Lue keskustelun säännöt.
Mikä pakkomielle joillakin vanhemmilla on opettaa 2-vuotias lukemaan, laskemaan, tekemään 100 palan palapelejä ym ym.
15.02.2018 |
Lasten kasvattaminen tuntuisi olevan nykyään kilpailua siitä, kenen lapsi on eniten ikätasoaan edellä tiedoissa ja taidoissa. 2-vuotiaille opetetaan hiki hatussa lukemista, numeroita, laskutoimituksia yms.
Mikä kiire?
Kommentit (167)
Ei kukaan jaksa opettaa pientä lasta, jolla ei ole kykyä tuollaisten asioiden oppimiseen. Ne lapset, joita "opetetaan", ovat luultavasti osoittaneet itse ensin kiinnostusta ja kykyä oppimiseen. Mitä vikaa tässä muka on?
Ero eri lasten(kin) älykkyydessä taitaa olla vielä tabu. Älykäs oppii yleensä aiemmin asioita, ihan itsekseenkin, kuin matalammalla älyllä varustettu yksilö. Ikävä totuus. Ihmisiä on erilaisia.
On vain hienoa, että vanhempi tukee lasta asioissa, jotka häntä kiinnostavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain luin että esikoiset pärjäävät koulussa paremmin kuin nuoremmat sisarukset koska vanhemmilla on tarmoa antaa heille virikkeitä.että kyllä virikkeitä kannattaa antaa. Lukea paljon, laulaa, palapelejä, miksei kirjaimiakin leikkisästi. Lapsi nauttii yhdessä puuhailusta jos vain vanhempi tekee sen hauskasti.
Itse olen 4v nä alkanut katsella lasten kanssa hauskoja aapisia ja esikoinen oppi lukemaan täytettyään 5. Nuorempi ei ollut niin kiinnostunut ja oppi sitten vasta kunnolla koulussa. Lukemaan aiemmin oppineella on ollut enemmän tietoa kaikesta koska ehti lukea valtavan määrän akuankkoja jne jo ennen koulua. Muualla maailmassa kirjaimia aletaan jo esitellä lapsille 3v nä koulussa.
Että miksi pitää olla niin mustavalkoinen? Jos 4v katsoo vartin aapista päivässä, se ei estä häntä olemasta 99,99% ajastaan huoleton lapsi!
4v on vähän eri asia kuin 2v lukemassa aapista..
Mun 2v lempikirja on minun vanha aapinen. Ei me sieltä varsinaisesti mitään opetella, tykkää niistä kuvista ja kirjaimistakin.
Eiköhän pääasia liene, että oli ikä mikä tahansa, niin luettaisiin sellaisia kirjoja mitkä lapsella kiinnostavat..
Ihmettelen, miksi nykyvanhemmille nimenomaan akateemiset taidot ovat niin tärkeitä, kun oikeasti paljon tärkeämpää lapsen elämän olisi sosiaaliset taidot, tunnetaidot, stressinsietokyky jne. Niihin kannattaa lapsen kanssa panostaa enemmän kuin esim. Kolmevuotiaan kanssa lukuharjoituksiin.
Vähän samaan kastiin menee nämä jotka väenvängällä puhuu lapselle pääosin englantia kotona vaikka se ei olisi puhujan äidinkieli. Mutta kun mamma on aina ollut niin hyvä englannissa ja lapset pitää kansainvälistää!! Ei näitä onneksi paljon ole mutta joskus av:llakin törmää
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen, miksi nykyvanhemmille nimenomaan akateemiset taidot ovat niin tärkeitä, kun oikeasti paljon tärkeämpää lapsen elämän olisi sosiaaliset taidot, tunnetaidot, stressinsietokyky jne. Niihin kannattaa lapsen kanssa panostaa enemmän kuin esim. Kolmevuotiaan kanssa lukuharjoituksiin.
Millä tavoin nämä ovat vastakkaisia? Kumpaakin voi opettaa samaan aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joillekin tuntuu olevan katastrofi, jos kaverin lapsi on kiinnostunut kirjaimista 2-vuotiaana ja oma lapsi vain hyppii lätäköissä. Sitä kompensoidaan sitten ostamalla aakkospalikoita ja kirjainkortteja ja tuputtamalla väkisin kirjaimia pienen kalloon. Kysellään joka paikassa ”mikäs kirjain se tuossa on?”
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen, miksi nykyvanhemmille nimenomaan akateemiset taidot ovat niin tärkeitä, kun oikeasti paljon tärkeämpää lapsen elämän olisi sosiaaliset taidot, tunnetaidot, stressinsietokyky jne. Niihin kannattaa lapsen kanssa panostaa enemmän kuin esim. Kolmevuotiaan kanssa lukuharjoituksiin.
Noita muita kun oppii ihan elämällä normaalia elämää. Ei niitä tarvitse erikseen opettaa tai niihin panostaa, ellei kyseessä ole esim. autisti. Stressinsietokyky on taas enemmän riippuvainen temperamenttisia kuin opituista taidoista, etenkin lapsilla.
Siksi monet "panostavat" enemmän akateemisiin taitoihin. Ja niiden harjoittelussa ei ole mitään vikaa, päinvastoin.
Joidenkin huolii taitaa olla ainoastaan siinä, ettei ole kivaa jos se oma lapsi on ainoa, joka ei osaa lukea kouluun mennessä. Antakaa silti muiden harjoitella, sekin on Ok jos joku ei osaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyään jokaisen ylemmän keskiluokan perheen lapset ovat näitä erityislahjakkaita, jotka itse haluavat oppia lukemaan ja laskemaan 2-vuotiaina. Vanhemmilla ei ole osaa, eikä arpaa siinä, jos Petteri tai Annika 1,5-vee haluaa tietää, miten kompostori toimii. Ne on vaan niin kiinnostuneita!
Ironia ironiana mutta tuo ei välttämättä ole sattumaa. Jos lapsi sattuu syntymään perheeseen, jossa isketään tabletti käteen ja käsketään pelaamaan angry birdsiä 24/7 ettei kukaan häiriinny, luontainen kiinnostus kaikkeen kuolee.
Jos taas lapsi syntyy perheeseen, jossa rohkaistaan tutkimaan ja kokeilemaan asioita sekä esim. puhumaan tunteista, näkyyhän se lapsen suhteessa ulkomaailmaankin. Plus totta kai vanhempien kiinnostukset ohjaavat myös lasta ilman tietoista ohjaustakin: jos vanhemmat harrastavat musiikkia, lapsi ei välttämättä kiinnostu tähtitieteestä; jos vanhemmat viihtyvät puutarhassa, kompostori voi hyvinkin kiinnostaa lasta. Ei tämä ole kovin vaikeaa ymmärtää.
Mun esikoiseni oppi aakkoset 1,5 vuoden iässä. Meillä oli aakkospalapeli, jota lapsi rakasti. Ei hänestä kuitenkaan ihmelasta tullut, oppi lukemaan 5-vuotiaana ja on varsin hyvä loogisessa päättelyssä, mutta ihan normitenava on. Itsehillinnän kanssa on tekemistä nyt eskariuhmassa, mutta eivät nämä asiat mitenkään aakkosten oppimiseen liity.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä. En myöskään usko, että se on hyväksi. Lapsen aivot on plastiset ja ottavat leikkimisen kautta paljon ulottuvuuksia, mielikuvitusta ja meille näkymätöntä. Aikuisten asioita opettamalla lapsi "Putkinäköistyy" liian aikaisin.
Mä taas en usko tähän ollenkaan. Usein on niin, että taitojen oppiminen tukee uusien taitojen oppimista.
Ongelma onkin siinä, että ne oikeasti kehitystasolle ominaiset asiat voivat jäädä oppimatta. Tiedän tapauksen, jossa lapsi osaa tunnistaa kaikki ohimenevät automerkit muttei osaa käydä potalla tai pukea vaatteita päälle. Myös syömisen opettelu on jäänyt paitsioon.
Olen pahoillani mutta en usko sinua. Automerkkien opettelu nyt on turhinta mahdollista triviaalitietoa, mutta yleisellä tasolla ne lapset jotka eivät osaa käydä potalla, pukea päälleen tai syödä, tulevat ihan muista kuin näistä tiedonhankintaa rohkaisevista perheistä. Sori nyt vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä. En myöskään usko, että se on hyväksi. Lapsen aivot on plastiset ja ottavat leikkimisen kautta paljon ulottuvuuksia, mielikuvitusta ja meille näkymätöntä. Aikuisten asioita opettamalla lapsi "Putkinäköistyy" liian aikaisin.
Mä taas en usko tähän ollenkaan. Usein on niin, että taitojen oppiminen tukee uusien taitojen oppimista.
Ongelma onkin siinä, että ne oikeasti kehitystasolle ominaiset asiat voivat jäädä oppimatta. Tiedän tapauksen, jossa lapsi osaa tunnistaa kaikki ohimenevät automerkit muttei osaa käydä potalla tai pukea vaatteita päälle. Myös syömisen opettelu on jäänyt paitsioon.
Olen pahoillani mutta en usko sinua. Automerkkien opettelu nyt on turhinta mahdollista triviaalitietoa, mutta yleisellä tasolla ne lapset jotka eivät osaa käydä potalla, pukea päälleen tai syödä, tulevat ihan muista kuin näistä tiedonhankintaa rohkaisevista perheistä. Sori nyt vaan.
Olin juuri kirjoittamassa samaa.
Toki tuo voi olla tottakin, jos lapsella joku autismin kirjon häiriö. On kuitenkin tyhmää käyttää esimerkkinä jotain marginaalitapausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies oppi lukemaan 4-vuotiaana, itse vasta 7-vuotiaana koulussa. Minulla on lukiosta 9 ka ja eximian paperit ja akateeminen tutkinto. Mieheni sai lukiosta C:n paperit ja kävi ammattikoulun.
Taitaa olla niin, että on aivan sama, milloin oppii lukemaan, sillä se ”akateeminen” kehitys voi tyssätä vasta paljon myöhemmällä iällä, sitten kun siitä olisi jotain hyötyä olla kiinnostunut kirjoista.
Meidän 2v 2kk on ollut jo useamman kuukauden tosi kiinnostunut kirjaimista ja numeroista, enkä nyt ole ajatellut, että siinä on mitään pahaa. Osaa laskea kymmeneen ja tunnistaa ison osan aakkosista, innoissaan luettelee kirjain kirjaimelta sanoja. Ylipäätään kirjat on hänelle siellä tärkeimpien juttujen listalla, joten siinähän niitä kirjaimia näkyy, ja tietysti kiinnostuu tekstistä siinä missä kuvistakin. Lukuhetkiä pitää päivässä olla paljon, ja tuntuu innostuvan melkein enemmän uudesta kirjasta kuin lelusta. Mutta nämä on yksilöllisiä juttuja. Olin itse pienenä samanlainen, opin lukemaan hyvissä ajoin ennen kouluikää, itse asiassa muistan vieläkin sen ihmeellisen elämyksen, kun kirjaimet vaan alkoivat järjestyä sanoiksi. Samoin yksi ystäväni oppi lukemaan jo nelivuotiaana, ja hänen molemmat lapsensa lukivat sujuvasti viiden iässä.
Jos vanhemmat "pakottavat" pikkulasta opettelemaan tiettyjä taitoja ennen niille soveltuvaa ikäkautta, siinä mennään varmasti metsään ja luodaan lapsellekin lukematon määrä mahdollisuuksia epäonnistua, mikä taas ei varmaan jatkossa lisää innostusta näiden taitojen opetteluun. Mutta jos se into oppia lähtee lapsesta itsestään, niin mitä sitä jarruttelemaan. Ehkä sitten, jos kiinnostuksen kohteet ovat hyvin kapeita, voidaan miettiä, mistä se johtuu, ja tarvitsisiko lapsi tukea muiden ikäkaudelleen ominaisten taitojen opettelussa. Joku tuolla aiemmin kertoi lapsesta, joka osaa valtavan määrän automerkkejä muttei osaa pukeutua. Kyllä tuo oma tenava ainakin jo sujuvasti riisuu vaatteitaan ja helpompia (tarralliset kengät, hattu, hanskat ym.) saa jo ihan itse päälleen. Samoin lapsi on fyysisesti aika ketterän sorttinen. Viime kesänä meinasi jo itseä hirvittää, kun halusi aina mennä kävelemään käytännössä umpimetsään reitille, jossa osa nousuista ja laskuista on itsellekin aika haasteellisia (joutuu ottamaan käsiä avuksi), varsinkin kun oli samalla pidettävä lapsesta kiinni jostain kohtaa, ettei muksahda rinnettä alas. Onneksi suostui sitten jyrkimmissä laskuissa istumaan siihen mäkeen, odottamaan että äiti peruuttaa muutaman askeleen ja sitten kädestä kiinni pitäen yhdessä taas alaspäin :D
Potta-asioista, kyllä minäkin pistin lapsen potalle siinä vaiheessa, kun oppi istumaan kunnolla. Eihän sinne läheskään aina mitään tullut, mutta kunhan totuteltiin istumaan siinä ja katseltiin vaikka kirjoja samalla. Jos jotain saalista tuli, se oli juhlan paikka :) Jossain vaiheessa tuli totaalistoppi eikä halunnut potalle ollenkaan. Silloin ei pakotettu, ja innostus sitten palasikin takaisin. Nyt ei potalle suostu kuin hoidossa, kotona pitää käydä "isolla pytyllä" supistajan kanssa, ja sehän on ihan fine :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mies oppi lukemaan 4-vuotiaana, itse vasta 7-vuotiaana koulussa. Minulla on lukiosta 9 ka ja eximian paperit ja akateeminen tutkinto. Mieheni sai lukiosta C:n paperit ja kävi ammattikoulun.
Taitaa olla niin, että on aivan sama, milloin oppii lukemaan, sillä se ”akateeminen” kehitys voi tyssätä vasta paljon myöhemmällä iällä, sitten kun siitä olisi jotain hyötyä olla kiinnostunut kirjoista.
Kyllä varhainen kehitys akateemisten taitojen suhteen korreloi vahvasti myöhempäänkin menesteykseen. Teilläsitten tietysti poikkeus. Jokainen tilasto pitää sisällään niitä.
Mikä sitten on kausaliteetti, on toinen kysymys.
Se on ainakin tilastojen valossa selvä, että lukeminen kehittää lasta.
Oma filosofinen kysymyksensä on tietysti, mitä on menestys ylipäänsä. Ehkä miehesi on onnellinen ja se jos jokin on menestystä.
Olen opettanut lukemista meidän 2,5-vuotiaalle aapisesta. Tulos: osaa lukea kaksikirjaimisia sanoja ja arvata millä kirjaimella sana alkaa, jos sen sanoo hitaasti. Hän on haka keksimään itse tarinoita ja on puhunut polveilevia monen lauseen virkkeitä jo pitkään. Leikittelee sanoilla ja käsitteillä tosi hauskasti. Luemme hänelle nykyisin 4-5-vuotiaille tarkoitettuja kirjoja. Potalle laitoin heti, kun oppi istumaan, niin kuin tehdään köyhemmissäkin maissa, joissa vaippoihin ei ole varaa. On nyt kokonaan kuiva. Lapsi on hurjan sosiaalinen. Siihen miten leikkii muiden lasten kanssa emme mene tietenkään ohjaamaan. Ihan normaalia touhotusta ja leikkiä näkyy olevan kamujen kanssa ja itsekseen.
Ai niin. Me vanhemmat olemme tutkijoita ja kirjallisuuden suurkuluttajia. Meillä myös puhutaan ja lauletaan paljon.
Ja tässä menee meillä vikaan (täydennä lause).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä. En myöskään usko, että se on hyväksi. Lapsen aivot on plastiset ja ottavat leikkimisen kautta paljon ulottuvuuksia, mielikuvitusta ja meille näkymätöntä. Aikuisten asioita opettamalla lapsi "Putkinäköistyy" liian aikaisin.
Mä taas en usko tähän ollenkaan. Usein on niin, että taitojen oppiminen tukee uusien taitojen oppimista.
Ongelma onkin siinä, että ne oikeasti kehitystasolle ominaiset asiat voivat jäädä oppimatta. Tiedän tapauksen, jossa lapsi osaa tunnistaa kaikki ohimenevät automerkit muttei osaa käydä potalla tai pukea vaatteita päälle. Myös syömisen opettelu on jäänyt paitsioon.
Olen pahoillani mutta en usko sinua. Automerkkien opettelu nyt on turhinta mahdollista triviaalitietoa, mutta yleisellä tasolla ne lapset jotka eivät osaa käydä potalla, pukea päälleen tai syödä, tulevat ihan muista kuin näistä tiedonhankintaa rohkaisevista perheistä. Sori nyt vaan.
Tuli kyllä sekin mieleen, että minkä ikäisen edes pitäisi olla vielä kuiva, saati osata pukea itse? 2-vuotiaan? Varmaan aika monilla 2-3-vuotiaana vielä harjoitellaan molempia, mutta sanavarasto saattaa olla jo hurjan laaja. Ja se sanavaraston sisältö tulee siitä mikä kiinnostaa, toisella automerkit, toisella muumilaakson asukkaat. Ja yksilöllistähän se sanavaraston kehittyminen, vanhempi ei voi pakolla opettaa sanoja.
553 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata. Tabletti ja älypuhelin kouraan vaan niin passivoituu jo pienenä, eikä tarvitse keksiä mitään aktiviteetteja. Eikun.
Hyvin kiteytetty, tätähän tämä asenne tuntuu täällä olevan. Ylipäänsä voi ihmetellä miksi Suomessa lapsi saa olla esim. musikaalisesti tai liikunnallisesti lahjakas, mutta heti kun puhutaan matematiikasta ja lukemisesta, parku on kova. Monikielisyys ja kielikylvyt (joka on myös yksi kognitiivisen kehittämisen muoto) vielä jotenkin siedetään.
Ylipäänsä ihmetyttää miksi suomalaiset ovat niin pessimistisiä lastensa suhteen: ikäänkuin esim. leikkimielinen matematiikan opettelu olisi jotenkin pois kuralätäköissä hyppimisestä tai mekaniikkasarjojen rakentelu ja piirtäminen olisivat toisilleen vastakkaisia. Monissa maissa ihmiset ovat hyvillään siitä jos lapsi on lahjakas, täällä sitä saa melkein pyydellä anteeksi.
Suomalainen versio tanskalaisesta Janten laista jonka nähdään yleisemminkin kuvaavan pohjoismaista henkistä ilmapiiriä?
Älä luule, että sinä olet jotain.
Älä luule, että sinä kelpaat johonkin.
Yksilö ei saa menestyä ja kaikki menestys on väärin. Ja aivan varmasti yksilön menestys on jotenkin muilta pois.
Vierailija kirjoitti:
Mun mies oppi lukemaan 4-vuotiaana, itse vasta 7-vuotiaana koulussa. Minulla on lukiosta 9 ka ja eximian paperit ja akateeminen tutkinto. Mieheni sai lukiosta C:n paperit ja kävi ammattikoulun.
Taitaa olla niin, että on aivan sama, milloin oppii lukemaan, sillä se ”akateeminen” kehitys voi tyssätä vasta paljon myöhemmällä iällä, sitten kun siitä olisi jotain hyötyä olla kiinnostunut kirjoista.
Tuo nyt ei kerro välttämättä yhtään mistään mitään. Ehkä miehesi ei pitänyt ylioppilaskirjoituksissa menestymistä yhtä tärkeänä kuin sinä, vaikka potentiaalia olisi enemmän. Saatat olla myös kunnianhimoisempi ja motivoituneempi "menestymään".
Koulutustaso ei myöskään korreloi läheskään aina älykkyyden kanssa. Mies saattaa silti olla teistä se älykkäämpi, mutta on vaan muiden silmiin ns. alisuoriutuja, koska ei pidä korkeakoulututkintoa tavoittelemisen arvoisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen, miksi nykyvanhemmille nimenomaan akateemiset taidot ovat niin tärkeitä, kun oikeasti paljon tärkeämpää lapsen elämän olisi sosiaaliset taidot, tunnetaidot, stressinsietokyky jne. Niihin kannattaa lapsen kanssa panostaa enemmän kuin esim. Kolmevuotiaan kanssa lukuharjoituksiin.
Noita muita kun oppii ihan elämällä normaalia elämää. Ei niitä tarvitse erikseen opettaa tai niihin panostaa, ellei kyseessä ole esim. autisti. Stressinsietokyky on taas enemmän riippuvainen temperamenttisia kuin opituista taidoista, etenkin lapsilla.
Vilpitön kiitos!!! :)
Joskus ihmetellyt tätä nykyistä varhaiskasvatuksen läpäisevää sosiaaliset taidot ja tunnetaidot -korostusta. Kun oma lapsi omaksunut oikeanlaiset käyttäytymismallit lähellä olevien ihmisten esimerkeistä ilman että niitä pitäisi kauheasti opettaa.
Samalla tavalla kuin lapsi oppii yleisen elämänasenteen: onko elämä päivästä toiseen kärsimistä vai onko maailma täynnä mahdollisuuksia. Ei sitäkään varsinaisesti opeteta kuin hyvin satunnaisesti joidenkin elämäntapahtumien yhteydessä. Tapa jolla asioista puhutaan ja miten maailmaa hahmotetaan on siinä mielessä tärkeämpää.
Toki perheet ovat erilaisia. Ehkä joillekin nuo tunnetaidot ovat sitten uutta.
Noita 2-vuotiaita lukemassa aapista ei ole kuin AV-trollien päässä. Kyllä 2-vuotiaat voivat oppia aakkoset, mutta jos puhutaan lukemisesta [ja kuka nyt ylipäänsä lukisi aapista nykypäivänä?], puhutaan automaattisesti vanhemmista lapsista. Get real.