Nykyisten nuorten aikuisten sukupolvi ei halua lapsia. Onko tässä kyse pelosta vai rohkeudesta?

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin lapsen, mutta yhteiskunta pakotti mut steriiliksi. Transsukupuolinen nuori aikuinen siis olen.

Missä lain mukaansinun itsemäärämis oikeutesi on? Suomen lakiin kuuluu itsemäärämis oikeus!

Vierailija kirjoitti:

Nyt jo pitää herätä viiden kuuden välillä että ehtii syödä, käyttää koirat ja pakkautua niin et on 7-8 töissä. Ei kyllä toimis jos vielä pitäisi ahtaa aamuun jotain lisää. Tai sit pitäisi nukkua jo joskus 21. En siis tarvitse lisää aikasyöppöjä arkeeni.

Koirissa ja lapsissa on vaan se ero, että kouluikäisenä lapset jo syövät, pukevat ja lähtevät kouluun itsenäisesti. Koirat eivät tule ikinä itse itseään ulkoiluttamaan ja hoitamaan. Ihan vihon viimeistä joutua säässä kuin säässä niitä ulkoiluttamaa kukonlaulun aikaan.

Kouluikäiset ja teinit ovat hauskaa keskusteluseuraa, kun sattuneesta syystä ovat kiinnostuneita monista samoista asioista kuin itse. Teiniltä oon oppinut uusia asioita historiasta, joka on meidän molempien intohimo. Koirien kanssa ei ikinä voi tällaisia kiinnostavia keskusteluja käydä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Suomessa ei ole varaa" on typerin tekosyy ikinä.

Ei se ainakaan minulle ole. Olen hyvin pienituloinen luovan työn tekijä, enkä koskaan yrittäjänä tiedä, onko varaa maksaa seuraavan kuun vuokra.

Jos tekisin lapsia, kaikki ylimääräinen raha kuluisi lapsiin sen sijaan että sen käyttäisi esimerkiksi matkusteluun.

Vakituisessa työsuhteessa diplomi-inssi voi valita sekä matkat että lapset. Minä en voi.

Jos tulot ovat riittävän hyvät, ei tarvitse valita. Minun tarvitsee,

Eihän tuossa ole raha se ongelma, sinä vain arvotat matkustelun elämässäsi tärkeämmäksi kuin lapset. Jos haluaisit lapsia, sinulla olisi niihin omien sanojesi mukaan rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt jo pitää herätä viiden kuuden välillä että ehtii syödä, käyttää koirat ja pakkautua niin et on 7-8 töissä. Ei kyllä toimis jos vielä pitäisi ahtaa aamuun jotain lisää. Tai sit pitäisi nukkua jo joskus 21. En siis tarvitse lisää aikasyöppöjä arkeeni.

Koirissa ja lapsissa on vaan se ero, että kouluikäisenä lapset jo syövät, pukevat ja lähtevät kouluun itsenäisesti. Koirat eivät tule ikinä itse itseään ulkoiluttamaan ja hoitamaan. Ihan vihon viimeistä joutua säässä kuin säässä niitä ulkoiluttamaa kukonlaulun aikaan.

Kouluikäiset ja teinit ovat hauskaa keskusteluseuraa, kun sattuneesta syystä ovat kiinnostuneita monista samoista asioista kuin itse. Teiniltä oon oppinut uusia asioita historiasta, joka on meidän molempien intohimo. Koirien kanssa ei ikinä voi tällaisia kiinnostavia keskusteluja käydä.

Minä taas nautin koirieni kanssa lenkkeilystä. Liikuntapiirakkaan hyviä annoksia. Maalla voi kyllä myös vaan avata oven ja antaa noiden tenuta keskenään. Parasta on tietysti kun koko porukkana painetaan vapaana metsässä tai jäällä. Koirat voi jättää kotiin jos tulee äkillinen meno, suihkussa saa käydä rauhassa, minä päätän milloin nukutaan, milloin herätään, mitä katsotaan telkkarista, milloin ulkoillaan, koirat eivät yleensä valvota öisin eivätkä roiku tisseissä, kuten ihmislapset. En ole riippuvainen kenenkään muun mielipiteestä vaan voin laatia aikataulut ja menot niin kuin minulle sopii. Koko elämäni. Se on parasta.

Harrastukset näiden kanssa on yhteisiä ja niitä laidasta lainkaan ja jatkuvasti voi kouluttautua syvemmälle eläinten käyttäytymisen kiemuroihin ja opiskella eläinten kouluttamista. Tiede tuo uutta luettavaa jatkuvasti ja tulokset ovat kiehtovia. Harrastuksissa tapaa jatkuvasti uusia kivoja ihmisiä.

Muut eläimet kuin ihminen ovat opettaneet minulle valtavasti. Lapset olisivat rajoittaneet harrastustani ja elämäntapaan valtavasti.

Jokainen tyylillään. Jollekin lapset tuo ilon ja sisällön elämään, minulle koirat, lampaat ja kanat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa vanhoista opiskelukavereistani mukavimmin näyttää pärjäävän pariskunta, joka teki lapsensa opintojen ohessa.

Sama havainto. Yhteen nuorena, naimisiin nuorena, lapset opiskeluaikana. Opinnot venyivät, mutta vapautta riitti.

Kun lapset menivät päiväkotiin, lapset alkoivat olla kouluiässä ja elämästä pystyi järjestämään aktiivista.

Järjettömintä on elää elämää ikään kuin nuorena varastoon ja kuvitella, että etukäteen eletty elämä kantaa raskaat ja tylsät pikkulapsivaiheet, jolloin ihminen on fyysisesti kovilla.

Lapset on tarkoitettu nuoruuteen, jolloin on voimia, joustava mieli ja elämä edessä. Turha lasten tekoa on venyttää vaiheeseen, jolloin elämä on ikään kuin valmista. Silloin se on todella vaikeaa esimerkiksi uran näkökulmasta.

Omasta lähipiiristä olen taasen havainnut, että ne jotka perusti oerheen 20-26-vuotiaana, ovat nyttemmin (40+ ikäisinä) eronneet. Osa elää nyt sitä "villiä nuoruuttaan", joka (lapsivapaa-) viikonloppu baarissa, juhlia riittää, viina virtaa ja seksikumppanit vaihtuu. Matkoille pitäisi päästä, ja lapsivapaata pitäisi olla niiiin paljon kuin mahdollista.

Nelikymppisenä tai neljänkympin hujakoilla ekaa kertaa vanhemmiksi tulleet ei taas kestä valvomisia, heidän on myös ollut verrattain vaikea sopeutua pikkulapsiarkeen, kun niin pitkään elivät sinkkuna/ lapsettomana pariskuntana.

Parhaiten tuntuu pyyhkivän niillä, jotka onnistuivat ajoittamaan lasten saannin ikävuosille 27-36-v. On jo jokin koulutus ja villit opiskelijavuodet alla, ehditty reissata maailmalla ja jonkinverran työkokemusta. Jaksavat vielä pikkulapsiarkea, ja itseasiassa nauttivat siitä täysillä kun ovat jo ehtineet nähdä ja tehdä, osa jopa todeta ettei se uralla eteneminen niin ihmeellustä ole. Keskittyvöt perheeseen.

Itse kuulun näihin katjeriin ja väsyneisiin mammoihin, tulin äidiksi nelikymppisenä ekan kerran.... :D

Emme halua hankkia lapsia, ennen kuin pystymme huolehtimaan kunnolla ensin edes itsestämme (molemmilla vaikea masennus, sekä lisäksi työttömiä siitä syystä). Voi olla, että hedelmällinen aika menee tässä vuosien aikana lopulta ohi, mutta olen toistaiseksi sitä mieltä, että adoptointi ei ole huono vaihtoehto, jos sopiva aika tulee vasta myöhemmillä vuosilla.

Turha ottaa tähän kylkeen mitään otusta tässä vaiheessa, oma pelkoni on että siitä ekstrakuormituksesta päätyisin pahimmillaan itsemurhaan, ja sepä olisi mitä mahtavin tilanne sille lapsellekin.

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuossa ole raha se ongelma, sinä vain arvotat matkustelun elämässäsi tärkeämmäksi kuin lapset. Jos haluaisit lapsia, sinulla olisi niihin omien sanojesi mukaan rahaa.

Moni kuitenkin jättäisi lapset tekemättä, jos rahaa olisi vain lapsiin.

Nykyihmisille elämänsisällöksi ei kelpaa enää pelkät lapset. He tahtovat myös sen lapin lasketteluloman. Säästeliäällä pienituloisella siihen on varaa ilman lapsia, mutta lasten kanssa ei ole.

Pieni kerrostaloasunto, niukka elämä, julkinen liikenne pitkine työmatkoineen ja lapset

vastaan

suuri omakotitalo, hyvä auto lyhyine työmatkoineen, muutama loma vuodessa ja lapset.

Nämä ihmiset ovat hyvin erilaisissa valintatilanteissa. Pienituloisuus ei ole tekosyy. Se on todellinen syy, koska lasten hankkiminen pienituloisuuden päälle vaatisi monesta luopumista. Hyvätuloisen ei tarvitse luopua.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen omistaminen on ihan hiton kallista, miehenä sen tekeminen ei ole helppoa ja sit tulee ero ja nainen vie lapsen mennessä ja sitten se vasta kalliiksi käykin.

Jos maksat lapsesi kulut parisuhteessa ollessasi puoliksi kumppanisi kanssa, se on paljon, paljon kalliimpaa, kuin se, että eroat ja selviät parilla satasella. Lapsen kasvattaminen on kallista, kuten sanoitkin, mutta etäisänä selviät vähällä ja se lähivanhempi maksaa viulut. Hän tarvitsee isomman asunnon=isot asumiskulut. Hän ostaa jatkuvasti uusia kenkiä/vaatteita, kun edelliset jääneet pieniksi. Hän maksaa harrastukset, jos niitä on, ruuat joka päivä ,  hygieniatuotteet tuplana, kun lapsikin niitä tarvitsee ja pesee pyykkiä usein. kone kuluu ja särkyy ja uusi on saatava jne. 

Sinä vain pulitat siististi satasen pari kuussa ja se on siinä. Aikaakaan ei tarvitse lapseen uhrata, jos et halua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa vanhoista opiskelukavereistani mukavimmin näyttää pärjäävän pariskunta, joka teki lapsensa opintojen ohessa.

Sama havainto. Yhteen nuorena, naimisiin nuorena, lapset opiskeluaikana. Opinnot venyivät, mutta vapautta riitti.

Kun lapset menivät päiväkotiin, lapset alkoivat olla kouluiässä ja elämästä pystyi järjestämään aktiivista.

Järjettömintä on elää elämää ikään kuin nuorena varastoon ja kuvitella, että etukäteen eletty elämä kantaa raskaat ja tylsät pikkulapsivaiheet, jolloin ihminen on fyysisesti kovilla.

Lapset on tarkoitettu nuoruuteen, jolloin on voimia, joustava mieli ja elämä edessä. Turha lasten tekoa on venyttää vaiheeseen, jolloin elämä on ikään kuin valmista. Silloin se on todella vaikeaa esimerkiksi uran näkökulmasta.

Omasta lähipiiristä olen taasen havainnut, että ne jotka perusti oerheen 20-26-vuotiaana, ovat nyttemmin (40+ ikäisinä) eronneet. Osa elää nyt sitä "villiä nuoruuttaan", joka (lapsivapaa-) viikonloppu baarissa, juhlia riittää, viina virtaa ja seksikumppanit vaihtuu. Matkoille pitäisi päästä, ja lapsivapaata pitäisi olla niiiin paljon kuin mahdollista.

Nelikymppisenä tai neljänkympin hujakoilla ekaa kertaa vanhemmiksi tulleet ei taas kestä valvomisia, heidän on myös ollut verrattain vaikea sopeutua pikkulapsiarkeen, kun niin pitkään elivät sinkkuna/ lapsettomana pariskuntana.

Parhaiten tuntuu pyyhkivän niillä, jotka onnistuivat ajoittamaan lasten saannin ikävuosille 27-36-v. On jo jokin koulutus ja villit opiskelijavuodet alla, ehditty reissata maailmalla ja jonkinverran työkokemusta. Jaksavat vielä pikkulapsiarkea, ja itseasiassa nauttivat siitä täysillä kun ovat jo ehtineet nähdä ja tehdä, osa jopa todeta ettei se uralla eteneminen niin ihmeellustä ole. Keskittyvöt perheeseen.

Itse kuulun näihin katjeriin ja väsyneisiin mammoihin, tulin äidiksi nelikymppisenä ekan kerran.... :D

Eikös noista ensimmäinen vaihtoehto ole se paras. Nuorena jaksaa lapsiarkea ja nelikymppisenä lapset jo lähteneet omilleen niin ehtii nauttia vielä vapaudesta ennen terveyden menetystä. Rahaakin baareihin ja matkusteluun enemmän kuin nuoruudessa. Ehtii nähdä myös lapsenlapsia ennen kuin on toinen jalka haudassa.

Itse haluaisin kun löytyisi sellainen kumppani jonka kanssa oikeasti synkkaa ja pystyy olemaan koko ajan. Ja jos kumppani itse haluaa sitä. 

Hyvä kun eivät hanki. Tekisivät kuitenkin kaikkensa turmellakseen lapsensa.

Hankkikaa tekin elämä

Ei pelkoa eikä rohkeutta, vaan nykyään sosiaalinen kulttuuri on kertakäyttöinen, joten ei löydy kumppania joka haluaisi lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä on rajallinen eikä koko aikaa kannata käyttää pelkkään työntekoon tai bailaamiseen.

Tää oon niin pirun herttaista että tuossa kuvitellaan olevan lapsettoman elämän sisältö. Minulle tärkeintä on harrastukset ja vapaaehtoistyöt ja niiden parissa ajattelin vanheta.

Se on tää klassinen, että kun vanhemmiksi tulleista suurin osa on itse bailannut nuorena, niin oletus on, että me lapsettomatkin bailataan vaan. Väärin. Minä en ole bailannut, ryypännyt, rellestänyt, sekoillut, kokeillut rajojani jne. edes teininä saati nyt keski-iässä. Eri teini-minän ja nykyminän elämässä on vain se, että nyt mulla on varaa ostaa ne haluamani kirjat ja sarjikset omaksi sen sijaan, että lainaan ne kirjastosta, pääsen ihan yksikseni matkustamaan museoihin ja voin valita majoitukseni vapaasti, minulla on varaa ostaa hyvät harrastusvälineet ilman, että pitää tyytyä siihen halvimpaan tai kirppiskamaan.

Edelleen elämäni on yhtä raisua kuin nuorena eli taidetta tehden, lukien ja kirjoittaen kotona. Joskus villiinnyn tilaamaan pitsan ja pelaamaan pleikkarilla koko viikonlopun.

Jätän suosiolla kaikki työpaikkojen virkistyspäivät ja pikkujoulut välistä, kun ne ovat aina - ihan sama mikä työpaikka - sitä, että perheelliset pääsevät nyt yhdeksi illaksi ryyppäämään.

Ei kiitos.

N40

Ymmärrän hyvin sen jos ei oo löytynyt parisuhdetta, taloustilanne on epävarma, on vakavia perinnöllisia sairauksia, tai jos ei koe itseään sopivaksi vanhemmaksi. Ymmärrän myös sen jos haluaa panostaa itselle tärkeään asiaan, eikä koe et olis aikaa perheelle. Mut esim mun lähipiirissä on kolme (!) 35-40-vuotiasta naimisissa olevaa pariskuntaa, olleet pitkään yhdessä, akateemisesti koulutettuja ja vakituisissa hyväpalkkaisissa duuneissa. Eivät vain halua lapsia, koska elämä sujuu näinkin mukavasti. Ovat opiskelleet pitkään ja nyt on kuulema halu keskittyä vain töihin ja omaan aikaan. Käyvät töissä, harrastavat ja matkustelevat.  Jokainen tietty tekee itse elämänsä valinnat, mut joskus mietin, et mitä jos alkaa myöhemmin kaduttaa ettei tullut hankittua lapsia---?  Lisäks kuulemma nähneet kavereiden lapsiperhearkea riitttävästi, ei kiinnosta samanlainen perhe-elämä, näyttää järkyttävän haasteellisesta. 

^Harvaa asiaa kannattaa tehdä vain siksi ettei sen tekemättömyys myöhemmin kaduttaisi. Varsinkaan elävää ihmisolentoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa vanhoista opiskelukavereistani mukavimmin näyttää pärjäävän pariskunta, joka teki lapsensa opintojen ohessa.

Sama havainto. Yhteen nuorena, naimisiin nuorena, lapset opiskeluaikana. Opinnot venyivät, mutta vapautta riitti.

Kun lapset menivät päiväkotiin, lapset alkoivat olla kouluiässä ja elämästä pystyi järjestämään aktiivista.

Järjettömintä on elää elämää ikään kuin nuorena varastoon ja kuvitella, että etukäteen eletty elämä kantaa raskaat ja tylsät pikkulapsivaiheet, jolloin ihminen on fyysisesti kovilla.

Lapset on tarkoitettu nuoruuteen, jolloin on voimia, joustava mieli ja elämä edessä. Turha lasten tekoa on venyttää vaiheeseen, jolloin elämä on ikään kuin valmista. Silloin se on todella vaikeaa esimerkiksi uran näkökulmasta.

Tuossa on hyvin monta sattumaa, mutta puhut ikään kuin kyse olisi valinnasta. Vaatii usein että kaikki sattuu jo nuorena "kohdalleen": tapaa sopivan kumppanin, saa sen opiskelupaikan, vaatii usein myös tukiverkostoja tai taloudellista turvaa, ettei asuta missään soluasunnossa jne. Opiskelijat kun eivät saa toimeentulotukeakaan. Lapsen kanssa kun on hankalampi sekä opiskella, että käydä töissä, vaikka muuten tämä juuri ja juuri onnistuu.

Työkaveri vitkutteli lapsen tekoa yli nelikymppiseksi, sit yhtäkkiä halusikin lapsen huomattavasti vanhemman miehensä kanssa. Hormonihoidoilla onnistui. Nyt kahden villin alakouluikäisen vanhempia, niin ovat kuulemma ihan poikki työn ja perheen yhdistämiseen. Onneks mies pääsee kohta eläkkeelle. Eivät kadu pätkääkään lasten tekoa, lapset parasta elämässä, mut sitä katuvat etteivät tehneet lapsia nuorempina. 

Marmeladiini kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No itselläni on Aspergerin syndrooma ja kauhistuttaa ajatus, että pitäisi jatkuvasti elää lapsen/lasten ehdoilla. Plus vielä aistiyliherkkyydet.

Ja kun nämä nepsyjutut usein periytyvät... Jos olisin tiennyt omista nepsyhaasteistani ja ylipäänsä nepsyhaasteista 20 vuotta sitten, olisi ehkä omat lapseni jääneet hankkimatta. En tiedä. En tiennyt mikä itseäni vaivasi ja mitä kaikkea oman lapsuuden perheeni jäsenillä oli. Yksi lapsistani on haastava erityislapsi, muilla menee erittäin neurotyypillisesti eli yhteiskunnan normien mukaan. Tämä perhe-elämä on ollut erittäin raskasta. Koko perheelle. Suuri osa erityislasten vanhemmista eroaa. Ei kauhean helppo yhdistelmä. Perhe-elämästä ei koskaan tiedä millaista se tulee olemaan. Ovatko lapsesi ns. helppoja vai onko heillä haasteita, sairauksia tai ominaispiirteitä, mitkä tuovat lisää haasteita.

Juuri tästä syystä en hankkinut lapsia. Eikä mielestäni pitäisikään, jos tietää siirtävänsä eteenpäin perinnöllisiä sairauksia tai vakavia mt-ongelmia. Alkoholismigeenin kanssakin on vähän niin ja näin. Suurinta vastuullisuutta on päättää, että ei halua siirtää näitä lapselleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvätuloisen ei tarvitse luopua.

Täs on ollu hyvää keskustelua ja hienoa et näist asioist puhutaan avoimesti mut monikaan ei varmaa ymmärrä sitä et kun sä saat lapsen tai saatika useampia niin sä luovut käytännössä kaikesta jo muutenkin, matkat on ihan perseestä lasten kanssa, harrastuksia on joku neljä eri lajia mitä voi tehdä 21-04 aikana kun lapset nukkuu ja toinen vahtii. Jos nyt kerran kuussa käy baarissa tai ravintolassa ystävien kanssa (ihan turha haaveilla sen puolison kanssa) niin ei sielläkään tarvi montaa kaljaa ottaa kun alkaa väsyttää niin kovasti et pakko mennä nukkumaan. Oon kuullu joo huhuja et helpottaa ku lapset menee kouluun, kolmas lapsi nyt vuoden et semmonen 13 vuoden kakku näistä helposti tulee.

Ja sama se kun on tälle tielle lähetty, mut tietäkäå nyt se et se on pahimmillaan ja usein ihan 100% työleiriä se elämä sen jälkeen, asia on toki hyvå ja tärkeä, ainakin itselle, mut kyllä mä koen olevani lähinnä vanki tässä elämässä. Kaikki ei koe näin, mut en mäkään uskonut et en sopis vanhemmaksi.