Lapsuudenperhe läsnä aikuisen elämässä - miksi se ei sovi länsimaissa?

Miten niin ei sovi?

En ole kertaakaan törmännyt terveeseen tapaan olla läsnä. Miehen vanhemmat esim kuvittelivat että voivat törmätä meille aamukuudelta, sekaantua ihan kaikkiin asioihimme ja jakavansa taloutemmekin. Eli kun he sössivät asiansa (vaikka varoitimme), minulle raivostuttiin, kun ”en antanut” miehen panna rahojaan vanhempiensa talo-ostoksiin.

Oma äitini ei tajua rajoja ollenkaan. Tällä hetkellä on mykkäkoulussa, koska esikoiseni haki hänen mielestään vääriin kouluihin.

Paremmissa perheissä, kuten ruotsinkielisissä, tuo on aivan normaalia.

Läsnä millä lailla? Esim. Etelä-Euroopassa ne on niin läsnä, että sekaantuvat aikuisten lasten asioihin koko suvun voimin. Ei kiitos.

Tarkoitan, että käytäisiin yhdessä kaupassa, harrastuksissa, matkoilla jne. Eikä vain ydinperheen kesken. Ap

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitan, että käytäisiin yhdessä kaupassa, harrastuksissa, matkoilla jne. Eikä vain ydinperheen kesken. Ap

No kai tuota jonkin verran tapahtuukin, mutta ei se sen kummempaa ole kuin muidenkaan kanssa. Jos kemiat synkkaa, ollaan enemmän tekemisissä. Jos ei, ei olla. Itse olen yhden risteilyn tehnyt anopin ja kälyn ja se oli kyllä viimeinen kerta.

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitan, että käytäisiin yhdessä kaupassa, harrastuksissa, matkoilla jne. Eikä vain ydinperheen kesken. Ap

Käydä yhdessä kaupassa, miksi ihmeessä? Käytän äitiäni kaupassa, koska hän ei yksin enää siihen kykene, mutta sekin vain siksi koska asumme samalla paikkakunnalla.

Äiti suhtautuu minuun vieläkin kuin lapseen ja se on ärsyttävää. En tunne kuin muutaman ihmisen, joilla on vamhempiinsa aikuinen-aikuinen -suhde eikä lapsi-vanhempi -suhde. Jos minua pidettäisiin aikuisena, niin varmaan haluaisin viettää aikaakin yhdessä nykyistä enemmän.

Minulle kävisi muuten olla tiiviistikin tekemisissä mutta miehen äitiä ei voi päästää liian usein lähelle kun alkaa heti kuvittelemaan, että voi määrätä meidän perheen asioissa ja kuvittelee lapsenlapsensa omaisuudekseen.

Oma äitini taas on työelämässä eikä varmasti jaksaisi päivittäistä vierailua vaan tarvitsee rauhoittumisaikaa itselleenkin. Mekin tarvitsemme perhe- ja parisuhdeaikaa miehen kanssa. Siinä muutama syy miksi ei meillä onnistuisi.

Meillä on varmaan epätavallinen malli, mutta meillä on tyttärillä asunnot samalla tontilla. Ei kyllä välttämättä nähdä moneen päivään tai jopa viikkoon. Meillä oli valtava talo, josta pystyi erottamaan kaksi asuntoa, joten tähän on päädytty.

Ei niin ole tarkoitettu. Ei ole luonnollista. Jos haluaa mennä yhdessä matkoille jne niin sitten menee mutta ei mitään luonnotonta mallia tuommoiseen.

Aika vahva väite tuo, että länsimaissa lapsuudenperhe ei ole aikuisen lapsensa perheen elämässä mukana. Monissa perheissä juhlapäivät vietetään useamman sukupolven kesken, samoin lomat ainakin Suomessa. Muista länsimäistä en osaa sanoa. Onko sinulla ap jotain parempaa tietoa asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Ei niin ole tarkoitettu. Ei ole luonnollista. Jos haluaa mennä yhdessä matkoille jne niin sitten menee mutta ei mitään luonnotonta mallia tuommoiseen.

Et siis halua olla lastesi kanssa tekemisissä kun nämä aikuistuu?

Minusta asia liittyy siihen että Suomessa on melko jäykkä käsitys siitä millainen on Aikuinen Ihminen.

No siis miksi ei. Tapahtuuhan sellaista länsimaissakin. Itsekin vietän välillä pari viikkoa vanhempieni luona ja käydään käydään kaupassa ja laitetaan ruokaa yhdessä. 

Vierailija kirjoitti:

Paremmissa perheissä, kuten ruotsinkielisissä, tuo on aivan normaalia.

Taidat tarkoittaa, että ovat tekemisissä. Ap esitti päinvastoin.

Miehen äidin suvussa on todella vahva perinne että aikuisten perheellisten lasten pitäisi viettää lomansa siellä lapsuudenkodissa. Anoppi itse pakannut kolme lasta ja miehen aina mummolaan aikoinaan.

Itse olin niin tyly, että en todellakaan ruvennut kökkimään pienessä asunnossa tilapäistyövoimana kesälomaani. Tästä on sitten itketty ja uhkailtu.

Onhan se outoa jos seurustelee/ matkustaa/ shoppailee vain lapsuuden perheen kaa eikä ole lainkaan muita ystäviä.

Parhaat ystävät tulevat kyllä muualta kuin suvusta ja itse en vois kuvitellakaan et viettäisi aikaani aina sukulaisten kanssa.

Mun äidille täytyy jatkuvasti muistutella rajoista. Äitini jotenkin luulee, että koska olen sinkku ja yksinhuoltaja, niin tarvitsen seuraa ja puuttumista jotenkin enemmän. Hän esimerkiksi tulee lapsen oikeana syntymäpäivänä kutsumatta kylään, ja kun huomautan että olisi voinut odottaa kahvikutsua tiettynä päivänä niin sanoo, että kyllä se on ihan normaalia, että sinä oikeana syntymäpäivänä kyläillään. On on, jos on sovittu... Minusta taas on inhottavaa, että äitini istuu alas ja alkaa tunnelmoimaan, että tällä kellonlyömällä siitä onkin tasan 10 vuotta, kun Siiri tuli maailmaan. Sellaiset hetket on minun ja perheeni omia, ei meidän ja mummon.

Vierailija kirjoitti:

Mun äidille täytyy jatkuvasti muistutella rajoista. Äitini jotenkin luulee, että koska olen sinkku ja yksinhuoltaja, niin tarvitsen seuraa ja puuttumista jotenkin enemmän. Hän esimerkiksi tulee lapsen oikeana syntymäpäivänä kutsumatta kylään, ja kun huomautan että olisi voinut odottaa kahvikutsua tiettynä päivänä niin sanoo, että kyllä se on ihan normaalia, että sinä oikeana syntymäpäivänä kyläillään. On on, jos on sovittu... Minusta taas on inhottavaa, että äitini istuu alas ja alkaa tunnelmoimaan, että tällä kellonlyömällä siitä onkin tasan 10 vuotta, kun Siiri tuli maailmaan. Sellaiset hetket on minun ja perheeni omia, ei meidän ja mummon.

Kuulostaapa tutulta. Meillä on taas mummo loukkaantunut, kun ollaan jouduttu vetämään rajoja siitä, että mikä kuuluu hänelle ja mikä ei. Välillä nuo synttärijärjestelytkin on menneet ihan farssiksi. Yhtenä vuonna riehui kakun kanssa.. kun kuulemma häne pitäisi saada leipoa se kakku. Sitten kun en antanut periksi, ei suvainnut tulla koko synttäreille, mutta ilmestyi omalle audienssille oman kakun kanssa. Nyt on vaihteeksi taas vetänyt herneet nenään näistä rajoista ja järjesti lapselle luonaan ”oikeat synttärit”. Koska olen ollut tiukkana siitä, että lapsia koskevat isot päätökset on vanhempien ja lasten asia, ei hänen. Niiiiin kypsä tähän temppuilemiseen.

Me olemme paljon tekemisissä vanhempieni ja sisarusten perheiden kanssa eikä kyllä ole ikinä tarvinnut riidellä mistään! Teemme mielellään matkoja ja retkiä yhdessä. Olemme kaikki järkeviä ihmisiä, joten kenenkään ei tarvitse puuttua toistensa tekemisiin.

Meillä on ollut läheistä ja nyt vasta terapiassa huomaan kuinka vahingollista tuo on ollut ainakin itselleni. Itselläni on se syntipukin rooli perheessä johon voi aina purkaa kaikki aggressiot.