Millainen olo sinulle tulee, jos kysytään millainen sosiaalinen verkostosi tai turvaverkkosi on?

Itse olen todella todella vihainen sekä omlle vanhemmille että appivanhemmille. Eivät välitä meistö tai lapsistamme. Eivät tule lasten synttäreille, jouluna tai muulloinkaan, eivät viitsineet tulla ristiäisiin (”tunnin ajomatka ja homma on hetkessä ohi, emme viitsi ajaa”).

Mitään riitaa ei edes ole, ovat välinpitämättömiä. Mun vanhemmat soittaa kerran vuodessa ja miehen sitäkin harvemmin. Viimeksi on tavattu 3v sitten. Lapsia eivät hoida ollenkaan, tekivät sen jo raskausaikana selväksi.

Mun omat vanhemmat sai apua aikanaan minta kertaa viikossa. Heidän molemmat vanhemmat hoiti, siskot ja veljet hoiti. Kävivät monta kertaa vuodessa viikon lomilla kahden ja joka vkl iltatsnsseissa.

Nyt itse isovanhempina molemmat tosiaan ilmoitti että jokainen hoitaa omansa, he ovat jo työnsä tehneet. Siis vittu mitä jeesustelua! He jos ketkä hoidattivat lähes 70% ajasta lapset muilla!!

Inhoan vanhempia ja appiksia syvästi. Kyllä tulee olemasn vaikeeta kiinnostua niiden auttamisesta. Ne on niin idiootteja että kerran ääneen puhuivat miten sitten vanhana odottavat apua paljon, koska lapset on heille elämänsä velkaa ja lapsuuden hoiva pitää maksaa. Ei stana! Miten itsekäs ihminen voi olla?

Vierailija kirjoitti:

Itse olen todella todella vihainen sekä omlle vanhemmille että appivanhemmille. Eivät välitä meistö tai lapsistamme. Eivät tule lasten synttäreille, jouluna tai muulloinkaan, eivät viitsineet tulla ristiäisiin (”tunnin ajomatka ja homma on hetkessä ohi, emme viitsi ajaa”).

Mitään riitaa ei edes ole, ovat välinpitämättömiä. Mun vanhemmat soittaa kerran vuodessa ja miehen sitäkin harvemmin. Viimeksi on tavattu 3v sitten. Lapsia eivät hoida ollenkaan, tekivät sen jo raskausaikana selväksi.

Mun omat vanhemmat sai apua aikanaan minta kertaa viikossa. Heidän molemmat vanhemmat hoiti, siskot ja veljet hoiti. Kävivät monta kertaa vuodessa viikon lomilla kahden ja joka vkl iltatsnsseissa.

Nyt itse isovanhempina molemmat tosiaan ilmoitti että jokainen hoitaa omansa, he ovat jo työnsä tehneet. Siis vittu mitä jeesustelua! He jos ketkä hoidattivat lähes 70% ajasta lapset muilla!!

Inhoan vanhempia ja appiksia syvästi. Kyllä tulee olemasn vaikeeta kiinnostua niiden auttamisesta. Ne on niin idiootteja että kerran ääneen puhuivat miten sitten vanhana odottavat apua paljon, koska lapset on heille elämänsä velkaa ja lapsuuden hoiva pitää maksaa. Ei stana! Miten itsekäs ihminen voi olla?

Kieltämättä hämmentävää! 😓

Tunnen itseni onnekkaaksi. Mulla on aina ollut hyvät tukiverkostot. Kun lapset olivat pieniä, sain apua ja tukea niin vanhemmiltai, siskoltani kuin naapureiltakin. Elettiin nimittäin vielä aikaa, jolloin naapuriapu oli ihan normaalia. Vastaavasti olen itse hoitanut siskoni lapsia, aikoinaan siskoni miestä tämän ollessa terminaalivaiheessa kotihoidossa, ollut tukena siskoni pojalle isänsä menetyksen jälkeen jne. Olen myös ollut "tukikohta" naapureiden kouluikäisille lapsille silloin, kun olin itse hoitovapaalla. Ei ollut vielä iltapäiväkerhoja, joten mulla oli aika monenkin naapurin vara-avaimet ja lapset saattoivat tulla meille koulun jälkeen ihan muutenkin, jos kokivat itsensä yksinäisiksi. Aikoinaan hoidin aika paljon siskoni miniän koiraa, jotta he pääsivät reissuun. Kun joitakin vuosia sitten sairastuin vakavasti, oma poikani keskeytti opintonsa vähäksi aikaa ja toimi mun omaishoitajanani. Tuolloin siskoni miniä vei mua autolla kaupoille ja työnsi mua pyörätuolissa. Oli aivan mahtavaa, kun pääsi pois kodin seinien sisäpuolelta kahvilaan ja katsomaan maailman menoa, vaikka ei pystynytkään kävelemään. Olen sitten taas vastaavasti hoitanut heidän taaperoitaan. Oma miniäni ja siskoni tyttären avomies opiskelevat it-alalle ja heille olen antanut yksityisopetusta ohjelmoinnissa. Seinänaapurini ja minä olemme asuneet jo kauan näissä samoissa asunnoissa, poikamme olivat lapsena ystäviä. On aivan tavallista, että kun talvella luo lumet omasta pihastaan, luo ne samalla naapurin pihasta.... puolin ja toisin. Taloyhtiössä asuu edelleen muutama muukin "alkuperäisasukas", joiden kanssa on eräänlainen sanaton YYA-sopimus. Pari vuotta sitten tänne muutti lapsiperhe, jossa rouva on oikein puhelias ja ulospäinsuuntautunut. Jutellaan usein pihassa ja kerran hän pihahommia tehdessään sanoi, että pitäisi lähteä ostamaan multaa. Mä siihen sanoin, että mulla on tossa pihassa muutama avaamaton multasäkki eli ottaa vaan siitä ja tuo joskus myöhemmin uudet tilalle. Eli tällaista pientä jeesiä myös uudempien ja nuorempien naapureiden kanssa. 

Minulla ei ole kuin vanhempani. Olen vasta nuori. Isovanhempani kuolivat molemmat vähän aikaa sitten ja taas tämä suppea "verkosto" pieneni puoleen. Sekin jäi vaivaamaan mieltä, kun olimme jotenkin niin etäisiä isovanhempien kanssa. Kävin kyllä heitä katsomassa, mutta jutustelu oli aina hyvin pinnallista. He eivät muutenkaan aina pitäneet minusta, kun oli kuulemma liian hiljainen ja totinen. Siihen vain oli monta asiaa syynä, kuten monet kokemani ikävät kokemukset joista he eivät puolestaan tienneet kovinkaan paljon. Sen takia ei aina tullut oltua se pirteä ja iloinen lapsenlapsi. Kyllä minä joskus heille asioista kerroin, mutta vähettelivät aika lailla ja olin sitten liian herkkä. Vähän sama tyyli vanhemmilla, joille puhuminen omista vaikeista asioista on turhaa. Kyllä minä silti heitä kaipaan ja suren sitä, kun asioita jäi niin paljon selvittämättä ja olisin halunnut pitää heidät elämässäni. Sukulaisiin ovat välit heikentyneet ja he eivät oikein koskaan ole olleet elämässämme mukana. 

Muuten minua ei "tunne" oikeasti kukaan. Vanhemmat luulevat tuntevansa, mutta oikeasti tietävät vain pienen osan  minusta. Kannan välillä hirveää taakkaa menneisyydestä ja en voi puhua siitä kenellekään. Vanhemmat tietävät jotain, mutta eivät välittäneet silloin ja nyt luulevat, että olen jo päässyt yli. Tämä on välillä raskasta, kun ei ole ketään jolle puhua asioista. Haluasin, että joku ihminen tuntisi minut hyvin. Vanhempien edessä en voi olla oma itseni. Välillä olen niin yksinäinen, että  en meinaa enää jaksaa. On ollut paljon huonoa tuuriakin ihmissuhteissa ja kiusaamistausta. Sen jälkeen en vaan enää ole löytänyt seuraa ja toisaalta olen nyt entistä varovaisempi ottamaan kontaktia ihmisiin. Kaikki muutot ja muut käytännön asiat, joissa esim tarvitaan kantamista ovat vaikeita, koska sitä porukkaa ei ole. Samaten jos joskus tarvitsen kyydin johonkin tai hoitajaa koiralleni. Tietysti en nyt ihmisiä aina vaivaisi, mutta kun ei ole edes ketään jota voisi avuksi pyytää asioihin. Vanhemmat auttavat, kun pystyvät ja kiitos siitä heille kuitenkin, vaikka välit ovat meillekin etäiset, vaikka toisin luulevat.

Varsikin kesällä tämä yksinäisyys on ihan hirveää ja joka ilta ajattelen, että olisi joku siihen viereen nukkumaan. Kaipaan läheisyyttä, seuraa tapahtumiin, ystäviä joiden kanssa tehdä niitä arkisia asioita, kaipaan iloa elämääni. Kaikkea sellaista mikä voi olla toisilla itsestään selvää ja jo ihan tavallinen asia. Kyllä minä rakkauttakin kaipaan ja juuri sitä, että joku olisi juuri vieressä iltaisin. Se voisi olla ihan tosi suuri tunne jos tietäisi, että joku rakastaa minua.En pysty edes kuvittelemaan miltä se tuntuisi. Eniten kaipaan kuitenkin tällä hetkellä ystäviä. Ei tämä elämä ole normaalia, enkä varmaan ole edes normaali ihminen enää, kun tässä tilanteessa olen. Kyllä muuten silti olen aika tavallinen ihminen ja en esim niin outo, ettei minun kanssani tulisi toimeen. Empaattinen olen ja kiltti ja pyrin olemaan kaikille kuitenkin ystävällinen. Vähän "typerä" vaan niissä sosiaalisissa tilanteissa ja tämäkin on varmaan sitä perua, kun minua ei ole kutsuttu mihinkään ja en ole saanut harjoitusta niistä tilanteista, mitkä muille tavallisia. Tämä elämä pitäisi saada muuttumaan. En vaan jaksa enää yksin. Kohta tulee 10 vuotta täyteen ja välissä joitain "huonoja" kavereita ja muita tuttuja, mutta mitään vapaa-ajan seuraa ei enää pitkään aikaan. Enhkä minussakin silti vikaa,  kun tässä tilanteessa olen ja tietysti nuo huonot kokemukset ovat jotenkin saaneet lisää huonoja aikaa.

Edelliseen vielä se, että jos minulta kysytään verkostostani niin tunnen häpeää. Yleensä valehtelen jotain, että ihan menee. Toisaalta kysymys jo vähän loukkaa minua sen takia, että toisille tuntuu olevan ihan selvä asia, että kaikilla on seuraa. Itselle tämä asia on todella vaikea ja en halua edes puhua siitä. Poikkeuksena ihmiset, jotka ymmärtävät ja joilla samoja kokemuksia.

En nyt halua loukata mutta tässä kerjussa moni valittaa että ”mulla on vaan vanhemmat”. No nehän just on se paras tukiverkko! Kokeilkaapa elää ilman niitä vanhempia niin sitten tajuatte miltä tukiverkottomuus tuntuu. Mulla ei ole vanhempiakaan ja niitä ei yhtään kiinnosta oonko elossa vai kuollut, vaikeuksissa tai sairaudessa. Esim kerran jouduin sairaalaan onnettomuuden jäljiltä ja oli hengenvaara: eivät käyneet katsomassa, eivät soittaneet eivätkä tarkistaneet jäinkö edes eloon.

Kukaan ei auta muutoissa, huolissa, suruissa, ongelmissa. Vanhemmat on niin välinpitämättömiä ja elävät vain itselleen, että niille on se ja sama jos lapsi ja lapsenlapsi kärsivät suurinta hätää.

Pahoja ihmisiä on olemass, ihan psykopaatteja, ja nekin saa lapsia rääkättäväkseen. Mulla eo ollut tukea ja hoivaa edes vauvana, taaperona, teininä - saati aikuisena.

Olkaa nyt herran tähden kiitollisia jos tukiverkkonne on vanhemmat.

Tukiverkko on heikko. Ainakin itsestäni tuntuu ettei niitä ole. Olen 25v nainen. Perheelle saan kyllä avautua asioista mutta jostain syystä silti tuntuu ettei tukea ole melkein yhtään. Kenties sen takia ettei minulla ole ystäviä ja itsetuntoni on todella huono. Koen etten ole edes tärkeä :/ Huoh kävin joskus ammattiauttajalle juttelemassa tästä ja minun piti jatkaa terapiaan mutta se viivästyi elämänmuutoksien takia. Ymmärrän todella hyvin tosin miksi niin monella on yksinäinen ja huono olla. Kynnys avun pyytämiseen on hyvin korkea, eikä ole tietoakaan kehen voin luottaa ja keneltä kysyä apua. Nolottaa yksinkertaisesti ja tulee se olo että no ei ne asiat niin huonosti ole...mutta kysymys on siitä että ne voisivat olla PALJON paremmin.

Tähän nyt olen tyytynyt. Koen olevani hölmö nuori nainen. Jotenkin hävettää kysyä apua.

Välien katkaisu omaan vanhempaan on muuten hirveä tabu. Helposti syytetään lasta välirikosta, vaikka sanoisin kyllä, että lapsi katkaisee välit vanhempaansa vasta, kun tilanne on mennyt todella pitkälle. Lapsi idealisoi vanhempansa ja uskoo hänestä hyvää pitkään, usein liian pitkään. Tämä näkyy mm. huostaanotetuilla ja adoptoiduilla lapsilla. Eli jos jollain on huonot välit vanhempiinsa, on siinä syytä katsoa vanhemmankin toimintaa.

Koen asian niin, että kaikki joille joudun kertomaan etten ole tekemisissä sukuni kanssa, tuomitsevat minut siitä. Vielä enemmän, jos kerron oikean syyn, siksi usein valehtelen heidän olevan alkoholisteja, silloin minua ei tuomita.

Jos kerron oikean syyn, vahvan narsistin lähisuvusta, jota kaikki uskovat ennenmmin kuin minua, jolloin helpointa oli laittaa välit poikki koko sukuun, koen että minut tuomitaan, kun minulla ei ole "oikeaa" syytä olla olematta tekemisissä heidän kanssaan.

Vierailija kirjoitti:

Välien katkaisu omaan vanhempaan on muuten hirveä tabu. Helposti syytetään lasta välirikosta, vaikka sanoisin kyllä, että lapsi katkaisee välit vanhempaansa vasta, kun tilanne on mennyt todella pitkälle. Lapsi idealisoi vanhempansa ja uskoo hänestä hyvää pitkään, usein liian pitkään. Tämä näkyy mm. huostaanotetuilla ja adoptoiduilla lapsilla. Eli jos jollain on huonot välit vanhempiinsa, on siinä syytä katsoa vanhemmankin toimintaa.

No syytä katsoa vanhemman toimintaa on eniten! Lapsi hyvin usein on syytön siihen mitä on käynyt. Jännä vaan, miten tuntemattomilla pumpulilapsuuden eläneillä aina ilme muuttuu tuomitsevaksi ja inhoavaksi jos niille erehtyy kertomaan ettei ole väleissä lapsuuskotiinsa.

Minä en voi olla missään tekemisissä vanhempiini. Väkivaltainen sosiopaatti isä (joka pieksi koko lapsuuden) käy viimeistään vartin sisällä kiinni (tukistaen, kuristaen, läimäisten). Siis vieläkin vaikka olen 38. Hullu ukko vaatii ihan kaikessa täydellistä tottelemista ja alistumista, ja hänen hullujen mielipiteiden palvontaa ja myötäilyä. Eriävän näkemyksen sanominen johtaa väkivaltaan ja rankaisuun johon hänellä on suvereeni oikeus, sillä häntä uhmaavat pannaan kuriin kovalla kädellä!

En kyllä ole mitenkään syyllinen asiaan. Siksi v•tuttaa tuntemattomien syyllistys ja silmienpyörittely merkitsevillä katseilla. Samoin se että minut leimataan lähtökohtieni perusteella täysin rupusakkilauseksi (vaikka olen yksin ilman tukea opiskellut yliopistotutkinnon je menestynyt uralla hyvin).

Vierailija kirjoitti:

Itse olen todella todella vihainen sekä omlle vanhemmille että appivanhemmille. Eivät välitä meistö tai lapsistamme. Eivät tule lasten synttäreille, jouluna tai muulloinkaan, eivät viitsineet tulla ristiäisiin (”tunnin ajomatka ja homma on hetkessä ohi, emme viitsi ajaa”).

Mitään riitaa ei edes ole, ovat välinpitämättömiä. Mun vanhemmat soittaa kerran vuodessa ja miehen sitäkin harvemmin. Viimeksi on tavattu 3v sitten. Lapsia eivät hoida ollenkaan, tekivät sen jo raskausaikana selväksi.

Mun omat vanhemmat sai apua aikanaan minta kertaa viikossa. Heidän molemmat vanhemmat hoiti, siskot ja veljet hoiti. Kävivät monta kertaa vuodessa viikon lomilla kahden ja joka vkl iltatsnsseissa.

Nyt itse isovanhempina molemmat tosiaan ilmoitti että jokainen hoitaa omansa, he ovat jo työnsä tehneet. Siis vittu mitä jeesustelua! He jos ketkä hoidattivat lähes 70% ajasta lapset muilla!!

Inhoan vanhempia ja appiksia syvästi. Kyllä tulee olemasn vaikeeta kiinnostua niiden auttamisesta. Ne on niin idiootteja että kerran ääneen puhuivat miten sitten vanhana odottavat apua paljon, koska lapset on heille elämänsä velkaa ja lapsuuden hoiva pitää maksaa. Ei stana! Miten itsekäs ihminen voi olla?

Voisiko olla niin, että nämä isovanhemmat tukivat aikoinaan paljon siksi, että näkivät touhun olevan sellaisella pohjalla, että lapsenlapset olisivat ilman heidän apuaan joutuneet kärsimään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen todella todella vihainen sekä omlle vanhemmille että appivanhemmille. Eivät välitä meistö tai lapsistamme. Eivät tule lasten synttäreille, jouluna tai muulloinkaan, eivät viitsineet tulla ristiäisiin (”tunnin ajomatka ja homma on hetkessä ohi, emme viitsi ajaa”).

Mitään riitaa ei edes ole, ovat välinpitämättömiä. Mun vanhemmat soittaa kerran vuodessa ja miehen sitäkin harvemmin. Viimeksi on tavattu 3v sitten. Lapsia eivät hoida ollenkaan, tekivät sen jo raskausaikana selväksi.

Mun omat vanhemmat sai apua aikanaan minta kertaa viikossa. Heidän molemmat vanhemmat hoiti, siskot ja veljet hoiti. Kävivät monta kertaa vuodessa viikon lomilla kahden ja joka vkl iltatsnsseissa.

Nyt itse isovanhempina molemmat tosiaan ilmoitti että jokainen hoitaa omansa, he ovat jo työnsä tehneet. Siis vittu mitä jeesustelua! He jos ketkä hoidattivat lähes 70% ajasta lapset muilla!!

Inhoan vanhempia ja appiksia syvästi. Kyllä tulee olemasn vaikeeta kiinnostua niiden auttamisesta. Ne on niin idiootteja että kerran ääneen puhuivat miten sitten vanhana odottavat apua paljon, koska lapset on heille elämänsä velkaa ja lapsuuden hoiva pitää maksaa. Ei stana! Miten itsekäs ihminen voi olla?

Voisiko olla niin, että nämä isovanhemmat tukivat aikoinaan paljon siksi, että näkivät touhun olevan sellaisella pohjalla, että lapsenlapset olisivat ilman heidän apuaan joutuneet kärsimään?

Paljon mahdollista, tosin enemmän luulen olleen kyse siitä että röyhkeillä vanhemmillani oli vaan pokkaa vaatia apua. Muistan monet puhelut jossa mummolaan vaan ilmoitettiin käskevään sävyyn että lapset nyt tulevat sinne viikoksi!

Vanhemma oli ihan keskiluokkaisia työssäkäyviä, mutta lapsiasn kohtaan välinpitämättömiä. Ja toki myös omia vanhempiaan kohtaan: niiden vanhemmat anyoivat lahjana käsirahan asuntoon, mökin tontteineen, useita lahjoituksis rahana ja hoitivat tuhansia tunteja lapsia, mm kesät kokonaan. Vastapalvelus: heidät kipattiin laitokseen eikä paljoa hoivailtu.

Jotenkin vanhempani ovat stereotypinen karikatyyri ns ahneista ikäluokista. Aina ollut vaan se minä ensin -ajattelu ihan kaikessa.

En tiedä onko paskojen vanhempien helvettiä olemassa, mutta jos on, niin toivottavasti sinne menisivät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välien katkaisu omaan vanhempaan on muuten hirveä tabu. Helposti syytetään lasta välirikosta, vaikka sanoisin kyllä, että lapsi katkaisee välit vanhempaansa vasta, kun tilanne on mennyt todella pitkälle. Lapsi idealisoi vanhempansa ja uskoo hänestä hyvää pitkään, usein liian pitkään. Tämä näkyy mm. huostaanotetuilla ja adoptoiduilla lapsilla. Eli jos jollain on huonot välit vanhempiinsa, on siinä syytä katsoa vanhemmankin toimintaa.

No syytä katsoa vanhemman toimintaa on eniten! Lapsi hyvin usein on syytön siihen mitä on käynyt. Jännä vaan, miten tuntemattomilla pumpulilapsuuden eläneillä aina ilme muuttuu tuomitsevaksi ja inhoavaksi jos niille erehtyy kertomaan ettei ole väleissä lapsuuskotiinsa.

Minä en voi olla missään tekemisissä vanhempiini. Väkivaltainen sosiopaatti isä (joka pieksi koko lapsuuden) käy viimeistään vartin sisällä kiinni (tukistaen, kuristaen, läimäisten). Siis vieläkin vaikka olen 38. Hullu ukko vaatii ihan kaikessa täydellistä tottelemista ja alistumista, ja hänen hullujen mielipiteiden palvontaa ja myötäilyä. Eriävän näkemyksen sanominen johtaa väkivaltaan ja rankaisuun johon hänellä on suvereeni oikeus, sillä häntä uhmaavat pannaan kuriin kovalla kädellä!

En kyllä ole mitenkään syyllinen asiaan. Siksi v•tuttaa tuntemattomien syyllistys ja silmienpyörittely merkitsevillä katseilla. Samoin se että minut leimataan lähtökohtieni perusteella täysin rupusakkilauseksi (vaikka olen yksin ilman tukea opiskellut yliopistotutkinnon je menestynyt uralla hyvin).

Totta! Hirveän suoraan näistä asioista ei omalla naamalla voi puhua.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kuin vanhemmat. Että turvaverkko on olematon. Varmaan pitää jossain vaiheessa liittyä rikollisjengiin jotta saa apua.

Heh, ensin naurattaa, mutta sitten ei. Mihin esim. mafiaa on tarvittu? Johonkin tarpeeseenhan se alunperin on vastannut kait? Vastaus annetaan heti Kummisetä-elokuvan aloituskohtauksessa: siinähän hautausurakoitsija tulee Vito Corleonen eli Kummisedän puheille, kun hänen tyttärensä on yritetty raiskata ja hänet on pahasti hakattu, mutta syyllisiä ei saada tuomittua ja nämä vain virnuilevat tytölle ja tämän perheelle. Mies haluaa oikeutta ja ainoa, joka sitä tarjoaa on Kummisetä. Mies menee mafian puheille, vaikka tietää, että vastapalveluksesta ei sitten voi kieltäytyä (tälle hautausurakoitsijallehan se vastapalvelus oli 'vain' Sonny Corleonen ruumiin paikkailu hautauskuntoon).

Tuohan se oli tilanne USA:ssa viime suosisadan alussa: kapitalistinen järjestelmä, ei yhteiskunnan tukiverkkoja, maahanmuuttajataustaiset väestöt (etenkin italialaiset, irlantilaiset, kiinalaiset) eivät luottaneet virkavaltaan (lahjonta, epäoikeudenmukaisuus, rasismi), kaikki oli otollista sille, että väestö pisti pystyyn omat tukiverkkonsa - ja näin mafia pääsi valtaan, siitä tuli Cosa Nostra, meidän juttu, ja alussa se varmasti puolustikin heikoimpia ja auttoi, mutta ajan myötä siitä tuli ahne jne Tuostahan koko Kummisetä-trilogia kertoo. 

Ja kaipa niistä moottoripyöräkerhoista sun muista samanlaista turvaa haetaan. Hyvinvointiyhteiskunnan avulla yritettiin päästä tällaisista ilmiöistä eroon - ja niin päästiinkin, tällaiset ilmiöt jäivät esim. Pohjoismaissa ihan marginaaliin, ne eivät valtavirraksi päässeet. Jatkossa sitten myös pohjoismaalaiset saavat oikeistolaisen politiikan myötä ja post-hyvinvoinnin tilassa tottua jengisotiin ja mafiaan. Kai se sitten on sitä oikeistolaista unelmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kuin vanhemmat. Että turvaverkko on olematon. Varmaan pitää jossain vaiheessa liittyä rikollisjengiin jotta saa apua.

Jatkossa sitten myös pohjoismaalaiset saavat oikeistolaisen politiikan myötä ja post-hyvinvoinnin tilassa tottua jengisotiin ja mafiaan. Kai se sitten on sitä oikeistolaista unelmaa.

Näen tämän ilmiön jo leviävän, vielä ehkä asenteiden tasolla (kukin hoitakoon omat ongelmansa, minä en itseäni muiden ongelmilla rasita, pärjätköön itse ei ole mun huoli) mutta vähän myös jo tekojen tasolla. Oikeistohallitus on hyvin jo romuttanut ihmisarvon. Huolestuttavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kuin vanhemmat. Että turvaverkko on olematon. Varmaan pitää jossain vaiheessa liittyä rikollisjengiin jotta saa apua.

Jatkossa sitten myös pohjoismaalaiset saavat oikeistolaisen politiikan myötä ja post-hyvinvoinnin tilassa tottua jengisotiin ja mafiaan. Kai se sitten on sitä oikeistolaista unelmaa.

Näen tämän ilmiön jo leviävän, vielä ehkä asenteiden tasolla (kukin hoitakoon omat ongelmansa, minä en itseäni muiden ongelmilla rasita, pärjätköön itse ei ole mun huoli) mutta vähän myös jo tekojen tasolla. Oikeistohallitus on hyvin jo romuttanut ihmisarvon. Huolestuttavaa.

No oikeistolaisilla erittäin varakkailla ei ole hätää vaikka jengisodat riehuvat, he ovat turvassa muurein eristetyllä ja vartioidulla asuinalueella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kuin vanhemmat. Että turvaverkko on olematon. Varmaan pitää jossain vaiheessa liittyä rikollisjengiin jotta saa apua.

Jatkossa sitten myös pohjoismaalaiset saavat oikeistolaisen politiikan myötä ja post-hyvinvoinnin tilassa tottua jengisotiin ja mafiaan. Kai se sitten on sitä oikeistolaista unelmaa.

Näen tämän ilmiön jo leviävän, vielä ehkä asenteiden tasolla (kukin hoitakoon omat ongelmansa, minä en itseäni muiden ongelmilla rasita, pärjätköön itse ei ole mun huoli) mutta vähän myös jo tekojen tasolla. Oikeistohallitus on hyvin jo romuttanut ihmisarvon. Huolestuttavaa.

Minusta asia ei ole näin mustavalkoinen. En kannata oikeistopolitiikkaa, koska mielestäni yhteiskunnan pitää pystyä vastaamaan kansalaisten käytännön asioiden tarpeisiin kuten lastenhoitoon, kodinhoitoon jne. Kuitenkin aivan merkittävä ongelma nykyisin on ihmisten yksinäisyys. Ihminen jaksaa kotinsa siivota, mutta miksi siivota, kun kukaan ei koskaan tule käymään? Yhteiskunta voi tarjota erilaisia palveluita, mutta yksinäisyyden poistamiseen yhteiskunta ei pysty. Siihen tarvitaan läheisiä ihmisiä. Perhettä, sukulaisia ja ystäviä. Ihmisiä, jotka tekevät asioita sen vuoksi, että välittävät, eikä sen vuoksi, että saavat siitä palkan. Hyvintointiyhteiskunnassa läheiset ihmissuhteet tehtiin tarpeettomiksi, koska yhteiskunnan tehtäväksi annettiin kaikenlaisten palveluiden tuottaminen. Tunnepuolen asioihin yhtsiekunta ei kuitenkaan pystynyt vaikuttamaan. Jos lähin omainen on viranomainen, niin se on yhtä karua ihan riippumatta siitä, mikä porukka istuu Arkadianmäellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kuin vanhemmat. Että turvaverkko on olematon. Varmaan pitää jossain vaiheessa liittyä rikollisjengiin jotta saa apua.

Jatkossa sitten myös pohjoismaalaiset saavat oikeistolaisen politiikan myötä ja post-hyvinvoinnin tilassa tottua jengisotiin ja mafiaan. Kai se sitten on sitä oikeistolaista unelmaa.

Näen tämän ilmiön jo leviävän, vielä ehkä asenteiden tasolla (kukin hoitakoon omat ongelmansa, minä en itseäni muiden ongelmilla rasita, pärjätköön itse ei ole mun huoli) mutta vähän myös jo tekojen tasolla. Oikeistohallitus on hyvin jo romuttanut ihmisarvon. Huolestuttavaa.

Minusta asia ei ole näin mustavalkoinen. En kannata oikeistopolitiikkaa, koska mielestäni yhteiskunnan pitää pystyä vastaamaan kansalaisten käytännön asioiden tarpeisiin kuten lastenhoitoon, kodinhoitoon jne. Kuitenkin aivan merkittävä ongelma nykyisin on ihmisten yksinäisyys. Ihminen jaksaa kotinsa siivota, mutta miksi siivota, kun kukaan ei koskaan tule käymään? Yhteiskunta voi tarjota erilaisia palveluita, mutta yksinäisyyden poistamiseen yhteiskunta ei pysty. Siihen tarvitaan läheisiä ihmisiä. Perhettä, sukulaisia ja ystäviä. Ihmisiä, jotka tekevät asioita sen vuoksi, että välittävät, eikä sen vuoksi, että saavat siitä palkan. Hyvintointiyhteiskunnassa läheiset ihmissuhteet tehtiin tarpeettomiksi, koska yhteiskunnan tehtäväksi annettiin kaikenlaisten palveluiden tuottaminen. Tunnepuolen asioihin yhtsiekunta ei kuitenkaan pystynyt vaikuttamaan. Jos lähin omainen on viranomainen, niin se on yhtä karua ihan riippumatta siitä, mikä porukka istuu Arkadianmäellä.

Joo, mutta enpä halua että yhteiskunnan tukisysteemit puretaan. Se ei saisi tunnevammaisia vanhempiani tai tylyjä appiksia yhtään enempää kiinnostumaan lapsiensa perheistä tai ylipäätään kenestäkään muustakaan lähimmäisestä, heille oma napa on tärkein nyt ja aina. Nyt sentään esim tarha, ip-kerhot jne yhteiskunnan järjestelyt vähän paikkaa välinpitämätöntä sukua.

En kyllä tiedä mistä sitä lähimmäisenrakkautta saisi lisää. Itse yritän toimia muita auttaen ja tukien, esim muiden lapsia usein hoitaen. Mutta huomaan vaan että itse en ikinä saa mitään apua takaisin. Olen tukiverkko muille mutta ne muut ei ole minulle. Ystävällinen lähimmäisenrakkaus heti huomataan ja sitä aletaan käyttää hyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kuin vanhemmat. Että turvaverkko on olematon. Varmaan pitää jossain vaiheessa liittyä rikollisjengiin jotta saa apua.

Jatkossa sitten myös pohjoismaalaiset saavat oikeistolaisen politiikan myötä ja post-hyvinvoinnin tilassa tottua jengisotiin ja mafiaan. Kai se sitten on sitä oikeistolaista unelmaa.

Näen tämän ilmiön jo leviävän, vielä ehkä asenteiden tasolla (kukin hoitakoon omat ongelmansa, minä en itseäni muiden ongelmilla rasita, pärjätköön itse ei ole mun huoli) mutta vähän myös jo tekojen tasolla. Oikeistohallitus on hyvin jo romuttanut ihmisarvon. Huolestuttavaa.

Minusta asia ei ole näin mustavalkoinen. En kannata oikeistopolitiikkaa, koska mielestäni yhteiskunnan pitää pystyä vastaamaan kansalaisten käytännön asioiden tarpeisiin kuten lastenhoitoon, kodinhoitoon jne. Kuitenkin aivan merkittävä ongelma nykyisin on ihmisten yksinäisyys. Ihminen jaksaa kotinsa siivota, mutta miksi siivota, kun kukaan ei koskaan tule käymään? Yhteiskunta voi tarjota erilaisia palveluita, mutta yksinäisyyden poistamiseen yhteiskunta ei pysty. Siihen tarvitaan läheisiä ihmisiä. Perhettä, sukulaisia ja ystäviä. Ihmisiä, jotka tekevät asioita sen vuoksi, että välittävät, eikä sen vuoksi, että saavat siitä palkan. Hyvintointiyhteiskunnassa läheiset ihmissuhteet tehtiin tarpeettomiksi, koska yhteiskunnan tehtäväksi annettiin kaikenlaisten palveluiden tuottaminen. Tunnepuolen asioihin yhtsiekunta ei kuitenkaan pystynyt vaikuttamaan. Jos lähin omainen on viranomainen, niin se on yhtä karua ihan riippumatta siitä, mikä porukka istuu Arkadianmäellä.

Joo, mutta enpä halua että yhteiskunnan tukisysteemit puretaan. Se ei saisi tunnevammaisia vanhempiani tai tylyjä appiksia yhtään enempää kiinnostumaan lapsiensa perheistä tai ylipäätään kenestäkään muustakaan lähimmäisestä, heille oma napa on tärkein nyt ja aina. Nyt sentään esim tarha, ip-kerhot jne yhteiskunnan järjestelyt vähän paikkaa välinpitämätöntä sukua.

En kyllä tiedä mistä sitä lähimmäisenrakkautta saisi lisää. Itse yritän toimia muita auttaen ja tukien, esim muiden lapsia usein hoitaen. Mutta huomaan vaan että itse en ikinä saa mitään apua takaisin. Olen tukiverkko muille mutta ne muut ei ole minulle. Ystävällinen lähimmäisenrakkaus heti huomataan ja sitä aletaan käyttää hyväksi.

Lähimmäisenrakkautta saa lisää vain kasvattamalla seuraavan sukupolven siihen. Todennäköisesti pitää odottaa vielä seuraavakin sukupolvi. Tukisysteemit toki pitää säilyttää, mutta samalla ymmärtää, etteivät ihmissuhteet ole tarpeettomia, vaikka yhteiskunta hoitaisikin niin vauvat kuin vaaritkin. Itse kuulun niihin onnekaisiin, joiden perheessä ja suvussa yhteiskunta on aina ollut se, mistä viimeisenä haetaan apua. Ei siis se, josta haetaan ensimmäisenä apua. Tarpeellisuuden tunne on aika olennainen osa läheistä ihmissuhdetta. Meillä oli aika monta vuosikymmentä, jolloin yksilöistä tehtiin tietoisesti tarpeettomia, mutta ei tajuttu, että ihmisyys on muutakin kuin erilaista hoitoapua. Tavallaan lapsi meni pesuveden mukana ja sen seurauksista kärsitään nyt, kun ihmiset ajattelevat, että ei mun tarvitse vaivautua, koska tehtävä x, y ja z kuuluu yhteiskunnalle. 

Eipä oikeastaan minkäänlainen. Sanoisin, että riittävä.