Mikolla oli kaunis perhe, upea ura, iso talo ja paha olo. Ovatko kulissiliitot yleisempiä kuin ihmiset uskovat?

Vierailija kirjoitti:

Eikä se pahoinvointi siitä miksikään muutu vaikkei olisi niitä kulisseja.

t.kristallikissa

Niin, se onnellisuus ei tule ulkoa. Monelle elämä on elämän suorittamista, eikä sen elämistä.

99% ihmisistä kulkee laput silmillä ja naama norsun vitulla ja sekös itseäni huvittaa suuresti. 

Vierailija kirjoitti:

Minäkään en ole tyytyväinen nykyiseen elämään, koska olen elänyt myös sitä ihanaa elämää. Ongelma on mies joka haluaa meidän nykyistä elämää eikä sitä mikä teki minut onnelliseksi. Vaihtoehdot ovat tyytyä tähän elämään tai rikkoa perhe ja tehdä sitä mikä tekee minut onnelliseksi.

Avaatko vähän mikä oli sulle sitä ihanaa elämää ja millaista elämänne on nyt? Mikä siinä ihanassa elämässä teki sut onnelliseksi? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaisesta suhteesta sitten saa erota? Se, että ei rakasta, ei siis ole oikea syy eroon?

Avioliittolupauksessa luvataan TAHTOA rakastaa. Jos olet naimisissa ja sinulla on lapsia, etkä rakasta miestäsi, niin sitten otat tuon tahdon käyttöön ja tahdot rakastaa. Samalla tavalla kuin pidät lapsistasi huolta silloinkin kun ei huvita, alat tehdä niitä rakkauden tekoja jotka tuntuivat helpoilta silloin kun olit umpirakastunut suhteen alkuvaiheessa. Se tunne tulee sieltä kyllä perässä, jos vastapuoli ei tee rakastamista ihan mahdottomaksi.

Tämä.

Mulla ei ollut enää haluja miestä kohtaan, oltiin kämppiksiä. Arki oli syönyt musta kaikki halut ylipäätään, kaikki oli harmaata eikä millään ollut juuri väliä.

Tossa olisi ollut tosi helppo vaan antaa mennä ja ero olisi tuntunut helpottavalta siinä kohtaa, ei ikävää vaivannäköä tyhjän suhteen eteen.

Mitä tekisin kun olisin vapaa? Haluaisin lähteä rantalomalle rakastajan kanssa, olla kuin ellun kanat , iltaisin syödä ja juoda ja aamulla kieriä lakanoissa.

Ei nyt kumminkaan ollut sitä rakastajaa saatavilla siihen hätään, eikä muutakaan kaveria, ja yksin olisi tylsä lähteä.

No olihan siinä yksi mies saatavilla, se puoliso. Kyllä sen nyt yhdelle lomalle vielä voisi mukaan ottaa.

Lähdettiin lomalle tältä pohjalta, vailla odotuksia. Alkoi nuppi rentoutua ja univelat karista, ja alkoi ne hormonitkin hyrrätä. Eipä se nyt mitään haittaisi, jos sitä saatavilla olevaa miestä vähän nusaisisi, ei se keltään olisi pois.

Kas perhanaa, sehän olikin ihan hauskaa molempien mielestä. Sitä sitten siinä lomailtiin, syötiin, juotiin, otettiin aurinkoa ja aina välillä heilutettiin peittoa. Kotiin tultua ei enää tarvinnut yhtään puhua mistään erosta. Katottiin että miehellä on vähän liian pitkä työmatka, ja meidän talossa liikaa remonttia ja siivottavaa, niin muutettiin helpompaan asuntoon lähemmäs miehen töitä. Kaikkien stressi helpotti, mikä oli alun perin se syy tähän.

Jos en olis tahtonut sen vertaa, että olisin huolinut miehen sille unelmalomalleni, ei oltais enää naimisissa. Ja ihan turhaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaisesta suhteesta sitten saa erota? Se, että ei rakasta, ei siis ole oikea syy eroon?

Saahan sitä erota millaisesta liitosta vaan. Mutta pakko ei ole. Ei vaikka yhdessä pitäisi ainoastaan asuntolaina, jos molemmat on tyytyväisiä. 

Mä luulen, että aika moni ei ole tyytyväinen parisuhteessa, jossa hän ei rakasta eikä häntä rakasteta. Muutenhan pariutuminen olisi ihan äärettömän helppoa, voitaisiin hoitaa jollain tietokoneohjelmalla. 

Niinpä. Ja jos tällaisessa tilanteessa vastaan tuleekin joku joka vie jalat alta, niin aika vaikeaksi menee jatkaa avioliittoa.

No joillekkin on ja joillekkin ei. Itse törmään mielenkiintoisiin miehiin vähän väliä ja omassa liitossa on tosiaan ollut pitkiäkin kausia niin ettei mitään suuria tunteita ole pinnalla. Täytyy vaan ymmärtää että maailma on täynnä mielenkiintoisia ihmisiä. Ei sitä tule sokeaksi ja kuuroksi eikä menetä huumorintajuaan, vaikka on parisuhteessa jonkun kanssa. Kyllä sitä kelailee että onpas hauska tyyppi ja vielä hyvän näköinenkin. Ja kun on parisuhteessa niin aina välillä  se oma suhde tökkii. Aika lyhyeksi jäisi suhteet jos aina tuollaisessa vaiheessa nostaisi kytkintä ja lähtisi seuraavan mielenkiintoisen matkaan. Ne kun ei tästä maailmasta lopu.

Tuossa puhuttiinkin tyypistä joka kertakaikkiaan vie jalat alta. Kyllähän ihastumisen tunteita voi tulla kenelle tahansa pitkässäkin liitossa olevalle, ei ne vielä itsessään välttämättä johda mihinkään.

Vie jalat alta = ihastuminen. Se millaisiin mittasuhteisiin sen ihastumisensa omassa pääkopassaan luokittelee on ihan itsestä kiinni. Jos haluaa erota ja etsii hyvää tekosyytä, niin sitä voi sitten sanoa vaikka ihan jalat alta vieväksi.

Tässähän se on hyvin sanottu. Oon ihastunut niin monta kertaa "jalat alta", että nyt tajuaa, ettei se vielä ole mikään tae mistään.

Jos elämäntilanne sallii, voi kokeilla olla yhdessä. Joskus huomaa, että on ollut ihmisestä turhan ruusuinen kuva. Tai suorastaan väärä.

Ihastua voi varattunakin, se ei ole merkki niinkään että puoliso olisi väärä tai ihastus oikea, vaan että itselläni on ollut joku tyydyttämätön tarve jota lääkitään ihastumalla.

Se on puutostila eikä rakkautta.

Oon nuoresta asti ihmetellyt ihmisiä jotka haluavat sen tyypillisen kulissin itselleen (ok-talo, avioliitto, ydinperhe, kaksi autoa pihassa jne). Nämä ihmiset selvästi suorittavat elämäänsä, menevät jonkun kaavan mukaan jolla ajattelevat pätevänsä ja näyttävänsä muille, että ovat onnellisia ja täydellisiä, ovat saavuttaneet jonkun naapurin unelman kenties, nyt se siellä kadehtii ja kyttää verhojen raosta.. en oikeasti tiedä mitä näiden ihmisten päässä liikkuu, tuntuvat siis jotenkin aina kuvittelevan että kaikki tähtäävät samaan elämäntyyliniin ja siinä sitä todistetaan sitten muille että mepä on onnistuttu. Sisäsesti sitten voidaan pahoin, mutta ulospäin tekohymyillään ja leuhkitaan velaksi hankitulla krääsällä ja sillä että on aina niin kiire.. millanen ihmen pätee sillä että on aina olevinaan niin kiire, niin, niinpä niin. 

Itse en ole koskaan ainakaan tähdännyt ok-talo ydinperhe-avioliitto-elämään, ja tiedän myös monia muita joille noi eivät merkitse mitään, arvot ja unelmat on ihan muunlaisissa asioissa.

Minulle tollanen pätemiskulissielämä olisi puhdasta helvettiä, en jaksa esittää mitään ja en tuntisi oloani luontevaksi ensinnäkään parisuhteessa saati että esittäisin jotain vaimoroolia jossain ok-talossa ok-taloalueella.. Ajelisin farmarilla kuntosalille ja kauppaan ja työ olisi tietysti joku s..tanan tylsä toimistotyö ja aina olisi kiire.. lapsia kuskailisi sitten iltasin sinne ja tänne hyvin kalliisiin harrastuksiin, lapsia pitää aina kuskata kuin kuninkaallisia, kulissiperheissä lapset eivät itse pääse kulkemaan harrastuksiin, ja yleensä vanhemmat myös jäävät sinne harrastuspaikalle pätemään ja osallistuvat esim seuratoimintaan.

Ei hyvänen aika, miten kukaan jaksaa tollasta sirkusta päivästä toiseen. Onneksi ei sentään ole pakko, voi elää sellasta elämää mikä itselle parhaiten sopii, kulkea omia polkujaan.

 

ps. en käynyt edes rippikoulua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkään en ole tyytyväinen nykyiseen elämään, koska olen elänyt myös sitä ihanaa elämää. Ongelma on mies joka haluaa meidän nykyistä elämää eikä sitä mikä teki minut onnelliseksi. Vaihtoehdot ovat tyytyä tähän elämään tai rikkoa perhe ja tehdä sitä mikä tekee minut onnelliseksi.

Avaatko vähän mikä oli sulle sitä ihanaa elämää ja millaista elämänne on nyt? Mikä siinä ihanassa elämässä teki sut onnelliseksi? 

Asuimme ulkomailla ja siellä tunsin joka päivä onnellisuutta. Palasimme miehen työn takia takaisin kotipaikkakunnalle ja elämä ei tunnu enää miltään. En ollut ulkomailla kotirouvana vaan työskentelin myös.

Suurin syy on varmaan ilmasto ja tämä pitkä pimeä kausi. Minulla on keskivaikea masennus ja pimeät talvet ovat pahoja. Nautin suurkaupungin tunnelmasta, äänistä ja menosta. Mieheni ei myöskään tykkää matkustaa joten edes sellaiset viikonloppumatkat perheenä on poissuljettu.

Olen myös ns. vierivä kivi eli muutokset ovat elämän suola. Miehelleni elämän suola on mahdollisimman tasainen ja helppo arki.

On täyttä paskaa puhua, että aina vika löytyisi omasta itsestä. Kun ei se löydy. Toiset ihmiset vaikuttavat sun elämään ihan yhtä paljon kuin mitä itse vaikutat omaas. Tai sitten joku sattuma.

Jutun ydin on se, että "Mikko" teki kaikessa kuten tyttöystävä ja sittemmin vaimo tahtoi. Eli meni naimisiin kun tyttis halusi, saatiin heti lapsia kun vaimo halusi, sai kolmannen lapsen kun vaimo halusi ... vaikka ei mitään näistä itse halunnut, halusi vain miellyttää naista ja välttää riitaa ja tämän mielipahaa.

Tässä otteita:

”Rakastin tyttöystävääni, mutta naimisiinmeno vähän yli parikymppisenä tuntui liian varhaiselta. Tyttöystävälleni se oli kuitenkin tärkeää, ja koska minulla ei ollut voimakasta mielipidettä, menin mukaan”, Mikko sanoo.

IHAN kuin elokuvissa, Mikko ja vaimo lähtivät häämatkalle heti häitä seuraavana aamuna.

Rantabungalowin terassilla pari alkoi puhua perheen perustamisesta. Molemmat toivoivat lapsia, mutta aikataulusta syntyi kiista. Vaimo halusi yrittää heti, Mikko vasta, kun opinnot oli saatu valmiiksi.

Lopulta Mikko huomasi ajattelevansa kuten häistäkin. Jos lapsen saanti olisi puolisolle niin tärkeää, yritetään sitten.

Sitten oli pakko pysähtyä miettimään. Puoliso toivoi kolmatta lasta. Pari kävi riitaisia keskusteluja siitä, onko heillä aikaa ja varaa kolmanteen lapseen. Mikon mielestä ei.

”Lopulta ajattelin taas, ettei minulla ole parempia vasta-argumentteja. Jos se on hänelle tärkeää, pidän tietenkin huolta perheestäni. Myötäilin puolisoani, koska en kestänyt kohdata pettymystä tai kiukkua.”

Perhe osti isomman kodin. Mikko päivitti autot uudempaan malliin ja hankki purjeveneen. Ne maksaakseen piti tehdä enemmän töitä. Töiden jälkeen Mikko treenasi. Silti kaikkialle seurasi selittämätön paha olo.

Sitten vaimo tuli raskaaksi.

”Kun kolmas lapsemme syntyi, ajoin henkisesti seinään. On karua herätä ymmärtämään, että kulissi, jonka on itse suorittanut kasaan, ei yhtään vastaa sitä mitä aidosti haluaa.”

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaisesta suhteesta sitten saa erota? Se, että ei rakasta, ei siis ole oikea syy eroon?

Avioliittolupauksessa luvataan TAHTOA rakastaa. Jos olet naimisissa ja sinulla on lapsia, etkä rakasta miestäsi, niin sitten otat tuon tahdon käyttöön ja tahdot rakastaa. Samalla tavalla kuin pidät lapsistasi huolta silloinkin kun ei huvita, alat tehdä niitä rakkauden tekoja jotka tuntuivat helpoilta silloin kun olit umpirakastunut suhteen alkuvaiheessa. Se tunne tulee sieltä kyllä perässä, jos vastapuoli ei tee rakastamista ihan mahdottomaksi.

Tämä.

Mulla ei ollut enää haluja miestä kohtaan, oltiin kämppiksiä. Arki oli syönyt musta kaikki halut ylipäätään, kaikki oli harmaata eikä millään ollut juuri väliä.

Tossa olisi ollut tosi helppo vaan antaa mennä ja ero olisi tuntunut helpottavalta siinä kohtaa, ei ikävää vaivannäköä tyhjän suhteen eteen.

Mitä tekisin kun olisin vapaa? Haluaisin lähteä rantalomalle rakastajan kanssa, olla kuin ellun kanat , iltaisin syödä ja juoda ja aamulla kieriä lakanoissa.

Ei nyt kumminkaan ollut sitä rakastajaa saatavilla siihen hätään, eikä muutakaan kaveria, ja yksin olisi tylsä lähteä.

No olihan siinä yksi mies saatavilla, se puoliso. Kyllä sen nyt yhdelle lomalle vielä voisi mukaan ottaa.

Lähdettiin lomalle tältä pohjalta, vailla odotuksia. Alkoi nuppi rentoutua ja univelat karista, ja alkoi ne hormonitkin hyrrätä. Eipä se nyt mitään haittaisi, jos sitä saatavilla olevaa miestä vähän nusaisisi, ei se keltään olisi pois.

Kas perhanaa, sehän olikin ihan hauskaa molempien mielestä. Sitä sitten siinä lomailtiin, syötiin, juotiin, otettiin aurinkoa ja aina välillä heilutettiin peittoa. Kotiin tultua ei enää tarvinnut yhtään puhua mistään erosta. Katottiin että miehellä on vähän liian pitkä työmatka, ja meidän talossa liikaa remonttia ja siivottavaa, niin muutettiin helpompaan asuntoon lähemmäs miehen töitä. Kaikkien stressi helpotti, mikä oli alun perin se syy tähän.

Jos en olis tahtonut sen vertaa, että olisin huolinut miehen sille unelmalomalleni, ei oltais enää naimisissa. Ja ihan turhaan.

Juuri näin meillekin kävi. Yksinkertaistettiin myös elämää ja käydään edelleen, nyt taas rakastuneina, lomilla nauttimassa elämästä ja toisistamme. Arkikin tuntuu nyt juhlalta.

Tuossa jutussa ei ollut kyse mistään kulissista, ellei kulissina pidä ihan normaalia arkea. Kyse oli yhdestä onnettomasta ihmisestä, joka ei tiennyt mitä halusi ja oli siksi muiden (mm. vaimon) vietävissä. Avoimeksi jäi, mitä Mikko sitten oikeasti halusi ja mikä tekee hänet onnelliseksi tavalla, joka ei ole kulissi.

Ihmisten arjen sietokyky tuntuu olevan tosi matala. Pitäisi ymmärtää, ettei elämä ole koko aikaa ihanaa vastarakastuneen huumaa ja ruusuilla tanssimista. Se on puurtamista, maanantaiaamuja, lasten kitinää, asuntovelkaa tai vuokranmaksua. Liitto, joka on alkanut rakkausliittona saattaa vuosien kuluessa muuttua ns. järkiliitoksi, jota pitää kasassa vaikkapa lapset ja yhteinen asuntolaina. Se ei silti ole mikään kulissi, vaan luonnollisen kehityksen tulos.

Itselläni on tällainen järkiliitto, jossa elelen ihan tyytyväisenä. Rakkauden huuma on haihtunut, mutta arki rullaa mahtavasti, meillä on yhteiset taloudelliset intressit, ei riidellä ja viihdytään ihan kivasti yhdessä sekä arjessa että lomilla.  

Ennen eroa pitäisi minusta ajatella kaikkien asianosaisten kokonaisonnellisuutta ennen eroa ja eron jälkeen, ei itsekkäästi vain omaa napaa. Tämä on tärkeää etenkin jos parilla on lapsia. Ja tuoko se perheen rikkominen oikeasti pitkäaikaista onnea edes sille "kulissista" lähtijälle?

Voisko joku kopsata sen koko jutun? Kiitos!

Vierailija kirjoitti:

Jutun ydin on se, että "Mikko" teki kaikessa kuten tyttöystävä ja sittemmin vaimo tahtoi. Eli meni naimisiin kun tyttis halusi, saatiin heti lapsia kun vaimo halusi, sai kolmannen lapsen kun vaimo halusi ... vaikka ei mitään näistä itse halunnut, halusi vain miellyttää naista ja välttää riitaa ja tämän mielipahaa.

Tässä otteita:

”Rakastin tyttöystävääni, mutta naimisiinmeno vähän yli parikymppisenä tuntui liian varhaiselta. Tyttöystävälleni se oli kuitenkin tärkeää, ja koska minulla ei ollut voimakasta mielipidettä, menin mukaan”, Mikko sanoo.

IHAN kuin elokuvissa, Mikko ja vaimo lähtivät häämatkalle heti häitä seuraavana aamuna.

Rantabungalowin terassilla pari alkoi puhua perheen perustamisesta. Molemmat toivoivat lapsia, mutta aikataulusta syntyi kiista. Vaimo halusi yrittää heti, Mikko vasta, kun opinnot oli saatu valmiiksi.

Lopulta Mikko huomasi ajattelevansa kuten häistäkin. Jos lapsen saanti olisi puolisolle niin tärkeää, yritetään sitten.

Sitten oli pakko pysähtyä miettimään. Puoliso toivoi kolmatta lasta. Pari kävi riitaisia keskusteluja siitä, onko heillä aikaa ja varaa kolmanteen lapseen. Mikon mielestä ei.

”Lopulta ajattelin taas, ettei minulla ole parempia vasta-argumentteja. Jos se on hänelle tärkeää, pidän tietenkin huolta perheestäni. Myötäilin puolisoani, koska en kestänyt kohdata pettymystä tai kiukkua.”

Perhe osti isomman kodin. Mikko päivitti autot uudempaan malliin ja hankki purjeveneen. Ne maksaakseen piti tehdä enemmän töitä. Töiden jälkeen Mikko treenasi. Silti kaikkialle seurasi selittämätön paha olo.

Sitten vaimo tuli raskaaksi.

”Kun kolmas lapsemme syntyi, ajoin henkisesti seinään. On karua herätä ymmärtämään, että kulissi, jonka on itse suorittanut kasaan, ei yhtään vastaa sitä mitä aidosti haluaa.”

Tämä kuulostaa niin tutulta. Itselläni on ainakin yksi tuttu, jolle ne tärkeimmät jutut miehessään vaikuttavat olevan se, että pystyy varakkaan suvun rahoilla tarjoamaan naiselle hienon elämäntyylin sekä se, että sanoo kaikessa että "tehdään ihan niin kuin sinä haluat".

Tämä tuttavani tosiaan vielä oikein kehuskeli sillä, miten esimerkiksi lasten hankkimisen suhteen mies oli vain sanonut että "tehdään ihan niin kuin sinä haluat".

Vierailija kirjoitti:

On täyttä paskaa puhua, että aina vika löytyisi omasta itsestä. Kun ei se löydy. Toiset ihmiset vaikuttavat sun elämään ihan yhtä paljon kuin mitä itse vaikutat omaas. Tai sitten joku sattuma.

Niinpä. Itse romahdin, kun mies ilmoitti, että hänen puoleltaan tämä avioliitto on ollu kulissia viimeset 10 vuotta. Tässä sitä yhä ollaan ja on kyllä todella petetty ja vedätetty olo. Itse menin rakkaudesta naimisiin, mies ei. Eli tässä tapauksessa voin väittää, että syy pahoinvointiini löytyy kusetuksesta.

En jaksaisi edes aloittaa kertomaan ajatuksiani aiheesta. Minua ihmetyttää, minkälaisista oloista ovat lähtöisin ihmiset, jotka ajattelevat, että ok-talossa, autoissa koirissa ja lapsissa avioliittoon on jotain "erikseen tavoiteltua". Jotain joka tekee tilanteesta "näyttämisen halua" ja ongelmien tullessa, se on tietenkin kulissiliitto. Älkääs nyt viitsikö! Sahaatte vain omaan nilkkaanne tuolla näkemyksellä, erottamalla ihmiset (joita me aivan kaikki ollaan) jotenkin erilaisiksi eli "aidoiksi" (kuten te itse) ja "epäaidoiksi" (kuten nämä mielestänne kulissiliitossa olevat). Ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia siinä mielessä, että kaikki toivovat itselleen onnellista tulevaisuutta ja tekevät valintoja mahdollisuuksien puitteissa, jotta päätyisivät onnellisiksi. Se ok-talo ei varmaan ole monellekaan sen hankkivalle "statuskysymys", vaan mahdollinen valinta (esim taloudellisesti mahdollinen), ja kuka nyt ei asuisi mielummin itselleen mieluisassa ja sopivassa asunnossa, ja vähän ylikin?

Kaikissa parisuhteissa tulee hyviä aikoja ja huonoja aikoja. Osa pystyy pääsemään niistä yli, he eivät eroa, osa ei pääse yli, he eroavat. Asialla ei sinänsä ole sen kummempaa väliä, eikä siihen voi vaikuttaa muut kuin asianosaiset itse. Kukaan ulkopuolinen ei ikinä voi tietää toisten parisuhteesta kaikkia nyansseja, vaikka olisitkin uskottu ystävä. Muiden perheasiat eivät kuulu ulkopuolisille, ja niiden arvosteleminen ja urkkiminen ja juoruilu esim "kulissiliitosta" on vain yksinkertaista, kateellista ja junttia, kenties pahansuopaakin.

Vierailija kirjoitti:

Tuossa jutussa ei ollut kyse mistään kulissista, ellei kulissina pidä ihan normaalia arkea. Kyse oli yhdestä onnettomasta ihmisestä, joka ei tiennyt mitä halusi ja oli siksi muiden (mm. vaimon) vietävissä. Avoimeksi jäi, mitä Mikko sitten oikeasti halusi ja mikä tekee hänet onnelliseksi tavalla, joka ei ole kulissi.

Ihmisten arjen sietokyky tuntuu olevan tosi matala. Pitäisi ymmärtää, ettei elämä ole koko aikaa ihanaa vastarakastuneen huumaa ja ruusuilla tanssimista. Se on puurtamista, maanantaiaamuja, lasten kitinää, asuntovelkaa tai vuokranmaksua. Liitto, joka on alkanut rakkausliittona saattaa vuosien kuluessa muuttua ns. järkiliitoksi, jota pitää kasassa vaikkapa lapset ja yhteinen asuntolaina. Se ei silti ole mikään kulissi, vaan luonnollisen kehityksen tulos.

Itselläni on tällainen järkiliitto, jossa elelen ihan tyytyväisenä. Rakkauden huuma on haihtunut, mutta arki rullaa mahtavasti, meillä on yhteiset taloudelliset intressit, ei riidellä ja viihdytään ihan kivasti yhdessä sekä arjessa että lomilla.  

Ennen eroa pitäisi minusta ajatella kaikkien asianosaisten kokonaisonnellisuutta ennen eroa ja eron jälkeen, ei itsekkäästi vain omaa napaa. Tämä on tärkeää etenkin jos parilla on lapsia. Ja tuoko se perheen rikkominen oikeasti pitkäaikaista onnea edes sille "kulissista" lähtijälle?

No mutta onko se rakkautta tai oikein tehty, että alistaa toisen tekemään elämän tärkeimmät päätöksen oman halun mukaan, vaikka toinen ei niitä haluaisikaan vaan pyrkii vain miellyttämään?

Kyllä tuosta mielestäni aika selkeästi kävi ilmi, että Mikko esimerkiksi ei olisi halunnut niin nuorena naimisiin, niin nuorena lapsia eikä enää kolmatta lasta. Eikä välttämättä niin pröystäilevää elämäntyyliäkään, joka sitten teki hänestä töiden orjan. Kyllä tuosta jutusta vahvan vaikutelman sai, että se oli vaimo joka nuo asiat halusivat, vaikka Mikko yritti vastustaa ja ne tekivät hänet onnettomiksi.

Eli varmaan olisi halunnut odottaa naimisiinmenon kanssa, lastensaamisen kanssa, pitäytyä kahdessa lapsessa ja vaatimattomammin. Eli varmaan yksinkertaistaen - elää vähän enemmän omannäköisempää elämää eikä vain suorittaa tyydyttäkseen toisen vaatimukset joita itse ei halunnut.

Vierailija kirjoitti:

En jaksaisi edes aloittaa kertomaan ajatuksiani aiheesta. Minua ihmetyttää, minkälaisista oloista ovat lähtöisin ihmiset, jotka ajattelevat, että ok-talossa, autoissa koirissa ja lapsissa avioliittoon on jotain "erikseen tavoiteltua". Jotain joka tekee tilanteesta "näyttämisen halua" ja ongelmien tullessa, se on tietenkin kulissiliitto. Älkääs nyt viitsikö! Sahaatte vain omaan nilkkaanne tuolla näkemyksellä, erottamalla ihmiset (joita me aivan kaikki ollaan) jotenkin erilaisiksi eli "aidoiksi" (kuten te itse) ja "epäaidoiksi" (kuten nämä mielestänne kulissiliitossa olevat). Ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia siinä mielessä, että kaikki toivovat itselleen onnellista tulevaisuutta ja tekevät valintoja mahdollisuuksien puitteissa, jotta päätyisivät onnellisiksi. Se ok-talo ei varmaan ole monellekaan sen hankkivalle "statuskysymys", vaan mahdollinen valinta (esim taloudellisesti mahdollinen), ja kuka nyt ei asuisi mielummin itselleen mieluisassa ja sopivassa asunnossa, ja vähän ylikin?

Kaikissa parisuhteissa tulee hyviä aikoja ja huonoja aikoja. Osa pystyy pääsemään niistä yli, he eivät eroa, osa ei pääse yli, he eroavat. Asialla ei sinänsä ole sen kummempaa väliä, eikä siihen voi vaikuttaa muut kuin asianosaiset itse. Kukaan ulkopuolinen ei ikinä voi tietää toisten parisuhteesta kaikkia nyansseja, vaikka olisitkin uskottu ystävä. Muiden perheasiat eivät kuulu ulkopuolisille, ja niiden arvosteleminen ja urkkiminen ja juoruilu esim "kulissiliitosta" on vain yksinkertaista, kateellista ja junttia, kenties pahansuopaakin.

Et tainnut lukea juttua.

Elämä on pitkä aika, ihastuksia tulee kohdalle, voi olla että se joskus johtaisi seksiinkin tai muuten huonoihin päätöksiin. Ne on kuitenkin virheitä, jotka voi antaa anteeksi. Mutta aikaa se tietenkin vaatii ja suhteen tilan päivitystä sekä aitoa anteeksiantoa ja ymmärrystä sekä niin, rakkautta myös siinä vastamäessä. Jos on naimisissa esim 50 vuotta, niin miten oikeasti voisi kuvitella, että aina on mukavaa tai suht mukavaa, että koko ajan ollaan synkronoidussa rakkauden tai neutraalin yhteisten tavoitteiden ja arvojen tilassa. Ihminen muuttuu koko elämänsä ajan, välillä sitä tietää hyvin mihin on menossa, välillä on sekavampaa. Välillä tulee surkeitakin kausia. Ainoa tärkeä asia on kehittyminen, eli että ei jäädä junnaamaan siihen samaan. Oikeastaan se on myös ainoa mahdollinen asia ja ainoa fakta, että kaikki kehittyy ja kaikki menee eteenpäin koko ajan, halusimme tai emme. Suhteessa voi mennä vaikka 5 vuotta heikosti, kun molemmat on murrostilassa ja muuttumassa eri vaiheeseen elämässään, mutta kyllä se siitä aina tasoittuu. Tahdosta rakastaa ja olla yhdessä siinä on kyse.

Vierailija kirjoitti:

Mietin, olisiko minun eksäni aajatellut noin. Erosimme 20 vuoden jälkeen miehen sivusuhteen vuoksi. Hän poti elämää pari vuotta sitä ennen. Oli tosi tympääntynyt.

Hän aina sanoi, että tympääntyminen ei johdu minusta, vaan työstä, ja siitä, ettei tiedä, mitä elämältä haluaa. Sitten eron jälkeen syy yhtäkkiä olikin minun. Olimme kuulemma vain kulississa. Syys on siinä, että minä olen liian teoreettinen enkä tykkää samasta musiikista. Syy on se, että me emme vain sovi toisillemme.

Erosta on jo vuosia, mutta en vieläkään tiedä, mikä oli lopullinen syy. Ehkä hänellä olisi Mikon tarina. Mikollakin vain oli tyhjyys. Olen tosin sitä mieltä, että tyhjyys johtuu aina sisäisistä tekijöistäm ei ulkoisista. Ensin pitäisi laittaa oma pääkoppa kondikseen, ja sitten vasta miettiä, pitääkö avioliittoa muuttaa ja mhin suuntaan.

Kuulostaa tutulta. Mieheni hoki työttömänä ollessaan tuota ettei tiedä mitä haluaa tehdä. Työttömyys oli hänelle paha stressitilanne. Hänen isänsä oli aikoinaan työttömänä 7 vuotta, jätti raha-asiat hoitamatta. Uskon, että takauma tuli sieltä. Yllätyin, kun puhuimme mieheni kanssa isänsä työttömyydestä aikoinaan, mieheni ei muistanut, että työttömyys kesti niin kauan. Blokannut asian mielestään.

Mieheni stressasi työttömänä rahasta, vaikka rahaa on ollut riittävästi meillä aina. Lapsuudessa heillä oli rahasta puutetta ja isällä peliriipuvuus. Rahastressikin siis tuli lapsuudesta. Uskon, että miehesi oli masentunut ja tuo toisen syyttäminen johtuu heikosta itsetunnosta. Millainen lapsuus mieheeläsi oli? Miehet kantavat sitä mukanaan enemmän kuin naiset. Oliko miehelläsi yhtään ystävää? Mies tarvitsee ystävän myös.

Ap:n kulisseihin näköjään kuuluu maksullinen hesari

Vierailija kirjoitti:

Tuossa jutussa ei ollut kyse mistään kulissista, ellei kulissina pidä ihan normaalia arkea. Kyse oli yhdestä onnettomasta ihmisestä, joka ei tiennyt mitä halusi ja oli siksi muiden (mm. vaimon) vietävissä. Avoimeksi jäi, mitä Mikko sitten oikeasti halusi ja mikä tekee hänet onnelliseksi tavalla, joka ei ole kulissi.

Ihmisten arjen sietokyky tuntuu olevan tosi matala. Pitäisi ymmärtää, ettei elämä ole koko aikaa ihanaa vastarakastuneen huumaa ja ruusuilla tanssimista. Se on puurtamista, maanantaiaamuja, lasten kitinää, asuntovelkaa tai vuokranmaksua. Liitto, joka on alkanut rakkausliittona saattaa vuosien kuluessa muuttua ns. järkiliitoksi, jota pitää kasassa vaikkapa lapset ja yhteinen asuntolaina. Se ei silti ole mikään kulissi, vaan luonnollisen kehityksen tulos.

Itselläni on tällainen järkiliitto, jossa elelen ihan tyytyväisenä. Rakkauden huuma on haihtunut, mutta arki rullaa mahtavasti, meillä on yhteiset taloudelliset intressit, ei riidellä ja viihdytään ihan kivasti yhdessä sekä arjessa että lomilla.  

Ennen eroa pitäisi minusta ajatella kaikkien asianosaisten kokonaisonnellisuutta ennen eroa ja eron jälkeen, ei itsekkäästi vain omaa napaa. Tämä on tärkeää etenkin jos parilla on lapsia. Ja tuoko se perheen rikkominen oikeasti pitkäaikaista onnea edes sille "kulissista" lähtijälle?

Kyllä tuossa kuvailemassasi omassa tilanteessa vaikuttaa olevan kyse aika täysin eri jutusta kuin tuossa Mikon jutussa. Jos te olette yhdessä tehneet päätökset ja kummatkin ovat niihin tyytyväisiä, niin mikäs siinä. Sehän sitä kumppanuutta on.

Mutta kun tuossa Mikon jutussa vaikutti tosi keskeisenä juttuna olevan se, että niitä päätöksiä ei oltu tehty yhdessä vaan vaimo oli ne itse vaatimut omien halujensa pohjalta, Mikko oli niitä vastustanut mutta suostunut miellyttääkseen vaimoa, mutta ollut niiden vaimon haluamien ja tekemien ratkaisujen kanssa onneton.