Lue keskustelun säännöt.
Akateemisten ikisinkkunaisten suuri määrä johtuu naisten hypergamiasta
25.01.2018 |
Hyviä miehiä ei ole liian vähän, vaan koska suurin osa naisista pyrkii omaa tasoaan paremman miehen, jää niitä (naisten omilla kriteereillä) parhaita naisia valitettavasti kokonaan ilman miestä. Osa heistä toki saa miehen esim. ulkomailta, mutta osan kohtalona on yksinäinen loppuelämä.
Kommentit (631)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassu ketju. Aivan kuin vain akateemisilla naisilla olisi vaatimuksia puolisolleen ja meille ei-akateemisille kelpaisi kuka tahansa vastaan kävelevä jamppa.
Ei tietenkään, ei tietenkään. Katsos kun kaikki naiset harjoittavat hypergamiaa. Ja naisille miehen status ja koulutus on se tasonmääritys (ja mittari millä naiset myös mittaavat omaa tasoaan).
Te vähemmän koulutetut naiset siis hypergamiapäissänne otatte niitä paremmin koulutettuja miehiä kuin te itse olette eli viette tavallisilta kandinaisilta ne samantasoisesti koulutetut. Noh, kandinaiset katselevat niitä samantasoisia (mutta nehän on jo viety, kun te huonommin koulutetut olette hypergamian takia kurkottaneet sinne seuraavalla oksalle) sekä paremmin koulutettuja. Kandinaiset siis vievät maisterit (näin kärjistetysti, toki oman tason miehiä sekä vielä paljon paremmin kouluttautuneita). Maisterinaiset vievät tohtorit ja lopulta jää iso joukko maisteri- ja tohtorinaisia, joille ei löydy vähintään yhtä koulutettua miestä (ja heillä ei perse taivu huonommin koulutettuun hypergamian takia), joten he tyytyvät olemaan yksin. Naisten hypergamia on siis kuin pyramidi.
Edelleenkään en ymmärrä, miksi tässä ei tarkastella sitä miehen osuutta asiaan, vaan ainoana aktiivisena toimijana nähdään nainen. Ikään kuin naiset vain päättäisivät pariutua ja miehet sitten tekevät, mitä nainen sanoo.
Koska ketjun aiheena on naisten hypergamia. voidaan toki tehdä myös ketju aiheena "koulutettujen miesten parinvalinta, jossa naisten koulutustaso ei paljon vaakakupissa paina". Ja koska naisethan ne Hesarin uutisia myöten valittavat, kun kaikille naisille ei tuon hypergamiapyramidin takia jää sitä koulutettua miestä.
Ihmettelyni kohdistui siihen jo aiemminkin mainitsemaani seikkaan, että tälle naisten osuudelle on olemassa oikein sanakin, jota hoetaan ja tätä aihetta jaksetaan pohtia viikosta toiseeen, mutta miesten toiminnalle ei ole edes sanaa eikä sille uhrata yhtäkään ajatusta.
Niin. Kerrohan, mikä sinun mielestäsi johtaa siihen, että miehet eivät välitä, millainen koulutustausta naisella on? Eivätkö miehet arvosta naisessa älykkyyttä, vai ovatko kaikki vähemmän koulutetutkin naiset yhtä älykkäitä kuin akateemiset? Minkähän takia asia ei ole samalla tavalla miesten kohdalla?
Ja tästä voisi jalostaa jatkokysymyksen: Miksi ulkonäkö on hyväksyttävämpi "kriteeri" parisuhteelle kuin samanlainen koulutustausta?
eri
Spesifisemmin, miksi ulkoinen habitus ja pankin omistama audi statuksen- ja menestyksen symbolina on tärkeämpää kuin itse persoona?
Eli et osannut tai et halunnut vastata kysymykseeni, miksi ulkonäkö on hyväksyttävämpi "kriteeri" parisuhteelle kuin samanlainen koulutustausta. Tässä ketjussa on jo moneen kertaan todettu, ettei koulutus tarkoita tuloja. Se kulttuuriantropologinainen kun todennäköisemmin ihastuu informaatiotieteilijään, joka saa kirjastossa alle 3000 euron palkkaa, kuin audilla ajavaan yritysjohtajaan.
Mutta kun ei pysty vastaamaan kysymykseen, niin pitää yrittää kääntää huomio siitä pois. Niinpä niin.
Miksi oletat, että sama koulutustausta lisäisi kiinnostumisen todennäköisyyttä? Pareja tulee näiden välille lähinnä siitä yksinkertaisesta syystä, että he ovat tekemisissä keskenään. Ei siksi, että se yhteinen koulutus olisi yhteen ajava voima itsessään.
Miksi ulkonäkö olisi hyväksyttävämpi kriteeri? Siksi, että se on biologiaa. Pari valitaan pääasiassa ulkonäön perusteella. Kauniimmat ihmiset ovat yleensä myös terveempiä. Kun ajattelee parisuhdetta, niin seksi ja muu siihen liittyvä on oikeastaan ainoa asia, jota ei voi tehdä parisuhteessa ollessaan muiden ihmisten kanssa. Sen sijaan omasta ammatistaan saa varmasti puhua ihan tarpeeksi muiden ihmisten kanssa niin halutessaan. Siten on aika olennaisen tärkeää, että kumppanin ulkonäkö miellyttää, mutta sama koulutus on oikeastaan täysin yhdentekevää, koska valtaosa keskustelusta liittyy kuitenkin ihan muihin asioihin.
-teri
Kun edelleenkään, ei ole kyse ammatista tai koulutusnimikkeestä, vaan arvomaailmasta ja yhteisistä kokemuksista. Minä esimerkiksi tällä hetkellä tuskailen gradun kanssa ja duunari-exältäni en saisi kyllä tässä tilanteessa minkäänlaista tukea, kun hän ei ole koskaan edes tehnyt minkäänlaista päättötyötä. Hän ei myöskään ymmärtänyt, miten tärkeää minulle on löytää työ, jossa pystyn kehittymään ja haastamaan itseäni. Sain vakipaikan kaupan kassalta vuosia sitten, eikä mies ymmärtänyt ollenkaan, miksi minun pitää vielä opiskella, kun minullahan on jo työ.
Tuo nyt kertoo ainoastaan exästäsi, eikä mistään koulutuksesta johtuvasta arvomaailmasta. Miksi ihmeessä kumppanilta ei voisi saada tukea, vaikka hän ei itse ole ollut vastaavassa tilanteessa?
Tämä juuri. Ja kertoo hieman tästä gradu-tuskailijasta kuinka ei osaa arvotaa ex-miehensä tekemisiä. Kyllä lähes kaikilla tulee työelämässä eteen suuria haasteita, painetaan urakalla pitkää päivää, tehdään virhe jota yritetään korjata - ja saadaan jossain vaiheessa homma suurten ponnistusten jälkeen valmiiksi. Jos muistaa kuinka vähän opintopisteitä kuitenkin gradusta saa - eli paljonko sen tekemiseen pitäisi vain aikaa mennä - ja kuinka se on ohjattu prosessi, tekemisen edistymisestä vastuussa myös yliopiston ohjaaja, kannattaisi ne gradut vaan laittaa reippaasti kasaan ja kokea luomisen tuskaa tutkijana vasta myöhemmin.
Ai miten niin en osaa arvostaa ex-miehen tekemisiä? Mielestäni kerroin tuossa vain kaksi asiaa, johon minä olisin halunnut mieheltä muutakin kuin halveksuntaa ja väheksymistä omien valintojeni ja tilanteideni takia. En puhunut miehen työstä mitään. Ihan nyt vain yksittäisenä esimerkkinä toin tuon gradun tähän. Ei ollut kyse siitä, että se olisi minulle elämää suurempi draama. Pointti oli nyt se, että henkilö, joka ei ole käynyt edes lukiota, ei voi tietää, miten gradu tehdään.
Ja luuletko, että kun minä opiskelen yliopistossa, se minun työni katoaa. Vai onko tässä kyse siitä, että kun ammattikoulun käynyt on töissä, se on hirveän rankkaa ja vaatii suuria ponnistuksia, mutta kun yliopisto-opiskelija tekee ihan samantasoista työtä ja lisäksi opiskelee, hän on vain lepäilemässä?
Mietipä vähän mitä luet ja kuinka siihen vastaat. Looginen ajattelu ja tiedon jäsentäminen auttaa myös siinä gradutuskailussa. Joskus myös analogioiden etsiminen sen oman fokuksen ulkopuolelta (talon rakentaminen vs. gradutyö) voi auttaa ymmärtämään erilaisen kokemustaustan ihmisiä. Nyt joudun lopettamaan, lähden hakemaan lentokentältä miestäni - joka ei ole edes käynyt lukiota, ja kuitenkin ymmärtää paljon työstäni tutkijana ja minusta ihmisenä. Loppujen lopuksi koulutus muokkaa meitä hyvin vähän ihmisinä, se muu elämä ja mitä siitä kykenee oppimaan, on paljon tärkeämpää.
Ja tähän vielä kommentoin, että kummallisesti nyt takerruit tuohon graduun, vaikka mielestäni selkeästi kirjoitin, että se oli vain yksi esimerkkitilanne eikä elämää suurempi ongelma. Kannattaisi sinunkin vähän jäsennellä ja miettiä sitä lukemaasi. Ja exäni ei missään vaiheessa ole rakennellut taloja työnsä lisäksi. Että sikäli nyt vähän analogiasi meni metsään.
Olen kyllä akateemisena miehenä samaa mieltä. Suurin osa kavereistani on amispohjaisia tai heiltä on muuten jäänyt luvut kesken. Naisystäväni ei ole lukiota käynyt, mutta mielestäni hän on älykkäämpi ja fiksumpi kuin minä. Ehkä siinä 30v korville asti oli sellainen vaihe ,että halusi hieman erottautua "rahvaasta" mutta elämänkokemuksen kautta osaan nykyisin arvostaa kaikkia ammattilaisia ja ylipäänsä ihmisiä. En voi ymmärtää ihmisiä jotka valitsevat ystävänsä koulutuksen perusteella. Tunnen joitakin tämän sinkku akateeminennainen tyyppisiä ihmisiä ja he ovat valitettavasti aika sosiaalisesti rajoittuneita ja ihmettelen kuinka he voivat olla esim. yhteiskuntatieteiden tutkijoita.
Siis kenen kanssa olet samaa mieltä. Minun, joka otti gradun esimerkiksi vai tuon, joka oletti, että gradu on minulle elämää suurempi ongelma ja että minusta ainoastaan koulutus ratkaisee.
Sori, jos jättää ensimmäisen lauseeni pois niin lopputekstistä käy selville mitä yritin sanoa.
Kehen siis viittasit tuossa viimeisessä lauseessa? Kaikkiin akateemisiin naisiin vai minuun vai kehen? Olen siis tuo graduesimerkin kertoja. Jos viittasit minuun, toivoisin, että lukisit kommenttini vielä uudelleen ja miettisit, olenko jossain sanonut, että valitsen ystäväni koulutuksen perusteella. Tai olenko antanut aihetta olettaa niin esim toimintani perusteella.
Yksinkertaisesti tarkoitin vain että vähän koululutetuissa ihmisissä, olivat he sitten naisia tai miehiä, on avarakatseisia ja lahjakkaita persoonia. Akateeminen koulutus ei tee ihmisesta välttämättä mitenkään parempaa, ei ainakaan parempaa seuraihmista. Gradusta en tiedä, tuskin muistan enää edes aihetta.
Kirjoitit näin: "Tunnen joitakin tämän sinkku akateeminennainen tyyppisiä ihmisiä ja he ovat valitettavasti aika sosiaalisesti rajoittuneita ja ihmettelen kuinka he voivat olla esim. yhteiskuntatieteiden tutkijoita." Mitä tarkoitat tuolla lihavoidulla? Yritätkö tässä nyt todistaa, miten avarakatseinen olet, koska minusta tuollainen kommentti kertoo jotain ihan päinvastaista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heippa, 1212-heebo.
Minä olen tutkinnoton, mutta älykäs ja monella tapaa melko sivistynyt nainen. Olen juuri sitä jo vuosia kärvistellyt, kun en yliopiston käyneille miehille kelpaa. (Lukuunottamatta ihan paria poikkeusta, joiden kohdalla epätoivon syyt olivat aika selviä ja minulle kynnyskysymyksiä. Kuuluivat muuten sattumoisin siihen sivistymättömään ja suhteellisen vähä-älyiseen osaan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista. Tai siis, ei ollenkaan sattumoisin, vaikka puutteensa eivät siihen tyhjennykään.) He olisivat tuttavapiirien, kiinnostuksen kohteiden, yleissivistyksen, käytöksen, ulosannin, maailmankuvan, ulkonäön, arvojen ja ehkä joidenkin muidenkin asioiden perusteella minulle luontainen kohderyhmä. Mutta vaikka sitä ei suoraan sanotakaan, olen hyvin voimakkaasti saanut sen vaikutelman että kouluttamattomuuteni ja alhainen statukseni haittaa pahasti mahdollisuuksiani heidän parissaan.
Olen yrittänyt etsiä älykkäitä ja sivistyneitä mutta vähemmän koulutettuja miehiä yliopistokoulutetun tuttavapiirini ulkopuolelta ja deittisivuilta siinä toivossa, että olisin heidän silmissään haluttavampi. Siis ihan kokemuksen nöyrentämänä pitänyt silmäni auki ja tutkinut oletuksiani sivistyksestä ja älystä ja siitä miten ne ihmisessä näkyvät. Karu totuus on, ettei älykkäitä ja sivistyneitä hirveästi löydy yliopistokoulutettujen ulkopuolelta. Olen tavannut elämäni aikana vain harvoja. Yksikään ei ole ollut ikäiseni, vapailla markkinoilla ja monogaaminen.
Ajattelinkin sinulta kysyä, tiedätkö mistä voisin löytää kaltaiseni sinkkumiehen? Jos sinulla on lisäksi ajatuksia siitä, miten tunnistaa älykäs ja sivistynyt mutta kouluttautumaton ihminen, kuulisin mielelläni myös niitä. En kauheasti ymmärrä sellaisesta älykkyydestä ja sivistyksestä, joka päällepäin ei vaikuta samalta kuin korkea koulutus.
Avataanpa tätä hieman.
Sivistys, ainakin useimmille naisille, oikeasti tarkoittaa vähän monista asioista tietävää sosiaalista briljeeraajaa. Miestä jota kelpaa näyttää ystäville, jonka sivistyneisyys ja verbaalinen lahjakkuus loistaa ravintolan joka nurkkaan kun tämä ylöspäin katselevan naisystävänsä vieressä kertoo muiden kuunnellessa. Luonnollisesti tähän lisätään muut asiat kuten pituus, matala ääni, komeat kasvot, itsevarmuus, määrätietoisuus, kunnianhimoisuus, jne - sama litania kuin kaikilla muillakin naisilla.
Menikö oikein?
Eli sivistys tarkoittaa statusta, jotain mikä näkyy päällepäin ja minkä muutkin näkevät. Sen on myös oltava sivistystä jonka pystyy liittämään naisten enemmistön mielenkiinnon kohteisiin kuten matkailuun ja ruokakulttuuriin. Sivistys joka käy ilmi ensisijaisesti kahden kesken, mahdollisesti liittyen syvällisempään ymmärrykseen hieman rajatummista aihealueista, ei ole kiinnostavaa.
Osuiko tämä?
Lisäksi tarvitsisin tietoa ikähaarukasta ja siitä asutko A) Tsadissa B) jossain muussa isommassa kaupungissa C) pikkukaupungissa tai maaseudulla.
Kylmä totuus on että sosiaalisen briljeeraajan haluaa lähes jokainen nainen, ja näitä miehiä ei riitä kaikille. Jos sen sijaan haussa on syvällinen, ajatteleva, lukemista harrastava introvertti...tilanne näyttää paremmalta, silloin kyse on lähinnä siitä etteivät nämä miehet pomppaa esille samoin kuin sivistystä omaavat sosiaaliset lahjakkuudet.
Mutta vastaa kysymyksiin, niin katsotaan mitä tilanteellesi voisi tehdä.
Kiitos vastauksesta.
Joo, kyllä sellainen riittävä ymmärrys monesta asiasta laaja-alaisesti on osa sivistystä. Ei niinkään faktatiedoilla päteminen tai joka asiasta mielipiteensä lausuminen, vaan lähinnä riittävä pohjatieto maailmasta että osaa asettaa uusia asioita kontekstiin.
Verbaalinen lahjakkuus itsessään on älykkyyttä, mutta pitkälle kehitetty verbaalinen potentiaali on minusta täysin reilua laskea sivistykseen. En erottele noita käytännössä vaan pidän verbaalista kyvykkyyttä osoituksena kummastakin.
Jotta voimme viestiä hyvässä hengessä, toivoisin ettet suorilta käsin oleta minua kauhean tyhmäksi, epärehelliseksi tai tekopyhäksi vaikka nainen olenkin. Haloefekti varmasti vaikuttaa minuunkin, mutta sivistys on sivistystä, ulkonäkö ulkonäköä, status statusta ja luonne luonnetta ja puhun niistä omilla nimillään. Määrätietoisuudesta tai kunnianhimosta en edes pidä, koska olen niin perinpohjaisen tottunut yhdistämään ne ylenkatseelliseen asenteeseen itseäni kohtaan että koen ne vieraannuttaviksi jo itsessäänkin.
Kyllä sivistyksen on näyttävä ulospäin jollakin tapaa. Vähintään nyt minulle. Eihän se muuten voisi olla valintakriteeri. Et varmaan tätä usko, mutta minulla ei ole ystävieni kanssa kateutta tai kilpailua. Ihan tarkoituksellisen valikoinnin johdosta. Alhaisessa statuksessa on se valtavan hyvä puoli, ettei sen ylläpitämiseksi tarvitse nähdä vaivaa.
Pidän sivistyksen tärkeimpänä osana tyylikästä käytöstä. Käytöstapoja, mutta myös kuuntelutaitoa, hyvin kehittyneitä sosiaalisia vaistoja, kykyä ottaa vastaan signaaleja toisilta, kykyä kannatella ja luotsata tilannetta tarvittaessa, kykyä seivailla toisia, laajemminkin kykyä toimia erilaisissa tilanteissa hienovaraisesti ja toiset huomioiden. Ei tarvitse olla ekstrovertti eikä mitenkään hirveän sulava, yksilöllisiä tapoja ilmentää perusmalleja löytyy kyllä, ja väitän tunnistavani niistä monia hienovaraisempia koska olen itsekin nörtti ja suuri osa ystävistäni on aina ollut tavalla tai toisella sosiaalisesti estyneitä. Olen siinä käsityksessä, että naiset yleisestikin pitävät kuvailtua sivistyneenä käytöksenä.
Muutenkin sivistys minun mielessäni pitää sisällään ennen kaikkea taitoja ja toimintamalleja, vähemmän tietoa. Kriittinen ajattelukyky, taito ottaa selvää asioista, introspektiokyky ja itsetuntemus nostavat kaikki ihmisen sivistystasoa. Harrastuneisuus oikeastaan missä tahansa asiassa myös. Yleistyksenä: kaikki hyvät taidot jotka ovat tavalla tai toisella opettelun tulosta eivätkä voi seurata yksin luontaisesta lahjakkuudesta. Ja jotta et nyt oleta että odotan tätä koko listaa mieheltä: en missään nimessä, ja päivänselvästi mies joka tässä kaikessa loistaa olisi aivan liian tasokas minulle, ei minulla mahtaisi olla hänelle älyllisesti paljonkaan annettavaa paitsi innokas yleisö. Sellainen tuskin ketään pitkään stimuloi.
En ole törmännyt tuohon briljeeraamisen käsitteeseen ennen. Jos siihen liittyy seurassa ollessa äänekkyyttä, jonkinlaisen show’n vetämistä ja tilanteiden dominoimista, en todellakaan pidä sitä viehättävänä piirteenä. Olen joissakin tilanteissa valmis ymmärtämään sitä, erityisesti jos se on kuori jolla peitellään ujoutta tai muuta sosiaalista haastetta. Itsekin sorrun siihen välillä ujouteni takia.
Asun Helsingissä, olen 30, enkä halua itseäni kauheasti vanhempaa miestä. Ei haittaa jos on eronnut ja/tai lapsia.
Nyt varmaankin ymmärrät miksi kuvaamaasi miestä on vaikeaa löytää. Kaikki naiset haluavat kuvaamasi miehen. Joko koska ovat itsekin sellaisia, tai koska sosiaalisesti taitava mies täydentäisi heidän puutteitaan. Kutsun tätä samanlaisuus-erilaisuusperiaatteeksi.
Quote:
"Ei tarvitse olla ekstrovertti eikä mitenkään hirveän sulava, yksilöllisiä tapoja ilmentää perusmalleja löytyy kyllä, ja väitän tunnistavani niistä monia hienovaraisempia koska olen itsekin nörtti ja suuri osa ystävistäni on aina ollut tavalla tai toisella sosiaalisesti estyneitä"
...ja miten on, onko ystäviesi unelmamies sosiaalisesti estynyt (samanlainen) vai sosiaalisesti aktiivinen (erilainen)? Entäs millainen uskoisit sosiaalisesti aktiivisen naisen unelmamiehen olevan, samanlainen vai erilainen?
See?
Lisäksi sinun kuvaamasi sosiaalisuus joka perustuu pintapuoliseen tietoon monista asioista, sosiaalisiin vaistoihin ja tunteista keskustelemiseen, esiintyy voimakkaammin naisissa. Kun haussa on mies jossa on maskuliininen puoli ja sen lisäksi erikoisvarusteena kuvaamasi "feminiininen" puoli, tarjonta vähenee entisestään. Tämä on kuin minä hakisin pehmeää ja feminiinistä naista joka sen lisäksi osaa rakentaa talon ja puolustaa minua tappelussa.
Sosiaalinen briljeeraaminen voi olla dominoivaa ja äänekästä, tai sitten ei. Tässä tapauksessa luultavasti ei. Se on mitä tahansa sellaista joka herättää joukon huomion ja saa osakseen ihailua.
Lisäksi kuvaat olevasi nörtti, mutta selkeästi ihannemiehesi olisi enemmänkin sivistynyt maailmanmatkaaja-luennoitsija-sosiaalinen briljeeraaja, jota voisit katsella ylöspäin. Jos sinä haluat olla hypergaminen näissä asioissa, missä asioissa sinä olisit hyvä diili miehelle? Ei, erityisyytesi ja uniikki luonteesi ei riitä. Et voi asettua vain saamapuolelle.
Introverttejä nörttejä riittää kyllä, korkeakoulutuksella ja ilman. Käytöstavat omaavia ja miehiksi tunneälykkäitä, ei kuulosta mahdottomalta. Jos et vaadi sosiaalista briljeeraamista, menestystä tai komeutta (paitsi tietenkin jos olet erittäin hyvännäköinen ikäiseksesi). Se että miehen tulisi hallita aihe kuin aihe, ja erityisesti naisten suosimat aiheet kuten matkustelu ja ruoka, on kova vaatimus. Sen täyttäviä miehiä on vähän, miehet useammin keskittyvät muutamiin aiheisiin syvällisemmin.
Nettitreffit ovat hyvä paikka, jos kerran harrastuksista ym ei ole löytynyt. Baarit ja Tinder, liian pintapuolisia. Tässä auttaisin mielelläni, mutta ymmärrän ettei halua laittaa profiiliasi tänne. Ehkä sinun täytyy myös olla aloitteellisempi; jos et ole prinsessa, et voi pelata prinsessataktiikalla.
Minun suositukseni on että unohda alkuun sivistys ja verbaalinen briljeeraaminen. Etsi älykkyyttä. Kiinnität jo varmasti huomiota kijoitusasuun. Harrastaako mies jotain älykkyyteen viittaavaa? Entäs lukemista? Sivistys ei välttämättä selviä heti, ja sitähän voi hankkia lisää. Tämä suositus siksi koska muussa tapauksessa kiinnität huomiosi muidenkin tavoittelemiin sosiaalisesti lahjakkaisiin briljeeraajiin, ja lopputulos on sama kuin tähänkin mennessä.
Oletan myös että olet normaalipainoinen ja panostat ainakin jonkin verran ulkoiseen olemukseesi. Lisäksi voisit lukea kirjoja naisellisuudesta. Ja nyt en tarkoita naisten kirjoittamia sellaisia, vaan sovinistien ja pelurien kirjoja. Vaikka torjuisit 99% saamistasi ehdotuksista, se 1% saattaa opettaa sinulle jotain uutta.
En jaksanut lukea koko jaarittelua, mutta huomasin että yrität jaella neuvoja deittailuun. Ja sinähän et ollut ikinä käynyt treffeillä etkä seurustellut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittää tässä yhteydessä sivistykseksi käytöstavat ja toisen ihmisen aito kunnioitus. Jos joku nyt ei osaa historiaa tai ruotsia, niin ei sillä niin väliä, mutta ei saa halveksua niitä jotka osaavat ja pitäisi olla sillä tavalla kuitenkin utelias, ettei heti torju, jos jossain tilanteessa pieni tietopläjäys on tarjolla. En ole itse mikään museo- tai näyttelyfani, mutta ovat ne vain ihan mukavia kokemuksia enkä ymmärrä, jos jonkun periaate on se, että "minähän en mihinkään museoon mene".
Jos näin määritellään sivistys, voisin ihan yhtä hyvin olla parisuhteessa kumisaappaani kanssa. Sekään ei lyö ja kunnioittaa jalkojani. Edellytän kuitenkin sivistyneeltä ihmiseltä klassista sivistystä, täytyy tietää todellakin historiasta, kulttuurista, uskonnoista, tieteestä. Riittävästi, että kykenee käymään keskustelua vaikkapa siitä millä tavalla keisari Augustus muokkasi unohtumattomasti roomalaista järjestelmää ja yhteiskuntaa ja miksi. Tai miksi keskiajan taide on oleellisesti erilaista verrattuna renessanssin taiteeseen. Tai vaikkapa mitä mustat aukot ovat.
Anteeksi, mutta en ymmärrä, miksi historian faktoista pitää käydä keskusteluja. Ymmärrän mielipiteiden vaihdon ja mieleenpalauttamisen, mutta jos jokin asia on molemmille osapuolille päivänselvää, mitä keskusteltavaa siinä on?
Koska mielenkiintoisesti keskustelu menee, jos toisella on oppinut ja pätevä argumentti väittää eri tavalla ja käydä asiasta keskustelua.
Nyt ymmärsin vielä vähemmän. Kysyin, miksi historian faktoista käydään keskusteluja. Siis faktoista, joista on jonkinlainen yleinen käsitys. Ei mielipiteiden vaihtoa tai argumentointia, vaan faktoja. Tyyliin "Kolumbus löysi amerikan". Minkä mielenkiintoisen argumentin siinä voi heittää? Mitä uusia näkökulmia siihen voi tulla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittää tässä yhteydessä sivistykseksi käytöstavat ja toisen ihmisen aito kunnioitus. Jos joku nyt ei osaa historiaa tai ruotsia, niin ei sillä niin väliä, mutta ei saa halveksua niitä jotka osaavat ja pitäisi olla sillä tavalla kuitenkin utelias, ettei heti torju, jos jossain tilanteessa pieni tietopläjäys on tarjolla. En ole itse mikään museo- tai näyttelyfani, mutta ovat ne vain ihan mukavia kokemuksia enkä ymmärrä, jos jonkun periaate on se, että "minähän en mihinkään museoon mene".
Jos näin määritellään sivistys, voisin ihan yhtä hyvin olla parisuhteessa kumisaappaani kanssa. Sekään ei lyö ja kunnioittaa jalkojani. Edellytän kuitenkin sivistyneeltä ihmiseltä klassista sivistystä, täytyy tietää todellakin historiasta, kulttuurista, uskonnoista, tieteestä. Riittävästi, että kykenee käymään keskustelua vaikkapa siitä millä tavalla keisari Augustus muokkasi unohtumattomasti roomalaista järjestelmää ja yhteiskuntaa ja miksi. Tai miksi keskiajan taide on oleellisesti erilaista verrattuna renessanssin taiteeseen. Tai vaikkapa mitä mustat aukot ovat.
Anteeksi, mutta en ymmärrä, miksi historian faktoista pitää käydä keskusteluja. Ymmärrän mielipiteiden vaihdon ja mieleenpalauttamisen, mutta jos jokin asia on molemmille osapuolille päivänselvää, mitä keskusteltavaa siinä on?
Koska mielenkiintoisesti keskustelu menee, jos toisella on oppinut ja pätevä argumentti väittää eri tavalla ja käydä asiasta keskustelua.
Nyt ymmärsin vielä vähemmän. Kysyin, miksi historian faktoista käydään keskusteluja. Siis faktoista, joista on jonkinlainen yleinen käsitys. Ei mielipiteiden vaihtoa tai argumentointia, vaan faktoja. Tyyliin "Kolumbus löysi amerikan". Minkä mielenkiintoisen argumentin siinä voi heittää? Mitä uusia näkökulmia siihen voi tulla?
Touché. Tästä syystä suosin akateemisia miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassu ketju. Aivan kuin vain akateemisilla naisilla olisi vaatimuksia puolisolleen ja meille ei-akateemisille kelpaisi kuka tahansa vastaan kävelevä jamppa.
Ei tietenkään, ei tietenkään. Katsos kun kaikki naiset harjoittavat hypergamiaa. Ja naisille miehen status ja koulutus on se tasonmääritys (ja mittari millä naiset myös mittaavat omaa tasoaan).
Te vähemmän koulutetut naiset siis hypergamiapäissänne otatte niitä paremmin koulutettuja miehiä kuin te itse olette eli viette tavallisilta kandinaisilta ne samantasoisesti koulutetut. Noh, kandinaiset katselevat niitä samantasoisia (mutta nehän on jo viety, kun te huonommin koulutetut olette hypergamian takia kurkottaneet sinne seuraavalla oksalle) sekä paremmin koulutettuja. Kandinaiset siis vievät maisterit (näin kärjistetysti, toki oman tason miehiä sekä vielä paljon paremmin kouluttautuneita). Maisterinaiset vievät tohtorit ja lopulta jää iso joukko maisteri- ja tohtorinaisia, joille ei löydy vähintään yhtä koulutettua miestä (ja heillä ei perse taivu huonommin koulutettuun hypergamian takia), joten he tyytyvät olemaan yksin. Naisten hypergamia on siis kuin pyramidi.
Edelleenkään en ymmärrä, miksi tässä ei tarkastella sitä miehen osuutta asiaan, vaan ainoana aktiivisena toimijana nähdään nainen. Ikään kuin naiset vain päättäisivät pariutua ja miehet sitten tekevät, mitä nainen sanoo.
Koska ketjun aiheena on naisten hypergamia. voidaan toki tehdä myös ketju aiheena "koulutettujen miesten parinvalinta, jossa naisten koulutustaso ei paljon vaakakupissa paina". Ja koska naisethan ne Hesarin uutisia myöten valittavat, kun kaikille naisille ei tuon hypergamiapyramidin takia jää sitä koulutettua miestä.
Ihmettelyni kohdistui siihen jo aiemminkin mainitsemaani seikkaan, että tälle naisten osuudelle on olemassa oikein sanakin, jota hoetaan ja tätä aihetta jaksetaan pohtia viikosta toiseeen, mutta miesten toiminnalle ei ole edes sanaa eikä sille uhrata yhtäkään ajatusta.
Niin. Kerrohan, mikä sinun mielestäsi johtaa siihen, että miehet eivät välitä, millainen koulutustausta naisella on? Eivätkö miehet arvosta naisessa älykkyyttä, vai ovatko kaikki vähemmän koulutetutkin naiset yhtä älykkäitä kuin akateemiset? Minkähän takia asia ei ole samalla tavalla miesten kohdalla?
Ja tästä voisi jalostaa jatkokysymyksen: Miksi ulkonäkö on hyväksyttävämpi "kriteeri" parisuhteelle kuin samanlainen koulutustausta?
eri
Spesifisemmin, miksi ulkoinen habitus ja pankin omistama audi statuksen- ja menestyksen symbolina on tärkeämpää kuin itse persoona?
Eli et osannut tai et halunnut vastata kysymykseeni, miksi ulkonäkö on hyväksyttävämpi "kriteeri" parisuhteelle kuin samanlainen koulutustausta. Tässä ketjussa on jo moneen kertaan todettu, ettei koulutus tarkoita tuloja. Se kulttuuriantropologinainen kun todennäköisemmin ihastuu informaatiotieteilijään, joka saa kirjastossa alle 3000 euron palkkaa, kuin audilla ajavaan yritysjohtajaan.
Mutta kun ei pysty vastaamaan kysymykseen, niin pitää yrittää kääntää huomio siitä pois. Niinpä niin.
Miksi oletat, että sama koulutustausta lisäisi kiinnostumisen todennäköisyyttä? Pareja tulee näiden välille lähinnä siitä yksinkertaisesta syystä, että he ovat tekemisissä keskenään. Ei siksi, että se yhteinen koulutus olisi yhteen ajava voima itsessään.
Miksi ulkonäkö olisi hyväksyttävämpi kriteeri? Siksi, että se on biologiaa. Pari valitaan pääasiassa ulkonäön perusteella. Kauniimmat ihmiset ovat yleensä myös terveempiä. Kun ajattelee parisuhdetta, niin seksi ja muu siihen liittyvä on oikeastaan ainoa asia, jota ei voi tehdä parisuhteessa ollessaan muiden ihmisten kanssa. Sen sijaan omasta ammatistaan saa varmasti puhua ihan tarpeeksi muiden ihmisten kanssa niin halutessaan. Siten on aika olennaisen tärkeää, että kumppanin ulkonäkö miellyttää, mutta sama koulutus on oikeastaan täysin yhdentekevää, koska valtaosa keskustelusta liittyy kuitenkin ihan muihin asioihin.
-teri
Kun edelleenkään, ei ole kyse ammatista tai koulutusnimikkeestä, vaan arvomaailmasta ja yhteisistä kokemuksista. Minä esimerkiksi tällä hetkellä tuskailen gradun kanssa ja duunari-exältäni en saisi kyllä tässä tilanteessa minkäänlaista tukea, kun hän ei ole koskaan edes tehnyt minkäänlaista päättötyötä. Hän ei myöskään ymmärtänyt, miten tärkeää minulle on löytää työ, jossa pystyn kehittymään ja haastamaan itseäni. Sain vakipaikan kaupan kassalta vuosia sitten, eikä mies ymmärtänyt ollenkaan, miksi minun pitää vielä opiskella, kun minullahan on jo työ.
Tuo nyt kertoo ainoastaan exästäsi, eikä mistään koulutuksesta johtuvasta arvomaailmasta. Miksi ihmeessä kumppanilta ei voisi saada tukea, vaikka hän ei itse ole ollut vastaavassa tilanteessa?
Tämä juuri. Ja kertoo hieman tästä gradu-tuskailijasta kuinka ei osaa arvotaa ex-miehensä tekemisiä. Kyllä lähes kaikilla tulee työelämässä eteen suuria haasteita, painetaan urakalla pitkää päivää, tehdään virhe jota yritetään korjata - ja saadaan jossain vaiheessa homma suurten ponnistusten jälkeen valmiiksi. Jos muistaa kuinka vähän opintopisteitä kuitenkin gradusta saa - eli paljonko sen tekemiseen pitäisi vain aikaa mennä - ja kuinka se on ohjattu prosessi, tekemisen edistymisestä vastuussa myös yliopiston ohjaaja, kannattaisi ne gradut vaan laittaa reippaasti kasaan ja kokea luomisen tuskaa tutkijana vasta myöhemmin.
Ai miten niin en osaa arvostaa ex-miehen tekemisiä? Mielestäni kerroin tuossa vain kaksi asiaa, johon minä olisin halunnut mieheltä muutakin kuin halveksuntaa ja väheksymistä omien valintojeni ja tilanteideni takia. En puhunut miehen työstä mitään. Ihan nyt vain yksittäisenä esimerkkinä toin tuon gradun tähän. Ei ollut kyse siitä, että se olisi minulle elämää suurempi draama. Pointti oli nyt se, että henkilö, joka ei ole käynyt edes lukiota, ei voi tietää, miten gradu tehdään.
Ja luuletko, että kun minä opiskelen yliopistossa, se minun työni katoaa. Vai onko tässä kyse siitä, että kun ammattikoulun käynyt on töissä, se on hirveän rankkaa ja vaatii suuria ponnistuksia, mutta kun yliopisto-opiskelija tekee ihan samantasoista työtä ja lisäksi opiskelee, hän on vain lepäilemässä?
Mietipä vähän mitä luet ja kuinka siihen vastaat. Looginen ajattelu ja tiedon jäsentäminen auttaa myös siinä gradutuskailussa. Joskus myös analogioiden etsiminen sen oman fokuksen ulkopuolelta (talon rakentaminen vs. gradutyö) voi auttaa ymmärtämään erilaisen kokemustaustan ihmisiä. Nyt joudun lopettamaan, lähden hakemaan lentokentältä miestäni - joka ei ole edes käynyt lukiota, ja kuitenkin ymmärtää paljon työstäni tutkijana ja minusta ihmisenä. Loppujen lopuksi koulutus muokkaa meitä hyvin vähän ihmisinä, se muu elämä ja mitä siitä kykenee oppimaan, on paljon tärkeämpää.
Sinulta ilmeisesti meni täysin ohi, mitä yritin sanoa. En ole sanonutkaan, että koulutus muokkaisi ihmistä. Mutta koulutus kertoo jotain ihmisestä. Se exäni olisi pääosin ihan sama ihminen, vaikka suorittaisi yliopistotutkinnon, mutta ero tuleekin siinä, että hän ei koskaan sitä haluaisi suorittaa, koska arvomaailma ja haaveet ovat erilaiset. Siis syy-seuraussuhde menee toisin päin kuin kuvittelet minun tarkoittavan. Samalla tavallahan itsekin olin duunari ennen kuin lähdin opiskelemaan. Silti minä olin silloin jo arvomaailmaltani erilainen. Ei tutkinto sitä muuttanut. Kuitenkin minusta arvomaailmani ja tavoitteideni takia tuli korkeakoulutettu.
Olen eri kuin tuo jolle vastasit, mutta ymmärrän täysin mitä tarkoitat. Itsekin olen huomannut, että suurin osa minun kaltaisistani ihmisistä on valinnut akateemisen uran. Kyse on nimenomaan siitä, että tietynlaiset ihmiset jotka haluavat tiettyjä asioita elämältä tekevät sen johdosta ainakin jokseenkin samankaltaisia valintoja tietyissä asioissa. Ei siitä, että koulutus muokkaisi ihmistä kuten tuo toinen kirjoittaja ilmeisesti luuli.
Ja minäkin olen naimisissa opinnot keskeyttäneen miehen kanssa. Paras ystäväkin on matalasti koulutettu. Mutta he ovat poikkeuksia, ihmisiä jotka ovat saavuttaneet ilman koulutustakin ne samat asiat joita monet koulutukselta hakevat. Ei se poissulje sitä tosiasiaa, että ylivoimaisesti suurin osa samalla aaltopituudella olevista ihmisistä on valinnut akateemisen koulutuksen, ja jos etsisin uutta kumppania niin koulutus olisi varsin järkevä kriteeri todennäköisesti epäsopivien kumppaneiden karsimiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittää tässä yhteydessä sivistykseksi käytöstavat ja toisen ihmisen aito kunnioitus. Jos joku nyt ei osaa historiaa tai ruotsia, niin ei sillä niin väliä, mutta ei saa halveksua niitä jotka osaavat ja pitäisi olla sillä tavalla kuitenkin utelias, ettei heti torju, jos jossain tilanteessa pieni tietopläjäys on tarjolla. En ole itse mikään museo- tai näyttelyfani, mutta ovat ne vain ihan mukavia kokemuksia enkä ymmärrä, jos jonkun periaate on se, että "minähän en mihinkään museoon mene".
Jos näin määritellään sivistys, voisin ihan yhtä hyvin olla parisuhteessa kumisaappaani kanssa. Sekään ei lyö ja kunnioittaa jalkojani. Edellytän kuitenkin sivistyneeltä ihmiseltä klassista sivistystä, täytyy tietää todellakin historiasta, kulttuurista, uskonnoista, tieteestä. Riittävästi, että kykenee käymään keskustelua vaikkapa siitä millä tavalla keisari Augustus muokkasi unohtumattomasti roomalaista järjestelmää ja yhteiskuntaa ja miksi. Tai miksi keskiajan taide on oleellisesti erilaista verrattuna renessanssin taiteeseen. Tai vaikkapa mitä mustat aukot ovat.
Anteeksi, mutta en ymmärrä, miksi historian faktoista pitää käydä keskusteluja. Ymmärrän mielipiteiden vaihdon ja mieleenpalauttamisen, mutta jos jokin asia on molemmille osapuolille päivänselvää, mitä keskusteltavaa siinä on?
Koska mielenkiintoisesti keskustelu menee, jos toisella on oppinut ja pätevä argumentti väittää eri tavalla ja käydä asiasta keskustelua.
Nyt ymmärsin vielä vähemmän. Kysyin, miksi historian faktoista käydään keskusteluja. Siis faktoista, joista on jonkinlainen yleinen käsitys. Ei mielipiteiden vaihtoa tai argumentointia, vaan faktoja. Tyyliin "Kolumbus löysi amerikan". Minkä mielenkiintoisen argumentin siinä voi heittää? Mitä uusia näkökulmia siihen voi tulla?
Touché. Tästä syystä suosin akateemisia miehiä.
Eli et osaa vastata. Näinkö sinä siis keskustelet?
Mites matemaattiset faktat ja loogiset kyvyt? Monet humanistit eivät ymmärrä kausaliteetin ja korrelaation eroa. Vähän surullista kun kertovat, että tietokonepelien pelaaminen lisää ylipainoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassu ketju. Aivan kuin vain akateemisilla naisilla olisi vaatimuksia puolisolleen ja meille ei-akateemisille kelpaisi kuka tahansa vastaan kävelevä jamppa.
Ei tietenkään, ei tietenkään. Katsos kun kaikki naiset harjoittavat hypergamiaa. Ja naisille miehen status ja koulutus on se tasonmääritys (ja mittari millä naiset myös mittaavat omaa tasoaan).
Te vähemmän koulutetut naiset siis hypergamiapäissänne otatte niitä paremmin koulutettuja miehiä kuin te itse olette eli viette tavallisilta kandinaisilta ne samantasoisesti koulutetut. Noh, kandinaiset katselevat niitä samantasoisia (mutta nehän on jo viety, kun te huonommin koulutetut olette hypergamian takia kurkottaneet sinne seuraavalla oksalle) sekä paremmin koulutettuja. Kandinaiset siis vievät maisterit (näin kärjistetysti, toki oman tason miehiä sekä vielä paljon paremmin kouluttautuneita). Maisterinaiset vievät tohtorit ja lopulta jää iso joukko maisteri- ja tohtorinaisia, joille ei löydy vähintään yhtä koulutettua miestä (ja heillä ei perse taivu huonommin koulutettuun hypergamian takia), joten he tyytyvät olemaan yksin. Naisten hypergamia on siis kuin pyramidi.
Edelleenkään en ymmärrä, miksi tässä ei tarkastella sitä miehen osuutta asiaan, vaan ainoana aktiivisena toimijana nähdään nainen. Ikään kuin naiset vain päättäisivät pariutua ja miehet sitten tekevät, mitä nainen sanoo.
Koska ketjun aiheena on naisten hypergamia. voidaan toki tehdä myös ketju aiheena "koulutettujen miesten parinvalinta, jossa naisten koulutustaso ei paljon vaakakupissa paina". Ja koska naisethan ne Hesarin uutisia myöten valittavat, kun kaikille naisille ei tuon hypergamiapyramidin takia jää sitä koulutettua miestä.
Ihmettelyni kohdistui siihen jo aiemminkin mainitsemaani seikkaan, että tälle naisten osuudelle on olemassa oikein sanakin, jota hoetaan ja tätä aihetta jaksetaan pohtia viikosta toiseeen, mutta miesten toiminnalle ei ole edes sanaa eikä sille uhrata yhtäkään ajatusta.
Niin. Kerrohan, mikä sinun mielestäsi johtaa siihen, että miehet eivät välitä, millainen koulutustausta naisella on? Eivätkö miehet arvosta naisessa älykkyyttä, vai ovatko kaikki vähemmän koulutetutkin naiset yhtä älykkäitä kuin akateemiset? Minkähän takia asia ei ole samalla tavalla miesten kohdalla?
Ja tästä voisi jalostaa jatkokysymyksen: Miksi ulkonäkö on hyväksyttävämpi "kriteeri" parisuhteelle kuin samanlainen koulutustausta?
eri
Spesifisemmin, miksi ulkoinen habitus ja pankin omistama audi statuksen- ja menestyksen symbolina on tärkeämpää kuin itse persoona?
Eli et osannut tai et halunnut vastata kysymykseeni, miksi ulkonäkö on hyväksyttävämpi "kriteeri" parisuhteelle kuin samanlainen koulutustausta. Tässä ketjussa on jo moneen kertaan todettu, ettei koulutus tarkoita tuloja. Se kulttuuriantropologinainen kun todennäköisemmin ihastuu informaatiotieteilijään, joka saa kirjastossa alle 3000 euron palkkaa, kuin audilla ajavaan yritysjohtajaan.
Mutta kun ei pysty vastaamaan kysymykseen, niin pitää yrittää kääntää huomio siitä pois. Niinpä niin.
Miksi oletat, että sama koulutustausta lisäisi kiinnostumisen todennäköisyyttä? Pareja tulee näiden välille lähinnä siitä yksinkertaisesta syystä, että he ovat tekemisissä keskenään. Ei siksi, että se yhteinen koulutus olisi yhteen ajava voima itsessään.
Miksi ulkonäkö olisi hyväksyttävämpi kriteeri? Siksi, että se on biologiaa. Pari valitaan pääasiassa ulkonäön perusteella. Kauniimmat ihmiset ovat yleensä myös terveempiä. Kun ajattelee parisuhdetta, niin seksi ja muu siihen liittyvä on oikeastaan ainoa asia, jota ei voi tehdä parisuhteessa ollessaan muiden ihmisten kanssa. Sen sijaan omasta ammatistaan saa varmasti puhua ihan tarpeeksi muiden ihmisten kanssa niin halutessaan. Siten on aika olennaisen tärkeää, että kumppanin ulkonäkö miellyttää, mutta sama koulutus on oikeastaan täysin yhdentekevää, koska valtaosa keskustelusta liittyy kuitenkin ihan muihin asioihin.
-teri
Kun edelleenkään, ei ole kyse ammatista tai koulutusnimikkeestä, vaan arvomaailmasta ja yhteisistä kokemuksista. Minä esimerkiksi tällä hetkellä tuskailen gradun kanssa ja duunari-exältäni en saisi kyllä tässä tilanteessa minkäänlaista tukea, kun hän ei ole koskaan edes tehnyt minkäänlaista päättötyötä. Hän ei myöskään ymmärtänyt, miten tärkeää minulle on löytää työ, jossa pystyn kehittymään ja haastamaan itseäni. Sain vakipaikan kaupan kassalta vuosia sitten, eikä mies ymmärtänyt ollenkaan, miksi minun pitää vielä opiskella, kun minullahan on jo työ.
Tuo nyt kertoo ainoastaan exästäsi, eikä mistään koulutuksesta johtuvasta arvomaailmasta. Miksi ihmeessä kumppanilta ei voisi saada tukea, vaikka hän ei itse ole ollut vastaavassa tilanteessa?
Tämä juuri. Ja kertoo hieman tästä gradu-tuskailijasta kuinka ei osaa arvotaa ex-miehensä tekemisiä. Kyllä lähes kaikilla tulee työelämässä eteen suuria haasteita, painetaan urakalla pitkää päivää, tehdään virhe jota yritetään korjata - ja saadaan jossain vaiheessa homma suurten ponnistusten jälkeen valmiiksi. Jos muistaa kuinka vähän opintopisteitä kuitenkin gradusta saa - eli paljonko sen tekemiseen pitäisi vain aikaa mennä - ja kuinka se on ohjattu prosessi, tekemisen edistymisestä vastuussa myös yliopiston ohjaaja, kannattaisi ne gradut vaan laittaa reippaasti kasaan ja kokea luomisen tuskaa tutkijana vasta myöhemmin.
Ai miten niin en osaa arvostaa ex-miehen tekemisiä? Mielestäni kerroin tuossa vain kaksi asiaa, johon minä olisin halunnut mieheltä muutakin kuin halveksuntaa ja väheksymistä omien valintojeni ja tilanteideni takia. En puhunut miehen työstä mitään. Ihan nyt vain yksittäisenä esimerkkinä toin tuon gradun tähän. Ei ollut kyse siitä, että se olisi minulle elämää suurempi draama. Pointti oli nyt se, että henkilö, joka ei ole käynyt edes lukiota, ei voi tietää, miten gradu tehdään.
Ja luuletko, että kun minä opiskelen yliopistossa, se minun työni katoaa. Vai onko tässä kyse siitä, että kun ammattikoulun käynyt on töissä, se on hirveän rankkaa ja vaatii suuria ponnistuksia, mutta kun yliopisto-opiskelija tekee ihan samantasoista työtä ja lisäksi opiskelee, hän on vain lepäilemässä?
Mietipä vähän mitä luet ja kuinka siihen vastaat. Looginen ajattelu ja tiedon jäsentäminen auttaa myös siinä gradutuskailussa. Joskus myös analogioiden etsiminen sen oman fokuksen ulkopuolelta (talon rakentaminen vs. gradutyö) voi auttaa ymmärtämään erilaisen kokemustaustan ihmisiä. Nyt joudun lopettamaan, lähden hakemaan lentokentältä miestäni - joka ei ole edes käynyt lukiota, ja kuitenkin ymmärtää paljon työstäni tutkijana ja minusta ihmisenä. Loppujen lopuksi koulutus muokkaa meitä hyvin vähän ihmisinä, se muu elämä ja mitä siitä kykenee oppimaan, on paljon tärkeämpää.
Ja tähän vielä kommentoin, että kummallisesti nyt takerruit tuohon graduun, vaikka mielestäni selkeästi kirjoitin, että se oli vain yksi esimerkkitilanne eikä elämää suurempi ongelma. Kannattaisi sinunkin vähän jäsennellä ja miettiä sitä lukemaasi. Ja exäni ei missään vaiheessa ole rakennellut taloja työnsä lisäksi. Että sikäli nyt vähän analogiasi meni metsään.
Olen kyllä akateemisena miehenä samaa mieltä. Suurin osa kavereistani on amispohjaisia tai heiltä on muuten jäänyt luvut kesken. Naisystäväni ei ole lukiota käynyt, mutta mielestäni hän on älykkäämpi ja fiksumpi kuin minä. Ehkä siinä 30v korville asti oli sellainen vaihe ,että halusi hieman erottautua "rahvaasta" mutta elämänkokemuksen kautta osaan nykyisin arvostaa kaikkia ammattilaisia ja ylipäänsä ihmisiä. En voi ymmärtää ihmisiä jotka valitsevat ystävänsä koulutuksen perusteella. Tunnen joitakin tämän sinkku akateeminennainen tyyppisiä ihmisiä ja he ovat valitettavasti aika sosiaalisesti rajoittuneita ja ihmettelen kuinka he voivat olla esim. yhteiskuntatieteiden tutkijoita.
Siis kenen kanssa olet samaa mieltä. Minun, joka otti gradun esimerkiksi vai tuon, joka oletti, että gradu on minulle elämää suurempi ongelma ja että minusta ainoastaan koulutus ratkaisee.
Sori, jos jättää ensimmäisen lauseeni pois niin lopputekstistä käy selville mitä yritin sanoa.
Kehen siis viittasit tuossa viimeisessä lauseessa? Kaikkiin akateemisiin naisiin vai minuun vai kehen? Olen siis tuo graduesimerkin kertoja. Jos viittasit minuun, toivoisin, että lukisit kommenttini vielä uudelleen ja miettisit, olenko jossain sanonut, että valitsen ystäväni koulutuksen perusteella. Tai olenko antanut aihetta olettaa niin esim toimintani perusteella.
Yksinkertaisesti tarkoitin vain että vähän koululutetuissa ihmisissä, olivat he sitten naisia tai miehiä, on avarakatseisia ja lahjakkaita persoonia. Akateeminen koulutus ei tee ihmisesta välttämättä mitenkään parempaa, ei ainakaan parempaa seuraihmista. Gradusta en tiedä, tuskin muistan enää edes aihetta.
Kirjoitit näin: "Tunnen joitakin tämän sinkku akateeminennainen tyyppisiä ihmisiä ja he ovat valitettavasti aika sosiaalisesti rajoittuneita ja ihmettelen kuinka he voivat olla esim. yhteiskuntatieteiden tutkijoita." Mitä tarkoitat tuolla lihavoidulla? Yritätkö tässä nyt todistaa, miten avarakatseinen olet, koska minusta tuollainen kommentti kertoo jotain ihan päinvastaista?
Tuota, en ole lihavoinut tekstistäni mitään se on rahvaanomaista. Tarkoitan sitä, että eräät akateemiset miehet ja naiset elävät tutkijankammioissaan yhteiskunnasta erilläänolevassa keinotodellisuudessa. Durkheimit, Weberit, Marxit ja kumppanit ovat hallussa. Miten voi tutkia yhteiskuntaa jos ei halua olla tekemisissä tavallisten duunareitten ja kouluavustajien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Hassua, että nämä, jotka ovat muka niin avarakatseisia ja ymmäräväisiä ja joiden mielestä koulutus ei kerro ihmisestä mitään, vetävät kuitenkin akateemisen kommenteista sellaisia johtopäätöksiä, joita ei ole missään vaiheessa sanottu. Minä kerroin kaksi esimerkkiä, miten arjessa on tullut esiin se erilainen kokemuspohja, niin nyt täällä jotkut kirkuu, että minä tuijotan pelkkää koulutusta.
Minusta on hassua pitää avarakatseisena sellaista ihmistä, joka noin vain pyyhkäisee syrjään vuosikausien työn sanomalla, että tuo koulutuksesi ei kerro sinusta mitään. Akateemisen tutkinnon hankkimiseen ja neljän lapsen pyöräyttämiseen menee jokseenkin sama aika. Kuka menee sanomaan, että tuo lasten tekeminen ja perhe-elämään sitoutuminen ei kerro sinusta ihmisenä mitään? Kukaan ei sano noin. Koulutus sen sijaan on ihan OK mitätöidä ja jos joku kehtaa sanoa olevansa ylpeä siitä... täällä alisuorittajien ja junttien paratiisipalstalla sellainen ihminen revitään kappaleiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassu ketju. Aivan kuin vain akateemisilla naisilla olisi vaatimuksia puolisolleen ja meille ei-akateemisille kelpaisi kuka tahansa vastaan kävelevä jamppa.
Ei tietenkään, ei tietenkään. Katsos kun kaikki naiset harjoittavat hypergamiaa. Ja naisille miehen status ja koulutus on se tasonmääritys (ja mittari millä naiset myös mittaavat omaa tasoaan).
Te vähemmän koulutetut naiset siis hypergamiapäissänne otatte niitä paremmin koulutettuja miehiä kuin te itse olette eli viette tavallisilta kandinaisilta ne samantasoisesti koulutetut. Noh, kandinaiset katselevat niitä samantasoisia (mutta nehän on jo viety, kun te huonommin koulutetut olette hypergamian takia kurkottaneet sinne seuraavalla oksalle) sekä paremmin koulutettuja. Kandinaiset siis vievät maisterit (näin kärjistetysti, toki oman tason miehiä sekä vielä paljon paremmin kouluttautuneita). Maisterinaiset vievät tohtorit ja lopulta jää iso joukko maisteri- ja tohtorinaisia, joille ei löydy vähintään yhtä koulutettua miestä (ja heillä ei perse taivu huonommin koulutettuun hypergamian takia), joten he tyytyvät olemaan yksin. Naisten hypergamia on siis kuin pyramidi.
Edelleenkään en ymmärrä, miksi tässä ei tarkastella sitä miehen osuutta asiaan, vaan ainoana aktiivisena toimijana nähdään nainen. Ikään kuin naiset vain päättäisivät pariutua ja miehet sitten tekevät, mitä nainen sanoo.
Koska ketjun aiheena on naisten hypergamia. voidaan toki tehdä myös ketju aiheena "koulutettujen miesten parinvalinta, jossa naisten koulutustaso ei paljon vaakakupissa paina". Ja koska naisethan ne Hesarin uutisia myöten valittavat, kun kaikille naisille ei tuon hypergamiapyramidin takia jää sitä koulutettua miestä.
Ihmettelyni kohdistui siihen jo aiemminkin mainitsemaani seikkaan, että tälle naisten osuudelle on olemassa oikein sanakin, jota hoetaan ja tätä aihetta jaksetaan pohtia viikosta toiseeen, mutta miesten toiminnalle ei ole edes sanaa eikä sille uhrata yhtäkään ajatusta.
Niin. Kerrohan, mikä sinun mielestäsi johtaa siihen, että miehet eivät välitä, millainen koulutustausta naisella on? Eivätkö miehet arvosta naisessa älykkyyttä, vai ovatko kaikki vähemmän koulutetutkin naiset yhtä älykkäitä kuin akateemiset? Minkähän takia asia ei ole samalla tavalla miesten kohdalla?
Ja tästä voisi jalostaa jatkokysymyksen: Miksi ulkonäkö on hyväksyttävämpi "kriteeri" parisuhteelle kuin samanlainen koulutustausta?
eri
Spesifisemmin, miksi ulkoinen habitus ja pankin omistama audi statuksen- ja menestyksen symbolina on tärkeämpää kuin itse persoona?
Eli et osannut tai et halunnut vastata kysymykseeni, miksi ulkonäkö on hyväksyttävämpi "kriteeri" parisuhteelle kuin samanlainen koulutustausta. Tässä ketjussa on jo moneen kertaan todettu, ettei koulutus tarkoita tuloja. Se kulttuuriantropologinainen kun todennäköisemmin ihastuu informaatiotieteilijään, joka saa kirjastossa alle 3000 euron palkkaa, kuin audilla ajavaan yritysjohtajaan.
Mutta kun ei pysty vastaamaan kysymykseen, niin pitää yrittää kääntää huomio siitä pois. Niinpä niin.
Miksi oletat, että sama koulutustausta lisäisi kiinnostumisen todennäköisyyttä? Pareja tulee näiden välille lähinnä siitä yksinkertaisesta syystä, että he ovat tekemisissä keskenään. Ei siksi, että se yhteinen koulutus olisi yhteen ajava voima itsessään.
Miksi ulkonäkö olisi hyväksyttävämpi kriteeri? Siksi, että se on biologiaa. Pari valitaan pääasiassa ulkonäön perusteella. Kauniimmat ihmiset ovat yleensä myös terveempiä. Kun ajattelee parisuhdetta, niin seksi ja muu siihen liittyvä on oikeastaan ainoa asia, jota ei voi tehdä parisuhteessa ollessaan muiden ihmisten kanssa. Sen sijaan omasta ammatistaan saa varmasti puhua ihan tarpeeksi muiden ihmisten kanssa niin halutessaan. Siten on aika olennaisen tärkeää, että kumppanin ulkonäkö miellyttää, mutta sama koulutus on oikeastaan täysin yhdentekevää, koska valtaosa keskustelusta liittyy kuitenkin ihan muihin asioihin.
-teri
Kun edelleenkään, ei ole kyse ammatista tai koulutusnimikkeestä, vaan arvomaailmasta ja yhteisistä kokemuksista. Minä esimerkiksi tällä hetkellä tuskailen gradun kanssa ja duunari-exältäni en saisi kyllä tässä tilanteessa minkäänlaista tukea, kun hän ei ole koskaan edes tehnyt minkäänlaista päättötyötä. Hän ei myöskään ymmärtänyt, miten tärkeää minulle on löytää työ, jossa pystyn kehittymään ja haastamaan itseäni. Sain vakipaikan kaupan kassalta vuosia sitten, eikä mies ymmärtänyt ollenkaan, miksi minun pitää vielä opiskella, kun minullahan on jo työ.
Tuo nyt kertoo ainoastaan exästäsi, eikä mistään koulutuksesta johtuvasta arvomaailmasta. Miksi ihmeessä kumppanilta ei voisi saada tukea, vaikka hän ei itse ole ollut vastaavassa tilanteessa?
Tämä juuri. Ja kertoo hieman tästä gradu-tuskailijasta kuinka ei osaa arvotaa ex-miehensä tekemisiä. Kyllä lähes kaikilla tulee työelämässä eteen suuria haasteita, painetaan urakalla pitkää päivää, tehdään virhe jota yritetään korjata - ja saadaan jossain vaiheessa homma suurten ponnistusten jälkeen valmiiksi. Jos muistaa kuinka vähän opintopisteitä kuitenkin gradusta saa - eli paljonko sen tekemiseen pitäisi vain aikaa mennä - ja kuinka se on ohjattu prosessi, tekemisen edistymisestä vastuussa myös yliopiston ohjaaja, kannattaisi ne gradut vaan laittaa reippaasti kasaan ja kokea luomisen tuskaa tutkijana vasta myöhemmin.
Ai miten niin en osaa arvostaa ex-miehen tekemisiä? Mielestäni kerroin tuossa vain kaksi asiaa, johon minä olisin halunnut mieheltä muutakin kuin halveksuntaa ja väheksymistä omien valintojeni ja tilanteideni takia. En puhunut miehen työstä mitään. Ihan nyt vain yksittäisenä esimerkkinä toin tuon gradun tähän. Ei ollut kyse siitä, että se olisi minulle elämää suurempi draama. Pointti oli nyt se, että henkilö, joka ei ole käynyt edes lukiota, ei voi tietää, miten gradu tehdään.
Ja luuletko, että kun minä opiskelen yliopistossa, se minun työni katoaa. Vai onko tässä kyse siitä, että kun ammattikoulun käynyt on töissä, se on hirveän rankkaa ja vaatii suuria ponnistuksia, mutta kun yliopisto-opiskelija tekee ihan samantasoista työtä ja lisäksi opiskelee, hän on vain lepäilemässä?
Mietipä vähän mitä luet ja kuinka siihen vastaat. Looginen ajattelu ja tiedon jäsentäminen auttaa myös siinä gradutuskailussa. Joskus myös analogioiden etsiminen sen oman fokuksen ulkopuolelta (talon rakentaminen vs. gradutyö) voi auttaa ymmärtämään erilaisen kokemustaustan ihmisiä. Nyt joudun lopettamaan, lähden hakemaan lentokentältä miestäni - joka ei ole edes käynyt lukiota, ja kuitenkin ymmärtää paljon työstäni tutkijana ja minusta ihmisenä. Loppujen lopuksi koulutus muokkaa meitä hyvin vähän ihmisinä, se muu elämä ja mitä siitä kykenee oppimaan, on paljon tärkeämpää.
Sinulta ilmeisesti meni täysin ohi, mitä yritin sanoa. En ole sanonutkaan, että koulutus muokkaisi ihmistä. Mutta koulutus kertoo jotain ihmisestä. Se exäni olisi pääosin ihan sama ihminen, vaikka suorittaisi yliopistotutkinnon, mutta ero tuleekin siinä, että hän ei koskaan sitä haluaisi suorittaa, koska arvomaailma ja haaveet ovat erilaiset. Siis syy-seuraussuhde menee toisin päin kuin kuvittelet minun tarkoittavan. Samalla tavallahan itsekin olin duunari ennen kuin lähdin opiskelemaan. Silti minä olin silloin jo arvomaailmaltani erilainen. Ei tutkinto sitä muuttanut. Kuitenkin minusta arvomaailmani ja tavoitteideni takia tuli korkeakoulutettu.
Olen eri kuin tuo jolle vastasit, mutta ymmärrän täysin mitä tarkoitat. Itsekin olen huomannut, että suurin osa minun kaltaisistani ihmisistä on valinnut akateemisen uran. Kyse on nimenomaan siitä, että tietynlaiset ihmiset jotka haluavat tiettyjä asioita elämältä tekevät sen johdosta ainakin jokseenkin samankaltaisia valintoja tietyissä asioissa. Ei siitä, että koulutus muokkaisi ihmistä kuten tuo toinen kirjoittaja ilmeisesti luuli.
Ja minäkin olen naimisissa opinnot keskeyttäneen miehen kanssa. Paras ystäväkin on matalasti koulutettu. Mutta he ovat poikkeuksia, ihmisiä jotka ovat saavuttaneet ilman koulutustakin ne samat asiat joita monet koulutukselta hakevat. Ei se poissulje sitä tosiasiaa, että ylivoimaisesti suurin osa samalla aaltopituudella olevista ihmisistä on valinnut akateemisen koulutuksen, ja jos etsisin uutta kumppania niin koulutus olisi varsin järkevä kriteeri todennäköisesti epäsopivien kumppaneiden karsimiseen.
Juuri näin. Tämä on hyvin sanottu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittää tässä yhteydessä sivistykseksi käytöstavat ja toisen ihmisen aito kunnioitus. Jos joku nyt ei osaa historiaa tai ruotsia, niin ei sillä niin väliä, mutta ei saa halveksua niitä jotka osaavat ja pitäisi olla sillä tavalla kuitenkin utelias, ettei heti torju, jos jossain tilanteessa pieni tietopläjäys on tarjolla. En ole itse mikään museo- tai näyttelyfani, mutta ovat ne vain ihan mukavia kokemuksia enkä ymmärrä, jos jonkun periaate on se, että "minähän en mihinkään museoon mene".
Jos näin määritellään sivistys, voisin ihan yhtä hyvin olla parisuhteessa kumisaappaani kanssa. Sekään ei lyö ja kunnioittaa jalkojani. Edellytän kuitenkin sivistyneeltä ihmiseltä klassista sivistystä, täytyy tietää todellakin historiasta, kulttuurista, uskonnoista, tieteestä. Riittävästi, että kykenee käymään keskustelua vaikkapa siitä millä tavalla keisari Augustus muokkasi unohtumattomasti roomalaista järjestelmää ja yhteiskuntaa ja miksi. Tai miksi keskiajan taide on oleellisesti erilaista verrattuna renessanssin taiteeseen. Tai vaikkapa mitä mustat aukot ovat.
Anteeksi, mutta en ymmärrä, miksi historian faktoista pitää käydä keskusteluja. Ymmärrän mielipiteiden vaihdon ja mieleenpalauttamisen, mutta jos jokin asia on molemmille osapuolille päivänselvää, mitä keskusteltavaa siinä on?
Koska mielenkiintoisesti keskustelu menee, jos toisella on oppinut ja pätevä argumentti väittää eri tavalla ja käydä asiasta keskustelua.
Nyt ymmärsin vielä vähemmän. Kysyin, miksi historian faktoista käydään keskusteluja. Siis faktoista, joista on jonkinlainen yleinen käsitys. Ei mielipiteiden vaihtoa tai argumentointia, vaan faktoja. Tyyliin "Kolumbus löysi amerikan". Minkä mielenkiintoisen argumentin siinä voi heittää? Mitä uusia näkökulmia siihen voi tulla?
Mistä luulet minkäkin aikakauden yleisen käsityksen tulevan? Mistä luulet johtuvan, että yleinen käsityksemme ei ole enää, että aurinko kiertää maata?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittää tässä yhteydessä sivistykseksi käytöstavat ja toisen ihmisen aito kunnioitus. Jos joku nyt ei osaa historiaa tai ruotsia, niin ei sillä niin väliä, mutta ei saa halveksua niitä jotka osaavat ja pitäisi olla sillä tavalla kuitenkin utelias, ettei heti torju, jos jossain tilanteessa pieni tietopläjäys on tarjolla. En ole itse mikään museo- tai näyttelyfani, mutta ovat ne vain ihan mukavia kokemuksia enkä ymmärrä, jos jonkun periaate on se, että "minähän en mihinkään museoon mene".
Jos näin määritellään sivistys, voisin ihan yhtä hyvin olla parisuhteessa kumisaappaani kanssa. Sekään ei lyö ja kunnioittaa jalkojani. Edellytän kuitenkin sivistyneeltä ihmiseltä klassista sivistystä, täytyy tietää todellakin historiasta, kulttuurista, uskonnoista, tieteestä. Riittävästi, että kykenee käymään keskustelua vaikkapa siitä millä tavalla keisari Augustus muokkasi unohtumattomasti roomalaista järjestelmää ja yhteiskuntaa ja miksi. Tai miksi keskiajan taide on oleellisesti erilaista verrattuna renessanssin taiteeseen. Tai vaikkapa mitä mustat aukot ovat.
Anteeksi, mutta en ymmärrä, miksi historian faktoista pitää käydä keskusteluja. Ymmärrän mielipiteiden vaihdon ja mieleenpalauttamisen, mutta jos jokin asia on molemmille osapuolille päivänselvää, mitä keskusteltavaa siinä on?
Koska mielenkiintoisesti keskustelu menee, jos toisella on oppinut ja pätevä argumentti väittää eri tavalla ja käydä asiasta keskustelua.
Nyt ymmärsin vielä vähemmän. Kysyin, miksi historian faktoista käydään keskusteluja. Siis faktoista, joista on jonkinlainen yleinen käsitys. Ei mielipiteiden vaihtoa tai argumentointia, vaan faktoja. Tyyliin "Kolumbus löysi amerikan". Minkä mielenkiintoisen argumentin siinä voi heittää? Mitä uusia näkökulmia siihen voi tulla?
Touché. Tästä syystä suosin akateemisia miehiä.
Eli et osaa vastata. Näinkö sinä siis keskustelet?
Katsos kun sivistyneille ihmisille maailma ei ole kiveenhakattuja faktoja, vaan niistä voidaan perustellusti ja oppineesti aina keskustella vaikkapa historiasta. Mutta toki, jos sivistystaso ei yllä tämän kaltaisiin keskusteluihin, niitä ei voi käydä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassua, että nämä, jotka ovat muka niin avarakatseisia ja ymmäräväisiä ja joiden mielestä koulutus ei kerro ihmisestä mitään, vetävät kuitenkin akateemisen kommenteista sellaisia johtopäätöksiä, joita ei ole missään vaiheessa sanottu. Minä kerroin kaksi esimerkkiä, miten arjessa on tullut esiin se erilainen kokemuspohja, niin nyt täällä jotkut kirkuu, että minä tuijotan pelkkää koulutusta.
Minusta on hassua pitää avarakatseisena sellaista ihmistä, joka noin vain pyyhkäisee syrjään vuosikausien työn sanomalla, että tuo koulutuksesi ei kerro sinusta mitään. Akateemisen tutkinnon hankkimiseen ja neljän lapsen pyöräyttämiseen menee jokseenkin sama aika. Kuka menee sanomaan, että tuo lasten tekeminen ja perhe-elämään sitoutuminen ei kerro sinusta ihmisenä mitään? Kukaan ei sano noin. Koulutus sen sijaan on ihan OK mitätöidä ja jos joku kehtaa sanoa olevansa ylpeä siitä... täällä alisuorittajien ja junttien paratiisipalstalla sellainen ihminen revitään kappaleiksi.
Niinpä. Tuolla aiemmin myös sanottiin, että koulutus kertoo ainoastaan siitä, että olet ollut sinnikäs ja motivoitunut sen tutkinnon suhteen, mutta työssä saatu osaaminen on kunnioitettavaa. Kysyin, eikös se työssä saatu osaaminenkin kerro ainoastaan siitä, että henkilö on ollut sinnikäs ja motivoitunut sen työn suhteen. Ei tullut vastausta.
Ja tuolla joku sanoi, että kaikkea duunarin työtä pitää kunnioittaa, koska se on rankkaa ja siinä on valtavat paineet, mutta kun minä tein yliopisto-opintojen ohessa duunarin työtä, sitä työtä ei tietenkään tarvitse arvostaa, kun sehän menee ihan vasemmalla kädellä.
Ei oikein minun logiikkani väänny tällaiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naisilla on Suomessa (halutessaan!) lähes yksinoikeus lasten kasvattamiseen. Tämä käy hyvin tilastoista mitä tapahtuu jos ero tulee - lukumääräisesti etäisät versus etäaidit. Työelämässä naiset ovat jo hyvin tasa-arvoisia, mutta kodon piiriin eivät naiset ole vieläkään miestä aidosti päästäneet.
Naisen "yksinäisyyttä" voi omat lapset lieventää, miehellä ei tätä vaihtoehtoa käytännössä ole.
Kumpi tarvitsee enemmän tasa-arvoa kun miesten elinajan odote alhaisimmissä statusluokissa on valtavasti naisa perässä? Elinajan odote on paras tasa-arvottomuuden mittar.
Kuka nainen vastaisi asiallisesti tähän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittää tässä yhteydessä sivistykseksi käytöstavat ja toisen ihmisen aito kunnioitus. Jos joku nyt ei osaa historiaa tai ruotsia, niin ei sillä niin väliä, mutta ei saa halveksua niitä jotka osaavat ja pitäisi olla sillä tavalla kuitenkin utelias, ettei heti torju, jos jossain tilanteessa pieni tietopläjäys on tarjolla. En ole itse mikään museo- tai näyttelyfani, mutta ovat ne vain ihan mukavia kokemuksia enkä ymmärrä, jos jonkun periaate on se, että "minähän en mihinkään museoon mene".
Jos näin määritellään sivistys, voisin ihan yhtä hyvin olla parisuhteessa kumisaappaani kanssa. Sekään ei lyö ja kunnioittaa jalkojani. Edellytän kuitenkin sivistyneeltä ihmiseltä klassista sivistystä, täytyy tietää todellakin historiasta, kulttuurista, uskonnoista, tieteestä. Riittävästi, että kykenee käymään keskustelua vaikkapa siitä millä tavalla keisari Augustus muokkasi unohtumattomasti roomalaista järjestelmää ja yhteiskuntaa ja miksi. Tai miksi keskiajan taide on oleellisesti erilaista verrattuna renessanssin taiteeseen. Tai vaikkapa mitä mustat aukot ovat.
Anteeksi, mutta en ymmärrä, miksi historian faktoista pitää käydä keskusteluja. Ymmärrän mielipiteiden vaihdon ja mieleenpalauttamisen, mutta jos jokin asia on molemmille osapuolille päivänselvää, mitä keskusteltavaa siinä on?
Koska mielenkiintoisesti keskustelu menee, jos toisella on oppinut ja pätevä argumentti väittää eri tavalla ja käydä asiasta keskustelua.
Nyt ymmärsin vielä vähemmän. Kysyin, miksi historian faktoista käydään keskusteluja. Siis faktoista, joista on jonkinlainen yleinen käsitys. Ei mielipiteiden vaihtoa tai argumentointia, vaan faktoja. Tyyliin "Kolumbus löysi amerikan". Minkä mielenkiintoisen argumentin siinä voi heittää? Mitä uusia näkökulmia siihen voi tulla?
Touché. Tästä syystä suosin akateemisia miehiä.
Eli et osaa vastata. Näinkö sinä siis keskustelet?
Katsos kun sivistyneille ihmisille maailma ei ole kiveenhakattuja faktoja, vaan niistä voidaan perustellusti ja oppineesti aina keskustella vaikkapa historiasta. Mutta toki, jos sivistystaso ei yllä tämän kaltaisiin keskusteluihin, niitä ei voi käydä.
Sinulla olisi nyt ollut tilaisuus näyttää, miten se keskustelu esimerkiksi etenee, mutta valitsit sen sijaan ylimielisen nälvimisen. Tästä sain kyllä jo käsityksen, mitä sinun mielestäsi oikea keskustelu on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassu ketju. Aivan kuin vain akateemisilla naisilla olisi vaatimuksia puolisolleen ja meille ei-akateemisille kelpaisi kuka tahansa vastaan kävelevä jamppa.
Ei tietenkään, ei tietenkään. Katsos kun kaikki naiset harjoittavat hypergamiaa. Ja naisille miehen status ja koulutus on se tasonmääritys (ja mittari millä naiset myös mittaavat omaa tasoaan).
Te vähemmän koulutetut naiset siis hypergamiapäissänne otatte niitä paremmin koulutettuja miehiä kuin te itse olette eli viette tavallisilta kandinaisilta ne samantasoisesti koulutetut. Noh, kandinaiset katselevat niitä samantasoisia (mutta nehän on jo viety, kun te huonommin koulutetut olette hypergamian takia kurkottaneet sinne seuraavalla oksalle) sekä paremmin koulutettuja. Kandinaiset siis vievät maisterit (näin kärjistetysti, toki oman tason miehiä sekä vielä paljon paremmin kouluttautuneita). Maisterinaiset vievät tohtorit ja lopulta jää iso joukko maisteri- ja tohtorinaisia, joille ei löydy vähintään yhtä koulutettua miestä (ja heillä ei perse taivu huonommin koulutettuun hypergamian takia), joten he tyytyvät olemaan yksin. Naisten hypergamia on siis kuin pyramidi.
Edelleenkään en ymmärrä, miksi tässä ei tarkastella sitä miehen osuutta asiaan, vaan ainoana aktiivisena toimijana nähdään nainen. Ikään kuin naiset vain päättäisivät pariutua ja miehet sitten tekevät, mitä nainen sanoo.
Koska ketjun aiheena on naisten hypergamia. voidaan toki tehdä myös ketju aiheena "koulutettujen miesten parinvalinta, jossa naisten koulutustaso ei paljon vaakakupissa paina". Ja koska naisethan ne Hesarin uutisia myöten valittavat, kun kaikille naisille ei tuon hypergamiapyramidin takia jää sitä koulutettua miestä.
Ihmettelyni kohdistui siihen jo aiemminkin mainitsemaani seikkaan, että tälle naisten osuudelle on olemassa oikein sanakin, jota hoetaan ja tätä aihetta jaksetaan pohtia viikosta toiseeen, mutta miesten toiminnalle ei ole edes sanaa eikä sille uhrata yhtäkään ajatusta.
Niin. Kerrohan, mikä sinun mielestäsi johtaa siihen, että miehet eivät välitä, millainen koulutustausta naisella on? Eivätkö miehet arvosta naisessa älykkyyttä, vai ovatko kaikki vähemmän koulutetutkin naiset yhtä älykkäitä kuin akateemiset? Minkähän takia asia ei ole samalla tavalla miesten kohdalla?
Ja tästä voisi jalostaa jatkokysymyksen: Miksi ulkonäkö on hyväksyttävämpi "kriteeri" parisuhteelle kuin samanlainen koulutustausta?
eri
Spesifisemmin, miksi ulkoinen habitus ja pankin omistama audi statuksen- ja menestyksen symbolina on tärkeämpää kuin itse persoona?
Eli et osannut tai et halunnut vastata kysymykseeni, miksi ulkonäkö on hyväksyttävämpi "kriteeri" parisuhteelle kuin samanlainen koulutustausta. Tässä ketjussa on jo moneen kertaan todettu, ettei koulutus tarkoita tuloja. Se kulttuuriantropologinainen kun todennäköisemmin ihastuu informaatiotieteilijään, joka saa kirjastossa alle 3000 euron palkkaa, kuin audilla ajavaan yritysjohtajaan.
Mutta kun ei pysty vastaamaan kysymykseen, niin pitää yrittää kääntää huomio siitä pois. Niinpä niin.
Miksi oletat, että sama koulutustausta lisäisi kiinnostumisen todennäköisyyttä? Pareja tulee näiden välille lähinnä siitä yksinkertaisesta syystä, että he ovat tekemisissä keskenään. Ei siksi, että se yhteinen koulutus olisi yhteen ajava voima itsessään.
Miksi ulkonäkö olisi hyväksyttävämpi kriteeri? Siksi, että se on biologiaa. Pari valitaan pääasiassa ulkonäön perusteella. Kauniimmat ihmiset ovat yleensä myös terveempiä. Kun ajattelee parisuhdetta, niin seksi ja muu siihen liittyvä on oikeastaan ainoa asia, jota ei voi tehdä parisuhteessa ollessaan muiden ihmisten kanssa. Sen sijaan omasta ammatistaan saa varmasti puhua ihan tarpeeksi muiden ihmisten kanssa niin halutessaan. Siten on aika olennaisen tärkeää, että kumppanin ulkonäkö miellyttää, mutta sama koulutus on oikeastaan täysin yhdentekevää, koska valtaosa keskustelusta liittyy kuitenkin ihan muihin asioihin.
-teri
Kun edelleenkään, ei ole kyse ammatista tai koulutusnimikkeestä, vaan arvomaailmasta ja yhteisistä kokemuksista. Minä esimerkiksi tällä hetkellä tuskailen gradun kanssa ja duunari-exältäni en saisi kyllä tässä tilanteessa minkäänlaista tukea, kun hän ei ole koskaan edes tehnyt minkäänlaista päättötyötä. Hän ei myöskään ymmärtänyt, miten tärkeää minulle on löytää työ, jossa pystyn kehittymään ja haastamaan itseäni. Sain vakipaikan kaupan kassalta vuosia sitten, eikä mies ymmärtänyt ollenkaan, miksi minun pitää vielä opiskella, kun minullahan on jo työ.
Tuo nyt kertoo ainoastaan exästäsi, eikä mistään koulutuksesta johtuvasta arvomaailmasta. Miksi ihmeessä kumppanilta ei voisi saada tukea, vaikka hän ei itse ole ollut vastaavassa tilanteessa?
Tämä juuri. Ja kertoo hieman tästä gradu-tuskailijasta kuinka ei osaa arvotaa ex-miehensä tekemisiä. Kyllä lähes kaikilla tulee työelämässä eteen suuria haasteita, painetaan urakalla pitkää päivää, tehdään virhe jota yritetään korjata - ja saadaan jossain vaiheessa homma suurten ponnistusten jälkeen valmiiksi. Jos muistaa kuinka vähän opintopisteitä kuitenkin gradusta saa - eli paljonko sen tekemiseen pitäisi vain aikaa mennä - ja kuinka se on ohjattu prosessi, tekemisen edistymisestä vastuussa myös yliopiston ohjaaja, kannattaisi ne gradut vaan laittaa reippaasti kasaan ja kokea luomisen tuskaa tutkijana vasta myöhemmin.
Ai miten niin en osaa arvostaa ex-miehen tekemisiä? Mielestäni kerroin tuossa vain kaksi asiaa, johon minä olisin halunnut mieheltä muutakin kuin halveksuntaa ja väheksymistä omien valintojeni ja tilanteideni takia. En puhunut miehen työstä mitään. Ihan nyt vain yksittäisenä esimerkkinä toin tuon gradun tähän. Ei ollut kyse siitä, että se olisi minulle elämää suurempi draama. Pointti oli nyt se, että henkilö, joka ei ole käynyt edes lukiota, ei voi tietää, miten gradu tehdään.
Ja luuletko, että kun minä opiskelen yliopistossa, se minun työni katoaa. Vai onko tässä kyse siitä, että kun ammattikoulun käynyt on töissä, se on hirveän rankkaa ja vaatii suuria ponnistuksia, mutta kun yliopisto-opiskelija tekee ihan samantasoista työtä ja lisäksi opiskelee, hän on vain lepäilemässä?
Mietipä vähän mitä luet ja kuinka siihen vastaat. Looginen ajattelu ja tiedon jäsentäminen auttaa myös siinä gradutuskailussa. Joskus myös analogioiden etsiminen sen oman fokuksen ulkopuolelta (talon rakentaminen vs. gradutyö) voi auttaa ymmärtämään erilaisen kokemustaustan ihmisiä. Nyt joudun lopettamaan, lähden hakemaan lentokentältä miestäni - joka ei ole edes käynyt lukiota, ja kuitenkin ymmärtää paljon työstäni tutkijana ja minusta ihmisenä. Loppujen lopuksi koulutus muokkaa meitä hyvin vähän ihmisinä, se muu elämä ja mitä siitä kykenee oppimaan, on paljon tärkeämpää.
Ja tähän vielä kommentoin, että kummallisesti nyt takerruit tuohon graduun, vaikka mielestäni selkeästi kirjoitin, että se oli vain yksi esimerkkitilanne eikä elämää suurempi ongelma. Kannattaisi sinunkin vähän jäsennellä ja miettiä sitä lukemaasi. Ja exäni ei missään vaiheessa ole rakennellut taloja työnsä lisäksi. Että sikäli nyt vähän analogiasi meni metsään.
Olen kyllä akateemisena miehenä samaa mieltä. Suurin osa kavereistani on amispohjaisia tai heiltä on muuten jäänyt luvut kesken. Naisystäväni ei ole lukiota käynyt, mutta mielestäni hän on älykkäämpi ja fiksumpi kuin minä. Ehkä siinä 30v korville asti oli sellainen vaihe ,että halusi hieman erottautua "rahvaasta" mutta elämänkokemuksen kautta osaan nykyisin arvostaa kaikkia ammattilaisia ja ylipäänsä ihmisiä. En voi ymmärtää ihmisiä jotka valitsevat ystävänsä koulutuksen perusteella. Tunnen joitakin tämän sinkku akateeminennainen tyyppisiä ihmisiä ja he ovat valitettavasti aika sosiaalisesti rajoittuneita ja ihmettelen kuinka he voivat olla esim. yhteiskuntatieteiden tutkijoita.
Siis kenen kanssa olet samaa mieltä. Minun, joka otti gradun esimerkiksi vai tuon, joka oletti, että gradu on minulle elämää suurempi ongelma ja että minusta ainoastaan koulutus ratkaisee.
Sori, jos jättää ensimmäisen lauseeni pois niin lopputekstistä käy selville mitä yritin sanoa.
Kehen siis viittasit tuossa viimeisessä lauseessa? Kaikkiin akateemisiin naisiin vai minuun vai kehen? Olen siis tuo graduesimerkin kertoja. Jos viittasit minuun, toivoisin, että lukisit kommenttini vielä uudelleen ja miettisit, olenko jossain sanonut, että valitsen ystäväni koulutuksen perusteella. Tai olenko antanut aihetta olettaa niin esim toimintani perusteella.
Yksinkertaisesti tarkoitin vain että vähän koululutetuissa ihmisissä, olivat he sitten naisia tai miehiä, on avarakatseisia ja lahjakkaita persoonia. Akateeminen koulutus ei tee ihmisesta välttämättä mitenkään parempaa, ei ainakaan parempaa seuraihmista. Gradusta en tiedä, tuskin muistan enää edes aihetta.
Kirjoitit näin: "Tunnen joitakin tämän sinkku akateeminennainen tyyppisiä ihmisiä ja he ovat valitettavasti aika sosiaalisesti rajoittuneita ja ihmettelen kuinka he voivat olla esim. yhteiskuntatieteiden tutkijoita." Mitä tarkoitat tuolla lihavoidulla? Yritätkö tässä nyt todistaa, miten avarakatseinen olet, koska minusta tuollainen kommentti kertoo jotain ihan päinvastaista?
Tuota, en ole lihavoinut tekstistäni mitään se on rahvaanomaista. Tarkoitan sitä, että eräät akateemiset miehet ja naiset elävät tutkijankammioissaan yhteiskunnasta erilläänolevassa keinotodellisuudessa. Durkheimit, Weberit, Marxit ja kumppanit ovat hallussa. Miten voi tutkia yhteiskuntaa jos ei halua olla tekemisissä tavallisten duunareitten ja kouluavustajien kanssa.
En väittänytkään sinun lihavoineen yhtään mitään. Minä lihavoin sen tuohon osoittaakseni kohdan, johon halusin lisäselvennystä.
Eli edelleen, tuossa puhuit "sinkku akateeminennainen tyyppisistä ihmisistä". Et voi nyt pelastaa sitä sanomalla, että tarkoitit eräitä akateemiset miehet ja naiset. Puhut sinkuista akateemisista naisista ja luokittelit nämä omaksi tyypikseen.
Hyvän parisuhteen kannattaja. kirjoitti:
Naisilla on Suomessa (halutessaan!) lähes yksinoikeus lasten kasvattamiseen. Tämä käy hyvin tilastoista mitä tapahtuu jos ero tulee - lukumääräisesti etäisät versus etäaidit. Työelämässä naiset ovat jo hyvin tasa-arvoisia, mutta kodon piiriin eivät naiset ole vieläkään miestä aidosti päästäneet.
Naisen "yksinäisyyttä" voi omat lapset lieventää, miehellä ei tätä vaihtoehtoa käytännössä ole.
Kumpi tarvitsee enemmän tasa-arvoa kun miesten elinajan odote alhaisimmissä statusluokissa on valtavasti naisa perässä? Elinajan odote on paras tasa-arvottomuuden mittar.
Kuka nainen vastaisi asiallisesti tähän?
Tässä kaipaamasi asiallinen vastaus: syy siihen, että huoltajuus myönnetään lähes aina lasten äidille, oli yksinkertainen kun asiaa tutkittiin. Nimittäin se, että miehet eivät juuri koskaan hae huoltajuutta.
Enkä ole kuullut äidistä joka olisi odottanut kenekään "aidosti päästävän hänet kodin piiriin". Äidit ottavat asemansa ilman että joku tulee sen tarjoamaan. Miesten velvollisuus on tehdä sama, eikä istua perseellään odottamassa että joku heidät "päästää" jonnekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittää tässä yhteydessä sivistykseksi käytöstavat ja toisen ihmisen aito kunnioitus. Jos joku nyt ei osaa historiaa tai ruotsia, niin ei sillä niin väliä, mutta ei saa halveksua niitä jotka osaavat ja pitäisi olla sillä tavalla kuitenkin utelias, ettei heti torju, jos jossain tilanteessa pieni tietopläjäys on tarjolla. En ole itse mikään museo- tai näyttelyfani, mutta ovat ne vain ihan mukavia kokemuksia enkä ymmärrä, jos jonkun periaate on se, että "minähän en mihinkään museoon mene".
Jos näin määritellään sivistys, voisin ihan yhtä hyvin olla parisuhteessa kumisaappaani kanssa. Sekään ei lyö ja kunnioittaa jalkojani. Edellytän kuitenkin sivistyneeltä ihmiseltä klassista sivistystä, täytyy tietää todellakin historiasta, kulttuurista, uskonnoista, tieteestä. Riittävästi, että kykenee käymään keskustelua vaikkapa siitä millä tavalla keisari Augustus muokkasi unohtumattomasti roomalaista järjestelmää ja yhteiskuntaa ja miksi. Tai miksi keskiajan taide on oleellisesti erilaista verrattuna renessanssin taiteeseen. Tai vaikkapa mitä mustat aukot ovat.
Anteeksi, mutta en ymmärrä, miksi historian faktoista pitää käydä keskusteluja. Ymmärrän mielipiteiden vaihdon ja mieleenpalauttamisen, mutta jos jokin asia on molemmille osapuolille päivänselvää, mitä keskusteltavaa siinä on?
Koska mielenkiintoisesti keskustelu menee, jos toisella on oppinut ja pätevä argumentti väittää eri tavalla ja käydä asiasta keskustelua.
Nyt ymmärsin vielä vähemmän. Kysyin, miksi historian faktoista käydään keskusteluja. Siis faktoista, joista on jonkinlainen yleinen käsitys. Ei mielipiteiden vaihtoa tai argumentointia, vaan faktoja. Tyyliin "Kolumbus löysi amerikan". Minkä mielenkiintoisen argumentin siinä voi heittää? Mitä uusia näkökulmia siihen voi tulla?
Touché. Tästä syystä suosin akateemisia miehiä.
Eli et osaa vastata. Näinkö sinä siis keskustelet?
Katsos kun sivistyneille ihmisille maailma ei ole kiveenhakattuja faktoja, vaan niistä voidaan perustellusti ja oppineesti aina keskustella vaikkapa historiasta. Mutta toki, jos sivistystaso ei yllä tämän kaltaisiin keskusteluihin, niitä ei voi käydä.
Sinulla olisi nyt ollut tilaisuus näyttää, miten se keskustelu esimerkiksi etenee, mutta valitsit sen sijaan ylimielisen nälvimisen. Tästä sain kyllä jo käsityksen, mitä sinun mielestäsi oikea keskustelu on.
Mitä odotat, kun oma asenteesi toiselle tärkeään asiaan on: "Mitä siinä on puhumista?" -eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittää tässä yhteydessä sivistykseksi käytöstavat ja toisen ihmisen aito kunnioitus. Jos joku nyt ei osaa historiaa tai ruotsia, niin ei sillä niin väliä, mutta ei saa halveksua niitä jotka osaavat ja pitäisi olla sillä tavalla kuitenkin utelias, ettei heti torju, jos jossain tilanteessa pieni tietopläjäys on tarjolla. En ole itse mikään museo- tai näyttelyfani, mutta ovat ne vain ihan mukavia kokemuksia enkä ymmärrä, jos jonkun periaate on se, että "minähän en mihinkään museoon mene".
Jos näin määritellään sivistys, voisin ihan yhtä hyvin olla parisuhteessa kumisaappaani kanssa. Sekään ei lyö ja kunnioittaa jalkojani. Edellytän kuitenkin sivistyneeltä ihmiseltä klassista sivistystä, täytyy tietää todellakin historiasta, kulttuurista, uskonnoista, tieteestä. Riittävästi, että kykenee käymään keskustelua vaikkapa siitä millä tavalla keisari Augustus muokkasi unohtumattomasti roomalaista järjestelmää ja yhteiskuntaa ja miksi. Tai miksi keskiajan taide on oleellisesti erilaista verrattuna renessanssin taiteeseen. Tai vaikkapa mitä mustat aukot ovat.
Anteeksi, mutta en ymmärrä, miksi historian faktoista pitää käydä keskusteluja. Ymmärrän mielipiteiden vaihdon ja mieleenpalauttamisen, mutta jos jokin asia on molemmille osapuolille päivänselvää, mitä keskusteltavaa siinä on?
Koska mielenkiintoisesti keskustelu menee, jos toisella on oppinut ja pätevä argumentti väittää eri tavalla ja käydä asiasta keskustelua.
Nyt ymmärsin vielä vähemmän. Kysyin, miksi historian faktoista käydään keskusteluja. Siis faktoista, joista on jonkinlainen yleinen käsitys. Ei mielipiteiden vaihtoa tai argumentointia, vaan faktoja. Tyyliin "Kolumbus löysi amerikan". Minkä mielenkiintoisen argumentin siinä voi heittää? Mitä uusia näkökulmia siihen voi tulla?
Touché. Tästä syystä suosin akateemisia miehiä.
Eli et osaa vastata. Näinkö sinä siis keskustelet?
Katsos kun sivistyneille ihmisille maailma ei ole kiveenhakattuja faktoja, vaan niistä voidaan perustellusti ja oppineesti aina keskustella vaikkapa historiasta. Mutta toki, jos sivistystaso ei yllä tämän kaltaisiin keskusteluihin, niitä ei voi käydä.
Sinulla olisi nyt ollut tilaisuus näyttää, miten se keskustelu esimerkiksi etenee, mutta valitsit sen sijaan ylimielisen nälvimisen. Tästä sain kyllä jo käsityksen, mitä sinun mielestäsi oikea keskustelu on.
Mitä odotat, kun oma asenteesi toiselle tärkeään asiaan on: "Mitä siinä on puhumista?" -eri
Mielestäni aika asiallisesti esitin kysymyksen. Luepas se. Ihan oikeasti en ymmärrä, mitä keskusteltavaa on faktoissa.
"Hauki on kala"
"Niin, ajatella".
Itse olen surkea small talkissa ja ajattelen, että keskustellessa on enimmäkseen tarkoitus kertoa toiselle asioita, joita toinen ei tiedä tai muista tai ratkoa jokin pulma.
Tarkoitin, ettei ole mitään tiettyä listaa, mikä pitäisi hallita, vaan nämähän muodostuvat yksilöllisesti erilaisten kokemusten pohjalta. Ei kaikki voi osata kaikista osa-alueista täysin samoja asiasisältöjä.