Lue keskustelun säännöt.
Nykyisten nuorten aikuisten sukupolvi ei halua lapsia. Onko tässä kyse pelosta vai rohkeudesta?
Joidenkin mielestä nuoret aikuiset pelkäävät lapsiperhe-elämää, epämukavuutta, vaivannäköä ja kaikenlaisia epärealistisia kauhukuvia.
Toisten mielestä nuoret aikuiset ovat aikaisempia ikäluokkia rohkeampia tekemään elämästä itsensä näköistä.
Mitä mieltä sinä olet?
Kommentit (1869)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
35 nainen, vela, naimisissa ja piuhat vedetty solmuun ja ai että on hyvä olla. Naurattaa ja vähän myös surettaa katsella ja kuunnella lapsiperheiden surkeaa elämää, mutta itsepähän ovat tiensä valinneet. Itsellä suurimmat huolet on että miten taata itselle mahdollisimman mukava elintaso jossain palmun alla sitten kun joskus ~50v jää pois työelämästä. Toki nytkin jää reilusti aikaa nauttia elämästä ja tehdä vapaa-ajallaan mitä haluaa, vaikka viettää aikaa omalla, velattomalla kesäasunnolla. Olisi nekin rahat voinut laittaa irma-petterin vaippoihin ja harrastuksiin, olisi varmasti ollut paljon palkitsevampaa. Eikun... Kaiken kaikkiaan velana eläminen on ihanaa, onneksi tajusin sen jo 15 vuotiaana!
Minulla on sinun kaltaisesi täti: vela, rempsakka ja tomera, ja iät ja ajat mussuttanut samanlaisia sinisilmäisiä lapsettoman höpinöitä niinkuin sinäkin. Vaan mites kävikään. Nyt vanhana ja yksinäisenä jatkuvasti sisarustensa lasten kimpussa että "tulkaa käymään" ja "kiva olisi kun kävisi joku välillä katsomassa." Kerron sinulle salaisuuden, joka ei sinullekaan avaudu vasta kun sitten, kun jotain oikeasti hirveää tapahtuu; murtuu lonkka, tulee aivoinfarkti, joutuu vuodepotilaaksi, eikä enää mennäkään ja koetakaan koko rahan edestä. Siinä vaiheessa sitä tajuaa millä tässä elämässä oikeasti on merkitystä. Ei rahalla, ei petikumppaneiden määrällä, ei designer-vaatteilla ja hienoilla taloilla tai satojen tonnien autoilla. Pelkästään sillä, että on rakastanut ehdottomasti, ja on saanut saman rakkauden takaisin. Se on todellakin oma valintasi teetkö lapsia vai et, kaikki meistä eivät todellakaan sovellu vanhemmiksi. Tuo on sinulle varmaankin 5/5 ratkaisu, sillä lapsi ansaitsee vanhemman joka välittää muustakin kuin pelkästään omasta mukavuudestaan. Älä kuitenkaan luule tietäväsi lapsiperheiden elämästä yhtään mitään pelkän pintaraapaisun perusteella - meistä kukaan ei antaisi sitä rakkautta pois mikä on meille annettu, oli ajoittain kuinka rankkaa hyvänsä. <3
P.s. et muuten kuulosta yhtään 35-vuotiaalta, vaan enemmänkin parikymppiseltä. Sattumaako..?
t. 34-vuotias 2 lapsen äiti <3 <3
Minäkään en muuten tunnista tuosta uhoamisesta yli 35-vuotiaalle oletettavaa ajatusmaailmaa; siksi tähän on sinällään turha vastata. Mutta asiaan: olen myös yleisesti sitä mieltä, että ulkopuolelta katsoen ei juuri kukaan lapseton tiedä, mitä "lapsellisen" elämä on (ellei ole kattavasti jostain syystä hoitanut vaikka sisaruksiaan). Ja ehdottoman hyvä, että jokainen saa nykyään päättää mitä haluaa. Painotan vain, että pelkkien kauhukuvien pohjalta ei kannata jättää lapsia hankkimatta : asia on paljon laajempi kuin "kaikki rahat menee, omaa aikaa ei ole, en saa lukea kirjoja rauhassa, en voi matkustaa ja harrastaa..." Vastapainona myös saa aika paljon, enkä itsekään tajunnut mitä kaikkea "menettää" vs. "saa"; en kertakaikkiaan osannut kuvitella.
Enkä luottaisi täydellä varmuudessa ystävien loputtomaan auttamishaluun /-osaamiseen vanhuuden edessä. Kun pitkät krooniset sairaudet vaivaavat/joudut jäämään omaan kotiisi vaikka liikuntakyvyn loppuessa, niin eiköhän useat ystävät harvenna käytejään. Olen itse luottavainen, että lapseni käyvät tervehtimässä silloin tällöin kun itse dementoidun tai olen katkaissut lonkkani. Silti en oleta päivääkään, että lapseni minua hoitaisivat, en ole "tehnyt" heitä sitä varten.
Itse en osaa kuvitella, että saisin lisääntymisestä mitään, mikä korvaisi nykyisen elämäni menetyksen.
Sehän se on. Lapseton ei tule ikinä tietämään mitä menettää, koska sitä rakkautta ei osaa kuvitella etukäteen. Muistan kun olin vielä itse parikymppinen ja lapseton, ja maailmankuvassani lapset ja varsinkin heidän höpsähtäneet vanhempansa olivat jotenkin kaukainen ja vastenmielinen ajatus. Koska yksikään niistä lapsista, oli kuinka läheinen hyvänsä, ei ollut se oma lapsi. En pystynyt kuvittelemaan miltä vastasyntyneen iho tuntuu omaa ihoa vasten, miltä tuntuu nuuskutella toisen päätä ja tuntea niin syvää rakkautta että pelottaa. Sitä miten sydän on huolesta syrjällään joka hetki kun lapsi ei ole näkyvissä, koska maailmassa on pahuutta ja pahoja ihmisiä, jotka ovat valmiita satuttamaan tuota rakasta, joka ei ole tehnyt kenellekään ikinä mitään pahaa. Voi olla että olen aivopesty, että raskaushormonit ovat tehneet jonkinasteisen kemiallisen lobotomian, mutta olen eri ihminen kuin olin ennen vanhemmuutta. En ennen lasten saamista ikinä pistänyt ketään muuta itseni edelle samalla tavalla, samalla halukkuudella. Nykyään oma ruoka saa odottaa vaikka joka päivä kunnes lapsi on saanut oman ruokansa naamansa eteen, omat vanhat vaatteet saa kelvata koska on tärkeämpää että lapsella on siistit vaatteet joista ei kukaan käy häntä kiusaamaan, ja on tärkeämpää että lapsella on kavereita jotka uskaltaa käydä kylässä kuin se että meille ei saa tulla kun ei ole juuri siivottu. Tiedätkö lapseton ihminen, miltä tuntuu olla valmis kuolemaan ja tappamaan toisen puolesta silmän räpäyksessä asiaa miettimättä? Kaikki tämä sen takia, että rakastan niin paljon, kuin yksi sydän voi rakastaa. Ja koska maailma, jossa minun lapsiani ei enää ole, ei ole maailma jossa haluaisin elää.
Lapsettomuus on hyvä valinta jos tuntee itsensä tarpeeksi hyvin, että tietää ettei jaksa eikä pysty antamaan itsestään kenellekään. Luoja tietää että toisia Eerikoita ei tämä maailma tarvitse. Mutta olen surullinen niiden ihmisten puolesta, ketkä eivät ikinä koe ehdotonta rakkautta, ja jopa väittävät vihaavansa lapsia. Mitä pahaa yksikään lapsi on tehnyt ansaitakseen niin ylimielistä asennoitumista, varsinkaan jos ei ole edes kokemusta lapsista samaa asuintaloa lukuunottamatta? Tässä on ehkä juuri se ydin, se opetus minkä lapsen saaminen antaa. Tajuaa, miten hauraita, puhtaita ja viattomia lapset ovat, kun sen kehityksen näkee ihan pienestä pitäen. Tajuaa sen miten lapsi voi sanoa tai tehdä jotain ihan todella ärsyttävää tai epäloogista, ihan vain koska ei tiedä paremmasta mitään.
Toivon joskus että ihmiset vähän miettisivät jatkuvan vihaamisen ja raivoamisen sijasta, eikö tänne mahdu molemmat, lapset sekä lapsettomat aikuiset.
Mitä se nyt sit on mitä minä lapsettomana menetän? Sitä ei kukaan ole koskaan osannut sanoa. Se on vaan jotain myyttistä, jota kukaan ei osaa kertoa. "Jäät niin paljosta paitsi". Mistä?
Itse olisin ihan valmis kuolemaan mieheni tai muiden läheisteni puolesta. En edes ajattelisi kahta kertaa. Ehkä sinun oli mahdoton rakastaa muita kuin omia geenejäsi niin paljon. Moni lisääntynyt tuntuu kuvaileman sitä menetystä vähän tuohon tapaan. Käytännössähän tuossa vaan oma ego saa jatkeen, jota jaksaa rakastaa itsensä lisäksi. Surullista, että sinä et osannut antaa itsestäsi mitään kenellekään muulle kuin omalle lisääntymistuotoksellesi.
Ja lapsen ehdoton rakkaus... No joo. Lapsi rakastaa huonompaakin vanhempaa koska se nyt on aika sisäänkoodattu.
Niin. Tuon asian selittäminen hyväntahtoisestikin uppiniskaiselle pikkumyy velalle on kuin iskisi päätä karjalan mäntyyn. Väännän tämän kuitenkin rautalangasta: itse en halunnut koskaan olla äiti, vihasin vauva-aikoja ja myönnän että äitiyteen liittyy todella paljon raskaita aikoja. Silti lapset ovat parasta mitä olen koskaan tehnyt. Egolla ei ole hyvän vanhemmuuden kanssa mitään tekemistä, ja nuo nyt on tuollaisia juuri edellämainittuja lapsettoman naiiveja höpötyksiä. Mitä te velat täällä edes rageatte? Jos olette tyytyväisiä eikä nipistä mistään sisältä moinen päätös niin miksi tulla tänne toisenlaista elämänvalintaa haukkumaan? Ehkä oikeasti asia on tosi kipeä jollain tavalla ja pitää pönkittää itseään koska tietää itsekin olevansa asioista koko loppuelämänsä kujalla. Niinkuin joku muu fiksusti sanoikin, velat valitsevat omien geeniensä jatkosta leikkaamisen, ja näiden lukemieni juttujen perusteella se on hiton hyvä asia. Ihme pentuja.
Koska tämäkin kommentti oli todella vanhemmuuden erityisesti kypsyttämä. Not.
Ihmisiä ne vanhemmatkin on. Metsä vastaa niinkuin sinne huutaa.
Älä valehtele, törkeämpää kieltä täällä nuo lapsia tehneet ovat käyttäneet, aivan ala-arvoista haukkumista ja toivottu kaikkea pahaa lapsettomille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
35 nainen, vela, naimisissa ja piuhat vedetty solmuun ja ai että on hyvä olla. Naurattaa ja vähän myös surettaa katsella ja kuunnella lapsiperheiden surkeaa elämää, mutta itsepähän ovat tiensä valinneet. Itsellä suurimmat huolet on että miten taata itselle mahdollisimman mukava elintaso jossain palmun alla sitten kun joskus ~50v jää pois työelämästä. Toki nytkin jää reilusti aikaa nauttia elämästä ja tehdä vapaa-ajallaan mitä haluaa, vaikka viettää aikaa omalla, velattomalla kesäasunnolla. Olisi nekin rahat voinut laittaa irma-petterin vaippoihin ja harrastuksiin, olisi varmasti ollut paljon palkitsevampaa. Eikun... Kaiken kaikkiaan velana eläminen on ihanaa, onneksi tajusin sen jo 15 vuotiaana!
Minulla on sinun kaltaisesi täti: vela, rempsakka ja tomera, ja iät ja ajat mussuttanut samanlaisia sinisilmäisiä lapsettoman höpinöitä niinkuin sinäkin. Vaan mites kävikään. Nyt vanhana ja yksinäisenä jatkuvasti sisarustensa lasten kimpussa että "tulkaa käymään" ja "kiva olisi kun kävisi joku välillä katsomassa." Kerron sinulle salaisuuden, joka ei sinullekaan avaudu vasta kun sitten, kun jotain oikeasti hirveää tapahtuu; murtuu lonkka, tulee aivoinfarkti, joutuu vuodepotilaaksi, eikä enää mennäkään ja koetakaan koko rahan edestä. Siinä vaiheessa sitä tajuaa millä tässä elämässä oikeasti on merkitystä. Ei rahalla, ei petikumppaneiden määrällä, ei designer-vaatteilla ja hienoilla taloilla tai satojen tonnien autoilla. Pelkästään sillä, että on rakastanut ehdottomasti, ja on saanut saman rakkauden takaisin. Se on todellakin oma valintasi teetkö lapsia vai et, kaikki meistä eivät todellakaan sovellu vanhemmiksi. Tuo on sinulle varmaankin 5/5 ratkaisu, sillä lapsi ansaitsee vanhemman joka välittää muustakin kuin pelkästään omasta mukavuudestaan. Älä kuitenkaan luule tietäväsi lapsiperheiden elämästä yhtään mitään pelkän pintaraapaisun perusteella - meistä kukaan ei antaisi sitä rakkautta pois mikä on meille annettu, oli ajoittain kuinka rankkaa hyvänsä. <3
P.s. et muuten kuulosta yhtään 35-vuotiaalta, vaan enemmänkin parikymppiseltä. Sattumaako..?
t. 34-vuotias 2 lapsen äiti <3 <3
Minäkään en muuten tunnista tuosta uhoamisesta yli 35-vuotiaalle oletettavaa ajatusmaailmaa; siksi tähän on sinällään turha vastata. Mutta asiaan: olen myös yleisesti sitä mieltä, että ulkopuolelta katsoen ei juuri kukaan lapseton tiedä, mitä "lapsellisen" elämä on (ellei ole kattavasti jostain syystä hoitanut vaikka sisaruksiaan). Ja ehdottoman hyvä, että jokainen saa nykyään päättää mitä haluaa. Painotan vain, että pelkkien kauhukuvien pohjalta ei kannata jättää lapsia hankkimatta : asia on paljon laajempi kuin "kaikki rahat menee, omaa aikaa ei ole, en saa lukea kirjoja rauhassa, en voi matkustaa ja harrastaa..." Vastapainona myös saa aika paljon, enkä itsekään tajunnut mitä kaikkea "menettää" vs. "saa"; en kertakaikkiaan osannut kuvitella.
Enkä luottaisi täydellä varmuudessa ystävien loputtomaan auttamishaluun /-osaamiseen vanhuuden edessä. Kun pitkät krooniset sairaudet vaivaavat/joudut jäämään omaan kotiisi vaikka liikuntakyvyn loppuessa, niin eiköhän useat ystävät harvenna käytejään. Olen itse luottavainen, että lapseni käyvät tervehtimässä silloin tällöin kun itse dementoidun tai olen katkaissut lonkkani. Silti en oleta päivääkään, että lapseni minua hoitaisivat, en ole "tehnyt" heitä sitä varten.
Itse en osaa kuvitella, että saisin lisääntymisestä mitään, mikä korvaisi nykyisen elämäni menetyksen.
Sehän se on. Lapseton ei tule ikinä tietämään mitä menettää, koska sitä rakkautta ei osaa kuvitella etukäteen. Muistan kun olin vielä itse parikymppinen ja lapseton, ja maailmankuvassani lapset ja varsinkin heidän höpsähtäneet vanhempansa olivat jotenkin kaukainen ja vastenmielinen ajatus. Koska yksikään niistä lapsista, oli kuinka läheinen hyvänsä, ei ollut se oma lapsi. En pystynyt kuvittelemaan miltä vastasyntyneen iho tuntuu omaa ihoa vasten, miltä tuntuu nuuskutella toisen päätä ja tuntea niin syvää rakkautta että pelottaa. Sitä miten sydän on huolesta syrjällään joka hetki kun lapsi ei ole näkyvissä, koska maailmassa on pahuutta ja pahoja ihmisiä, jotka ovat valmiita satuttamaan tuota rakasta, joka ei ole tehnyt kenellekään ikinä mitään pahaa. Voi olla että olen aivopesty, että raskaushormonit ovat tehneet jonkinasteisen kemiallisen lobotomian, mutta olen eri ihminen kuin olin ennen vanhemmuutta. En ennen lasten saamista ikinä pistänyt ketään muuta itseni edelle samalla tavalla, samalla halukkuudella. Nykyään oma ruoka saa odottaa vaikka joka päivä kunnes lapsi on saanut oman ruokansa naamansa eteen, omat vanhat vaatteet saa kelvata koska on tärkeämpää että lapsella on siistit vaatteet joista ei kukaan käy häntä kiusaamaan, ja on tärkeämpää että lapsella on kavereita jotka uskaltaa käydä kylässä kuin se että meille ei saa tulla kun ei ole juuri siivottu. Tiedätkö lapseton ihminen, miltä tuntuu olla valmis kuolemaan ja tappamaan toisen puolesta silmän räpäyksessä asiaa miettimättä? Kaikki tämä sen takia, että rakastan niin paljon, kuin yksi sydän voi rakastaa. Ja koska maailma, jossa minun lapsiani ei enää ole, ei ole maailma jossa haluaisin elää.
Lapsettomuus on hyvä valinta jos tuntee itsensä tarpeeksi hyvin, että tietää ettei jaksa eikä pysty antamaan itsestään kenellekään. Luoja tietää että toisia Eerikoita ei tämä maailma tarvitse. Mutta olen surullinen niiden ihmisten puolesta, ketkä eivät ikinä koe ehdotonta rakkautta, ja jopa väittävät vihaavansa lapsia. Mitä pahaa yksikään lapsi on tehnyt ansaitakseen niin ylimielistä asennoitumista, varsinkaan jos ei ole edes kokemusta lapsista samaa asuintaloa lukuunottamatta? Tässä on ehkä juuri se ydin, se opetus minkä lapsen saaminen antaa. Tajuaa, miten hauraita, puhtaita ja viattomia lapset ovat, kun sen kehityksen näkee ihan pienestä pitäen. Tajuaa sen miten lapsi voi sanoa tai tehdä jotain ihan todella ärsyttävää tai epäloogista, ihan vain koska ei tiedä paremmasta mitään.
Toivon joskus että ihmiset vähän miettisivät jatkuvan vihaamisen ja raivoamisen sijasta, eikö tänne mahdu molemmat, lapset sekä lapsettomat aikuiset.
Mitä se nyt sit on mitä minä lapsettomana menetän? Sitä ei kukaan ole koskaan osannut sanoa. Se on vaan jotain myyttistä, jota kukaan ei osaa kertoa. "Jäät niin paljosta paitsi". Mistä?
Itse olisin ihan valmis kuolemaan mieheni tai muiden läheisteni puolesta. En edes ajattelisi kahta kertaa. Ehkä sinun oli mahdoton rakastaa muita kuin omia geenejäsi niin paljon. Moni lisääntynyt tuntuu kuvaileman sitä menetystä vähän tuohon tapaan. Käytännössähän tuossa vaan oma ego saa jatkeen, jota jaksaa rakastaa itsensä lisäksi. Surullista, että sinä et osannut antaa itsestäsi mitään kenellekään muulle kuin omalle lisääntymistuotoksellesi.
Ja lapsen ehdoton rakkaus... No joo. Lapsi rakastaa huonompaakin vanhempaa koska se nyt on aika sisäänkoodattu.
Niin. Tuon asian selittäminen hyväntahtoisestikin uppiniskaiselle pikkumyy velalle on kuin iskisi päätä karjalan mäntyyn. Väännän tämän kuitenkin rautalangasta: itse en halunnut koskaan olla äiti, vihasin vauva-aikoja ja myönnän että äitiyteen liittyy todella paljon raskaita aikoja. Silti lapset ovat parasta mitä olen koskaan tehnyt. Egolla ei ole hyvän vanhemmuuden kanssa mitään tekemistä, ja nuo nyt on tuollaisia juuri edellämainittuja lapsettoman naiiveja höpötyksiä. Mitä te velat täällä edes rageatte? Jos olette tyytyväisiä eikä nipistä mistään sisältä moinen päätös niin miksi tulla tänne toisenlaista elämänvalintaa haukkumaan? Ehkä oikeasti asia on tosi kipeä jollain tavalla ja pitää pönkittää itseään koska tietää itsekin olevansa asioista koko loppuelämänsä kujalla. Niinkuin joku muu fiksusti sanoikin, velat valitsevat omien geeniensä jatkosta leikkaamisen, ja näiden lukemieni juttujen perusteella se on hiton hyvä asia. Ihme pentuja.
Koska tämäkin kommentti oli todella vanhemmuuden erityisesti kypsyttämä. Not.
Ihmisiä ne vanhemmatkin on. Metsä vastaa niinkuin sinne huutaa.
Älä valehtele, törkeämpää kieltä täällä nuo lapsia tehneet ovat käyttäneet, aivan ala-arvoista haukkumista ja toivottu kaikkea pahaa lapsettomille.
No tämäpä. Tuokin kyseinen mamma piti kuitenkin lapsettomia niin paskoina ja epäonnistuneina ihmisinä, että hyvä vaan että eivät lisäänny. Omasta mielestäni aika törkeästi sanottu ja samalla kuitenkin korostetaan omaa kypsyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
35 nainen, vela, naimisissa ja piuhat vedetty solmuun ja ai että on hyvä olla. Naurattaa ja vähän myös surettaa katsella ja kuunnella lapsiperheiden surkeaa elämää, mutta itsepähän ovat tiensä valinneet. Itsellä suurimmat huolet on että miten taata itselle mahdollisimman mukava elintaso jossain palmun alla sitten kun joskus ~50v jää pois työelämästä. Toki nytkin jää reilusti aikaa nauttia elämästä ja tehdä vapaa-ajallaan mitä haluaa, vaikka viettää aikaa omalla, velattomalla kesäasunnolla. Olisi nekin rahat voinut laittaa irma-petterin vaippoihin ja harrastuksiin, olisi varmasti ollut paljon palkitsevampaa. Eikun... Kaiken kaikkiaan velana eläminen on ihanaa, onneksi tajusin sen jo 15 vuotiaana!
Minulla on sinun kaltaisesi täti: vela, rempsakka ja tomera, ja iät ja ajat mussuttanut samanlaisia sinisilmäisiä lapsettoman höpinöitä niinkuin sinäkin. Vaan mites kävikään. Nyt vanhana ja yksinäisenä jatkuvasti sisarustensa lasten kimpussa että "tulkaa käymään" ja "kiva olisi kun kävisi joku välillä katsomassa." Kerron sinulle salaisuuden, joka ei sinullekaan avaudu vasta kun sitten, kun jotain oikeasti hirveää tapahtuu; murtuu lonkka, tulee aivoinfarkti, joutuu vuodepotilaaksi, eikä enää mennäkään ja koetakaan koko rahan edestä. Siinä vaiheessa sitä tajuaa millä tässä elämässä oikeasti on merkitystä. Ei rahalla, ei petikumppaneiden määrällä, ei designer-vaatteilla ja hienoilla taloilla tai satojen tonnien autoilla. Pelkästään sillä, että on rakastanut ehdottomasti, ja on saanut saman rakkauden takaisin. Se on todellakin oma valintasi teetkö lapsia vai et, kaikki meistä eivät todellakaan sovellu vanhemmiksi. Tuo on sinulle varmaankin 5/5 ratkaisu, sillä lapsi ansaitsee vanhemman joka välittää muustakin kuin pelkästään omasta mukavuudestaan. Älä kuitenkaan luule tietäväsi lapsiperheiden elämästä yhtään mitään pelkän pintaraapaisun perusteella - meistä kukaan ei antaisi sitä rakkautta pois mikä on meille annettu, oli ajoittain kuinka rankkaa hyvänsä. <3
P.s. et muuten kuulosta yhtään 35-vuotiaalta, vaan enemmänkin parikymppiseltä. Sattumaako..?
t. 34-vuotias 2 lapsen äiti <3 <3
Minäkään en muuten tunnista tuosta uhoamisesta yli 35-vuotiaalle oletettavaa ajatusmaailmaa; siksi tähän on sinällään turha vastata. Mutta asiaan: olen myös yleisesti sitä mieltä, että ulkopuolelta katsoen ei juuri kukaan lapseton tiedä, mitä "lapsellisen" elämä on (ellei ole kattavasti jostain syystä hoitanut vaikka sisaruksiaan). Ja ehdottoman hyvä, että jokainen saa nykyään päättää mitä haluaa. Painotan vain, että pelkkien kauhukuvien pohjalta ei kannata jättää lapsia hankkimatta : asia on paljon laajempi kuin "kaikki rahat menee, omaa aikaa ei ole, en saa lukea kirjoja rauhassa, en voi matkustaa ja harrastaa..." Vastapainona myös saa aika paljon, enkä itsekään tajunnut mitä kaikkea "menettää" vs. "saa"; en kertakaikkiaan osannut kuvitella.
Enkä luottaisi täydellä varmuudessa ystävien loputtomaan auttamishaluun /-osaamiseen vanhuuden edessä. Kun pitkät krooniset sairaudet vaivaavat/joudut jäämään omaan kotiisi vaikka liikuntakyvyn loppuessa, niin eiköhän useat ystävät harvenna käytejään. Olen itse luottavainen, että lapseni käyvät tervehtimässä silloin tällöin kun itse dementoidun tai olen katkaissut lonkkani. Silti en oleta päivääkään, että lapseni minua hoitaisivat, en ole "tehnyt" heitä sitä varten.
Itse en osaa kuvitella, että saisin lisääntymisestä mitään, mikä korvaisi nykyisen elämäni menetyksen.
Sehän se on. Lapseton ei tule ikinä tietämään mitä menettää, koska sitä rakkautta ei osaa kuvitella etukäteen. Muistan kun olin vielä itse parikymppinen ja lapseton, ja maailmankuvassani lapset ja varsinkin heidän höpsähtäneet vanhempansa olivat jotenkin kaukainen ja vastenmielinen ajatus. Koska yksikään niistä lapsista, oli kuinka läheinen hyvänsä, ei ollut se oma lapsi. En pystynyt kuvittelemaan miltä vastasyntyneen iho tuntuu omaa ihoa vasten, miltä tuntuu nuuskutella toisen päätä ja tuntea niin syvää rakkautta että pelottaa. Sitä miten sydän on huolesta syrjällään joka hetki kun lapsi ei ole näkyvissä, koska maailmassa on pahuutta ja pahoja ihmisiä, jotka ovat valmiita satuttamaan tuota rakasta, joka ei ole tehnyt kenellekään ikinä mitään pahaa. Voi olla että olen aivopesty, että raskaushormonit ovat tehneet jonkinasteisen kemiallisen lobotomian, mutta olen eri ihminen kuin olin ennen vanhemmuutta. En ennen lasten saamista ikinä pistänyt ketään muuta itseni edelle samalla tavalla, samalla halukkuudella. Nykyään oma ruoka saa odottaa vaikka joka päivä kunnes lapsi on saanut oman ruokansa naamansa eteen, omat vanhat vaatteet saa kelvata koska on tärkeämpää että lapsella on siistit vaatteet joista ei kukaan käy häntä kiusaamaan, ja on tärkeämpää että lapsella on kavereita jotka uskaltaa käydä kylässä kuin se että meille ei saa tulla kun ei ole juuri siivottu. Tiedätkö lapseton ihminen, miltä tuntuu olla valmis kuolemaan ja tappamaan toisen puolesta silmän räpäyksessä asiaa miettimättä? Kaikki tämä sen takia, että rakastan niin paljon, kuin yksi sydän voi rakastaa. Ja koska maailma, jossa minun lapsiani ei enää ole, ei ole maailma jossa haluaisin elää.
Lapsettomuus on hyvä valinta jos tuntee itsensä tarpeeksi hyvin, että tietää ettei jaksa eikä pysty antamaan itsestään kenellekään. Luoja tietää että toisia Eerikoita ei tämä maailma tarvitse. Mutta olen surullinen niiden ihmisten puolesta, ketkä eivät ikinä koe ehdotonta rakkautta, ja jopa väittävät vihaavansa lapsia. Mitä pahaa yksikään lapsi on tehnyt ansaitakseen niin ylimielistä asennoitumista, varsinkaan jos ei ole edes kokemusta lapsista samaa asuintaloa lukuunottamatta? Tässä on ehkä juuri se ydin, se opetus minkä lapsen saaminen antaa. Tajuaa, miten hauraita, puhtaita ja viattomia lapset ovat, kun sen kehityksen näkee ihan pienestä pitäen. Tajuaa sen miten lapsi voi sanoa tai tehdä jotain ihan todella ärsyttävää tai epäloogista, ihan vain koska ei tiedä paremmasta mitään.
Toivon joskus että ihmiset vähän miettisivät jatkuvan vihaamisen ja raivoamisen sijasta, eikö tänne mahdu molemmat, lapset sekä lapsettomat aikuiset.
Mitä se nyt sit on mitä minä lapsettomana menetän? Sitä ei kukaan ole koskaan osannut sanoa. Se on vaan jotain myyttistä, jota kukaan ei osaa kertoa. "Jäät niin paljosta paitsi". Mistä?
Itse olisin ihan valmis kuolemaan mieheni tai muiden läheisteni puolesta. En edes ajattelisi kahta kertaa. Ehkä sinun oli mahdoton rakastaa muita kuin omia geenejäsi niin paljon. Moni lisääntynyt tuntuu kuvaileman sitä menetystä vähän tuohon tapaan. Käytännössähän tuossa vaan oma ego saa jatkeen, jota jaksaa rakastaa itsensä lisäksi. Surullista, että sinä et osannut antaa itsestäsi mitään kenellekään muulle kuin omalle lisääntymistuotoksellesi.
Ja lapsen ehdoton rakkaus... No joo. Lapsi rakastaa huonompaakin vanhempaa koska se nyt on aika sisäänkoodattu.
Niin. Tuon asian selittäminen hyväntahtoisestikin uppiniskaiselle pikkumyy velalle on kuin iskisi päätä karjalan mäntyyn. Väännän tämän kuitenkin rautalangasta: itse en halunnut koskaan olla äiti, vihasin vauva-aikoja ja myönnän että äitiyteen liittyy todella paljon raskaita aikoja. Silti lapset ovat parasta mitä olen koskaan tehnyt. Egolla ei ole hyvän vanhemmuuden kanssa mitään tekemistä, ja nuo nyt on tuollaisia juuri edellämainittuja lapsettoman naiiveja höpötyksiä. Mitä te velat täällä edes rageatte? Jos olette tyytyväisiä eikä nipistä mistään sisältä moinen päätös niin miksi tulla tänne toisenlaista elämänvalintaa haukkumaan? Ehkä oikeasti asia on tosi kipeä jollain tavalla ja pitää pönkittää itseään koska tietää itsekin olevansa asioista koko loppuelämänsä kujalla. Niinkuin joku muu fiksusti sanoikin, velat valitsevat omien geeniensä jatkosta leikkaamisen, ja näiden lukemieni juttujen perusteella se on hiton hyvä asia. Ihme pentuja.
Koska tämäkin kommentti oli todella vanhemmuuden erityisesti kypsyttämä. Not.
Ihmisiä ne vanhemmatkin on. Metsä vastaa niinkuin sinne huutaa.
Älä valehtele, törkeämpää kieltä täällä nuo lapsia tehneet ovat käyttäneet, aivan ala-arvoista haukkumista ja toivottu kaikkea pahaa lapsettomille.
Ala-arvoista haukkumista? Ja mitähän pahaa heille on toivottu? Otappa ihan iisisti.
Olen aina halunnut lapsia, 3 tai enemmän. Nimetkin on yläaste -ikäisestä asti ollut tiedossa.
Mutta sitten tapahtui jotain kamalaa, elämäni meni perseelleen.
Sen tragedian myötä, ja jo valmiiksi huonosti jaetuilla korteilla, tajusin tässä 30vuotiaana, että en halua yhdenkään lapsen kärsivän näin paljon kuin itse olen joutunut.
Itsellä siis 4 eri sairautta, ja suvussani on lähes kaikki sairaudet mitä olemassa on.
Itsellä elin -ennuste 54 -vuotiaaksi,
Ja useimmat sukulaisistani ovat jo kuolleet.
Lisääntyneiden on hyvä muistaa että velan vanhemmat on kuitenkin lisääntyneet eli jossain tämä kuitenkin kulkee ihmisissä mukana vaikka velat ei itse lisi. Eli oma lisääntyminen ei ole tae oman lapsen lisääntymishaluista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
35 nainen, vela, naimisissa ja piuhat vedetty solmuun ja ai että on hyvä olla. Naurattaa ja vähän myös surettaa katsella ja kuunnella lapsiperheiden surkeaa elämää, mutta itsepähän ovat tiensä valinneet. Itsellä suurimmat huolet on että miten taata itselle mahdollisimman mukava elintaso jossain palmun alla sitten kun joskus ~50v jää pois työelämästä. Toki nytkin jää reilusti aikaa nauttia elämästä ja tehdä vapaa-ajallaan mitä haluaa, vaikka viettää aikaa omalla, velattomalla kesäasunnolla. Olisi nekin rahat voinut laittaa irma-petterin vaippoihin ja harrastuksiin, olisi varmasti ollut paljon palkitsevampaa. Eikun... Kaiken kaikkiaan velana eläminen on ihanaa, onneksi tajusin sen jo 15 vuotiaana!
Minulla on sinun kaltaisesi täti: vela, rempsakka ja tomera, ja iät ja ajat mussuttanut samanlaisia sinisilmäisiä lapsettoman höpinöitä niinkuin sinäkin. Vaan mites kävikään. Nyt vanhana ja yksinäisenä jatkuvasti sisarustensa lasten kimpussa että "tulkaa käymään" ja "kiva olisi kun kävisi joku välillä katsomassa." Kerron sinulle salaisuuden, joka ei sinullekaan avaudu vasta kun sitten, kun jotain oikeasti hirveää tapahtuu; murtuu lonkka, tulee aivoinfarkti, joutuu vuodepotilaaksi, eikä enää mennäkään ja koetakaan koko rahan edestä. Siinä vaiheessa sitä tajuaa millä tässä elämässä oikeasti on merkitystä. Ei rahalla, ei petikumppaneiden määrällä, ei designer-vaatteilla ja hienoilla taloilla tai satojen tonnien autoilla. Pelkästään sillä, että on rakastanut ehdottomasti, ja on saanut saman rakkauden takaisin. Se on todellakin oma valintasi teetkö lapsia vai et, kaikki meistä eivät todellakaan sovellu vanhemmiksi. Tuo on sinulle varmaankin 5/5 ratkaisu, sillä lapsi ansaitsee vanhemman joka välittää muustakin kuin pelkästään omasta mukavuudestaan. Älä kuitenkaan luule tietäväsi lapsiperheiden elämästä yhtään mitään pelkän pintaraapaisun perusteella - meistä kukaan ei antaisi sitä rakkautta pois mikä on meille annettu, oli ajoittain kuinka rankkaa hyvänsä. <3
P.s. et muuten kuulosta yhtään 35-vuotiaalta, vaan enemmänkin parikymppiseltä. Sattumaako..?
t. 34-vuotias 2 lapsen äiti <3 <3
Minäkään en muuten tunnista tuosta uhoamisesta yli 35-vuotiaalle oletettavaa ajatusmaailmaa; siksi tähän on sinällään turha vastata. Mutta asiaan: olen myös yleisesti sitä mieltä, että ulkopuolelta katsoen ei juuri kukaan lapseton tiedä, mitä "lapsellisen" elämä on (ellei ole kattavasti jostain syystä hoitanut vaikka sisaruksiaan). Ja ehdottoman hyvä, että jokainen saa nykyään päättää mitä haluaa. Painotan vain, että pelkkien kauhukuvien pohjalta ei kannata jättää lapsia hankkimatta : asia on paljon laajempi kuin "kaikki rahat menee, omaa aikaa ei ole, en saa lukea kirjoja rauhassa, en voi matkustaa ja harrastaa..." Vastapainona myös saa aika paljon, enkä itsekään tajunnut mitä kaikkea "menettää" vs. "saa"; en kertakaikkiaan osannut kuvitella.
Enkä luottaisi täydellä varmuudessa ystävien loputtomaan auttamishaluun /-osaamiseen vanhuuden edessä. Kun pitkät krooniset sairaudet vaivaavat/joudut jäämään omaan kotiisi vaikka liikuntakyvyn loppuessa, niin eiköhän useat ystävät harvenna käytejään. Olen itse luottavainen, että lapseni käyvät tervehtimässä silloin tällöin kun itse dementoidun tai olen katkaissut lonkkani. Silti en oleta päivääkään, että lapseni minua hoitaisivat, en ole "tehnyt" heitä sitä varten.
Itse en osaa kuvitella, että saisin lisääntymisestä mitään, mikä korvaisi nykyisen elämäni menetyksen.
Sehän se on. Lapseton ei tule ikinä tietämään mitä menettää, koska sitä rakkautta ei osaa kuvitella etukäteen. Muistan kun olin vielä itse parikymppinen ja lapseton, ja maailmankuvassani lapset ja varsinkin heidän höpsähtäneet vanhempansa olivat jotenkin kaukainen ja vastenmielinen ajatus. Koska yksikään niistä lapsista, oli kuinka läheinen hyvänsä, ei ollut se oma lapsi. En pystynyt kuvittelemaan miltä vastasyntyneen iho tuntuu omaa ihoa vasten, miltä tuntuu nuuskutella toisen päätä ja tuntea niin syvää rakkautta että pelottaa. Sitä miten sydän on huolesta syrjällään joka hetki kun lapsi ei ole näkyvissä, koska maailmassa on pahuutta ja pahoja ihmisiä, jotka ovat valmiita satuttamaan tuota rakasta, joka ei ole tehnyt kenellekään ikinä mitään pahaa. Voi olla että olen aivopesty, että raskaushormonit ovat tehneet jonkinasteisen kemiallisen lobotomian, mutta olen eri ihminen kuin olin ennen vanhemmuutta. En ennen lasten saamista ikinä pistänyt ketään muuta itseni edelle samalla tavalla, samalla halukkuudella. Nykyään oma ruoka saa odottaa vaikka joka päivä kunnes lapsi on saanut oman ruokansa naamansa eteen, omat vanhat vaatteet saa kelvata koska on tärkeämpää että lapsella on siistit vaatteet joista ei kukaan käy häntä kiusaamaan, ja on tärkeämpää että lapsella on kavereita jotka uskaltaa käydä kylässä kuin se että meille ei saa tulla kun ei ole juuri siivottu. Tiedätkö lapseton ihminen, miltä tuntuu olla valmis kuolemaan ja tappamaan toisen puolesta silmän räpäyksessä asiaa miettimättä? Kaikki tämä sen takia, että rakastan niin paljon, kuin yksi sydän voi rakastaa. Ja koska maailma, jossa minun lapsiani ei enää ole, ei ole maailma jossa haluaisin elää.
Lapsettomuus on hyvä valinta jos tuntee itsensä tarpeeksi hyvin, että tietää ettei jaksa eikä pysty antamaan itsestään kenellekään. Luoja tietää että toisia Eerikoita ei tämä maailma tarvitse. Mutta olen surullinen niiden ihmisten puolesta, ketkä eivät ikinä koe ehdotonta rakkautta, ja jopa väittävät vihaavansa lapsia. Mitä pahaa yksikään lapsi on tehnyt ansaitakseen niin ylimielistä asennoitumista, varsinkaan jos ei ole edes kokemusta lapsista samaa asuintaloa lukuunottamatta? Tässä on ehkä juuri se ydin, se opetus minkä lapsen saaminen antaa. Tajuaa, miten hauraita, puhtaita ja viattomia lapset ovat, kun sen kehityksen näkee ihan pienestä pitäen. Tajuaa sen miten lapsi voi sanoa tai tehdä jotain ihan todella ärsyttävää tai epäloogista, ihan vain koska ei tiedä paremmasta mitään.
Toivon joskus että ihmiset vähän miettisivät jatkuvan vihaamisen ja raivoamisen sijasta, eikö tänne mahdu molemmat, lapset sekä lapsettomat aikuiset.
Mitä se nyt sit on mitä minä lapsettomana menetän? Sitä ei kukaan ole koskaan osannut sanoa. Se on vaan jotain myyttistä, jota kukaan ei osaa kertoa. "Jäät niin paljosta paitsi". Mistä?
Itse olisin ihan valmis kuolemaan mieheni tai muiden läheisteni puolesta. En edes ajattelisi kahta kertaa. Ehkä sinun oli mahdoton rakastaa muita kuin omia geenejäsi niin paljon. Moni lisääntynyt tuntuu kuvaileman sitä menetystä vähän tuohon tapaan. Käytännössähän tuossa vaan oma ego saa jatkeen, jota jaksaa rakastaa itsensä lisäksi. Surullista, että sinä et osannut antaa itsestäsi mitään kenellekään muulle kuin omalle lisääntymistuotoksellesi.
Ja lapsen ehdoton rakkaus... No joo. Lapsi rakastaa huonompaakin vanhempaa koska se nyt on aika sisäänkoodattu.
Niin. Tuon asian selittäminen hyväntahtoisestikin uppiniskaiselle pikkumyy velalle on kuin iskisi päätä karjalan mäntyyn. Väännän tämän kuitenkin rautalangasta: itse en halunnut koskaan olla äiti, vihasin vauva-aikoja ja myönnän että äitiyteen liittyy todella paljon raskaita aikoja. Silti lapset ovat parasta mitä olen koskaan tehnyt. Egolla ei ole hyvän vanhemmuuden kanssa mitään tekemistä, ja nuo nyt on tuollaisia juuri edellämainittuja lapsettoman naiiveja höpötyksiä. Mitä te velat täällä edes rageatte? Jos olette tyytyväisiä eikä nipistä mistään sisältä moinen päätös niin miksi tulla tänne toisenlaista elämänvalintaa haukkumaan? Ehkä oikeasti asia on tosi kipeä jollain tavalla ja pitää pönkittää itseään koska tietää itsekin olevansa asioista koko loppuelämänsä kujalla. Niinkuin joku muu fiksusti sanoikin, velat valitsevat omien geeniensä jatkosta leikkaamisen, ja näiden lukemieni juttujen perusteella se on hiton hyvä asia. Ihme pentuja.
Koska tämäkin kommentti oli todella vanhemmuuden erityisesti kypsyttämä. Not.
Ihmisiä ne vanhemmatkin on. Metsä vastaa niinkuin sinne huutaa.
Älä valehtele, törkeämpää kieltä täällä nuo lapsia tehneet ovat käyttäneet, aivan ala-arvoista haukkumista ja toivottu kaikkea pahaa lapsettomille.
No tämäpä. Tuokin kyseinen mamma piti kuitenkin lapsettomia niin paskoina ja epäonnistuneina ihmisinä, että hyvä vaan että eivät lisäänny. Omasta mielestäni aika törkeästi sanottu ja samalla kuitenkin korostetaan omaa kypsyyttä.
Oletteko te edes lukeneet noita vapaaehtoisesti lapsettomien kommentteja täällä? Taitaa olla joku suodatin päällä kun näkee keskustelusta vain yhden puolen törkeänä. Omasta kypsyydestäni en ole maininnut sanallakaan, tiedän vain sen että minulla on kokemus molemmista maailmoista ja heillä jotka perhe-elämän ankeudesta ja kurjuudesta täällä ilkkuvat ei sitä kokemusta sitten löydykään. Mutta urputtakaa niin paljon kuin haluatte.
Ja sen takana kyllä seison että lapsiperhe-elämää vihaavien nihilististen hedonistien ei pidäkään lisääntyä, ja se on suomeksi sanottuna h-vetin hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko kaikki ihmiset kautta aikojen erityisesti halunneet lapsia. Ennen lapsia tuli ihan muista haluista kun ehkäisyä ei ollut, tuskin siinä vuosia vatuloitiin että halutaanko me lapsia vai ei. Kuitenkin nykyään katsotaan kieroon sitäkin jos joku ei käytä ehkäisyä esim uskonnollisista syistä ja lapsia tulee kuin liukuhihnalta.
Vierailija kirjoitti:
Ja sen takana kyllä seison että lapsiperhe-elämää vihaavien nihilististen hedonistien ei pidäkään lisääntyä, ja se on suomeksi sanottuna h-vetin hyvä.
Saisiko vielä perustelun sille miksi lisääntymätön on tässä se nihilistinen hedonisti, eikä se lisääntyvä? Lapset hankitaan aina itsekkäistä syistä ja lisääntyvä hankkii puolisonkin ehdollisella rakkaudella: tuota minulle jotain lisää, itsenäsi ja pelkästään et nimittäin minulle riitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja sen takana kyllä seison että lapsiperhe-elämää vihaavien nihilististen hedonistien ei pidäkään lisääntyä, ja se on suomeksi sanottuna h-vetin hyvä.
Kyllä on taas hienoja sanoja opittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sen takana kyllä seison että lapsiperhe-elämää vihaavien nihilististen hedonistien ei pidäkään lisääntyä, ja se on suomeksi sanottuna h-vetin hyvä.
Saisiko vielä perustelun sille miksi lisääntymätön on tässä se nihilistinen hedonisti, eikä se lisääntyvä? Lapset hankitaan aina itsekkäistä syistä ja lisääntyvä hankkii puolisonkin ehdollisella rakkaudella: tuota minulle jotain lisää, itsenäsi ja pelkästään et nimittäin minulle riitä.
Kuinka yhdessä lauseessa voi olla noin paljon pelkkää olettamista? Viittasin hedonisteilla eräisiin aikaisempiin palstalle kirjoittaneisiin jotka pistävät rahan saamisen, oman ajan ja mukavuuden kaiken edelle. Mitä se on jos ei hedonismia. Ja tällaiset ihmiset luonnollisesti saavatkin pitää elämäntyylinsä, se ei ole minulta pois. Lapsiperhe-elämää elävien ylimielinen sääliminen ja nenänvartta pitkin katsominen, ja samaan aikaan sen väittäminen että tietää edes kyseisen elämäntyylin hyvistä ja huonoista puolista mitään on jokseenkin ärsyttävää. Mutta turhaa tämä koko keskustelu on, putkinäkö eräillä päällä. Onko sinulla lapsia? Koska jos on, ihmettelen koko tuota ajatusmaailmaa että lapsen saamisessa olisi jotain itsekästä, eikö tämä maa tarvitse suomalaisia enää? Eikö perinteisillä perhe-arvoilla ole enää mitään merkitystä? Itse sain lapsia (en hankkinut, niitä ei hankita vaan saadaan) rakkaudesta puolisooni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sen takana kyllä seison että lapsiperhe-elämää vihaavien nihilististen hedonistien ei pidäkään lisääntyä, ja se on suomeksi sanottuna h-vetin hyvä.
Kyllä on taas hienoja sanoja opittu.
Kiitos vaan. Nyt osaat sinäkin, ole hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sen takana kyllä seison että lapsiperhe-elämää vihaavien nihilististen hedonistien ei pidäkään lisääntyä, ja se on suomeksi sanottuna h-vetin hyvä.
Saisiko vielä perustelun sille miksi lisääntymätön on tässä se nihilistinen hedonisti, eikä se lisääntyvä? Lapset hankitaan aina itsekkäistä syistä ja lisääntyvä hankkii puolisonkin ehdollisella rakkaudella: tuota minulle jotain lisää, itsenäsi ja pelkästään et nimittäin minulle riitä.
Kuinka yhdessä lauseessa voi olla noin paljon pelkkää olettamista? Viittasin hedonisteilla eräisiin aikaisempiin palstalle kirjoittaneisiin jotka pistävät rahan saamisen, oman ajan ja mukavuuden kaiken edelle. Mitä se on jos ei hedonismia. Ja tällaiset ihmiset luonnollisesti saavatkin pitää elämäntyylinsä, se ei ole minulta pois. Lapsiperhe-elämää elävien ylimielinen sääliminen ja nenänvartta pitkin katsominen, ja samaan aikaan sen väittäminen että tietää edes kyseisen elämäntyylin hyvistä ja huonoista puolista mitään on jokseenkin ärsyttävää. Mutta turhaa tämä koko keskustelu on, putkinäkö eräillä päällä. Onko sinulla lapsia? Koska jos on, ihmettelen koko tuota ajatusmaailmaa että lapsen saamisessa olisi jotain itsekästä, eikö tämä maa tarvitse suomalaisia enää? Eikö perinteisillä perhe-arvoilla ole enää mitään merkitystä? Itse sain lapsia (en hankkinut, niitä ei hankita vaan saadaan) rakkaudesta puolisooni.
Putkinäkö on kyllä nimenomaan monilla lisääntyneillä. Nähdään se oma perhemalli nimenomaan ainoana ja parhaana. Ja kyllä lapsia hankitaan, tai ainakin suurin osa niitä vaan hankkii. Se on normi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sen takana kyllä seison että lapsiperhe-elämää vihaavien nihilististen hedonistien ei pidäkään lisääntyä, ja se on suomeksi sanottuna h-vetin hyvä.
Saisiko vielä perustelun sille miksi lisääntymätön on tässä se nihilistinen hedonisti, eikä se lisääntyvä? Lapset hankitaan aina itsekkäistä syistä ja lisääntyvä hankkii puolisonkin ehdollisella rakkaudella: tuota minulle jotain lisää, itsenäsi ja pelkästään et nimittäin minulle riitä.
Kuinka yhdessä lauseessa voi olla noin paljon pelkkää olettamista? Viittasin hedonisteilla eräisiin aikaisempiin palstalle kirjoittaneisiin jotka pistävät rahan saamisen, oman ajan ja mukavuuden kaiken edelle. Mitä se on jos ei hedonismia. Ja tällaiset ihmiset luonnollisesti saavatkin pitää elämäntyylinsä, se ei ole minulta pois. Lapsiperhe-elämää elävien ylimielinen sääliminen ja nenänvartta pitkin katsominen, ja samaan aikaan sen väittäminen että tietää edes kyseisen elämäntyylin hyvistä ja huonoista puolista mitään on jokseenkin ärsyttävää. Mutta turhaa tämä koko keskustelu on, putkinäkö eräillä päällä. Onko sinulla lapsia? Koska jos on, ihmettelen koko tuota ajatusmaailmaa että lapsen saamisessa olisi jotain itsekästä, eikö tämä maa tarvitse suomalaisia enää? Eikö perinteisillä perhe-arvoilla ole enää mitään merkitystä? Itse sain lapsia (en hankkinut, niitä ei hankita vaan saadaan) rakkaudesta puolisooni.
Putkinäkö on kyllä nimenomaan monilla lisääntyneillä. Nähdään se oma perhemalli nimenomaan ainoana ja parhaana. Ja kyllä lapsia hankitaan, tai ainakin suurin osa niitä vaan hankkii. Se on normi.
No jos sinä kerran sanot niin, niin sillälaillahan sen pitää sitten olla. Ei morjesta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sen takana kyllä seison että lapsiperhe-elämää vihaavien nihilististen hedonistien ei pidäkään lisääntyä, ja se on suomeksi sanottuna h-vetin hyvä.
Saisiko vielä perustelun sille miksi lisääntymätön on tässä se nihilistinen hedonisti, eikä se lisääntyvä? Lapset hankitaan aina itsekkäistä syistä ja lisääntyvä hankkii puolisonkin ehdollisella rakkaudella: tuota minulle jotain lisää, itsenäsi ja pelkästään et nimittäin minulle riitä.
Varmaan siksi kun lasten kanssa elämä on raskasta työtä ja lapsettomuus on lomailua lapsiperheen elämään verrattuna. Lisäksi se taakka lapsista ei lopu niiden aikuistumiseen vaan jatkuu koko elämän ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sen takana kyllä seison että lapsiperhe-elämää vihaavien nihilististen hedonistien ei pidäkään lisääntyä, ja se on suomeksi sanottuna h-vetin hyvä.
Saisiko vielä perustelun sille miksi lisääntymätön on tässä se nihilistinen hedonisti, eikä se lisääntyvä? Lapset hankitaan aina itsekkäistä syistä ja lisääntyvä hankkii puolisonkin ehdollisella rakkaudella: tuota minulle jotain lisää, itsenäsi ja pelkästään et nimittäin minulle riitä.
Kuinka yhdessä lauseessa voi olla noin paljon pelkkää olettamista? Viittasin hedonisteilla eräisiin aikaisempiin palstalle kirjoittaneisiin jotka pistävät rahan saamisen, oman ajan ja mukavuuden kaiken edelle. Mitä se on jos ei hedonismia. Ja tällaiset ihmiset luonnollisesti saavatkin pitää elämäntyylinsä, se ei ole minulta pois. Lapsiperhe-elämää elävien ylimielinen sääliminen ja nenänvartta pitkin katsominen, ja samaan aikaan sen väittäminen että tietää edes kyseisen elämäntyylin hyvistä ja huonoista puolista mitään on jokseenkin ärsyttävää. Mutta turhaa tämä koko keskustelu on, putkinäkö eräillä päällä. Onko sinulla lapsia? Koska jos on, ihmettelen koko tuota ajatusmaailmaa että lapsen saamisessa olisi jotain itsekästä, eikö tämä maa tarvitse suomalaisia enää? Eikö perinteisillä perhe-arvoilla ole enää mitään merkitystä? Itse sain lapsia (en hankkinut, niitä ei hankita vaan saadaan) rakkaudesta puolisooni.
Putkinäkö on kyllä nimenomaan monilla lisääntyneillä. Nähdään se oma perhemalli nimenomaan ainoana ja parhaana. Ja kyllä lapsia hankitaan, tai ainakin suurin osa niitä vaan hankkii. Se on normi.
No ei kyllä ole, kysy keneltä vaan joka ei ole helpolla raskautunut. Niitä saadaan sitten kun saadaan, ja jos ei saa niin sille ei ukko jumalakaan mahda mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sen takana kyllä seison että lapsiperhe-elämää vihaavien nihilististen hedonistien ei pidäkään lisääntyä, ja se on suomeksi sanottuna h-vetin hyvä.
Saisiko vielä perustelun sille miksi lisääntymätön on tässä se nihilistinen hedonisti, eikä se lisääntyvä? Lapset hankitaan aina itsekkäistä syistä ja lisääntyvä hankkii puolisonkin ehdollisella rakkaudella: tuota minulle jotain lisää, itsenäsi ja pelkästään et nimittäin minulle riitä.
Kuinka yhdessä lauseessa voi olla noin paljon pelkkää olettamista? Viittasin hedonisteilla eräisiin aikaisempiin palstalle kirjoittaneisiin jotka pistävät rahan saamisen, oman ajan ja mukavuuden kaiken edelle. Mitä se on jos ei hedonismia. Ja tällaiset ihmiset luonnollisesti saavatkin pitää elämäntyylinsä, se ei ole minulta pois. Lapsiperhe-elämää elävien ylimielinen sääliminen ja nenänvartta pitkin katsominen, ja samaan aikaan sen väittäminen että tietää edes kyseisen elämäntyylin hyvistä ja huonoista puolista mitään on jokseenkin ärsyttävää. Mutta turhaa tämä koko keskustelu on, putkinäkö eräillä päällä. Onko sinulla lapsia? Koska jos on, ihmettelen koko tuota ajatusmaailmaa että lapsen saamisessa olisi jotain itsekästä, eikö tämä maa tarvitse suomalaisia enää? Eikö perinteisillä perhe-arvoilla ole enää mitään merkitystä? Itse sain lapsia (en hankkinut, niitä ei hankita vaan saadaan) rakkaudesta puolisooni.
Putkinäkö on kyllä nimenomaan monilla lisääntyneillä. Nähdään se oma perhemalli nimenomaan ainoana ja parhaana. Ja kyllä lapsia hankitaan, tai ainakin suurin osa niitä vaan hankkii. Se on normi.
No ei kyllä ole, kysy keneltä vaan joka ei ole helpolla raskautunut. Niitä saadaan sitten kun saadaan, ja jos ei saa niin sille ei ukko jumalakaan mahda mitään.
Kuten sanoin suurin osa niitä hankkii ihan vaan hankkimalla. Se, että siinä on jotain hankaluuksia on sitten poikkeus.
Vierailija kirjoitti:
Minun kohdallani ei-lapsia valinta johtuu varmaankin pitkälti pelosta. Oma lapsuuteni ei ollut mukavaa aikaa, eikä minulla ole ihania muistikuvia perhe-elämästä. Nyt 34vuotiaana, voin sanoa etten rakasta vanhempiani. Tapaan heitä kaksi kertaa vuodessa vain koska kuuluu. Elämä pienen lapsen kanssa voisikin olla mukavaa, lapsen pystyisi tekemään tyytyväiseksi ja onnelliseksi yksinkertaisilla asioilla. Mutta mitä sitten kun tulee teini-ikä ja lopulta aikuisuus..Minulla on 11vuotta nuorempi veli, tunteeni häntä kohtaan ovat aina olleet äidilliset ja voisin kuolla sen puolesta, että hän saisi elää onnellisena. Mutta hän on aikuinen ja tekee itse omat valintansa ja minä pystyn auttamaan vain niin vähän. Tällä hetkellä hän ei ole onnellinen ja se raastaa minua sydäntä myöten. Mitä jos näin tapahtuu myös omille lapsilleni, heistä ei tule onnellisia? Vaikka kuinka hyvin kasvattaisin ja rakastaisin, elämässä tapahtuu minusta ja lapsesta riippumattomia pahoja asioita...Ehkä olen nähnyt ihmisten julmuuttaa liikaa, enkä kestä ajatusta, että sellaista tapahtuisi myös omille lapsilleni.
Sydämen käypä tarina ja surettaa puolestasi...
Minulla on äiti, joka on ollut aika kamala koko ikäni, syyllistänyt, vähätellyt, ivannut, lukenut kaikki päiväkirjani ja kirjeeni, harrastanut viikkojen mykkäkouluja saadakseen perheen tekemään oman mielensä mukaisesti. Päätin nuorena että ikinä en lapsia tee ja jos teenkin, niiden on oltava sitten tyttöjä.
Mutta ajan myötä hoksasin, että minun ei tarvitse olla samanlainen äiti lapsilleni kuin äitini on ollut minulle. Ja nyt minulla on hieno mies ja kolme tytärtä, joiden kanssa lämpimät ja rakastavat välit.
Vierailija kirjoitti:
Onko kaikki ihmiset kautta aikojen erityisesti halunneet lapsia. Ennen lapsia tuli ihan muista haluista kun ehkäisyä ei ollut, tuskin siinä vuosia vatuloitiin että halutaanko me lapsia vai ei. Kuitenkin nykyään katsotaan kieroon sitäkin jos joku ei käytä ehkäisyä esim uskonnollisista syistä ja lapsia tulee kuin liukuhihnalta.
Tässäkin keksustelussa on näitä noussut esiin, että isovanhemmat ovat puhuneet, että eivät välttämättä olisi halunneet lapsia tai ainakaan kokonaista katrasta. Mutta kun tosiaan ehkäisyä ei ole ollut saatavilla ja seksi on silti ollut silloinkin kivaa niin niitä pellavapäitä on sitten vaan siunautunut yksi toisensa jälkeen. Onhan varmasti entisaikaankin voinut päättää, ettei halua lapsia, mutta se on sitten tarkoittanut selibaattia.
Ihmisiä ne vanhemmatkin on. Metsä vastaa niinkuin sinne huutaa.