukionsa käyneet. Aistikoot mitä aistivat. Uusperhekuvioita ja kahta perhettä en ikinä halua. Piste.

Tällä helteellä kylmät väreet meni selkää pitkin. Siis sua ei kiinnosta, miltä lapsista tuntuu ja mitä aistivat ja ajattelevat, kunhan sun perhekuvio on sellainen, jonka olet päättänyt haluta ja pitää?

Sanonpa vaan, että älä hämmästy sitten, jos lapsista ei aikuistuttua kamalasti kuulu eikä heitä näy. He ehkä ajattelevat, että olkoon äiti nyt onnellinen omine kuvioineen, piste. Aistikoon siellä itsekseen ihan rauhassa tämän hyvän palveluksen, jonka meille kaikille teki. Piste.

hip hei hullu..mene varjoon

Eri, mutta mitä hullua on sanoa, että kyseessä on myös lapset ja heidän tunne-elämänsä, ei ainoastaan se, että äiti ei halua olla omasta mielestään luuseri, joka on eronnut ja tuntee mustasukkaisuutta jopa lapsistaan keksien kaikkia uusperhekuvioita ja kamalia äitipuolia selittääkseen, miksi ei uskalla erota?

Lapsi elää elämäänsä luottaen sen jatkuvan samanlaisena. Siksi ero on aina suuri mullistus lapselle, jos lasta ei ole valmisteltu eroon tai valmistelu on tehty riittämättömästi. Monet vanhemmat näyttävät ajattelevan niin, että lapsen kannalta on hyvä, jos häntä suojellaan mahdollisimman pitkään erotiedolta. Joskus taas vanhemmat eivät löydä keinoja tai uskallusta kertoa tulevasta erosta lapselle. Tällöin lapsen elämä muuttuu täysin valmistautumatta, mikä järkyttää lapsen uskoa ja luottamusta elämän ennustettavuuteen. Lapsellakin menee vuosi tai pari uuteen tilanteeseen sopeutumiseen.

Yhtäkkinen vanhemman poistuminen lapsen elämästä lisää lapsen kokemaa stressiä. Uusien käytäntöjen luominen on lapsen voimia koettelevaa. Kun lapselle tulee kaksi kotia, täytyy kaikki totutut tavat ja aikataulut muuttaa. Vie aikaa, ennen kuin toimivat käytännöt löytyvät ja asettuvat osaksi lapsen arkipäivää.

Tutkimusten mukaan yksiselitteisesti suurin riskitekijä lapselle on vanhempien välinen avoin, runsas ja vihamielinen riitely riippumatta siitä, elävätkö vanhemmat yhdessä vai eivät. Erityisen haitallista on, jos lapsi joutuu tämän riitelyn välikappaleeksi tai häntä käytetään vanhempien välisten viestien viejänä. Samoin on haitallista, jos lapselle moittii, nimittelee tai muuten halventaa toista vanhempaa. Ei ole myöskään hyvä, jos lapsi kokee, ettei hänellä olisi oikeutta ja lupaa tavata tai ajatella tai muutoin pitää yhteyttä toiseen vanhempaansa.

http://www.vaestoliitto.fi/vanhemmuus/tietoa_vanhemmille/pienten_lasten…

Eron jälkeen vanhemmat ovat kovilla sopeutuessaan elämään yksin ja selviämään vanhemmuuden hoitamisesta käytännön toimissa. Voi käydä niin, että vanhempien voimat eivät riitä omaan erosta selviämiseen, arjen käytäntöjen pyörittämiseen, työhön ja vanhempana toimimiseen. Vanhempien uupuminen voi varsinkin pitkään jatkuessaan rasittaa ja haitata lapsen kehitystä.

Mitä useammat tärkeät ja läheiset ihmissuhteet eron yhteydessä katkeavat tai heikkenevät, sitä suurempi rasite se lapselle on. Jos lapsi joutuu eron seurauksena menettämään läheisiä ystäviään, koulu- tai päivähoitokavereita, tuttuja hoitajia tai opettajia sekä toisen suvun sukulaisia, kasvaa eron rasittavuus.

Lasta rasittaa myös isän tai äidin uuden kumppanin ilmaantuminen kuvioon. Lapselle pitäisi antaa aikaa sopeutua eron aiheuttamaan muutokseen, eikä tuoda hänen elämäänsä lisää muutoksia turhan nopeasti. Lapsen kannalta olisi parempi, jos hän saisi rauhassa luoda tapaamiskäytännöt muualla asuvan vanhemman kanssa ilman, että hänen täytyy samanaikaisesti tutustua uuteen vieraaseen aikuiseen vanhempaa tavatessaan.

Lapsi ei unohda vanhempiensa eroa

Julkisuudessa avioero esitetään usein myönteisenä - vaikkakin raskaana - elämänmuutoksena. Vanhemmat eroavat lasten parhaaksi, sillä vain onnellinen vanhempi voi olla hyvä vanhempi.

Tutkimukset kertovat tummemman tarinan. Vanhempien ero varjostaa koko lapsen loppuelämää. Olisiko parempi pysyä yhdessä – vaikka sitten onnettomana?

Lehtien sivuilla ero esitetään usein positiivisena elämänmuutoksena. On ollut vaikeaa, mutta selviydytään. Parempaa kohti. Lapset kyllä sopeutuvat ajan myötä.

Tutkimukset ja asiantuntijalähteet maalaavat erosta paljon tummemman kuvan. Yksi eron keskeisistä pitkäaikaisvaikutuksista on lapsiin iskostuva pelko. Elämä voi yhtäkkiä muuttua. Onni yhdistyy menettämisen pelkoon, siitä tulee vaarallista.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/25/lapsi-ei-unohda-vanhempiensa-e…

Ap, täällä on tullut hyviä neuvoja. Älä jää tuleen makaamaan - älä siis anna itsesi lamaantua vaan toimi ja jatka elämääsi. Ennen kaikkea älä katkeroidu.

Tapaa ystäviä, tee asioita joista tykkäät, käy elokuvissa, konserteissa tai museoissa, harrasta. Luonto auttaa ja liikunta. Stressaantuneena ei kuitenkaan pidä repiä itseään liikaa, joten valitse rauhallisempi lempeä laji jos siltä tuntuu. Pääasia että saat välillä ajatuksesi pois tapahtuneesta, ja paussia surusta sekä vihasta. Älä tapaa exääsi. Jos mahdollista, tee pieniä reissuja. Välimatka ja etäisyys auttaa näkemään asiat toisesta perspektiivistä.

Sitten oma erotarinani. Miehen pettäminen tuli isona järkytyksenä. Jatkoin parisuhdetta samasta syystä kuin useampi muukin täällä aiemmin sanoi - en kestänyt että ero olisi vienyt minulta lapset joka toinen viikko. Ero lapsista olisi ollut kovempi kuin ero miehestä vaikka Rakkautta oli vielä jäljellä. Toivoin että lapsilla säilyy koti ja perhe. Ehkä elintasokin vaikutti vaikka se ei ole niin merkittävä. Lapsille on kuitenkin eri asia kasvaa okt:ssa lähellä kavereita kuin vuokratalolähiössä johon voisi liittyä koulun vaihdotkin.

Jatkoin siis yhdessä. En minä siitä yli päässyt. En pystynyt luottamaan enää. Tämä vei siihen että mm ratsasin miehen puhelinta ja olin aina huolissani kun hän lähti istumaan iltaa. Itsetuntoa sellainen alkaa syödä pidemmän päälle. Toinen vaikeus oli seksi. En pystynyt oikein koskemaan mieheeni. Ällötti ajatella miten hän on ollut toisen sisällä ja se vei kaikki haluni. En pysynyt enää läheisyyteen koska mies tuntui vastenmieliseltä. Myös tuo tuntuu tutulta että aivan kuin en olisi tuntenut häntä enää. Tunteet kuolivat. Meitä yhdisti enää ne vanhat hyvät ajat, joiden takia halusin jatkaa. Ei niitä saanut enää takaisin.

Mies oli vähätellyt tekoaan, vaikka näin jälkeenpäin sen pitäisi olla itsestäänselvää että tekee niin itseään suojellakseen.

Niin siinä kävi että pettäminen jatkui myöhemmin jos oli koskaan loppunutkaan. Koska vahdin, hän jäi kiinni. Hän halusi pitää kaikki ja jatkaa kulissia, mutta siinä kohtaa otin opikseni ja erosin. Alkoi toipuminen, ja siinä kesti vuoden päivät. Synkkä vuosi mutta nyt elämä on hyvää. Harmittaa ehkä se että käytin häneen niin paljon aikaa.

En tunne miestäsi. Tiedän että sitä voi pettää, katua, oppia eikä enää koskaan tee niin. Sinulla on vaikea valinta edessä. Teko on kuitenkin ollut hyvin suunnitelmallinen. Hän pääsi nyt maistamaan ruohoa aidan takaa. Voi vain kysyä oliko se niin paljon parempaa että kannatti.

Yhdyn vielä edellisten ajatukseen että tämä on seurausta miehesi henk koht kriisistä. Ei millään tavalla sinun syysi. Jos jatkaisin, vaatisin selvittämään asiaa pariterapiassa ammattilaisen ohjauksessa.

Yksi useimmin toistetuista väitteistä on, että vain onnellinen vanhempi pystyy tarjoamaan onnellisen lapsuuden. Erotutkimuksen pioneerin Judith Wallersteinin mukaan tämä ei pidä paikkaansa. Usein onnettomaan avioliittoon jääneet vanhemmat ovat yllättyneitä kuullessaan, että heidän lapsensa ovat myöhemmin pitäneet lapsuuttaan varsin onnellisena. Lasta ei välttämättä haittaa vaikka avioliitto on kylmä ja vanhemmat nukkuvat eri huoneissa.

Wallerstein päätyi näihin tuloksiin tehtyään 25 vuotta kestävän seurantatutkimuksen, jossa hän selvitti amerikkalaisten erolasten elämää.

- En halua sanoa, että älkää erotko, mutta lapset saattavat pitää enemmän onnettomasta perheestä, Wallerstein sanoi haastattelussa vuonna 1976.

Tämä viestiä ei haluttu kuulla 40 vuotta sitten, eikä sitä haluta kuulla nykyäänkään. Tuhkasaari ei halua ottaa suoraa kantaa kysymykseen onnellisuuden merkityksestä. Hän pitää kuitenkin selvänä, että 2000-luvun yhteiskunnassa ”juna menee liian lujaa”. Monen lapsiperheen ensimmäinen ratkaisu ristiriitoihin on ero. Ongelma on siinä, että ratkaisu ei toimi.

- En mitenkään paheksu eroja. En yhtään. Se on joskus täysin välttämätöntä. Täytyy kuitenkin ymmärtää, että itse ero on lopulta vain ulkoinen toimenpide. Ero ei ratkaise ihmisessä olevia jännitteitä, jotka osaltaan selittävät parisuhteeseen hakeutumista ja siinä epäonnistumista. Mitä sellaista puolisoiden omassa kasvuhistoriassa on mahdollisesti tapahtunut, jota on yritetty korjata parisuhteen kautta? Miksi siinä ei ole onnistuttu?

Näihin kysymyksiin ei aina saada vastausta. Kun ei kysytä.

Vanhempien etsiessä onnea lapsen osa on sopeutuminen. Suomessa solmittiin viime vuonna noin 45 000 eron jälkeistä huoltajuussopimusta. Tuhkasaaren mielestä keskustelu avioeroista ja niiden vaikutuksista sivuttaa monesti lapsen aseman.

- Vuoroasumisen kaltaiset ratkaisut yleistyvät, koska ne sopivat vanhemmille. Lapset reissaavat kotien välillä reppu selässään. Elämä on jatkuvaa lähtemistä. Kukaan aikuinen ei todella tiedä, miltä näistä lapsista tuntuu. Minusta se on huolestuttavaa, Tuhkasaari toteaa.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/25/lapsi-ei-unohda-vanhempiensa-e…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Revenge is all we want kirjoitti:

Lapset aistii yllättävän paljon asioita. Kyllä ne huomaa jos vanhemmat eivät aidosti välitä toisistaan. Mä muistan omasta lapsuudestani todella tarkasti tunnelmia, en välttämättä sanottuja asioita vaan nimenomaan tunnelmia. Vaikka ikää on jo 38v, niin ei ne unohdu. Että pitäkää isät ja äidit tämä mielessä. 

Oma isäni petti äitiäni kymmenien eri naisten kanssa. Kyllä muistan tunnelman, riitoja heillä ei ollu. En itse mitenkään kärsi lapsuudestani. Vanhempani eivät koskaan eronneet.

Mun avioliitossa valinta ei ollu se, että mies menee ja pettää. Mä en eroa toisen mokailun takia, koska haluan asua ja elää tekemieni lasteni kanssa joka ikinen päivä ja yö. Eroan sitten, kun ovat lukionsa käyneet. Aistikoot mitä aistivat. Uusperhekuvioita ja kahta perhettä en ikinä halua. Piste.

Tällä helteellä kylmät väreet meni selkää pitkin. Siis sua ei kiinnosta, miltä lapsista tuntuu ja mitä aistivat ja ajattelevat, kunhan sun perhekuvio on sellainen, jonka olet päättänyt haluta ja pitää?

Sanonpa vaan, että älä hämmästy sitten, jos lapsista ei aikuistuttua kamalasti kuulu eikä heitä näy. He ehkä ajattelevat, että olkoon äiti nyt onnellinen omine kuvioineen, piste. Aistikoon siellä itsekseen ihan rauhassa tämän hyvän palveluksen, jonka meille kaikille teki. Piste.

 

Joo. Mäkin kysyin (isäni jo kuoltua) äidiltäni, miksi ihmeessä jäi siihen suhteeseen, jossa isäni petti häntä todella törkeällä tavalla ja jossa suhde ei koskaan korjautunut. Vastaus oli jotain tuollaista. Oli sanonut isälleni (joka usein  oli halunnut erota), että tässä ollaan ja erota ei. Piste. Viis siitä, mitä se meille lapsillle aiheutti. No silti en ole äitiini välejä katkaissut... säälittää vain se tapa, jolla heitti monta vuotta omasta elämästään ja meidän lastenkin elämästä hukkaan vain omien periaatteidensa vuoksi.

Minun äitini päätti myös jäädä, vaikka isä petti tosi törkeästi tosi monen kanssa. Mutta koen silti lapsuuteni olleen normaali ja iloinen, enhän tiennyt pettämisistä eikä riitoja ollut. Muistan vain sellaisia tunnelmia joskus olleen, että äiti on surullisen ja ilmeettömän näköinen.

Miten koet, että sun lapsuus siis meni hukkaan? Itse en koe niin.

Uskon, että lapsuuteni olisi ollut onnellisempi, jos vanhempani olisivat osanneet elää onnellisemman elämän.  Juurikin sen äidin ajoittaisen surun ja ilmeettömyyden muistan. Äiti tavallaan sitoi kaiken sen energian, mitä hänellä oli, meihin lapsiin. Tavallaan oli hyvä äiti, mutta samalla myös sitova... sellainen, josta oli vaikea rimpuilla irti. Ja isä oli siinä meidän perhekuviossa jossain kehän ulkopuolella, se tärkein yksikkö oli me lapset + äiti. Luulen, että jos vanhempamme olisivat eronneet, suhde isääni olisi ollut vahvempi, koska hän ei ollut huono ja epäluotettava isä, vaikka oli sellainen puolisona. Nuorena naisena haksahdin pari kertaa isäni kaltaisiin miehiin. Jos mulla olisi ollut roolimallina äiti, joka ei olisi ollut suhteessa sellaisen miehen kanssa, nuo virheet olisin ehkä osannut välttää. Ja nyt aikuisena (+40) olen siis ihan sinut lapsuuteni kanssa... mutta kovan työn se vaati ja koen, että toisenlaisen lapsuus oli tehnyt omankin elämäni helpommaksi.

Täällä käsitellään nyt paljon lapsia eroon liittyen. AP:lla ei ole lapsia. Palataanpa siihen alkuperäiseen aiheeseen kuinka pettämisestä voi toipua.

"- Vuoroasumisen kaltaiset ratkaisut yleistyvät, koska ne sopivat vanhemmille. Lapset reissaavat kotien välillä reppu selässään. Elämä on jatkuvaa lähtemistä. Kukaan aikuinen ei todella tiedä, miltä näistä lapsista tuntuu. "

Tätä en lapsilleni ikinä halua. En myöskään halua olla poissa puolet heidän lapsuudestaan. En ikinä!

Vierailija kirjoitti:

Täällä käsitellään nyt paljon lapsia eroon liittyen. AP:lla ei ole lapsia. Palataanpa siihen alkuperäiseen aiheeseen kuinka pettämisestä voi toipua.

HILJAA! Meitä kiinnostaa vaan päteä!

T. Koko AV

Monenlaista näkökulmaa ja kommenttia täällä. Minä ainakin ymmärrän erittäin hyvin sen, että ydinperhettä ei kannata lapsilta rikkoa isän panojen takia. Se on todella lapsiaan rakastavan äidin ratkaisu. Tähän tarvitaan vain äidiltä kypsyyttä ja vahvuutta sekä tunnetaitoja.

Näen työssäni paljon uusperhesotkuja ja moni erolapsi oireilee. Kyllä aikuinen nainen osaa paremmin käsitellä niitä tunteita, mitä miehen petturuus aiheuttaa. Lapset ovat keskeneräisiä ja aina vanhempien eron myötä kokevat trauman ja joutuvat käsittelemään hankalia tunteita. Hankalat tunteet tuplaantuvat lapsilla kun mukaan alkaa tulla niitä äiti- ja isäpuolta sekä uusperhesisaruksia. Olen tavannut uskomattoman epäkypsiä ja epäempaattisia ”äitipuolia”, jotka kokevat mustasukkaisuutta suhteessa miehensä lapsiin ja alkavat ilkeilsi miehen lapsille. Mitä siitä seuraa lapsille? Viimeistään teini-iässä masennusta, itsetuhoisuutta, päihdepulmia jne. Kannattaako oikeasti laittaa lapset maksamaan isin seksiseikkailuista?

Paljon parempi lasten kehitykselle on se, että äiti käsittelee keskenkasvuisen pettäjäisän toilailuista syntyneet tunteet, kuin että lapset sotketaan näihin kuvioihin. Aikuisella on kuitenkin paljon paremmat kyvyt ja taidot käsitellä elämässä vaikeuksia ja niiden aiheuttamia tunteita. Aina voi hakea myös ammattiapua, jos ei siihen yksin pysty. Moni aikuinen kyllä pystyy.

Tsemppiä kaikille fiksuilla ja rakastaville äideille, jotka ovat päättäneet tarjota lapsille ehjän ydinperheen, vaikka keskenkasvuinen isä ei osaakaan toimia parisuhteessa niin kuin odotettiin. Lapset ovat pieniä vain hetken. Omaa elämää ehtii jatkaa myöhemminkin, jos mies ei siihenkään mennessä ole kasvanut ja kypsynyt ihmisenä.

Tsemppiä kirjoitti:

Monenlaista näkökulmaa ja kommenttia täällä. Minä ainakin ymmärrän erittäin hyvin sen, että ydinperhettä ei kannata lapsilta rikkoa isän panojen takia. Se on todella lapsiaan rakastavan äidin ratkaisu. Tähän tarvitaan vain äidiltä kypsyyttä ja vahvuutta sekä tunnetaitoja.

Näen työssäni paljon uusperhesotkuja ja moni erolapsi oireilee. Kyllä aikuinen nainen osaa paremmin käsitellä niitä tunteita, mitä miehen petturuus aiheuttaa. Lapset ovat keskeneräisiä ja aina vanhempien eron myötä kokevat trauman ja joutuvat käsittelemään hankalia tunteita. Hankalat tunteet tuplaantuvat lapsilla kun mukaan alkaa tulla niitä äiti- ja isäpuolta sekä uusperhesisaruksia. Olen tavannut uskomattoman epäkypsiä ja epäempaattisia ”äitipuolia”, jotka kokevat mustasukkaisuutta suhteessa miehensä lapsiin ja alkavat ilkeilsi miehen lapsille. Mitä siitä seuraa lapsille? Viimeistään teini-iässä masennusta, itsetuhoisuutta, päihdepulmia jne. Kannattaako oikeasti laittaa lapset maksamaan isin seksiseikkailuista?

Paljon parempi lasten kehitykselle on se, että äiti käsittelee keskenkasvuisen pettäjäisän toilailuista syntyneet tunteet, kuin että lapset sotketaan näihin kuvioihin. Aikuisella on kuitenkin paljon paremmat kyvyt ja taidot käsitellä elämässä vaikeuksia ja niiden aiheuttamia tunteita. Aina voi hakea myös ammattiapua, jos ei siihen yksin pysty. Moni aikuinen kyllä pystyy.

Tsemppiä kaikille fiksuilla ja rakastaville äideille, jotka ovat päättäneet tarjota lapsille ehjän ydinperheen, vaikka keskenkasvuinen isä ei osaakaan toimia parisuhteessa niin kuin odotettiin. Lapset ovat pieniä vain hetken. Omaa elämää ehtii jatkaa myöhemminkin, jos mies ei siihenkään mennessä ole kasvanut ja kypsynyt ihmisenä.

Ihan niinkun se olisi aina mies joka suhteessa pettää...

Jatka arkea. Arjen rutiinien noudattaminen vie eteenpäin. Onko sulla läheistä jolle puhua? Myös ammatriauttajan kanssa keskustelusta voi olla apua. Eroryhmäkin voi olla hyödyksi. Liiku. Mulla metsässä olo ja pyöräily auttoivat pahimman yli. Sitten jossakin vaiheessa tuli halu aloittaa uusi harrastus jne. Sovi miehesi kanssa kumpi menee häihin tai pohdi pystyttekö käyttäytymään sielä asiallisesti yhdessä. Voimia jaksaa. Erosta pääsee yli ajankanssa ja uskottomuuden kokemus helpottaa ajan kanssa.

Tsemppiä kirjoitti:

Monenlaista näkökulmaa ja kommenttia täällä. Minä ainakin ymmärrän erittäin hyvin sen, että ydinperhettä ei kannata lapsilta rikkoa isän panojen takia. Se on todella lapsiaan rakastavan äidin ratkaisu. Tähän tarvitaan vain äidiltä kypsyyttä ja vahvuutta sekä tunnetaitoja.

Näen työssäni paljon uusperhesotkuja ja moni erolapsi oireilee. Kyllä aikuinen nainen osaa paremmin käsitellä niitä tunteita, mitä miehen petturuus aiheuttaa. Lapset ovat keskeneräisiä ja aina vanhempien eron myötä kokevat trauman ja joutuvat käsittelemään hankalia tunteita. Hankalat tunteet tuplaantuvat lapsilla kun mukaan alkaa tulla niitä äiti- ja isäpuolta sekä uusperhesisaruksia. Olen tavannut uskomattoman epäkypsiä ja epäempaattisia ”äitipuolia”, jotka kokevat mustasukkaisuutta suhteessa miehensä lapsiin ja alkavat ilkeilsi miehen lapsille. Mitä siitä seuraa lapsille? Viimeistään teini-iässä masennusta, itsetuhoisuutta, päihdepulmia jne. Kannattaako oikeasti laittaa lapset maksamaan isin seksiseikkailuista?

Paljon parempi lasten kehitykselle on se, että äiti käsittelee keskenkasvuisen pettäjäisän toilailuista syntyneet tunteet, kuin että lapset sotketaan näihin kuvioihin. Aikuisella on kuitenkin paljon paremmat kyvyt ja taidot käsitellä elämässä vaikeuksia ja niiden aiheuttamia tunteita. Aina voi hakea myös ammattiapua, jos ei siihen yksin pysty. Moni aikuinen kyllä pystyy.

Tsemppiä kaikille fiksuilla ja rakastaville äideille, jotka ovat päättäneet tarjota lapsille ehjän ydinperheen, vaikka keskenkasvuinen isä ei osaakaan toimia parisuhteessa niin kuin odotettiin. Lapset ovat pieniä vain hetken. Omaa elämää ehtii jatkaa myöhemminkin, jos mies ei siihenkään mennessä ole kasvanut ja kypsynyt ihmisenä.

Ei niihin uusperhekuvioihin ole pakko lähteä mukaan. Ei ydinperheen säilyttäminen ole mikään arvo sinänsä, monenlaisia perheitä maailmaan mahtuu. Sävy jolla ihmisistä kirjoitat ("miehen panot", "keskenkasvuinen pettäjäisä") on jo sellainen, että siitä huomaa, että sisälläsi on vihaa, kovuutta ja halveksuntaa sekä miestä että näitä toisia naisia kohtaan.... ei se mitänkään voi olla välittymättä lapselle.

Tsemppiä kirjoitti:

Monenlaista näkökulmaa ja kommenttia täällä. Minä ainakin ymmärrän erittäin hyvin sen, että ydinperhettä ei kannata lapsilta rikkoa isän panojen takia. Se on todella lapsiaan rakastavan äidin ratkaisu. Tähän tarvitaan vain äidiltä kypsyyttä ja vahvuutta sekä tunnetaitoja.

Näen työssäni paljon uusperhesotkuja ja moni erolapsi oireilee. Kyllä aikuinen nainen osaa paremmin käsitellä niitä tunteita, mitä miehen petturuus aiheuttaa. Lapset ovat keskeneräisiä ja aina vanhempien eron myötä kokevat trauman ja joutuvat käsittelemään hankalia tunteita. Hankalat tunteet tuplaantuvat lapsilla kun mukaan alkaa tulla niitä äiti- ja isäpuolta sekä uusperhesisaruksia. Olen tavannut uskomattoman epäkypsiä ja epäempaattisia ”äitipuolia”, jotka kokevat mustasukkaisuutta suhteessa miehensä lapsiin ja alkavat ilkeilsi miehen lapsille. Mitä siitä seuraa lapsille? Viimeistään teini-iässä masennusta, itsetuhoisuutta, päihdepulmia jne. Kannattaako oikeasti laittaa lapset maksamaan isin seksiseikkailuista?

Paljon parempi lasten kehitykselle on se, että äiti käsittelee keskenkasvuisen pettäjäisän toilailuista syntyneet tunteet, kuin että lapset sotketaan näihin kuvioihin. Aikuisella on kuitenkin paljon paremmat kyvyt ja taidot käsitellä elämässä vaikeuksia ja niiden aiheuttamia tunteita. Aina voi hakea myös ammattiapua, jos ei siihen yksin pysty. Moni aikuinen kyllä pystyy.

Tsemppiä kaikille fiksuilla ja rakastaville äideille, jotka ovat päättäneet tarjota lapsille ehjän ydinperheen, vaikka keskenkasvuinen isä ei osaakaan toimia parisuhteessa niin kuin odotettiin. Lapset ovat pieniä vain hetken. Omaa elämää ehtii jatkaa myöhemminkin, jos mies ei siihenkään mennessä ole kasvanut ja kypsynyt ihmisenä.

Kiitos tästä! T. se äiti, joka ei hajota ydinperhettään, vaikka keskenkasvuinen isä ei parisuhteessa ole sellainen, kuin olisin halunnut

Vierailija kirjoitti:

Edellytyksenä toimivalle suhteelle pettämisen jälkeen on se, että sinun täytyy pystyä antamaan anteeksi miehellesi ja päästä yli pettämisestä lopullisesti. Tarkoittaen siis, että et voi vedota pettämiseen, jos riitelette, etkä voi ajatella miehen olevan sinulle jotain velkaa, koska on pettänyt. Et siis voi käyttää pettämistä lyömäaseena tai ottaa ylivaltaa suhteessa, mihin pettämisen uhrina helposti kokee olevansa oikeutettu.

Toinen on luottamuksen rakentaminen uudelleen. Pystytkö luottamaan, että miehesi on uskollinen silloinkin, kun hän jää ylitöihin, lähtee työmatkalle, kaveriporukan kanssa reissuun/illanviettoon? Pystytkö pitämään itsesi kurissa, kun mies on toisessa huoneessa ja hänen puhelimeensa kilahtaa viesti, ettet vilkaise lähettäjää?

Tämä on kyllä jonkun kynästä, joka ei ole tullut petetyksi? En ole kuullut koskaan kenenkään petetyn sanovan, että on päässyt täysin yli. Parisuhdeterapeutitkin korostavat, että siitä ei pääse yli ja luottamuspula on.

Keskeistä on tulla toimeen epävarmuuden kanssa ja keskittyä hyviin asioihin. Että rakkautta on silloinkin kun pelottaa.

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä kirjoitti:

Monenlaista näkökulmaa ja kommenttia täällä. Minä ainakin ymmärrän erittäin hyvin sen, että ydinperhettä ei kannata lapsilta rikkoa isän panojen takia. Se on todella lapsiaan rakastavan äidin ratkaisu. Tähän tarvitaan vain äidiltä kypsyyttä ja vahvuutta sekä tunnetaitoja.

Näen työssäni paljon uusperhesotkuja ja moni erolapsi oireilee. Kyllä aikuinen nainen osaa paremmin käsitellä niitä tunteita, mitä miehen petturuus aiheuttaa. Lapset ovat keskeneräisiä ja aina vanhempien eron myötä kokevat trauman ja joutuvat käsittelemään hankalia tunteita. Hankalat tunteet tuplaantuvat lapsilla kun mukaan alkaa tulla niitä äiti- ja isäpuolta sekä uusperhesisaruksia. Olen tavannut uskomattoman epäkypsiä ja epäempaattisia ”äitipuolia”, jotka kokevat mustasukkaisuutta suhteessa miehensä lapsiin ja alkavat ilkeilsi miehen lapsille. Mitä siitä seuraa lapsille? Viimeistään teini-iässä masennusta, itsetuhoisuutta, päihdepulmia jne. Kannattaako oikeasti laittaa lapset maksamaan isin seksiseikkailuista?

Paljon parempi lasten kehitykselle on se, että äiti käsittelee keskenkasvuisen pettäjäisän toilailuista syntyneet tunteet, kuin että lapset sotketaan näihin kuvioihin. Aikuisella on kuitenkin paljon paremmat kyvyt ja taidot käsitellä elämässä vaikeuksia ja niiden aiheuttamia tunteita. Aina voi hakea myös ammattiapua, jos ei siihen yksin pysty. Moni aikuinen kyllä pystyy.

Tsemppiä kaikille fiksuilla ja rakastaville äideille, jotka ovat päättäneet tarjota lapsille ehjän ydinperheen, vaikka keskenkasvuinen isä ei osaakaan toimia parisuhteessa niin kuin odotettiin. Lapset ovat pieniä vain hetken. Omaa elämää ehtii jatkaa myöhemminkin, jos mies ei siihenkään mennessä ole kasvanut ja kypsynyt ihmisenä.

Ihan niinkun se olisi aina mies joka suhteessa pettää...

No tässä ketjussa käsitelläänkin pettäviä miehiä ja kirjoittajat ovat naisia. Siksi näkökulma nyt tällä kertaa näin päin.

Tsemppiä kirjoitti:

Monenlaista näkökulmaa ja kommenttia täällä. Minä ainakin ymmärrän erittäin hyvin sen, että ydinperhettä ei kannata lapsilta rikkoa isän panojen takia. Se on todella lapsiaan rakastavan äidin ratkaisu. Tähän tarvitaan vain äidiltä kypsyyttä ja vahvuutta sekä tunnetaitoja.

Näen työssäni paljon uusperhesotkuja ja moni erolapsi oireilee. Kyllä aikuinen nainen osaa paremmin käsitellä niitä tunteita, mitä miehen petturuus aiheuttaa. Lapset ovat keskeneräisiä ja aina vanhempien eron myötä kokevat trauman ja joutuvat käsittelemään hankalia tunteita. Hankalat tunteet tuplaantuvat lapsilla kun mukaan alkaa tulla niitä äiti- ja isäpuolta sekä uusperhesisaruksia. Olen tavannut uskomattoman epäkypsiä ja epäempaattisia ”äitipuolia”, jotka kokevat mustasukkaisuutta suhteessa miehensä lapsiin ja alkavat ilkeilsi miehen lapsille. Mitä siitä seuraa lapsille? Viimeistään teini-iässä masennusta, itsetuhoisuutta, päihdepulmia jne. Kannattaako oikeasti laittaa lapset maksamaan isin seksiseikkailuista?

Paljon parempi lasten kehitykselle on se, että äiti käsittelee keskenkasvuisen pettäjäisän toilailuista syntyneet tunteet, kuin että lapset sotketaan näihin kuvioihin. Aikuisella on kuitenkin paljon paremmat kyvyt ja taidot käsitellä elämässä vaikeuksia ja niiden aiheuttamia tunteita. Aina voi hakea myös ammattiapua, jos ei siihen yksin pysty. Moni aikuinen kyllä pystyy.

Tsemppiä kaikille fiksuilla ja rakastaville äideille, jotka ovat päättäneet tarjota lapsille ehjän ydinperheen, vaikka keskenkasvuinen isä ei osaakaan toimia parisuhteessa niin kuin odotettiin. Lapset ovat pieniä vain hetken. Omaa elämää ehtii jatkaa myöhemminkin, jos mies ei siihenkään mennessä ole kasvanut ja kypsynyt ihmisenä.

Mikä sinun näkökulmasi on, onko parempi erota, kun lapset ovat noin parikymppisiä ja jo "omillaan"?

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä kirjoitti:

Monenlaista näkökulmaa ja kommenttia täällä. Minä ainakin ymmärrän erittäin hyvin sen, että ydinperhettä ei kannata lapsilta rikkoa isän panojen takia. Se on todella lapsiaan rakastavan äidin ratkaisu. Tähän tarvitaan vain äidiltä kypsyyttä ja vahvuutta sekä tunnetaitoja.

Näen työssäni paljon uusperhesotkuja ja moni erolapsi oireilee. Kyllä aikuinen nainen osaa paremmin käsitellä niitä tunteita, mitä miehen petturuus aiheuttaa. Lapset ovat keskeneräisiä ja aina vanhempien eron myötä kokevat trauman ja joutuvat käsittelemään hankalia tunteita. Hankalat tunteet tuplaantuvat lapsilla kun mukaan alkaa tulla niitä äiti- ja isäpuolta sekä uusperhesisaruksia. Olen tavannut uskomattoman epäkypsiä ja epäempaattisia ”äitipuolia”, jotka kokevat mustasukkaisuutta suhteessa miehensä lapsiin ja alkavat ilkeilsi miehen lapsille. Mitä siitä seuraa lapsille? Viimeistään teini-iässä masennusta, itsetuhoisuutta, päihdepulmia jne. Kannattaako oikeasti laittaa lapset maksamaan isin seksiseikkailuista?

Paljon parempi lasten kehitykselle on se, että äiti käsittelee keskenkasvuisen pettäjäisän toilailuista syntyneet tunteet, kuin että lapset sotketaan näihin kuvioihin. Aikuisella on kuitenkin paljon paremmat kyvyt ja taidot käsitellä elämässä vaikeuksia ja niiden aiheuttamia tunteita. Aina voi hakea myös ammattiapua, jos ei siihen yksin pysty. Moni aikuinen kyllä pystyy.

Tsemppiä kaikille fiksuilla ja rakastaville äideille, jotka ovat päättäneet tarjota lapsille ehjän ydinperheen, vaikka keskenkasvuinen isä ei osaakaan toimia parisuhteessa niin kuin odotettiin. Lapset ovat pieniä vain hetken. Omaa elämää ehtii jatkaa myöhemminkin, jos mies ei siihenkään mennessä ole kasvanut ja kypsynyt ihmisenä.

Kiitos tästä! T. se äiti, joka ei hajota ydinperhettään, vaikka keskenkasvuinen isä ei parisuhteessa ole sellainen, kuin olisin halunnut

Aika näyttää, onko ratkaisusi oikea. Lapsesi tulevat kertomaan sen sinulle ja oma veikkaukseni on, että heiltä et saa kiitettävää arvosanaa. Surullista, mitä teet lapsillesi.