Mikolla oli kaunis perhe, upea ura, iso talo ja paha olo. Ovatko kulissiliitot yleisempiä kuin ihmiset uskovat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketään ei voi pakottaa naimisiin, hankkimaan useita lapsia, rahaa ja omaisuutta. Jos Mikon ex-vaimo aidosti halusi näitä asioita, ja Mikko teki kaikki nämä asiat, niin miten vaimon olisi pitänyt tajuta, että kaikki onkin valhetta?

Nimenomaan tässä pointti. Tässä on törkeästi vedätetty vaimoa. Varmaan tuli loppuelämän traumat eikä enää ikinä voi luottaa keneenkään. Näin mulleki kävi. Vieläki olen tässä tuskassa. Mieheni siis paljastui Mikoksi.

Minä väitän, että moni Mikon ex-vaimon tilanteessa oleva puoliso tiedostaa ainakin jollain tasolla olevansa perheen päätöksiä dominoiva "hinaaja". Kyllä Mikon ex-vaimokin on varmasti huomannut ja tajunnut miehensä olleen ns. tossukka. Ex-vaimo on vaan ilmeisesti kuvitellut, että Mikko on riittävän tyytyväinen osaansa ja elämäänsä. Mikon ex-vaimo ehkä kuvitteli, että hänen unelmansa ja tavoitteensa ovat myös Mikon unelmia ja tavoitteita. Tällainen kuvitelma olisi ex-vaimolle voinut syntyä esim. siitä, että nuo perheen saavutukset (omakotitalo, lapset, vene jne.) ovat yleisesti arvostettuja asioita, joita usein käytetään esimerkiksi mainoskuvisaa ja elokuvissa onnellisen perheen elämään sisältyvinä asioina. Kysyikö vaimo pontevasti Mikon mielipiteitä? Aavistiko hän aikoinaan, että Mikko ei ollut valmis avioliittoon tai lapsen hankintaan? Miksi muuten lapsen hankkimisesta alettiin puhua häämatkalla eikä jo ennen avioliittopäätöstä? Fiksu nainen olisi aistinut miehensä epävarmuuden ja antanut miehelle tilaa sekä aikaa tehdä itsenäisiä päätöksiä. Eli mielestäni myös Mikon ex-vaimo voidaan nähdä yhtä lailla vedättäjänä kuin Mikkokin.

Ketjussa ei myöskään ole juurikaan annettu painoarvoa Mikon ja ex-vaimonsa lähipiirille ja ympäröivälle kulttuurille. Omien kokemusteni perusteella nuoria ihmisiä pikemminkin painostetaan ja hoputetaan avioitumaan sekä lastenhankintaan kuin että heitä rohkaistaisiin tuomaan esiin omia mahdollisia epäilyjä tai pelkoja perheen perustamista kohtaan. Samoin nuoria erittäin usein painostetaan omistusasunnon ostoon ja hyvin suureellistenkin asuntojen hankintaan. Vanhemmat usein kehuskelevat aikuistenlastensa menestyksellä, joten Mikolle on saattanut tulla paljonkin paineita vanhempiensa tai appivanhempiensa suunnasta.

Minä esimerkiksi olen valinnut asua vuokralla Helsingin kantakaupungissa, mistä olen kuullut hyvin paljon kritiikkiä ja suoranaista halveksuntaa. Lisää p*skaa on niskaan tullut siitä, etten ole halunnut hankkia autoa. Olen salannut useimmilta, että minulla on sijoitusasuntoja ja muuta sijoitustoimintaa. Pyörää käytän mm. ekologisuuden ja oman kuntoliikunnan vuoksi, minkä lisäksi toki käytän julkisia sekä yhteiskäyttö- ja vuokra-autoja. En laita someen tietoja ulkomaanmatkoistani Viron ja Ruotsin matkoja lukuunottamatta, koska haluan kumppanini kanssa elää matalalla profiililla. On jännää seurata, miten esimerkiksi sukumme jotkut nuoret ensiasunnon velkaa maksavat nuoret parit puhuvat meille alentuvaan sävyyn ja ylpeilevät omalla asuntohankinnallaan, vaikka kyseessä on yhdessäkin tapauksessa pian peruskorjausikään tuleva rivitaloasunto pikkukaupungin laita-alueelta. Alueen palvelut rajoittuvat kioskiin, päivökotiin ja alakouluun. Pikkukaupungin keskustaan on noin 15km. Asumme kumppanini kanssa alle 50 neliön kaksiossa, jossa on jättimäinen lasitettu parveke. Talomme on valmistunut kolme vuotta sitten ja olemme onnistuneet saamaan käsiimme hinta-laatusuhteeltaan aivan mainion asunnon. Elämme melko materiaalisesti melko minimalistista elämää, koska emme halua hukkua rojuun, käyttää hirveästi aikaa siivoamiseen tai olla kapitalisminorjia. Käytämme kuitenkin aika paljon rahaa matkusteluun ja aineettomiin iloihin. Mutta tosiaan, pyrimme elämään matalalla profiililla. Toinen meistä työskentelee lääkärinä ja toinen psykologina eli tulomme tai työtilanteemme eivät ole kovin surkeita.

Kulissielämän käsite on ymmärretty tässä keskustelussa monella eri tavalla, mikä häiritsee keskustelun syvenemistä. Minusta on tärkeä huomioida, että pariskunnan kahden osapuolen lisäksi myös yhteiskunnan arvoilla ja normeilla sekä läheisten mielipiteillä on usein paljonkin merkitystä ihmisten valinnoille.

Mullekin mies 10 vuoden suhteen jälkeen kertoi kaiken olleen vain kulissia. Minä olisin miehen takia yrittänyt ja yrittänyt pelastaa mutta hänelle suhteemme oli ollut ilmeisesti ohi jo aikaa sitten.

Oli ihan kamalaa tajuta että kymmenen vuotta minä olin elänyt mielestäni elämäni onnellisinta aikaa, olin tajuttoman rakastunut, luulin että oli ollut molemminpuolista. Olin saanut romanttisen kosinnan ulkomailla, hienot häät ja ihanan häämatkan. Ihanat kaksi lasta saimme yhdessä ja heidän takia en romahtanut täysin eron tullessa. Unelmakoti meni myyntiin, minä ostin pienemmän talon minulle ja lapsille, mies osti poikamieskämpän. Huoltajuudesta ei ollut riitaa eikä tapaamisoikeuksista. Rahasta ei juurikaan väännetty.

Nyt olen ollut pari vuotta suhteessa uuden miehen kanssa. Emme asu yhdessä, tapaamme pari kertaa viikossa. Tunnetasolla asiat on ollut vaikeita, vaikeaa luottaa että toinen on samalla tasolla, tosissaan jutun kanssa. Mies on kärsinyt minun venkoilustani, mutta toistaiseksi jatkamme yhdessä. En haluaisi "testailla" mutta välillä tajuan tekeväni niin ja lopetan sen silloin heti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa jutussa ei ollut kyse mistään kulissista, ellei kulissina pidä ihan normaalia arkea. Kyse oli yhdestä onnettomasta ihmisestä, joka ei tiennyt mitä halusi ja oli siksi muiden (mm. vaimon) vietävissä. Avoimeksi jäi, mitä Mikko sitten oikeasti halusi ja mikä tekee hänet onnelliseksi tavalla, joka ei ole kulissi.

Ihmisten arjen sietokyky tuntuu olevan tosi matala. Pitäisi ymmärtää, ettei elämä ole koko aikaa ihanaa vastarakastuneen huumaa ja ruusuilla tanssimista. Se on puurtamista, maanantaiaamuja, lasten kitinää, asuntovelkaa tai vuokranmaksua. Liitto, joka on alkanut rakkausliittona saattaa vuosien kuluessa muuttua ns. järkiliitoksi, jota pitää kasassa vaikkapa lapset ja yhteinen asuntolaina. Se ei silti ole mikään kulissi, vaan luonnollisen kehityksen tulos.

Itselläni on tällainen järkiliitto, jossa elelen ihan tyytyväisenä. Rakkauden huuma on haihtunut, mutta arki rullaa mahtavasti, meillä on yhteiset taloudelliset intressit, ei riidellä ja viihdytään ihan kivasti yhdessä sekä arjessa että lomilla.  

Ennen eroa pitäisi minusta ajatella kaikkien asianosaisten kokonaisonnellisuutta ennen eroa ja eron jälkeen, ei itsekkäästi vain omaa napaa. Tämä on tärkeää etenkin jos parilla on lapsia. Ja tuoko se perheen rikkominen oikeasti pitkäaikaista onnea edes sille "kulissista" lähtijälle?

No mutta onko se rakkautta tai oikein tehty, että alistaa toisen tekemään elämän tärkeimmät päätöksen oman halun mukaan, vaikka toinen ei niitä haluaisikaan vaan pyrkii vain miellyttämään?

Kyllä tuosta mielestäni aika selkeästi kävi ilmi, että Mikko esimerkiksi ei olisi halunnut niin nuorena naimisiin, niin nuorena lapsia eikä enää kolmatta lasta. Eikä välttämättä niin pröystäilevää elämäntyyliäkään, joka sitten teki hänestä töiden orjan. Kyllä tuosta jutusta vahvan vaikutelman sai, että se oli vaimo joka nuo asiat halusivat, vaikka Mikko yritti vastustaa ja ne tekivät hänet onnettomiksi.

Eli varmaan olisi halunnut odottaa naimisiinmenon kanssa, lastensaamisen kanssa, pitäytyä kahdessa lapsessa ja vaatimattomammin. Eli varmaan yksinkertaistaen - elää vähän enemmän omannäköisempää elämää eikä vain suorittaa tyydyttäkseen toisen vaatimukset joita itse ei halunnut.

Minä epäilen, että asia ei ole näin yksinkertainen. Jos rakastaa kumppaniaan, niin miksi ei halua naimisiin?  Miksi halutaa odottaa lastensaannin kanssa? Jos niitä oikeasti halutaan, niin kannattaa ruveta hankkimaan, eivät ne aina noin vaan tilauksesta tule. Minusta jutusta ei käynyt ilmi, että  vaimo olisi vaatinut paljon rahaa ja isoa omakotitaloa, ne vaikuttivat olevan enemmän Mikon omassa päässä. Minulla on kavereita, jotka ovat mennet aikaisin naimisiin ja hankkineet lapsia. He EIVÄT ole menneet "status edellä" -periaatteella ja ovat nyt 4-5-kymppisinä onnellisia ja heillä on myös talous tasapainossa.

Minusta tuo "ei vielä" -tilanne on perhettä haluavalle osapuolelle todella raastava. Mistä sen tietää milloin toinen on valmis ja valmistuuko hän koskaan saamaan lapsia? Ja sitten vaikka jos tuleekin valmiiksi, niin hän haluaa lapsia jonkun toisen kanssa. Kyllä siinä minusta tehdään oikein, kun ilmaistaan omaa mielipidettä ja vähän painostetaankin. Loppuu suhde sitten jos on loppuakseen, ei naisella ole aikaa koko elämä odottaa, että toinen ehkä joksus haluaa lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Mullekin mies 10 vuoden suhteen jälkeen kertoi kaiken olleen vain kulissia. Minä olisin miehen takia yrittänyt ja yrittänyt pelastaa mutta hänelle suhteemme oli ollut ilmeisesti ohi jo aikaa sitten.

Oli ihan kamalaa tajuta että kymmenen vuotta minä olin elänyt mielestäni elämäni onnellisinta aikaa, olin tajuttoman rakastunut, luulin että oli ollut molemminpuolista. Olin saanut romanttisen kosinnan ulkomailla, hienot häät ja ihanan häämatkan. Ihanat kaksi lasta saimme yhdessä ja heidän takia en romahtanut täysin eron tullessa. Unelmakoti meni myyntiin, minä ostin pienemmän talon minulle ja lapsille, mies osti poikamieskämpän. Huoltajuudesta ei ollut riitaa eikä tapaamisoikeuksista. Rahasta ei juurikaan väännetty.

Nyt olen ollut pari vuotta suhteessa uuden miehen kanssa. Emme asu yhdessä, tapaamme pari kertaa viikossa. Tunnetasolla asiat on ollut vaikeita, vaikeaa luottaa että toinen on samalla tasolla, tosissaan jutun kanssa. Mies on kärsinyt minun venkoilustani, mutta toistaiseksi jatkamme yhdessä. En haluaisi "testailla" mutta välillä tajuan tekeväni niin ja lopetan sen silloin heti.

Sama tarina. Paitsi että mies sanoi aikaisemmin elämässä rakastaneensa minua. Viimeiset vuodet olivat hänen puoleltaan kulissia. Kuulemma. Tai sitten se oli selitys, jolla hän oikeutti sivusuhteensa.

Minä olen toista kertaa naimisissa. Luottamus kasvoi hitaasti. Arvioisin, että 4-5 vuoden päästä luotin täydellisesti. Mutta pitkään meni, että tulkitsin kaikkea, epäilin, kyseenalaistin miehen rakkauden. Ihmeellistä, mutta se kesti.

Ei suurin osa ole kulisseja vaan realisteja, jotka tajuavat, että pitkässä avioliitossa on kestettävä huonommatkin vuodet. Varsinkin kun puitteet on kunnossa, ei lähdetä noin vain etsimään parempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mäkin elin tietämättäni kulississa. Yhtäkkiä mies pamautti 15 vuoden jälkeen, että tämähän on kulissia ja hän haluaa erota.

Mieheni oli exänsä kanssa naimisissa 10 v ja kolme lasta. Sitten he erosivat hyvin riitaisesti. Tavatessani mieheni sain sen kuvan, että ex vaimo oli varsinainen hirviö ja vaimo oli halunnut vain kulisseja. Talon, perheen, perheystäviä jne eli peruselämänpilarit olivat siis kulissia.

Jälkeenpäin olen todennut, miehessä on sellaisia piirteitä, joiden vuoksi meillekin olisi tullut ero ja on meinannut tullakin. Mimulla on joskus miehelle kauhistuttavia vaatimuksia, kuten saatan pyytää sulkemaan jonkun oven tai ikkunan tai tekemään jonkun kotityön. Kuulemma exä teki samoin. Olen suoraan sanoen alkanut ajatella, että koko kulissijuttu oli vain miehen tapa syyllistää exää suhteen epäonnistumisesta.

Niinpä, ihmettelen suuresti miksi naiset eivät ota  sitä vakavammin millainen suhde miehellä on exäänsä ja miten hän siihen suhtautuu. Ääripäät ovat huonoja: Jos ovat liiian hyvät kaverit tai jos vihaavat toisiaan. Ei se ex-vaimo aina niin hullu ole, kun mies saattaa selittää, se hulluus vai olla miehessä itsessä.

Mikko on toteuttanut nuorena asioita koska "näin kuuluu tehdä" itsetuntemusta on varmaan ollut nuoresta iästä huono ja heikko,ei ole loppuun asti ajatellut että mitä haluaa eikä sitä kaksikymmentä plus ikäisenä vielä oikein tiedäkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mullekin mies 10 vuoden suhteen jälkeen kertoi kaiken olleen vain kulissia. Minä olisin miehen takia yrittänyt ja yrittänyt pelastaa mutta hänelle suhteemme oli ollut ilmeisesti ohi jo aikaa sitten.

Oli ihan kamalaa tajuta että kymmenen vuotta minä olin elänyt mielestäni elämäni onnellisinta aikaa, olin tajuttoman rakastunut, luulin että oli ollut molemminpuolista. Olin saanut romanttisen kosinnan ulkomailla, hienot häät ja ihanan häämatkan. Ihanat kaksi lasta saimme yhdessä ja heidän takia en romahtanut täysin eron tullessa. Unelmakoti meni myyntiin, minä ostin pienemmän talon minulle ja lapsille, mies osti poikamieskämpän. Huoltajuudesta ei ollut riitaa eikä tapaamisoikeuksista. Rahasta ei juurikaan väännetty.

Nyt olen ollut pari vuotta suhteessa uuden miehen kanssa. Emme asu yhdessä, tapaamme pari kertaa viikossa. Tunnetasolla asiat on ollut vaikeita, vaikeaa luottaa että toinen on samalla tasolla, tosissaan jutun kanssa. Mies on kärsinyt minun venkoilustani, mutta toistaiseksi jatkamme yhdessä. En haluaisi "testailla" mutta välillä tajuan tekeväni niin ja lopetan sen silloin heti.

Sama tarina. Paitsi että mies sanoi aikaisemmin elämässä rakastaneensa minua. Viimeiset vuodet olivat hänen puoleltaan kulissia. Kuulemma. Tai sitten se oli selitys, jolla hän oikeutti sivusuhteensa.

Minä olen toista kertaa naimisissa. Luottamus kasvoi hitaasti. Arvioisin, että 4-5 vuoden päästä luotin täydellisesti. Mutta pitkään meni, että tulkitsin kaikkea, epäilin, kyseenalaistin miehen rakkauden. Ihmeellistä, mutta se kesti.

Kirjoittakaa suomea älkäkö piilotako varastettua omaisuuttani! Antakaa se minulle nyt!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mullekin mies 10 vuoden suhteen jälkeen kertoi kaiken olleen vain kulissia. Minä olisin miehen takia yrittänyt ja yrittänyt pelastaa mutta hänelle suhteemme oli ollut ilmeisesti ohi jo aikaa sitten.

Oli ihan kamalaa tajuta että kymmenen vuotta minä olin elänyt mielestäni elämäni onnellisinta aikaa, olin tajuttoman rakastunut, luulin että oli ollut molemminpuolista. Olin saanut romanttisen kosinnan ulkomailla, hienot häät ja ihanan häämatkan. Ihanat kaksi lasta saimme yhdessä ja heidän takia en romahtanut täysin eron tullessa. Unelmakoti meni myyntiin, minä ostin pienemmän talon minulle ja lapsille, mies osti poikamieskämpän. Huoltajuudesta ei ollut riitaa eikä tapaamisoikeuksista. Rahasta ei juurikaan väännetty.

Nyt olen ollut pari vuotta suhteessa uuden miehen kanssa. Emme asu yhdessä, tapaamme pari kertaa viikossa. Tunnetasolla asiat on ollut vaikeita, vaikeaa luottaa että toinen on samalla tasolla, tosissaan jutun kanssa. Mies on kärsinyt minun venkoilustani, mutta toistaiseksi jatkamme yhdessä. En haluaisi "testailla" mutta välillä tajuan tekeväni niin ja lopetan sen silloin heti.

Sama tarina. Paitsi että mies sanoi aikaisemmin elämässä rakastaneensa minua. Viimeiset vuodet olivat hänen puoleltaan kulissia. Kuulemma. Tai sitten se oli selitys, jolla hän oikeutti sivusuhteensa.

Minä olen toista kertaa naimisissa. Luottamus kasvoi hitaasti. Arvioisin, että 4-5 vuoden päästä luotin täydellisesti. Mutta pitkään meni, että tulkitsin kaikkea, epäilin, kyseenalaistin miehen rakkauden. Ihmeellistä, mutta se kesti.

Olet varmasti oikeassa siinä, että miehen kertoma "kulissista" on hänen itsepetosta, jolla oikeuttaa sivusuhteen. Sama kuin "Mikon" tarinassa, väistetään vastuu omista virheistä. Ihminen tietää, miten väärin pettäminen on, mutta sallii sen itselleen, koska puoliso on vääränlainen tai suhde ei tee minua onnelliseksi tms. Selitykset on monet. Olen pahoillani kokemastasi kaltoinkohtelusta, se johtui miehesi epäkypsyydestä, ei "kulissista".