Lapsellinen mies - JSS?

Vierailija kirjoitti:

No huhhuh taas kerran! Toivottavasti olet keksinyt koko jutun ap - kuinka kukaan nainen ihan oikeassa

elämässä tuollaista katselisi? Ja vielä haaveilee lapsista tuohon kuvioon ja naimisiin menoa! Älä nyt sitä

lasta ainakaan tee, nyt pilaat ainoastaan oman elämäsi. Avaa silmäsi ja yritä katsoa tilannetta ulkopuolisen

silmin. Suosittelisitko tuollaista suhdetta parhaalle ystävällesi tai siskollesi?

Ihan totta tää on valitettavasti. Jos hän olisi aina tuollainen, eihän tässä olis mitään vaikeuksia mutta kun niitä hyviä päiviä on välissä aina, kerkeen elätellä toiveita että viime suuttuminen olis ollu viimeinen ja muutkin temput jäis historiaan. :/ Jos hän olisi aina sellainen kuin "normaalisti", olisin unelmieni miehen kanssa ja sehän tästä tekeekin hankalaa kun en tiedä onko järkeä odottaa että hän kasvaisi vai voiko todella olla että jonkun henkinen kehitys on lopullisesti pysähtynyt tuolle tasolle. Olen luonteeltani kiltti ja liiankin anteeksiantavainen jolla kai olen tämän kuopan itselleni kaivanut. Mietin että onko jollain samanlaisia kokemuksia ja miten niistä on päästy yli - jos on ylipäätään päästy. 

Kai tämä siis on provo?

Jos ei, niin kauhistus.

Yksi neuvo: ehkäisy. Ikuisesti.

mieslapsenäiti kirjoitti:

Alkaa usko loppua. Olen seurustellut n. 3 vuotta kolmekymppisen mieheni kanssa. Ongelmana on se, että hän on aivan järjettömän lapsellinen ja ei hyvällä tavalla. Hän on perheensä ainoa lapsi ja äitinsä hemmotellut pilalle josta varmaan nämäkin jutut johtuu.

- Ei osaa käyttää rahaa. On ulosotossa, käyttää rahaa miten sattuu (on ollut myös pitkiä jaksoja työttömänä ja syyllisti minua kun en pystynyt pitämään varsin kulurikasta elämäntyyliämme yllä yhdellä palkalla) eikä ymmärrä että jos tilillä on vaikka 300e, se ei ole tuhlattavaksi vaan sillä pitäisi pärjätä koko loppukuu. Saattaa käyttää sen salaa nettikasinoille tai muualle.

- Valehtelee. Yllä mainitsemani rahan käyttö on isoin ongelma, tulojen pienuuden takia meillä ei ole "omia rahoja" vaan kaikki menee kuluihin lähestulkoon mitä saamme. Hän ei ymmärrä vaan käyttää rahaa mitä ihmeellisimpiin kohteisiin (lahjoittaa joillekkin pelistreamaajille???) ja pelaa nettikasinolla ja luulee etten osaa päässäni laskea paljon rahaa pitäisi vielä olla jäljellä. Valehdellut myös suhteen alussa nostaakseen omaa imagoaan. Saattaa valehdella ihan pienistäkin asioista joka taas syö luottamusta.

- Kiukuttelee ja purkaa kaiken minuun. Kaikki on aina minun vikani ja jos asiat eivät mene hänen haluamallaan tavalla, hän suuttuu. Asia saattaa olla ihan todella pieni, esimerkiksi hän saattaa suuttua kun en halua mennä citymarkettiin koska asiat saa lidlistä halvemmalla. Hän heittäytyy aivan järjettömän raivon valtaan ja ei suostu enää lähtemään ollenkaan. Tämä voi olla too much information MUTTA hänellä oli nivusessa joku ihme mätivä patti (naurattaa melkein kirjottaa tätä) ja hän ei itse yltänyt sorkkimaan sitä. Sanoin että sen kanssa pitää mennä lääkäriin enkä halunnut koskea siihen niin hän sitten uhkaili että käyttää viimeiset ruokarahamme siihen että menee yksityiselle lääkäriasemalle, koska HÄNHÄN EI JONOTA ja ala tuhlaamaan arvokasta työttömän aikaansa istumalla terveyskeskuksessa ja se on kuulemma minun vikani kun en suostu auttamaan häntä.

- On tekopyhä. Esimerkiksi hän jaksaa aina toitottaa kuinka maailman ärsyttävin asia on typerät ihmiset, mutta hän ei kyllä itse ole todellakaan siunattu millään einsteinin hoksottimilla. Normaalit loogista päättelykykyä ja ohjeiden seuraamista vaativat asiat saattavat olla hänelle aivan liian vaikeita (esim huonekalujen kokoaminen) ja hän alkaa ensin tekemään ja sitten vasta katsomaan ohjeita. Ei siinä mitään mutta tuo tekopyhyys raivostuttaa.

- Ylimielisyys. Jos hän sattuu saamaan jostain töitä (on parempipalkkaisissa hommissa kuin minä), hänestä tulee suoraan sanottuna aivan helvetin ylimielinen. Rahaa on yhtäkkiä kuin roskaa ja kaikki muut ihmiset on pelkkää saastaa jos he sattuvat tienaamaan häntä vähemmän. Riidoissa kiristää minua sillä ettei maksukykyni ole yhtä hyvä kuin hänellä, ja saattaa heitellä jotain "tuu sitte puhumaan ku sun vuositulot on yhtä hyvät kun mulla" vaikkei se liity asiaan mitenkään.

Haluaisin lapsia, ja hänkin haluaa. Haluaisin saada taloudellisen tilanteen siihen kuntoon että voisimme alkaa säästämään omaan asuntoon. Haluaisin naimisiin. Hänkin haluaa näitä kaikkia asioita, mutta ei ymmärrä että minulla on jo yksi lapsi ja se on hän. Hän osaa olla aivan ihana, huomioi minua, on todella hauska ja saa minut nauramaan ja oloni turvalliseksi MUTTA kun on huono päivä, se todella on huono.

Onko kellään kokemusta että mies onkin kasvanut aikuiseksi vai tuhlaanko vain aikaani? En haluaisi millään erota hänestä mutta nyt kun noita huonoja päiviä on tullut viime aikoina monta viikkoon, alkaa usko pikkuhiljaa horjua. Haluaisin saada juttumme toimimaan mutta tandempyörän polkeminen yksin ylämäkeen alkaa verottaa voimia kovasti.

Juokse tyttö, juokse.

Vierailija kirjoitti:

Tämän on pakko olla provo.

Jos olet kuitenkin tosissasi, ap, haluaisin todellakin tietää mitä niin hyvää miehessä on, että olet hänen kanssaan noinkin kauan viihtynyt?

Hän unelmoi samoista tulevaisuudensuunnitelmista kuin minä. Hän osaa ottaa minut huomioon ja antaa hellyyttä verbaalisesti sekä fyysisesti. Hänen kanssaan on "normaaleina päivinä" todella turvallinen ja hyvä olla ja hän tekee paljon asioita eteeni. 

Voi tyttö rakas. Yritä nyt hyvä ihminen koota itsesi. Persoonallisuushäiriöstä ei ihan noin vain "kehitytä henkisesti" tai "kasveta aikuiseksi." Juokse kun vielä voit... minkä ikäinen olet? Alle 25 oletan?

Näinhän väkivaltaisten miesten vaimot jäävät suhteeseen- kun se mies on muuten niin ihana ja täydellinen.

Kasvatapas nyt selkärankaa ja omanarvontunnetta hyvä ihminen! Etsi itsellesi oma asunto ja opettele

elämään yksin jonkun aikaa. Varmaan huomaat että elämä voi olla mukavaakin. Varmasti tapaat

normaalin miehen jonka kanssa voit rakentaa terveen suhteen johon uskallat ja haluat tehdä sen lapsenkin.

Elämme vain tämän kerran, miksi tuhlata parhaat vuotensa tuollaiseen?

Aloittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän on pakko olla provo.

Jos olet kuitenkin tosissasi, ap, haluaisin todellakin tietää mitä niin hyvää miehessä on, että olet hänen kanssaan noinkin kauan viihtynyt?

Hän unelmoi samoista tulevaisuudensuunnitelmista kuin minä. Hän osaa ottaa minut huomioon ja antaa hellyyttä verbaalisesti sekä fyysisesti. Hänen kanssaan on "normaaleina päivinä" todella turvallinen ja hyvä olla ja hän tekee paljon asioita eteeni. 

Juu. Ja näitä "normaaleja" päiviä sitten odotat kuin joku koiranpentu. Koskaan et voi olla varma koska "normaalipäivä" päättyy ja alkaa kiukuttelu. Et voi ikinä ottaa rennosti omassa kodissasi. Ja tähän tekisit lapsia? Oletko ihan hullu?

Vierailija kirjoitti:

Voi tyttö rakas. Yritä nyt hyvä ihminen koota itsesi. Persoonallisuushäiriöstä ei ihan noin vain "kehitytä henkisesti" tai "kasveta aikuiseksi." Juokse kun vielä voit... minkä ikäinen olet? Alle 25 oletan?

Olen 26 vuotias eli aika lähelle kyllä arvauksesi liippasi. En olekkaan lukenut persoonallisuushäiriöistä, hänen äitillään on kyllä jotain mielenterveysongelmia ainakin käytöksen perusteella joista on koko suku puhunut mutta en ole ajatellut että miehelläkin voisi tuo käytös johtua muusta kun epäkypsyydestä. 

0/5, vaikka upposikin.

Vaikuttaa mukavalta mieheltä.

Sinkkumies

Vierailija kirjoitti:

0/5, vaikka upposikin.

Miksi käyttäisin näin paljon aikaa ja vaivaa keksityn tarinan ylläpitämiseen ja ylipäätään sen luomiseen? Ei tuossa minusta ole mitään epänormaalia tai provoamisen arvoista että olen suhteessa lapsellisen miehen kanssa ja tarvitsen apua. 0/5 tämä tilanne kyllä on, siinä olet oikeassa! 

Kiitos muuten kaikille jo mukana olleille ja neuvon antajille. Pitää varmaan tehdä paljon töitä omankin pään sisällä ja miettiä, arvostanko itseäni ollenkaan jos jään tähän eikä mikään muutu. Miehenkin kanssa on pakko taas kerran yrittää puhua vaikka siitä uusi riita luultavasti tuleekin. Hän kokee arvostelun todella loukkaavana ja negatiivisista asioista keskustelu on lähes mahdotonta. 

Jos ei miehen kanssa pysty edes keskustelemaan, niin miten luulet että muutos tapahtuisi :/ JSSAP

Mulla olis jo tuo eka kohta syy päättää suhde.

Itse elättelin toiveita, että muuten niin ihanan miehen tapa lähteä ilmoittamatta ex tempore ryyppyreissulle loppuisi. Eihän siinä auttaneet nalkutukset, riidat, mykkäkoulut, suorat huudot, mikään. Yksi päivä sain vain tarpeekseni ja päätin olla mielummin yksin kuin kokea sitä pettymystä enää kertaakaan.

Ehkä sullekin tulee joskus raja vastaan. Mutta helpompaa se lähtö on yksin kuin lapsen kanssa, se on vissi.

Mutta riittääkö sinulle ne muutamat hyvät päivät? Kuitenkin niidenkin aikana mietit ja toivot ettei niitä huonoja päiviä tulisi.

Hyvässä parisuhteessa huonoja päiviä on myös, mutta harvoin, ja ne käsitellään aikuismaisesti. Hyvien päivien aikana ei pelätä niitä huonoja.

Onko sinulla näin?

Jos on, pitäisi sinun tehdä johtopäätöksesi. Itse valitset kenen kanssa haluat olla. Itse en missään nimessä hyväksyisi tuollaista käytöstä vaikka se tapahtuisi vaan kerran kuussa. Oletko jotenkin riippuvainen häneatä? Normaali ihminen lennätyäisi tuollaisen ulos kuin leppäkeihään.

Hän ei muutu koska ei halua itse muuttua

aloittaja kirjoitti:

Lapsen tekeminen pelottaa myös senkin takia, että hänellä on eläimistämmekin tapana ollut valita se "suosikki" ja muista pitää päästä eroon tai ne ärsyttää muuten vaan. Kun muutettiin yhteen, mulla oli tosi vanha koira ja otettiin sille kaveri. Vanha koira oli hänen suosikki ja uutta piti aina uhkailla antavansa pois kun se ärsytti häntä, sitä myös hyljeksittiin eli ei silitetty ja puhuttu ollenkaan ja vanhaa koiraa lellittiin ylipaljon. Vanha koirani kuoli ja uuden jäädessä yksin, otettiin sille sitten pieni kaveri josta mies oli alkuun ihan innoissaan. NOH Kuten arvata saattaa, nuori pentu innostuksissaan on vähän kerrallaan (ilmeisesti öisin) tuhonnut mattoamme. Mies sitten on päättänyt että uusi koira on ihan perseestä kun se tuhoaa kaikkea ja tuo aiemmin hyljeksitty koira onkin hänen uusi suosikkinsa. Uutta pentua "ajetaan laumasta" samalla tavalla kuin ennen vanhaan tätä hänen nykyistä suosikkia. 

Varmaan lapsikin olisi hänelle niin kauan rakas, kunnes sattuisi vaikka piirtämään seinään tai tekemään jotain muuta. 

Harvoin sanon näin, mutta mitä v*ttua?!? Juokse nyt mahdollisimman kauas, ja käytä tuplaehkäisyä kunnes olet päässyt sinne mahdollisimman kauas. Miehesi on kamala ihminen ja kumppani, ja olisi kammottava isä.

Miksi teillä muuten on yhteiset rahat, vai onko? Tai miten tuo "viimeiset ruokarahat" -tilanne pääsi syntymään?

Vierailija kirjoitti:

Mutta riittääkö sinulle ne muutamat hyvät päivät? Kuitenkin niidenkin aikana mietit ja toivot ettei niitä huonoja päiviä tulisi.

Hyvässä parisuhteessa huonoja päiviä on myös, mutta harvoin, ja ne käsitellään aikuismaisesti. Hyvien päivien aikana ei pelätä niitä huonoja.

Onko sinulla näin?

Jos on, pitäisi sinun tehdä johtopäätöksesi. Itse valitset kenen kanssa haluat olla. Itse en missään nimessä hyväksyisi tuollaista käytöstä vaikka se tapahtuisi vaan kerran kuussa. Oletko jotenkin riippuvainen häneatä? Normaali ihminen lennätyäisi tuollaisen ulos kuin leppäkeihään.

Aiemmin ajattelin, että hän on vain tuollainen "hyvässä" mielessä eli kestin tilanteen. Nyt temppuilua ja kiukuttelua ym. on alkanut lisääntyvissä määrin valtaamaan arkeamme josta tämäkin pohdinta on sitten lähtenyt liikenteeseen. En tiedä hyväksynkö enää sitä että "hän on vain tuollainen". Olen menettänyt paljon asioita hänen vuokseen (säästöni, olen vaihtanut kaupunkia ja jättänyt kaiken taakseni ym) ja tuntuu, että kaikki urhaukset olisi turhia jos nyt luovutan. Sen takia varmaan kestänkin vähän enemmän kuin minun pitäisi. Ja juurikin tuo aiemmin mainitseva anteeksianto ja unohtaminen on virheeni, olen ihan liian kiltti ja luovutan helposti. Hänen kanssaan pitäisi varmaan laittaa kova kovaa vastaan mutta en ole sellainen. Kuvittelen että tekemällä hyvää saa sitä myös takaisin mutta varsinkin viime aikoina se ei todellakaan ole mennyt niin. 

Yritän kerätä rohkeuteni ja jutella miehen kanssa tänään kun pääsen töistä kotiin. Tulen kertomaan miten juttutuokio meni jos jotain sattuu kiinnostamaan (tai joskus tulevaisuudessa on samoissa ongelmissa kuin minä ja eksyy tähän keskusteluun apua vailla). 

Vierailija kirjoitti:

Harvoin sanon näin, mutta mitä v*ttua?!? Juokse nyt mahdollisimman kauas, ja käytä tuplaehkäisyä kunnes olet päässyt sinne mahdollisimman kauas. Miehesi on kamala ihminen ja kumppani, ja olisi kammottava isä.

Miksi teillä muuten on yhteiset rahat, vai onko? Tai miten tuo "viimeiset ruokarahat" -tilanne pääsi syntymään?

Tulot on tosiaan molemmilla tosi pienet (mies satunnaisissa töissä ja työttömyyspäivärahalla) ja minä palkkatöissä joista tienaa aika huonosti. Minun palkastani maksetaan vuokra ja sähkö ym. eikä sen jälkeen jää juurikaan rahaa, ja miehen rahojen tullessa vähän miten sattuu maksetaan eläminen eli ruuat ym. 

Jos tuo mitä olet kertonut on totta, niin kamalalta kuulostaa. Ei sinun tarvitse tai kannata enää laittaa kovaa kovaa vastaan. Ei hyvässä parisuhteessa täydy. Sinun pitää vaan myöntää, että olet tehnyt virheen -ison virheen kun valitsit hänet.

Keräät kamasi ja menet ystävän tai sukulaisen luo kunnes löydät oman kodin. Lupaan sinulle, että elämäsi muuttuu paljon paremmaksi, kun unohdat hänet.