Akateemisten ikisinkkunaisten suuri määrä johtuu naisten hypergamiasta

12121212 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heippa, 1212-heebo.

Minä olen tutkinnoton, mutta älykäs ja monella tapaa melko sivistynyt nainen. Olen juuri sitä jo vuosia kärvistellyt, kun en yliopiston käyneille miehille kelpaa. (Lukuunottamatta ihan paria poikkeusta, joiden kohdalla epätoivon syyt olivat aika selviä ja minulle kynnyskysymyksiä. Kuuluivat muuten sattumoisin siihen sivistymättömään ja suhteellisen vähä-älyiseen osaan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista. Tai siis, ei ollenkaan sattumoisin, vaikka puutteensa eivät siihen tyhjennykään.) He olisivat tuttavapiirien, kiinnostuksen kohteiden, yleissivistyksen, käytöksen, ulosannin, maailmankuvan, ulkonäön, arvojen ja ehkä joidenkin muidenkin asioiden perusteella minulle luontainen kohderyhmä. Mutta vaikka sitä ei suoraan sanotakaan, olen hyvin voimakkaasti saanut sen vaikutelman että kouluttamattomuuteni ja alhainen statukseni haittaa pahasti mahdollisuuksiani heidän parissaan.

Olen yrittänyt etsiä älykkäitä ja sivistyneitä mutta vähemmän koulutettuja miehiä yliopistokoulutetun tuttavapiirini ulkopuolelta ja deittisivuilta siinä toivossa, että olisin heidän silmissään haluttavampi. Siis ihan kokemuksen nöyrentämänä pitänyt silmäni auki ja tutkinut oletuksiani sivistyksestä ja älystä ja siitä miten ne ihmisessä näkyvät. Karu totuus on, ettei älykkäitä ja sivistyneitä hirveästi löydy yliopistokoulutettujen ulkopuolelta. Olen tavannut elämäni aikana vain harvoja. Yksikään ei ole ollut ikäiseni, vapailla markkinoilla ja monogaaminen.

Ajattelinkin sinulta kysyä, tiedätkö mistä voisin löytää kaltaiseni sinkkumiehen? Jos sinulla on lisäksi ajatuksia siitä, miten tunnistaa älykäs ja sivistynyt mutta kouluttautumaton ihminen, kuulisin mielelläni myös niitä. En kauheasti ymmärrä sellaisesta älykkyydestä ja sivistyksestä, joka päällepäin ei vaikuta samalta kuin korkea koulutus.

Avataanpa tätä hieman.

Sivistys, ainakin useimmille naisille, oikeasti tarkoittaa vähän monista asioista tietävää sosiaalista briljeeraajaa. Miestä jota kelpaa näyttää ystäville, jonka sivistyneisyys ja verbaalinen lahjakkuus loistaa ravintolan joka nurkkaan kun tämä ylöspäin katselevan naisystävänsä vieressä kertoo muiden kuunnellessa. Luonnollisesti tähän lisätään muut asiat kuten pituus, matala ääni, komeat kasvot, itsevarmuus, määrätietoisuus, kunnianhimoisuus, jne - sama litania kuin kaikilla muillakin naisilla.

Menikö oikein?

Eli sivistys tarkoittaa statusta, jotain mikä näkyy päällepäin ja minkä muutkin näkevät. Sen on myös oltava sivistystä jonka pystyy liittämään naisten enemmistön mielenkiinnon kohteisiin kuten matkailuun ja ruokakulttuuriin. Sivistys joka käy ilmi ensisijaisesti kahden kesken, mahdollisesti liittyen syvällisempään ymmärrykseen hieman rajatummista aihealueista, ei ole kiinnostavaa.

Osuiko tämä?

Lisäksi tarvitsisin tietoa ikähaarukasta ja siitä asutko A) Tsadissa B) jossain muussa isommassa kaupungissa C) pikkukaupungissa tai maaseudulla.

Kylmä totuus on että sosiaalisen briljeeraajan haluaa lähes jokainen nainen, ja näitä miehiä ei riitä kaikille. Jos sen sijaan haussa on syvällinen, ajatteleva, lukemista harrastava introvertti...tilanne näyttää paremmalta, silloin kyse on lähinnä siitä etteivät nämä miehet pomppaa esille samoin kuin sivistystä omaavat sosiaaliset lahjakkuudet.

Mutta vastaa kysymyksiin, niin katsotaan mitä tilanteellesi voisi tehdä.

 

Kiitos vastauksesta.

Joo, kyllä sellainen riittävä ymmärrys monesta asiasta laaja-alaisesti on osa sivistystä. Ei niinkään faktatiedoilla päteminen tai joka asiasta mielipiteensä lausuminen, vaan lähinnä riittävä pohjatieto maailmasta että osaa asettaa uusia asioita kontekstiin.

Verbaalinen lahjakkuus itsessään on älykkyyttä, mutta pitkälle kehitetty verbaalinen potentiaali on minusta täysin reilua laskea sivistykseen. En erottele noita käytännössä vaan pidän verbaalista kyvykkyyttä osoituksena kummastakin.

Jotta voimme viestiä hyvässä hengessä, toivoisin ettet suorilta käsin oleta minua kauhean tyhmäksi, epärehelliseksi tai tekopyhäksi vaikka nainen olenkin. Haloefekti varmasti vaikuttaa minuunkin, mutta sivistys on sivistystä, ulkonäkö ulkonäköä, status statusta ja luonne luonnetta ja puhun niistä omilla nimillään. Määrätietoisuudesta tai kunnianhimosta en edes pidä, koska olen niin perinpohjaisen tottunut yhdistämään ne ylenkatseelliseen asenteeseen itseäni kohtaan että koen ne vieraannuttaviksi jo itsessäänkin.

Kyllä sivistyksen on näyttävä ulospäin jollakin tapaa. Vähintään nyt minulle. Eihän se muuten voisi olla valintakriteeri. Et varmaan tätä usko, mutta minulla ei ole ystävieni kanssa kateutta tai kilpailua. Ihan tarkoituksellisen valikoinnin johdosta. Alhaisessa statuksessa on se valtavan hyvä puoli, ettei sen ylläpitämiseksi tarvitse nähdä vaivaa.

Pidän sivistyksen tärkeimpänä osana tyylikästä käytöstä. Käytöstapoja, mutta myös kuuntelutaitoa, hyvin kehittyneitä sosiaalisia vaistoja, kykyä ottaa vastaan signaaleja toisilta, kykyä kannatella ja luotsata tilannetta tarvittaessa, kykyä seivailla toisia, laajemminkin kykyä toimia erilaisissa tilanteissa hienovaraisesti ja toiset huomioiden. Ei tarvitse olla ekstrovertti eikä mitenkään hirveän sulava, yksilöllisiä tapoja ilmentää perusmalleja löytyy kyllä, ja väitän tunnistavani niistä monia hienovaraisempia koska olen itsekin nörtti ja suuri osa ystävistäni on aina ollut tavalla tai toisella sosiaalisesti estyneitä. Olen siinä käsityksessä, että naiset yleisestikin pitävät kuvailtua sivistyneenä käytöksenä.

Muutenkin sivistys minun mielessäni pitää sisällään ennen kaikkea taitoja ja toimintamalleja, vähemmän tietoa. Kriittinen ajattelukyky, taito ottaa selvää asioista, introspektiokyky ja itsetuntemus nostavat kaikki ihmisen sivistystasoa. Harrastuneisuus oikeastaan missä tahansa asiassa myös. Yleistyksenä: kaikki hyvät taidot jotka ovat tavalla tai toisella opettelun tulosta eivätkä voi seurata yksin luontaisesta lahjakkuudesta. Ja jotta et nyt oleta että odotan tätä koko listaa mieheltä: en missään nimessä, ja päivänselvästi mies joka tässä kaikessa loistaa olisi aivan liian tasokas minulle, ei minulla mahtaisi olla hänelle älyllisesti paljonkaan annettavaa paitsi innokas yleisö. Sellainen tuskin ketään pitkään stimuloi.

En ole törmännyt tuohon briljeeraamisen käsitteeseen ennen. Jos siihen liittyy seurassa ollessa äänekkyyttä, jonkinlaisen show’n vetämistä ja tilanteiden dominoimista, en todellakaan pidä sitä viehättävänä piirteenä. Olen joissakin tilanteissa valmis ymmärtämään sitä, erityisesti jos se on kuori jolla peitellään ujoutta tai muuta sosiaalista haastetta. Itsekin sorrun siihen välillä ujouteni takia.

Asun Helsingissä, olen 30, enkä halua itseäni kauheasti vanhempaa miestä. Ei haittaa jos on eronnut ja/tai lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en edes tiedä missä tapaisin kouluttamattomia miehiä. Jokainen lapsuudenperheestäni on käynyt yliopiston, kaikki lapsuudentutut ovat käyneet yliopiston (kävin yksityisen koulun), mieheni on käynyt yliopiston, kaikki opiskelukaverini ovat tietysti käyneet yliopiston ja kaikki työkaverini ovat käyneet yliopiston. Töissä ja vapaalla tapaan vain eri alojen korkeasti koulutettuja. En siis tarvitse miestä, olen jo omani löytänyt, pohdinpa tätä vain sinkkuystävieni puolesta. Tästä kuplasta on aika vaikea nähdä kauemmas. Jos piiri pyörii samalla lailla kuin minun elämässäni, ei oikeasti edes tapaa vähemmän koulutettuja ihmisiä, paitsi kesämökkimatkalla abc:n kahvilassa. Ja ne lippispäiset äijät siellä ei kyllä nappaa ketään. 

Sinun tilanteesi on todella harvinaislaatuinen Suomessa, koska suurin osa käy ihan peruskoulun, jossa on ihan kaikkien yhteiskuntaluokkien lapsia. Myös naapureissa, harrastuspiireissä, ensimmäisissä työpaikoissa, kaveriporukoissa ja sukulaisissa on yleensä muitakin yhteiskuntaluokkia edustettuna. Kuulostaa kyllä aika erikoiselta, että et missään yhteydessä ole ollut tekemisissä duunareiden kanssa. 

Ei tuon edellisen tilanne ole mitenkään poikkeuksellinen. Eikä peruskoulu koskaan poistanut sitä tosiasiaa, että vaikka samalla luokalla onkin eri yhteiskuntaluokkien lapsia, kaikista heistä ei kuitenkaan enää koulun päätyttyä kuulla enää yhtään mitään. Kun 25-vuotiaana katsot vanhaa peruskoulun ysiluokan luokkakuvaa, et todennäköisesti enää muista kaikkien nimiä. Osan muistat,  mutta et ole kuullut heistä mitään sitten kevätjuhlan 10 vuotta sitten. Muistat parhaiten ne ja ennenkaikkea tiedät eniten heidän elämästään, jotka kulkivat samoja polkuja kuin sinäkin...ammattikouluun tai lukioon. Ja heistä, taas jälleen, vain niiden elämästä tiedät ja niihin olet yhteydessä, joiden elämä vei samaan suuntaan kuin omasi. Sait uudet kaverisi ja ystäväsi sieltä, missä opiskelit ja mihin sosiaaliseen yhteisöön päädyit. 

Niin? Tässä ei puhuttukaan siitä, keitä elämässä jäi läheisiksi ystäviksi, vaan siitä, ettei edes tavata koskaan ketään ei-akateemista eikä tunneta ketään tällaista. Kyllä minä ainakin muistan jokaisen yläasteaikaisen luokkakaverin ja väittäisin tuntevani heidät, jos he tulisivat kadulla vastaan enkä ihmettelisi, jos he moikkaisivat. Samoin tunnen esimerkiksi naapurini, vaikka en heidän kanssaan sen kummemmin tekemisissä olekaan. Myös työssäni tapaan muitakin kuin kollegoita. 

Mutta toisaalta, jos on vaikeaa muistaa edes yläaste/lukioaikaisia luokkakavereita, todennäköisesti jo sinä aikana ei ole viitsitty tutustua näihin, vaan on oltu vain siinä omassa sisäpiirissä. Ehkä tällainen käytös selittää osaltaan sitä, miksi tuttavapiiri on aika yksipuolinen. 

 [/quote]Miehet eivät tuijota koulutusta jonakin maagisena rajana, joka on pakko löytyä naiselta. Mikäli nainen on omaa silmää miellyttävä, on kemiaa ja ihastusta ja sopiva luonne, niin ei siinä mitään koulutusrajoja ruveta tarkastelemaan. Naisilla noita ihmeellisiä (osin yhteiskunnan muovaamia) rajoja on useampia esimerkiksi pituudessa ovat ne maagiset 175 cm ja 180 cm rajoina, vaikka kaikki naiset eivät luonnossa edes hahmottaisi, minkä pituinen se 180-senttinen on.

Samat kriteerit miehillä on kumppanille kuin naisillakin, paitsi että naisilla on muutama tuollainen ehdoton raja. Ja tietysti ulkonäön suhteen ovat miehiä nirsompia, joka tulee ilmi esimerkiksi Tinderin raksi vai sydän -suhdeluvusta.

Noita pakkomielteisiä rajoja naisilla ovat juurikin tuo koulutus, miehen pituus ja nuorina myös ikä. Ja iällä tarkoitan sitä, että miehen pitää olla vähintään saman ikäinen, mielellään 1-5 vuotta vanhempi. Tuo ikähomma tosin haalenee naisen oman iän karttuessa.[/quote]

No johan on yleistystä. Minulla on laaja ystäväpiiri ja tunnen erittäin monia sinkkuja ja puhumme näistä asioista yhdessä. Parilla on pituus tai koulutuskriteeri, mutta heilläkään se ei ole ehdoton vaan lähinnä toive/ suuntaa antava.

Tinderhän onkin varsin pätevä mittari! :D Eikö siellä ole tarkoituskin tuijottaa ulkonäköä, varsinkin kun 90% ei ole kovinkaan kummoista esittelytekstiä, jos ylipäätään mitään. En näe mitään järkeä siinäkään että kaikille antaisi sydäntä. Ei se poissulje sitä että livenä voi johonkin tutustua ilman tinderiä. Itse annan vain niille, jotka jostain syystä miellyttävät minua ja tuntuvat oman tyyppisiltä. Noin 4% saa liken. Ja oma tyyppini on sellainen sopusuhtainen vartalo, kivat kuvat, hyväntuulisuus, joku neule tai kauluspauta, sellainen kiltti "naapurinpoika".  Bodarit, tatuoidut, paidattomat, hupparijonnet, aseen kanssa poseeraavat, totiset, suhruiset ja epäselvät kuvat, hipsterit, hipit, bilettäjät, liian sliipatut jne, menevät vasemmalle. 

DoktorA kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Kiitos vaan pitkän vastauksen naputtelusta. Ikävä kyllä en kauheasti saa siitä arvoa irti, vaikka miten hyvällä tahdolla lukisin. Yksikään tekemäsi oletus minusta ei osu, ja antamasi neuvo tyytyä siihen mitä saan ei johtaisi minkäänlaiseen muutokseen käytöksessäni. Sulkisin edelleen pois sellaiset miehet, joiden läsnäolo ei tekisi elämästäni parempaa, niinkuin nytkin.

Se tietenkin on aivan itsestäänselvää, että tarjonnan taso laskee joka vuosi. Parempia poistuu poolista enemmän kuin palaa sinne ja kaikki vanhenevat. Kyllä minä tuon polttelun olen tuntenut jo siitä iästä asti missä ihmisillä alkaa olla kestäviä parisuhteita. Juuri sen takia ylipäätään mietin koko asiaa, tai kyselen siitä.

Enhän mä mikään selvännäkijä ole, mutta tuo "miksi en enää löydä tasokasta miesseuraa" johtaa jäljet melko varmasti tuon tyyppiseen kuvioon. Haluaisin vielä tarttua ajatukseesi siitä, että tietynlainen mies ei tekisi elämästäsi parempaa ja tietynlainen taas tekisi. Oletko miettinyt että miehen taso ei välttämättä vaikuta siihen että tuleeko elämästäsi parempaa vai ei. Ajatellaan vaikka että tasokas mies on akateeminen, sporttinen ja sivistynyt maailmanmatkaaja. Vähemmän tasokas mies on esimerkiksi akateeminen, mutta vähän pullukka eikä matkustele. Tai vähemmän tasokas mies on sporttinen, mutta ei akateeminen jne... Oletko sitä mieltä että nuo tietyt ylempitasoisen miehen speksit täyttävä mies tekisi sinut onnelliseksi kun taas keskitason mies tekisi elämästäsi onnetonta? Ehkä kyse on vain harhasta jota meille syötetään Sex and the city tyyppisissä jenkkisarjoissa.

Juuri tuo "miksi en enää" menee sulta pieleen. Ei ne ennen olleet sen parempia. Kirjoitin toisessa viestissä jumalattoman seinän siitä mitä pidän sivistyksenä, sieltä voi katsella jos kiinnosta. Matkustelu tai viininmaistelu tai muukaan kulutuskeskeinen statusviestittäminen ei siihen kuulu. Sellaiseen lähteminen on anti-sivistystä, saa muuten fiksun näyttämään dillemmältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hassu ketju. Aivan kuin vain akateemisilla naisilla olisi vaatimuksia puolisolleen ja meille ei-akateemisille kelpaisi kuka tahansa vastaan kävelevä jamppa. 

Ei tietenkään, ei tietenkään. Katsos kun kaikki naiset harjoittavat hypergamiaa. Ja naisille miehen status ja koulutus on se tasonmääritys (ja mittari millä naiset myös mittaavat omaa tasoaan).

Te vähemmän koulutetut naiset siis hypergamiapäissänne otatte niitä paremmin koulutettuja miehiä kuin te itse olette eli viette tavallisilta kandinaisilta ne samantasoisesti koulutetut. Noh, kandinaiset katselevat niitä samantasoisia (mutta nehän on jo viety, kun te huonommin koulutetut olette hypergamian takia kurkottaneet sinne seuraavalla oksalle) sekä paremmin koulutettuja. Kandinaiset siis vievät maisterit (näin kärjistetysti, toki oman tason miehiä sekä vielä paljon paremmin kouluttautuneita). Maisterinaiset vievät tohtorit ja lopulta jää iso joukko maisteri- ja tohtorinaisia, joille ei löydy vähintään yhtä koulutettua miestä (ja heillä ei perse taivu huonommin koulutettuun hypergamian takia), joten he tyytyvät olemaan yksin. Naisten hypergamia on siis kuin pyramidi.

Kiitos tästä yhteenvedosta- toistaiseksi päivän parhaat naurut.

Tottahan tuo on :D

Paitsi että oikeasti ei ole. Tutkitusti suomalaisella miehellä on todennäköisemmin itseään koulutetumpi puoliso kuin vähemmän koulutettu. Eli miehet ovat hypergamisia.

Mikä tutkimus ja milloin on tuollaiseen tulokseen tullut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hassu ketju. Aivan kuin vain akateemisilla naisilla olisi vaatimuksia puolisolleen ja meille ei-akateemisille kelpaisi kuka tahansa vastaan kävelevä jamppa. 

Ei tietenkään, ei tietenkään. Katsos kun kaikki naiset harjoittavat hypergamiaa. Ja naisille miehen status ja koulutus on se tasonmääritys (ja mittari millä naiset myös mittaavat omaa tasoaan).

Te vähemmän koulutetut naiset siis hypergamiapäissänne otatte niitä paremmin koulutettuja miehiä kuin te itse olette eli viette tavallisilta kandinaisilta ne samantasoisesti koulutetut. Noh, kandinaiset katselevat niitä samantasoisia (mutta nehän on jo viety, kun te huonommin koulutetut olette hypergamian takia kurkottaneet sinne seuraavalla oksalle) sekä paremmin koulutettuja. Kandinaiset siis vievät maisterit (näin kärjistetysti, toki oman tason miehiä sekä vielä paljon paremmin kouluttautuneita). Maisterinaiset vievät tohtorit ja lopulta jää iso joukko maisteri- ja tohtorinaisia, joille ei löydy vähintään yhtä koulutettua miestä (ja heillä ei perse taivu huonommin koulutettuun hypergamian takia), joten he tyytyvät olemaan yksin. Naisten hypergamia on siis kuin pyramidi.

Kiitos tästä yhteenvedosta- toistaiseksi päivän parhaat naurut.

Tottahan tuo on :D

Paitsi että oikeasti ei ole. Tutkitusti suomalaisella miehellä on todennäköisemmin itseään koulutetumpi puoliso kuin vähemmän koulutettu. Eli miehet ovat hypergamisia.

Mikä tutkimus ja milloin on tuollaiseen tulokseen tullut?

Ei tuollaista tutkimusta ole olemassakaan. Todellisuudessahan naiset etsivät aina itseään tasokkaampaa ja siten varmasti myös koulutetumpaa miestä itselleen, sekä tietenkin varakkaampaa. Asiassa on vaan pieni ongelma, että tasokkaat miehet eivät huoli tuollaisia naisia. Siksi naiset ovat ikisinkkuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hassu ketju. Aivan kuin vain akateemisilla naisilla olisi vaatimuksia puolisolleen ja meille ei-akateemisille kelpaisi kuka tahansa vastaan kävelevä jamppa. 

Ei tietenkään, ei tietenkään. Katsos kun kaikki naiset harjoittavat hypergamiaa. Ja naisille miehen status ja koulutus on se tasonmääritys (ja mittari millä naiset myös mittaavat omaa tasoaan).

Te vähemmän koulutetut naiset siis hypergamiapäissänne otatte niitä paremmin koulutettuja miehiä kuin te itse olette eli viette tavallisilta kandinaisilta ne samantasoisesti koulutetut. Noh, kandinaiset katselevat niitä samantasoisia (mutta nehän on jo viety, kun te huonommin koulutetut olette hypergamian takia kurkottaneet sinne seuraavalla oksalle) sekä paremmin koulutettuja. Kandinaiset siis vievät maisterit (näin kärjistetysti, toki oman tason miehiä sekä vielä paljon paremmin kouluttautuneita). Maisterinaiset vievät tohtorit ja lopulta jää iso joukko maisteri- ja tohtorinaisia, joille ei löydy vähintään yhtä koulutettua miestä (ja heillä ei perse taivu huonommin koulutettuun hypergamian takia), joten he tyytyvät olemaan yksin. Naisten hypergamia on siis kuin pyramidi.

Edelleenkään en ymmärrä, miksi tässä ei tarkastella sitä miehen osuutta asiaan, vaan ainoana aktiivisena toimijana nähdään nainen. Ikään kuin naiset vain päättäisivät pariutua ja miehet sitten tekevät, mitä nainen sanoo. 

Koska ketjun aiheena on naisten hypergamia. voidaan toki tehdä myös ketju aiheena "koulutettujen miesten parinvalinta, jossa naisten koulutustaso ei paljon vaakakupissa paina". Ja koska naisethan ne Hesarin uutisia myöten valittavat, kun kaikille naisille ei tuon hypergamiapyramidin takia jää sitä koulutettua miestä.

Ihmettelyni kohdistui siihen jo aiemminkin mainitsemaani seikkaan, että tälle naisten osuudelle on olemassa oikein sanakin, jota hoetaan ja tätä aihetta jaksetaan pohtia viikosta toiseeen, mutta miesten toiminnalle ei ole edes sanaa eikä sille uhrata yhtäkään ajatusta. 

Niin. Kerrohan, mikä sinun mielestäsi johtaa siihen, että miehet eivät välitä, millainen koulutustausta naisella on? Eivätkö miehet arvosta naisessa älykkyyttä, vai ovatko kaikki vähemmän koulutetutkin naiset yhtä älykkäitä kuin akateemiset? Minkähän takia asia ei ole samalla tavalla miesten kohdalla? 

Miehet eivät tuijota koulutusta jonakin maagisena rajana, joka on pakko löytyä naiselta. Mikäli nainen on omaa silmää miellyttävä, on kemiaa ja ihastusta ja sopiva luonne, niin ei siinä mitään koulutusrajoja ruveta tarkastelemaan. Naisilla noita ihmeellisiä (osin yhteiskunnan muovaamia) rajoja on useampia esimerkiksi pituudessa ovat ne maagiset 175 cm ja 180 cm rajoina, vaikka kaikki naiset eivät luonnossa edes hahmottaisi, minkä pituinen se 180-senttinen on.

Samat kriteerit miehillä on kumppanille kuin naisillakin, paitsi että naisilla on muutama tuollainen ehdoton raja. Ja tietysti ulkonäön suhteen ovat miehiä nirsompia, joka tulee ilmi esimerkiksi Tinderin raksi vai sydän -suhdeluvusta.

Noita pakkomielteisiä rajoja naisilla ovat juurikin tuo koulutus, miehen pituus ja nuorina myös ikä. Ja iällä tarkoitan sitä, että miehen pitää olla vähintään saman ikäinen, mielellään 1-5 vuotta vanhempi. Tuo ikähomma tosin haalenee naisen oman iän karttuessa.

Öhhh,,,missä iässä sitten ajattelit naisten nauttivan nuorista miehistä, jos tuo oman ikäisyys +5 vuotta ei ole ok? 10 - 15 -vuotiaina? 

En oikein ymmärrä kysymystäsi, mutta esimerkiksi yläasteella tytöt ovat kiinnostuneita oman luokkalaisista pojista sekä vanhemmista pojista, mutta ei missään nimessä edes yhtä luokkaa alemmista pojista. Toki jotkut saattavat olla kiinnostuneita, mutta eivät kehtaa toimia niiden sosiaalisen ympäristön luomien rajojen takia. Siinä kolmikymppisenä nainen saattaa epävarmasti alkaa antaa mahdollisuutta myös 1-2 vuotta nuoremmille miehille. Ja nelikymppisenä jo paljon rohkeammin uskalletaan hakea nuorempia.

Miehillä ei tuollaistakaan ole, vaan se on jopa saavutus, jos joku poika pääsee treffeille jonkun vuoden pari vanhemman tytön kanssa. Ja pari vuotta nuorempi on ihan normaalia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hassu ketju. Aivan kuin vain akateemisilla naisilla olisi vaatimuksia puolisolleen ja meille ei-akateemisille kelpaisi kuka tahansa vastaan kävelevä jamppa. 

Ei tietenkään, ei tietenkään. Katsos kun kaikki naiset harjoittavat hypergamiaa. Ja naisille miehen status ja koulutus on se tasonmääritys (ja mittari millä naiset myös mittaavat omaa tasoaan).

Te vähemmän koulutetut naiset siis hypergamiapäissänne otatte niitä paremmin koulutettuja miehiä kuin te itse olette eli viette tavallisilta kandinaisilta ne samantasoisesti koulutetut. Noh, kandinaiset katselevat niitä samantasoisia (mutta nehän on jo viety, kun te huonommin koulutetut olette hypergamian takia kurkottaneet sinne seuraavalla oksalle) sekä paremmin koulutettuja. Kandinaiset siis vievät maisterit (näin kärjistetysti, toki oman tason miehiä sekä vielä paljon paremmin kouluttautuneita). Maisterinaiset vievät tohtorit ja lopulta jää iso joukko maisteri- ja tohtorinaisia, joille ei löydy vähintään yhtä koulutettua miestä (ja heillä ei perse taivu huonommin koulutettuun hypergamian takia), joten he tyytyvät olemaan yksin. Naisten hypergamia on siis kuin pyramidi.

Edelleenkään en ymmärrä, miksi tässä ei tarkastella sitä miehen osuutta asiaan, vaan ainoana aktiivisena toimijana nähdään nainen. Ikään kuin naiset vain päättäisivät pariutua ja miehet sitten tekevät, mitä nainen sanoo. 

Koska ketjun aiheena on naisten hypergamia. voidaan toki tehdä myös ketju aiheena "koulutettujen miesten parinvalinta, jossa naisten koulutustaso ei paljon vaakakupissa paina". Ja koska naisethan ne Hesarin uutisia myöten valittavat, kun kaikille naisille ei tuon hypergamiapyramidin takia jää sitä koulutettua miestä.

Ihmettelyni kohdistui siihen jo aiemminkin mainitsemaani seikkaan, että tälle naisten osuudelle on olemassa oikein sanakin, jota hoetaan ja tätä aihetta jaksetaan pohtia viikosta toiseeen, mutta miesten toiminnalle ei ole edes sanaa eikä sille uhrata yhtäkään ajatusta. 

Niin. Kerrohan, mikä sinun mielestäsi johtaa siihen, että miehet eivät välitä, millainen koulutustausta naisella on? Eivätkö miehet arvosta naisessa älykkyyttä, vai ovatko kaikki vähemmän koulutetutkin naiset yhtä älykkäitä kuin akateemiset? Minkähän takia asia ei ole samalla tavalla miesten kohdalla? 

Ja tästä voisi jalostaa jatkokysymyksen: Miksi ulkonäkö on hyväksyttävämpi "kriteeri" parisuhteelle kuin samanlainen koulutustausta?

eri

Spesifisemmin, miksi ulkoinen habitus ja pankin omistama audi statuksen- ja menestyksen symbolina on tärkeämpää kuin itse persoona?

Eli et osannut tai et halunnut vastata kysymykseeni, miksi ulkonäkö on hyväksyttävämpi "kriteeri" parisuhteelle kuin samanlainen koulutustausta. Tässä ketjussa on jo moneen kertaan todettu, ettei koulutus tarkoita tuloja. Se kulttuuriantropologinainen kun todennäköisemmin ihastuu informaatiotieteilijään, joka saa kirjastossa alle 3000 euron palkkaa, kuin audilla ajavaan yritysjohtajaan.

Mutta kun ei pysty vastaamaan kysymykseen, niin pitää yrittää kääntää huomio siitä pois. Niinpä niin.

Miksi oletat, että sama koulutustausta lisäisi kiinnostumisen todennäköisyyttä? Pareja tulee näiden välille lähinnä siitä yksinkertaisesta syystä, että he ovat tekemisissä keskenään. Ei siksi, että se yhteinen koulutus olisi yhteen ajava voima itsessään. 

Miksi ulkonäkö olisi hyväksyttävämpi kriteeri? Siksi, että se on biologiaa. Pari valitaan pääasiassa ulkonäön perusteella. Kauniimmat ihmiset ovat yleensä myös terveempiä. Kun ajattelee parisuhdetta, niin seksi ja muu siihen liittyvä on oikeastaan ainoa asia, jota ei voi tehdä parisuhteessa ollessaan muiden ihmisten kanssa. Sen sijaan omasta ammatistaan saa varmasti puhua ihan tarpeeksi muiden ihmisten kanssa niin halutessaan. Siten on aika olennaisen tärkeää, että kumppanin ulkonäkö miellyttää, mutta sama koulutus on oikeastaan täysin yhdentekevää, koska valtaosa keskustelusta liittyy kuitenkin ihan muihin asioihin.

-teri

Kun edelleenkään, ei ole kyse ammatista tai koulutusnimikkeestä, vaan arvomaailmasta ja yhteisistä kokemuksista. Minä esimerkiksi tällä hetkellä tuskailen gradun kanssa ja duunari-exältäni en saisi kyllä tässä tilanteessa minkäänlaista tukea, kun hän ei ole koskaan edes tehnyt minkäänlaista päättötyötä. Hän ei myöskään ymmärtänyt, miten tärkeää minulle on löytää työ, jossa pystyn kehittymään ja haastamaan itseäni. Sain vakipaikan kaupan kassalta vuosia sitten, eikä mies ymmärtänyt ollenkaan, miksi minun pitää vielä opiskella, kun minullahan on jo työ. 

Tuo nyt kertoo ainoastaan exästäsi, eikä mistään koulutuksesta johtuvasta arvomaailmasta. Miksi ihmeessä kumppanilta ei voisi saada tukea, vaikka hän ei itse ole ollut vastaavassa tilanteessa? 

Tämä juuri. Ja kertoo hieman tästä gradu-tuskailijasta kuinka ei osaa arvotaa ex-miehensä tekemisiä. Kyllä lähes kaikilla tulee työelämässä eteen suuria haasteita, painetaan urakalla pitkää päivää, tehdään virhe jota yritetään korjata - ja saadaan jossain vaiheessa homma suurten ponnistusten jälkeen valmiiksi. Jos muistaa kuinka vähän opintopisteitä kuitenkin gradusta saa - eli paljonko sen tekemiseen pitäisi vain aikaa mennä - ja kuinka se on ohjattu prosessi, tekemisen edistymisestä vastuussa myös yliopiston ohjaaja, kannattaisi ne gradut vaan laittaa reippaasti kasaan ja kokea luomisen tuskaa tutkijana vasta myöhemmin. 

Ai miten niin en osaa arvostaa ex-miehen tekemisiä? Mielestäni kerroin tuossa vain kaksi asiaa, johon minä olisin halunnut mieheltä muutakin kuin halveksuntaa ja väheksymistä omien valintojeni ja tilanteideni takia. En puhunut miehen työstä mitään. Ihan nyt vain yksittäisenä esimerkkinä toin tuon gradun tähän. Ei ollut kyse siitä, että se olisi minulle elämää suurempi draama. Pointti oli nyt se, että henkilö, joka ei ole käynyt edes lukiota, ei voi tietää, miten gradu tehdään. 

Ja luuletko, että kun minä opiskelen yliopistossa, se minun työni katoaa. Vai onko tässä kyse siitä, että kun ammattikoulun käynyt on töissä, se on hirveän rankkaa ja vaatii suuria ponnistuksia, mutta kun yliopisto-opiskelija tekee ihan samantasoista työtä ja lisäksi opiskelee, hän on vain lepäilemässä? 

Mun mielestä tällaisten akateemisten naisten jotka nirsoilevat on sitten vain tyydyttävä siihen osaansa, että jos ei kelpaa niin sitten ei kelpaa. Ehkä tällaiset ovatkin sellaisia joihin ei edes tee mieli tutustua, edes niiden akateemisten miesten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en edes tiedä missä tapaisin kouluttamattomia miehiä. Jokainen lapsuudenperheestäni on käynyt yliopiston, kaikki lapsuudentutut ovat käyneet yliopiston (kävin yksityisen koulun), mieheni on käynyt yliopiston, kaikki opiskelukaverini ovat tietysti käyneet yliopiston ja kaikki työkaverini ovat käyneet yliopiston. Töissä ja vapaalla tapaan vain eri alojen korkeasti koulutettuja. En siis tarvitse miestä, olen jo omani löytänyt, pohdinpa tätä vain sinkkuystävieni puolesta. Tästä kuplasta on aika vaikea nähdä kauemmas. Jos piiri pyörii samalla lailla kuin minun elämässäni, ei oikeasti edes tapaa vähemmän koulutettuja ihmisiä, paitsi kesämökkimatkalla abc:n kahvilassa. Ja ne lippispäiset äijät siellä ei kyllä nappaa ketään. 

Sinun tilanteesi on todella harvinaislaatuinen Suomessa, koska suurin osa käy ihan peruskoulun, jossa on ihan kaikkien yhteiskuntaluokkien lapsia. Myös naapureissa, harrastuspiireissä, ensimmäisissä työpaikoissa, kaveriporukoissa ja sukulaisissa on yleensä muitakin yhteiskuntaluokkia edustettuna. Kuulostaa kyllä aika erikoiselta, että et missään yhteydessä ole ollut tekemisissä duunareiden kanssa. 

Ei tuon edellisen tilanne ole mitenkään poikkeuksellinen. Eikä peruskoulu koskaan poistanut sitä tosiasiaa, että vaikka samalla luokalla onkin eri yhteiskuntaluokkien lapsia, kaikista heistä ei kuitenkaan enää koulun päätyttyä kuulla enää yhtään mitään. Kun 25-vuotiaana katsot vanhaa peruskoulun ysiluokan luokkakuvaa, et todennäköisesti enää muista kaikkien nimiä. Osan muistat,  mutta et ole kuullut heistä mitään sitten kevätjuhlan 10 vuotta sitten. Muistat parhaiten ne ja ennenkaikkea tiedät eniten heidän elämästään, jotka kulkivat samoja polkuja kuin sinäkin...ammattikouluun tai lukioon. Ja heistä, taas jälleen, vain niiden elämästä tiedät ja niihin olet yhteydessä, joiden elämä vei samaan suuntaan kuin omasi. Sait uudet kaverisi ja ystäväsi sieltä, missä opiskelit ja mihin sosiaaliseen yhteisöön päädyit. 

Niin? Tässä ei puhuttukaan siitä, keitä elämässä jäi läheisiksi ystäviksi, vaan siitä, ettei edes tavata koskaan ketään ei-akateemista eikä tunneta ketään tällaista. Kyllä minä ainakin muistan jokaisen yläasteaikaisen luokkakaverin ja väittäisin tuntevani heidät, jos he tulisivat kadulla vastaan enkä ihmettelisi, jos he moikkaisivat. Samoin tunnen esimerkiksi naapurini, vaikka en heidän kanssaan sen kummemmin tekemisissä olekaan. Myös työssäni tapaan muitakin kuin kollegoita. 

Mutta toisaalta, jos on vaikeaa muistaa edes yläaste/lukioaikaisia luokkakavereita, todennäköisesti jo sinä aikana ei ole viitsitty tutustua näihin, vaan on oltu vain siinä omassa sisäpiirissä. Ehkä tällainen käytös selittää osaltaan sitä, miksi tuttavapiiri on aika yksipuolinen. 

Joo, sori. Näköjään tulkitsimme tuon aiemman kirjoittajan lauseen "Minä en edes tiedä missä tapaisin kouluttamattomia miehiä" eri tavalla. Minä tulkitsin tuon niin, että aiempi kirjoittaja ei tiedää, missä hän tapaisi tutustumismielessä näitä miehiä. Siis sillä tavalla tutustumismielessä, että siitä voisi seurata seurustelua tai jopa parisuhde.  Ja olet ihan oikeassa siinä, että oma kaveripiiri syntyy varsin usein samanlaisten ihmisten kesken. Kun peruskoulun jälkeen neljästä ystävyksestä yksi lähtee ammattikouluun ja kolme muuta lukioon, niin se ammattikouluun mennyt löytää uudet kaverinsa sieltä ja lukioon menneet kaverit pikkuhiljaa jäävät. 

Vierailija kirjoitti:

 

Miehet eivät tuijota koulutusta jonakin maagisena rajana, joka on pakko löytyä naiselta. Mikäli nainen on omaa silmää miellyttävä, on kemiaa ja ihastusta ja sopiva luonne, niin ei siinä mitään koulutusrajoja ruveta tarkastelemaan. Naisilla noita ihmeellisiä (osin yhteiskunnan muovaamia) rajoja on useampia esimerkiksi pituudessa ovat ne maagiset 175 cm ja 180 cm rajoina, vaikka kaikki naiset eivät luonnossa edes hahmottaisi, minkä pituinen se 180-senttinen on.

Samat kriteerit miehillä on kumppanille kuin naisillakin, paitsi että naisilla on muutama tuollainen ehdoton raja. Ja tietysti ulkonäön suhteen ovat miehiä nirsompia, joka tulee ilmi esimerkiksi Tinderin raksi vai sydän -suhdeluvusta.

Noita pakkomielteisiä rajoja naisilla ovat juurikin tuo koulutus, miehen pituus ja nuorina myös ikä. Ja iällä tarkoitan sitä, että miehen pitää olla vähintään saman ikäinen, mielellään 1-5 vuotta vanhempi. Tuo ikähomma tosin haalenee naisen oman iän karttuessa.

No johan on yleistystä. Minulla on laaja ystäväpiiri ja tunnen erittäin monia sinkkuja ja puhumme näistä asioista yhdessä. Parilla on pituus tai koulutuskriteeri, mutta heilläkään se ei ole ehdoton vaan lähinnä toive/ suuntaa antava.

Tinderhän onkin varsin pätevä mittari! :D Eikö siellä ole tarkoituskin tuijottaa ulkonäköä, varsinkin kun 90% ei ole kovinkaan kummoista esittelytekstiä, jos ylipäätään mitään. En näe mitään järkeä siinäkään että kaikille antaisi sydäntä. Ei se poissulje sitä että livenä voi johonkin tutustua ilman tinderiä. Itse annan vain niille, jotka jostain syystä miellyttävät minua ja tuntuvat oman tyyppisiltä. Noin 4% saa liken. Ja oma tyyppini on sellainen sopusuhtainen vartalo, kivat kuvat, hyväntuulisuus, joku neule tai kauluspauta, sellainen kiltti "naapurinpoika".  Bodarit, tatuoidut, paidattomat, hupparijonnet, aseen kanssa poseeraavat, totiset, suhruiset ja epäselvät kuvat, hipsterit, hipit, bilettäjät, liian sliipatut jne, menevät vasemmalle. Se, että Tinderissä ei ole esittelytekstiä, on juuri hyvä mittari pinnalliosuudelle ja siitä näkee hyvin, kuinka pinnallinen se pyyhkijä on. Naiset ovat supernirsoja ja miehet puolestaan ajattelevat, että kai tuokin voi ihan mukava ihminen olla, vaikka nyt ei aivan 100% kasvot olisi siihen omaan makuun, mutta annetaan sydän ja mahdollisuus tutustua. Naisilla siis kovemmat kriteerit ulkonäönkin suhteen, että kehen edes annetaan itsensä tutustua ja jutella ja katsoa, onko kemiaa tai yhteistä.

Tinderissä kun tuo ulkonäkö on se ainut kriteeri, niin miten ihmeessä se sinun mielestäsi ei ole pinnallista, jos rupeaa supernirsoksi sen ulkonäön perusteella (niin kuin siis naiset tinderissä tekevät)? Ja miten ihmeessä saat siitä pinnallista, jos antaa useammalle ihmisen mahdollisuuden, vaikka eivät mitään supermissin näköisiä olisikaan (niin kuin miehet tekevät)?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hassu ketju. Aivan kuin vain akateemisilla naisilla olisi vaatimuksia puolisolleen ja meille ei-akateemisille kelpaisi kuka tahansa vastaan kävelevä jamppa. 

Ei tietenkään, ei tietenkään. Katsos kun kaikki naiset harjoittavat hypergamiaa. Ja naisille miehen status ja koulutus on se tasonmääritys (ja mittari millä naiset myös mittaavat omaa tasoaan).

Te vähemmän koulutetut naiset siis hypergamiapäissänne otatte niitä paremmin koulutettuja miehiä kuin te itse olette eli viette tavallisilta kandinaisilta ne samantasoisesti koulutetut. Noh, kandinaiset katselevat niitä samantasoisia (mutta nehän on jo viety, kun te huonommin koulutetut olette hypergamian takia kurkottaneet sinne seuraavalla oksalle) sekä paremmin koulutettuja. Kandinaiset siis vievät maisterit (näin kärjistetysti, toki oman tason miehiä sekä vielä paljon paremmin kouluttautuneita). Maisterinaiset vievät tohtorit ja lopulta jää iso joukko maisteri- ja tohtorinaisia, joille ei löydy vähintään yhtä koulutettua miestä (ja heillä ei perse taivu huonommin koulutettuun hypergamian takia), joten he tyytyvät olemaan yksin. Naisten hypergamia on siis kuin pyramidi.

Edelleenkään en ymmärrä, miksi tässä ei tarkastella sitä miehen osuutta asiaan, vaan ainoana aktiivisena toimijana nähdään nainen. Ikään kuin naiset vain päättäisivät pariutua ja miehet sitten tekevät, mitä nainen sanoo. 

Koska ketjun aiheena on naisten hypergamia. voidaan toki tehdä myös ketju aiheena "koulutettujen miesten parinvalinta, jossa naisten koulutustaso ei paljon vaakakupissa paina". Ja koska naisethan ne Hesarin uutisia myöten valittavat, kun kaikille naisille ei tuon hypergamiapyramidin takia jää sitä koulutettua miestä.

Ihmettelyni kohdistui siihen jo aiemminkin mainitsemaani seikkaan, että tälle naisten osuudelle on olemassa oikein sanakin, jota hoetaan ja tätä aihetta jaksetaan pohtia viikosta toiseeen, mutta miesten toiminnalle ei ole edes sanaa eikä sille uhrata yhtäkään ajatusta. 

Niin. Kerrohan, mikä sinun mielestäsi johtaa siihen, että miehet eivät välitä, millainen koulutustausta naisella on? Eivätkö miehet arvosta naisessa älykkyyttä, vai ovatko kaikki vähemmän koulutetutkin naiset yhtä älykkäitä kuin akateemiset? Minkähän takia asia ei ole samalla tavalla miesten kohdalla? 

Ja tästä voisi jalostaa jatkokysymyksen: Miksi ulkonäkö on hyväksyttävämpi "kriteeri" parisuhteelle kuin samanlainen koulutustausta?

eri

Spesifisemmin, miksi ulkoinen habitus ja pankin omistama audi statuksen- ja menestyksen symbolina on tärkeämpää kuin itse persoona?

Eli et osannut tai et halunnut vastata kysymykseeni, miksi ulkonäkö on hyväksyttävämpi "kriteeri" parisuhteelle kuin samanlainen koulutustausta. Tässä ketjussa on jo moneen kertaan todettu, ettei koulutus tarkoita tuloja. Se kulttuuriantropologinainen kun todennäköisemmin ihastuu informaatiotieteilijään, joka saa kirjastossa alle 3000 euron palkkaa, kuin audilla ajavaan yritysjohtajaan.

Mutta kun ei pysty vastaamaan kysymykseen, niin pitää yrittää kääntää huomio siitä pois. Niinpä niin.

Miksi oletat, että sama koulutustausta lisäisi kiinnostumisen todennäköisyyttä? Pareja tulee näiden välille lähinnä siitä yksinkertaisesta syystä, että he ovat tekemisissä keskenään. Ei siksi, että se yhteinen koulutus olisi yhteen ajava voima itsessään. 

Miksi ulkonäkö olisi hyväksyttävämpi kriteeri? Siksi, että se on biologiaa. Pari valitaan pääasiassa ulkonäön perusteella. Kauniimmat ihmiset ovat yleensä myös terveempiä. Kun ajattelee parisuhdetta, niin seksi ja muu siihen liittyvä on oikeastaan ainoa asia, jota ei voi tehdä parisuhteessa ollessaan muiden ihmisten kanssa. Sen sijaan omasta ammatistaan saa varmasti puhua ihan tarpeeksi muiden ihmisten kanssa niin halutessaan. Siten on aika olennaisen tärkeää, että kumppanin ulkonäkö miellyttää, mutta sama koulutus on oikeastaan täysin yhdentekevää, koska valtaosa keskustelusta liittyy kuitenkin ihan muihin asioihin.

-teri

Kun edelleenkään, ei ole kyse ammatista tai koulutusnimikkeestä, vaan arvomaailmasta ja yhteisistä kokemuksista. Minä esimerkiksi tällä hetkellä tuskailen gradun kanssa ja duunari-exältäni en saisi kyllä tässä tilanteessa minkäänlaista tukea, kun hän ei ole koskaan edes tehnyt minkäänlaista päättötyötä. Hän ei myöskään ymmärtänyt, miten tärkeää minulle on löytää työ, jossa pystyn kehittymään ja haastamaan itseäni. Sain vakipaikan kaupan kassalta vuosia sitten, eikä mies ymmärtänyt ollenkaan, miksi minun pitää vielä opiskella, kun minullahan on jo työ. 

Tuo nyt kertoo ainoastaan exästäsi, eikä mistään koulutuksesta johtuvasta arvomaailmasta. Miksi ihmeessä kumppanilta ei voisi saada tukea, vaikka hän ei itse ole ollut vastaavassa tilanteessa? 

Tämä juuri. Ja kertoo hieman tästä gradu-tuskailijasta kuinka ei osaa arvotaa ex-miehensä tekemisiä. Kyllä lähes kaikilla tulee työelämässä eteen suuria haasteita, painetaan urakalla pitkää päivää, tehdään virhe jota yritetään korjata - ja saadaan jossain vaiheessa homma suurten ponnistusten jälkeen valmiiksi. Jos muistaa kuinka vähän opintopisteitä kuitenkin gradusta saa - eli paljonko sen tekemiseen pitäisi vain aikaa mennä - ja kuinka se on ohjattu prosessi, tekemisen edistymisestä vastuussa myös yliopiston ohjaaja, kannattaisi ne gradut vaan laittaa reippaasti kasaan ja kokea luomisen tuskaa tutkijana vasta myöhemmin. 

Ai miten niin en osaa arvostaa ex-miehen tekemisiä? Mielestäni kerroin tuossa vain kaksi asiaa, johon minä olisin halunnut mieheltä muutakin kuin halveksuntaa ja väheksymistä omien valintojeni ja tilanteideni takia. En puhunut miehen työstä mitään. Ihan nyt vain yksittäisenä esimerkkinä toin tuon gradun tähän. Ei ollut kyse siitä, että se olisi minulle elämää suurempi draama. Pointti oli nyt se, että henkilö, joka ei ole käynyt edes lukiota, ei voi tietää, miten gradu tehdään. 

Ja luuletko, että kun minä opiskelen yliopistossa, se minun työni katoaa. Vai onko tässä kyse siitä, että kun ammattikoulun käynyt on töissä, se on hirveän rankkaa ja vaatii suuria ponnistuksia, mutta kun yliopisto-opiskelija tekee ihan samantasoista työtä ja lisäksi opiskelee, hän on vain lepäilemässä? 

Mietipä vähän mitä luet ja kuinka siihen vastaat. Looginen ajattelu ja tiedon jäsentäminen auttaa myös siinä gradutuskailussa. Joskus myös analogioiden etsiminen sen oman fokuksen ulkopuolelta (talon rakentaminen vs. gradutyö) voi auttaa ymmärtämään erilaisen kokemustaustan ihmisiä. Nyt joudun lopettamaan, lähden hakemaan lentokentältä miestäni - joka ei ole edes käynyt lukiota, ja kuitenkin ymmärtää paljon työstäni tutkijana ja minusta ihmisenä. Loppujen lopuksi koulutus muokkaa meitä hyvin vähän ihmisinä, se muu elämä ja mitä siitä kykenee oppimaan, on paljon tärkeämpää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hassu ketju. Aivan kuin vain akateemisilla naisilla olisi vaatimuksia puolisolleen ja meille ei-akateemisille kelpaisi kuka tahansa vastaan kävelevä jamppa. 

Ei tietenkään, ei tietenkään. Katsos kun kaikki naiset harjoittavat hypergamiaa. Ja naisille miehen status ja koulutus on se tasonmääritys (ja mittari millä naiset myös mittaavat omaa tasoaan).

Te vähemmän koulutetut naiset siis hypergamiapäissänne otatte niitä paremmin koulutettuja miehiä kuin te itse olette eli viette tavallisilta kandinaisilta ne samantasoisesti koulutetut. Noh, kandinaiset katselevat niitä samantasoisia (mutta nehän on jo viety, kun te huonommin koulutetut olette hypergamian takia kurkottaneet sinne seuraavalla oksalle) sekä paremmin koulutettuja. Kandinaiset siis vievät maisterit (näin kärjistetysti, toki oman tason miehiä sekä vielä paljon paremmin kouluttautuneita). Maisterinaiset vievät tohtorit ja lopulta jää iso joukko maisteri- ja tohtorinaisia, joille ei löydy vähintään yhtä koulutettua miestä (ja heillä ei perse taivu huonommin koulutettuun hypergamian takia), joten he tyytyvät olemaan yksin. Naisten hypergamia on siis kuin pyramidi.

Edelleenkään en ymmärrä, miksi tässä ei tarkastella sitä miehen osuutta asiaan, vaan ainoana aktiivisena toimijana nähdään nainen. Ikään kuin naiset vain päättäisivät pariutua ja miehet sitten tekevät, mitä nainen sanoo. 

Koska ketjun aiheena on naisten hypergamia. voidaan toki tehdä myös ketju aiheena "koulutettujen miesten parinvalinta, jossa naisten koulutustaso ei paljon vaakakupissa paina". Ja koska naisethan ne Hesarin uutisia myöten valittavat, kun kaikille naisille ei tuon hypergamiapyramidin takia jää sitä koulutettua miestä.

Ihmettelyni kohdistui siihen jo aiemminkin mainitsemaani seikkaan, että tälle naisten osuudelle on olemassa oikein sanakin, jota hoetaan ja tätä aihetta jaksetaan pohtia viikosta toiseeen, mutta miesten toiminnalle ei ole edes sanaa eikä sille uhrata yhtäkään ajatusta. 

Niin. Kerrohan, mikä sinun mielestäsi johtaa siihen, että miehet eivät välitä, millainen koulutustausta naisella on? Eivätkö miehet arvosta naisessa älykkyyttä, vai ovatko kaikki vähemmän koulutetutkin naiset yhtä älykkäitä kuin akateemiset? Minkähän takia asia ei ole samalla tavalla miesten kohdalla? 

Ja tästä voisi jalostaa jatkokysymyksen: Miksi ulkonäkö on hyväksyttävämpi "kriteeri" parisuhteelle kuin samanlainen koulutustausta?

eri

Spesifisemmin, miksi ulkoinen habitus ja pankin omistama audi statuksen- ja menestyksen symbolina on tärkeämpää kuin itse persoona?

Eli et osannut tai et halunnut vastata kysymykseeni, miksi ulkonäkö on hyväksyttävämpi "kriteeri" parisuhteelle kuin samanlainen koulutustausta. Tässä ketjussa on jo moneen kertaan todettu, ettei koulutus tarkoita tuloja. Se kulttuuriantropologinainen kun todennäköisemmin ihastuu informaatiotieteilijään, joka saa kirjastossa alle 3000 euron palkkaa, kuin audilla ajavaan yritysjohtajaan.

Mutta kun ei pysty vastaamaan kysymykseen, niin pitää yrittää kääntää huomio siitä pois. Niinpä niin.

Miksi oletat, että sama koulutustausta lisäisi kiinnostumisen todennäköisyyttä? Pareja tulee näiden välille lähinnä siitä yksinkertaisesta syystä, että he ovat tekemisissä keskenään. Ei siksi, että se yhteinen koulutus olisi yhteen ajava voima itsessään. 

Miksi ulkonäkö olisi hyväksyttävämpi kriteeri? Siksi, että se on biologiaa. Pari valitaan pääasiassa ulkonäön perusteella. Kauniimmat ihmiset ovat yleensä myös terveempiä. Kun ajattelee parisuhdetta, niin seksi ja muu siihen liittyvä on oikeastaan ainoa asia, jota ei voi tehdä parisuhteessa ollessaan muiden ihmisten kanssa. Sen sijaan omasta ammatistaan saa varmasti puhua ihan tarpeeksi muiden ihmisten kanssa niin halutessaan. Siten on aika olennaisen tärkeää, että kumppanin ulkonäkö miellyttää, mutta sama koulutus on oikeastaan täysin yhdentekevää, koska valtaosa keskustelusta liittyy kuitenkin ihan muihin asioihin.

-teri

Kun edelleenkään, ei ole kyse ammatista tai koulutusnimikkeestä, vaan arvomaailmasta ja yhteisistä kokemuksista. Minä esimerkiksi tällä hetkellä tuskailen gradun kanssa ja duunari-exältäni en saisi kyllä tässä tilanteessa minkäänlaista tukea, kun hän ei ole koskaan edes tehnyt minkäänlaista päättötyötä. Hän ei myöskään ymmärtänyt, miten tärkeää minulle on löytää työ, jossa pystyn kehittymään ja haastamaan itseäni. Sain vakipaikan kaupan kassalta vuosia sitten, eikä mies ymmärtänyt ollenkaan, miksi minun pitää vielä opiskella, kun minullahan on jo työ. 

Tuo nyt kertoo ainoastaan exästäsi, eikä mistään koulutuksesta johtuvasta arvomaailmasta. Miksi ihmeessä kumppanilta ei voisi saada tukea, vaikka hän ei itse ole ollut vastaavassa tilanteessa? 

En sanonutkaan, että se johtuisi koulutuksesta ja että kaikki duunarit ovat tällaisia, mutta onhan se nyt selvää, että korkeakoulutettu ei tuollaista asiaa ihmettelisi. Ja tottakai duunari voi tukea gradussa, mutta korkeakoulutetulle ei tarvitsisi juurta jaksain selittää, että ei tämä nyt ole yhdessä illassa valmis ja että siihen täytyy syventyä eikä samalla voi lörpötellä tai hoitaa lapsia. 

Nämä olivat nyt esimerkkejä, joita voi tulla arjessa vastaan ihan jatkuvasti. Oli se esimerkiksi minullekin vaikeaa hahmottaa kun ex-mies suoritti jotain lisätutkintoa, että hän teki jonkun monistenivaskan ja istui pari tuntia jossain luennolla, niin hän valmistui joksikin, enkä vieläkään tiedä, mikä ero sillä uudella tutkinnolla oli aikaisempaan. 

kaikki pellolle. muutin, tv taso pellolle, ym.

sänky sohva pöytä kierrätykseen.  tv mukaan.

mihin näitä rojuja tarvii hei? tvssä oli huutokauppias joka osti kuolinpesiä, kaikki 800e

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hassu ketju. Aivan kuin vain akateemisilla naisilla olisi vaatimuksia puolisolleen ja meille ei-akateemisille kelpaisi kuka tahansa vastaan kävelevä jamppa. 

Ei tietenkään, ei tietenkään. Katsos kun kaikki naiset harjoittavat hypergamiaa. Ja naisille miehen status ja koulutus on se tasonmääritys (ja mittari millä naiset myös mittaavat omaa tasoaan).

Te vähemmän koulutetut naiset siis hypergamiapäissänne otatte niitä paremmin koulutettuja miehiä kuin te itse olette eli viette tavallisilta kandinaisilta ne samantasoisesti koulutetut. Noh, kandinaiset katselevat niitä samantasoisia (mutta nehän on jo viety, kun te huonommin koulutetut olette hypergamian takia kurkottaneet sinne seuraavalla oksalle) sekä paremmin koulutettuja. Kandinaiset siis vievät maisterit (näin kärjistetysti, toki oman tason miehiä sekä vielä paljon paremmin kouluttautuneita). Maisterinaiset vievät tohtorit ja lopulta jää iso joukko maisteri- ja tohtorinaisia, joille ei löydy vähintään yhtä koulutettua miestä (ja heillä ei perse taivu huonommin koulutettuun hypergamian takia), joten he tyytyvät olemaan yksin. Naisten hypergamia on siis kuin pyramidi.

Edelleenkään en ymmärrä, miksi tässä ei tarkastella sitä miehen osuutta asiaan, vaan ainoana aktiivisena toimijana nähdään nainen. Ikään kuin naiset vain päättäisivät pariutua ja miehet sitten tekevät, mitä nainen sanoo. 

Koska ketjun aiheena on naisten hypergamia. voidaan toki tehdä myös ketju aiheena "koulutettujen miesten parinvalinta, jossa naisten koulutustaso ei paljon vaakakupissa paina". Ja koska naisethan ne Hesarin uutisia myöten valittavat, kun kaikille naisille ei tuon hypergamiapyramidin takia jää sitä koulutettua miestä.

Ihmettelyni kohdistui siihen jo aiemminkin mainitsemaani seikkaan, että tälle naisten osuudelle on olemassa oikein sanakin, jota hoetaan ja tätä aihetta jaksetaan pohtia viikosta toiseeen, mutta miesten toiminnalle ei ole edes sanaa eikä sille uhrata yhtäkään ajatusta. 

Niin. Kerrohan, mikä sinun mielestäsi johtaa siihen, että miehet eivät välitä, millainen koulutustausta naisella on? Eivätkö miehet arvosta naisessa älykkyyttä, vai ovatko kaikki vähemmän koulutetutkin naiset yhtä älykkäitä kuin akateemiset? Minkähän takia asia ei ole samalla tavalla miesten kohdalla? 

Ja tästä voisi jalostaa jatkokysymyksen: Miksi ulkonäkö on hyväksyttävämpi "kriteeri" parisuhteelle kuin samanlainen koulutustausta?

eri

Spesifisemmin, miksi ulkoinen habitus ja pankin omistama audi statuksen- ja menestyksen symbolina on tärkeämpää kuin itse persoona?

Eli et osannut tai et halunnut vastata kysymykseeni, miksi ulkonäkö on hyväksyttävämpi "kriteeri" parisuhteelle kuin samanlainen koulutustausta. Tässä ketjussa on jo moneen kertaan todettu, ettei koulutus tarkoita tuloja. Se kulttuuriantropologinainen kun todennäköisemmin ihastuu informaatiotieteilijään, joka saa kirjastossa alle 3000 euron palkkaa, kuin audilla ajavaan yritysjohtajaan.

Mutta kun ei pysty vastaamaan kysymykseen, niin pitää yrittää kääntää huomio siitä pois. Niinpä niin.

Miksi oletat, että sama koulutustausta lisäisi kiinnostumisen todennäköisyyttä? Pareja tulee näiden välille lähinnä siitä yksinkertaisesta syystä, että he ovat tekemisissä keskenään. Ei siksi, että se yhteinen koulutus olisi yhteen ajava voima itsessään. 

Miksi ulkonäkö olisi hyväksyttävämpi kriteeri? Siksi, että se on biologiaa. Pari valitaan pääasiassa ulkonäön perusteella. Kauniimmat ihmiset ovat yleensä myös terveempiä. Kun ajattelee parisuhdetta, niin seksi ja muu siihen liittyvä on oikeastaan ainoa asia, jota ei voi tehdä parisuhteessa ollessaan muiden ihmisten kanssa. Sen sijaan omasta ammatistaan saa varmasti puhua ihan tarpeeksi muiden ihmisten kanssa niin halutessaan. Siten on aika olennaisen tärkeää, että kumppanin ulkonäkö miellyttää, mutta sama koulutus on oikeastaan täysin yhdentekevää, koska valtaosa keskustelusta liittyy kuitenkin ihan muihin asioihin.

-teri

Kun edelleenkään, ei ole kyse ammatista tai koulutusnimikkeestä, vaan arvomaailmasta ja yhteisistä kokemuksista. Minä esimerkiksi tällä hetkellä tuskailen gradun kanssa ja duunari-exältäni en saisi kyllä tässä tilanteessa minkäänlaista tukea, kun hän ei ole koskaan edes tehnyt minkäänlaista päättötyötä. Hän ei myöskään ymmärtänyt, miten tärkeää minulle on löytää työ, jossa pystyn kehittymään ja haastamaan itseäni. Sain vakipaikan kaupan kassalta vuosia sitten, eikä mies ymmärtänyt ollenkaan, miksi minun pitää vielä opiskella, kun minullahan on jo työ. 

Tuo nyt kertoo ainoastaan exästäsi, eikä mistään koulutuksesta johtuvasta arvomaailmasta. Miksi ihmeessä kumppanilta ei voisi saada tukea, vaikka hän ei itse ole ollut vastaavassa tilanteessa? 

Tämä juuri. Ja kertoo hieman tästä gradu-tuskailijasta kuinka ei osaa arvotaa ex-miehensä tekemisiä. Kyllä lähes kaikilla tulee työelämässä eteen suuria haasteita, painetaan urakalla pitkää päivää, tehdään virhe jota yritetään korjata - ja saadaan jossain vaiheessa homma suurten ponnistusten jälkeen valmiiksi. Jos muistaa kuinka vähän opintopisteitä kuitenkin gradusta saa - eli paljonko sen tekemiseen pitäisi vain aikaa mennä - ja kuinka se on ohjattu prosessi, tekemisen edistymisestä vastuussa myös yliopiston ohjaaja, kannattaisi ne gradut vaan laittaa reippaasti kasaan ja kokea luomisen tuskaa tutkijana vasta myöhemmin. 

Ai miten niin en osaa arvostaa ex-miehen tekemisiä? Mielestäni kerroin tuossa vain kaksi asiaa, johon minä olisin halunnut mieheltä muutakin kuin halveksuntaa ja väheksymistä omien valintojeni ja tilanteideni takia. En puhunut miehen työstä mitään. Ihan nyt vain yksittäisenä esimerkkinä toin tuon gradun tähän. Ei ollut kyse siitä, että se olisi minulle elämää suurempi draama. Pointti oli nyt se, että henkilö, joka ei ole käynyt edes lukiota, ei voi tietää, miten gradu tehdään. 

Ja luuletko, että kun minä opiskelen yliopistossa, se minun työni katoaa. Vai onko tässä kyse siitä, että kun ammattikoulun käynyt on töissä, se on hirveän rankkaa ja vaatii suuria ponnistuksia, mutta kun yliopisto-opiskelija tekee ihan samantasoista työtä ja lisäksi opiskelee, hän on vain lepäilemässä? 

Mietipä vähän mitä luet ja kuinka siihen vastaat. Looginen ajattelu ja tiedon jäsentäminen auttaa myös siinä gradutuskailussa. Joskus myös analogioiden etsiminen sen oman fokuksen ulkopuolelta (talon rakentaminen vs. gradutyö) voi auttaa ymmärtämään erilaisen kokemustaustan ihmisiä. Nyt joudun lopettamaan, lähden hakemaan lentokentältä miestäni - joka ei ole edes käynyt lukiota, ja kuitenkin ymmärtää paljon työstäni tutkijana ja minusta ihmisenä. Loppujen lopuksi koulutus muokkaa meitä hyvin vähän ihmisinä, se muu elämä ja mitä siitä kykenee oppimaan, on paljon tärkeämpää.

Sinulta ilmeisesti meni täysin ohi, mitä yritin sanoa. En ole sanonutkaan, että koulutus muokkaisi ihmistä. Mutta koulutus kertoo jotain ihmisestä. Se exäni olisi pääosin ihan sama ihminen, vaikka suorittaisi yliopistotutkinnon, mutta ero tuleekin siinä, että hän ei koskaan sitä haluaisi suorittaa, koska arvomaailma ja haaveet ovat erilaiset. Siis syy-seuraussuhde menee toisin päin kuin kuvittelet minun tarkoittavan. Samalla tavallahan itsekin olin duunari ennen kuin lähdin opiskelemaan. Silti minä olin silloin jo arvomaailmaltani erilainen. Ei tutkinto sitä muuttanut. Kuitenkin minusta arvomaailmani ja tavoitteideni takia tuli korkeakoulutettu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hassu ketju. Aivan kuin vain akateemisilla naisilla olisi vaatimuksia puolisolleen ja meille ei-akateemisille kelpaisi kuka tahansa vastaan kävelevä jamppa. 

Ei tietenkään, ei tietenkään. Katsos kun kaikki naiset harjoittavat hypergamiaa. Ja naisille miehen status ja koulutus on se tasonmääritys (ja mittari millä naiset myös mittaavat omaa tasoaan).

Te vähemmän koulutetut naiset siis hypergamiapäissänne otatte niitä paremmin koulutettuja miehiä kuin te itse olette eli viette tavallisilta kandinaisilta ne samantasoisesti koulutetut. Noh, kandinaiset katselevat niitä samantasoisia (mutta nehän on jo viety, kun te huonommin koulutetut olette hypergamian takia kurkottaneet sinne seuraavalla oksalle) sekä paremmin koulutettuja. Kandinaiset siis vievät maisterit (näin kärjistetysti, toki oman tason miehiä sekä vielä paljon paremmin kouluttautuneita). Maisterinaiset vievät tohtorit ja lopulta jää iso joukko maisteri- ja tohtorinaisia, joille ei löydy vähintään yhtä koulutettua miestä (ja heillä ei perse taivu huonommin koulutettuun hypergamian takia), joten he tyytyvät olemaan yksin. Naisten hypergamia on siis kuin pyramidi.

Edelleenkään en ymmärrä, miksi tässä ei tarkastella sitä miehen osuutta asiaan, vaan ainoana aktiivisena toimijana nähdään nainen. Ikään kuin naiset vain päättäisivät pariutua ja miehet sitten tekevät, mitä nainen sanoo. 

Koska ketjun aiheena on naisten hypergamia. voidaan toki tehdä myös ketju aiheena "koulutettujen miesten parinvalinta, jossa naisten koulutustaso ei paljon vaakakupissa paina". Ja koska naisethan ne Hesarin uutisia myöten valittavat, kun kaikille naisille ei tuon hypergamiapyramidin takia jää sitä koulutettua miestä.

Ihmettelyni kohdistui siihen jo aiemminkin mainitsemaani seikkaan, että tälle naisten osuudelle on olemassa oikein sanakin, jota hoetaan ja tätä aihetta jaksetaan pohtia viikosta toiseeen, mutta miesten toiminnalle ei ole edes sanaa eikä sille uhrata yhtäkään ajatusta. 

Niin. Kerrohan, mikä sinun mielestäsi johtaa siihen, että miehet eivät välitä, millainen koulutustausta naisella on? Eivätkö miehet arvosta naisessa älykkyyttä, vai ovatko kaikki vähemmän koulutetutkin naiset yhtä älykkäitä kuin akateemiset? Minkähän takia asia ei ole samalla tavalla miesten kohdalla? 

Ja tästä voisi jalostaa jatkokysymyksen: Miksi ulkonäkö on hyväksyttävämpi "kriteeri" parisuhteelle kuin samanlainen koulutustausta?

eri

Spesifisemmin, miksi ulkoinen habitus ja pankin omistama audi statuksen- ja menestyksen symbolina on tärkeämpää kuin itse persoona?

Eli et osannut tai et halunnut vastata kysymykseeni, miksi ulkonäkö on hyväksyttävämpi "kriteeri" parisuhteelle kuin samanlainen koulutustausta. Tässä ketjussa on jo moneen kertaan todettu, ettei koulutus tarkoita tuloja. Se kulttuuriantropologinainen kun todennäköisemmin ihastuu informaatiotieteilijään, joka saa kirjastossa alle 3000 euron palkkaa, kuin audilla ajavaan yritysjohtajaan.

Mutta kun ei pysty vastaamaan kysymykseen, niin pitää yrittää kääntää huomio siitä pois. Niinpä niin.

Miksi oletat, että sama koulutustausta lisäisi kiinnostumisen todennäköisyyttä? Pareja tulee näiden välille lähinnä siitä yksinkertaisesta syystä, että he ovat tekemisissä keskenään. Ei siksi, että se yhteinen koulutus olisi yhteen ajava voima itsessään. 

Miksi ulkonäkö olisi hyväksyttävämpi kriteeri? Siksi, että se on biologiaa. Pari valitaan pääasiassa ulkonäön perusteella. Kauniimmat ihmiset ovat yleensä myös terveempiä. Kun ajattelee parisuhdetta, niin seksi ja muu siihen liittyvä on oikeastaan ainoa asia, jota ei voi tehdä parisuhteessa ollessaan muiden ihmisten kanssa. Sen sijaan omasta ammatistaan saa varmasti puhua ihan tarpeeksi muiden ihmisten kanssa niin halutessaan. Siten on aika olennaisen tärkeää, että kumppanin ulkonäkö miellyttää, mutta sama koulutus on oikeastaan täysin yhdentekevää, koska valtaosa keskustelusta liittyy kuitenkin ihan muihin asioihin.

-teri

Kun edelleenkään, ei ole kyse ammatista tai koulutusnimikkeestä, vaan arvomaailmasta ja yhteisistä kokemuksista. Minä esimerkiksi tällä hetkellä tuskailen gradun kanssa ja duunari-exältäni en saisi kyllä tässä tilanteessa minkäänlaista tukea, kun hän ei ole koskaan edes tehnyt minkäänlaista päättötyötä. Hän ei myöskään ymmärtänyt, miten tärkeää minulle on löytää työ, jossa pystyn kehittymään ja haastamaan itseäni. Sain vakipaikan kaupan kassalta vuosia sitten, eikä mies ymmärtänyt ollenkaan, miksi minun pitää vielä opiskella, kun minullahan on jo työ. 

Tuo nyt kertoo ainoastaan exästäsi, eikä mistään koulutuksesta johtuvasta arvomaailmasta. Miksi ihmeessä kumppanilta ei voisi saada tukea, vaikka hän ei itse ole ollut vastaavassa tilanteessa? 

Tämä juuri. Ja kertoo hieman tästä gradu-tuskailijasta kuinka ei osaa arvotaa ex-miehensä tekemisiä. Kyllä lähes kaikilla tulee työelämässä eteen suuria haasteita, painetaan urakalla pitkää päivää, tehdään virhe jota yritetään korjata - ja saadaan jossain vaiheessa homma suurten ponnistusten jälkeen valmiiksi. Jos muistaa kuinka vähän opintopisteitä kuitenkin gradusta saa - eli paljonko sen tekemiseen pitäisi vain aikaa mennä - ja kuinka se on ohjattu prosessi, tekemisen edistymisestä vastuussa myös yliopiston ohjaaja, kannattaisi ne gradut vaan laittaa reippaasti kasaan ja kokea luomisen tuskaa tutkijana vasta myöhemmin. 

Ai miten niin en osaa arvostaa ex-miehen tekemisiä? Mielestäni kerroin tuossa vain kaksi asiaa, johon minä olisin halunnut mieheltä muutakin kuin halveksuntaa ja väheksymistä omien valintojeni ja tilanteideni takia. En puhunut miehen työstä mitään. Ihan nyt vain yksittäisenä esimerkkinä toin tuon gradun tähän. Ei ollut kyse siitä, että se olisi minulle elämää suurempi draama. Pointti oli nyt se, että henkilö, joka ei ole käynyt edes lukiota, ei voi tietää, miten gradu tehdään. 

Ja luuletko, että kun minä opiskelen yliopistossa, se minun työni katoaa. Vai onko tässä kyse siitä, että kun ammattikoulun käynyt on töissä, se on hirveän rankkaa ja vaatii suuria ponnistuksia, mutta kun yliopisto-opiskelija tekee ihan samantasoista työtä ja lisäksi opiskelee, hän on vain lepäilemässä? 

Mietipä vähän mitä luet ja kuinka siihen vastaat. Looginen ajattelu ja tiedon jäsentäminen auttaa myös siinä gradutuskailussa. Joskus myös analogioiden etsiminen sen oman fokuksen ulkopuolelta (talon rakentaminen vs. gradutyö) voi auttaa ymmärtämään erilaisen kokemustaustan ihmisiä. Nyt joudun lopettamaan, lähden hakemaan lentokentältä miestäni - joka ei ole edes käynyt lukiota, ja kuitenkin ymmärtää paljon työstäni tutkijana ja minusta ihmisenä. Loppujen lopuksi koulutus muokkaa meitä hyvin vähän ihmisinä, se muu elämä ja mitä siitä kykenee oppimaan, on paljon tärkeämpää.

Ja tähän vielä kommentoin, että kummallisesti nyt takerruit tuohon graduun, vaikka mielestäni selkeästi kirjoitin, että se oli vain yksi esimerkkitilanne eikä elämää suurempi ongelma. Kannattaisi sinunkin vähän jäsennellä ja miettiä sitä lukemaasi. Ja exäni ei missään vaiheessa ole rakennellut taloja työnsä lisäksi. Että sikäli nyt vähän analogiasi meni metsään. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tuplamaisteri. Löysin itseäni koulutetumman ja varakkaamman miehen ulkomailta. Hyvä löytö olikin, miksi siis tyytyä sekundaan? T: onnellisesti naimisissa

Nyt sä kyllä huijaat, ei sulla mitään miestä ole.

Vierailija kirjoitti:

Juuri tuo "miksi en enää" menee sulta pieleen. Ei ne ennen olleet sen parempia. Kirjoitin toisessa viestissä jumalattoman seinän siitä mitä pidän sivistyksenä, sieltä voi katsella jos kiinnosta. Matkustelu tai viininmaistelu tai muukaan kulutuskeskeinen statusviestittäminen ei siihen kuulu. Sellaiseen lähteminen on anti-sivistystä, saa muuten fiksun näyttämään dillemmältä.

Tuntuiko että joskus melkeen kävi flaksi? Olen joskus miettinyt että sellaiselta kai se naisella tuntuu kun YTM pelimies pyörittelee haaremia. Niin lähellä mutta kaukana. Olen kyllä samaa mieltä että matkustelu on naurettava jatke 80-luvun juppi-ihanteelle. Käytin esimerkkiä pelkästään siksi, että se useimpiin naisiin vetoaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en edes tiedä missä tapaisin kouluttamattomia miehiä. Jokainen lapsuudenperheestäni on käynyt yliopiston, kaikki lapsuudentutut ovat käyneet yliopiston (kävin yksityisen koulun), mieheni on käynyt yliopiston, kaikki opiskelukaverini ovat tietysti käyneet yliopiston ja kaikki työkaverini ovat käyneet yliopiston. Töissä ja vapaalla tapaan vain eri alojen korkeasti koulutettuja. En siis tarvitse miestä, olen jo omani löytänyt, pohdinpa tätä vain sinkkuystävieni puolesta. Tästä kuplasta on aika vaikea nähdä kauemmas. Jos piiri pyörii samalla lailla kuin minun elämässäni, ei oikeasti edes tapaa vähemmän koulutettuja ihmisiä, paitsi kesämökkimatkalla abc:n kahvilassa. Ja ne lippispäiset äijät siellä ei kyllä nappaa ketään. 

Sinun tilanteesi on todella harvinaislaatuinen Suomessa, koska suurin osa käy ihan peruskoulun, jossa on ihan kaikkien yhteiskuntaluokkien lapsia. Myös naapureissa, harrastuspiireissä, ensimmäisissä työpaikoissa, kaveriporukoissa ja sukulaisissa on yleensä muitakin yhteiskuntaluokkia edustettuna. Kuulostaa kyllä aika erikoiselta, että et missään yhteydessä ole ollut tekemisissä duunareiden kanssa. 

Ei tuon edellisen tilanne ole mitenkään poikkeuksellinen. Eikä peruskoulu koskaan poistanut sitä tosiasiaa, että vaikka samalla luokalla onkin eri yhteiskuntaluokkien lapsia, kaikista heistä ei kuitenkaan enää koulun päätyttyä kuulla enää yhtään mitään. Kun 25-vuotiaana katsot vanhaa peruskoulun ysiluokan luokkakuvaa, et todennäköisesti enää muista kaikkien nimiä. Osan muistat,  mutta et ole kuullut heistä mitään sitten kevätjuhlan 10 vuotta sitten. Muistat parhaiten ne ja ennenkaikkea tiedät eniten heidän elämästään, jotka kulkivat samoja polkuja kuin sinäkin...ammattikouluun tai lukioon. Ja heistä, taas jälleen, vain niiden elämästä tiedät ja niihin olet yhteydessä, joiden elämä vei samaan suuntaan kuin omasi. Sait uudet kaverisi ja ystäväsi sieltä, missä opiskelit ja mihin sosiaaliseen yhteisöön päädyit. 

Niin? Tässä ei puhuttukaan siitä, keitä elämässä jäi läheisiksi ystäviksi, vaan siitä, ettei edes tavata koskaan ketään ei-akateemista eikä tunneta ketään tällaista. Kyllä minä ainakin muistan jokaisen yläasteaikaisen luokkakaverin ja väittäisin tuntevani heidät, jos he tulisivat kadulla vastaan enkä ihmettelisi, jos he moikkaisivat. Samoin tunnen esimerkiksi naapurini, vaikka en heidän kanssaan sen kummemmin tekemisissä olekaan. Myös työssäni tapaan muitakin kuin kollegoita. 

Mutta toisaalta, jos on vaikeaa muistaa edes yläaste/lukioaikaisia luokkakavereita, todennäköisesti jo sinä aikana ei ole viitsitty tutustua näihin, vaan on oltu vain siinä omassa sisäpiirissä. Ehkä tällainen käytös selittää osaltaan sitä, miksi tuttavapiiri on aika yksipuolinen. 

Joo, sori. Näköjään tulkitsimme tuon aiemman kirjoittajan lauseen "Minä en edes tiedä missä tapaisin kouluttamattomia miehiä" eri tavalla. Minä tulkitsin tuon niin, että aiempi kirjoittaja ei tiedää, missä hän tapaisi tutustumismielessä näitä miehiä. Siis sillä tavalla tutustumismielessä, että siitä voisi seurata seurustelua tai jopa parisuhde.  Ja olet ihan oikeassa siinä, että oma kaveripiiri syntyy varsin usein samanlaisten ihmisten kesken. Kun peruskoulun jälkeen neljästä ystävyksestä yksi lähtee ammattikouluun ja kolme muuta lukioon, niin se ammattikouluun mennyt löytää uudet kaverinsa sieltä ja lukioon menneet kaverit pikkuhiljaa jäävät. 

Tuo ensimmäinen kommentoija sanoi, että ainoa paikka, jossa tapaa ei-akateemisia miehiä on abc-huoltoasema kesämökkipaikkakunnalla. Siitä siis oletin, että hän tarkoitti ihan kaikenlaisia tapaamisia. 

Pakko myöntää, että ottaisin kyllä mieluiten akateemisen miehen, jos enää ikinä mitään miestä mistään löydän. Olen ollut sekä että suhteissa. Mieluiten ottaisin vielä omalta alaltanikin, eli jonkun nörtin. Sporttisen nörtin, joka ei halua lapsia ja joka ei tykkää koirista.