Lue keskustelun säännöt.
Mikolla oli kaunis perhe, upea ura, iso talo ja paha olo. Ovatko kulissiliitot yleisempiä kuin ihmiset uskovat?
24.01.2018 |
https://www.hs.fi/elama/art-2000005535736.html
Ainakin monilla elämä rakentuu vahvasti noiden suoritteiden ympärille. Oman kuvitellun onnellisuuden ilmentäminen vaatii upeat kulissit. Ei ehditä välttämättä pysähtyä ajattelemaan, mitä elämältä oikeasti halutaan. Halutaanko olla onnellisia ja tehdä sellaisia asioita joita itse haluaa vai elämää samanlaista keskiluokkaista elämää, mitä ihmiset lammasmaisesti ympärillä ihannoivat.
Uskon, että varsinkin 80-luvun lopulla ja 90-luvulla solmituissa avioliitoissa oli paljon noita kulisseja. Nämä ihmiset erosivat rytinällä, kun lapset saavuttivat aikuisiän. 2000-luvulla avioliiton solmivat ovat uudessa tilanteessa. Individualismista on tullut yhä tärkeämpää, ja korttitaloja sortuu tuon tuosta. Surullista vain, että tuohon soppaan tehdään useampi lapsi siinä kuvitelmassa, että itse muka tiedetään, mitä halutaan elämältä.
Kommentit (230)
Vierailija kirjoitti:
En jaksaisi edes aloittaa kertomaan ajatuksiani aiheesta. Minua ihmetyttää, minkälaisista oloista ovat lähtöisin ihmiset, jotka ajattelevat, että ok-talossa, autoissa koirissa ja lapsissa avioliittoon on jotain "erikseen tavoiteltua". Jotain joka tekee tilanteesta "näyttämisen halua" ja ongelmien tullessa, se on tietenkin kulissiliitto. Älkääs nyt viitsikö! Sahaatte vain omaan nilkkaanne tuolla näkemyksellä, erottamalla ihmiset (joita me aivan kaikki ollaan) jotenkin erilaisiksi eli "aidoiksi" (kuten te itse) ja "epäaidoiksi" (kuten nämä mielestänne kulissiliitossa olevat). Ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia siinä mielessä, että kaikki toivovat itselleen onnellista tulevaisuutta ja tekevät valintoja mahdollisuuksien puitteissa, jotta päätyisivät onnellisiksi. Se ok-talo ei varmaan ole monellekaan sen hankkivalle "statuskysymys", vaan mahdollinen valinta (esim taloudellisesti mahdollinen), ja kuka nyt ei asuisi mielummin itselleen mieluisassa ja sopivassa asunnossa, ja vähän ylikin?
Kaikissa parisuhteissa tulee hyviä aikoja ja huonoja aikoja. Osa pystyy pääsemään niistä yli, he eivät eroa, osa ei pääse yli, he eroavat. Asialla ei sinänsä ole sen kummempaa väliä, eikä siihen voi vaikuttaa muut kuin asianosaiset itse. Kukaan ulkopuolinen ei ikinä voi tietää toisten parisuhteesta kaikkia nyansseja, vaikka olisitkin uskottu ystävä. Muiden perheasiat eivät kuulu ulkopuolisille, ja niiden arvosteleminen ja urkkiminen ja juoruilu esim "kulissiliitosta" on vain yksinkertaista, kateellista ja junttia, kenties pahansuopaakin.
Olen samaa mieltä. Ihmiset yleensä elävät varojensa mukaan. Jollain on henoja taloja ja autoja, tosilla ei. Ei pidä ulkoisten tekijöiden perusteella luulla, että jokin tyyli asua ja elää on kulissia. Se on heille sitä todellista elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap:n kulisseihin näköjään kuuluu maksullinen hesari
Niin, harmi ettei jutusta varsinaisesti täällä keskustella kun juuri kukaan ei ole tuon maksullisuuden takia sitä lukenut (tosin Hesarin digiversion voi taitaa tilata ilmaiseksi kahdeksi viikoksi ihan kokeiluversiona, jolloin tuon jutun pääsisi lukemaan ...)
Keskustelu olisi varmaan aika paljon mielenkiintoisempaa jos puhuttaisiin jutusta eikä sen vierestä, eli asioista joita ihmiset olettavat pelkän otsikon perusteella.
Vierailija kirjoitti:
En jaksaisi edes aloittaa kertomaan ajatuksiani aiheesta. Minua ihmetyttää, minkälaisista oloista ovat lähtöisin ihmiset, jotka ajattelevat, että ok-talossa, autoissa koirissa ja lapsissa avioliittoon on jotain "erikseen tavoiteltua". Jotain joka tekee tilanteesta "näyttämisen halua" ja ongelmien tullessa, se on tietenkin kulissiliitto. Älkääs nyt viitsikö! Sahaatte vain omaan nilkkaanne tuolla näkemyksellä, erottamalla ihmiset (joita me aivan kaikki ollaan) jotenkin erilaisiksi eli "aidoiksi" (kuten te itse) ja "epäaidoiksi" (kuten nämä mielestänne kulissiliitossa olevat). Ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia siinä mielessä, että kaikki toivovat itselleen onnellista tulevaisuutta ja tekevät valintoja mahdollisuuksien puitteissa, jotta päätyisivät onnellisiksi. Se ok-talo ei varmaan ole monellekaan sen hankkivalle "statuskysymys", vaan mahdollinen valinta (esim taloudellisesti mahdollinen), ja kuka nyt ei asuisi mielummin itselleen mieluisassa ja sopivassa asunnossa, ja vähän ylikin?
Kaikissa parisuhteissa tulee hyviä aikoja ja huonoja aikoja. Osa pystyy pääsemään niistä yli, he eivät eroa, osa ei pääse yli, he eroavat. Asialla ei sinänsä ole sen kummempaa väliä, eikä siihen voi vaikuttaa muut kuin asianosaiset itse. Kukaan ulkopuolinen ei ikinä voi tietää toisten parisuhteesta kaikkia nyansseja, vaikka olisitkin uskottu ystävä. Muiden perheasiat eivät kuulu ulkopuolisille, ja niiden arvosteleminen ja urkkiminen ja juoruilu esim "kulissiliitosta" on vain yksinkertaista, kateellista ja junttia, kenties pahansuopaakin.
En minä ainakaan viestissäni (jonka numeroa en tässä nyt muista), jossa mainitsemistasi asioista puhuin, tarkottanut että jokanen ok-talossa asuva ydinperhe eläisi kulissielämää.
Mutta jokainen kulissiperhe kyllä yleensä jostain syystä ottaa sen ison talolainan ja hankkii ok-talon ja ne lisukkeet mitkä olettavat edustavan pätijä-normaali.menestyjä-ihmisen kliimaksia. Jokuhan siinä on että tietynlaiset feikkijupit pyrkivät aina nuo samat statussymbolit hankkimaan ja se kaava mikä suoritetaan on sama ja se hullunmylly on se sama. Selvä malli on siis olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Voisko joku kopsata sen koko jutun? Kiitos!
No tuossa on ne keskeisimmät kohdat, ilman jonkun parisuhdeterapeutin diipadaapaa:
”Rakastin tyttöystävääni, mutta naimisiinmeno vähän yli parikymppisenä tuntui liian varhaiselta. Tyttöystävälleni se oli kuitenkin tärkeää, ja koska minulla ei ollut voimakasta mielipidettä, menin mukaan”, Mikko sanoo.
IHAN kuin elokuvissa, Mikko ja vaimo lähtivät häämatkalle heti häitä seuraavana aamuna.
Rantabungalowin terassilla pari alkoi puhua perheen perustamisesta. Molemmat toivoivat lapsia, mutta aikataulusta syntyi kiista. Vaimo halusi yrittää heti, Mikko vasta, kun opinnot oli saatu valmiiksi.
Lopulta Mikko huomasi ajattelevansa kuten häistäkin. Jos lapsen saanti olisi puolisolle niin tärkeää, yritetään sitten.
Sitten oli pakko pysähtyä miettimään. Puoliso toivoi kolmatta lasta. Pari kävi riitaisia keskusteluja siitä, onko heillä aikaa ja varaa kolmanteen lapseen. Mikon mielestä ei.
”Lopulta ajattelin taas, ettei minulla ole parempia vasta-argumentteja. Jos se on hänelle tärkeää, pidän tietenkin huolta perheestäni. Myötäilin puolisoani, koska en kestänyt kohdata pettymystä tai kiukkua.”
Perhe osti isomman kodin. Mikko päivitti autot uudempaan malliin ja hankki purjeveneen. Ne maksaakseen piti tehdä enemmän töitä. Töiden jälkeen Mikko treenasi. Silti kaikkialle seurasi selittämätön paha olo.
Sitten vaimo tuli raskaaksi.
”Kun kolmas lapsemme syntyi, ajoin henkisesti seinään. On karua herätä ymmärtämään, että kulissi, jonka on itse suorittanut kasaan, ei yhtään vastaa sitä mitä aidosti haluaa.”
Minä menin nuorena naimisiin tuollaisen Mikon kanssa, joka oli tottunut elämään vahvan äidin varjossa ja tottelemaan. Hänellä ei ollut oikein edes mitään unelmia, oli aina tottunut että joku sanoo mitä tehdään. Mentiin naimisiin kun minulla oli hinku ja jotenkin hän ymmärsi että erotaan, jos ei mennä. Hän ei olisi halunnut naimisiin niin pian (alle kahden vuoden seurustelun jälkeen) mutta suostui, kun luuli muuten menettävänsä minut. (Ja tämä kaikki selvisi minulle vasta eron jälkeen.)
Emme ehtineet olla naimisissa kuin kaksi vuotta. Huomasin ajan kanssa, että minulle ei sovi tuollainen mies jolla ei ole riittävästi omaa tahtoa ja joka ei osaa puoliaan. Hän oli siis hyvä mies kaikin puolin, ihan ihannevävy ja äitini suri hänen menetystään vuosikausia. Mutta täällä on ollut kokonainen ketju näistä "kilteistä miehistä" jolla tarkoitetaan tahdotonta, perässä vedettävää miestä. Minäkin ymmärsin, että tarvitsen miehen joka ei anna minun hyppiä silmille ja jota voin kunnioittaa. Onneksi tämä ensimmäinen mieheni löysi pian itselleen sopivamman/sopuisamman vaimon jonka kanssa on ollut jo yli 20 vuotta. Ja minäkin vuosikausien hapuilun jälkeen kasvoin aikuisemmaksi ja löysin itselleni puolison, jolla on oma tahto, osaa pitää puolensa eikä taivu kaikkiin oikkuihini.
Jäin miettimään onko tuo jutun Mikko myös kasvanut vahvan äidin tai isän varjossa. Miksi hän on niin lammas, vailla omaa tahtoa? Miksi hän pelkää omaa vaimoaan niin paljon, että tekee itseään vastaan vaimon suututtamisen pelossa? En pysty uskomaan että tuossa asetelmassa se vaimokaan on kovin onnellinen. Kyllä nainen haluaa rinnalleen miehen, joka seisoo tukevasti omilla jaloillaan eikä alistu vaimon loputtomiin mielitekoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnetteko te kulissiliittoon kykeneviä pinnallisia ihmisiä oikeasti? Minä en nyt äkkisältään keksi montaakaan laajasta tuttavapiiristäni, tai no ainakin yhdet rikkaat naapurit. Minun piireissäni arvostetaan aitoutta, rehellisyyttä, lähimmäisenrakkautta, syvällisyyttä, keskusteluja ym. Raha on vain vähän tylsä väline, ei sille sen enempää arvoa. Omassa työssäkin on sisältö ja henkinen tyydytys tärkeintä. Tärkeäintä on se että yritää tehdä oikein ja rakkaudellisesti.
Pintaliito-elämä on surullista ja säälittävää. Koitan kyllä aina katsoa ystävällisesti ja rakkaudella naapuriakin, koska koitan hyväksyä ja suvaita pinnallisiakin ihmisiä, välillä paremmin välillä huonommin onnistuen :) Hekin ovat vain syvempiä arvoja vailla olevia lähimmäisiä, eikä se aina ole pelkästään omakaan vika, voi olla omasta lapseuudenperheestä opittu väärä malli.
Yksi serkkuni /johon en pidä mitään yhteyttä) elää tollasta pinnallista kulissielämää, menossa on kolmas kerta, kolmas näytös.
Muita en tunne, en liiku sellasissa piireissä jossa pätijät ja esittäjät liikkuvat. Oma lähipiirini on aitoja ja rakastavia ihmisiä vain täynnä, eivät vedä mitään rooleja mihinkään suuntaan.
Tiedän lukuisia ihmisiä, jotka eivät ole koskaan TODELLA ajatelleet, mitä elämältä haluavat ja millaisia kokemuksia kerätä. On helppo mennä yhteen muottiin silloin, koska jos ei tiedä mitä haluaa, voi asuntolaina, avioliitto ja räntäsateessa vuodesta toiseen lasten raahaminen tarhaan tuntua helpolta ratkaisulta.
Olin itsekin kihloissa 26 vuotiaana ja suunnittelin vastaavaa. Luojan kiitos heräsin ja ymmärsin, ettei tuollainen elämä täytä minussa mitään tarpeita. Toki perheen haluan, mutta sen perustaminen tuolla tavalla aiheuttaisi vain turhautumista ja pettymyksiä. Erosin, muutin ulkomaille, löysin aivan mahtavan upean miehen, jonka kanssa suunnittelemme nyt perhettä. Mies on tosin suomalainen vaikka asummekin etelän auringon alla ja elämme hyvin erilaista arkea, kun arkeni oli Suomessa aikaisemmin. Koen, että olen löytänyt elämääni paljon uusia kokemuksia. Aiomme muuttaa vielä varmasti uusiin maihin ja haluamme elää arkeamme eri paikoissa, kokea erilaisia kulttuureja ja tutustua erilaisiin ihmisiin.
On tärkeää, että löytää itsensä ja oman identiteetin. Luulin pitkään, ettei haaveilemani asiat ole "mahdollisia" vaikka kaikki on mahdollista, kun vaan tekee. Estot ovat usein oman pään sisällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun viestinikin jälkeen on tullut pari kirjoitusta, joissa kerrotaan, kuinka tiedetään että jotkut ovat näissä kulissiliitoissa tai kulissielämissä. Kenelläkään se ei kuitenkaan ole läheinen ystävä, vaan "serkku, johon ei pidetä yhteyttä" tai "naapuri". Eli oikeasti ette tiedä heidän elämästä, ajatuksista, motivaatioista, murheista, haaveista, epävarmuuksista ja elämistä yhtään mitään.
T. 95
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisko joku kopsata sen koko jutun? Kiitos!
No tuossa on ne keskeisimmät kohdat, ilman jonkun parisuhdeterapeutin diipadaapaa:
”Rakastin tyttöystävääni, mutta naimisiinmeno vähän yli parikymppisenä tuntui liian varhaiselta. Tyttöystävälleni se oli kuitenkin tärkeää, ja koska minulla ei ollut voimakasta mielipidettä, menin mukaan”, Mikko sanoo.
IHAN kuin elokuvissa, Mikko ja vaimo lähtivät häämatkalle heti häitä seuraavana aamuna.
Rantabungalowin terassilla pari alkoi puhua perheen perustamisesta. Molemmat toivoivat lapsia, mutta aikataulusta syntyi kiista. Vaimo halusi yrittää heti, Mikko vasta, kun opinnot oli saatu valmiiksi.
Lopulta Mikko huomasi ajattelevansa kuten häistäkin. Jos lapsen saanti olisi puolisolle niin tärkeää, yritetään sitten.
Sitten oli pakko pysähtyä miettimään. Puoliso toivoi kolmatta lasta. Pari kävi riitaisia keskusteluja siitä, onko heillä aikaa ja varaa kolmanteen lapseen. Mikon mielestä ei.
”Lopulta ajattelin taas, ettei minulla ole parempia vasta-argumentteja. Jos se on hänelle tärkeää, pidän tietenkin huolta perheestäni. Myötäilin puolisoani, koska en kestänyt kohdata pettymystä tai kiukkua.”
Perhe osti isomman kodin. Mikko päivitti autot uudempaan malliin ja hankki purjeveneen. Ne maksaakseen piti tehdä enemmän töitä. Töiden jälkeen Mikko treenasi. Silti kaikkialle seurasi selittämätön paha olo.
Sitten vaimo tuli raskaaksi.
”Kun kolmas lapsemme syntyi, ajoin henkisesti seinään. On karua herätä ymmärtämään, että kulissi, jonka on itse suorittanut kasaan, ei yhtään vastaa sitä mitä aidosti haluaa.”
Ei tuo Mikon elämä mitään kulissia ole, vaan hän ei koe sitä omakseen ja tuntee ulkopuolisuutta.
Ei se vaimon vika ole jos läheisriippuva ei pysty muodostamaan omaa mielipidettä, eikä selvittämään mitä itse haluaa, eikä tuomaan sitä ilmi ja pitämään puolensa.
Läheisriippuva myös nimenomaan ei kestä konfliktia vaan joustaa väärissä tilanteissa.
Tietysti varmaan läheisriippuva helposti lähtee keskimääräistä kontrolloivamman ihmisen kelkkaan myös.
Tuossa Mikolta puuttuu itsetuntemus, sen myötä oikea puolisovalinta ja kaikki kontrolli omiin elämänvalintoihin. Se on esimerkki läheisriippuvasta ja hänen liittonsa ongelmista, ei mistään kulissiliitosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa katsoa tämä dokkari Netflixistä kokonaisuudessaan. :) Ja miten minimalistinen elämäntapa ja kulissiliitto liityy toisiinsa? Katsomalla se selviää. Yksi parhaista dokkareista netflixistä, mikä saa oikesti ajattelemaan asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnetteko te kulissiliittoon kykeneviä pinnallisia ihmisiä oikeasti? Minä en nyt äkkisältään keksi montaakaan laajasta tuttavapiiristäni, tai no ainakin yhdet rikkaat naapurit. Minun piireissäni arvostetaan aitoutta, rehellisyyttä, lähimmäisenrakkautta, syvällisyyttä, keskusteluja ym. Raha on vain vähän tylsä väline, ei sille sen enempää arvoa. Omassa työssäkin on sisältö ja henkinen tyydytys tärkeintä. Tärkeäintä on se että yritää tehdä oikein ja rakkaudellisesti.
Pintaliito-elämä on surullista ja säälittävää. Koitan kyllä aina katsoa ystävällisesti ja rakkaudella naapuriakin, koska koitan hyväksyä ja suvaita pinnallisiakin ihmisiä, välillä paremmin välillä huonommin onnistuen :) Hekin ovat vain syvempiä arvoja vailla olevia lähimmäisiä, eikä se aina ole pelkästään omakaan vika, voi olla omasta lapseuudenperheestä opittu väärä malli.
Yksi serkkuni /johon en pidä mitään yhteyttä) elää tollasta pinnallista kulissielämää, menossa on kolmas kerta, kolmas näytös.
Muita en tunne, en liiku sellasissa piireissä jossa pätijät ja esittäjät liikkuvat. Oma lähipiirini on aitoja ja rakastavia ihmisiä vain täynnä, eivät vedä mitään rooleja mihinkään suuntaan.
Yhdyn jälkimmäisiin, juuri näin minullakin, ihania syvällisiä ihmisiä lähipiiri täynnä. Välillä hykertelen kun mietin, että jotkut rikkaat pintaliitäjät varmaan katsoo meikäläistä alaspäin ja luulevat että ovat onnellisempia autojensa ja veneidensä kanssa, mutta eivätpä tiedäkään miten asia on oikeasti :) Sisäistä rauhaa ja tyytyväisyyttä ei voi rahalla tai rooleja esittämällä ostaa. Joo ja en usein kuluta aikaani moisen miettimiseen, mutta näistä keskusteluista tulee mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun viestinikin jälkeen on tullut pari kirjoitusta, joissa kerrotaan, kuinka tiedetään että jotkut ovat näissä kulissiliitoissa tai kulissielämissä. Kenelläkään se ei kuitenkaan ole läheinen ystävä, vaan "serkku, johon ei pidetä yhteyttä" tai "naapuri". Eli oikeasti ette tiedä heidän elämästä, ajatuksista, motivaatioista, murheista, haaveista, epävarmuuksista ja elämistä yhtään mitään.
T. 95
Totta tämäkin. Olen kuitenkin lukenut lehtiä missä ihmiset hehkuttaa pinnallisia ja epäolennaisia asioita, tulee vähän sellainen DAA-fiilis, että siis oikeasti, onko tällaisiakin olentoja olemassa, ja voiko näinkin elää ja ajatella. Näen myös monilla menestyvän näköisillä ihmisillä jännittyneet uurteet silmien ja suun ympärillä, ei ole rakkauden tuiketta silmissä eikä lähimmäistä edes ehditä katsoa. Surullista ja säälittävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisesta suhteesta sitten saa erota? Se, että ei rakasta, ei siis ole oikea syy eroon?
Avioliittolupauksessa luvataan TAHTOA rakastaa. Jos olet naimisissa ja sinulla on lapsia, etkä rakasta miestäsi, niin sitten otat tuon tahdon käyttöön ja tahdot rakastaa. Samalla tavalla kuin pidät lapsistasi huolta silloinkin kun ei huvita, alat tehdä niitä rakkauden tekoja jotka tuntuivat helpoilta silloin kun olit umpirakastunut suhteen alkuvaiheessa. Se tunne tulee sieltä kyllä perässä, jos vastapuoli ei tee rakastamista ihan mahdottomaksi.
Kiitos kommentistasi. Avarsi omaa ajatteluani. Olen joskus ihmetellyt joidenkin naisten elämää. Siis miksi naiset kynsin hampain roikkuvat parisuhteessa, jossa mies ei rakasta vaimoaan. Miehet eivät tosiaan ole tehneet rakastamista ihan mahdottomaksi eli eivät ole juoppoja eivätkä väkivaltaisia. Naiset ovat siis päättäneet rakastaa miestään ja heille riittää oma rakkautensa ja se, että mies on olemassa, maksaa laskuja, osallistuu perheen arkeen jne. Tällaiset suhteet yleensä päättyvätkin vasta sitten, kun nainenkin lakkaa rakastamasta tai mies rakastuu johonkin toiseen. Tosin moni näistä naisista hyväksyy tuon jälkimmäisenkin, kunhan parisuhde ja arki säilyy ennallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä otteita:
”Rakastin tyttöystävääni, mutta naimisiinmeno vähän yli parikymppisenä tuntui liian varhaiselta. Tyttöystävälleni se oli kuitenkin tärkeää, ja koska minulla ei ollut voimakasta mielipidettä, menin mukaan”, Mikko sanoo.
IHAN kuin elokuvissa, Mikko ja vaimo lähtivät häämatkalle heti häitä seuraavana aamuna.
Rantabungalowin terassilla pari alkoi puhua perheen perustamisesta. Molemmat toivoivat lapsia, mutta aikataulusta syntyi kiista. Vaimo halusi yrittää heti, Mikko vasta, kun opinnot oli saatu valmiiksi.
Lopulta Mikko huomasi ajattelevansa kuten häistäkin. Jos lapsen saanti olisi puolisolle niin tärkeää, yritetään sitten.
Sitten oli pakko pysähtyä miettimään. Puoliso toivoi kolmatta lasta. Pari kävi riitaisia keskusteluja siitä, onko heillä aikaa ja varaa kolmanteen lapseen. Mikon mielestä ei.
”Lopulta ajattelin taas, ettei minulla ole parempia vasta-argumentteja. Jos se on hänelle tärkeää, pidän tietenkin huolta perheestäni. Myötäilin puolisoani, koska en kestänyt kohdata pettymystä tai kiukkua.”
Perhe osti isomman kodin. Mikko päivitti autot uudempaan malliin ja hankki purjeveneen. Ne maksaakseen piti tehdä enemmän töitä. Töiden jälkeen Mikko treenasi. Silti kaikkialle seurasi selittämätön paha olo.
Sitten vaimo tuli raskaaksi.
”Kun kolmas lapsemme syntyi, ajoin henkisesti seinään. On karua herätä ymmärtämään, että kulissi, jonka on itse suorittanut kasaan, ei yhtään vastaa sitä mitä aidosti haluaa.”
Vittu mitä paskaa koko juttu. Mies ei ole rakastanut oikeasti vaimoaan ja vedättäny vuodesta toiseen. Miehen elämä ei ollu kulissia vaan se oli yksipuolista vedätystä. Säälin vaimoa.
Mitä pitäisi sitten tehdä, kun itse on rakkaudesta mennyt naimisiin ja tehnyt lapset ja sitten mies paljastaa, että kaikki olikin kulissia ja teeskentelyä hänen puoleltaan? Näin kävi mulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnetteko te kulissiliittoon kykeneviä pinnallisia ihmisiä oikeasti? Minä en nyt äkkisältään keksi montaakaan laajasta tuttavapiiristäni, tai no ainakin yhdet rikkaat naapurit. Minun piireissäni arvostetaan aitoutta, rehellisyyttä, lähimmäisenrakkautta, syvällisyyttä, keskusteluja ym. Raha on vain vähän tylsä väline, ei sille sen enempää arvoa. Omassa työssäkin on sisältö ja henkinen tyydytys tärkeintä. Tärkeäintä on se että yritää tehdä oikein ja rakkaudellisesti.
Pintaliito-elämä on surullista ja säälittävää. Koitan kyllä aina katsoa ystävällisesti ja rakkaudella naapuriakin, koska koitan hyväksyä ja suvaita pinnallisiakin ihmisiä, välillä paremmin välillä huonommin onnistuen :) Hekin ovat vain syvempiä arvoja vailla olevia lähimmäisiä, eikä se aina ole pelkästään omakaan vika, voi olla omasta lapseuudenperheestä opittu väärä malli.
Yksi serkkuni /johon en pidä mitään yhteyttä) elää tollasta pinnallista kulissielämää, menossa on kolmas kerta, kolmas näytös.
Muita en tunne, en liiku sellasissa piireissä jossa pätijät ja esittäjät liikkuvat. Oma lähipiirini on aitoja ja rakastavia ihmisiä vain täynnä, eivät vedä mitään rooleja mihinkään suuntaan.Yhdyn jälkimmäisiin, juuri näin minullakin, ihania syvällisiä ihmisiä lähipiiri täynnä. Välillä hykertelen kun mietin, että jotkut rikkaat pintaliitäjät varmaan katsoo meikäläistä alaspäin ja luulevat että ovat onnellisempia autojensa ja veneidensä kanssa, mutta eivätpä tiedäkään miten asia on oikeasti :) Sisäistä rauhaa ja tyytyväisyyttä ei voi rahalla tai rooleja esittämällä ostaa. Joo ja en usein kuluta aikaani moisen miettimiseen, mutta näistä keskusteluista tulee mieleen.
Sulta nyt meni pointti kirkkaasti ohi.
Pointti on se, että ihminen on toisen kanssa avioliitossa ja tekee lapsia, vaikka ei oikeasti haluaisi. Pointti on toisen kusettaminen elämän tärkeimmissä asioissa. Ihan helvetin tylyä toimintaa. Ja sit se toinen jätetään joku kirkas päivä. Raha on sivuseikka tässä Mikonkin tarinassa. Mikon tarinan konna on hän itse. Hän meni naimisiin, vaikkei rakastanut, hän teki lapset, vaikkei niin ehkä halunnut. Myötäili ja kusetti. Itseäänkin. Se ei ole sen kusetetun syy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisesta suhteesta sitten saa erota? Se, että ei rakasta, ei siis ole oikea syy eroon?
Avioliittolupauksessa luvataan TAHTOA rakastaa. Jos olet naimisissa ja sinulla on lapsia, etkä rakasta miestäsi, niin sitten otat tuon tahdon käyttöön ja tahdot rakastaa. Samalla tavalla kuin pidät lapsistasi huolta silloinkin kun ei huvita, alat tehdä niitä rakkauden tekoja jotka tuntuivat helpoilta silloin kun olit umpirakastunut suhteen alkuvaiheessa. Se tunne tulee sieltä kyllä perässä, jos vastapuoli ei tee rakastamista ihan mahdottomaksi.
Kiitos kommentistasi. Avarsi omaa ajatteluani. Olen joskus ihmetellyt joidenkin naisten elämää. Siis miksi naiset kynsin hampain roikkuvat parisuhteessa, jossa mies ei rakasta vaimoaan. Miehet eivät tosiaan ole tehneet rakastamista ihan mahdottomaksi eli eivät ole juoppoja eivätkä väkivaltaisia. Naiset ovat siis päättäneet rakastaa miestään ja heille riittää oma rakkautensa ja se, että mies on olemassa, maksaa laskuja, osallistuu perheen arkeen jne. Tällaiset suhteet yleensä päättyvätkin vasta sitten, kun nainenkin lakkaa rakastamasta tai mies rakastuu johonkin toiseen. Tosin moni näistä naisista hyväksyy tuon jälkimmäisenkin, kunhan parisuhde ja arki säilyy ennallaan.
Tuo on sinun tulkintasi tilanteesta. Haluat nähdä vaimon jonkun sorttisena uhrina ja miehen vain huonona miehenä. Parisuhde ei kuitenkaan oikeasti ole noin yksinkertaista. Sekä vaimossa, että miehessä on hyviä ja huonoja puolia ja heillä molemmilla on syitä pysyä yhdessä ja varmasti olisi molemmilla myös tyytymättömyyttä ja syitä erota. Tilanteet ei kuitenkaan ole noin yksinkertaisia, eikä ihmiset ole niin yksinkertaisia. Otat ylimielisen aseman tulkitsemalla ja tuomitsemalla muiden parisuhteita ulkoa päin noin yksinkertaisiksi, että mies ei vaimoa rakasta ja vaimolle "kynsin hampain roikkuu suhteessa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa jutussa ei ollut kyse mistään kulissista, ellei kulissina pidä ihan normaalia arkea. Kyse oli yhdestä onnettomasta ihmisestä, joka ei tiennyt mitä halusi ja oli siksi muiden (mm. vaimon) vietävissä. Avoimeksi jäi, mitä Mikko sitten oikeasti halusi ja mikä tekee hänet onnelliseksi tavalla, joka ei ole kulissi.
Ihmisten arjen sietokyky tuntuu olevan tosi matala. Pitäisi ymmärtää, ettei elämä ole koko aikaa ihanaa vastarakastuneen huumaa ja ruusuilla tanssimista. Se on puurtamista, maanantaiaamuja, lasten kitinää, asuntovelkaa tai vuokranmaksua. Liitto, joka on alkanut rakkausliittona saattaa vuosien kuluessa muuttua ns. järkiliitoksi, jota pitää kasassa vaikkapa lapset ja yhteinen asuntolaina. Se ei silti ole mikään kulissi, vaan luonnollisen kehityksen tulos.
Itselläni on tällainen järkiliitto, jossa elelen ihan tyytyväisenä. Rakkauden huuma on haihtunut, mutta arki rullaa mahtavasti, meillä on yhteiset taloudelliset intressit, ei riidellä ja viihdytään ihan kivasti yhdessä sekä arjessa että lomilla.
Ennen eroa pitäisi minusta ajatella kaikkien asianosaisten kokonaisonnellisuutta ennen eroa ja eron jälkeen, ei itsekkäästi vain omaa napaa. Tämä on tärkeää etenkin jos parilla on lapsia. Ja tuoko se perheen rikkominen oikeasti pitkäaikaista onnea edes sille "kulissista" lähtijälle?
Kyllä tuossa kuvailemassasi omassa tilanteessa vaikuttaa olevan kyse aika täysin eri jutusta kuin tuossa Mikon jutussa. Jos te olette yhdessä tehneet päätökset ja kummatkin ovat niihin tyytyväisiä, niin mikäs siinä. Sehän sitä kumppanuutta on.
Mutta kun tuossa Mikon jutussa vaikutti tosi keskeisenä juttuna olevan se, että niitä päätöksiä ei oltu tehty yhdessä vaan vaimo oli ne itse vaatimut omien halujensa pohjalta, Mikko oli niitä vastustanut mutta suostunut miellyttääkseen vaimoa, mutta ollut niiden vaimon haluamien ja tekemien ratkaisujen kanssa onneton.
Eihän se toisen puolison kokema paha olo vielä tee liitosta kulissia. Tässä tapauksessa voi jälkiviisastella että Mikon olisi pitänyt pitää puolensa ja vaatia kompromisseja. Mutta sehän on nyt myöhäistä menneisyyden suhteen. Jotta kyseessä olisi kulissiliitto, myös vaimon pitäisi olla tietoisesti näyttelijänä, eikä uskoa olevansa onnentyttö, kun on saanut kaiken haluamansa. Mitähän se vaimo ajattelee, oliko jutussa sanaakaan vaimon tämänhetkisestä tunnetilasta?
Jos pari olisi tehnyt Mikon toiveiden mukaan, niin olisiko liitto sitten vähemmän kulissia, koska vähemmän materiaa? Tuskin, materian määrä ei määrittele liiton aitoutta. .
Tunnetteko te kulissiliittoon kykeneviä pinnallisia ihmisiä oikeasti? Minä en nyt äkkisältään keksi montaakaan laajasta tuttavapiiristäni, tai no ainakin yhdet rikkaat naapurit. Minun piireissäni arvostetaan aitoutta, rehellisyyttä, lähimmäisenrakkautta, syvällisyyttä, keskusteluja ym. Raha on vain vähän tylsä väline, ei sille sen enempää arvoa. Omassa työssäkin on sisältö ja henkinen tyydytys tärkeintä. Tärkeäintä on se että yritää tehdä oikein ja rakkaudellisesti.
Pintaliito-elämä on surullista ja säälittävää. Koitan kyllä aina katsoa ystävällisesti ja rakkaudella naapuriakin, koska koitan hyväksyä ja suvaita pinnallisiakin ihmisiä, välillä paremmin välillä huonommin onnistuen :) Hekin ovat vain syvempiä arvoja vailla olevia lähimmäisiä, eikä se aina ole pelkästään omakaan vika, voi olla omasta lapseuudenperheestä opittu väärä malli.