Lapsuudenperhe läsnä aikuisen elämässä - miksi se ei sovi länsimaissa?

Ihmiset syntyvät joko normaaleihin, toimiviin ja tunneilmapiiriltään terveisiin perheisiin, tai perheisiin joissa esiintyy vaikka mitä ongelmia. Usein sekä hyvät ja huonot asiat kumuloituvat, toimivissa perheissä on avunantoa, kenties enemmän myös materiaalista hyvinvointia, ihmisiin luotetaan ja toisia kunnioitetaan. Ongelmaperheissä taas saattaa esiintyä päihteiden väärinkäyttöä, väkivaltaa, henkistä kiusaamista ja ahneutta jne.

Taustalla on aina myös sukupolvien ketju, suvun kulttuuri ja dynamiikka ei synny tyhjiössä, eikä yhdessä perheessä, vaan se on vallinnut jo monessa polvessa. Tästä syystä omalle suvulleen on usein vähän sokea, vuorovaikutusmalleja on vaikea arvioida ulkopuolelta, sillä ne edustavat itselle ”normaalia”.

Erilaisista taustoista tulevien ihmisten on vaikea myös ymmärtää toisiaan, toisille on käsittämätöntä se, ettei joku olisi perheensä kanssa tekemisissä, ja toisille läheiset välit näyttäytyvät outoina, jos on itse koko ikänsä kamppaillut perheen kanssa joka on rajaton ja aiheuttaa vain mielipahaa.

Sukulaisuus ei loppujen lopuksi määritä mitään, vaan ihmiset ja heidän välinen vuorovaikutuksensa. Tunne-elämältään rikkinäiset saavat lapsia ja perustavat perheitä siinä missä ehjätkin.

Mielestäni irtautuminen ihmissuhteista jotka aiheuttavat pahaa oloa, kertoo vain siitä että ihminen kykenee ottamaan vastuun omasta elämästään ja ihmissuhteistaan, ja ymmärtää omat rajansa. Ei perhettään ole pakko rakastaa, päinvastoin, välillä eperheestään luopuminen on välttämätöntä jotta voisi rakastaa itseään. Rikkinäiset ihmiset rikkovat, ja ehjät eheyttävät.

Enkä usko että kukaan irtautuu perheestään ilman syytä, vaan se on aina kipua aiheuttava asia, ja jättää ihmiseen yksinäisyyden tunteen. Välillä vain vaihtoehtoja ei ole.

Tällä hetkellä asumme kerrostalossa..samassa pihassa perhettämme/sukulaisia. Onhan se turvallisen tuntuista kun tuttuja lähellä mutta se ei vaan onnistunu ei.. Ainakin minä kaipaan omaa rauhaa ja yksityisyyttä. Ruokakulumme kasvaneet ihan älyttömästi kun kaikki käyvät syömässä, minä se perheen "kokki". Vierailemaan tullaan juuri silloin kun lapset kävisivät nukkumaan tai haluaisit nauttia hiljaisuudesta. Tavaroita/vaatteita ihan mitä vaan lainaillaan eikä muisteta palauttaa takaisin. Oikeesti ainakin minä ja mieheni myös ollaan ihan täynnä tätä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me jutellaan päivittäin miehen vanhempien ja sisarusten kanssa ja anoppi on kuin paras ystäväni, samoin miehen pari vuotta nuoremmat siskot. Itse olen menettänyt omat vanhempani nuorina ja miehen perhe on minulle nyt se tavallinen perhe, jota en koskaan saanut. Tehdään paljon yhdessä ja mennään kesäisin isolla sakilla matkustelemaan. En voisi kuvitella mitään muuta, mutta joidenkin kavereiden mielestä se on sairasta, että olemme niin läheisiä. Koskaan eivät ole sekaantuneet asioihin, mutta joskus olen kyllä esimerkiksi miehen kanssa riidellessä tukeutunut anoppiin, joka on maailman ihanin ja lämminsydämisin ihminen. 

Toivon, että voisimme asua mieheni vanhempien kanssa esim. paritalossa kun he ovat niin vanhoja, etteivät enää pärjää yksin. Olen varmaan myös kauhea kun joskus mietin, että jos miehen siskot eivät mene naimisiin, hekin voisivat ihan hyvin viettää elämänsä meidän kanssamme. :D

Oleellista on vain se, että kaikki nauttivat tästä järjestelystä. Ketään ei pakoteta mihinkään eikä pahoiteta mieltä, jos joku haluaa tehdä muuta. Teemme myös itse päätöksiä omasta elämästämme, eivätkä miehen vanhemmat päätä asioistamme. He ovat kuin hyvin läheisiä ystäviä.

Herranjestas! Ei kummankaan vanhempia pidä millään tavalla sotkea mukaan pariskunnan riitoihin.

Olipas hurjaa sotkemista, kun anoppi ei edes tiennyt mistä riita on alkuisin, eikä käynyt esim. viestinviejänä kumminkaan päin. Kunhan purin omaa pahaa oloa ja anoppi lohdutti kuin ystävänä, jota hän onkin. No, ei ollut iso juttu ja elämä jatkui.

Eikö sulla ole oikeita ystäviä? Sukulaisille ei todellakaan kannata aviohuoliaan vuodattaa.

Anoppi on tuossa tilanteessa saanut äidin aseman. Ihan OK minusta. Ongelmana tuossa vain on juuri tuo parisuhde. Esim erotilanteessa tilanne olisi hyvin monimutkainen.

Ihan yhtä lailla se äiti on sukulainen. Avioliittonsa ja parisuhteensa asioita ei järkevä ihminen vuodattele sukulaisille. Se on todella asiatonta.

Ehkä teidän perheessä. Meillä ollaan niin läheisiä, kuin parhaita ystäviä. Kaikki jaetaan perheen kesken. Tämä tuskin muuttuisi, vaikka ero tulisikin. Sen verran pitkään (yli 10 vuotta) ollaan oltu näin, enkä voisi kuvitellakaan mitään muuta kuin todella tiiviin perhesiteen.

Vierailija kirjoitti:

Voi apua, jos vielä kaupassa, harrastuksissa ja matkoillakin käytäisiin ydinperheen kesken, kuten joku ehdotti. Puolison kanssa ei vissiin ikinä tarvita mitään yhteistä aikaa ja romantiikkaa, vaan äiskä ja iskä roikkumaan niskaan vaan. Kas kun ei hotellissa vielä samaan huoneeseenkin.

Kirjoitin tuolla että meillä kaikki jaetaan ja matkustellaankin yhdessä, joten taidet viitata minuun? :D No, viimeisen vuoden aikana ollaan käyty kahdesti koko sakilla ulkomailla (2x1vk) ja kerran miehen kanssa (2vk). Miehen perhe asuu myös kokonaan toisella paikkakunnalla noin 100km päässä, joten vaikka ollaankin todella tiiviisti yhteydessä, kukaan ei tule toisen iholle. Ja omaakin aikaa on, käydään treffeillä usein eikä mami soittele silloin perään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitan, että käytäisiin yhdessä kaupassa, harrastuksissa, matkoilla jne. Eikä vain ydinperheen kesken. Ap

Miksi kaupassa pitää käydä koko suvun voimin? Ei kyllä ole järkeä raahata esim pikkulapsia marketteihin. Mieluummin vanhemmat tekevät ostoksensa yksinään tai kahdestaan ja vaikka se ” suku” vahtii lapset kotona.

En tulkinnut aloitusta niin, että koko suku lähtisi yhdessä kauppaan vaan että voisi käydä sukulaisensa kanssa kaupassa. Mä käyn aika useinkin siskoni kanssa viikonlopun ruokaostoksilla ja varsin usein käymme samalla reissulla jossain kahvilassa kahvilla tai ravintolassa lounaalla. Iäkäs isäni taas on paras mahdollinen shoppailukaveri puutarhaliikkeisiin, koska hän tietää sellaisiakin puutarhaliikkeitä ja niiden valikoimia, joista en ole ennen kuullutkaan. Itse kävisin vain lähimmässä ja ostaisin sieltä sen, mitä sieltä saa. Miniäni kanssa taas käyn mielelläni erilaisilla maalais- yms markkinoilla sekä vintage-messuilla ja tyttäreni kanssa kirpputoreilla ja messuilla. Jokin aika sitten yhtenä lauantaina ovikelloni soi ja siskoni poika oli oven takana. Perheensä odotti autossa ja siskonpoika kysyi, lähdenkö heidän kanssaan läheiseen ravintolaan lounaalle. Mielelläni lähdin. Ei tässä ole kyse siitä, etteikö yksinkin pääsisi kauppaan, messuille, kirpputoreille tai ravintolaan lounaalle vaan siitä, että sukulaiset ovat niihin oikein mukavaa seuraa. Ja vähenee tarve mennä erikseen ja vartavasten kyläilemään.

- Nro 56 - 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me jutellaan päivittäin miehen vanhempien ja sisarusten kanssa ja anoppi on kuin paras ystäväni, samoin miehen pari vuotta nuoremmat siskot. Itse olen menettänyt omat vanhempani nuorina ja miehen perhe on minulle nyt se tavallinen perhe, jota en koskaan saanut. Tehdään paljon yhdessä ja mennään kesäisin isolla sakilla matkustelemaan. En voisi kuvitella mitään muuta, mutta joidenkin kavereiden mielestä se on sairasta, että olemme niin läheisiä. Koskaan eivät ole sekaantuneet asioihin, mutta joskus olen kyllä esimerkiksi miehen kanssa riidellessä tukeutunut anoppiin, joka on maailman ihanin ja lämminsydämisin ihminen. 

Toivon, että voisimme asua mieheni vanhempien kanssa esim. paritalossa kun he ovat niin vanhoja, etteivät enää pärjää yksin. Olen varmaan myös kauhea kun joskus mietin, että jos miehen siskot eivät mene naimisiin, hekin voisivat ihan hyvin viettää elämänsä meidän kanssamme. :D

Oleellista on vain se, että kaikki nauttivat tästä järjestelystä. Ketään ei pakoteta mihinkään eikä pahoiteta mieltä, jos joku haluaa tehdä muuta. Teemme myös itse päätöksiä omasta elämästämme, eivätkä miehen vanhemmat päätä asioistamme. He ovat kuin hyvin läheisiä ystäviä.

Herranjestas! Ei kummankaan vanhempia pidä millään tavalla sotkea mukaan pariskunnan riitoihin.

Olipas hurjaa sotkemista, kun anoppi ei edes tiennyt mistä riita on alkuisin, eikä käynyt esim. viestinviejänä kumminkaan päin. Kunhan purin omaa pahaa oloa ja anoppi lohdutti kuin ystävänä, jota hän onkin. No, ei ollut iso juttu ja elämä jatkui.

Eikö sulla ole oikeita ystäviä? Sukulaisille ei todellakaan kannata aviohuoliaan vuodattaa.

Anoppi on tuossa tilanteessa saanut äidin aseman. Ihan OK minusta. Ongelmana tuossa vain on juuri tuo parisuhde. Esim erotilanteessa tilanne olisi hyvin monimutkainen.

Ihan yhtä lailla se äiti on sukulainen. Avioliittonsa ja parisuhteensa asioita ei järkevä ihminen vuodattele sukulaisille. Se on todella asiatonta.

Ehkä teidän perheessä. Meillä ollaan niin läheisiä, kuin parhaita ystäviä. Kaikki jaetaan perheen kesken. Tämä tuskin muuttuisi, vaikka ero tulisikin. Sen verran pitkään (yli 10 vuotta) ollaan oltu näin, enkä voisi kuvitellakaan mitään muuta kuin todella tiiviin perhesiteen.

Se parisuhde ei kuulu muille kuin parisuhteessa oleville. Näin se nyt on.

Eikös se ole niin, että äkkiä ne mummot ja paapat sinne vanhainkotiin, pois silmistä, possa mielestä. Sitten, kun vanhuksille tulee lähdönhetki niin äkkiä sinne jakamaan niitä  viimeisiä kippoja ja kuppia!!. Minun kotiini mummot, papat, ja sisarukset ovat aina tervetulleita, saa tulla ilmoittamatta ja jos en ole kotona he tietävät mistä avain löytyy. Joskus koko talo on siivottu ja kahvit keitetty  töistä tullessani. Minun suku ei ole koskaan sekaantunut minun elämääni eikä neuvoneet miten pitää elää. Sitten, kun  omaiset ovat kuolleet  kadutaan, sitä, että oltiin niin vähän tekemisissä. Mikä rikkaus se onkaan, kun suku asuu lähellä ja aina on lapsenvahti, tai jokin muu apu saatavilla!!

Meillä on pakko pitää hyvin etäiset, muodolliset välit. Kaikkiin ei edes sitä. Muuten se homma karkaa aina.

Kokeiltu on.

Sitten onkin meidän kaapit pengottu, postit auottu, menty tutustumaan naapureihin, soiteltu neuvoloihin, varailtu lapsille lääkäriaikoja ja loppujen lopuksi, kun sitä määräysvaltaa ei ole annettu silti, on tehty lastensuojeluilmoituksia.

Ihminen jolla on asialliset sukulaiset ei vaan käsitä, että toisenlaisiakin sukulaisia on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me jutellaan päivittäin miehen vanhempien ja sisarusten kanssa ja anoppi on kuin paras ystäväni, samoin miehen pari vuotta nuoremmat siskot. Itse olen menettänyt omat vanhempani nuorina ja miehen perhe on minulle nyt se tavallinen perhe, jota en koskaan saanut. Tehdään paljon yhdessä ja mennään kesäisin isolla sakilla matkustelemaan. En voisi kuvitella mitään muuta, mutta joidenkin kavereiden mielestä se on sairasta, että olemme niin läheisiä. Koskaan eivät ole sekaantuneet asioihin, mutta joskus olen kyllä esimerkiksi miehen kanssa riidellessä tukeutunut anoppiin, joka on maailman ihanin ja lämminsydämisin ihminen. 

Toivon, että voisimme asua mieheni vanhempien kanssa esim. paritalossa kun he ovat niin vanhoja, etteivät enää pärjää yksin. Olen varmaan myös kauhea kun joskus mietin, että jos miehen siskot eivät mene naimisiin, hekin voisivat ihan hyvin viettää elämänsä meidän kanssamme. :D

Oleellista on vain se, että kaikki nauttivat tästä järjestelystä. Ketään ei pakoteta mihinkään eikä pahoiteta mieltä, jos joku haluaa tehdä muuta. Teemme myös itse päätöksiä omasta elämästämme, eivätkä miehen vanhemmat päätä asioistamme. He ovat kuin hyvin läheisiä ystäviä.

Herranjestas! Ei kummankaan vanhempia pidä millään tavalla sotkea mukaan pariskunnan riitoihin.

Olipas hurjaa sotkemista, kun anoppi ei edes tiennyt mistä riita on alkuisin, eikä käynyt esim. viestinviejänä kumminkaan päin. Kunhan purin omaa pahaa oloa ja anoppi lohdutti kuin ystävänä, jota hän onkin. No, ei ollut iso juttu ja elämä jatkui.

Eikö sulla ole oikeita ystäviä? Sukulaisille ei todellakaan kannata aviohuoliaan vuodattaa.

Anoppi on tuossa tilanteessa saanut äidin aseman. Ihan OK minusta. Ongelmana tuossa vain on juuri tuo parisuhde. Esim erotilanteessa tilanne olisi hyvin monimutkainen.

Ihan yhtä lailla se äiti on sukulainen. Avioliittonsa ja parisuhteensa asioita ei järkevä ihminen vuodattele sukulaisille. Se on todella asiatonta.

Ehkä teidän perheessä. Meillä ollaan niin läheisiä, kuin parhaita ystäviä. Kaikki jaetaan perheen kesken. Tämä tuskin muuttuisi, vaikka ero tulisikin. Sen verran pitkään (yli 10 vuotta) ollaan oltu näin, enkä voisi kuvitellakaan mitään muuta kuin todella tiiviin perhesiteen.

Se parisuhde ei kuulu muille kuin parisuhteessa oleville. Näin se nyt on.

Näin juuri! Ei ole tervettä käydä ympäri kyliä tilittämässä parisuhteensa tilaa. Pitäisi löytyä kypsyyttä selvittää asiat puolison kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me jutellaan päivittäin miehen vanhempien ja sisarusten kanssa ja anoppi on kuin paras ystäväni, samoin miehen pari vuotta nuoremmat siskot. Itse olen menettänyt omat vanhempani nuorina ja miehen perhe on minulle nyt se tavallinen perhe, jota en koskaan saanut. Tehdään paljon yhdessä ja mennään kesäisin isolla sakilla matkustelemaan. En voisi kuvitella mitään muuta, mutta joidenkin kavereiden mielestä se on sairasta, että olemme niin läheisiä. Koskaan eivät ole sekaantuneet asioihin, mutta joskus olen kyllä esimerkiksi miehen kanssa riidellessä tukeutunut anoppiin, joka on maailman ihanin ja lämminsydämisin ihminen. 

Toivon, että voisimme asua mieheni vanhempien kanssa esim. paritalossa kun he ovat niin vanhoja, etteivät enää pärjää yksin. Olen varmaan myös kauhea kun joskus mietin, että jos miehen siskot eivät mene naimisiin, hekin voisivat ihan hyvin viettää elämänsä meidän kanssamme. :D

Oleellista on vain se, että kaikki nauttivat tästä järjestelystä. Ketään ei pakoteta mihinkään eikä pahoiteta mieltä, jos joku haluaa tehdä muuta. Teemme myös itse päätöksiä omasta elämästämme, eivätkä miehen vanhemmat päätä asioistamme. He ovat kuin hyvin läheisiä ystäviä.

Herranjestas! Ei kummankaan vanhempia pidä millään tavalla sotkea mukaan pariskunnan riitoihin.

Olipas hurjaa sotkemista, kun anoppi ei edes tiennyt mistä riita on alkuisin, eikä käynyt esim. viestinviejänä kumminkaan päin. Kunhan purin omaa pahaa oloa ja anoppi lohdutti kuin ystävänä, jota hän onkin. No, ei ollut iso juttu ja elämä jatkui.

Eikö sulla ole oikeita ystäviä? Sukulaisille ei todellakaan kannata aviohuoliaan vuodattaa.

Anoppi on tuossa tilanteessa saanut äidin aseman. Ihan OK minusta. Ongelmana tuossa vain on juuri tuo parisuhde. Esim erotilanteessa tilanne olisi hyvin monimutkainen.

Ihan yhtä lailla se äiti on sukulainen. Avioliittonsa ja parisuhteensa asioita ei järkevä ihminen vuodattele sukulaisille. Se on todella asiatonta.

Ehkä teidän perheessä. Meillä ollaan niin läheisiä, kuin parhaita ystäviä. Kaikki jaetaan perheen kesken. Tämä tuskin muuttuisi, vaikka ero tulisikin. Sen verran pitkään (yli 10 vuotta) ollaan oltu näin, enkä voisi kuvitellakaan mitään muuta kuin todella tiiviin perhesiteen.

Se parisuhde ei kuulu muille kuin parisuhteessa oleville. Näin se nyt on.

Joskus vaan puoliso on kykenemätön ja haluton näkemään mitään muuta kuin oman käsityksensä asiasta ja silloin on ihan hyvä, jos voi jutella vaikka ystävänsä kanssa. Ystävä kun voi osata katsoa ongelmaa muistakin näkökulmista ja ehkä antaa toisenlaiset mittasuhteet koko ongelmalle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me jutellaan päivittäin miehen vanhempien ja sisarusten kanssa ja anoppi on kuin paras ystäväni, samoin miehen pari vuotta nuoremmat siskot. Itse olen menettänyt omat vanhempani nuorina ja miehen perhe on minulle nyt se tavallinen perhe, jota en koskaan saanut. Tehdään paljon yhdessä ja mennään kesäisin isolla sakilla matkustelemaan. En voisi kuvitella mitään muuta, mutta joidenkin kavereiden mielestä se on sairasta, että olemme niin läheisiä. Koskaan eivät ole sekaantuneet asioihin, mutta joskus olen kyllä esimerkiksi miehen kanssa riidellessä tukeutunut anoppiin, joka on maailman ihanin ja lämminsydämisin ihminen. 

Toivon, että voisimme asua mieheni vanhempien kanssa esim. paritalossa kun he ovat niin vanhoja, etteivät enää pärjää yksin. Olen varmaan myös kauhea kun joskus mietin, että jos miehen siskot eivät mene naimisiin, hekin voisivat ihan hyvin viettää elämänsä meidän kanssamme. :D

Oleellista on vain se, että kaikki nauttivat tästä järjestelystä. Ketään ei pakoteta mihinkään eikä pahoiteta mieltä, jos joku haluaa tehdä muuta. Teemme myös itse päätöksiä omasta elämästämme, eivätkä miehen vanhemmat päätä asioistamme. He ovat kuin hyvin läheisiä ystäviä.

Herranjestas! Ei kummankaan vanhempia pidä millään tavalla sotkea mukaan pariskunnan riitoihin.

Olipas hurjaa sotkemista, kun anoppi ei edes tiennyt mistä riita on alkuisin, eikä käynyt esim. viestinviejänä kumminkaan päin. Kunhan purin omaa pahaa oloa ja anoppi lohdutti kuin ystävänä, jota hän onkin. No, ei ollut iso juttu ja elämä jatkui.

Eikö sulla ole oikeita ystäviä? Sukulaisille ei todellakaan kannata aviohuoliaan vuodattaa.

Anoppi on tuossa tilanteessa saanut äidin aseman. Ihan OK minusta. Ongelmana tuossa vain on juuri tuo parisuhde. Esim erotilanteessa tilanne olisi hyvin monimutkainen.

Ihan yhtä lailla se äiti on sukulainen. Avioliittonsa ja parisuhteensa asioita ei järkevä ihminen vuodattele sukulaisille. Se on todella asiatonta.

Ehkä teidän perheessä. Meillä ollaan niin läheisiä, kuin parhaita ystäviä. Kaikki jaetaan perheen kesken. Tämä tuskin muuttuisi, vaikka ero tulisikin. Sen verran pitkään (yli 10 vuotta) ollaan oltu näin, enkä voisi kuvitellakaan mitään muuta kuin todella tiiviin perhesiteen.

Se parisuhde ei kuulu muille kuin parisuhteessa oleville. Näin se nyt on.

Joskus vaan puoliso on kykenemätön ja haluton näkemään mitään muuta kuin oman käsityksensä asiasta ja silloin on ihan hyvä, jos voi jutella vaikka ystävänsä kanssa. Ystävä kun voi osata katsoa ongelmaa muistakin näkökulmista ja ehkä antaa toisenlaiset mittasuhteet koko ongelmalle. 

Ystävä on jo eri asia kuin jommankumman äiti. Tai muu sukulainen. Kai sinä tajuat aste-eron?

Fiksu ihminen käsittelee ne ongelmat siinä parisuhteessa. Jos se ei onnistu, hankkii ammattiapua.

Ei ne kaikki ystävätkään tykkää joutua siihen välikäteen riitoja selvittämään ja kantaa ottamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me jutellaan päivittäin miehen vanhempien ja sisarusten kanssa ja anoppi on kuin paras ystäväni, samoin miehen pari vuotta nuoremmat siskot. Itse olen menettänyt omat vanhempani nuorina ja miehen perhe on minulle nyt se tavallinen perhe, jota en koskaan saanut. Tehdään paljon yhdessä ja mennään kesäisin isolla sakilla matkustelemaan. En voisi kuvitella mitään muuta, mutta joidenkin kavereiden mielestä se on sairasta, että olemme niin läheisiä. Koskaan eivät ole sekaantuneet asioihin, mutta joskus olen kyllä esimerkiksi miehen kanssa riidellessä tukeutunut anoppiin, joka on maailman ihanin ja lämminsydämisin ihminen. 

Toivon, että voisimme asua mieheni vanhempien kanssa esim. paritalossa kun he ovat niin vanhoja, etteivät enää pärjää yksin. Olen varmaan myös kauhea kun joskus mietin, että jos miehen siskot eivät mene naimisiin, hekin voisivat ihan hyvin viettää elämänsä meidän kanssamme. :D

Oleellista on vain se, että kaikki nauttivat tästä järjestelystä. Ketään ei pakoteta mihinkään eikä pahoiteta mieltä, jos joku haluaa tehdä muuta. Teemme myös itse päätöksiä omasta elämästämme, eivätkä miehen vanhemmat päätä asioistamme. He ovat kuin hyvin läheisiä ystäviä.

Herranjestas! Ei kummankaan vanhempia pidä millään tavalla sotkea mukaan pariskunnan riitoihin.

Olipas hurjaa sotkemista, kun anoppi ei edes tiennyt mistä riita on alkuisin, eikä käynyt esim. viestinviejänä kumminkaan päin. Kunhan purin omaa pahaa oloa ja anoppi lohdutti kuin ystävänä, jota hän onkin. No, ei ollut iso juttu ja elämä jatkui.

Eikö sulla ole oikeita ystäviä? Sukulaisille ei todellakaan kannata aviohuoliaan vuodattaa.

Anoppi on tuossa tilanteessa saanut äidin aseman. Ihan OK minusta. Ongelmana tuossa vain on juuri tuo parisuhde. Esim erotilanteessa tilanne olisi hyvin monimutkainen.

Ihan yhtä lailla se äiti on sukulainen. Avioliittonsa ja parisuhteensa asioita ei järkevä ihminen vuodattele sukulaisille. Se on todella asiatonta.

Ehkä teidän perheessä. Meillä ollaan niin läheisiä, kuin parhaita ystäviä. Kaikki jaetaan perheen kesken. Tämä tuskin muuttuisi, vaikka ero tulisikin. Sen verran pitkään (yli 10 vuotta) ollaan oltu näin, enkä voisi kuvitellakaan mitään muuta kuin todella tiiviin perhesiteen.

Se parisuhde ei kuulu muille kuin parisuhteessa oleville. Näin se nyt on.

Joskus vaan puoliso on kykenemätön ja haluton näkemään mitään muuta kuin oman käsityksensä asiasta ja silloin on ihan hyvä, jos voi jutella vaikka ystävänsä kanssa. Ystävä kun voi osata katsoa ongelmaa muistakin näkökulmista ja ehkä antaa toisenlaiset mittasuhteet koko ongelmalle. 

Ystävä on jo eri asia kuin jommankumman äiti. Tai muu sukulainen. Kai sinä tajuat aste-eron?

Fiksu ihminen käsittelee ne ongelmat siinä parisuhteessa. Jos se ei onnistu, hankkii ammattiapua.

Ei ne kaikki ystävätkään tykkää joutua siihen välikäteen riitoja selvittämään ja kantaa ottamaan.

En tajua. Siskoni on myös paras ystäväni. Miksi mun pitäisi puhua asioista jonkun paljon vieraamman kaverini eikä siskoni kanssa? Eikä ammattiapu auta yhtään mitään, jos toinen on sitä mieltä, ettei ole mitään ongelmaa eikä mitään puhuttavaa, minkä vuoksi lähtisi perheneuvojalle. Jos en olisi jutellut asioista siskoni kanssa, olisin varmasti eronnut jo aikoja sitten. Siskoni kuitenkin näkee miehessäni myös hyviä puolia ja tietää minusta oikein hyvin kaikki huonot puoleni. Ammattiauttajahan ei tietäisi miehestäni ja minusta yhtään mitään mitä en hänelle erikseen kertoisi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me jutellaan päivittäin miehen vanhempien ja sisarusten kanssa ja anoppi on kuin paras ystäväni, samoin miehen pari vuotta nuoremmat siskot. Itse olen menettänyt omat vanhempani nuorina ja miehen perhe on minulle nyt se tavallinen perhe, jota en koskaan saanut. Tehdään paljon yhdessä ja mennään kesäisin isolla sakilla matkustelemaan. En voisi kuvitella mitään muuta, mutta joidenkin kavereiden mielestä se on sairasta, että olemme niin läheisiä. Koskaan eivät ole sekaantuneet asioihin, mutta joskus olen kyllä esimerkiksi miehen kanssa riidellessä tukeutunut anoppiin, joka on maailman ihanin ja lämminsydämisin ihminen. 

Toivon, että voisimme asua mieheni vanhempien kanssa esim. paritalossa kun he ovat niin vanhoja, etteivät enää pärjää yksin. Olen varmaan myös kauhea kun joskus mietin, että jos miehen siskot eivät mene naimisiin, hekin voisivat ihan hyvin viettää elämänsä meidän kanssamme. :D

Oleellista on vain se, että kaikki nauttivat tästä järjestelystä. Ketään ei pakoteta mihinkään eikä pahoiteta mieltä, jos joku haluaa tehdä muuta. Teemme myös itse päätöksiä omasta elämästämme, eivätkä miehen vanhemmat päätä asioistamme. He ovat kuin hyvin läheisiä ystäviä.

Herranjestas! Ei kummankaan vanhempia pidä millään tavalla sotkea mukaan pariskunnan riitoihin.

Olipas hurjaa sotkemista, kun anoppi ei edes tiennyt mistä riita on alkuisin, eikä käynyt esim. viestinviejänä kumminkaan päin. Kunhan purin omaa pahaa oloa ja anoppi lohdutti kuin ystävänä, jota hän onkin. No, ei ollut iso juttu ja elämä jatkui.

Eikö sulla ole oikeita ystäviä? Sukulaisille ei todellakaan kannata aviohuoliaan vuodattaa.

Anoppi on tuossa tilanteessa saanut äidin aseman. Ihan OK minusta. Ongelmana tuossa vain on juuri tuo parisuhde. Esim erotilanteessa tilanne olisi hyvin monimutkainen.

Ihan yhtä lailla se äiti on sukulainen. Avioliittonsa ja parisuhteensa asioita ei järkevä ihminen vuodattele sukulaisille. Se on todella asiatonta.

Ehkä teidän perheessä. Meillä ollaan niin läheisiä, kuin parhaita ystäviä. Kaikki jaetaan perheen kesken. Tämä tuskin muuttuisi, vaikka ero tulisikin. Sen verran pitkään (yli 10 vuotta) ollaan oltu näin, enkä voisi kuvitellakaan mitään muuta kuin todella tiiviin perhesiteen.

Se parisuhde ei kuulu muille kuin parisuhteessa oleville. Näin se nyt on.

Joskus vaan puoliso on kykenemätön ja haluton näkemään mitään muuta kuin oman käsityksensä asiasta ja silloin on ihan hyvä, jos voi jutella vaikka ystävänsä kanssa. Ystävä kun voi osata katsoa ongelmaa muistakin näkökulmista ja ehkä antaa toisenlaiset mittasuhteet koko ongelmalle. 

Ystävä on jo eri asia kuin jommankumman äiti. Tai muu sukulainen. Kai sinä tajuat aste-eron?

Fiksu ihminen käsittelee ne ongelmat siinä parisuhteessa. Jos se ei onnistu, hankkii ammattiapua.

Ei ne kaikki ystävätkään tykkää joutua siihen välikäteen riitoja selvittämään ja kantaa ottamaan.

En tajua. Siskoni on myös paras ystäväni. Miksi mun pitäisi puhua asioista jonkun paljon vieraamman kaverini eikä siskoni kanssa? Eikä ammattiapu auta yhtään mitään, jos toinen on sitä mieltä, ettei ole mitään ongelmaa eikä mitään puhuttavaa, minkä vuoksi lähtisi perheneuvojalle. Jos en olisi jutellut asioista siskoni kanssa, olisin varmasti eronnut jo aikoja sitten. Siskoni kuitenkin näkee miehessäni myös hyviä puolia ja tietää minusta oikein hyvin kaikki huonot puoleni. Ammattiauttajahan ei tietäisi miehestäni ja minusta yhtään mitään mitä en hänelle erikseen kertoisi. 

Ammattiauttajalle voi mennä pariskunta yhdessä. Saisi se miehesikin suunvuoron. Ja vaikka menisit yksin, se ammattiauttaja osaa auttaa sinua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me jutellaan päivittäin miehen vanhempien ja sisarusten kanssa ja anoppi on kuin paras ystäväni, samoin miehen pari vuotta nuoremmat siskot. Itse olen menettänyt omat vanhempani nuorina ja miehen perhe on minulle nyt se tavallinen perhe, jota en koskaan saanut. Tehdään paljon yhdessä ja mennään kesäisin isolla sakilla matkustelemaan. En voisi kuvitella mitään muuta, mutta joidenkin kavereiden mielestä se on sairasta, että olemme niin läheisiä. Koskaan eivät ole sekaantuneet asioihin, mutta joskus olen kyllä esimerkiksi miehen kanssa riidellessä tukeutunut anoppiin, joka on maailman ihanin ja lämminsydämisin ihminen. 

Toivon, että voisimme asua mieheni vanhempien kanssa esim. paritalossa kun he ovat niin vanhoja, etteivät enää pärjää yksin. Olen varmaan myös kauhea kun joskus mietin, että jos miehen siskot eivät mene naimisiin, hekin voisivat ihan hyvin viettää elämänsä meidän kanssamme. :D

Oleellista on vain se, että kaikki nauttivat tästä järjestelystä. Ketään ei pakoteta mihinkään eikä pahoiteta mieltä, jos joku haluaa tehdä muuta. Teemme myös itse päätöksiä omasta elämästämme, eivätkä miehen vanhemmat päätä asioistamme. He ovat kuin hyvin läheisiä ystäviä.

Herranjestas! Ei kummankaan vanhempia pidä millään tavalla sotkea mukaan pariskunnan riitoihin.

Olipas hurjaa sotkemista, kun anoppi ei edes tiennyt mistä riita on alkuisin, eikä käynyt esim. viestinviejänä kumminkaan päin. Kunhan purin omaa pahaa oloa ja anoppi lohdutti kuin ystävänä, jota hän onkin. No, ei ollut iso juttu ja elämä jatkui.

Eikö sulla ole oikeita ystäviä? Sukulaisille ei todellakaan kannata aviohuoliaan vuodattaa.

Anoppi on tuossa tilanteessa saanut äidin aseman. Ihan OK minusta. Ongelmana tuossa vain on juuri tuo parisuhde. Esim erotilanteessa tilanne olisi hyvin monimutkainen.

Ihan yhtä lailla se äiti on sukulainen. Avioliittonsa ja parisuhteensa asioita ei järkevä ihminen vuodattele sukulaisille. Se on todella asiatonta.

Ehkä teidän perheessä. Meillä ollaan niin läheisiä, kuin parhaita ystäviä. Kaikki jaetaan perheen kesken. Tämä tuskin muuttuisi, vaikka ero tulisikin. Sen verran pitkään (yli 10 vuotta) ollaan oltu näin, enkä voisi kuvitellakaan mitään muuta kuin todella tiiviin perhesiteen.

Se parisuhde ei kuulu muille kuin parisuhteessa oleville. Näin se nyt on.

Joskus vaan puoliso on kykenemätön ja haluton näkemään mitään muuta kuin oman käsityksensä asiasta ja silloin on ihan hyvä, jos voi jutella vaikka ystävänsä kanssa. Ystävä kun voi osata katsoa ongelmaa muistakin näkökulmista ja ehkä antaa toisenlaiset mittasuhteet koko ongelmalle. 

Ystävä on jo eri asia kuin jommankumman äiti. Tai muu sukulainen. Kai sinä tajuat aste-eron?

Fiksu ihminen käsittelee ne ongelmat siinä parisuhteessa. Jos se ei onnistu, hankkii ammattiapua.

Ei ne kaikki ystävätkään tykkää joutua siihen välikäteen riitoja selvittämään ja kantaa ottamaan.

En tajua. Siskoni on myös paras ystäväni. Miksi mun pitäisi puhua asioista jonkun paljon vieraamman kaverini eikä siskoni kanssa? Eikä ammattiapu auta yhtään mitään, jos toinen on sitä mieltä, ettei ole mitään ongelmaa eikä mitään puhuttavaa, minkä vuoksi lähtisi perheneuvojalle. Jos en olisi jutellut asioista siskoni kanssa, olisin varmasti eronnut jo aikoja sitten. Siskoni kuitenkin näkee miehessäni myös hyviä puolia ja tietää minusta oikein hyvin kaikki huonot puoleni. Ammattiauttajahan ei tietäisi miehestäni ja minusta yhtään mitään mitä en hänelle erikseen kertoisi. 

Ammattiauttajalle voi mennä pariskunta yhdessä. Saisi se miehesikin suunvuoron. Ja vaikka menisit yksin, se ammattiauttaja osaa auttaa sinua.

Ei voi, jos mies ei halua mennä. Ja mitä ammattiauttaja osaisi tehdä, kun kertoisin vain oman näkemykseni asiasta? Kaikista maailman ihmisistä siskoni tuntee mut parhaiten. Kun olen selittämässä jotain asiaa, hän saattaa keskeyttää ja sanoa jotain tyyliin "niin, ja tossa vaiheessa vedit tapasi mukaan taas kasvimaan nenääsi ja heittäydyit marttyyriksi?" kun taas ammatiauttaja todennäköisesti vain antaisi myötätuntoa ja sanoisi, että mulla oli ihan oikeus pahoittaa mieleni tai muuta diipadaapaa ja sen jälkeen menisin henkseleitäni paukutellen kotiin todeten miehelle, että ammattilaisen mielestäkin olin ihan oikeassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me jutellaan päivittäin miehen vanhempien ja sisarusten kanssa ja anoppi on kuin paras ystäväni, samoin miehen pari vuotta nuoremmat siskot. Itse olen menettänyt omat vanhempani nuorina ja miehen perhe on minulle nyt se tavallinen perhe, jota en koskaan saanut. Tehdään paljon yhdessä ja mennään kesäisin isolla sakilla matkustelemaan. En voisi kuvitella mitään muuta, mutta joidenkin kavereiden mielestä se on sairasta, että olemme niin läheisiä. Koskaan eivät ole sekaantuneet asioihin, mutta joskus olen kyllä esimerkiksi miehen kanssa riidellessä tukeutunut anoppiin, joka on maailman ihanin ja lämminsydämisin ihminen. 

Toivon, että voisimme asua mieheni vanhempien kanssa esim. paritalossa kun he ovat niin vanhoja, etteivät enää pärjää yksin. Olen varmaan myös kauhea kun joskus mietin, että jos miehen siskot eivät mene naimisiin, hekin voisivat ihan hyvin viettää elämänsä meidän kanssamme. :D

Oleellista on vain se, että kaikki nauttivat tästä järjestelystä. Ketään ei pakoteta mihinkään eikä pahoiteta mieltä, jos joku haluaa tehdä muuta. Teemme myös itse päätöksiä omasta elämästämme, eivätkä miehen vanhemmat päätä asioistamme. He ovat kuin hyvin läheisiä ystäviä.

Herranjestas! Ei kummankaan vanhempia pidä millään tavalla sotkea mukaan pariskunnan riitoihin.

Olipas hurjaa sotkemista, kun anoppi ei edes tiennyt mistä riita on alkuisin, eikä käynyt esim. viestinviejänä kumminkaan päin. Kunhan purin omaa pahaa oloa ja anoppi lohdutti kuin ystävänä, jota hän onkin. No, ei ollut iso juttu ja elämä jatkui.

Eikö sulla ole oikeita ystäviä? Sukulaisille ei todellakaan kannata aviohuoliaan vuodattaa.

Anoppi on tuossa tilanteessa saanut äidin aseman. Ihan OK minusta. Ongelmana tuossa vain on juuri tuo parisuhde. Esim erotilanteessa tilanne olisi hyvin monimutkainen.

Ihan yhtä lailla se äiti on sukulainen. Avioliittonsa ja parisuhteensa asioita ei järkevä ihminen vuodattele sukulaisille. Se on todella asiatonta.

Ehkä teidän perheessä. Meillä ollaan niin läheisiä, kuin parhaita ystäviä. Kaikki jaetaan perheen kesken. Tämä tuskin muuttuisi, vaikka ero tulisikin. Sen verran pitkään (yli 10 vuotta) ollaan oltu näin, enkä voisi kuvitellakaan mitään muuta kuin todella tiiviin perhesiteen.

Se parisuhde ei kuulu muille kuin parisuhteessa oleville. Näin se nyt on.

Joskus vaan puoliso on kykenemätön ja haluton näkemään mitään muuta kuin oman käsityksensä asiasta ja silloin on ihan hyvä, jos voi jutella vaikka ystävänsä kanssa. Ystävä kun voi osata katsoa ongelmaa muistakin näkökulmista ja ehkä antaa toisenlaiset mittasuhteet koko ongelmalle. 

Ystävä on jo eri asia kuin jommankumman äiti. Tai muu sukulainen. Kai sinä tajuat aste-eron?

Fiksu ihminen käsittelee ne ongelmat siinä parisuhteessa. Jos se ei onnistu, hankkii ammattiapua.

Ei ne kaikki ystävätkään tykkää joutua siihen välikäteen riitoja selvittämään ja kantaa ottamaan.

En tajua. Siskoni on myös paras ystäväni. Miksi mun pitäisi puhua asioista jonkun paljon vieraamman kaverini eikä siskoni kanssa? Eikä ammattiapu auta yhtään mitään, jos toinen on sitä mieltä, ettei ole mitään ongelmaa eikä mitään puhuttavaa, minkä vuoksi lähtisi perheneuvojalle. Jos en olisi jutellut asioista siskoni kanssa, olisin varmasti eronnut jo aikoja sitten. Siskoni kuitenkin näkee miehessäni myös hyviä puolia ja tietää minusta oikein hyvin kaikki huonot puoleni. Ammattiauttajahan ei tietäisi miehestäni ja minusta yhtään mitään mitä en hänelle erikseen kertoisi. 

Ammattiauttajalle voi mennä pariskunta yhdessä. Saisi se miehesikin suunvuoron. Ja vaikka menisit yksin, se ammattiauttaja osaa auttaa sinua.

Ei voi, jos mies ei halua mennä. Ja mitä ammattiauttaja osaisi tehdä, kun kertoisin vain oman näkemykseni asiasta? Kaikista maailman ihmisistä siskoni tuntee mut parhaiten. Kun olen selittämässä jotain asiaa, hän saattaa keskeyttää ja sanoa jotain tyyliin "niin, ja tossa vaiheessa vedit tapasi mukaan taas kasvimaan nenääsi ja heittäydyit marttyyriksi?" kun taas ammatiauttaja todennäköisesti vain antaisi myötätuntoa ja sanoisi, että mulla oli ihan oikeus pahoittaa mieleni tai muuta diipadaapaa ja sen jälkeen menisin henkseleitäni paukutellen kotiin todeten miehelle, että ammattilaisen mielestäkin olin ihan oikeassa. 

Ammattiauttaja osaa auttaa sinua muuttumaan. Toimimaan toisin. Kehittymään.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se outoa jos seurustelee/ matkustaa/ shoppailee vain lapsuuden perheen kaa eikä ole lainkaan muita ystäviä.

Parhaat ystävät tulevat kyllä muualta kuin suvusta ja itse en vois kuvitellakaan et viettäisi aikaani aina sukulaisten kanssa.

Oman suvun kanssa voi olla kohtuudella mutta menettää paljon jos suurin osa kanssakäymisistä tapahtuu vain sukulaisten kanssa.

Vierailta, vaikka opiskelukavereilta työkavereilta harrastuskavereilta oppii eniten ja vieraista tulee parhaita tukijoita ystäviä ja jopa auttajia moniin tilanteisiin.

Itselläni on ollut nuoruudesta saakka muutama hyvä ystävä ja heihin voi luottaa kaikessa. Ystävyys on pitänyt kutinsa ja vain vahvistunut iän myötä.

Suku on erikseen ja hyvät todelliset ystävät erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me jutellaan päivittäin miehen vanhempien ja sisarusten kanssa ja anoppi on kuin paras ystäväni, samoin miehen pari vuotta nuoremmat siskot. Itse olen menettänyt omat vanhempani nuorina ja miehen perhe on minulle nyt se tavallinen perhe, jota en koskaan saanut. Tehdään paljon yhdessä ja mennään kesäisin isolla sakilla matkustelemaan. En voisi kuvitella mitään muuta, mutta joidenkin kavereiden mielestä se on sairasta, että olemme niin läheisiä. Koskaan eivät ole sekaantuneet asioihin, mutta joskus olen kyllä esimerkiksi miehen kanssa riidellessä tukeutunut anoppiin, joka on maailman ihanin ja lämminsydämisin ihminen. 

Toivon, että voisimme asua mieheni vanhempien kanssa esim. paritalossa kun he ovat niin vanhoja, etteivät enää pärjää yksin. Olen varmaan myös kauhea kun joskus mietin, että jos miehen siskot eivät mene naimisiin, hekin voisivat ihan hyvin viettää elämänsä meidän kanssamme. :D

Oleellista on vain se, että kaikki nauttivat tästä järjestelystä. Ketään ei pakoteta mihinkään eikä pahoiteta mieltä, jos joku haluaa tehdä muuta. Teemme myös itse päätöksiä omasta elämästämme, eivätkä miehen vanhemmat päätä asioistamme. He ovat kuin hyvin läheisiä ystäviä.

Herranjestas! Ei kummankaan vanhempia pidä millään tavalla sotkea mukaan pariskunnan riitoihin.

Olipas hurjaa sotkemista, kun anoppi ei edes tiennyt mistä riita on alkuisin, eikä käynyt esim. viestinviejänä kumminkaan päin. Kunhan purin omaa pahaa oloa ja anoppi lohdutti kuin ystävänä, jota hän onkin. No, ei ollut iso juttu ja elämä jatkui.

Eikö sulla ole oikeita ystäviä? Sukulaisille ei todellakaan kannata aviohuoliaan vuodattaa.

Anoppi on tuossa tilanteessa saanut äidin aseman. Ihan OK minusta. Ongelmana tuossa vain on juuri tuo parisuhde. Esim erotilanteessa tilanne olisi hyvin monimutkainen.

Ihan yhtä lailla se äiti on sukulainen. Avioliittonsa ja parisuhteensa asioita ei järkevä ihminen vuodattele sukulaisille. Se on todella asiatonta.

Ehkä teidän perheessä. Meillä ollaan niin läheisiä, kuin parhaita ystäviä. Kaikki jaetaan perheen kesken. Tämä tuskin muuttuisi, vaikka ero tulisikin. Sen verran pitkään (yli 10 vuotta) ollaan oltu näin, enkä voisi kuvitellakaan mitään muuta kuin todella tiiviin perhesiteen.

Se parisuhde ei kuulu muille kuin parisuhteessa oleville. Näin se nyt on.

Joskus vaan puoliso on kykenemätön ja haluton näkemään mitään muuta kuin oman käsityksensä asiasta ja silloin on ihan hyvä, jos voi jutella vaikka ystävänsä kanssa. Ystävä kun voi osata katsoa ongelmaa muistakin näkökulmista ja ehkä antaa toisenlaiset mittasuhteet koko ongelmalle. 

Ystävä on jo eri asia kuin jommankumman äiti. Tai muu sukulainen. Kai sinä tajuat aste-eron?

Fiksu ihminen käsittelee ne ongelmat siinä parisuhteessa. Jos se ei onnistu, hankkii ammattiapua.

Ei ne kaikki ystävätkään tykkää joutua siihen välikäteen riitoja selvittämään ja kantaa ottamaan.

En tajua. Siskoni on myös paras ystäväni. Miksi mun pitäisi puhua asioista jonkun paljon vieraamman kaverini eikä siskoni kanssa? Eikä ammattiapu auta yhtään mitään, jos toinen on sitä mieltä, ettei ole mitään ongelmaa eikä mitään puhuttavaa, minkä vuoksi lähtisi perheneuvojalle. Jos en olisi jutellut asioista siskoni kanssa, olisin varmasti eronnut jo aikoja sitten. Siskoni kuitenkin näkee miehessäni myös hyviä puolia ja tietää minusta oikein hyvin kaikki huonot puoleni. Ammattiauttajahan ei tietäisi miehestäni ja minusta yhtään mitään mitä en hänelle erikseen kertoisi. 

Ammattiauttajalle voi mennä pariskunta yhdessä. Saisi se miehesikin suunvuoron. Ja vaikka menisit yksin, se ammattiauttaja osaa auttaa sinua.

Ei voi, jos mies ei halua mennä. Ja mitä ammattiauttaja osaisi tehdä, kun kertoisin vain oman näkemykseni asiasta? Kaikista maailman ihmisistä siskoni tuntee mut parhaiten. Kun olen selittämässä jotain asiaa, hän saattaa keskeyttää ja sanoa jotain tyyliin "niin, ja tossa vaiheessa vedit tapasi mukaan taas kasvimaan nenääsi ja heittäydyit marttyyriksi?" kun taas ammatiauttaja todennäköisesti vain antaisi myötätuntoa ja sanoisi, että mulla oli ihan oikeus pahoittaa mieleni tai muuta diipadaapaa ja sen jälkeen menisin henkseleitäni paukutellen kotiin todeten miehelle, että ammattilaisen mielestäkin olin ihan oikeassa. 

Ammattiauttaja osaa auttaa sinua muuttumaan. Toimimaan toisin. Kehittymään.

Ja miten hän sen tekisi? Mähän esittäisin hänelle asiat itselleni hyvässä valossa (minä hyvis, mies pahis), jolloin ammattiauttaja kehottaisi mua olemaan hyväksymättä mieheltä asioita, sanomaan vastaan ja pitämään puoliani. 

Vierailija kirjoitti:

Paremmissa perheissä, kuten ruotsinkielisissä, tuo on aivan normaalia.

Paremmissa??!! Huonommissa sanoisin, jos eivät osaa edes maansa kieltä! Eli rinnastan muualta tuleviin. ma muihin. Jotka hekin oppivat suomea, jos halua on. toisin kuin sv edut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me jutellaan päivittäin miehen vanhempien ja sisarusten kanssa ja anoppi on kuin paras ystäväni, samoin miehen pari vuotta nuoremmat siskot. Itse olen menettänyt omat vanhempani nuorina ja miehen perhe on minulle nyt se tavallinen perhe, jota en koskaan saanut. Tehdään paljon yhdessä ja mennään kesäisin isolla sakilla matkustelemaan. En voisi kuvitella mitään muuta, mutta joidenkin kavereiden mielestä se on sairasta, että olemme niin läheisiä. Koskaan eivät ole sekaantuneet asioihin, mutta joskus olen kyllä esimerkiksi miehen kanssa riidellessä tukeutunut anoppiin, joka on maailman ihanin ja lämminsydämisin ihminen. 

Toivon, että voisimme asua mieheni vanhempien kanssa esim. paritalossa kun he ovat niin vanhoja, etteivät enää pärjää yksin. Olen varmaan myös kauhea kun joskus mietin, että jos miehen siskot eivät mene naimisiin, hekin voisivat ihan hyvin viettää elämänsä meidän kanssamme. :D

Oleellista on vain se, että kaikki nauttivat tästä järjestelystä. Ketään ei pakoteta mihinkään eikä pahoiteta mieltä, jos joku haluaa tehdä muuta. Teemme myös itse päätöksiä omasta elämästämme, eivätkä miehen vanhemmat päätä asioistamme. He ovat kuin hyvin läheisiä ystäviä.

Herranjestas! Ei kummankaan vanhempia pidä millään tavalla sotkea mukaan pariskunnan riitoihin.

Olipas hurjaa sotkemista, kun anoppi ei edes tiennyt mistä riita on alkuisin, eikä käynyt esim. viestinviejänä kumminkaan päin. Kunhan purin omaa pahaa oloa ja anoppi lohdutti kuin ystävänä, jota hän onkin. No, ei ollut iso juttu ja elämä jatkui.

Eikö sulla ole oikeita ystäviä? Sukulaisille ei todellakaan kannata aviohuoliaan vuodattaa.

Anoppi on tuossa tilanteessa saanut äidin aseman. Ihan OK minusta. Ongelmana tuossa vain on juuri tuo parisuhde. Esim erotilanteessa tilanne olisi hyvin monimutkainen.

Ihan yhtä lailla se äiti on sukulainen. Avioliittonsa ja parisuhteensa asioita ei järkevä ihminen vuodattele sukulaisille. Se on todella asiatonta.

Ehkä teidän perheessä. Meillä ollaan niin läheisiä, kuin parhaita ystäviä. Kaikki jaetaan perheen kesken. Tämä tuskin muuttuisi, vaikka ero tulisikin. Sen verran pitkään (yli 10 vuotta) ollaan oltu näin, enkä voisi kuvitellakaan mitään muuta kuin todella tiiviin perhesiteen.

Se parisuhde ei kuulu muille kuin parisuhteessa oleville. Näin se nyt on.

Joskus vaan puoliso on kykenemätön ja haluton näkemään mitään muuta kuin oman käsityksensä asiasta ja silloin on ihan hyvä, jos voi jutella vaikka ystävänsä kanssa. Ystävä kun voi osata katsoa ongelmaa muistakin näkökulmista ja ehkä antaa toisenlaiset mittasuhteet koko ongelmalle. 

Ystävä on jo eri asia kuin jommankumman äiti. Tai muu sukulainen. Kai sinä tajuat aste-eron?

Fiksu ihminen käsittelee ne ongelmat siinä parisuhteessa. Jos se ei onnistu, hankkii ammattiapua.

Ei ne kaikki ystävätkään tykkää joutua siihen välikäteen riitoja selvittämään ja kantaa ottamaan.

En tajua. Siskoni on myös paras ystäväni. Miksi mun pitäisi puhua asioista jonkun paljon vieraamman kaverini eikä siskoni kanssa? Eikä ammattiapu auta yhtään mitään, jos toinen on sitä mieltä, ettei ole mitään ongelmaa eikä mitään puhuttavaa, minkä vuoksi lähtisi perheneuvojalle. Jos en olisi jutellut asioista siskoni kanssa, olisin varmasti eronnut jo aikoja sitten. Siskoni kuitenkin näkee miehessäni myös hyviä puolia ja tietää minusta oikein hyvin kaikki huonot puoleni. Ammattiauttajahan ei tietäisi miehestäni ja minusta yhtään mitään mitä en hänelle erikseen kertoisi. 

Ammattiauttajalle voi mennä pariskunta yhdessä. Saisi se miehesikin suunvuoron. Ja vaikka menisit yksin, se ammattiauttaja osaa auttaa sinua.

Ei voi, jos mies ei halua mennä. Ja mitä ammattiauttaja osaisi tehdä, kun kertoisin vain oman näkemykseni asiasta? Kaikista maailman ihmisistä siskoni tuntee mut parhaiten. Kun olen selittämässä jotain asiaa, hän saattaa keskeyttää ja sanoa jotain tyyliin "niin, ja tossa vaiheessa vedit tapasi mukaan taas kasvimaan nenääsi ja heittäydyit marttyyriksi?" kun taas ammatiauttaja todennäköisesti vain antaisi myötätuntoa ja sanoisi, että mulla oli ihan oikeus pahoittaa mieleni tai muuta diipadaapaa ja sen jälkeen menisin henkseleitäni paukutellen kotiin todeten miehelle, että ammattilaisen mielestäkin olin ihan oikeassa. 

Ammattiauttaja osaa auttaa sinua muuttumaan. Toimimaan toisin. Kehittymään.

Ja miten hän sen tekisi? Mähän esittäisin hänelle asiat itselleni hyvässä valossa (minä hyvis, mies pahis), jolloin ammattiauttaja kehottaisi mua olemaan hyväksymättä mieheltä asioita, sanomaan vastaan ja pitämään puoliani. 

No se tietenkin vaatisi sinulta aikuista lähestymistapaa. Valmiutta kehittyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me jutellaan päivittäin miehen vanhempien ja sisarusten kanssa ja anoppi on kuin paras ystäväni, samoin miehen pari vuotta nuoremmat siskot. Itse olen menettänyt omat vanhempani nuorina ja miehen perhe on minulle nyt se tavallinen perhe, jota en koskaan saanut. Tehdään paljon yhdessä ja mennään kesäisin isolla sakilla matkustelemaan. En voisi kuvitella mitään muuta, mutta joidenkin kavereiden mielestä se on sairasta, että olemme niin läheisiä. Koskaan eivät ole sekaantuneet asioihin, mutta joskus olen kyllä esimerkiksi miehen kanssa riidellessä tukeutunut anoppiin, joka on maailman ihanin ja lämminsydämisin ihminen. 

Toivon, että voisimme asua mieheni vanhempien kanssa esim. paritalossa kun he ovat niin vanhoja, etteivät enää pärjää yksin. Olen varmaan myös kauhea kun joskus mietin, että jos miehen siskot eivät mene naimisiin, hekin voisivat ihan hyvin viettää elämänsä meidän kanssamme. :D

Oleellista on vain se, että kaikki nauttivat tästä järjestelystä. Ketään ei pakoteta mihinkään eikä pahoiteta mieltä, jos joku haluaa tehdä muuta. Teemme myös itse päätöksiä omasta elämästämme, eivätkä miehen vanhemmat päätä asioistamme. He ovat kuin hyvin läheisiä ystäviä.

Herranjestas! Ei kummankaan vanhempia pidä millään tavalla sotkea mukaan pariskunnan riitoihin.

Olipas hurjaa sotkemista, kun anoppi ei edes tiennyt mistä riita on alkuisin, eikä käynyt esim. viestinviejänä kumminkaan päin. Kunhan purin omaa pahaa oloa ja anoppi lohdutti kuin ystävänä, jota hän onkin. No, ei ollut iso juttu ja elämä jatkui.

Eikö sulla ole oikeita ystäviä? Sukulaisille ei todellakaan kannata aviohuoliaan vuodattaa.

Anoppi on tuossa tilanteessa saanut äidin aseman. Ihan OK minusta. Ongelmana tuossa vain on juuri tuo parisuhde. Esim erotilanteessa tilanne olisi hyvin monimutkainen.

Ihan yhtä lailla se äiti on sukulainen. Avioliittonsa ja parisuhteensa asioita ei järkevä ihminen vuodattele sukulaisille. Se on todella asiatonta.

Ehkä teidän perheessä. Meillä ollaan niin läheisiä, kuin parhaita ystäviä. Kaikki jaetaan perheen kesken. Tämä tuskin muuttuisi, vaikka ero tulisikin. Sen verran pitkään (yli 10 vuotta) ollaan oltu näin, enkä voisi kuvitellakaan mitään muuta kuin todella tiiviin perhesiteen.

Se parisuhde ei kuulu muille kuin parisuhteessa oleville. Näin se nyt on.

Joskus vaan puoliso on kykenemätön ja haluton näkemään mitään muuta kuin oman käsityksensä asiasta ja silloin on ihan hyvä, jos voi jutella vaikka ystävänsä kanssa. Ystävä kun voi osata katsoa ongelmaa muistakin näkökulmista ja ehkä antaa toisenlaiset mittasuhteet koko ongelmalle. 

Ystävä on jo eri asia kuin jommankumman äiti. Tai muu sukulainen. Kai sinä tajuat aste-eron?

Fiksu ihminen käsittelee ne ongelmat siinä parisuhteessa. Jos se ei onnistu, hankkii ammattiapua.

Ei ne kaikki ystävätkään tykkää joutua siihen välikäteen riitoja selvittämään ja kantaa ottamaan.

En tajua. Siskoni on myös paras ystäväni. Miksi mun pitäisi puhua asioista jonkun paljon vieraamman kaverini eikä siskoni kanssa? Eikä ammattiapu auta yhtään mitään, jos toinen on sitä mieltä, ettei ole mitään ongelmaa eikä mitään puhuttavaa, minkä vuoksi lähtisi perheneuvojalle. Jos en olisi jutellut asioista siskoni kanssa, olisin varmasti eronnut jo aikoja sitten. Siskoni kuitenkin näkee miehessäni myös hyviä puolia ja tietää minusta oikein hyvin kaikki huonot puoleni. Ammattiauttajahan ei tietäisi miehestäni ja minusta yhtään mitään mitä en hänelle erikseen kertoisi. 

Mä ymmärrän oikein hyvin tän. Ollaan myös siskon kanssa läheisiä ja joskus elämä helpottuu heti, kun asioista puhuu ihmisen kanssa, joka tuntee sut kunnolla (myös ne kaikki huonot puolet) ja jonka tietää olevan ns. sun puolella. Joskus se sisältää miehestä/parisuhteesta valittamista ja vertaistuen hakemista. Toki isot ongelmat kannattaa puida parisuhteessa tai ammattiavun kanssa, mutta joskus tarvitsee sen ihmisen, joka kunnolla tuntee mieluiten molemmat osapuolet, osoittamaan myös allekirjoittaneen huonot käytösmallit pienemmissäkin kriiseissä. Ja sisarukset on lapsuuden riidoissa oikein hyvin oppineet miten toinen suhtautuu ristiriitoihin. Esim. siskoani tuntui helpottavan tieto, kun oli ollut kärhämää poikaystävänsä kanssa, että tutulta kuulostaa ja johtuu ihan siitä, että kaksi aikuista yrittää opetella yhteisiä pelisääntöjä elettyään ensin miten itse ovat tottuneet ja tilanne ei ole mitenkään toivoton. Siltä pohjalta on jo helpompi mennä jatkamaan sitä parisuhteen sisäistä keskustelua, kun joku antaa kontekstin asiaan. Ja tuoreessa suhteessa ei tasan kukaan marssi ensimmäisenä kalliille terapeutille kysymään miksi uusi poikaystävä ei tajua, että tämä asia on minulle tosi tärkeä taloudenpidossa.