Lue keskustelun säännöt.
Työskentelen musiikkialalla ja nyt on aivan pakko avautua!
06.02.2018 |
Helsingissä vaikutan (ylläri) ja isompia liikkeitä ollaan tekemässä. En halua kertoa tarkemmin omasta työstäni, jotta minua ei tunnistettaisi, mutta on eräs asia, josta on pakko avautua anonyymisti.
Mä olen aivan kurkkuani myöten täynnä tätä suomalaista musiikkibisnestä. Ongelma on ilman muuta myös globaali, mutta ärsyttää aivan vietävästi se, että näitä läppä-youtube-artiseja signeerataan levy-yhtiöihin, vaikka eivät osaa mitään. Sit tehdään huonoja biisejä, joissa ei ole yhtään sielua, talenttia eikä pätkänkään vertaa taidetta, ja jengi kuuntelee tällaisia ''artisteja''. Maksavat heidän keikoistaan ja fanittaa.
En suomalaisia ala tässä nyt nimeltä luettelemaan tietyistä syistä, mutta ulkomaalaisista kappaleista Man's not hot on tästä oiva esimerkki tai Cardi B:n Bodak Yellow. Tulee mieleen myös artisteja, kuten Bebe Rexha, Zara Larsson, Fifth Harmony yms. Kaikki tekevät sitä samaa kuraa ja koko ajan nousee uusia, jotka jatkavat samoja jalanjälkijä. Kotimaastammekin löytyy mm. yksi, joka lähtenyt ulkomaille toteuttamaan isoa unelmaansa, mutta hänkin tekee valitettavasti samaa listapoppia. Eikä ole edes niin tunnettukaan tai lahjakas vielä, mitä meidän media antaa hänen suosiostaan ymmärtää. Maksettuja keikkoja ja haastatteluita.
Sitten on näitä, jotka tekevät ihan tosissaan musaa, mutta se ei ole mitenkään omaperäistä, eli kopioidaan tai matkitaan jonkun toisen tyyliä ja soundia. Tehdään biisejä, jossa äänehdellään studiolla ja käytetään hitosti kompressoria ja autotunea, mut sit livenä onkin meininki aivan jotain muuta, ellei turvauduta playbackiin.
En todellakaan ole katkera tai kateellinen tämmösille tyypeille (uskokaa pois, nään tätä todellisuutta ihan tarpeeksi työkuvioissa), vaan lähinnä harmittaa se, että oikeat artistit jäävät tuollaisen paskan varjoon. Suomestakin löytyy lahjakkaita ja monipuolisia artisteja, mutta ''sisälle'' päästetään vain ne, jotka ovat valmiita myymään sielunsa ja tekemään paskaa. Tai sit näitä, jotka maksavat levytyssopparista tai sit jonkun isukki tuntee esim. levy-yhtiön pomon. Olen nähnyt ja kuullut kaikenlaista. :) Näissä piireissä tapahtuu myös paljon hyväksikäyttöä, kiristystä, manipulointia ja selkäänpuukotusta. Melkein kaikki käyttää jotain aineita sekä ovat itseriittoisia ja ahneita. Hyviäkin tyyppejä löytyy ilman muuta. En dumaa kaikkia. Enhän minä muuten työskentelisi tällaisessa ympäristössä, jos ei olisi mitään positiivista sanottavaa.
Suurin osa näistä uusista sekä vanhoista ''artisteista'' hamuaa vain julkisuutta, rahaa ja mainetta. Sitä intohimoa ja lahjakkuutta harvemmin on, vaan se halu olla '' jotain''. Sen huomaa jo avaamalla sosiaalisen median tai seuraamalla X-factoria, Idolsia ja The Voicea.
Nykyään kaikki haluavat olla artisteja, ja koska laulajien ja kappaleiden taso on laskenut kuin lehmän häntä, niin se on näille julkisuuden nälkäisille pyrkyreille mahdollista. Levy-yhtiöiden vika myös, kun ovat antaneet mahdollisuuden näin helpolle systeemille, mutta loppupeleissähän se on niin, että raha ratkaisee...
Tähän loppuun Emma Gaalasta poimittua: ''Soosoo, mää on fakin legenda, pane pane, kotona junnut on töis, bisset läikkyy ja mun on pakko twerkkaa että saisin fyrkkaa!''
Kommentit (283)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun Nirvana ja grunge teki läpimurron 90-luvulla, levy-yhtiöt matkusti Seattleen katsomaan keikkoja ja iski soppareita bändeille käteen yhden keikan perusteella. Grunge oli kuuminta hottia ja kaikki halusi siitä heti osansa.
Ja kun Nirvanaa oikeasti kuuntelee, niin karmeeta kuraahan sekin on. Etenkin sanotukset! Tarttuvia melodioita muutama ja lavakarismaa ja katu-uskottavia jätkiä... Siinä se.
Kuulin Nirvanan uusimman levyn nuorena Lontoossa asuessani.
Se oli silloin uutta ja erillaista musiikkia.
Veikkaan kirjoittajan iäksi max 25 vuotta
Ai että grungeajan eläneet ei vois pitää Nirvanaa paskana? Mä oon 40 ja aika pitkälle samaa mieltä hänen kanssa, jota epäilet liian nuoreksi ottamaan kantaa. Nirvanalla oli hyvä tuottaja, joka loi uskomattoman saundin sinänsä mitäänsanomattoman bändin biiseistä. Saundi on kova, biisit keskitason huttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miten joku voi ola niin homo että kuunteleee rappia, eihän siinä paskassa ole mitään musikaalista
kitara se on se miehen tie ja steve vai
Muuten suht asiaa, mutta et voi tosissasi väittää etteikö Cardi B olisi hyvä räppäri. Bodak yellow on kova renkutus, ei musiikkia tarvitse aina ottaa niin vakavasti. :D Itsekin olen käynyt musiikkiopiston ja muutakin, eli olen siis klassisesti koulutettu, mutta silti tykkään kuunnella myös poppia, trappia ja näitä muitakin uusia vähän ehkä marginaalisempia genrejä. Ja Alma on muuten todella lahjakas pop-laulaja, ja joka muuta väittää ei tiedä laulamisesta mitään. :)
Mutta kaikki muu on kyllä valitettavasti noin kuin kirjoititkin, peli on kovaa ja raakaa ja moni suhteellisen lahjaton valitaan epäilyttävistä syistä alalle.
Ihan selvä porvoolainen taas vauhdissa :D :D Saa muka enemmän arvostusta mielipiteilleen kun esiintyy musiikkialalla olevana :D :D Voi herra mun jee! :D :D
Oikeasti alalla oleva ei todellakaan menisi millekään vauvapalstalle huutelemaan :D :D Tyhmiä ne jotka uskovat!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun Nirvana ja grunge teki läpimurron 90-luvulla, levy-yhtiöt matkusti Seattleen katsomaan keikkoja ja iski soppareita bändeille käteen yhden keikan perusteella. Grunge oli kuuminta hottia ja kaikki halusi siitä heti osansa.
Ja kun Nirvanaa oikeasti kuuntelee, niin karmeeta kuraahan sekin on. Etenkin sanotukset! Tarttuvia melodioita muutama ja lavakarismaa ja katu-uskottavia jätkiä... Siinä se.
Kuulin Nirvanan uusimman levyn nuorena Lontoossa asuessani.
Se oli silloin uutta ja erillaista musiikkia.
Veikkaan kirjoittajan iäksi max 25 vuottaAi että grungeajan eläneet ei vois pitää Nirvanaa paskana? Mä oon 40 ja aika pitkälle samaa mieltä hänen kanssa, jota epäilet liian nuoreksi ottamaan kantaa. Nirvanalla oli hyvä tuottaja, joka loi uskomattoman saundin sinänsä mitäänsanomattoman bändin biiseistä. Saundi on kova, biisit keskitason huttua.
Kuunteletko Dream Theateria?:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yngwie Malmsteen kirjoitti:
miten joku voi ola niin homo että kuunteleee rappia, eihän siinä paskassa ole mitään musikaalista
kitara se on se miehen tie ja steve vai
Rapp musiikki voi olla todella laadukasta.
Hyvässä rapissä kannaattaa keskittyä sanoituksiin, jotka ovat huikeita
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Öh. En itse näe että nykypoppi olisi jotenkin rappeutuneempaa. Ihanko voitte väittää pokerinaamalla että nämä vanhan kansan iskelmäartistit ovat sitä kaivattua taiteen loistoa? Varsinkin kun iso osa suurista iskelmähiteistä on tökeröitä käännöksiä englanninkielisistä hiteistä.
On helppo sanoa, että ennen sitä osattiin, kun luonnollisesti vuosikymmeniä relevantteina säilyneet biisit ovat juuri niitä hyviä ja sielukkaita. Kyllä silloin 60-luvullakin tehtiin paljon kaupallista roskaa, mutta ihan samalla lailla kun nytkin, ne heikommat rahastusbiisit unohtuivat nopeasti ja ainoat menneiden vuosikymmenten biisit mitä nykyään kuullaan ovat juurikin näitä mestariteoksia. Ihan samalla tavalla 2030-luvulla varmasti puhutaan kuinka 2010-luvulla sitä osattiin, koska niiltä ajoilta muistoiksi jäävät vain PMMP:n kaltaiset etevät artistit kun taas tusina-Evelinat ja Saara Aallot unohtuvat parin vuoden sisään.
Tämä mainstreamin asteittainen paskautuminen on globaali ilmiö. 1973 myydyin levy oli Pink Floydin The Dark Side of the Moon. 40 vuotta myöhemmin se oli One Directionin Midnight Memories. Huomaatko mitään eroa näiden välillä musiikillisessa kunnianhimossa? Ei ole muuttunut mihinkään, niinkö?
Juuri tätä ap näyttää ajavan myös takaa. Suurin osa tajuaa, mutta sitten on näitä, jotka eivät tajua millään että kyse on gloobalista ilmiöstä. Tämä on systemaattista aivojen rappeuttamista, mitä on juuri nyt meneillään. Tuo Pink Floyd ja One Direction esimerkki oli täydellinen. Lähes joka ikisessä maassa on havaittavissa tämä tismalleen sama ilmiö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Öh. En itse näe että nykypoppi olisi jotenkin rappeutuneempaa. Ihanko voitte väittää pokerinaamalla että nämä vanhan kansan iskelmäartistit ovat sitä kaivattua taiteen loistoa? Varsinkin kun iso osa suurista iskelmähiteistä on tökeröitä käännöksiä englanninkielisistä hiteistä.
On helppo sanoa, että ennen sitä osattiin, kun luonnollisesti vuosikymmeniä relevantteina säilyneet biisit ovat juuri niitä hyviä ja sielukkaita. Kyllä silloin 60-luvullakin tehtiin paljon kaupallista roskaa, mutta ihan samalla lailla kun nytkin, ne heikommat rahastusbiisit unohtuivat nopeasti ja ainoat menneiden vuosikymmenten biisit mitä nykyään kuullaan ovat juurikin näitä mestariteoksia. Ihan samalla tavalla 2030-luvulla varmasti puhutaan kuinka 2010-luvulla sitä osattiin, koska niiltä ajoilta muistoiksi jäävät vain PMMP:n kaltaiset etevät artistit kun taas tusina-Evelinat ja Saara Aallot unohtuvat parin vuoden sisään.
Tämä mainstreamin asteittainen paskautuminen on globaali ilmiö. 1973 myydyin levy oli Pink Floydin The Dark Side of the Moon. 40 vuotta myöhemmin se oli One Directionin Midnight Memories. Huomaatko mitään eroa näiden välillä musiikillisessa kunnianhimossa? Ei ole muuttunut mihinkään, niinkö?
Juuri tätä ap näyttää ajavan myös takaa. Suurin osa tajuaa, mutta sitten on näitä, jotka eivät tajua millään että kyse on gloobalista ilmiöstä. Tämä on systemaattista aivojen rappeuttamista, mitä on juuri nyt meneillään. Tuo Pink Floyd ja One Direction esimerkki oli täydellinen. Lähes joka ikisessä maassa on havaittavissa tämä tismalleen sama ilmiö.
Tiedätkö mikä on fani kulttuuri?
murrosikäisten fanikulttuuri?
Vierailija kirjoitti:
David Bovie is dead kirjoitti:
Entäs suomalainen laadukas metalli musiikki?
Taitaa kokemukses rajoittua pop musiikin ihmeelliseen maailmaan..
Myös laadukkaita pienlevy yhtiöitä on edelleen ja ihmisiä jotka kuuntelevat uutta musiikkiaTätä ihmettelin Emma gaalassa. Miten niinkin tärkeä vientituote ohitettin lähes täysin? Tai ihmettelin ja ihmettelin... Emmahan on poppareiden karkelot, johon otetaan mukaan pikkasen rockhenkistä poppia.
Suomalaisen metallin jonkinlainen alennustila on yksinkertaisesti osa maailmanlaajuisen rock-musiikin ja ylipäätään bändivetoisen musiikin alennustilaa. Nightwish, Metallica tai vaikka Coldplay pysyvät pystyssä ja keikoilla käy väkeä, koska pohja on rakennettu aikoja sitten.
Edellä keskustelussa oli myös erittäin hyvä kommentti musiikinopetuksen varojen leikkaamisesta. Suomessa on ollut todella suuri voimavara se, että lapset ja nuoret ovat voineet lähes taustasta riippumatta opiskella musiikkia esim. yhteiskunnan tukemassa musiikkiopistossa. Monien suomalaisen kunnolla teininä ohjatusti treenanneiden musiikki-ihmisten peruskompetenssi on huomattavasti kovempi, kuin esim. keskiverron amerikkalaisen semi-ammattimaisen bändisoittajan.
On todella ikävää, jos tämä hyvinvointivaltion etu menetetään. Mm. Nightwish yhtyeen kantavat voimat bändin suuruuden vuosina, Holopainen, Turunen, Hietala ovat kaikki suomalaista musiikkikoulutusta saaneita. Holopainen ei ole koskaan pitänyt itseään "kunnolla opiskelleena muusikkona", mutta hänkin oli muusiikkiopistotoiminnassa mukana 18-vuotiaaksi ja mm. soitti saksofonia big band / jazz-ympyröissä.
Kaikeista tuollaisesta tulee täysin erilainen tausta siihen musiikin tekemiseen, oli se valittu tyylilaji "aikuisena" sitten lopulta mitä tahansa.
Edelleen osasyy on myös tosiaan ajassa, jossa lähes halveksitaan pitkäjänniteistä tekemistä. Jos asioita ei harjoittele kunnolla, niin ei niitä myöskään opi kunnolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muusikko tässä myös, hei.
Olen ollut näissä hommissa yli vuosikymmenen ja kummastelen kyllä samoja asioita, kuin langassa on ilmennytkin. Tää on vähän tällainen ikävä kierre suomalaisessa musabisneksessä nyt.
Levy-yhtiöt signaa lähinnä nuoria ja hyvännäköisiä tyyppejä, jotka eivät ole liian omapäisiä ja "taiteellisesti omaa tilaa vaativia" tai sitä vaalivia. Sellaisia juuri, jotka päällimmäisenä haluavat olla julkkiksia - ei sillä keinolla niin väliä. Soisin näkeväni enemmän juuri päinvastaista, eli levy-yhtiöt sais ottaa suojateikseen väkevän taiteellisia persoonia, jotka tuottavat omanlaistaan musiikkia. Ja sellaisia, joille julkisuus on toisarvosita - päällimmäisenä olisi se luomisen palo ja intohimo musiikin luomiseen. Nythän yli puolet radioissa soivasta musasta on parin hassun tyypin tekemiä, noin karrikoidusti..
Ymmärrän kyllä, että levyfirmojen ainoa tehtävä on tuottaa voittoa - ei kantaa huolta taiteen tasosta, sivistyksestä tai muusta sellaisesta henkisestä höpötyksestä. Vain raha ratkaisee. Lyhytnäköisesti voidaan toimia niin kuin nyt toimitaan - tuotetaan kerrallaan vain sinkkubiisejä. Ne eivät saa olla liian omaperäisiä, sillä se on kuuntelijalle vaikeaa. Biisin pitää aueta heti, eikä vasta viidennellä kuuntelulla. Sen tuotantokustannukset pyritään pitämään minimissä. Siksi räppi on tuottoisaa, ei tarvitse säveltää ja sovittaa, ei edes tarvita muusikoita tai laulajaa, ne kun maksaa ja on hirvittävän itsetietoisia kun pyytävät yleensä palkkaakin. Toisaalta muutkin biisit tehdään tietokoneella aika pitkälti, näin saadaan tasalaatuista tuotetta ilman kulmia ja rosoja. Eli todella tylsää tavaraa. Nykymusiikki on vähän kuin formulakisat ajettais niillä tivolin törmäysautoilla 20 km/h. Se kaikki viehätys on inhimillisyydessä ja vaaran tunteessa.
Josta päästäänkin siihen viimeiseen kappaleeseen. Keikat!
Käykää hyvät ihmiset keikoilla! Niillä lähikuppiloiden pienemmilläkin keikoilla - ja varsinkin niillä. Vaikka ette tuntiskaan bändiä. Oikeastaan siksi juuri, että tutustutte uuteen musaan josta ette ennen oo ehkä edes tienny tykkäävänne. Samalla yhden tuopin hinnalla tuette paikallista tekemistä ja edistätte bändien (ja niiden pienten keikkapaikkojen!) eloonjäämismahdollisuuksia. Me tehdään nytkin jo nälkäpalkalla duunia ja jos tuntihintaa alkais laskemaan vaikka pistokeikalle 300km päähän, ei tähän kukaan järkevä (vain julkisuutta hakeva) ryhtyis. Tosin nythän on ohituskaistoja, kaikki tv-kisailut, isät levy-yhtiöissä ja sen semmoiset.
Tukekaa siis niitä tuntemattomia tyyppejä, jotka tekee musiikkia musiikin takia - älkää niitä, jotka ovat vain tissit pystyssä julkisuuden perässä vailla taitoa. Kymmenen vuotta oman instrumentin opettelua ei ole kuin vasta alku. Nyt moni haluais skipata sen ikävän treenaamisen ja hypätä suoraan katettuun pöytään festarilavalle keikistelemään ilman varsinaista osaamista. Autotune ja taustanauhat hoitaa sen "ikävystyttävän" puolen - soittamisen ja taidon.
Ugh.
Lainatakseni Hunter S Thompsonia:::
"The music business is a cruel and shallow money trench, a long plastic hallway where thieves and pimps run free, and good men die like dogs. There's also a negative side."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta siinä ei ole mitään pahaa, jos sisällöltään kevyempi ja ns. suuren yleisön ymmärrykseen uppoava musiikki myy. Kevyt ei ole kuitenkaan synonyymi mielikuvituksettomuudelle ja matalaotsaisuudelle. Nämä kaksi viimeksi mainittua määrittelevät nykysuomiskenen aika hyvin. Oli kyseessä sitten räppäri tai rockimpi artisti, niin biisien tuotanto on yhtä koneellista ja tasapäistävää vailla tarttumapintaa. Sanoitukset taas pyörivät lähes pelkästään bilettämisen ja panemisen ympärillä. Eivätkä edes hauskalla ja oivaltavalla tavalla (vrt. Nylon Beat) vaan niistä tulee lähinnä vaivaantunut ja inhottava olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Öh. En itse näe että nykypoppi olisi jotenkin rappeutuneempaa. Ihanko voitte väittää pokerinaamalla että nämä vanhan kansan iskelmäartistit ovat sitä kaivattua taiteen loistoa? Varsinkin kun iso osa suurista iskelmähiteistä on tökeröitä käännöksiä englanninkielisistä hiteistä.
On helppo sanoa, että ennen sitä osattiin, kun luonnollisesti vuosikymmeniä relevantteina säilyneet biisit ovat juuri niitä hyviä ja sielukkaita. Kyllä silloin 60-luvullakin tehtiin paljon kaupallista roskaa, mutta ihan samalla lailla kun nytkin, ne heikommat rahastusbiisit unohtuivat nopeasti ja ainoat menneiden vuosikymmenten biisit mitä nykyään kuullaan ovat juurikin näitä mestariteoksia. Ihan samalla tavalla 2030-luvulla varmasti puhutaan kuinka 2010-luvulla sitä osattiin, koska niiltä ajoilta muistoiksi jäävät vain PMMP:n kaltaiset etevät artistit kun taas tusina-Evelinat ja Saara Aallot unohtuvat parin vuoden sisään.
Tämä mainstreamin asteittainen paskautuminen on globaali ilmiö. 1973 myydyin levy oli Pink Floydin The Dark Side of the Moon. 40 vuotta myöhemmin se oli One Directionin Midnight Memories. Huomaatko mitään eroa näiden välillä musiikillisessa kunnianhimossa? Ei ole muuttunut mihinkään, niinkö?
Niin, ja vuotta myöhemmin se oli Adelen 21 kaksi vuotta putkeen. Väitätkö että hänen musiikkinsa on sielutonta ja kunnianhimotonta? Ylipainoinen ja päällepäin todella epämyyvän näköinen nainen, joka ponnisti savuisista klubeista pinnalle aseenaan vain vaikuttava ääni ja lauluntekotaidot.
Ja Dark side of the moon ei ollut muuten lähelläkään myydyintä ilmestymisvuonnaan, kävi kerran billboard-listoilla vuoden aikana. Se on yksi maailman myydyimmistä levyistä, mutta luvut ovat tulleet hitaasti vuosien aikana. 1973 USAn myydyin levy oli "The World is a Ghetto" yhtyeeltä War. (Maailmanlaajuista levyjen myynnin seurantaa ei ollut ennen 2000-lukua, kun digitaaliset lataukset tulivat markkinoille.) Käsi pystyyn, kuka muistaa tän albumin ja kuuntelee sitä usein?
Älä jaksa jauhaa paskaa.
T. Lainaamasi viestin kirjoittaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Öh. En itse näe että nykypoppi olisi jotenkin rappeutuneempaa. Ihanko voitte väittää pokerinaamalla että nämä vanhan kansan iskelmäartistit ovat sitä kaivattua taiteen loistoa? Varsinkin kun iso osa suurista iskelmähiteistä on tökeröitä käännöksiä englanninkielisistä hiteistä.
On helppo sanoa, että ennen sitä osattiin, kun luonnollisesti vuosikymmeniä relevantteina säilyneet biisit ovat juuri niitä hyviä ja sielukkaita. Kyllä silloin 60-luvullakin tehtiin paljon kaupallista roskaa, mutta ihan samalla lailla kun nytkin, ne heikommat rahastusbiisit unohtuivat nopeasti ja ainoat menneiden vuosikymmenten biisit mitä nykyään kuullaan ovat juurikin näitä mestariteoksia. Ihan samalla tavalla 2030-luvulla varmasti puhutaan kuinka 2010-luvulla sitä osattiin, koska niiltä ajoilta muistoiksi jäävät vain PMMP:n kaltaiset etevät artistit kun taas tusina-Evelinat ja Saara Aallot unohtuvat parin vuoden sisään.
Tämä mainstreamin asteittainen paskautuminen on globaali ilmiö. 1973 myydyin levy oli Pink Floydin The Dark Side of the Moon. 40 vuotta myöhemmin se oli One Directionin Midnight Memories. Huomaatko mitään eroa näiden välillä musiikillisessa kunnianhimossa? Ei ole muuttunut mihinkään, niinkö?
Niin, ja vuotta myöhemmin se oli Adelen 21 kaksi vuotta putkeen. Väitätkö että hänen musiikkinsa on sielutonta ja kunnianhimotonta? Ylipainoinen ja päällepäin todella epämyyvän näköinen nainen, joka ponnisti savuisista klubeista pinnalle aseenaan vain vaikuttava ääni ja lauluntekotaidot.
Ja Dark side of the moon ei ollut muuten lähelläkään myydyintä ilmestymisvuonnaan, kävi kerran billboard-listoilla vuoden aikana. Se on yksi maailman myydyimmistä levyistä, mutta luvut ovat tulleet hitaasti vuosien aikana. 1973 USAn myydyin levy oli "The World is a Ghetto" yhtyeeltä War. (Maailmanlaajuista levyjen myynnin seurantaa ei ollut ennen 2000-lukua, kun digitaaliset lataukset tulivat markkinoille.) Käsi pystyyn, kuka muistaa tän albumin ja kuuntelee sitä usein?
Älä jaksa jauhaa paskaa.
T. Lainaamasi viestin kirjoittaja
Ai niin, tässä vielä ote War-yhtyeen kunnianhimoisista ja runollisista lyriikoista:
Low rider drives a little slower
Low rider is a real goer
Low rider knows every street, yeah
Low rider is the one to meet, yeah
Low rider don't use no gas now
Low rider don't drive too fast
Take a little trip, take a little trip
Take a little trip and see
Take a little trip, take a little trip
Take a little trip with me
Kyllä ihan päätä huimaa. Tunnettuja hittejä mm. sellaiset täynnä sielua ja merkitystä olevat ajattomat klassikot kuin Spill the Wine, Hey Senõrita ja L.A Sunshine.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti stara löytyy ei-kantasuomalaisten vanhempien lapsesta jolle englanninkielinen musiikki ja kirjallisuus on läheisempää kuin suomeksi tehty ja kielitaito joko natiivi tai fluent second language.
Voihan se näinkin olla, mutta kannattaako tehdä sitä samaa ylikansallista poppia kuin missä tahansa muuallakin? Onhan nuo ruotsalaiset, englanniksi musiikkia tekevät artistit sinänsä lahjakkaita, mutta sanottavaa heillä ei ole. Paljon kiinnostavampaa musiikkia tekevät ruotsinkieliset artistit. Ruotsalaiset ovat vain kehittäneet tuon tuotantotehtaan täydelliseksi, sinänsä kunnioitettavaa totta, mutta tylsää. Kyllä minä paljon mieluummin kuuntelen Göstä Sundqvistin hienoja lyriikoita kuin ulkomaisille radioasemille tuotteistettua ylikansallista makkaraa (tosin juuri sitähän kirjoitit, että noiden englanninkielisten menestyjien tuotoilla voisi rahoittaa omaperäisiä suomalaisia jne.).
Ensinnäkin, moni menestynyt ruotsalainen artisti tekee englanniksi musiikkia joka on todella hyvää ja omaperäistä (First Aid Kit, Tom Odell, Weeping Willows, Lykke Li jne) ja toisekseen pointtinani oli just se että Robynin ja Swedish House Mafian kaltaiset supertähdet ovat antaneet mahdollisuudet vaikka Veronica Maggion ruotsinkielisen musiikin kansainväliseen suosioon kotimaan markkinoille pääsyn lisäksi.
Jos ruvetaan katsomaan yhtään pintaa syvemmälle, voisi tätä listaa Ruotsin musiikoista jatkaa ikuisuuksiin asti. The Knife teki maailmallakin tunnettua uraa jo 15 vuotta sitten ja perässä tuli kriitikkojen ylistämä Fever Ray, iamamiwhoami ja keulahahmonsa ionnalee taas ovat myös äärimmäisen tunnettuja elektronisen musiikin piireissä. Tove Lo alkaa pikkuhiljaa olemaan jo maailmanluokan tähti ja kaimansa Tove Styrke myös tunnettu, pienemmissä piireissä toki. Kaikki nämä edellämainitut tekevät musiikkinsa englanniksi ja ovat elektronisen ja/tai pop-musiikin edustajia, jos lähdetään laajentamaan genrerajojen yli niin lista senkun paisuu.
Osa näistä julkaisevat musiikkinsa muuten alunperin itse aloittamiensa levy-yhtiöiden läpi, lieneekö vika siinä että Suomessa moisesta yrittämisestä on tehty liian kallista ja siten kannattamatonta, että ei viitsitä yrittää koska on olemassa epäonnistumisen riski?
Kuka näiden mikael kaaprielin ym hetken valokeilassa rimpuilevien räppäreiden talojen, helyjen, laukkujen, lenkkareiden ja muun rihkaman, sekä makean elämän kustantaa? Teini-ikäisten ja sitä nuorempien vanhemmat. näin he antavat samalla viestiä siitä, että ei tarvitse kouluttautua musiikin- tai ylipäätään millekään alalle. Mesoominen ja tverkkaaminen riittää. Ikävä kyllä tällä mallilla luodaan enenmmän syrjäytyneitä ja kouluttamattomia nuoria, kun esikuvat ovat tätä luokkaa.
Alma laulaa vinoon oikeasti mutta omaa käheän äänen. Studiossa ääni viritetään eli liimataan nuottiin tietokoneohjelman avulla. Hän ei myöskään osaa soittaa mitään soitinta eikä säveltää. Alman tarina jossa hänet ”löydettiin” sävellysleiriltä on puhdasta höpöhöpöä. Kappaleet tekee ja tuottaa kansainvälinen huipputiimi. Almalle annetaan vain osuus (n.kuudes osa) kappaleen sävellyksestä ja/tai sanoituksesta jotta voidaan sanoa kappaletta alman tekemäksi. Näin uskottavuus lahjakkuudesta saa pönkitystä. Alma pyrki aikanaan Sibelius lukioon laululinjalle mutta karsiutui (yllätys).
Tuliko tämä sinulle yllätyksenä? Media-ja taidealoilla nepotismia on KAIKKIALLA. Jos et tunne ketään, et ole mitään. Ei ole mikään sattuma että esimerkiksi teatterikorkeakouluun pääsee maineikkaiden teatterisukujen lapset vaikka taitoja tai lahjakkuutta ei olisi. Sen vuoksi proffat ja opettajat voivat ahdistella oppilaitaan mielin määrin, koska turvaverkko suojelee.
Onneksi menin opiskelemaan normaalin ammatin ja hylkäsin haaveet taiteilijaurasta.
Ok..kuuntelen Sannia..so whaT?