Mikä pakkomielle joillakin vanhemmilla on opettaa 2-vuotias lukemaan, laskemaan, tekemään 100 palan palapelejä ym ym.

Vierailija kirjoitti:

Älykkyys on geeneissä ja sitä on paljon tutkittu. Lapsen kehitystä nopeuttavalla kasvatustavalla ei onnistu tekemään lapsista Newtoneita tai Einsteinejä, mutta sillä kutakuinkin voi edistää lapsen informaation omaksumiskykyä ja motoriikkaa. Tieteellisesti todistettu paras tapa kehittää älykkyyttä lapsella on soitinmusiikki harrastuksena.

Entäs sitten jos lapsi ei ole musikaalinen? Musikaalisuuskin on lahja jota tai ei ole eikä sitä voi väkisin kehittää.

Tuli mieleeni sanoa, että kun puhutaan näistä lasten älyllisistä eroista, niin alle parivuotiaan vaikkapa motorinen ja kielellinen kehitys ei vielä korreloi tulevaisuuden kanssa. Tuossa vaiheessa vaikuttaa vielä paljon temperamentti, suun motoriikka, jopa kehon koko (esim monet motoriset taidot ovat isomman kokoiselle vaikeampia kuin pienemmän kokoiselle).

Mutta esimerkiksi aikaisin lukemaan oppiminen kyllä jo selvästi korreloi älyllisen kehityksen kanssa. Tosin tässäkin on muna vai kana - kysymys, eli onko tietynlainen älykkyys kuitenkin vanhempien opettamisen tulosta jne.

Lasta kehittää parhaiten kun hänen kiinnostuksen kohteilleen, tunteille ja tarpeille herkistyy. Ihan aluksi on hyvä keskittyä turvallisen kiintymyssuhteen kehittymiseen, tämä auttaa myös siinä että vanhempi huomaa herkästi lapsen kiinnostuksen kohteet.

Eli kun lapsi kiinnostuu kädessään olevasta pupusta, niin vanhempi kiinnosttuu myös siitä pupusta eikä yritä saada häntä leikkimään toisella lelulla. Kun lapsi haluaa tutkia sanomalehteä niin katsotaan niitä sanomalehtiä. Kun lapsi haluaa syödä itse, niin syököön itse. Kun lapsi kiinnostuu kirjaimista niin opetellaan kirjaimia.

Mitään potalle oppimista aikaisin ei kannata pitää tavoitteena, jos se ei lapsella kiinnosta. Vaikka totta kai jossain vaiheessa sekin opetellaan, fiksu vanhempi odottelee oman lapsensa herkkyyskausia. Parhaiten lapsi kehittyy, kun opetellaan sitä mikä on milloinkin "se juttu".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mies oppi lukemaan 4-vuotiaana, itse vasta 7-vuotiaana koulussa. Minulla on lukiosta 9 ka ja eximian paperit ja akateeminen tutkinto. Mieheni sai lukiosta C:n paperit ja kävi ammattikoulun.

Taitaa olla niin, että on aivan sama, milloin oppii lukemaan, sillä se ”akateeminen” kehitys voi tyssätä vasta paljon myöhemmällä iällä, sitten kun siitä olisi jotain hyötyä olla kiinnostunut kirjoista.

Tuo nyt ei kerro välttämättä yhtään mistään mitään. Ehkä miehesi ei pitänyt ylioppilaskirjoituksissa menestymistä yhtä tärkeänä kuin sinä, vaikka potentiaalia olisi enemmän. Saatat olla myös kunnianhimoisempi ja motivoituneempi "menestymään".

Koulutustaso ei myöskään korreloi läheskään aina älykkyyden kanssa. Mies saattaa silti olla teistä se älykkäämpi, mutta on vaan muiden silmiin ns. alisuoriutuja, koska ei pidä korkeakoulututkintoa tavoittelemisen arvoisena.

Itse asiassa olin itsekin alisuoriutuja. En koskaan jaksanut lukea kokeisiin, enkä lukenut kirjoituksiinkaan. Yliopistoonkin pääsin tuurilla. Veljeni oppi myös vasta koulussa lukemaan ja on nyt lääketieteen alalla tohtori. En sitten tiedä, mitä se kertoo meidän perheestämme, mutta meillä ei vanhemmat leikkineet kanssamme koulua tai juuri mitään. Kyllä meille luettiin, mutta me emme kai olleet tarpeeksi älykkäitä oppimaan ennen kouluikää. Silti koulu sujui erinomaisesti ilman ponnisteluja.

Vierailija kirjoitti:

553 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata. Tabletti ja älypuhelin kouraan vaan niin passivoituu jo pienenä, eikä tarvitse keksiä mitään aktiviteetteja. Eikun.

Hyvin kiteytetty, tätähän tämä asenne tuntuu täällä olevan. Ylipäänsä voi ihmetellä miksi Suomessa lapsi saa olla esim. musikaalisesti tai liikunnallisesti lahjakas, mutta heti kun puhutaan matematiikasta ja lukemisesta, parku on kova. Monikielisyys ja kielikylvyt (joka on myös yksi kognitiivisen kehittämisen muoto) vielä jotenkin siedetään.

Ylipäänsä ihmetyttää miksi suomalaiset ovat niin pessimistisiä lastensa suhteen: ikäänkuin esim. leikkimielinen matematiikan opettelu olisi jotenkin pois kuralätäköissä hyppimisestä tai mekaniikkasarjojen rakentelu ja piirtäminen olisivat toisilleen vastakkaisia. Monissa maissa ihmiset ovat hyvillään siitä jos lapsi on lahjakas, täällä sitä saa melkein pyydellä anteeksi.

Suomalainen versio tanskalaisesta Janten laista jonka nähdään yleisemminkin kuvaavan pohjoismaista henkistä ilmapiiriä?

Älä luule, että sinä olet jotain.

Älä luule, että sinä kelpaat johonkin.

Yksilö ei saa menestyä ja kaikki menestys on väärin. Ja aivan varmasti yksilön menestys on jotenkin muilta pois.

Pertti Linkola joka voidaan varmaan laskea itsekin huippuälykkäisiin kirjoitti että ekologisessa yhteiskunnassa akateemisesti menestyvälle ei pidä antaa mitään etuoikeuksia. Ylimielisyys ja kuvitelmat että menestys kokeissa antaa etuoikeuksia otetaan tehokkaasti pois kun se tuokin vain lisää velvollisuuksia. Toisaalta se on tehokas tapa mitata motivaatiota ja seuloa timantit.

No en minä tunne kyllä ketään joka opettaa alle kouluikäiselle mitään noista mainitsemistasi asioista.

Meillä kuitenkin on vähän opeteltu englantia. Erinäisiä sanoja sieltä täältä. Muksun paras kaveri on puoliksi englantilainen, joten miksi ei siinä siivellä sitten menisi... Molemmat nyt 5v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älykkyys on geeneissä ja sitä on paljon tutkittu. Lapsen kehitystä nopeuttavalla kasvatustavalla ei onnistu tekemään lapsista Newtoneita tai Einsteinejä, mutta sillä kutakuinkin voi edistää lapsen informaation omaksumiskykyä ja motoriikkaa. Tieteellisesti todistettu paras tapa kehittää älykkyyttä lapsella on soitinmusiikki harrastuksena.

Entäs sitten jos lapsi ei ole musikaalinen? Musikaalisuuskin on lahja jota tai ei ole eikä sitä voi väkisin kehittää.

Kyllä voi.

Musikaalisuus pikku hiljaa kehittyy musiikin harrastaessa, lapsen ei tarvitse "pysyä sävelessä" kun aloittaa. Ajattelukyky kehittyy kun lapsi omaksuu uusia asioita nuotteja lukemalla ja kuuntelemalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen, miksi nykyvanhemmille nimenomaan akateemiset taidot ovat niin tärkeitä, kun oikeasti paljon tärkeämpää lapsen elämän olisi sosiaaliset taidot, tunnetaidot, stressinsietokyky jne. Niihin kannattaa lapsen kanssa panostaa enemmän kuin esim. Kolmevuotiaan kanssa lukuharjoituksiin.

Noita muita kun oppii ihan elämällä normaalia elämää. Ei niitä tarvitse erikseen opettaa tai niihin panostaa, ellei kyseessä ole esim. autisti. Stressinsietokyky on taas enemmän riippuvainen temperamenttisia kuin opituista taidoista, etenkin lapsilla.

Vilpitön kiitos!!! :)

Joskus ihmetellyt tätä nykyistä varhaiskasvatuksen läpäisevää sosiaaliset taidot ja tunnetaidot -korostusta. Kun oma lapsi omaksunut oikeanlaiset käyttäytymismallit lähellä olevien ihmisten esimerkeistä ilman että niitä pitäisi kauheasti opettaa.

Samalla tavalla kuin lapsi oppii yleisen elämänasenteen: onko elämä päivästä toiseen kärsimistä vai onko maailma täynnä mahdollisuuksia. Ei sitäkään varsinaisesti opeteta kuin hyvin satunnaisesti joidenkin elämäntapahtumien yhteydessä. Tapa jolla asioista puhutaan ja miten maailmaa hahmotetaan on siinä mielessä tärkeämpää.

Toki perheet ovat erilaisia. Ehkä joillekin nuo tunnetaidot ovat sitten uutta.

Tuo nykyinen panostus johtuu esimerkiksi siitä, että tunnetaidot suojaavat mm. masennukselta, ja Suomessa on aika hurjat prosentit sen suhteen.

Osalle vanhemmista empatia, tunteiden hyväksyminen, sanoittaminen ja lapsen rauhoittaminen tulee luonnostaan, osalle ei. Tämä riippuu siitä miten omiin tunteisiin on reagoitu omien vanhempien taholta. Ihan hyvä että asiaan panostetaan varhaiskasvatuksessa, jossa lapsi on kuitenkin suhteellisen isoissa ryhmissä ja konflikteja syntyy helposti. Kyllä siellä päiväkodissa on toli musiikkikasvatusta, liikuntakasvatusta, tiedekasvatusta jne., mutta ne ovat yhtä tyhjän kanssa jos ei mietitä tietoisesti miten autetaan lapsia selviämään tunteidensa kanssa yli 20 hengen ryhmissä.

Pakko vain kertoa, että kyllä munkin 2-vuotias (2v 2kk) tunnistaa kaksi kirjainta (o ja b). En mä kyllä silti vielä tiedä, tuleeko siitä seuraava Eistein. Lapsi nimittäin harvoin pysyy paikallaan. En juokse sen perässä kirjan enkä potan kanssa. Ei se vielä pottaile sujuvasti. Olen miettinyt pitäiskö syodä ja lukea kirjaa, niin että lapsi istuu potalla. Pysyis paikallaan ja syömisen voisi käynnistää suolen toiminnan, ja sitten voisin antaa tarroja tai pikkuleluja, jos tuotosta tulee.

Lapselle on hyväksi oppia soittamaan esim instrumentteja jo 3 vuotiaana

esim kitaraaa

turha mitään leikkiä ja laiskottelua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen, miksi nykyvanhemmille nimenomaan akateemiset taidot ovat niin tärkeitä, kun oikeasti paljon tärkeämpää lapsen elämän olisi sosiaaliset taidot, tunnetaidot, stressinsietokyky jne. Niihin kannattaa lapsen kanssa panostaa enemmän kuin esim. Kolmevuotiaan kanssa lukuharjoituksiin.

Noita muita kun oppii ihan elämällä normaalia elämää. Ei niitä tarvitse erikseen opettaa tai niihin panostaa, ellei kyseessä ole esim. autisti. Stressinsietokyky on taas enemmän riippuvainen temperamenttisia kuin opituista taidoista, etenkin lapsilla.

Vilpitön kiitos!!! :)

Joskus ihmetellyt tätä nykyistä varhaiskasvatuksen läpäisevää sosiaaliset taidot ja tunnetaidot -korostusta. Kun oma lapsi omaksunut oikeanlaiset käyttäytymismallit lähellä olevien ihmisten esimerkeistä ilman että niitä pitäisi kauheasti opettaa.

Samalla tavalla kuin lapsi oppii yleisen elämänasenteen: onko elämä päivästä toiseen kärsimistä vai onko maailma täynnä mahdollisuuksia. Ei sitäkään varsinaisesti opeteta kuin hyvin satunnaisesti joidenkin elämäntapahtumien yhteydessä. Tapa jolla asioista puhutaan ja miten maailmaa hahmotetaan on siinä mielessä tärkeämpää.

Toki perheet ovat erilaisia. Ehkä joillekin nuo tunnetaidot ovat sitten uutta.

Tuo nykyinen panostus johtuu esimerkiksi siitä, että tunnetaidot suojaavat mm. masennukselta, ja Suomessa on aika hurjat prosentit sen suhteen.

Osalle vanhemmista empatia, tunteiden hyväksyminen, sanoittaminen ja lapsen rauhoittaminen tulee luonnostaan, osalle ei. Tämä riippuu siitä miten omiin tunteisiin on reagoitu omien vanhempien taholta. Ihan hyvä että asiaan panostetaan varhaiskasvatuksessa, jossa lapsi on kuitenkin suhteellisen isoissa ryhmissä ja konflikteja syntyy helposti. Kyllä siellä päiväkodissa on toli musiikkikasvatusta, liikuntakasvatusta, tiedekasvatusta jne., mutta ne ovat yhtä tyhjän kanssa jos ei mietitä tietoisesti miten autetaan lapsia selviämään tunteidensa kanssa yli 20 hengen ryhmissä.

Suurkiitos selvennyksistä, oma lapsi merkittävän paljon pienemmässä ryhmässä (tervetuloa maaseudulle...) joten avaa tätä vähän toisella tavalla.

En tarkoita seuraavaa keljuiluna, mutta missä Suomessa on tiedekasvatuspainotteista varhaiskasvatusta? Ulkomailla noihin STEM-tarhoihin törmää, mutta Suomessa? Muut puhutut painotukset ovat kyllä tuttuja.

Luin paljon lapsille heidän ollessaan alle kouluikäisiä. Molempia kiinnosti kovasti kirjaimet ja tästä syystä meillä molemmat osasivat kaikki kirjaimet  3-4 vuotiaana. Tyttö sitten oppi ihan itsestään 4-vuotiaana lukemaan.

Siinä olen aloittajan kanssa samaa mieltä, että väkisin tuputtaminen ei ole järkevää eikä tarpeellista tuossa iässä, mutta jos lapsi kyselee ja häntä itseään kiinnostaa, niin silloin voi asioita opettaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älykkyys on geeneissä ja sitä on paljon tutkittu. Lapsen kehitystä nopeuttavalla kasvatustavalla ei onnistu tekemään lapsista Newtoneita tai Einsteinejä, mutta sillä kutakuinkin voi edistää lapsen informaation omaksumiskykyä ja motoriikkaa. Tieteellisesti todistettu paras tapa kehittää älykkyyttä lapsella on soitinmusiikki harrastuksena.

Entäs sitten jos lapsi ei ole musikaalinen? Musikaalisuuskin on lahja jota tai ei ole eikä sitä voi väkisin kehittää.

Mistä näitä täysluuserin ON/OFF-asenteella varustettuja ihmisiä nousee? Maailmanluokan huippumusikaalisuus vaatii varmaankin jo geneettistä lahjakkuutta, mutta kuka tahansa normaali lapsi voi harrastaa musiikkia. Tai liikuntaa. Tai piirtämistä. Vaikka ei huippu-urheilijaksi tai -taiteilijaksi ikinä päätyisi.

Juuri kuvattu asenne riepoo näissä keskusteluissa: kun ei ole "lahjoja" ei kannata edes yrittää. Lapsen kanssa ei koskaan kannata yrittää eikä kehittää mitään. Ei ei ei.

Lapsen ns.menestys ja aikainen nerokkuus nostavat vanhempien statusta. Mistään muusta ei ole kysymys. Ihminen oppii paskalla käymään pöntöllä ennen kouluikää ja muutkin taidot. Älkää vouhottako niistä lapsistanne!!

Ei lapselle tarvitse opettaa lukemista. Se oppii sen itsestään, ja todella pienenä. Epätoivoinen opettaminen ei auta yhtään mitään missään asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä on älytöntä että myös jo puolivuotiaita opetetaan potalla käymään, juuri ja juuri kun pystyvät edes istumaan.

Ei ne yökuivaksi opi ennen 1,5-3 sillä se ei ole oppimista vaan aivojen ja kehon kypsymistä. Oma lapseni on nyt yökuiva 1v 8kk, aamupissa tulee nätisti pottaan mutta ei halua muita pottaan tehdä ja isompikin hätä tulee milloin sattuu joten ei voi potalla koko päivää istuttaa. Jollain naama rutistuu ennen kakkaa joten voi ohjata potalle, omalla ei toivoakaan että mistään arvaisi ennenkuin on jo vaipassa. Potalla istutus toimii niillä joiden kakaran vatsa toimii kellontarkasti ja se näkyy naamasta milloin vääntää.

Joten tässä nyt odotetaan että lapsi itse hoksisi että kakka on tulossa ja ilmaisisi sen, koska puhuu jo kolmen sanan lauseita ja yhdyssanoja. että tälläinen vessa-avautuminen täältä.

Meillä ihan samanlainen tapaus ja samanikäinen, voisi olla hyvinkin minun kirjoitus. Kahden kesken puhuu neljän sanan lauseita, tai hyvin tutussa seurassa. On yökuiva, mutta ei päiväkuiva. Tulee myös yhdyssanoja. Mukava kuulla että joillain muillakin näin päin. Kokoajan sellainen olo, että tekee jotain väärin näiden pottailujen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

No en minä tunne kyllä ketään joka opettaa alle kouluikäiselle mitään noista mainitsemistasi asioista.

Meillä kuitenkin on vähän opeteltu englantia. Erinäisiä sanoja sieltä täältä. Muksun paras kaveri on puoliksi englantilainen, joten miksi ei siinä siivellä sitten menisi... Molemmat nyt 5v

Jaa-a, oma 5-vuotias kolmikielinen, osaa laskea suurinpiirtein alle 20 numeroyksikön laskuja (13+6, 19-5) sekä jossakin määrin kirjoittaa ja lukea kahdella kielellä.  Päälle n. 5-vuotiaan tasolle soveltuva käsitys maantieteestä (tietää missä Afrikka, Kiina), biologiasta, historiasta jne.

Asumme englanninkielisessä maassa, jossa koulu alkaa aiemmin kuin Suomessa.  Lisäksi oma lapsi pääsi ns. lahjakkaiden luokalle.  Sen puitteissa kuvailtuja asioita pidetään kuitenkin ihan *normaaleina* tässä kehitysvaiheessa (poikkeuksena perheestä johtuva monikielisyys).

Tarkoitus ei ole elvistellä omalla lapsella, vaan todeta että myös *eri alueiden välillä* on merkittäviä eroja sen suhteen mitä 5-vuotiaan *oletetaan* osaavan ja mitä ei.  Toki läksyjä on enemmän kuin Suomessa, mutta myös puissa kiipeilyyn, uimiseen ja jalkapalloon jää aikaa.  Käsittääkseni lahjakkaat nuoret eivät täällä ole sen masentuneempia kuin nuoret Suomessa keskimäärin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

553 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata. Tabletti ja älypuhelin kouraan vaan niin passivoituu jo pienenä, eikä tarvitse keksiä mitään aktiviteetteja. Eikun.

Hyvin kiteytetty, tätähän tämä asenne tuntuu täällä olevan. Ylipäänsä voi ihmetellä miksi Suomessa lapsi saa olla esim. musikaalisesti tai liikunnallisesti lahjakas, mutta heti kun puhutaan matematiikasta ja lukemisesta, parku on kova. Monikielisyys ja kielikylvyt (joka on myös yksi kognitiivisen kehittämisen muoto) vielä jotenkin siedetään.

Ylipäänsä ihmetyttää miksi suomalaiset ovat niin pessimistisiä lastensa suhteen: ikäänkuin esim. leikkimielinen matematiikan opettelu olisi jotenkin pois kuralätäköissä hyppimisestä tai mekaniikkasarjojen rakentelu ja piirtäminen olisivat toisilleen vastakkaisia. Monissa maissa ihmiset ovat hyvillään siitä jos lapsi on lahjakas, täällä sitä saa melkein pyydellä anteeksi.

Suomalainen versio tanskalaisesta Janten laista jonka nähdään yleisemminkin kuvaavan pohjoismaista henkistä ilmapiiriä?

Älä luule, että sinä olet jotain.

Älä luule, että sinä kelpaat johonkin.

Yksilö ei saa menestyä ja kaikki menestys on väärin. Ja aivan varmasti yksilön menestys on jotenkin muilta pois.

Pertti Linkola joka voidaan varmaan laskea itsekin huippuälykkäisiin kirjoitti että ekologisessa yhteiskunnassa akateemisesti menestyvälle ei pidä antaa mitään etuoikeuksia. Ylimielisyys ja kuvitelmat että menestys kokeissa antaa etuoikeuksia otetaan tehokkaasti pois kun se tuokin vain lisää velvollisuuksia. Toisaalta se on tehokas tapa mitata motivaatiota ja seuloa timantit.

Vaikea pitää Linkolaa huippuälykkäänä, pikemminkin joissakin piireissä hehkutettuna messiashahmona. Ei liity älyyn. Se mitä sinä taas ehdotat tuottaa vain laaja-alaista köyhyyttä ja orjuutta.

Jaa-a. Minä tiedän yhden, joka puhuu vauvalleen pelkkää sössöenglantia. Että tulee "kaksikielinen" lapsi sitten. En tiedä mitä sillä sitten yritetään saavuttaa - että lapsi turhautuu kun tulee aika opetella koulussa englantia, kun osaa jo? Tai ei ikinä opi kunnolla, kun on tottunut vanhempansa kielioppivirheisiin ja pieneen sanavarastoon?

Vierailija kirjoitti:

Jaa-a. Minä tiedän yhden, joka puhuu vauvalleen pelkkää sössöenglantia. Että tulee "kaksikielinen" lapsi sitten. En tiedä mitä sillä sitten yritetään saavuttaa - että lapsi turhautuu kun tulee aika opetella koulussa englantia, kun osaa jo? Tai ei ikinä opi kunnolla, kun on tottunut vanhempansa kielioppivirheisiin ja pieneen sanavarastoon?

Kamalaa. Tuossa jää puuttumaan niin paljon oman äidinkielen mukana tulevaa tunneilmaisua ja sävyjä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä. En myöskään usko, että se on hyväksi. Lapsen aivot on plastiset ja ottavat leikkimisen kautta paljon ulottuvuuksia, mielikuvitusta ja meille näkymätöntä. Aikuisten asioita opettamalla lapsi "Putkinäköistyy" liian aikaisin.

Mä taas en usko tähän ollenkaan. Usein on niin, että taitojen oppiminen tukee uusien taitojen oppimista.

Ongelma onkin siinä, että ne oikeasti kehitystasolle ominaiset asiat voivat jäädä oppimatta. Tiedän tapauksen, jossa lapsi osaa tunnistaa kaikki ohimenevät automerkit muttei osaa käydä potalla tai pukea vaatteita päälle. Myös syömisen opettelu on jäänyt paitsioon.

Missään ei ole sanottu, että jos tuo lapsi ei olisi oppinut automerkkejä hän olisi oppinut potalla käymisen tai pukemisen. Puhumatta syömisestä. Vai väitätkö, että ruokailun sijaan heillä lueteltiin autoja? Lounas jäi väliin kun ikkunasta tuijotettiin vain autoja? Kyllä aivot ja taidot kehittyvät, vaikka jotain erikoistaitoja joku lapsi oppisikin nuorena. Varsinkin jos ne opetetaan myönteisissä ympäristöissä.

Mitä enemmän aivoja käyttää sen tehokkaammiksi ne tulevat. Vaikka saattaisi kuvitella kuinka jotenkin vapaa leikki on ainoa hyvä tapa, niin oikeasti oppiminen tapahtuu lapsilla, matkimalla muita.Eli muut opettavat esimerkillä. Sekä aikuiset, että muut lapset. Jos lapsi ei ole valmis oppimaan, se tulee esille sillä ettei hän opi. Mutta jos hän oppi se tarkoittaa, että hänen aivonsa olivat valmiit sille tasolle.

Ei ole rajaa oppimiselle määrässä. Ihminen voi oppia kieliä, käytöksiä, taitoja, liikkeitä jne. niin paljon kun jaksaa opetella. Vanhat taidot tukevat sitten uusien oppimista. Ihan pienestä lapsesta vanhuuteen. Turha pelätä aivojen täyttymistä, jos homma on mieleistä ja vapaaehtoista.