Masennuslääkkeiden haittavaikutukset: rakastuminen estyy

HenkisestiKuollut kirjoitti:

Itse käytin yli kaksi vuotta jatkuvasti erilaisia psykiatrisia lääkkeitä enkä kykene enää lainkaan tuntemaan ihastumisen/rakastumisen tunteita ollenkaan. Tunne-elämäni on huomattavan latistunut. Lääkkeiden käytön olen lopettanut jo aikaa sitten, mutta tunteet eivät ole palautuneet vieläkään, sama koskee libidoa. Olen täysin aromanttinen ja aseksuaalinen nyt, ennen lääkkeiden käyttöä olin todella seksuaalinen ihminen ja ihastuin helposti. Kaipaan sitä normaalia ihmisyyttä, joka minussa oli. Tunnen itseni robotiksi, friikiksi. En kykene teeskentelemään kiinnostusta, mikään asia ei liikuta tai kiehdo minua syvästi kuten ennen. En tunne ilon ja onnellisuuden tunteita laisinkaan. Tätä tilaa kutsutaan anhedoniaksi. Näyttää siltä, että jään pysyvästi tähän tilaan. Elämäni on sietämätöntä, en kykene tekemään yhtään mitään sillä mikään tai kukaan ei kiinnosta minua eikä merkitse minulle yhtään mitään. Olen olemassa ja hengitän, siinä kaikki. Kaikilta asioilta on pudonnut pohja pois. Kuin eläisi jossain välitilassa, jota on vaikea kuvailla. Masentuneena sentään tunsin asioita, ja olin niistä sekä ihmisistä kiinnostunut, aidosti. Tämä nykyinen tilani ei ole masennusta nähnytkään. Ikäänkuin persoonani ja minuuteni olisi pyyhitty kokonaan pois. Minussa ei ole mitään jäljellä, jokin syvä tietoisuuden taso on himmentynyt kokonaan sisälläni. Sellainen kipinä ja liekki, joka motivoi tekemään, olemaan ja sai tuntemaan tunteiden koko laajan kirjon. Merkitys elämältä on kadonnut ihan täysin.

100% sympatiat. Itselleni on käynyt juuri samoin, vaikka lääkekäyttö oli lyhyt. Tämä on helvettuä. Keskustelisin mielelläni, vaikka tiedän että se ei meitä paranna. Miten saisin yhteyden sinuun?

Vierailija kirjoitti:

Vaihtakaa ssri-lääkkeet muihin. Esim. valdoxan ja Aurorix eivät aiheuta moista. Googlatkaa lisää.

Minulle aiheutti Valdoxan samanlaisen pysyvän helvetin. Aivan yhtä iso riski voi olla kaikissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä kuinka orgasmikyvyttömyys aina laitetaan masennuksen piikkiin. Ennen kuin käytin mitään näitä paskalääkkeitä, kykenin tulemaan. Klitorikseni oli äärimmäisen kosketusherkkä, ja sain ihan taivaallisia orgasmeja. Nyt pimppini on kauttaltaan turta, ei tietokaan kosketusherkkydestä ja niistä voimakkaista, sykähdysmäisistä orgasmeista, jotka menevät aaltona kehosi läpi, ja saavat sinut sätkimään ja voihkimaan nautinnosta. Nykyään vaginani on tunnoton, emättimessä ei ole luontaista liukkautta ollenkaan, se on kuiva kuin saharan aavikko. Sormettaminen on äärimmäisen kivuliasta, ja johtaa verenvuotoon emättimen kuivuuden takia. Emättimen seinämät ovat myös ihan tunnottomat. Vaikka hankaan klitoristani kuinka, en saa aikaiseksi kuin kivuliaan nykäyksen, joka ei edes etäisesti muistuta orgasmia. En kiihotu seksuaalisista visuaalisista ärsykkeistä, edes komean miehen näkeminen ei enää kiihota. Seksin ajattelu on sama kuin ajattelisi jotakin elotonta objektia, ei se aiheuta minussa minkäänlaisia kiihottumisen tunteita. En innostu seksistä edes ajatuksen tasolla. Alapään koskettaminen tuntuu samalta kuin koskettaisi vaikkapa käsivartta. Ei minkäänlaista nautinnon tunnetta siellä, ei niin mitään.

Kuvasit juuri sitä, mitä minä olen kokenut jo vuosia. Kävin joku aika sitten terveyskeskuksen lääkärillä puhumassa asiasta. Vastaanotto ja kohtelu oli suorastaan nuivaa. Emäntä kertoili naama vääntyneenä, että kyllä se halu sieltä tulee, kun kumppanin kanssa varovasti pikkuhiljaa alatte hommiin. No arvappa mitä, Ei tule! Tuo tunnottomuus on niin kokonaisvaltaista, ja todellakin klitoriksen kanssa touhuilu tuottaa kipua, kunhan täysi tunnottomuus menee aikansa hinkattua ohi.  Olen elänyt sinkkuna jo pitkään, enkä usko, että tulen enää koskaan olemaan suhteessa, koska kukapa alkaisi täysin tunnottoman, haluttoman ihmisen kanssa tulevaisuutta rakentamaan. 

Minä voisin alkaakin, koska olen täsmälleen saman tuhon kokenut mies, joka ajattelee juuri samalla tavalla. Olisi tosi hienoa ainakin jutella, ja haluaisin tutustua kohtalotoveriin. zeipii@gmx.com

sama kohtalo kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä kuinka orgasmikyvyttömyys aina laitetaan masennuksen piikkiin. Ennen kuin käytin mitään näitä paskalääkkeitä, kykenin tulemaan. Klitorikseni oli äärimmäisen kosketusherkkä, ja sain ihan taivaallisia orgasmeja. Nyt pimppini on kauttaltaan turta, ei tietokaan kosketusherkkydestä ja niistä voimakkaista, sykähdysmäisistä orgasmeista, jotka menevät aaltona kehosi läpi, ja saavat sinut sätkimään ja voihkimaan nautinnosta. Nykyään vaginani on tunnoton, emättimessä ei ole luontaista liukkautta ollenkaan, se on kuiva kuin saharan aavikko. Sormettaminen on äärimmäisen kivuliasta, ja johtaa verenvuotoon emättimen kuivuuden takia. Emättimen seinämät ovat myös ihan tunnottomat. Vaikka hankaan klitoristani kuinka, en saa aikaiseksi kuin kivuliaan nykäyksen, joka ei edes etäisesti muistuta orgasmia. En kiihotu seksuaalisista visuaalisista ärsykkeistä, edes komean miehen näkeminen ei enää kiihota. Seksin ajattelu on sama kuin ajattelisi jotakin elotonta objektia, ei se aiheuta minussa minkäänlaisia kiihottumisen tunteita. En innostu seksistä edes ajatuksen tasolla. Alapään koskettaminen tuntuu samalta kuin koskettaisi vaikkapa käsivartta. Ei minkäänlaista nautinnon tunnetta siellä, ei niin mitään.

Kuvasit juuri sitä, mitä minä olen kokenut jo vuosia. Kävin joku aika sitten terveyskeskuksen lääkärillä puhumassa asiasta. Vastaanotto ja kohtelu oli suorastaan nuivaa. Emäntä kertoili naama vääntyneenä, että kyllä se halu sieltä tulee, kun kumppanin kanssa varovasti pikkuhiljaa alatte hommiin. No arvappa mitä, Ei tule! Tuo tunnottomuus on niin kokonaisvaltaista, ja todellakin klitoriksen kanssa touhuilu tuottaa kipua, kunhan täysi tunnottomuus menee aikansa hinkattua ohi.  Olen elänyt sinkkuna jo pitkään, enkä usko, että tulen enää koskaan olemaan suhteessa, koska kukapa alkaisi täysin tunnottoman, haluttoman ihmisen kanssa tulevaisuutta rakentamaan. 

Minä voisin alkaakin, koska olen täsmälleen saman tuhon kokenut mies, joka ajattelee juuri samalla tavalla. Olisi tosi hienoa ainakin jutella, ja haluaisin tutustua kohtalotoveriin. zeipii@gmx.com

kaikki kohtalotoverit ottakaa ihmeessä yhteyttä, haluan jakaa ajatuksia ja ehkä voimme jotenkin lievittää toistemme tuskaa. Osoite yllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HenkisestiKuollut kirjoitti:

Itse käytin yli kaksi vuotta jatkuvasti erilaisia psykiatrisia lääkkeitä enkä kykene enää lainkaan tuntemaan ihastumisen/rakastumisen tunteita ollenkaan. Tunne-elämäni on huomattavan latistunut. Lääkkeiden käytön olen lopettanut jo aikaa sitten, mutta tunteet eivät ole palautuneet vieläkään, sama koskee libidoa. Olen täysin aromanttinen ja aseksuaalinen nyt, ennen lääkkeiden käyttöä olin todella seksuaalinen ihminen ja ihastuin helposti. Kaipaan sitä normaalia ihmisyyttä, joka minussa oli. Tunnen itseni robotiksi, friikiksi. En kykene teeskentelemään kiinnostusta, mikään asia ei liikuta tai kiehdo minua syvästi kuten ennen. En tunne ilon ja onnellisuuden tunteita laisinkaan. Tätä tilaa kutsutaan anhedoniaksi. Näyttää siltä, että jään pysyvästi tähän tilaan. Elämäni on sietämätöntä, en kykene tekemään yhtään mitään sillä mikään tai kukaan ei kiinnosta minua eikä merkitse minulle yhtään mitään. Olen olemassa ja hengitän, siinä kaikki. Kaikilta asioilta on pudonnut pohja pois. Kuin eläisi jossain välitilassa, jota on vaikea kuvailla. Masentuneena sentään tunsin asioita, ja olin niistä sekä ihmisistä kiinnostunut, aidosti. Tämä nykyinen tilani ei ole masennusta nähnytkään. Ikäänkuin persoonani ja minuuteni olisi pyyhitty kokonaan pois. Minussa ei ole mitään jäljellä, jokin syvä tietoisuuden taso on himmentynyt kokonaan sisälläni. Sellainen kipinä ja liekki, joka motivoi tekemään, olemaan ja sai tuntemaan tunteiden koko laajan kirjon. Merkitys elämältä on kadonnut ihan täysin.

Ööö, eli olet masentunut.

Niin kuule, voisiko olla että lääke ei ole tehonnut? Voisit vaihtaa

Kyseessä ei missään tapauksessa ole masennus, sillä kykenin tuntemaan kaikenlaisia tunteita ennen minkäänlaisten psykiatristen lääkkeiden käyttöä. Olin hyvin kiinnostunut eri asioista, henkisesti ja fyysisesti jaksavampi ihminen masennuksesta huolimatta, olin myös kiinnostunut ympäristöstäni ja muista ihmisistä, jaksoin harrastaa asioita. Kykenin myös nukkumaan aivan normaalisti, sekin kyky on nyt mennyttä näiden lääkkeiden takia. En saa enää normaalisti unta. Jos nukun unilääkkeiden avulla vaikkapa 10-tuntia, niin olen silti koko seuraavan päivän hyvin väsynyt ja jopa pienikin tekeminen uuvuttaa minut sängynpohjalle. Näin ei ollut aiemmin. Tämä epänormaali väsymys on yksi keskeisimpiä aivovaurion oireita, kuten on myös persoonallisuuden muutokset. Minulla oli normaali, terve ja jopa poikkeuksellisen korkea libido naiseksi. Sain useita orgasmeja päivässä, ihastuin melkein joka viikko johonkin mieheen. Kaikki nämä tunteet ja toiminnot hävisivät lääkkeiden myötä eivätkä ole palautuneet normaaleiksi, vaikka lääkkeiden lopettamisesta on jo yli vuosi aikaa. Mitä ihmettä joku jauhaa jostain lääkkeiden vaihdosta, kun en tällaisia myrkkyjä laittaisi suuhuni enää pitkällä tikullakaan? Kyse on pysyvistä aivoon syntyneistä vaurioista, ei tavan masennuksesta. Masennus ei aiheuta PSSD:tä (post SSRI sexual dusfunction), anorgasmiaa (orgasmikyvyttömyys), vaginan kuivuutta ja genitaaliaalueiden sekä kehon erogeenisten alueiden puutumista ja turtumista (mm. nännipihat).  Terveisin tuo alkuperäinen kirjoittaja. 

Mitä jos olet jo sellaisessa vaiheessa elämässä, että näet asioita laajemmin. Eihän jatkuva ihastuminen nyt ole ehkä ihan normaalia psyyken toimintaa. Jospa tuo latteus yrittää kertoa että iloa olisi syytä etsiä muista asioita kuten itsestään eikä jatkuvista ihastumisesta. Jospa sulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö eli hypomania ja nyt olet masentunut?

Mitään pseudotieteellisiä lisädiagnooseja on turha hakea, ne eivät muuta mitään eivätkä ne poista sitä tosiasiaa, että nämä oireet ovat epätyypilliset ja elämänlaatuani huonontavia. Ei jatkuva ihastuminen  ole mikään psyykkinen häiriö, onko pakko katsoa asioita medikalisaation ja psykiatristen oireiden/diagnoosien kautta? Ihminen on normaalitilassa, jos hän tuntee rakkautta, iloa, surua, vihaa, intohimoa ja muita tunteita. Nämä ovat ihmisille tyypillisiä asioita, jotka pyritään psykiatrian näkökulmasta leimaamaan virheellisellä ja negatiivisella tavalla. Psykiatrit aina katsovat ihmisten käyttäytymistä ja tunnereaktioita tietyn linssin läpi, jossa ihmisen käytöstä pyritään tulkitsemaan heidän normiensa ja diagnoositaulukkojensa mukaisesti. Itselle näistä ihastumisista ei ollut mitään haittaa, se ei ollut luonteeltaan maanista, pakonomaista tai millään muullaakaan tavalla olemistani tai psyykettäni vaurioittavaa. Absurdia edes väittää, että aiemmin kokemani täysin inhimilliset tunteet olisivat oire tai merkki jostakin psyykkisestä häiriöstä. Jos minulla olisi tämä ns. kaksisuuntainen mielialahäiriö, olisi se jo todettu. Kyse ei ole mistään psykiatrisen tautiluokituksen diagnooseista, vaan kuvailin tilaani näiden psykiatristen lääkkeiden käytön jäljiltä. Oirekuvasto on samanlainen, kuin muillakin anhedoniasta, tunteiden latistumisesta ja seksuaalisen toimintakyvyn häiriöstä kärsivillä tuhansilla ihmisillä ympäri maailmaa. PSSD kärsijöille on suunnattu mm. erilaisia keskustelufoorumeja, joissa ihmiset jakavat tarinoita ja kokemuksiaan sekä kuvailevat tilaansa. Ne kuvailut ovat pelottavan samankaltaisia. Tämä ei ole tavan masennus, sillä aiemmin tunsin tunteita normaalisti, olin seksuaalinen, minulla oli korkea libido (nyt olematon), Ihastuin/rakastuin normaalisti, minulla ei myöskään ollut mitään näitä nykyisiä fyysisiä haittoja, joita nämä lääkkeet minulle aiheuttivat. Masennus ei vie ihmisen kykyä orgasmiin, latista tunteita täysin, eikä aiheuta mm. tasapainoaistin häiriöitä ja hidasta metabolismia. Tilani ei ole tavan masennus, ei todellakaan. Vaikea edes kuvailla tätä tilaa. Olen todella tyhjä sisältä, masennus taas aiheuttaa melankoliaa ja ihminen tuntee edes jotain, vaikkapa surua. T: sama kirjoittaja

Ok. Kuulostat hieman erikoiselta. Onko sinun helpompi ajatella että ongelmat johtuvat nyt kaikki itsen ulkopuolelta (lääkkeestä). Miksi kritisoit niin kovasti psykiatriaa? Moni on saanut todella hyvän avun lääkkeistä. Kun ihminen on vakavasti masentunut, ei hän välttämättä pysty intensiiviseen terapiaan viikottain. Mikä olisi sinun ehdotuksesi ihmisten hoitamiseksi?Moni itsemurhakin on estetty lääkityksellä. Terapian tuoma apu näkyy vasta kuukausien tai vuosien kuluttua riippuen ihmisen luvusta käsitteellistää ja sanoittaa tunteitaan. Ei kaikilla ole kykyä edes tähän.

Jännä kuinka näiden lääkkeiden haittoja esille tuotuani sanotaan minulla olevan omavastuu näiden oireiden suhteen, mutta masentuneelle hoetaan että kyse ei ole mistään muusta syystä kuin ns. aivokemiasta ja että he eivät voi tilannettaan muutoin kohentaa kuin korjaamalla tämän muka syntyjään vialla olevan ns. aivokemian lääkkeillä. Hieman ristiriitaista. Kyse ei edelleenkään ole masennuksen oireista, vaan lääkkeiden aiheuttamista selvistä vaurioista. Kyllä minä erotan itse, mikä on tavan masennusta ja mitkä oireet taas sopivat aivovaurion oirekuvastoon. Uhrin (minun) syyllistämisen voi jokainen havaita tuosta viestistäsi rivien välistä luettuna. Aika halpamaista ja todella läpinäkyvää touhua, joka juuri todistaa jo tuolla edellä esittämäni pointin siitä, ettei lääkkeiden vaurioittamat ihmiset saa Suomessa minkäänlaista apua eikä tukea. Ongelmamme olemassa oloa ei edes haluta myöntää ääneen. T: kirjoittaja nr. 3. 

Minustakin on rikollista, että psykiatria kieltää pssdn ja anhedonian. Meidän uhrien pitäisi jotenkin yhdistää voimamme ja tuoda asia esille joukkovoimalla, että saisimme edes jotain korvauksia.

Vuosia escitalopramia (aluksi nimellä Cipralex), aiheutti sen, että tunto alapäässä heikentyi ja orgasmia ei saanut kunnolla. Orgasmi ei tuntunut orgasmilta. Yhdistin tämän juuri lääkkeeseen, koska lääkenoston myötä tämä ongelma paheni ja ennen lääkkeitä, masennuksesta huolimatta, koin sekä ihastuksen että kiihottuneisuuden tunteita normaalisti, ja sain myöskin orgasmin ihan normaalisti. Ihastuin kyllä lääkkeitä käyttäessä erityisesti alkuvaiheessa, mutta toisaalta en kyllä niinkuin ennen lääkkeitä ja suureksi osaksi en ollut muutenkaan tunnehuipuilta ja emootioiltani se sama ihminen kuin ennen. Sittemmin olen kärsinyt pitkän aikaa lopetuksen jälkeen EDELLEEN samoista oireista ja alapää tuntuu siltä, kuin siellä olisi puudutusainetta enkä enää kiihotu normaalisti niin, että tuntisin sen fyysisenä kiihoittumisena alapäässä. Hetkellisesti voin tuntea jotain kiihotuksen tunnetta, mutta se katoaa sen siliän tien ja on hyvin vaimeaa, eikä seksi onnistu, koska kiinnostus lopahtaa heti alkuun ja muutenkin, jos koen sen yhtä eroottiseksi kuin kättelemisen niin eipä siinä oikeasti toivoa/järkeä ole harrastaa seksiä. Olen lääketieteen koe-eläin, käytin lääkkeitä teini-iästä pitkäaikaisesti useita vuosia, ajan jolloin kehityin aikuisuuteen. Olen lääketieteen koe-eläin ilman, että minulle mainittiin kunnolla haitoista määräämisvaiheessa tai ongelmista mitä pitkäaikaiskäytöstä voi seurata. Masennuslääkkeiden pitkäaikaisellä käyttämisellä oli kamalat seuraukset elämässni. Tunnen monesti itseni myös friikiksi, koska olen käytännössä aseksuaali nykyään, vaikkakin muistan vielä ajan kun ennen lääkkeitä tai alkuvaiheessa lääkkeen käyttöä EN OLLUT. Ongelmat haittojen kanssa pahenivat vuosi vuodelta. Sitä ei auttanut asia, että lääkäri määräsi kylkeen muitakin lääkkeitä, joista jokaikinen pahensi seksiongelmia. Elämäni on käytännössä suureksi osaksi pilalla. En tiedä palaanko koskaan ennalleen. Tuskin, eiköhän sitä jo käytännössä jos vuosia on seksuaalisuus tukahdutettuna ja on ollut "kemiallisesti kastroituna", niin tietyllä tavalla jotenkin sitä muuttuu sellaiseksi ihmiseksi ja ei melkein enää edes muista millaista oli, kun oli normaali romanttinen ja seksuaalinen elämä, niinkuin ne osa-alueet vain olisivat kadonneet tietoisuudestani. Tämä voi estää myöskin lapsensaantini tulevaisuudessa, ainakin ns. normaalilla menetelmällä.

Mikä hirveintä, lääkkeestä ei ollut edes kunnon apua ja jatkoin monesti sitä vain, koska sen lopetus oli niin pirun hankalaa. Oli hankalaa yrittää hoitaa omat elämän menonsa ja kärsiä vieroitusoireista vuosien käytöllä.

Ja voi sanoa, että no, eihän se seksi ole tärkein osa elämää. Joo, ei ole. Mutta tuntuu kuin minusta olisi henkisesti leikattu osa pois enkä ole enää kokonainen ihminen. Emotionaalisesti seksuaalisuus on ihmiselle tärkeää. Se on, sen huomaa vasta kun siihen ei kykene enää.

Kaikki laitetaan masennuksen piikkiin, lääkehaitatkin. Masennuskyselyssä kysytään seksuaalisista ongelmista jo. Ikäänkuin ne johtuisi masennuksesta. Ne johtuu lääkkeistä!

Varoitan  suuresti, että psyykenlääkkeillä saa tuhottua täysin seksuaalisen puolensa. Tämä aihe ansaitsisi enemmän keskustelua.

"Vaihtakaa ssri-lääkkeet muihin. Esim. valdoxan ja Aurorix eivät aiheuta moista. Googlatkaa lisää."

Ensinnäkin. En koskisi kokemani perusteella (vuosia käyttöä, seksuaalisia ongelmia, emootioiden leikkautumista, uusia ongelmia lääkkeiden myötä, hirveä vieroitus) enää yhteenkään psyykkeeseen vaikuttavaan lääkkeeseen, löytääkseni siitä apua olooni. Kenties voi olla, että suureksi osaksi ne ongelmat mitä itseasiassa poden tällä hetkellä, ovat seurausta lääkkeistä, koska ne ovat niin erilaisia luonteeltaan, mihin alunalkujaan lääkkeitä aloin syömään. Tällöin ratkaisuna uudet lääkkeet tuntuu Hölmöläisten ratkaisulta. Varmastikin kaikki lääkkeet, jotka  muokkaavat välittäjäaineiden toimintaa läpi kehon, nk. psyykenlääkkeet, voivat aiheuttaa arvaamattomia vaikutuksia (vaikuttaen laajasti kehossa jopa hormoneihin) ja lisäksi vieroitusoireita, minkä takia en käytä enää yhtään nappia. En usko, etteikö Valdoxan tai Voxra ym olisi myös kykeneväisiä vaurioittamaan ihmistä seksuaalisella ja emotionaalisella tasolla ja lisäksi tekemään lopetusvaikeuksia. Tai vielä pahentamaan entisestään pitkän SSRI lääkkeenkäytön aiheuttamia ongelmia ja luomaan sivussa vielä uusia. Kun jotkut sanoo, että Voxra on lisännyt seksihaluja, niin ei tunnu kovin luonnolliselta että jonkun aineen myötä halut nousee. Kenties pitkällä tähtäimellä ilmiö kääntyykin toisinpäin ja ongelmat lisääntyy.

En ennen ollut niin lääkekriittinen, mutta Siperia opettaa.

Ehkä olen onnekas siinä mielessä, että vaikka olen kokeillut lähes kaikki masennuslääkkeet 10v aikana, on oma seksualisuuteni palautunut niiden käytön jälkeen. Oma seksuaalihalut olivat olemattomat masennuksen ja jatkuvan stressin takia, minkä takia en siihen pystynyt. Nyt kun nuo ongelmat ovat lieventyneet, niin on se seksuaalisuuskin palautunut ihan samanlaisena kuin se aikoinaan oli - tai ehkä hitusen vähemmän, mutta luulen että kyse on ihan iästä eikä siitä, että oli nuori ja viriili. 

up

Olen käyttänyt Valdoxania jo pari vuotta ja otan sen iltaisin koska siinä melatoniinia. Ei leikkaa tunteita eikä vie orgasmia, mutta maksaa pitää monitoroida. Aurorix aiheutti pahoinvointia mutta ei kanssa vaikuttantu seksihaluihin. Voxra oli aivan hirveä. siitä meni ihan ylikierroksilla ja vei unet.

Seroni ja Cipramil yms. vie kaikki halut.

sama kohtalo kirjoitti:

sama kohtalo kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä kuinka orgasmikyvyttömyys aina laitetaan masennuksen piikkiin. Ennen kuin käytin mitään näitä paskalääkkeitä, kykenin tulemaan. Klitorikseni oli äärimmäisen kosketusherkkä, ja sain ihan taivaallisia orgasmeja. Nyt pimppini on kauttaltaan turta, ei tietokaan kosketusherkkydestä ja niistä voimakkaista, sykähdysmäisistä orgasmeista, jotka menevät aaltona kehosi läpi, ja saavat sinut sätkimään ja voihkimaan nautinnosta. Nykyään vaginani on tunnoton, emättimessä ei ole luontaista liukkautta ollenkaan, se on kuiva kuin saharan aavikko. Sormettaminen on äärimmäisen kivuliasta, ja johtaa verenvuotoon emättimen kuivuuden takia. Emättimen seinämät ovat myös ihan tunnottomat. Vaikka hankaan klitoristani kuinka, en saa aikaiseksi kuin kivuliaan nykäyksen, joka ei edes etäisesti muistuta orgasmia. En kiihotu seksuaalisista visuaalisista ärsykkeistä, edes komean miehen näkeminen ei enää kiihota. Seksin ajattelu on sama kuin ajattelisi jotakin elotonta objektia, ei se aiheuta minussa minkäänlaisia kiihottumisen tunteita. En innostu seksistä edes ajatuksen tasolla. Alapään koskettaminen tuntuu samalta kuin koskettaisi vaikkapa käsivartta. Ei minkäänlaista nautinnon tunnetta siellä, ei niin mitään.

Kuvasit juuri sitä, mitä minä olen kokenut jo vuosia. Kävin joku aika sitten terveyskeskuksen lääkärillä puhumassa asiasta. Vastaanotto ja kohtelu oli suorastaan nuivaa. Emäntä kertoili naama vääntyneenä, että kyllä se halu sieltä tulee, kun kumppanin kanssa varovasti pikkuhiljaa alatte hommiin. No arvappa mitä, Ei tule! Tuo tunnottomuus on niin kokonaisvaltaista, ja todellakin klitoriksen kanssa touhuilu tuottaa kipua, kunhan täysi tunnottomuus menee aikansa hinkattua ohi.  Olen elänyt sinkkuna jo pitkään, enkä usko, että tulen enää koskaan olemaan suhteessa, koska kukapa alkaisi täysin tunnottoman, haluttoman ihmisen kanssa tulevaisuutta rakentamaan. 

Minä voisin alkaakin, koska olen täsmälleen saman tuhon kokenut mies, joka ajattelee juuri samalla tavalla. Olisi tosi hienoa ainakin jutella, ja haluaisin tutustua kohtalotoveriin. zeipii@gmx.com

kaikki kohtalotoverit ottakaa ihmeessä yhteyttä, haluan jakaa ajatuksia ja ehkä voimme jotenkin lievittää toistemme tuskaa. Osoite yllä.

Haluan vielä korostaa, että en ole trolli, vaan nyt 15 kk tästä myrkkyjen aiheuttamasta helvetistä kärsinyt luotettava mies. Olen löytänyt ulkomaalaisia kohtalotovereita mm. surviving antidepressants - foorumilta, mutta haluaisin ehdottomasti tutustua ja keskustella suomalaisten kohtalotoverien kanssa. Sähköpostiosoite yhä yllä.

Varmaaan lähtöökohtaisesti mitään kemikaaleja ei olisi järkevää tunkea aivoihin.

Onpa surullisia tarinoita kommenteissa... voimia ❤

Minulla masennuslääkkeet ei saaneet muuta vaikutusta aikaan, kuin nokkosrokon eli armotonta ihottumaa ja sormien/kämmenien ja paikoittain muiden alueiden turpoamista ja tauotonta kutinaa. Ei siinä olisi mikään rakastumisen tunteen häviäminen mitään haitannut. Ei minulla muutenkaan ole koskaan ollut mitään seksuaalista tai romanttista viettiä. Ei ole vieläkään, vaikka unelmoinkin että olisi joku kumppani. Oikeassa elämässä en sitä kuitenkaan sietäisi.

Tässä TAAS yksi artikkeli, joka murskaa sen premissin, että masennus tai muut meilenterveydenhäiriöt johtuvat muka aivojen kemiallisesta epätasapainosta. Kyseessä on lääketehtaiden itsensä tuottamaa totaalista propagandaa https://www.psychologytoday.com/us/blog/the-99th-monkey/201109/you-are-…

Joten miksi syödä lääkkeitä, jos aivoissasi ei ole mitään kemiallista häiriötä? Nämä lääkkeet sitäpaitsi vaurioittavat aivoja jopa pysyvästi, kuten tämänkin ketjun viesteistä tulee varsin hyvin ilmi.

sama kohtalo kirjoitti:

sama kohtalo kirjoitti:

sama kohtalo kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä kuinka orgasmikyvyttömyys aina laitetaan masennuksen piikkiin. Ennen kuin käytin mitään näitä paskalääkkeitä, kykenin tulemaan. Klitorikseni oli äärimmäisen kosketusherkkä, ja sain ihan taivaallisia orgasmeja. Nyt pimppini on kauttaltaan turta, ei tietokaan kosketusherkkydestä ja niistä voimakkaista, sykähdysmäisistä orgasmeista, jotka menevät aaltona kehosi läpi, ja saavat sinut sätkimään ja voihkimaan nautinnosta. Nykyään vaginani on tunnoton, emättimessä ei ole luontaista liukkautta ollenkaan, se on kuiva kuin saharan aavikko. Sormettaminen on äärimmäisen kivuliasta, ja johtaa verenvuotoon emättimen kuivuuden takia. Emättimen seinämät ovat myös ihan tunnottomat. Vaikka hankaan klitoristani kuinka, en saa aikaiseksi kuin kivuliaan nykäyksen, joka ei edes etäisesti muistuta orgasmia. En kiihotu seksuaalisista visuaalisista ärsykkeistä, edes komean miehen näkeminen ei enää kiihota. Seksin ajattelu on sama kuin ajattelisi jotakin elotonta objektia, ei se aiheuta minussa minkäänlaisia kiihottumisen tunteita. En innostu seksistä edes ajatuksen tasolla. Alapään koskettaminen tuntuu samalta kuin koskettaisi vaikkapa käsivartta. Ei minkäänlaista nautinnon tunnetta siellä, ei niin mitään.

Kuvasit juuri sitä, mitä minä olen kokenut jo vuosia. Kävin joku aika sitten terveyskeskuksen lääkärillä puhumassa asiasta. Vastaanotto ja kohtelu oli suorastaan nuivaa. Emäntä kertoili naama vääntyneenä, että kyllä se halu sieltä tulee, kun kumppanin kanssa varovasti pikkuhiljaa alatte hommiin. No arvappa mitä, Ei tule! Tuo tunnottomuus on niin kokonaisvaltaista, ja todellakin klitoriksen kanssa touhuilu tuottaa kipua, kunhan täysi tunnottomuus menee aikansa hinkattua ohi.  Olen elänyt sinkkuna jo pitkään, enkä usko, että tulen enää koskaan olemaan suhteessa, koska kukapa alkaisi täysin tunnottoman, haluttoman ihmisen kanssa tulevaisuutta rakentamaan. 

Minä voisin alkaakin, koska olen täsmälleen saman tuhon kokenut mies, joka ajattelee juuri samalla tavalla. Olisi tosi hienoa ainakin jutella, ja haluaisin tutustua kohtalotoveriin. zeipii@gmx.com

kaikki kohtalotoverit ottakaa ihmeessä yhteyttä, haluan jakaa ajatuksia ja ehkä voimme jotenkin lievittää toistemme tuskaa. Osoite yllä.

Haluan vielä korostaa, että en ole trolli, vaan nyt 15 kk tästä myrkkyjen aiheuttamasta helvetistä kärsinyt luotettava mies. Olen löytänyt ulkomaalaisia kohtalotovereita mm. surviving antidepressants - foorumilta, mutta haluaisin ehdottomasti tutustua ja keskustella suomalaisten kohtalotoverien kanssa. Sähköpostiosoite yhä yllä.

Olen nainen, jolla on samoja ongelmia. Laita sähköpostiosoitteesi niin laitan sulle viestiä tästä asiasta. Kaipaan kohtalotoverin kanssa juttelua :(

Minulla menee masennuslääke ja hyvin on seksuaalinen vietti kohdillaan

Muu1 kirjoitti:

Minulla menee masennuslääke ja hyvin on seksuaalinen vietti kohdillaan

Miksi sitten hakeuduit tähän keskusteluun, jos et kuulu siihen ryhmään ihmisiä, jotka nämä lääkkeet ovat kemiallisesti kastroineet ja vieneet heiltä kyvyn tuntea romanttista vetoa? Tutkimusten mukaan lähes 100% SSRI-lääkkeiden käyttäjistä kokee seksuaalisen toimintakyvyn häiriöitä. Osalla potilaista tila jää pysyväksi haitaksi.

SSRI-lääkkeet käytössä täälläkin, muutaman vuoden tauon jälkeen aloitin niiden syömisen uudestaan tänä vuonna. Niin paha masennus, että elämänhalu oli täysin poissa, joka päivä täynnä mieletöntä ahdistusta, eikä huonoksi kokemani parisuhde ole yhtään auttanut tilannetta. Joo, nyt olo on zombi ja luonnottoman tasainen, mutta mieluummin näin kuin itsemurhan partaalla koko ajan. Kunhan pääsen terapian piiriin, voin alkaa harkita lääkityksestä luopumista.

Itselläni on myös tämä tilanne. Ihan käsittämätöntä ja uskomatonta, että edes olen tässä tilanteessa. Aiemmin ennen minkään näiden lääkkeiden käyttöä olin luonteeltani romanttinen hömppä, taipuvainen ihastumaan helposti ja suoranaisen nymfomaaninen. Libidoni oli naiseksi huikean korkea. Tätä nykyä en saa edes orgasmia aikaiseksi ja seksin ajattelu on kuin ajattelisi jotakin tylsää kotiaskaretta, kuten vaikkapa pyykinpesua tai tiskaamista. Se ei herätä minussa minkaanlaisia kiihotuksen tunteita, enkä myöskään enää reagoi visuaalisiin seksuaalisiin ärsykkeisiin. Alapää on todellakin kuten joku tuolla edellä jo totesikin, kuin jollakin anesteettisella aineella turraksi puudutettu. Minkääntyyppinen alapään koskettelu ei tuota nautintoa. Alapääni on nykyisellään lähinnä virtsaamista varten, se ei ole enää nautinnollinen ja seksuaalinen elin. Ei ole edes käytännössä mahdotonta, että masennus aiheuttaisi mitään tällaista. Tuollaiset väitteet ovat täysin naurettavia.