Lue keskustelun säännöt.
Lapsellinen mies - JSS?
mieslapsenäiti
02.07.2018 |
Alkaa usko loppua. Olen seurustellut n. 3 vuotta kolmekymppisen mieheni kanssa. Ongelmana on se, että hän on aivan järjettömän lapsellinen ja ei hyvällä tavalla. Hän on perheensä ainoa lapsi ja äitinsä hemmotellut pilalle josta varmaan nämäkin jutut johtuu.
- Ei osaa käyttää rahaa. On ulosotossa, käyttää rahaa miten sattuu (on ollut myös pitkiä jaksoja työttömänä ja syyllisti minua kun en pystynyt pitämään varsin kulurikasta elämäntyyliämme yllä yhdellä palkalla) eikä ymmärrä että jos tilillä on vaikka 300e, se ei ole tuhlattavaksi vaan sillä pitäisi pärjätä koko loppukuu. Saattaa käyttää sen salaa nettikasinoille tai muualle.
- Valehtelee. Yllä mainitsemani rahan käyttö on isoin ongelma, tulojen pienuuden takia meillä ei ole "omia rahoja" vaan kaikki menee kuluihin lähestulkoon mitä saamme. Hän ei ymmärrä vaan käyttää rahaa mitä ihmeellisimpiin kohteisiin (lahjoittaa joillekkin pelistreamaajille???) ja pelaa nettikasinolla ja luulee etten osaa päässäni laskea paljon rahaa pitäisi vielä olla jäljellä. Valehdellut myös suhteen alussa nostaakseen omaa imagoaan. Saattaa valehdella ihan pienistäkin asioista joka taas syö luottamusta.
- Kiukuttelee ja purkaa kaiken minuun. Kaikki on aina minun vikani ja jos asiat eivät mene hänen haluamallaan tavalla, hän suuttuu. Asia saattaa olla ihan todella pieni, esimerkiksi hän saattaa suuttua kun en halua mennä citymarkettiin koska asiat saa lidlistä halvemmalla. Hän heittäytyy aivan järjettömän raivon valtaan ja ei suostu enää lähtemään ollenkaan. Tämä voi olla too much information MUTTA hänellä oli nivusessa joku ihme mätivä patti (naurattaa melkein kirjottaa tätä) ja hän ei itse yltänyt sorkkimaan sitä. Sanoin että sen kanssa pitää mennä lääkäriin enkä halunnut koskea siihen niin hän sitten uhkaili että käyttää viimeiset ruokarahamme siihen että menee yksityiselle lääkäriasemalle, koska HÄNHÄN EI JONOTA ja ala tuhlaamaan arvokasta työttömän aikaansa istumalla terveyskeskuksessa ja se on kuulemma minun vikani kun en suostu auttamaan häntä.
- On tekopyhä. Esimerkiksi hän jaksaa aina toitottaa kuinka maailman ärsyttävin asia on typerät ihmiset, mutta hän ei kyllä itse ole todellakaan siunattu millään einsteinin hoksottimilla. Normaalit loogista päättelykykyä ja ohjeiden seuraamista vaativat asiat saattavat olla hänelle aivan liian vaikeita (esim huonekalujen kokoaminen) ja hän alkaa ensin tekemään ja sitten vasta katsomaan ohjeita. Ei siinä mitään mutta tuo tekopyhyys raivostuttaa.
- Ylimielisyys. Jos hän sattuu saamaan jostain töitä (on parempipalkkaisissa hommissa kuin minä), hänestä tulee suoraan sanottuna aivan helvetin ylimielinen. Rahaa on yhtäkkiä kuin roskaa ja kaikki muut ihmiset on pelkkää saastaa jos he sattuvat tienaamaan häntä vähemmän. Riidoissa kiristää minua sillä ettei maksukykyni ole yhtä hyvä kuin hänellä, ja saattaa heitellä jotain "tuu sitte puhumaan ku sun vuositulot on yhtä hyvät kun mulla" vaikkei se liity asiaan mitenkään.
Haluaisin lapsia, ja hänkin haluaa. Haluaisin saada taloudellisen tilanteen siihen kuntoon että voisimme alkaa säästämään omaan asuntoon. Haluaisin naimisiin. Hänkin haluaa näitä kaikkia asioita, mutta ei ymmärrä että minulla on jo yksi lapsi ja se on hän. Hän osaa olla aivan ihana, huomioi minua, on todella hauska ja saa minut nauramaan ja oloni turvalliseksi MUTTA kun on huono päivä, se todella on huono.
Onko kellään kokemusta että mies onkin kasvanut aikuiseksi vai tuhlaanko vain aikaani? En haluaisi millään erota hänestä mutta nyt kun noita huonoja päiviä on tullut viime aikoina monta viikkoon, alkaa usko pikkuhiljaa horjua. Haluaisin saada juttumme toimimaan mutta tandempyörän polkeminen yksin ylämäkeen alkaa verottaa voimia kovasti.
Kommentit (110)
aloittaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harvoin sanon näin, mutta mitä v*ttua?!? Juokse nyt mahdollisimman kauas, ja käytä tuplaehkäisyä kunnes olet päässyt sinne mahdollisimman kauas. Miehesi on kamala ihminen ja kumppani, ja olisi kammottava isä.
Miksi teillä muuten on yhteiset rahat, vai onko? Tai miten tuo "viimeiset ruokarahat" -tilanne pääsi syntymään?
Tulot on tosiaan molemmilla tosi pienet (mies satunnaisissa töissä ja työttömyyspäivärahalla) ja minä palkkatöissä joista tienaa aika huonosti. Minun palkastani maksetaan vuokra ja sähkö ym. eikä sen jälkeen jää juurikaan rahaa, ja miehen rahojen tullessa vähän miten sattuu maksetaan eläminen eli ruuat ym.
Usko minua, ET halua ko. miehen kanssa lapsia. Jos välttämättä haluat pitäää miehen jonkinlaisena viihdyttäjänä, niin ei lapsia, eri asunnot, eri rahat, ja tapaatte vain hauskanpidon merkeissä kun molemmille sopii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aloittaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta riittääkö sinulle ne muutamat hyvät päivät? Kuitenkin niidenkin aikana mietit ja toivot ettei niitä huonoja päiviä tulisi.
Hyvässä parisuhteessa huonoja päiviä on myös, mutta harvoin, ja ne käsitellään aikuismaisesti. Hyvien päivien aikana ei pelätä niitä huonoja.
Onko sinulla näin?
Jos on, pitäisi sinun tehdä johtopäätöksesi. Itse valitset kenen kanssa haluat olla. Itse en missään nimessä hyväksyisi tuollaista käytöstä vaikka se tapahtuisi vaan kerran kuussa. Oletko jotenkin riippuvainen häneatä? Normaali ihminen lennätyäisi tuollaisen ulos kuin leppäkeihään.
Aiemmin ajattelin, että hän on vain tuollainen "hyvässä" mielessä eli kestin tilanteen. Nyt temppuilua ja kiukuttelua ym. on alkanut lisääntyvissä määrin valtaamaan arkeamme josta tämäkin pohdinta on sitten lähtenyt liikenteeseen. En tiedä hyväksynkö enää sitä että "hän on vain tuollainen". Olen menettänyt paljon asioita hänen vuokseen (säästöni, olen vaihtanut kaupunkia ja jättänyt kaiken taakseni ym) ja tuntuu, että kaikki urhaukset olisi turhia jos nyt luovutan. Sen takia varmaan kestänkin vähän enemmän kuin minun pitäisi. Ja juurikin tuo aiemmin mainitseva anteeksianto ja unohtaminen on virheeni, olen ihan liian kiltti ja luovutan helposti. Hänen kanssaan pitäisi varmaan laittaa kova kovaa vastaan mutta en ole sellainen. Kuvittelen että tekemällä hyvää saa sitä myös takaisin mutta varsinkin viime aikoina se ei todellakaan ole mennyt niin.
Luovutan. Jos tää nyt oli totta, sulla otselläsi on myös aika pahoja ongelmia kun alistut tuollaisen sekopään heittopussiksi. Onnea vaan, me yritettiin varoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Usko minua, ET halua ko. miehen kanssa lapsia. Jos välttämättä haluat pitäää miehen jonkinlaisena viihdyttäjänä, niin ei lapsia, eri asunnot, eri rahat, ja tapaatte vain hauskanpidon merkeissä kun molemmille sopii.
Ongelmana tuossakin sopimuksessa olisi se, että hän kertonut, että hänellä ei ole minkäänlaisia välejä keneenkään exäänsä. Hän katkaisee kaikki välit ja on uhkaillut minuakin eron tullessa mm. että aikoo tuhota elämäni täällä uudessa kaupungissa, ja että kun hän on saanut työnsä tehtyä minulla ei ole täällä enää yhtäkään ihmistä joka haluaisi olla kontaktissa minuun. Hän pahimmissa raivokohtauksissa on myös hajottanut omaisuuttani ja se pelottaa minua, että en välttämättä halutessani edes pääsisi hänestä eroon.
"Olen menettänyt paljon asioita hänen vuokseen"
Ja tulet menettämään vielä aika paljon enemmän :) Kun raivopäissään hakkaa sut ekan kerran. Ja kun haluaisit jo tosissasi irti, muttet uskalla enää lähteä koska pelkäät miehen toteuttavan tappouhkauksensa. Ja jos lähdetkin, tervetuloa vuosikausien olan yli vilkuilu ja pelko. Ei pelkästään sulle, vaan myös sun läheisille.
Kuullostaako överiltä? Mun paras kaveri ei asu enää Suomessa. Osaatkohan yhtään arvella miksi? Mikähän vois olla sellainen syy että hyvä työ, perhe ja ystävät piti jättää? Ja niin, "mutkun se on kuitenkin sitä ja tätä ja tota." Siinä meinas kuule omatkin voimat loppua, voin kertoa. Viiden vuoden helvetti.
Anteeksi vaan mutta onko tuolla miehellä koivuhalon kokoinen lerssi ja onko hän mielettömän mahtava panomies? Vai miksi olet tuollaisen työttömän, peliongelmaisen, valehtelevan ja vi***maisen luuserin kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei yhteisiä rahoja peliongelmaisen ja ulosotossa olevan kanssa! Joudut itsekin pulaan vielä. Järki käteen ja omat rahat ja oma asunto jos välttämättä tuota helvettiä haluat jatkaa.
Juuri tämä tuli minullekin ekana mieleen. Rahankäyttö on yksi elämisen perustaidoista. Pääsee mies opettelemaan tätä taitoa omilla rahoillaan. Tietenkin taloudellinen apu todellisessa hädässä sekä reiluus kuuluu parisuhteeseen, mutta saatko tuota vastavuoroisesti itsellesi?
aloittaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usko minua, ET halua ko. miehen kanssa lapsia. Jos välttämättä haluat pitäää miehen jonkinlaisena viihdyttäjänä, niin ei lapsia, eri asunnot, eri rahat, ja tapaatte vain hauskanpidon merkeissä kun molemmille sopii.
Ongelmana tuossakin sopimuksessa olisi se, että hän kertonut, että hänellä ei ole minkäänlaisia välejä keneenkään exäänsä. Hän katkaisee kaikki välit ja on uhkaillut minuakin eron tullessa mm. että aikoo tuhota elämäni täällä uudessa kaupungissa, ja että kun hän on saanut työnsä tehtyä minulla ei ole täällä enää yhtäkään ihmistä joka haluaisi olla kontaktissa minuun. Hän pahimmissa raivokohtauksissa on myös hajottanut omaisuuttani ja se pelottaa minua, että en välttämättä halutessani edes pääsisi hänestä eroon.
Eikö tuo vain ole suurempi syy lähteä niin pian kuin mahdollista? Mitä nopeammin sen parempi. Ei normaali ihminen tuolla tavalla uhkaile. Sinä vaan keksit syitä jäädä. Voi olka että lopula keksit niitä syitä niin paljon, että jäät. Siinä sinulla kaamea helvetti loppuelämäksi. Surullista, mutta sinä päätät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Googlaapas "trauma bonding". Mies ei ole elämäsi rakkaus, vaan olet koukussa siihen vuoristoratamaisuuden ja jatkuvien pettymysten ja niitä seuraavien hyvien hetkien aiheuttamaan hormoni- ja välittäjäainemyrskyyn. Lisäksi tunnetta ylläpitää omat haaveesi ja kuvitelmasi, "jos mies olisi vaan koko ajan sellainen kuin hyvinä hetkinä niin kaikki olisi täydellistä". Eroaminen tuntuu lähes mahdottomalta, mutta on oikeastaan ainut vaihtoehto jos haluaa säilyttää oman terveytensä, niin henkisen kuin fyysisenkin.
T: Persoonallisuushäiriöisen alkoholistin eksä
Tulipa paha mieli jo teidän koirienkin puolesta. Ei kukaan täyspäinen kohtele lemmikkejään noin. Eikä sinua.
Nyt järki käteen hyvä ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi vaan mutta onko tuolla miehellä koivuhalon kokoinen lerssi ja onko hän mielettömän mahtava panomies? Vai miksi olet tuollaisen työttömän, peliongelmaisen, valehtelevan ja vi***maisen luuserin kanssa?
Jokin osa minusta ei osaa ajatella, että hän olisi tuollainen. Ajattelen että sisimmässään hän on se ihana ja minulle niin kovin rakas ihminen joka rakastaa minua myös takaisin. Ja muna on ihan normaalin kokoinen, panotaidotkin samaa luokkaa eli sillä ei kyllä ole merkitystä tässä päätöksessä :D
Jostain syystä koen kamalaa huonoa omatuntoa kun edes kirjoitin hänestä noita inhottavia asioita (vaikka ne ovatkin totta). En pysty kertomaan kenellekkään oikeassa elämässä hänen taipumuksistaan täysin rehellisesti ettei hän joudu huonoon valoon ystävieni silmissä. En tiedä miksi puolustelen häntä tai hänen kulissiaan. Kai olen ottanut jonkinlaisen äidin roolin puolison roolin sijasta kun koen leijonaemomaista tarvetta puolustaa häntä vaikka hän on mikä on.
Vierailija kirjoitti:
Googlaapas "trauma bonding". Mies ei ole elämäsi rakkaus, vaan olet koukussa siihen vuoristoratamaisuuden ja jatkuvien pettymysten ja niitä seuraavien hyvien hetkien aiheuttamaan hormoni- ja välittäjäainemyrskyyn. Lisäksi tunnetta ylläpitää omat haaveesi ja kuvitelmasi, "jos mies olisi vaan koko ajan sellainen kuin hyvinä hetkinä niin kaikki olisi täydellistä". Eroaminen tuntuu lähes mahdottomalta, mutta on oikeastaan ainut vaihtoehto jos haluaa säilyttää oman terveytensä, niin henkisen kuin fyysisenkin.
T: Persoonallisuushäiriöisen alkoholistin eksä
Todella mielenkiintoinen aihe, kiitos! Voisikohan tuo olla se syy minullakin miksi lähteminen on niin vaikeaa... Täytyy perehtyä lisää aiheeseen. Kyllä on nyt pääkoppa ihan solmussa, huh. Taitaa se isompi ongelma olla oma pää kuin tämä itse suhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhä hullummaksi tarina menee! Mies siis oikeasti uhkailee ja manipuloi kaikin tavoin. Tuo ei todellakaan
ole rakkautta- minkälaisen kuvan olet lapsuudenperheessäsi saanut vanhempiesi parisuhteesta jos omasi
mielestäsi on tyydyttävä? Onko sinulla luottoystävää, veljeä tai isää jonka pyydät turvaksesi kun pakkaat
tavarasi ja häivyt mahdollisimman nopeasti? Nyt nielet ylpeytesi ja rehellisesti kerrot koko kuvion jollekulle
läheisellesi. Et olisi ensimmäinen nainen jonka tuollainen rakastava mies hakkaa tai jopa tappaa.
aloittaja kirjoitti:
En osaa kuvitella elämää kenenkään muunkaan kanssa. Kyllä minulla on suurimman osan ajasta hänen kanssaan hyvä olla, mutta tuo kontrasti hyvän ja pahan välillä alkaa vaan verottamaan voimia ihan liikaa... En koskaan tiedä mitä uskaltaa sanoa / mistä se raivo taas tällä kertaa repeää. En tiedä kauan olisi reilua "antaa aikaa" kasvamiselle. Pelottaa jos lähden liian aikaisin.
Kuulostaa tosi mahtavalata ja normaalilta, hei. Nyt valoja päälle jo. Ei missään tapauksessa ainakaan lapsia tuollaisen kanssa, eri asia jos itse haluat jatkaa kärvistelyäsi niin siitä vaan.
Voi haloo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä tätä parisuhteen "normaalipäivien" ja "hyvien ja huonojen" päivien vertailua ja laskemista. Eikö arjessa ja yhdessä eläessä joka päivä ole "normaalipäivä"? Se on se todellisuus ja tilanne jossa elät, ja ne ikävämmätkin päivät on sun normaalitilaa. Haluatko elää myös niissä?
NARSISMIN uhri - lue sairaudestaan kaikki , sinulla voi olla vielä Elämä edessä.
Vierailija kirjoitti:
Tässä nähdään, ettei k'ilt-timieh^en todellakaan ole mahdotonta löytää itselleen naista, niin kuin palstalla yleensä väitetään.
Mihin viittaat?
Ap:n mies ei kyllä vaikuttanut miltään kil**imiäheltä ??
No nyt kyllä ihmetyttää MIKSI olet tuon miehen kanssa yhdessä?
Mutta jos on pakko olla niin ainakin omat tilit ja rahat. Ja molemmat maksaa yhteiselle tilille asunnon ja ruuat...50/50 suhteessa. Jos jotain jää mies voi ne pelata ja sinä säästää omat rahasi.
Hei ap ,
Sinun miehesi ei muutu tuosta yhtään paremmaksi. Usko kun sanotaan ja lähde
kun vielä voit! Tsemppiä - pystyt siihen kyllä!
Noniin ap täällä. En raaskinut aloittaa tappelua heti illalla (aina tämä sama juttu että en halua niitä hyviä hetkiä "pilata" sillä että jutellaan) mutta onneks mies alotti sitten ihan itse. Menin nukkumaan normaaliin aikaani n. 23 maissa, kello soi 6:15. Mitäpä tekee mies... Kömpii sänkyyn vähän yli KOLME. Heräsin siihen ja sain yskäkohtauksen (nukutaan ikkuna auki ja joskus jos herään öisin, kylmä ilma saa minut astmaatikkona yskimään). Mies päätti sitten tuumata siihen että "mene muualle yskimään" josta suivaannuin.
Hän sanoi että kuulemma vahdin hänen nukkumaanmenoaikojaan ja ties mitä muuta. Hän sanoi että "nyt sit valvotaan" ja mutisi jotain että "opitpahan olemaan" kun laittoi valot päälle ja avasi tietokoneen uudelleen... Kaikkihan lähti siitä että hän ei voi työttömänä sen vertaa kunnioittaa että tulisi ihmisten aikaan sänkyyn tai siirtyisi vaikka olohuoneeseen oleilemaan jos on pakko pitää samanlainen unirytmi kuin 15-vuotiaalla kesälomalaisella...
Aika vaikea siihen on olla heräämättä kun tietokoneensa on 40cm päässä minusta ja tuoli naristen hän nousee ylös ja paiskaa oven kiinni. Menetin malttini ja huusin hänelle takaisin sekä menin sohvalle nukkumaan, yön unien loppusaldo varmaan 3 tuntia.
Sinne se mies jäi tyytyväisenä nukkumaan ja nukkuukin varmaan yli puoleen päivään kun minä lähdin silmät ristissä töihin. Tänään tuntuu taas niin epätoivoiselta ja pahalta...
Jatkan raportointia tänne, en tosiaan uskalla kertoa kellekkään läheiselle ja tänne kertominen auttaa kummasti. Jos saisin tästä ketjusta tarpeeksi voimaa päättää tilanteen suuntaan tai toiseen.
Netissä on pilvin pimein samanlaisia tarinoita. Googlaa vaikka narsistien tuki, tai tarinoita persoonallisuyshäiriöisen kanssa elämisestä.
Jotkut vaan haksahtavat heihin, koska ovat aluksi mukavia, mutta eivät muutu. Alkoholisitia tai peliriippuvaista ei voi kukaan ulkopuolinen parantaa.