Olen mies jä jätin perheeni 5 vuotta sitten.

No laitan sitten vielä tämän yhden kommentin vaikka piti lähteä pois kun käskettiin, mutta:

-olen valmis olemaan uskollinen lasteni äidille jos hän minut vielä huolisi

-en ole mikään petturiluonne ollenkaan

-tapahtunutta ei voi muuttaa

eikö ihmiselle pidä antaa toinen mahdollisuus jos molemmat haluaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mene juttelemaan psykologille tai mieluummin psykoterapeutille ennen kuin teet yhtään mitään. Emme halua kuulla sinusta enempää täällä ennen sitä. Hus hus.

Ok, olet varmaan oikeassa. Poistun, mutta mietin aika tarkkaan teidän naisten kommentteja, ja siis ihan rakentavassa mielessä... M43

Huomaathan, ettet ole edes tässä keskustelussa kertaakaan väittänyt, että tulisit jatkossa olemaan parisuhteessa uskollinen? Tätä kannattaa miettiä. Ei olisi reilua exää kohtaan saattaa häntä uudelleen samaan tilanteeseen, jos nyt olettaisi että saisit haluamasi.

Tämä. Tiedän tyypin, joka on lingonnut vaimonsa läpi lukemattomien pettymysten. Hänellä on toive, että vaimo lopulta hyväksyy tottumuksen kautta sivusuhteet, mutta jää silti täyttämään hänen turvallisuudentarpeitaan parisuhteeseen. Minusta tässä on kyse yhdenlaisesta sosiopatiasta: Näkee muut ihmiset omina käyttökaluinaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä voisit hävitä, jos sanot? Onko riskinä, että esim. nykyisin sopuisasti toimiva yhteishuoltajuus vaikeutuisi, jos kertoisit tunteistasi ja vaimosi ei niihin vastaisi? Kannattaa miettiä eri vaihtoehdot ja niiden hyvät ja huonot puolet (eli mitä tapahtuisi, jos tekisit tavalla x ja ex-vaimo reagoisi tavalla y, z tai ö ja mitä siitä seuraisi). Jos tulet siihen tulokseen, ettei kertomisesta ole mitään isompaa haittaa, on ex-vaimon reaktio sitten mikä tahansa, kannattaa ehdottomasti jutella hänen kanssaan. Muuten et voi tietää, onko yhteenpaluu millään tavalla realistinen ajatus.

Toki kannattaa myös miettiä, oletko nyt tilanteessa, jossa aika kultaa muistot. Eli ne syyt, jotka eroon johtivat, ovat ehtineet jo painua mielessäsi taka-alalle, ja muistelet niitä hyviä aikoja hieman vielä kultareunuksilla koristeltuna. Eli oletko varma, että oikeasti kaipaat ex-vaimoasi ja liittoasi, etkä siitä luomaasi kaunisteltua haavekuvaa? Olisiko kaikki sittenkään niin hyvin, jos palaisitte yhteen? Jokin syyhän siihen eroon on kuitekin ollut, vai mitä? Onko se syy oikeasti muka sitten kadonnut johonkin, eikä enää nousisi pintaan, jos yhteen palaisitte?

Syynä lähtööni oli ehkä se, että olin kyllästynyt ja halusin jotain uutta. Sitten tapasin naisen, joka oli hoikka ja kaunis ja sytyin hänestä jotenkin. Hänessä ei kuitenkaan ollut sellaisia piirteitä, joita naisessa kaipaan eli oli aika vapaamielinen ja lapseton. Suhde taisikin perustua pelkkään seksiin.

Lasteni äiti lihoi suhtemme aikana aika merkittävästi, mutta lähtöni jälkeen onkin laihtunut takaisin sellaiseksi kuin oli tavatessamme. On surumielinen selvästi. Ei ole katkera tekemisistäni ja jotenkin tuntuu että haluaisi minut takaisin, mutta en vaan mitenkään uskalla kertoa sitä häpeäni takia. Mitähän tässä voisi oikein tehdä? 

Vastasin ehkä tökerösti eli vetosin pelkkään ulkonäköön, mutta tarkoitan että lasteni äiti on myös luonteeltaan juuri sellainen kuin haluaisin. Tahtoisin muutenkin hänet takaisin vaikka olisi yhä ylipainoinen. ap.

Eli  suomeksi: ap haluaa alentaa asumiskulujaan muuttamalla takaisin kotiin josta lähti, lopettaa elarien maksun exälle  ja vaihtaa tapaamisviiikonloput vapaaseen menemiseen naisen hoitaessa lapset 100%.

Ehkä se exäkin voi paremmin kuin ap ei ole läsnä. Rakkaudesta ei ole kyse vaanap:n  mukavuudenhalusta ja pihiydestä.Toivon ettei  ap:n ex huoli miestä  takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä voisit hävitä, jos sanot? Onko riskinä, että esim. nykyisin sopuisasti toimiva yhteishuoltajuus vaikeutuisi, jos kertoisit tunteistasi ja vaimosi ei niihin vastaisi? Kannattaa miettiä eri vaihtoehdot ja niiden hyvät ja huonot puolet (eli mitä tapahtuisi, jos tekisit tavalla x ja ex-vaimo reagoisi tavalla y, z tai ö ja mitä siitä seuraisi). Jos tulet siihen tulokseen, ettei kertomisesta ole mitään isompaa haittaa, on ex-vaimon reaktio sitten mikä tahansa, kannattaa ehdottomasti jutella hänen kanssaan. Muuten et voi tietää, onko yhteenpaluu millään tavalla realistinen ajatus.

Toki kannattaa myös miettiä, oletko nyt tilanteessa, jossa aika kultaa muistot. Eli ne syyt, jotka eroon johtivat, ovat ehtineet jo painua mielessäsi taka-alalle, ja muistelet niitä hyviä aikoja hieman vielä kultareunuksilla koristeltuna. Eli oletko varma, että oikeasti kaipaat ex-vaimoasi ja liittoasi, etkä siitä luomaasi kaunisteltua haavekuvaa? Olisiko kaikki sittenkään niin hyvin, jos palaisitte yhteen? Jokin syyhän siihen eroon on kuitekin ollut, vai mitä? Onko se syy oikeasti muka sitten kadonnut johonkin, eikä enää nousisi pintaan, jos yhteen palaisitte?

Syynä lähtööni oli ehkä se, että olin kyllästynyt ja halusin jotain uutta. Sitten tapasin naisen, joka oli hoikka ja kaunis ja sytyin hänestä jotenkin. Hänessä ei kuitenkaan ollut sellaisia piirteitä, joita naisessa kaipaan eli oli aika vapaamielinen ja lapseton. Suhde taisikin perustua pelkkään seksiin.

Lasteni äiti lihoi suhtemme aikana aika merkittävästi, mutta lähtöni jälkeen onkin laihtunut takaisin sellaiseksi kuin oli tavatessamme. On surumielinen selvästi. Ei ole katkera tekemisistäni ja jotenkin tuntuu että haluaisi minut takaisin, mutta en vaan mitenkään uskalla kertoa sitä häpeäni takia. Mitähän tässä voisi oikein tehdä? 

Ei oo mitään takuita etteikö ex-akkasi perse leviäisi taas kun palaatte yhteen?

Itse asiassa olen vakuuttunut siitä, että hänen kilonsa eivät olisi este rakkaudelle. Mutta liian myöhäistä, kantapään kautta opittua? M43 ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua häiritsee sun jutuissa se, että sun naiskuvasi vaikuttaa aika kaksijakoiselta. Yhtäältä on ihana lastesi äiti ja toisaalla tämä lapseton ei-kunnollinen.

Suhtaudun yleensä ymmärryksellä ihmisten inhimillisiin heikkouksiin ja uskottomuuttakin pidän sellaisena, mutta noille asenteille joita kirjoittelusi heijastaa voin vain oksentaa.

NIin kuvittelin silloin kun touhuun lähdin...mutta en enää. M43 ap.

Niin kuvittelit mitä? Itse viittasin siis siihen kaksijakousuuteen, millä tällä hetkellä kuvailet ex-vaimoasi ja toista naista .

Mitä tarkoitat tällä hetkellä? En ole siis edelleenkään ollut kolmeen vuoteen sen toisen naisen kanssa tekemisissä. Silloin kun siihen lähdin niin olin varmaan aika sekaisin ja joku kriisi. Menin seksiä tarjoavan naisen pauloihin ja siinä meni sitten perhe kun vielä kuvittelin hänen olevan jotain parempaa kuin lasteni äiti. M43

Tällä hetkellä tarkoitan sitä, miten kuvaat tapahtunutta, vaimosi ja toista naista vaikkapa juuri edellisessä kommentistasi. Edellinen kommenttisi kertoo kaiken jokaiselle joka ymmärsi pointtini.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä voisit hävitä, jos sanot? Onko riskinä, että esim. nykyisin sopuisasti toimiva yhteishuoltajuus vaikeutuisi, jos kertoisit tunteistasi ja vaimosi ei niihin vastaisi? Kannattaa miettiä eri vaihtoehdot ja niiden hyvät ja huonot puolet (eli mitä tapahtuisi, jos tekisit tavalla x ja ex-vaimo reagoisi tavalla y, z tai ö ja mitä siitä seuraisi). Jos tulet siihen tulokseen, ettei kertomisesta ole mitään isompaa haittaa, on ex-vaimon reaktio sitten mikä tahansa, kannattaa ehdottomasti jutella hänen kanssaan. Muuten et voi tietää, onko yhteenpaluu millään tavalla realistinen ajatus.

Toki kannattaa myös miettiä, oletko nyt tilanteessa, jossa aika kultaa muistot. Eli ne syyt, jotka eroon johtivat, ovat ehtineet jo painua mielessäsi taka-alalle, ja muistelet niitä hyviä aikoja hieman vielä kultareunuksilla koristeltuna. Eli oletko varma, että oikeasti kaipaat ex-vaimoasi ja liittoasi, etkä siitä luomaasi kaunisteltua haavekuvaa? Olisiko kaikki sittenkään niin hyvin, jos palaisitte yhteen? Jokin syyhän siihen eroon on kuitekin ollut, vai mitä? Onko se syy oikeasti muka sitten kadonnut johonkin, eikä enää nousisi pintaan, jos yhteen palaisitte?

Syynä lähtööni oli ehkä se, että olin kyllästynyt ja halusin jotain uutta. Sitten tapasin naisen, joka oli hoikka ja kaunis ja sytyin hänestä jotenkin. Hänessä ei kuitenkaan ollut sellaisia piirteitä, joita naisessa kaipaan eli oli aika vapaamielinen ja lapseton. Suhde taisikin perustua pelkkään seksiin.

Lasteni äiti lihoi suhtemme aikana aika merkittävästi, mutta lähtöni jälkeen onkin laihtunut takaisin sellaiseksi kuin oli tavatessamme. On surumielinen selvästi. Ei ole katkera tekemisistäni ja jotenkin tuntuu että haluaisi minut takaisin, mutta en vaan mitenkään uskalla kertoa sitä häpeäni takia. Mitähän tässä voisi oikein tehdä? 

Vastasin ehkä tökerösti eli vetosin pelkkään ulkonäköön, mutta tarkoitan että lasteni äiti on myös luonteeltaan juuri sellainen kuin haluaisin. Tahtoisin muutenkin hänet takaisin vaikka olisi yhä ylipainoinen. ap.

Eli  suomeksi: ap haluaa alentaa asumiskulujaan muuttamalla takaisin kotiin josta lähti, lopettaa elarien maksun exälle  ja vaihtaa tapaamisviiikonloput vapaaseen menemiseen naisen hoitaessa lapset 100%.

Ehkä se exäkin voi paremmin kuin ap ei ole läsnä. Rakkaudesta ei ole kyse vaanap:n  mukavuudenhalusta ja pihiydestä.Toivon ettei  ap:n ex huoli miestä  takaisin.

Ei ole kyse rahasta ollenkaan. Sitä on molemmilla ihan riittävästi, sekä lasteni äidillä että minulla.  M43 ap.

Ps. yritin jo lähetä pois kun kehotettiin, mutta...

Onhan niitä esimerkkejä toisesta yrittämisestä. Yleensä se ei onnistu, joko mies taas huomaa, että vaimo on vieläkin tylsä, tai sitten vaimo huomaa, että ei pysty luottamaan tai ei enää rakasta. Jos oikeasti haluat yhteen ex vaimon kanssa, niin sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kertoa suoraan tunteesi. Joudut aika moisen tilanteeseen, koska sinun on avattava kaikki tunteet ja sinun on oltava 100% rehellinen.

olethan varma, että vanha suola ei janota. Eli jos tätä yrität, niin sinun on oltava todella varma tunteista, koska jos toisen kerran petät vaimosi luottamuksen, niin olet aikamoinen vätys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua häiritsee sun jutuissa se, että sun naiskuvasi vaikuttaa aika kaksijakoiselta. Yhtäältä on ihana lastesi äiti ja toisaalla tämä lapseton ei-kunnollinen.

Suhtaudun yleensä ymmärryksellä ihmisten inhimillisiin heikkouksiin ja uskottomuuttakin pidän sellaisena, mutta noille asenteille joita kirjoittelusi heijastaa voin vain oksentaa.

NIin kuvittelin silloin kun touhuun lähdin...mutta en enää. M43 ap.

Niin kuvittelit mitä? Itse viittasin siis siihen kaksijakousuuteen, millä tällä hetkellä kuvailet ex-vaimoasi ja toista naista .

Mitä tarkoitat tällä hetkellä? En ole siis edelleenkään ollut kolmeen vuoteen sen toisen naisen kanssa tekemisissä. Silloin kun siihen lähdin niin olin varmaan aika sekaisin ja joku kriisi. Menin seksiä tarjoavan naisen pauloihin ja siinä meni sitten perhe kun vielä kuvittelin hänen olevan jotain parempaa kuin lasteni äiti. M43

Toivottavasti pysyt kaukana lastesi äidistä etkä yritä pilata hänen elämäänsä enää yhtään enempää! Vaikka aluksi puhuit häpeästä ja katumuksesta saadaksesi täältä myötätuntoa, niin pidät selvästi itseäsi vain syyttömänä uhrina. Sinähän olit "kriisissä" ja jouduit "seksiä tarjoavan naisen pauloihin". Miesparka, kun pippeli ja paha, moraaliton viettelijätär veivät.

Lastesi äiti löytää toivottavasti vielä vakaan, luotettavan ja vastuullisen miehen. Sinun pitäisi olla aikuinen, perheen perustanut mies, mutta olet vain maailman houkutusten vietävissä oleva reppana.

Vastauksen tuohon voi antaa vain exäsi, ainahan sitä kysyä voi. Itse tulin petetyksi ja jätetyksi melko samaan tyyliin ollessani raskaana. En ole suhteessa vieläkään, mutta olisi maailman kaukaisin ajatus olla enää yhdessä exäni kanssa. Hän on ihminen, johon luotan kokemuksieni perusteella vähiten maailmassa, joten kertakaikkiaan puistattaa ajatuskin. Tämä siitä huolimatta, vaikka hän olisikin vuosien aikana kasvanut ja muuttunut ihmisenä (minkä uskon hyvin tapahtuneenkin).

Vierailija kirjoitti:

No laitan sitten vielä tämän yhden kommentin vaikka piti lähteä pois kun käskettiin, mutta:

-olen valmis olemaan uskollinen lasteni äidille jos hän minut vielä huolisi

-en ole mikään petturiluonne ollenkaan

-tapahtunutta ei voi muuttaa

eikö ihmiselle pidä antaa toinen mahdollisuus jos molemmat haluaa?

Jos olisin exäsi, niin sanoisin, että nii-in. Tapahtunutta ei enää voi muuttaa, piste.

Jokainen aikuinen vastaa teoistaan, silloinkin kun jälkikäteen miettii, ettei tainnutkaan olla fiksu veto.

Toista mahdollisuutta en itse antaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua häiritsee sun jutuissa se, että sun naiskuvasi vaikuttaa aika kaksijakoiselta. Yhtäältä on ihana lastesi äiti ja toisaalla tämä lapseton ei-kunnollinen.

Suhtaudun yleensä ymmärryksellä ihmisten inhimillisiin heikkouksiin ja uskottomuuttakin pidän sellaisena, mutta noille asenteille joita kirjoittelusi heijastaa voin vain oksentaa.

NIin kuvittelin silloin kun touhuun lähdin...mutta en enää. M43 ap.

Niin kuvittelit mitä? Itse viittasin siis siihen kaksijakousuuteen, millä tällä hetkellä kuvailet ex-vaimoasi ja toista naista .

Mitä tarkoitat tällä hetkellä? En ole siis edelleenkään ollut kolmeen vuoteen sen toisen naisen kanssa tekemisissä. Silloin kun siihen lähdin niin olin varmaan aika sekaisin ja joku kriisi. Menin seksiä tarjoavan naisen pauloihin ja siinä meni sitten perhe kun vielä kuvittelin hänen olevan jotain parempaa kuin lasteni äiti. M43

Tällä hetkellä tarkoitan sitä, miten kuvaat tapahtunutta, vaimosi ja toista naista vaikkapa juuri edellisessä kommentistasi. Edellinen kommenttisi kertoo kaiken jokaiselle joka ymmärsi pointtini.

Rautalangasta :

Ex-vaimosi : lastesi äiti, ihana, kaunis, sellaista naistyyppiä jota arvostat

Toinen nainen: tarjosi seksiä, ei-kunnollinen, liian villi

Eli siinä on sulla madonna ja huomasin

Sinä :hairahdit; joudut pauloihin, menetin perheen, nyt kadut ja näet entisen arvon

Oletko äidin syliin kaipaava pikkupoika ja vastuunsa kantava mies?

Kyllä kaikille pitää antaa toinen mahdollisuus mutta kolmatta ei! t. ohis.

Ihmisen pitää kantaa vastuu teoistaan

Et voi oikeasti odottaa että petetty ja jätetty antaa sulle anteeksi ja jatkatte kuin mitään ei ois tapahtunu.

Antaisitko anteeksi jos vaimos ois jättäny lapset sulle ja lähteny panemaan

Sanonut sua vielä läskiksi pikkumulkuksi lähtiessään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma exäni teki suunnilleen noin, tosin jo 1,5 v kuluttua erosta. Hän löysi ihanan naisen, jonka kanssa piti katsoa, miten pitkälle rakkaus riittää. Siinä ei painaneet mitään lapset ja asuntolaina, kämppä myyntiin ja minä muutin (vanhempieni rahoittamana) lähemmäs lapsuudenperhettä, koska rakastuneella exällä ei todellakaan enää ollut aikaa jollekin sellaiselle aikasyöpölle kuin lapset. Kokosin itseni, sain elämän rullaamaan, lapsille kavereita ja harrastuksia jne.

Ja sitten yhtenä päivänä  exä seisoo ovella ja sanoo, että on aina rakastanut vain minua, hän palaa takaisin. Vähältä piti, että en hakannut häntä sillä tuomallaan kukkakimpulla! Sen sijaan kysyin, että mihin hän palaa takaisin, yhteinen koti on myyty ja tavarat jaettu, ei ole mitään, mihin palata. Jos hän sitä entistä elämää haikailee, niin se on mennyttä aikaa.

Aikuinen mies itkee kynnyksellä, että kun on tämä rakkaus, kun hänellä on paha olla ilman minua. Ehdotin, että lukee avioeropäätöksen joka ilta ja miettii, että kuka se ei ole suostunut edes elareita maksamaan. Että siinä on rakkautta riittämiin.

Tämä on se syy ap miksi saat vain teilaus vastauksia. Kun 99% miehistä hylkää lapsensa erotessa ja jättää myös lapsista velvollisuuden eli elareiten maksamisen. Suurin osa täällä olevista naisista on saaneet henkisesti niin pataan etteivät voi ymmärtää sinun näkökulmaa.

Emme tiedä millä intensiteetillä olet lastesi elämässä ollut mutta kaikilla vastaajilla on varma tieto että olet heitä korkeintaan 3 kertaa vuodessa nähnyt, olet hulttio ja nyt olet kyllästynyt oman pyykkisi pesuun ja haluat siihen toimivan kodinkoneen ja kappas huomasitkin eksän surusilmät ja lasten kannustuksen oikeaan perheeseen joten kappas, rakastuit suin päin eksään.

Itse tiedät tarinan oikean laidan.

Mitä menetettävää sulla on jos reilusti kerrot asiasi?

Erossa lapset ovat aika harvoin ensimmäisellä sijalla sen rakastuneen mielessä. ERo valitettavasti vaikuttaa aika lailla talouteen, joten kun puoliso päättää lähteä, niin usein samalla menee myös lasten koti ja se lähivanhempi joutuu mitenkuten kitkuttelemaan, että saa tilanteen taas hallintaan. Valitettavan usein tapellaan elareistakin, koska miksi ihmeessä pitää maksaa, jos  se lähivanhempi näköjään ilmankin pärjää.

Joten ei jätetty koe vain henkistä kolausta, vaan aika usein menettää luottamuksensa myös exän kykyyn ymmärtää lapsiin ja rahaan liittyvää yhteyttä. Miksi kukaan haluaa takaisin puolisoa, joka ei ole osoittanut aikuituutta edes  suhteessa lastensa hyvinvointiin?

Hyvä AP, ex-vaimollesi ja perheellesi tehdyssä tempussa on sellainen ikävä piirre, että kun vaimosi on toipunut eron aiheuttamasta shokista (oletan  viiden vuoden riittävän tähän) ja on päässyt takaisin jaloilleen, hän oivaltaa, että sinä et ollutkaan se ihminen joksi hän sinua luuli ja teidän suhdettakaan ei ollut sellaisena kun hän luuli. Miksi hän siis kaipaisi sellaista, mitä ei ollut olemassakaan? Sinulle AP suhteenne sen sijaan oli todellisempi, mutta se ei riittänyt sinulle. Vaimosi teki surutyön unelman romuttumisesta, sinä joudut tekemään surutyön todellisen suhteen romuttumisesta.

Vierailija kirjoitti:

eikö ihmiselle pidä antaa toinen mahdollisuus jos molemmat haluaa?

Pitää. Ja juuri siksi puhut suoraan.

Ihan vilpittömästi jos kuvittelen itseni tuohon tilanteeseen jätetyn vaimon kohdalle... Ja kuvitellaan, että yhä rakastaisin, vaikka luottamus olisi mennytkin... Niin kyllä minä toivoisin voivani antaa anteeksi ja ainakin katsoa yhteenpalaamisenkin vaihtoehdon. Varmaan pariterapiaan tahtoisin ja varovasti edetä. Mutta omaa puolisoani kyllä rakastan niin kertakaikkiaan paljon, että sen uuden tilaisuuden varmaan antaisin.

Myös siksi, että hän on erinomainen isä. Jos olisi sen roolin kunnialla hoitanut myös harharetkensä ajan, niin sekin painaisi vaakakupissa aikalailla. Ja se ainoa oikea tapa minun kohdallani olisi se suora puhe. Se ois niinkuin miehen teko. Teot merkitsevät kuitenkin enemmän kuin sanat.

Juotko muuten ap just nyt viinaa? Jos siksi exäsi silmät on surulliset kun huomaa miten kurjasti sulla menee.

Luin ketjun alusta lähtien ja en voi kuin ihmetellä naisten katkeruutta ja negatiivisuutta. AP on aikanaan tehnyt pahan virheen, mutta on siitä myöskin ehkä oppinutkin jotain. Mielestäni myös se, että on elänyt viimeiset kolme vuotta yksin, kertoo siitä että AP on käsitellyt kokemaansa. Toki ammattiapua voisi olla myös tarpeen. En tiedä, kun en AP:a tunne.

Itse ajattelen, että myös se, millä tavalla AP aikanaan eron hoiti ja kuinka hän on lasten elämässä nämä vuodet ollut merkitsee paljon. Kuinka pahasti AP on exää loukannut. Pahasti varmasti, mutta onko exälle jäänyt kuinka syviä haavoja.

Voiko niitä mitenkään parantaa enää?

Joku täällä ehdottikin, että jos AP ja ex palaisivat yhteen, niin se pitäisi tapahtua ihan normaalin seurustelun kautta ja mielestäni ikäänkuin kokonaan uuden ihmisen kanssa.

Jos AP haluaa edetä asiassa, niin aluksi voisi sanoa exälle, että haluaa jutella. Exältä voisi kysyä kuinka hän on kokenut elämänsä eron jälkeen ja kuinka hän voi nyt. Olla kiinnostunut exän elämästä ja kertoa kuinka pahoillaan on kaikesta. Ei kuitenkin missään tapauksessa mitään rakkauden tunnustuksia tai mitään siihen viittaavaa. Ehkä olette puhuneetkin asioista, entiedä.

Tällaisia ajatuksia tuli mieleen Nimim. Ei mikään eilisen teeren tyttö (eikä oikeastaan mikään tyttökään enää)

Kyllä sinun ap kannattaa katsoa tuo yhteenpalaamisen kortti. Puhut ja kerrot suoraan tunteistasi ja pyydät toista mahdollisuutta. Exäsi sitten päättää antaako hän sitä. Sinä tyydyt päätökseen oli se kumpi tahansa etkä osoita mieltäsi vaikka hän ei enää sinua haluaisi.

Vierailija kirjoitti:

Luin ketjun alusta lähtien ja en voi kuin ihmetellä naisten katkeruutta ja negatiivisuutta. AP on aikanaan tehnyt pahan virheen, mutta on siitä myöskin ehkä oppinutkin jotain. Mielestäni myös se, että on elänyt viimeiset kolme vuotta yksin, kertoo siitä että AP on käsitellyt kokemaansa. Toki ammattiapua voisi olla myös tarpeen. En tiedä, kun en AP:a tunne.

Itse ajattelen, että myös se, millä tavalla AP aikanaan eron hoiti ja kuinka hän on lasten elämässä nämä vuodet ollut merkitsee paljon. Kuinka pahasti AP on exää loukannut. Pahasti varmasti, mutta onko exälle jäänyt kuinka syviä haavoja.

Voiko niitä mitenkään parantaa enää?

Joku täällä ehdottikin, että jos AP ja ex palaisivat yhteen, niin se pitäisi tapahtua ihan normaalin seurustelun kautta ja mielestäni ikäänkuin kokonaan uuden ihmisen kanssa.

Jos AP haluaa edetä asiassa, niin aluksi voisi sanoa exälle, että haluaa jutella. Exältä voisi kysyä kuinka hän on kokenut elämänsä eron jälkeen ja kuinka hän voi nyt. Olla kiinnostunut exän elämästä ja kertoa kuinka pahoillaan on kaikesta. Ei kuitenkin missään tapauksessa mitään rakkauden tunnustuksia tai mitään siihen viittaavaa. Ehkä olette puhuneetkin asioista, entiedä.

Tällaisia ajatuksia tuli mieleen Nimim. Ei mikään eilisen teeren tyttö (eikä oikeastaan mikään tyttökään enää)

= vanhan polven nainen joka sisäistänyt vanhanaikaisen ja jakaantuneen naiskuvan eikä siksi oksenna lukiessaan ap:n vuodatuksia hairahtumisesta pahaan naiseen.