Lue keskustelun säännöt.
Olen mies jä jätin perheeni 5 vuotta sitten.
26.04.2018 |
Tuli varmaan joku ikäkriisi ja otin ensimmäisen naisen, jolla oli hyvä kroppa ja sytyin seksuaalisesti. No kaksi vuotta meni ihan hyvin, mutta sitten huomasin olevani ihan rikki. Nyt kolme vuotta mennyt ihan sumussa ja kaipaan perhettäni ja sitä, mitä siinä ekassa suhteessa oli. Mitä voin tehdä? Lasteni äiti ei ole suhteessa kenenkään kanssa ja häntä rakastan, mutta en kehtaa sitä enää sanoa. M43
Kommentit (266)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä voisit hävitä, jos sanot? Onko riskinä, että esim. nykyisin sopuisasti toimiva yhteishuoltajuus vaikeutuisi, jos kertoisit tunteistasi ja vaimosi ei niihin vastaisi? Kannattaa miettiä eri vaihtoehdot ja niiden hyvät ja huonot puolet (eli mitä tapahtuisi, jos tekisit tavalla x ja ex-vaimo reagoisi tavalla y, z tai ö ja mitä siitä seuraisi). Jos tulet siihen tulokseen, ettei kertomisesta ole mitään isompaa haittaa, on ex-vaimon reaktio sitten mikä tahansa, kannattaa ehdottomasti jutella hänen kanssaan. Muuten et voi tietää, onko yhteenpaluu millään tavalla realistinen ajatus.
Toki kannattaa myös miettiä, oletko nyt tilanteessa, jossa aika kultaa muistot. Eli ne syyt, jotka eroon johtivat, ovat ehtineet jo painua mielessäsi taka-alalle, ja muistelet niitä hyviä aikoja hieman vielä kultareunuksilla koristeltuna. Eli oletko varma, että oikeasti kaipaat ex-vaimoasi ja liittoasi, etkä siitä luomaasi kaunisteltua haavekuvaa? Olisiko kaikki sittenkään niin hyvin, jos palaisitte yhteen? Jokin syyhän siihen eroon on kuitekin ollut, vai mitä? Onko se syy oikeasti muka sitten kadonnut johonkin, eikä enää nousisi pintaan, jos yhteen palaisitte?
Syynä lähtööni oli ehkä se, että olin kyllästynyt ja halusin jotain uutta. Sitten tapasin naisen, joka oli hoikka ja kaunis ja sytyin hänestä jotenkin. Hänessä ei kuitenkaan ollut sellaisia piirteitä, joita naisessa kaipaan eli oli aika vapaamielinen ja lapseton. Suhde taisikin perustua pelkkään seksiin.
Lasteni äiti lihoi suhtemme aikana aika merkittävästi, mutta lähtöni jälkeen onkin laihtunut takaisin sellaiseksi kuin oli tavatessamme. On surumielinen selvästi. Ei ole katkera tekemisistäni ja jotenkin tuntuu että haluaisi minut takaisin, mutta en vaan mitenkään uskalla kertoa sitä häpeäni takia. Mitähän tässä voisi oikein tehdä?
Ja mikäpä sinä olit. ..vapaamielinen ja lapsellinen . Et lainkaan sopiva aviomieheksi. Tosin voi exäsi olla niin typerä että haluaa tuollaisen takaisin. Silloin ansaitse toisenne mutta lapsenne ansaitsisivat parempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä voisit hävitä, jos sanot? Onko riskinä, että esim. nykyisin sopuisasti toimiva yhteishuoltajuus vaikeutuisi, jos kertoisit tunteistasi ja vaimosi ei niihin vastaisi? Kannattaa miettiä eri vaihtoehdot ja niiden hyvät ja huonot puolet (eli mitä tapahtuisi, jos tekisit tavalla x ja ex-vaimo reagoisi tavalla y, z tai ö ja mitä siitä seuraisi). Jos tulet siihen tulokseen, ettei kertomisesta ole mitään isompaa haittaa, on ex-vaimon reaktio sitten mikä tahansa, kannattaa ehdottomasti jutella hänen kanssaan. Muuten et voi tietää, onko yhteenpaluu millään tavalla realistinen ajatus.
Toki kannattaa myös miettiä, oletko nyt tilanteessa, jossa aika kultaa muistot. Eli ne syyt, jotka eroon johtivat, ovat ehtineet jo painua mielessäsi taka-alalle, ja muistelet niitä hyviä aikoja hieman vielä kultareunuksilla koristeltuna. Eli oletko varma, että oikeasti kaipaat ex-vaimoasi ja liittoasi, etkä siitä luomaasi kaunisteltua haavekuvaa? Olisiko kaikki sittenkään niin hyvin, jos palaisitte yhteen? Jokin syyhän siihen eroon on kuitekin ollut, vai mitä? Onko se syy oikeasti muka sitten kadonnut johonkin, eikä enää nousisi pintaan, jos yhteen palaisitte?
Syynä lähtööni oli ehkä se, että olin kyllästynyt ja halusin jotain uutta. Sitten tapasin naisen, joka oli hoikka ja kaunis ja sytyin hänestä jotenkin. Hänessä ei kuitenkaan ollut sellaisia piirteitä, joita naisessa kaipaan eli oli aika vapaamielinen ja lapseton. Suhde taisikin perustua pelkkään seksiin.
Lasteni äiti lihoi suhtemme aikana aika merkittävästi, mutta lähtöni jälkeen onkin laihtunut takaisin sellaiseksi kuin oli tavatessamme. On surumielinen selvästi. Ei ole katkera tekemisistäni ja jotenkin tuntuu että haluaisi minut takaisin, mutta en vaan mitenkään uskalla kertoa sitä häpeäni takia. Mitähän tässä voisi oikein tehdä?
En nyt aio moralisoida, mutta vaikuttaa vähän siltä, ettet ole oppinut tapahtuneesta paljoakaan. Jos nämä ovat asiat joita haluat ensimmäisenä sanoa (täällä) siitä miksi suhde alunperin väljeni ja miksi lastesi äiti taas kelpaisi, hänellä ei ole oikeastaan syytä ottaa sinua takaisin. Kumppanin kropalla näyttää olevan ratkaisuihisi aika suuri merkitys edelleen. Kroppa muuttuu - vastedeskin.
Tee exällesi palvelus ja unohda nuo haaveet. Mene terapiaan ja sitten uuteen suhteeseen, kun olet saanut korvienväliset asiat järjestykseen. Yleensä suhteessa menee hetken hyvin kun ollaan palattu yhteen ja n. vuoden päästä ollaan takaisin samoissa kuvioissa miksi alunperin erottiin. Lapset vain menevät tuossa rikki, kun vehdataan eestaas!
Jotenkin toivon, että on päässyt yli susta. Sori nyt mutta tehtyä ei vaan saa tekemättömäksi ja et oikein vaikuta luotettavalta tyypiltä. Vaikka miten nyyhkisit
Kiertokulli hunningolla :D
Toivon eksällesi ymmärrystä ja sydämen hyvyyttä (itseään ja lapsiaan kohtaan) olla tekemättä suurta virhettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä voisit hävitä, jos sanot? Onko riskinä, että esim. nykyisin sopuisasti toimiva yhteishuoltajuus vaikeutuisi, jos kertoisit tunteistasi ja vaimosi ei niihin vastaisi? Kannattaa miettiä eri vaihtoehdot ja niiden hyvät ja huonot puolet (eli mitä tapahtuisi, jos tekisit tavalla x ja ex-vaimo reagoisi tavalla y, z tai ö ja mitä siitä seuraisi). Jos tulet siihen tulokseen, ettei kertomisesta ole mitään isompaa haittaa, on ex-vaimon reaktio sitten mikä tahansa, kannattaa ehdottomasti jutella hänen kanssaan. Muuten et voi tietää, onko yhteenpaluu millään tavalla realistinen ajatus.
Toki kannattaa myös miettiä, oletko nyt tilanteessa, jossa aika kultaa muistot. Eli ne syyt, jotka eroon johtivat, ovat ehtineet jo painua mielessäsi taka-alalle, ja muistelet niitä hyviä aikoja hieman vielä kultareunuksilla koristeltuna. Eli oletko varma, että oikeasti kaipaat ex-vaimoasi ja liittoasi, etkä siitä luomaasi kaunisteltua haavekuvaa? Olisiko kaikki sittenkään niin hyvin, jos palaisitte yhteen? Jokin syyhän siihen eroon on kuitekin ollut, vai mitä? Onko se syy oikeasti muka sitten kadonnut johonkin, eikä enää nousisi pintaan, jos yhteen palaisitte?
Syynä lähtööni oli ehkä se, että olin kyllästynyt ja halusin jotain uutta. Sitten tapasin naisen, joka oli hoikka ja kaunis ja sytyin hänestä jotenkin. Hänessä ei kuitenkaan ollut sellaisia piirteitä, joita naisessa kaipaan eli oli aika vapaamielinen ja lapseton. Suhde taisikin perustua pelkkään seksiin.
Lasteni äiti lihoi suhtemme aikana aika merkittävästi, mutta lähtöni jälkeen onkin laihtunut takaisin sellaiseksi kuin oli tavatessamme. On surumielinen selvästi. Ei ole katkera tekemisistäni ja jotenkin tuntuu että haluaisi minut takaisin, mutta en vaan mitenkään uskalla kertoa sitä häpeäni takia. Mitähän tässä voisi oikein tehdä?
Eikä, olet ällöttävä! Vaihdoit siis pinnallisesti parempaan ja nyt kun olet kiduttanut vaimosi takaisin ulkoisesti kelpaaviin mittoihin niin kelpaisi taas?
Ei ole siitä kysymys. Kelpaisi edelleen entisine mittoineen, jotka oli erotessa. Mutta kieltämättä on kaunis nyt ja se muistuttaa meidän alkuajoista. Luonteensa kuitenkin tärkein, jonka huomasin tuolla tyhmällä harharetkelläni. ap.
Mutta mitä se harharetki kertoo sinun luonteestasi? Oletko lainkaan vaimosi arvoinen mies?
Sun ex on laihtunut sen vuoksi, että sillä on varmaan hottis fuck buddy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistäs tiedät, mitä virityksiä ex-vaimollasi on tällä hetkellä? Hän ei ole niistä sinulle kertonut eikä lapsetkaan välttämättä tiedä mitään.
kauneus ja timmiys piristää kirjoitti:
Voisit pyytää vanhaa vaimoa esim. allekirjoittamaan paperin jossa lupaa huolehtia haluttavuudestaan ja ei saa lihoa.
Sinähän voisit allekirjoittaa paperin jossa lupaat maalata itsesi vihreäksi ja mennä mereen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä voisit hävitä, jos sanot? Onko riskinä, että esim. nykyisin sopuisasti toimiva yhteishuoltajuus vaikeutuisi, jos kertoisit tunteistasi ja vaimosi ei niihin vastaisi? Kannattaa miettiä eri vaihtoehdot ja niiden hyvät ja huonot puolet (eli mitä tapahtuisi, jos tekisit tavalla x ja ex-vaimo reagoisi tavalla y, z tai ö ja mitä siitä seuraisi). Jos tulet siihen tulokseen, ettei kertomisesta ole mitään isompaa haittaa, on ex-vaimon reaktio sitten mikä tahansa, kannattaa ehdottomasti jutella hänen kanssaan. Muuten et voi tietää, onko yhteenpaluu millään tavalla realistinen ajatus.
Toki kannattaa myös miettiä, oletko nyt tilanteessa, jossa aika kultaa muistot. Eli ne syyt, jotka eroon johtivat, ovat ehtineet jo painua mielessäsi taka-alalle, ja muistelet niitä hyviä aikoja hieman vielä kultareunuksilla koristeltuna. Eli oletko varma, että oikeasti kaipaat ex-vaimoasi ja liittoasi, etkä siitä luomaasi kaunisteltua haavekuvaa? Olisiko kaikki sittenkään niin hyvin, jos palaisitte yhteen? Jokin syyhän siihen eroon on kuitekin ollut, vai mitä? Onko se syy oikeasti muka sitten kadonnut johonkin, eikä enää nousisi pintaan, jos yhteen palaisitte?
Syynä lähtööni oli ehkä se, että olin kyllästynyt ja halusin jotain uutta. Sitten tapasin naisen, joka oli hoikka ja kaunis ja sytyin hänestä jotenkin. Hänessä ei kuitenkaan ollut sellaisia piirteitä, joita naisessa kaipaan eli oli aika vapaamielinen ja lapseton. Suhde taisikin perustua pelkkään seksiin.
Lasteni äiti lihoi suhtemme aikana aika merkittävästi, mutta lähtöni jälkeen onkin laihtunut takaisin sellaiseksi kuin oli tavatessamme. On surumielinen selvästi. Ei ole katkera tekemisistäni ja jotenkin tuntuu että haluaisi minut takaisin, mutta en vaan mitenkään uskalla kertoa sitä häpeäni takia. Mitähän tässä voisi oikein tehdä?
En nyt aio moralisoida, mutta vaikuttaa vähän siltä, ettet ole oppinut tapahtuneesta paljoakaan. Jos nämä ovat asiat joita haluat ensimmäisenä sanoa (täällä) siitä miksi suhde alunperin väljeni ja miksi lastesi äiti taas kelpaisi, hänellä ei ole oikeastaan syytä ottaa sinua takaisin. Kumppanin kropalla näyttää olevan ratkaisuihisi aika suuri merkitys edelleen. Kroppa muuttuu - vastedeskin.
Sitä juuri takoitin, että tajusin exäni, lasteni äidin ihanuuden kokonaisuudessaan eli olisi ihan sama, vaikka hän lihoisi takaisin. Vaikka kerroin, että onkin huomattavan viehättävä nyt kun on laihtunut. Olen kasvanut henkisesti huomaamaan että moni kakku päältä kaunis. Lasteni äiti on kaunis, vaikka olisikin vähän ylimäräistä painoa. Tein siis virheen jota kadun syvästi, enkä vaan kehtaa tehdä mitään uutta aloitetta, vaikka hänen silmissäänkin mielestäni näkyy suru ja kaipuu joka kerta kun lapsia vaihdetaan...ap.
Vierailija kirjoitti:
Joopa joo. Ja tietysti haluat takaisin vaimon petiin lennosta tämän nykyisen vällyistä?
Eikö ole paidanpesijää, ruuanlaittajaa ja siivoojaa? Ja rahatkin loppu ja kämppäkin oli 'tyttöystävän'......
TRoivon että ex ei ota sinua enää elätiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä voisit hävitä, jos sanot? Onko riskinä, että esim. nykyisin sopuisasti toimiva yhteishuoltajuus vaikeutuisi, jos kertoisit tunteistasi ja vaimosi ei niihin vastaisi? Kannattaa miettiä eri vaihtoehdot ja niiden hyvät ja huonot puolet (eli mitä tapahtuisi, jos tekisit tavalla x ja ex-vaimo reagoisi tavalla y, z tai ö ja mitä siitä seuraisi). Jos tulet siihen tulokseen, ettei kertomisesta ole mitään isompaa haittaa, on ex-vaimon reaktio sitten mikä tahansa, kannattaa ehdottomasti jutella hänen kanssaan. Muuten et voi tietää, onko yhteenpaluu millään tavalla realistinen ajatus.
Toki kannattaa myös miettiä, oletko nyt tilanteessa, jossa aika kultaa muistot. Eli ne syyt, jotka eroon johtivat, ovat ehtineet jo painua mielessäsi taka-alalle, ja muistelet niitä hyviä aikoja hieman vielä kultareunuksilla koristeltuna. Eli oletko varma, että oikeasti kaipaat ex-vaimoasi ja liittoasi, etkä siitä luomaasi kaunisteltua haavekuvaa? Olisiko kaikki sittenkään niin hyvin, jos palaisitte yhteen? Jokin syyhän siihen eroon on kuitekin ollut, vai mitä? Onko se syy oikeasti muka sitten kadonnut johonkin, eikä enää nousisi pintaan, jos yhteen palaisitte?
Syynä lähtööni oli ehkä se, että olin kyllästynyt ja halusin jotain uutta. Sitten tapasin naisen, joka oli hoikka ja kaunis ja sytyin hänestä jotenkin. Hänessä ei kuitenkaan ollut sellaisia piirteitä, joita naisessa kaipaan eli oli aika vapaamielinen ja lapseton. Suhde taisikin perustua pelkkään seksiin.
Lasteni äiti lihoi suhtemme aikana aika merkittävästi, mutta lähtöni jälkeen onkin laihtunut takaisin sellaiseksi kuin oli tavatessamme. On surumielinen selvästi. Ei ole katkera tekemisistäni ja jotenkin tuntuu että haluaisi minut takaisin, mutta en vaan mitenkään uskalla kertoa sitä häpeäni takia. Mitähän tässä voisi oikein tehdä?
En nyt aio moralisoida, mutta vaikuttaa vähän siltä, ettet ole oppinut tapahtuneesta paljoakaan. Jos nämä ovat asiat joita haluat ensimmäisenä sanoa (täällä) siitä miksi suhde alunperin väljeni ja miksi lastesi äiti taas kelpaisi, hänellä ei ole oikeastaan syytä ottaa sinua takaisin. Kumppanin kropalla näyttää olevan ratkaisuihisi aika suuri merkitys edelleen. Kroppa muuttuu - vastedeskin.
Sitä juuri takoitin, että tajusin exäni, lasteni äidin ihanuuden kokonaisuudessaan eli olisi ihan sama, vaikka hän lihoisi takaisin. Vaikka kerroin, että onkin huomattavan viehättävä nyt kun on laihtunut. Olen kasvanut henkisesti huomaamaan että moni kakku päältä kaunis. Lasteni äiti on kaunis, vaikka olisikin vähän ylimäräistä painoa. Tein siis virheen jota kadun syvästi, enkä vaan kehtaa tehdä mitään uutta aloitetta, vaikka hänen silmissäänkin mielestäni näkyy suru ja kaipuu joka kerta kun lapsia vaihdetaan...ap.
Vaimo sitä ja vaimo tätä...mutta millainen mies sinä olet? Ansaitsetko ihanaa vaimoa kun itse olet kiertokulliksi ryhtynyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä voisit hävitä, jos sanot? Onko riskinä, että esim. nykyisin sopuisasti toimiva yhteishuoltajuus vaikeutuisi, jos kertoisit tunteistasi ja vaimosi ei niihin vastaisi? Kannattaa miettiä eri vaihtoehdot ja niiden hyvät ja huonot puolet (eli mitä tapahtuisi, jos tekisit tavalla x ja ex-vaimo reagoisi tavalla y, z tai ö ja mitä siitä seuraisi). Jos tulet siihen tulokseen, ettei kertomisesta ole mitään isompaa haittaa, on ex-vaimon reaktio sitten mikä tahansa, kannattaa ehdottomasti jutella hänen kanssaan. Muuten et voi tietää, onko yhteenpaluu millään tavalla realistinen ajatus.
Toki kannattaa myös miettiä, oletko nyt tilanteessa, jossa aika kultaa muistot. Eli ne syyt, jotka eroon johtivat, ovat ehtineet jo painua mielessäsi taka-alalle, ja muistelet niitä hyviä aikoja hieman vielä kultareunuksilla koristeltuna. Eli oletko varma, että oikeasti kaipaat ex-vaimoasi ja liittoasi, etkä siitä luomaasi kaunisteltua haavekuvaa? Olisiko kaikki sittenkään niin hyvin, jos palaisitte yhteen? Jokin syyhän siihen eroon on kuitekin ollut, vai mitä? Onko se syy oikeasti muka sitten kadonnut johonkin, eikä enää nousisi pintaan, jos yhteen palaisitte?
Syynä lähtööni oli ehkä se, että olin kyllästynyt ja halusin jotain uutta. Sitten tapasin naisen, joka oli hoikka ja kaunis ja sytyin hänestä jotenkin. Hänessä ei kuitenkaan ollut sellaisia piirteitä, joita naisessa kaipaan eli oli aika vapaamielinen ja lapseton. Suhde taisikin perustua pelkkään seksiin.
Lasteni äiti lihoi suhtemme aikana aika merkittävästi, mutta lähtöni jälkeen onkin laihtunut takaisin sellaiseksi kuin oli tavatessamme. On surumielinen selvästi. Ei ole katkera tekemisistäni ja jotenkin tuntuu että haluaisi minut takaisin, mutta en vaan mitenkään uskalla kertoa sitä häpeäni takia. Mitähän tässä voisi oikein tehdä?
En nyt aio moralisoida, mutta vaikuttaa vähän siltä, ettet ole oppinut tapahtuneesta paljoakaan. Jos nämä ovat asiat joita haluat ensimmäisenä sanoa (täällä) siitä miksi suhde alunperin väljeni ja miksi lastesi äiti taas kelpaisi, hänellä ei ole oikeastaan syytä ottaa sinua takaisin. Kumppanin kropalla näyttää olevan ratkaisuihisi aika suuri merkitys edelleen. Kroppa muuttuu - vastedeskin.
Sitä juuri takoitin, että tajusin exäni, lasteni äidin ihanuuden kokonaisuudessaan eli olisi ihan sama, vaikka hän lihoisi takaisin. Vaikka kerroin, että onkin huomattavan viehättävä nyt kun on laihtunut. Olen kasvanut henkisesti huomaamaan että moni kakku päältä kaunis. Lasteni äiti on kaunis, vaikka olisikin vähän ylimäräistä painoa. Tein siis virheen jota kadun syvästi, enkä vaan kehtaa tehdä mitään uutta aloitetta, vaikka hänen silmissäänkin mielestäni näkyy suru ja kaipuu joka kerta kun lapsia vaihdetaan...ap.
Uskon että olet vilpittömästi tuota mieltä. Sanoit kuitenkin kaivanneesi jotain uutta ja ilmaisit että seksuaalinen vetovoima oli tärkeää. Se onkin tärkeää. Olet sen kerran vaimoosi menettänyt. Kun tutkiskelet sieluasi, sieltä voi löytyä pieni totuuden siemen, joka kertoo että voit menettää halun häntä kohtaan uudelleen kun arki jälleen astuu kuvioon. Mitä sitten tapahtuisi? Pitäisit hänet kodinhengettärenä koska arvostat häntä äitinä ja hän vastaa luonteeltaan naiskuvaa joka sinua miellyttää, mutta hoitaisit halut pois muualla?
Hänen tunteitaan et voi tietää kuin kysymällä. Surumielisyyttä voi olla monesta muustakin syystä kuin kaipuusta sinua kohtaan. Viisi vuotta on pitkä aika ylläpitää tunteita entiseen puolisoon, useimmiten niitä ei enää siinä muodossaan ole kuin aiemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin olette todellakin oikeassa, en häntä ansaitse enää takaisin mutta hän itsekään ei ole tämän viiden vuoden aikana mennyt eteenpäin. Näen hänen silmissään kaipuun ja surun. Onko peli kokonaan menetetty. Kaikki kommenttinne olen ansainnut kyllä ja häpeän määrää ei voi millään mittarilla edes mitata.
Olen nyt sitten ihan pattitilanteessa eli mielestänne olen suunnilleen kuolemaan tuomittu tapahtuneen takia. Eikö kukaan ole koskaan voinut tällaista tilannetta korjata mitenkään? Ap. M43
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä voisit hävitä, jos sanot? Onko riskinä, että esim. nykyisin sopuisasti toimiva yhteishuoltajuus vaikeutuisi, jos kertoisit tunteistasi ja vaimosi ei niihin vastaisi? Kannattaa miettiä eri vaihtoehdot ja niiden hyvät ja huonot puolet (eli mitä tapahtuisi, jos tekisit tavalla x ja ex-vaimo reagoisi tavalla y, z tai ö ja mitä siitä seuraisi). Jos tulet siihen tulokseen, ettei kertomisesta ole mitään isompaa haittaa, on ex-vaimon reaktio sitten mikä tahansa, kannattaa ehdottomasti jutella hänen kanssaan. Muuten et voi tietää, onko yhteenpaluu millään tavalla realistinen ajatus.
Toki kannattaa myös miettiä, oletko nyt tilanteessa, jossa aika kultaa muistot. Eli ne syyt, jotka eroon johtivat, ovat ehtineet jo painua mielessäsi taka-alalle, ja muistelet niitä hyviä aikoja hieman vielä kultareunuksilla koristeltuna. Eli oletko varma, että oikeasti kaipaat ex-vaimoasi ja liittoasi, etkä siitä luomaasi kaunisteltua haavekuvaa? Olisiko kaikki sittenkään niin hyvin, jos palaisitte yhteen? Jokin syyhän siihen eroon on kuitekin ollut, vai mitä? Onko se syy oikeasti muka sitten kadonnut johonkin, eikä enää nousisi pintaan, jos yhteen palaisitte?
Syynä lähtööni oli ehkä se, että olin kyllästynyt ja halusin jotain uutta. Sitten tapasin naisen, joka oli hoikka ja kaunis ja sytyin hänestä jotenkin. Hänessä ei kuitenkaan ollut sellaisia piirteitä, joita naisessa kaipaan eli oli aika vapaamielinen ja lapseton. Suhde taisikin perustua pelkkään seksiin.
Lasteni äiti lihoi suhtemme aikana aika merkittävästi, mutta lähtöni jälkeen onkin laihtunut takaisin sellaiseksi kuin oli tavatessamme. On surumielinen selvästi. Ei ole katkera tekemisistäni ja jotenkin tuntuu että haluaisi minut takaisin, mutta en vaan mitenkään uskalla kertoa sitä häpeäni takia. Mitähän tässä voisi oikein tehdä?
En nyt aio moralisoida, mutta vaikuttaa vähän siltä, ettet ole oppinut tapahtuneesta paljoakaan. Jos nämä ovat asiat joita haluat ensimmäisenä sanoa (täällä) siitä miksi suhde alunperin väljeni ja miksi lastesi äiti taas kelpaisi, hänellä ei ole oikeastaan syytä ottaa sinua takaisin. Kumppanin kropalla näyttää olevan ratkaisuihisi aika suuri merkitys edelleen. Kroppa muuttuu - vastedeskin.
Sitä juuri takoitin, että tajusin exäni, lasteni äidin ihanuuden kokonaisuudessaan eli olisi ihan sama, vaikka hän lihoisi takaisin. Vaikka kerroin, että onkin huomattavan viehättävä nyt kun on laihtunut. Olen kasvanut henkisesti huomaamaan että moni kakku päältä kaunis. Lasteni äiti on kaunis, vaikka olisikin vähän ylimäräistä painoa. Tein siis virheen jota kadun syvästi, enkä vaan kehtaa tehdä mitään uutta aloitetta, vaikka hänen silmissäänkin mielestäni näkyy suru ja kaipuu joka kerta kun lapsia vaihdetaan...ap.
Mikään ei ole niin vastenmielistä kuin mies joka ihailee naisen hyvyyttä, ihanuutta, kauneutta yms. silloin kuin itse on mokannut. Ei nainen halua olla miehelle äiti ja pyhimys. Hyvä nainen haluaa vertaisensa miehen, ei munansa viemänä juossutta katuvaa petturia.
Eli nyt, kun vaikein aika on ohi eli lapset kasvaneet, niin sinäkin voit taas ryömiä takaisin? Ex-vaimosi on kasvattanut lapsenne ja ottanut kaiken vastuun. Sillä välin sinä olet elänyt vapaana kuin taivaan lintu ja nu tellut nuorikkoasi? Nyt ei olekaan enää nyyh niin kivaa, kun alkuhuuma on ohi?
Tee palvelus exällesi äläkä edes kuvittele pyrkiväsi enää hänen suosioonsa. Se juna meni jo.
Selviää kysymällä.
Mitä voit menettää jos yrität?
Vierailija kirjoitti:
Niin olette todellakin oikeassa, en häntä ansaitse enää takaisin mutta hän itsekään ei ole tämän viiden vuoden aikana mennyt eteenpäin. Näen hänen silmissään kaipuun ja surun. Onko peli kokonaan menetetty. Kaikki kommenttinne olen ansainnut kyllä ja häpeän määrää ei voi millään mittarilla edes mitata.
Olen nyt sitten ihan pattitilanteessa eli mielestänne olen suunnilleen kuolemaan tuomittu tapahtuneen takia. Eikö kukaan ole koskaan voinut tällaista tilannetta korjata mitenkään? Ap. M43
Hyväksy mokasi ja jatka elämääsi. Ole hyvä mies nykyiselle naisellesi (jos sinulla sellainen on) ja hyvä isä lapsillesi. Ja jos nykyisen naisen kanssa ei synkkaa, eroa vaihtamatta vanhaan tai uuteen.
Vierailija kirjoitti:
Eli nyt, kun vaikein aika on ohi eli lapset kasvaneet, niin sinäkin voit taas ryömiä takaisin? Ex-vaimosi on kasvattanut lapsenne ja ottanut kaiken vastuun. Sillä välin sinä olet elänyt vapaana kuin taivaan lintu ja nu tellut nuorikkoasi? Nyt ei olekaan enää nyyh niin kivaa, kun alkuhuuma on ohi?
Tee palvelus exällesi äläkä edes kuvittele pyrkiväsi enää hänen suosioonsa. Se juna meni jo.
Ei se toinen nainen ollut mikään nuorikko. Oli itseäni ja exääni vanhempi pari vuotta. En taida nyt saada mitään kannustusta täältä uudelleen yrittämiseen mutta vastaajat taitavat olla kaikki naisia?
Enpä näillä kommenteilla kyllä uskalla edes kysyä sitten mitään. Ehkäpä koitan sitten vaan tyytyä osaani ja olla exälle vaan ystävällinen täynnä oikeaa rakkautta. ap.
Voisit pyytää vanhaa vaimoa esim. allekirjoittamaan paperin jossa lupaa huolehtia haluttavuudestaan ja ei saa lihoa.