Lue keskustelun säännöt.
Mikä pakkomielle joillakin vanhemmilla on opettaa 2-vuotias lukemaan, laskemaan, tekemään 100 palan palapelejä ym ym.
15.02.2018 |
Lasten kasvattaminen tuntuisi olevan nykyään kilpailua siitä, kenen lapsi on eniten ikätasoaan edellä tiedoissa ja taidoissa. 2-vuotiaille opetetaan hiki hatussa lukemista, numeroita, laskutoimituksia yms.
Mikä kiire?
Kommentit (167)
Vierailija kirjoitti:
Vähän samaan kastiin menee nämä jotka väenvängällä puhuu lapselle pääosin englantia kotona vaikka se ei olisi puhujan äidinkieli. Mutta kun mamma on aina ollut niin hyvä englannissa ja lapset pitää kansainvälistää!! Ei näitä onneksi paljon ole mutta joskus av:llakin törmää
Tunnen perheen, jossa isä puhuu lapselle englantia, vaikka se ei ole hänen äidinkieli. Perheen äiti on taas opettanut lasta 1.5-vuotiaasta lukemaan. Edelleenkään lapsi ei osaa lukea sujuvasti. On vasta neljä, joten ei tarvitsekaan, mutta äiti hehkuttaa aina lapsen lukutaitoa. Sama lapsi harrastaa 5 kertaa viikossa, koska lapsen ”lahjakkuus” pitää maksimoida.
Omaan silmään tämä lapsi on ihan normiskidi, jota äidin vaatimukset vaan ahdistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsia pitää opettaa pitkäjänteisyyteen. Sillä tavoin taviksestakin voi tulla jotain. Tietysti kaikki painostaminen yms ei käy, lapsella pitää olla omaa kiinnostusta ja motivaatiota.
Mut on opetettu lukemaan jo 60-luvulla neljävuotiaana, kun olen niin kovaa halunnut. Veli oli oppinut lukemaan ja en voinut jäädä huonommaksi, joten opin vähän sen jälkeen kuin kolme vuotta vanhempi veli.
Oma poika oppi kolmevuotiaana itsestään, mutta en kamalasti kehuskele, sillä se on aspergerin oireisiin kuuluva juttu... monessa muussa oli ikätasoaan lapsellisempi silloin. Nykyään on jo nuori mies, aika normaalisti elelee.
Eipä urheilijalapsistakaan tiedä että kenestä kehittyy supertähti ja kenestä vaan taitava tavisharrastaja. Monissa seuroissa seulonta tehdään kaikenlisäksi ihan liian nuorena, kun on vielä murrosikäkin alkamatta tms. Muutenkin lapsia pitäisi eriyttää sen mukaan minkä kokoisia ovat, koska eihän siinä ole järkeä että 190 cm pitkät jääkiekkoilijapojat murskaavat 150 cm pität pelaajatoverit. Siitä pienempikokoisesta voi tulla isompi ja taitavampi, kun vaan odotetaan se murrosikä ensin. Sekin mättää valmennuksessa, että ei saa treenata useampaa lajia. Moni huippu on lapsena harrastanut montaa lajia ja sitten vasta myöhemmin tehnyt valinnan.
Vierailija kirjoitti:
Uskomattomia väärinkäsityksiä musikaalisuudesta ja musiikin oppimisesta ketjussa. Pienistä lapsista ja vielä koululaisistakin on vaikea sanoa kenellä on edellytykset ammattimuusikoksi muutamaa ihmelapsipoikkeusta lukuunottamatta. Itse kannustan jokaista oppilastani aivan yhtä paljon ja yritän auttaa häntä löytämään omat vahvuutensa ja musiikin ilon. Loppupeleissä oma motivaatio ja palo musiikkiin on kaikista tärkeintä. Motivoitunut jaksaa pidemmälle edettyään treenata vaikka neljä tuntia päivässä vaikkei se aina ratkiriemukkaan hauskaa olisikaan.
Rytmiikkaa voi opettaa. Sävelkorvaa voi opettaa. Improvisaatiota voi opettaa. Tulkintaa voi opettaa. Säveltämistä voi opettaa.
Musiikin opiskelu voi auttaa kielten ja matematiikan oppimista, parantaa keskittymiskykyä ja opettaa pitkäjänteisyyteen, mitään soitinta kun ei hetkessä opi.
Opiskelen nyt sibelius-akatemiassa ja minusta ei kyllä taatusti olisi voinut lapsena ennustaa että päädyn juuri tälle alalle. Onneksi sain harrastaa rauhassa.
Tästä viestistä suuri kiitos!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä. En myöskään usko, että se on hyväksi. Lapsen aivot on plastiset ja ottavat leikkimisen kautta paljon ulottuvuuksia, mielikuvitusta ja meille näkymätöntä. Aikuisten asioita opettamalla lapsi "Putkinäköistyy" liian aikaisin.
Mä taas en usko tähän ollenkaan. Usein on niin, että taitojen oppiminen tukee uusien taitojen oppimista.
Ongelma onkin siinä, että ne oikeasti kehitystasolle ominaiset asiat voivat jäädä oppimatta. Tiedän tapauksen, jossa lapsi osaa tunnistaa kaikki ohimenevät automerkit muttei osaa käydä potalla tai pukea vaatteita päälle. Myös syömisen opettelu on jäänyt paitsioon.
En tippaakaan luota tulkintaasi. Millä pohjalla esittelet noita viisauksia, koulutus, kokemus jne?
Kiitos että paljastit itsesi, rautainen elämänkoulualan opetusalan ammattilainen. :)
Minun on vaikea arvioida kuinka paljon SINÄ taidat olla minun kullannuppuni lumoissa (kuten kirjaimellisesti kirjoitat). Mutta pyydän: kun ulosantisi ei ole akateemista, älä yritä teeskennellä olevasi opettaja. Kiitos.
Siltä osin tämä keskustelu on ohipuhumista, että rivien välissä lukiessani moni osallistuva vaikuttaisi olevan tavallinen työssäkäyvä, ehkä akateeminen ja keskiluokkainen, jota oikeasti huolettaa lapsensa tulevaisuus tiettyjen koulumaailman, työelämän ja tulevaisuuden haasteiden edessä. Siitä voisi keskustella.
Mutta samaan aikaan moni osanottaja kokee että lasten leikkimielinen kotiopetus on muusta (ympäröivästä) WT-massasta erottautumista. Joku mainitsi Janten lain joka on sangen osuva kulttuurikoodi tässä kohtaa: mikä nää ny kuvittelet olevasi? Ikään kuin ykkösprioriteettina olisi lapsen oman pärjäämisen ja jatkokoulutuksen helpottamisen sijaan joku hemmetin sosiaalinen hiekkalaatikkoleikki.
Ei oikein maailmat kohtaa.
Koska kokemusmaailmani ja elämäntilanteeni taitaa erota Sinun maailmastasi, sulkeudun suosioosi ja alan valmistamaan kullannupulleni ruokaa. Sitten tietysti harjoitellaan kirjoittamista, englannin sight wordejä, matematiikkaa sekä koodausta (joo tämä oli ironiaa).