Masennuslääkkeiden haittavaikutukset: rakastuminen estyy

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimia kaikille, itsekin olen paljon painiskellut psyykenongelmien kanssa. Mun mielestä rakastuminen toiseen ihmiseen on paras masennuslääke jokaiselle ihmiselle. Joten ei saa luovuttaa sen oman rakkaan etsimisessä. 

Mitäs, kun se suhde menee pieleen? Masennus takaisin kaksinkertaisena?

Se on elämää. Kaikki kohtaavat kivuliaita asioita elämässään. Niistä mennään eteenpäin ja aikanaan rakastutaan johonkin uuteen ihmiseen :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi kieltäydyin aikoinani lääkkeistä, vaikka silloinen psykologini jankutti ja painosti ja hyvä, ettei olisi varannut psykiatrille aikaa puolestani. Kieltäytymisen perustelin juuri näillä syillä, että ne saattavat vaikuttaa negatiivisesti sekä tunne-elämään että seksuaaliviettiin ja orgasmikykyyn. Psykologi tokaisi, että niillä asioilla ei ole mitään väliä, koska minulla ei ole miestä. Lopetin käynnit piakkoin tämän kommentin jälkeen.

Hah! Vai ei ole väliä? Entä jos HALUAA TULEVAISUUDESSA SUHTEEN!? Eikö idiootin tasolla olevat puoskarit ota tätä asiaa yhtään huomioon? Masennuksen voi kyllä selättää, mutta pysyvää vauriota aivoihin ei. Jos kyky ihastua ja rakastua sekä seksuaalisuus häviää, niin siinäpä sitten kärsit noiden pysyvien haittojen kanssa. Niitä ei voi enää jälkeenpäin lähteä korjaamaan yhtään mitenkään. Suomessa näistä asioista ei ole yhtä avointa keskustelua, kuin muualla maailmassa. Pysyvien vaurioiden uhrit eivät saa minkäänlaista tukea eivätkä korvauksia aiheutetusta kärsimyksestä ja pysyvistä haitoista. Nämä lääkkeet vievän kyvyn normaaliin tekemiseen ja tuntemiseen, ne vievät ihmisyyden pois. Luuleeko lääkärit, ettei esimerkiksi seksuaalisen toimintahäiriön pysyvyys vaikuta ihmisen itsetuntoon, minäkuvaan ja mielialaan negatiivisesti? Omasta kokemuksesta voin sanoa että kyllä muuten vaikuttaa!! Olisin paljon mieluummin "vain" masentunut kuin tällainen lihava, äärimmäisen hitaan metabolismin omaava, orgasmikyvytön, aseksuaalinen, kyvytön ihastumaan oleva tunteeton zombie. Orgasmithan ovat luontainen anti-depressantti, jotka mm. vähentävät stressiä, pitävät nuorekkaampana ja nostavat mielialaa. Ilman orgasmeja, henkilö masentuu. Näin kävi omallakin kohdalla. Olen nyt turhautuneempi, stressaantuneempi, ahdistuneempi ja masentuneempi kuin koskaan aiemmin. Ironista, eikö?

Kirjoitat aika intohimoisesti ollaksesi robotti.

HenkisestiKuollut kirjoitti:

Itse käytin yli kaksi vuotta jatkuvasti erilaisia psykiatrisia lääkkeitä enkä kykene enää lainkaan tuntemaan ihastumisen/rakastumisen tunteita ollenkaan. Tunne-elämäni on huomattavan latistunut. Lääkkeiden käytön olen lopettanut jo aikaa sitten, mutta tunteet eivät ole palautuneet vieläkään, sama koskee libidoa. Olen täysin aromanttinen ja aseksuaalinen nyt, ennen lääkkeiden käyttöä olin todella seksuaalinen ihminen ja ihastuin helposti. Kaipaan sitä normaalia ihmisyyttä, joka minussa oli. Tunnen itseni robotiksi, friikiksi. En kykene teeskentelemään kiinnostusta, mikään asia ei liikuta tai kiehdo minua syvästi kuten ennen. En tunne ilon ja onnellisuuden tunteita laisinkaan. Tätä tilaa kutsutaan anhedoniaksi. Näyttää siltä, että jään pysyvästi tähän tilaan. Elämäni on sietämätöntä, en kykene tekemään yhtään mitään sillä mikään tai kukaan ei kiinnosta minua eikä merkitse minulle yhtään mitään. Olen olemassa ja hengitän, siinä kaikki. Kaikilta asioilta on pudonnut pohja pois. Kuin eläisi jossain välitilassa, jota on vaikea kuvailla. Masentuneena sentään tunsin asioita, ja olin niistä sekä ihmisistä kiinnostunut, aidosti. Tämä nykyinen tilani ei ole masennusta nähnytkään. Ikäänkuin persoonani ja minuuteni olisi pyyhitty kokonaan pois. Minussa ei ole mitään jäljellä, jokin syvä tietoisuuden taso on himmentynyt kokonaan sisälläni. Sellainen kipinä ja liekki, joka motivoi tekemään, olemaan ja sai tuntemaan tunteiden koko laajan kirjon. Merkitys elämältä on kadonnut ihan täysin.

Minulla on tällä hetkellä diagnosoitu masennus ja lisäksi tärkeä ihmissuhde katkesi taannoin. Sinä juuri kuvailit minun olotilani täsmällisesti, enkä minä ole ikinä syönyt psyykelääkkeitä. Käyn terapiassa, mutta se tuntuu hyödyttömältä. Niin kuin kaikki muukin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi kieltäydyin aikoinani lääkkeistä, vaikka silloinen psykologini jankutti ja painosti ja hyvä, ettei olisi varannut psykiatrille aikaa puolestani. Kieltäytymisen perustelin juuri näillä syillä, että ne saattavat vaikuttaa negatiivisesti sekä tunne-elämään että seksuaaliviettiin ja orgasmikykyyn. Psykologi tokaisi, että niillä asioilla ei ole mitään väliä, koska minulla ei ole miestä. Lopetin käynnit piakkoin tämän kommentin jälkeen.

Hah! Vai ei ole väliä? Entä jos HALUAA TULEVAISUUDESSA SUHTEEN!? Eikö idiootin tasolla olevat puoskarit ota tätä asiaa yhtään huomioon? Masennuksen voi kyllä selättää, mutta pysyvää vauriota aivoihin ei. Jos kyky ihastua ja rakastua sekä seksuaalisuus häviää, niin siinäpä sitten kärsit noiden pysyvien haittojen kanssa. Niitä ei voi enää jälkeenpäin lähteä korjaamaan yhtään mitenkään. Suomessa näistä asioista ei ole yhtä avointa keskustelua, kuin muualla maailmassa. Pysyvien vaurioiden uhrit eivät saa minkäänlaista tukea eivätkä korvauksia aiheutetusta kärsimyksestä ja pysyvistä haitoista. Nämä lääkkeet vievän kyvyn normaaliin tekemiseen ja tuntemiseen, ne vievät ihmisyyden pois. Luuleeko lääkärit, ettei esimerkiksi seksuaalisen toimintahäiriön pysyvyys vaikuta ihmisen itsetuntoon, minäkuvaan ja mielialaan negatiivisesti? Omasta kokemuksesta voin sanoa että kyllä muuten vaikuttaa!! Olisin paljon mieluummin "vain" masentunut kuin tällainen lihava, äärimmäisen hitaan metabolismin omaava, orgasmikyvytön, aseksuaalinen, kyvytön ihastumaan oleva tunteeton zombie. Orgasmithan ovat luontainen anti-depressantti, jotka mm. vähentävät stressiä, pitävät nuorekkaampana ja nostavat mielialaa. Ilman orgasmeja, henkilö masentuu. Näin kävi omallakin kohdalla. Olen nyt turhautuneempi, stressaantuneempi, ahdistuneempi ja masentuneempi kuin koskaan aiemmin. Ironista, eikö?

Minä sanoin itse asiassa tuolle psykologilleni, että koen orgasmien lievittävän ahdistusta ja toivottomuutta ja että niiden aiheuttaman mielihyvän ansiosta pysyn erossa pullosta (käytin tuohon aikaan siis paljon alkoholia, minkä psykologi tiesi). Mutta ei mennyt perille, rupesi vaan änkkäämään jotain, että mutta kun kyllähän se parisuhde on ihan eri asia...Tälläkin ihmisellä oli, pelottavaa kyllä, peruspsykologitutkinnon lisäksi myös psykoterapeutin pätevyys. Termisi "puoskari" sopisi ennemminkin tällaisen henkilön titteliksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HenkisestiKuollut kirjoitti:

Itse käytin yli kaksi vuotta jatkuvasti erilaisia psykiatrisia lääkkeitä enkä kykene enää lainkaan tuntemaan ihastumisen/rakastumisen tunteita ollenkaan. Tunne-elämäni on huomattavan latistunut. Lääkkeiden käytön olen lopettanut jo aikaa sitten, mutta tunteet eivät ole palautuneet vieläkään, sama koskee libidoa. Olen täysin aromanttinen ja aseksuaalinen nyt, ennen lääkkeiden käyttöä olin todella seksuaalinen ihminen ja ihastuin helposti. Kaipaan sitä normaalia ihmisyyttä, joka minussa oli. Tunnen itseni robotiksi, friikiksi. En kykene teeskentelemään kiinnostusta, mikään asia ei liikuta tai kiehdo minua syvästi kuten ennen. En tunne ilon ja onnellisuuden tunteita laisinkaan. Tätä tilaa kutsutaan anhedoniaksi. Näyttää siltä, että jään pysyvästi tähän tilaan. Elämäni on sietämätöntä, en kykene tekemään yhtään mitään sillä mikään tai kukaan ei kiinnosta minua eikä merkitse minulle yhtään mitään. Olen olemassa ja hengitän, siinä kaikki. Kaikilta asioilta on pudonnut pohja pois. Kuin eläisi jossain välitilassa, jota on vaikea kuvailla. Masentuneena sentään tunsin asioita, ja olin niistä sekä ihmisistä kiinnostunut, aidosti. Tämä nykyinen tilani ei ole masennusta nähnytkään. Ikäänkuin persoonani ja minuuteni olisi pyyhitty kokonaan pois. Minussa ei ole mitään jäljellä, jokin syvä tietoisuuden taso on himmentynyt kokonaan sisälläni. Sellainen kipinä ja liekki, joka motivoi tekemään, olemaan ja sai tuntemaan tunteiden koko laajan kirjon. Merkitys elämältä on kadonnut ihan täysin.

Ööö, eli olet masentunut.

Niin kuule, voisiko olla että lääke ei ole tehonnut? Voisit vaihtaa

Kyseessä ei missään tapauksessa ole masennus, sillä kykenin tuntemaan kaikenlaisia tunteita ennen minkäänlaisten psykiatristen lääkkeiden käyttöä. Olin hyvin kiinnostunut eri asioista, henkisesti ja fyysisesti jaksavampi ihminen masennuksesta huolimatta, olin myös kiinnostunut ympäristöstäni ja muista ihmisistä, jaksoin harrastaa asioita. Kykenin myös nukkumaan aivan normaalisti, sekin kyky on nyt mennyttä näiden lääkkeiden takia. En saa enää normaalisti unta. Jos nukun unilääkkeiden avulla vaikkapa 10-tuntia, niin olen silti koko seuraavan päivän hyvin väsynyt ja jopa pienikin tekeminen uuvuttaa minut sängynpohjalle. Näin ei ollut aiemmin. Tämä epänormaali väsymys on yksi keskeisimpiä aivovaurion oireita, kuten on myös persoonallisuuden muutokset. Minulla oli normaali, terve ja jopa poikkeuksellisen korkea libido naiseksi. Sain useita orgasmeja päivässä, ihastuin melkein joka viikko johonkin mieheen. Kaikki nämä tunteet ja toiminnot hävisivät lääkkeiden myötä eivätkä ole palautuneet normaaleiksi, vaikka lääkkeiden lopettamisesta on jo yli vuosi aikaa. Mitä ihmettä joku jauhaa jostain lääkkeiden vaihdosta, kun en tällaisia myrkkyjä laittaisi suuhuni enää pitkällä tikullakaan? Kyse on pysyvistä aivoon syntyneistä vaurioista, ei tavan masennuksesta. Masennus ei aiheuta PSSD:tä (post SSRI sexual dusfunction), anorgasmiaa (orgasmikyvyttömyys), vaginan kuivuutta ja genitaaliaalueiden sekä kehon erogeenisten alueiden puutumista ja turtumista (mm. nännipihat).  Terveisin tuo alkuperäinen kirjoittaja. 

HenkisestiKuollut kirjoitti:

Itse käytin yli kaksi vuotta jatkuvasti erilaisia psykiatrisia lääkkeitä enkä kykene enää lainkaan tuntemaan ihastumisen/rakastumisen tunteita ollenkaan. Tunne-elämäni on huomattavan latistunut. Lääkkeiden käytön olen lopettanut jo aikaa sitten, mutta tunteet eivät ole palautuneet vieläkään, sama koskee libidoa. Olen täysin aromanttinen ja aseksuaalinen nyt, ennen lääkkeiden käyttöä olin todella seksuaalinen ihminen ja ihastuin helposti. Kaipaan sitä normaalia ihmisyyttä, joka minussa oli. Tunnen itseni robotiksi, friikiksi. En kykene teeskentelemään kiinnostusta, mikään asia ei liikuta tai kiehdo minua syvästi kuten ennen. En tunne ilon ja onnellisuuden tunteita laisinkaan. Tätä tilaa kutsutaan anhedoniaksi. Näyttää siltä, että jään pysyvästi tähän tilaan. Elämäni on sietämätöntä, en kykene tekemään yhtään mitään sillä mikään tai kukaan ei kiinnosta minua eikä merkitse minulle yhtään mitään. Olen olemassa ja hengitän, siinä kaikki. Kaikilta asioilta on pudonnut pohja pois. Kuin eläisi jossain välitilassa, jota on vaikea kuvailla. Masentuneena sentään tunsin asioita, ja olin niistä sekä ihmisistä kiinnostunut, aidosti. Tämä nykyinen tilani ei ole masennusta nähnytkään. Ikäänkuin persoonani ja minuuteni olisi pyyhitty kokonaan pois. Minussa ei ole mitään jäljellä, jokin syvä tietoisuuden taso on himmentynyt kokonaan sisälläni. Sellainen kipinä ja liekki, joka motivoi tekemään, olemaan ja sai tuntemaan tunteiden koko laajan kirjon. Merkitys elämältä on kadonnut ihan täysin.

Kiitos. Puit sanoiksi sen, mitä en itse olisi osannut. Tuo tekstisi kuvasi koko sen olemuksen, mitä lääkkeitä syödessä oli.

Uskon että ssri- lääkkeet kielletään, samalla tavalla kuin muutkin mielialan vaikuttamiseen tehdyt lääkkeet on kielletty. Harmi vain että luultavasti matka siihen on vielä pitkä ja kivinen. Jälkeenpäin varmasti ihmetellään, miten on voitu myrkyttää niin usea ja aiheuttaa pysyvää tuhoa.

Historia toistaa itseään....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimia kaikille, itsekin olen paljon painiskellut psyykenongelmien kanssa. Mun mielestä rakastuminen toiseen ihmiseen on paras masennuslääke jokaiselle ihmiselle. Joten ei saa luovuttaa sen oman rakkaan etsimisessä. 

Mitäs, kun se suhde menee pieleen? Masennus takaisin kaksinkertaisena?

Se on elämää. Kaikki kohtaavat kivuliaita asioita elämässään. Niistä mennään eteenpäin ja aikanaan rakastutaan johonkin uuteen ihmiseen :)

Niin, mutta mielestäni suhde on aika huono "lääke" masennukseen. Olisi parempi olla suht ok jo ensin ja sitten suhde lisäisi onnea elämään. Jos masennus parantuu rakastumisella, voi tulla väärällä tavalla riippuvaiseksi siitä ihmisestä.

Vierailija kirjoitti:

HenkisestiKuollut kirjoitti:

Itse käytin yli kaksi vuotta jatkuvasti erilaisia psykiatrisia lääkkeitä enkä kykene enää lainkaan tuntemaan ihastumisen/rakastumisen tunteita ollenkaan. Tunne-elämäni on huomattavan latistunut. Lääkkeiden käytön olen lopettanut jo aikaa sitten, mutta tunteet eivät ole palautuneet vieläkään, sama koskee libidoa. Olen täysin aromanttinen ja aseksuaalinen nyt, ennen lääkkeiden käyttöä olin todella seksuaalinen ihminen ja ihastuin helposti. Kaipaan sitä normaalia ihmisyyttä, joka minussa oli. Tunnen itseni robotiksi, friikiksi. En kykene teeskentelemään kiinnostusta, mikään asia ei liikuta tai kiehdo minua syvästi kuten ennen. En tunne ilon ja onnellisuuden tunteita laisinkaan. Tätä tilaa kutsutaan anhedoniaksi. Näyttää siltä, että jään pysyvästi tähän tilaan. Elämäni on sietämätöntä, en kykene tekemään yhtään mitään sillä mikään tai kukaan ei kiinnosta minua eikä merkitse minulle yhtään mitään. Olen olemassa ja hengitän, siinä kaikki. Kaikilta asioilta on pudonnut pohja pois. Kuin eläisi jossain välitilassa, jota on vaikea kuvailla. Masentuneena sentään tunsin asioita, ja olin niistä sekä ihmisistä kiinnostunut, aidosti. Tämä nykyinen tilani ei ole masennusta nähnytkään. Ikäänkuin persoonani ja minuuteni olisi pyyhitty kokonaan pois. Minussa ei ole mitään jäljellä, jokin syvä tietoisuuden taso on himmentynyt kokonaan sisälläni. Sellainen kipinä ja liekki, joka motivoi tekemään, olemaan ja sai tuntemaan tunteiden koko laajan kirjon. Merkitys elämältä on kadonnut ihan täysin.

Minulla on tällä hetkellä diagnosoitu masennus ja lisäksi tärkeä ihmissuhde katkesi taannoin. Sinä juuri kuvailit minun olotilani täsmällisesti, enkä minä ole ikinä syönyt psyykelääkkeitä. Käyn terapiassa, mutta se tuntuu hyödyttömältä. Niin kuin kaikki muukin.

Sinulla on väliaikainen ja ohimenevä masennuksen aiheuttama seksuaalisen halun lasku, monilla muilla ketjuun vastanneilla taas on pysyvä seksuaalisen toimintakyvyn häiriö, joka on puhtaasti fysiologinen haitta, ei henkisen -ja tunnepuolen ongelma kuten itselläsi. Sama lopputulos, mutte sille on ihan eri syyt olemassa. Sinun tilanteesi on parannettavissa, näiden muiden ei ole. Mietin kummallako ryhmällä ihmisistä tilanne on lohdullisempi ja kummallako se on suorastaan toivoton ja lohduton?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi kieltäydyin aikoinani lääkkeistä, vaikka silloinen psykologini jankutti ja painosti ja hyvä, ettei olisi varannut psykiatrille aikaa puolestani. Kieltäytymisen perustelin juuri näillä syillä, että ne saattavat vaikuttaa negatiivisesti sekä tunne-elämään että seksuaaliviettiin ja orgasmikykyyn. Psykologi tokaisi, että niillä asioilla ei ole mitään väliä, koska minulla ei ole miestä. Lopetin käynnit piakkoin tämän kommentin jälkeen.

Hah! Vai ei ole väliä? Entä jos HALUAA TULEVAISUUDESSA SUHTEEN!? Eikö idiootin tasolla olevat puoskarit ota tätä asiaa yhtään huomioon? Masennuksen voi kyllä selättää, mutta pysyvää vauriota aivoihin ei. Jos kyky ihastua ja rakastua sekä seksuaalisuus häviää, niin siinäpä sitten kärsit noiden pysyvien haittojen kanssa. Niitä ei voi enää jälkeenpäin lähteä korjaamaan yhtään mitenkään. Suomessa näistä asioista ei ole yhtä avointa keskustelua, kuin muualla maailmassa. Pysyvien vaurioiden uhrit eivät saa minkäänlaista tukea eivätkä korvauksia aiheutetusta kärsimyksestä ja pysyvistä haitoista. Nämä lääkkeet vievän kyvyn normaaliin tekemiseen ja tuntemiseen, ne vievät ihmisyyden pois. Luuleeko lääkärit, ettei esimerkiksi seksuaalisen toimintahäiriön pysyvyys vaikuta ihmisen itsetuntoon, minäkuvaan ja mielialaan negatiivisesti? Omasta kokemuksesta voin sanoa että kyllä muuten vaikuttaa!! Olisin paljon mieluummin "vain" masentunut kuin tällainen lihava, äärimmäisen hitaan metabolismin omaava, orgasmikyvytön, aseksuaalinen, kyvytön ihastumaan oleva tunteeton zombie. Orgasmithan ovat luontainen anti-depressantti, jotka mm. vähentävät stressiä, pitävät nuorekkaampana ja nostavat mielialaa. Ilman orgasmeja, henkilö masentuu. Näin kävi omallakin kohdalla. Olen nyt turhautuneempi, stressaantuneempi, ahdistuneempi ja masentuneempi kuin koskaan aiemmin. Ironista, eikö?

Kirjoitat aika intohimoisesti ollaksesi robotti.

Se että kykenee kuvailemaan asioita rationaalisesti ja loogisesti ei ole sama asia, kuin että kykenisi tuntemaan tunteita normaalisti. Tunne-elämykset leikkautuvat pois näiden lääkkeiden takia, sille on selityksenä tieteellinen syntymekanismi, joka on tutkimuksissa todettu. 

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestä on hyvä että noita lääkkeitä määrätään. Niistä on oikeasti tosi iso apu masennukseen. Rakkaus on haitallinen tila, kemiallisesti elimistö on silloin todella suuressa stressitilassa mikä on haitallista. Elämä on helpompaa kun ei tunne mitään, voi keskittyä muihin asioihin kuin turhiin ihmissuhteisiin.

Ei ole iso apu. Apu vastaa lähinnä lumenlääkkeestä saatavaa apua. Number Needed to Treat (NNT) arvot pyörivät luokassa "hoida seitsemää potilasta ja saat yhden remission enemmän kuin lumeella".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HenkisestiKuollut kirjoitti:

Itse käytin yli kaksi vuotta jatkuvasti erilaisia psykiatrisia lääkkeitä enkä kykene enää lainkaan tuntemaan ihastumisen/rakastumisen tunteita ollenkaan. Tunne-elämäni on huomattavan latistunut. Lääkkeiden käytön olen lopettanut jo aikaa sitten, mutta tunteet eivät ole palautuneet vieläkään, sama koskee libidoa. Olen täysin aromanttinen ja aseksuaalinen nyt, ennen lääkkeiden käyttöä olin todella seksuaalinen ihminen ja ihastuin helposti. Kaipaan sitä normaalia ihmisyyttä, joka minussa oli. Tunnen itseni robotiksi, friikiksi. En kykene teeskentelemään kiinnostusta, mikään asia ei liikuta tai kiehdo minua syvästi kuten ennen. En tunne ilon ja onnellisuuden tunteita laisinkaan. Tätä tilaa kutsutaan anhedoniaksi. Näyttää siltä, että jään pysyvästi tähän tilaan. Elämäni on sietämätöntä, en kykene tekemään yhtään mitään sillä mikään tai kukaan ei kiinnosta minua eikä merkitse minulle yhtään mitään. Olen olemassa ja hengitän, siinä kaikki. Kaikilta asioilta on pudonnut pohja pois. Kuin eläisi jossain välitilassa, jota on vaikea kuvailla. Masentuneena sentään tunsin asioita, ja olin niistä sekä ihmisistä kiinnostunut, aidosti. Tämä nykyinen tilani ei ole masennusta nähnytkään. Ikäänkuin persoonani ja minuuteni olisi pyyhitty kokonaan pois. Minussa ei ole mitään jäljellä, jokin syvä tietoisuuden taso on himmentynyt kokonaan sisälläni. Sellainen kipinä ja liekki, joka motivoi tekemään, olemaan ja sai tuntemaan tunteiden koko laajan kirjon. Merkitys elämältä on kadonnut ihan täysin.

Ööö, eli olet masentunut.

Niin kuule, voisiko olla että lääke ei ole tehonnut? Voisit vaihtaa

Kyseessä ei missään tapauksessa ole masennus, sillä kykenin tuntemaan kaikenlaisia tunteita ennen minkäänlaisten psykiatristen lääkkeiden käyttöä. Olin hyvin kiinnostunut eri asioista, henkisesti ja fyysisesti jaksavampi ihminen masennuksesta huolimatta, olin myös kiinnostunut ympäristöstäni ja muista ihmisistä, jaksoin harrastaa asioita. Kykenin myös nukkumaan aivan normaalisti, sekin kyky on nyt mennyttä näiden lääkkeiden takia. En saa enää normaalisti unta. Jos nukun unilääkkeiden avulla vaikkapa 10-tuntia, niin olen silti koko seuraavan päivän hyvin väsynyt ja jopa pienikin tekeminen uuvuttaa minut sängynpohjalle. Näin ei ollut aiemmin. Tämä epänormaali väsymys on yksi keskeisimpiä aivovaurion oireita, kuten on myös persoonallisuuden muutokset. Minulla oli normaali, terve ja jopa poikkeuksellisen korkea libido naiseksi. Sain useita orgasmeja päivässä, ihastuin melkein joka viikko johonkin mieheen. Kaikki nämä tunteet ja toiminnot hävisivät lääkkeiden myötä eivätkä ole palautuneet normaaleiksi, vaikka lääkkeiden lopettamisesta on jo yli vuosi aikaa. Mitä ihmettä joku jauhaa jostain lääkkeiden vaihdosta, kun en tällaisia myrkkyjä laittaisi suuhuni enää pitkällä tikullakaan? Kyse on pysyvistä aivoon syntyneistä vaurioista, ei tavan masennuksesta. Masennus ei aiheuta PSSD:tä (post SSRI sexual dusfunction), anorgasmiaa (orgasmikyvyttömyys), vaginan kuivuutta ja genitaaliaalueiden sekä kehon erogeenisten alueiden puutumista ja turtumista (mm. nännipihat).  Terveisin tuo alkuperäinen kirjoittaja. 

Joku syy kuitenkin varmasti oli aloittaa tuo lääkitys?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HenkisestiKuollut kirjoitti:

Itse käytin yli kaksi vuotta jatkuvasti erilaisia psykiatrisia lääkkeitä enkä kykene enää lainkaan tuntemaan ihastumisen/rakastumisen tunteita ollenkaan. Tunne-elämäni on huomattavan latistunut. Lääkkeiden käytön olen lopettanut jo aikaa sitten, mutta tunteet eivät ole palautuneet vieläkään, sama koskee libidoa. Olen täysin aromanttinen ja aseksuaalinen nyt, ennen lääkkeiden käyttöä olin todella seksuaalinen ihminen ja ihastuin helposti. Kaipaan sitä normaalia ihmisyyttä, joka minussa oli. Tunnen itseni robotiksi, friikiksi. En kykene teeskentelemään kiinnostusta, mikään asia ei liikuta tai kiehdo minua syvästi kuten ennen. En tunne ilon ja onnellisuuden tunteita laisinkaan. Tätä tilaa kutsutaan anhedoniaksi. Näyttää siltä, että jään pysyvästi tähän tilaan. Elämäni on sietämätöntä, en kykene tekemään yhtään mitään sillä mikään tai kukaan ei kiinnosta minua eikä merkitse minulle yhtään mitään. Olen olemassa ja hengitän, siinä kaikki. Kaikilta asioilta on pudonnut pohja pois. Kuin eläisi jossain välitilassa, jota on vaikea kuvailla. Masentuneena sentään tunsin asioita, ja olin niistä sekä ihmisistä kiinnostunut, aidosti. Tämä nykyinen tilani ei ole masennusta nähnytkään. Ikäänkuin persoonani ja minuuteni olisi pyyhitty kokonaan pois. Minussa ei ole mitään jäljellä, jokin syvä tietoisuuden taso on himmentynyt kokonaan sisälläni. Sellainen kipinä ja liekki, joka motivoi tekemään, olemaan ja sai tuntemaan tunteiden koko laajan kirjon. Merkitys elämältä on kadonnut ihan täysin.

Ööö, eli olet masentunut.

Niin kuule, voisiko olla että lääke ei ole tehonnut? Voisit vaihtaa

Kyseessä ei missään tapauksessa ole masennus, sillä kykenin tuntemaan kaikenlaisia tunteita ennen minkäänlaisten psykiatristen lääkkeiden käyttöä. Olin hyvin kiinnostunut eri asioista, henkisesti ja fyysisesti jaksavampi ihminen masennuksesta huolimatta, olin myös kiinnostunut ympäristöstäni ja muista ihmisistä, jaksoin harrastaa asioita. Kykenin myös nukkumaan aivan normaalisti, sekin kyky on nyt mennyttä näiden lääkkeiden takia. En saa enää normaalisti unta. Jos nukun unilääkkeiden avulla vaikkapa 10-tuntia, niin olen silti koko seuraavan päivän hyvin väsynyt ja jopa pienikin tekeminen uuvuttaa minut sängynpohjalle. Näin ei ollut aiemmin. Tämä epänormaali väsymys on yksi keskeisimpiä aivovaurion oireita, kuten on myös persoonallisuuden muutokset. Minulla oli normaali, terve ja jopa poikkeuksellisen korkea libido naiseksi. Sain useita orgasmeja päivässä, ihastuin melkein joka viikko johonkin mieheen. Kaikki nämä tunteet ja toiminnot hävisivät lääkkeiden myötä eivätkä ole palautuneet normaaleiksi, vaikka lääkkeiden lopettamisesta on jo yli vuosi aikaa. Mitä ihmettä joku jauhaa jostain lääkkeiden vaihdosta, kun en tällaisia myrkkyjä laittaisi suuhuni enää pitkällä tikullakaan? Kyse on pysyvistä aivoon syntyneistä vaurioista, ei tavan masennuksesta. Masennus ei aiheuta PSSD:tä (post SSRI sexual dusfunction), anorgasmiaa (orgasmikyvyttömyys), vaginan kuivuutta ja genitaaliaalueiden sekä kehon erogeenisten alueiden puutumista ja turtumista (mm. nännipihat).  Terveisin tuo alkuperäinen kirjoittaja. 

Mitä jos olet jo sellaisessa vaiheessa elämässä, että näet asioita laajemmin. Eihän jatkuva ihastuminen nyt ole ehkä ihan normaalia psyyken toimintaa. Jospa tuo latteus yrittää kertoa että iloa olisi syytä etsiä muista asioita kuten itsestään eikä jatkuvista ihastumisesta. Jospa sulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö eli hypomania ja nyt olet masentunut?

Vierailija kirjoitti:

Onneksi kieltäydyin aikoinani lääkkeistä, vaikka silloinen psykologini jankutti ja painosti ja hyvä, ettei olisi varannut psykiatrille aikaa puolestani. Kieltäytymisen perustelin juuri näillä syillä, että ne saattavat vaikuttaa negatiivisesti sekä tunne-elämään että seksuaaliviettiin ja orgasmikykyyn. Psykologi tokaisi, että niillä asioilla ei ole mitään väliä, koska minulla ei ole miestä. Lopetin käynnit piakkoin tämän kommentin jälkeen.

Heh onpa tyypillistä mielenterveyden "ammattilaisen" käytöstä. Mielenterveyden sairauksista kärsivillä ei ole samanlaisia oikeuksia kuin ns. tavallisilla ihmisillä. Oppikaa se, niin tulee vähemmän niitä persoonallisuushäiriömerkintojä.

Kannattaa lukaista tämä Lääkärilehden artikkeli https://www.laakarilehti.fi/maailmassa/kolumni/tarinoita-ja-tutkimustul…

Voisi kuvitella, että pitkä seurantatutkimus kiinnostaisi niin asiantuntijoita, maallikoita kuin toimittajiakin, koska lääkkeiden pitkäaikaisvaikutuksista on varsin vähän tutkimustietoa. New York Times kirjoitti hiljattain mielialalääkkeiden lopettamiseen liittyvistä ongelmista. Timesin mukaan miltei 25 miljoonaa amerikkalaista syö niitä jo kolmatta vuotta. Yli viisi vuotta lääkkeitä käyttäneitä on USA:ssa yli 15 miljoonaa, yli kolminkertainen määrä vuoteen 2000 verrattuna. Suurin osa tiedostamme perustuu kuitenkin vain muutamien viikkojen tai kuukausien tutkimuksiin.

Häkellyttävästi päinvastoin kuin olisi odottanut, mielialalääkkeiden käyttö oli sveitsiläistutkimuksessa yhteydessä huonompaan eikä parempaan hoitotulokseen (ristitulosuhde 1,7–1,8 masennuksen pahenemiselle neliportaisen asteikon yhdellä pisteellä). Ymmärrettävä selitys olisi tietenkin se että ne, joiden masennus oli vaikein, käyttivät myös todennäköisimmin lääkkeitä. Tutkimuksessa oli kuitenkin kontrolloitu paitsi sosiodemografiset tekijät, myös masennuksen vaikeustaso lähtötilanteessa, koetun kärsimyksen aste ja itsemurha-alttius. Vielä senkin jälkeen kun nämä tekijät otettiin tilastollisesti huomioon, lääkkeiden käyttö ennusti huonompaa hoitotulosta.

Kyse ei ole satunnaistetusta asetelmasta; tutkimus osoittaa korrelaation, ei syy-yhteyttä. Tutkimuksessa on myös muita rajoitteita. Aineistoa ei alun perin kerätty tämän kysymyksen selvittämiseksi, ja tieto lääkkeiden käytöstä perustui osallistujien kertomaan. Mutta tämä myös valaisee, kuinka keskeisiä puutteita tiedoissamme on. Lääkkeiden pitkäaikaisvaikutuksia ei juuri ole tutkittu.

Kiinnostava on paitsi tutkimus, myös siitä virinnyt julkinen keskustelu. Sellaista ei nimittäin ole käyty, tietääkseni. Tulokset ovat samansuuntaiset kuin viime syyskuussa julkaistussa 9-vuotisessa amerikkalaisessa seurantatutkimuksessa (2). En kuitenkaan ole nähnyt yhdenkään median Suomessa tarttuneen kumpaankaan tutkimukseen, vaikka pitkäaikaiskäyttäjien määrä on kasvanut myös meillä.

Sveitsiläistutkijat pohtivat, mahtaisiko Giovanni Favan (3) esittämä vastatoleranssimalli selittää tulokset. Sen mukaan mielialalääkkeiden pitkäaikainen käyttö saattaisi hermosolujen reseptoreissa tapahtuvien muutosten vuoksi johtaa tehon vähittäiseen heikkenemiseen ja lopulta ehkä huonompiin hoitotuloksiin. Tästäkään mahdollisuudesta en ole kuullut Suomessa keskusteltavan.

Sosiologi Arthur Frankin mukaan länsimaista keskustelua sairauksista hallitsee palauttamisnarratiivi – kertomukset, joissa hoitohenkilökunta voitokkaasti korjaa potilaan alkuperäiseen, vahingoittumattomaan tilaansa. Tätä maallikot ja media odottavat ammattilaisilta: tarinoita hoidoista jotka tehoavat ja sairauksista jotka paranevat. Osaamisemme rajallisuudesta on selvästi vaikeampi keskustella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HenkisestiKuollut kirjoitti:

Itse käytin yli kaksi vuotta jatkuvasti erilaisia psykiatrisia lääkkeitä enkä kykene enää lainkaan tuntemaan ihastumisen/rakastumisen tunteita ollenkaan. Tunne-elämäni on huomattavan latistunut. Lääkkeiden käytön olen lopettanut jo aikaa sitten, mutta tunteet eivät ole palautuneet vieläkään, sama koskee libidoa. Olen täysin aromanttinen ja aseksuaalinen nyt, ennen lääkkeiden käyttöä olin todella seksuaalinen ihminen ja ihastuin helposti. Kaipaan sitä normaalia ihmisyyttä, joka minussa oli. Tunnen itseni robotiksi, friikiksi. En kykene teeskentelemään kiinnostusta, mikään asia ei liikuta tai kiehdo minua syvästi kuten ennen. En tunne ilon ja onnellisuuden tunteita laisinkaan. Tätä tilaa kutsutaan anhedoniaksi. Näyttää siltä, että jään pysyvästi tähän tilaan. Elämäni on sietämätöntä, en kykene tekemään yhtään mitään sillä mikään tai kukaan ei kiinnosta minua eikä merkitse minulle yhtään mitään. Olen olemassa ja hengitän, siinä kaikki. Kaikilta asioilta on pudonnut pohja pois. Kuin eläisi jossain välitilassa, jota on vaikea kuvailla. Masentuneena sentään tunsin asioita, ja olin niistä sekä ihmisistä kiinnostunut, aidosti. Tämä nykyinen tilani ei ole masennusta nähnytkään. Ikäänkuin persoonani ja minuuteni olisi pyyhitty kokonaan pois. Minussa ei ole mitään jäljellä, jokin syvä tietoisuuden taso on himmentynyt kokonaan sisälläni. Sellainen kipinä ja liekki, joka motivoi tekemään, olemaan ja sai tuntemaan tunteiden koko laajan kirjon. Merkitys elämältä on kadonnut ihan täysin.

Minulla on tällä hetkellä diagnosoitu masennus ja lisäksi tärkeä ihmissuhde katkesi taannoin. Sinä juuri kuvailit minun olotilani täsmällisesti, enkä minä ole ikinä syönyt psyykelääkkeitä. Käyn terapiassa, mutta se tuntuu hyödyttömältä. Niin kuin kaikki muukin.

Sinulla on väliaikainen ja ohimenevä masennuksen aiheuttama seksuaalisen halun lasku, monilla muilla ketjuun vastanneilla taas on pysyvä seksuaalisen toimintakyvyn häiriö, joka on puhtaasti fysiologinen haitta, ei henkisen -ja tunnepuolen ongelma kuten itselläsi. Sama lopputulos, mutte sille on ihan eri syyt olemassa. Sinun tilanteesi on parannettavissa, näiden muiden ei ole. Mietin kummallako ryhmällä ihmisistä tilanne on lohdullisempi ja kummallako se on suorastaan toivoton ja lohduton?

En nyt tiedä miten väliaikainen se on, olen ollut enemmän tai vähemmän masentunut jo 20 vuotta, ehkä enemmänkin, ja siihen väliin mahtuu myös vaikea synnytyksen jälkeinen masennus. Olen vasta nyt aloittanut terapian, mutta ehkä se on liian vähän liian myöhään. En tiedä voiko minua kukaan tai mikään parantaa.

Olen ollut tasaisen onnellinen ja tunnen kyllä rakkautta ssri-lääkitylsen aikana. Mutta mielenterveys (aivokemia) ei enää romahtele, enkä retkahda renttuihin. :)

Voxra. Toimii masennukseen ja käytetään myös naisten haluttomuuden hoitoon. Voisin kuk sia vaikka naapurin koiraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HenkisestiKuollut kirjoitti:

Itse käytin yli kaksi vuotta jatkuvasti erilaisia psykiatrisia lääkkeitä enkä kykene enää lainkaan tuntemaan ihastumisen/rakastumisen tunteita ollenkaan. Tunne-elämäni on huomattavan latistunut. Lääkkeiden käytön olen lopettanut jo aikaa sitten, mutta tunteet eivät ole palautuneet vieläkään, sama koskee libidoa. Olen täysin aromanttinen ja aseksuaalinen nyt, ennen lääkkeiden käyttöä olin todella seksuaalinen ihminen ja ihastuin helposti. Kaipaan sitä normaalia ihmisyyttä, joka minussa oli. Tunnen itseni robotiksi, friikiksi. En kykene teeskentelemään kiinnostusta, mikään asia ei liikuta tai kiehdo minua syvästi kuten ennen. En tunne ilon ja onnellisuuden tunteita laisinkaan. Tätä tilaa kutsutaan anhedoniaksi. Näyttää siltä, että jään pysyvästi tähän tilaan. Elämäni on sietämätöntä, en kykene tekemään yhtään mitään sillä mikään tai kukaan ei kiinnosta minua eikä merkitse minulle yhtään mitään. Olen olemassa ja hengitän, siinä kaikki. Kaikilta asioilta on pudonnut pohja pois. Kuin eläisi jossain välitilassa, jota on vaikea kuvailla. Masentuneena sentään tunsin asioita, ja olin niistä sekä ihmisistä kiinnostunut, aidosti. Tämä nykyinen tilani ei ole masennusta nähnytkään. Ikäänkuin persoonani ja minuuteni olisi pyyhitty kokonaan pois. Minussa ei ole mitään jäljellä, jokin syvä tietoisuuden taso on himmentynyt kokonaan sisälläni. Sellainen kipinä ja liekki, joka motivoi tekemään, olemaan ja sai tuntemaan tunteiden koko laajan kirjon. Merkitys elämältä on kadonnut ihan täysin.

Ööö, eli olet masentunut.

Niin kuule, voisiko olla että lääke ei ole tehonnut? Voisit vaihtaa

Kyseessä ei missään tapauksessa ole masennus, sillä kykenin tuntemaan kaikenlaisia tunteita ennen minkäänlaisten psykiatristen lääkkeiden käyttöä. Olin hyvin kiinnostunut eri asioista, henkisesti ja fyysisesti jaksavampi ihminen masennuksesta huolimatta, olin myös kiinnostunut ympäristöstäni ja muista ihmisistä, jaksoin harrastaa asioita. Kykenin myös nukkumaan aivan normaalisti, sekin kyky on nyt mennyttä näiden lääkkeiden takia. En saa enää normaalisti unta. Jos nukun unilääkkeiden avulla vaikkapa 10-tuntia, niin olen silti koko seuraavan päivän hyvin väsynyt ja jopa pienikin tekeminen uuvuttaa minut sängynpohjalle. Näin ei ollut aiemmin. Tämä epänormaali väsymys on yksi keskeisimpiä aivovaurion oireita, kuten on myös persoonallisuuden muutokset. Minulla oli normaali, terve ja jopa poikkeuksellisen korkea libido naiseksi. Sain useita orgasmeja päivässä, ihastuin melkein joka viikko johonkin mieheen. Kaikki nämä tunteet ja toiminnot hävisivät lääkkeiden myötä eivätkä ole palautuneet normaaleiksi, vaikka lääkkeiden lopettamisesta on jo yli vuosi aikaa. Mitä ihmettä joku jauhaa jostain lääkkeiden vaihdosta, kun en tällaisia myrkkyjä laittaisi suuhuni enää pitkällä tikullakaan? Kyse on pysyvistä aivoon syntyneistä vaurioista, ei tavan masennuksesta. Masennus ei aiheuta PSSD:tä (post SSRI sexual dusfunction), anorgasmiaa (orgasmikyvyttömyys), vaginan kuivuutta ja genitaaliaalueiden sekä kehon erogeenisten alueiden puutumista ja turtumista (mm. nännipihat).  Terveisin tuo alkuperäinen kirjoittaja. 

Joku syy kuitenkin varmasti oli aloittaa tuo lääkitys?

Lapsuudenaikaisen alistamisen ja kiusaamisen aiheuttamat henkiset ongelmat lähinnä lievän masennuksen muodossa, johon terapia-apu olisi tehonnut, eikä lääkkeet. Minulle lääkkeistä ei ole koskaan ollut mitään hyötyä, ainoastaan haittoja, jotka ovat jääneet pysyviksi. Muisti, kehon koordinaatio ja kyky oppia ovat myös huomattavan heikentyneet. Tällaisia lääkkeitä määrätään nykyään ihan liian helposti, ja vieläpä täysin mitättömistä syistä. T: edelleen sama kirjoittaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HenkisestiKuollut kirjoitti:

Itse käytin yli kaksi vuotta jatkuvasti erilaisia psykiatrisia lääkkeitä enkä kykene enää lainkaan tuntemaan ihastumisen/rakastumisen tunteita ollenkaan. Tunne-elämäni on huomattavan latistunut. Lääkkeiden käytön olen lopettanut jo aikaa sitten, mutta tunteet eivät ole palautuneet vieläkään, sama koskee libidoa. Olen täysin aromanttinen ja aseksuaalinen nyt, ennen lääkkeiden käyttöä olin todella seksuaalinen ihminen ja ihastuin helposti. Kaipaan sitä normaalia ihmisyyttä, joka minussa oli. Tunnen itseni robotiksi, friikiksi. En kykene teeskentelemään kiinnostusta, mikään asia ei liikuta tai kiehdo minua syvästi kuten ennen. En tunne ilon ja onnellisuuden tunteita laisinkaan. Tätä tilaa kutsutaan anhedoniaksi. Näyttää siltä, että jään pysyvästi tähän tilaan. Elämäni on sietämätöntä, en kykene tekemään yhtään mitään sillä mikään tai kukaan ei kiinnosta minua eikä merkitse minulle yhtään mitään. Olen olemassa ja hengitän, siinä kaikki. Kaikilta asioilta on pudonnut pohja pois. Kuin eläisi jossain välitilassa, jota on vaikea kuvailla. Masentuneena sentään tunsin asioita, ja olin niistä sekä ihmisistä kiinnostunut, aidosti. Tämä nykyinen tilani ei ole masennusta nähnytkään. Ikäänkuin persoonani ja minuuteni olisi pyyhitty kokonaan pois. Minussa ei ole mitään jäljellä, jokin syvä tietoisuuden taso on himmentynyt kokonaan sisälläni. Sellainen kipinä ja liekki, joka motivoi tekemään, olemaan ja sai tuntemaan tunteiden koko laajan kirjon. Merkitys elämältä on kadonnut ihan täysin.

Ööö, eli olet masentunut.

Niin kuule, voisiko olla että lääke ei ole tehonnut? Voisit vaihtaa

Kyseessä ei missään tapauksessa ole masennus, sillä kykenin tuntemaan kaikenlaisia tunteita ennen minkäänlaisten psykiatristen lääkkeiden käyttöä. Olin hyvin kiinnostunut eri asioista, henkisesti ja fyysisesti jaksavampi ihminen masennuksesta huolimatta, olin myös kiinnostunut ympäristöstäni ja muista ihmisistä, jaksoin harrastaa asioita. Kykenin myös nukkumaan aivan normaalisti, sekin kyky on nyt mennyttä näiden lääkkeiden takia. En saa enää normaalisti unta. Jos nukun unilääkkeiden avulla vaikkapa 10-tuntia, niin olen silti koko seuraavan päivän hyvin väsynyt ja jopa pienikin tekeminen uuvuttaa minut sängynpohjalle. Näin ei ollut aiemmin. Tämä epänormaali väsymys on yksi keskeisimpiä aivovaurion oireita, kuten on myös persoonallisuuden muutokset. Minulla oli normaali, terve ja jopa poikkeuksellisen korkea libido naiseksi. Sain useita orgasmeja päivässä, ihastuin melkein joka viikko johonkin mieheen. Kaikki nämä tunteet ja toiminnot hävisivät lääkkeiden myötä eivätkä ole palautuneet normaaleiksi, vaikka lääkkeiden lopettamisesta on jo yli vuosi aikaa. Mitä ihmettä joku jauhaa jostain lääkkeiden vaihdosta, kun en tällaisia myrkkyjä laittaisi suuhuni enää pitkällä tikullakaan? Kyse on pysyvistä aivoon syntyneistä vaurioista, ei tavan masennuksesta. Masennus ei aiheuta PSSD:tä (post SSRI sexual dusfunction), anorgasmiaa (orgasmikyvyttömyys), vaginan kuivuutta ja genitaaliaalueiden sekä kehon erogeenisten alueiden puutumista ja turtumista (mm. nännipihat).  Terveisin tuo alkuperäinen kirjoittaja. 

Mitä jos olet jo sellaisessa vaiheessa elämässä, että näet asioita laajemmin. Eihän jatkuva ihastuminen nyt ole ehkä ihan normaalia psyyken toimintaa. Jospa tuo latteus yrittää kertoa että iloa olisi syytä etsiä muista asioita kuten itsestään eikä jatkuvista ihastumisesta. Jospa sulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö eli hypomania ja nyt olet masentunut?

Mitään pseudotieteellisiä lisädiagnooseja on turha hakea, ne eivät muuta mitään eivätkä ne poista sitä tosiasiaa, että nämä oireet ovat epätyypilliset ja elämänlaatuani huonontavia. Ei jatkuva ihastuminen  ole mikään psyykkinen häiriö, onko pakko katsoa asioita medikalisaation ja psykiatristen oireiden/diagnoosien kautta? Ihminen on normaalitilassa, jos hän tuntee rakkautta, iloa, surua, vihaa, intohimoa ja muita tunteita. Nämä ovat ihmisille tyypillisiä asioita, jotka pyritään psykiatrian näkökulmasta leimaamaan virheellisellä ja negatiivisella tavalla. Psykiatrit aina katsovat ihmisten käyttäytymistä ja tunnereaktioita tietyn linssin läpi, jossa ihmisen käytöstä pyritään tulkitsemaan heidän normiensa ja diagnoositaulukkojensa mukaisesti. Itselle näistä ihastumisista ei ollut mitään haittaa, se ei ollut luonteeltaan maanista, pakonomaista tai millään muullaakaan tavalla olemistani tai psyykettäni vaurioittavaa. Absurdia edes väittää, että aiemmin kokemani täysin inhimilliset tunteet olisivat oire tai merkki jostakin psyykkisestä häiriöstä. Jos minulla olisi tämä ns. kaksisuuntainen mielialahäiriö, olisi se jo todettu. Kyse ei ole mistään psykiatrisen tautiluokituksen diagnooseista, vaan kuvailin tilaani näiden psykiatristen lääkkeiden käytön jäljiltä. Oirekuvasto on samanlainen, kuin muillakin anhedoniasta, tunteiden latistumisesta ja seksuaalisen toimintakyvyn häiriöstä kärsivillä tuhansilla ihmisillä ympäri maailmaa. PSSD kärsijöille on suunnattu mm. erilaisia keskustelufoorumeja, joissa ihmiset jakavat tarinoita ja kokemuksiaan sekä kuvailevat tilaansa. Ne kuvailut ovat pelottavan samankaltaisia. Tämä ei ole tavan masennus, sillä aiemmin tunsin tunteita normaalisti, olin seksuaalinen, minulla oli korkea libido (nyt olematon), Ihastuin/rakastuin normaalisti, minulla ei myöskään ollut mitään näitä nykyisiä fyysisiä haittoja, joita nämä lääkkeet minulle aiheuttivat. Masennus ei vie ihmisen kykyä orgasmiin, latista tunteita täysin, eikä aiheuta mm. tasapainoaistin häiriöitä ja hidasta metabolismia. Tilani ei ole tavan masennus, ei todellakaan. Vaikea edes kuvailla tätä tilaa. Olen todella tyhjä sisältä, masennus taas aiheuttaa melankoliaa ja ihminen tuntee edes jotain, vaikkapa surua. T: sama kirjoittaja

Vierailija kirjoitti:

Masennuslääkkeet ovat ainakin omaa elämääni parantaneet niin paljon, ettei siinä rakastumisen puute paljoakaan haittaa.

Tätä tietenkin on vaikea perheen ja ystävien välillä vaikea ymmärtää. Kovasti saa kuulla pelottelua masennuslääkkeiden haitoista ja ihmettelyä, kun en lopeta lääkkeiden käyttöä näin monen vuoden jälkeen.

Ihmisille joskus vaikea käsittää, etteivät mielenterveydelliset ongelmat parane samalla tavalla tasaiseen tahtiin, kuin esimerkiksi flunssa tai murtunut luu. 

Monia taas kyky rakkauteen ja seksuaalisuuteen taas masentaa. Yritä ymmärtää, että kaikilla nämä lääkkeet eivät edes toimi. Ei se ole pelottelua jos sanoo, että nämä lääkkeet voivat aiheuttaa pysyvää haittaa. Itse en tällaisiin kemikaaleihin koske enää ikinä! Olen iloinen, että tunnen itseni jälleen ihmiseksi. En ollut edes ihminen niitä käyttäessä, olin ihan tunnekuollut. Todella pelottava ja silmiä avaava kokemus.