Lue keskustelun säännöt.
Nykyisten nuorten aikuisten sukupolvi ei halua lapsia. Onko tässä kyse pelosta vai rohkeudesta?
Joidenkin mielestä nuoret aikuiset pelkäävät lapsiperhe-elämää, epämukavuutta, vaivannäköä ja kaikenlaisia epärealistisia kauhukuvia.
Toisten mielestä nuoret aikuiset ovat aikaisempia ikäluokkia rohkeampia tekemään elämästä itsensä näköistä.
Mitä mieltä sinä olet?
Kommentit (1869)
Vierailija kirjoitti:
Älykkyydestä ja rohkeudesta. Ihmiset eivät halua haaskata hukkaan sitä elämää, jonka ovat lahjaksi saaneet. Sitähän lasten saaminen on, siinä menettää oman elämänsä. Mieluummin elää itselleen ja riemuitsee jokaisesta päivästä. Sen sijaan, että surisi joka päivä epämielekästä elämää, joka ei enää ole omaa.
Sellaiset katkerat tilitykset sieltä. :D
Miksi kuvittelet lasten olevan jollakin tavalla pois vanhempien elämästä? Ehkä oma elämäsi on niin köyhää ja negatiivista, että et pysty mahduttamaan siihen rakkautta ja huolenpitoa omaa perheenjäsentä kohtaan.
Omalla kohdalla lapsi on parhaimmillaan tuonut lisää rakkautta ja hellyyttä elämääni. Muuten elän ihan samaa elämää kuin ennen lasta.
Inhoan verrata lapsia eläimiin, esim. siksi koska lapsista kasvaa jonakin päivänä itsenäisiä aikuisia, mutta sanoisitko jollekin koirahullulle, että ”tuon piskin pitäminen on elämäsi haaskausta!” ? Sanoisitko omaa puolisoaan omaishoitavalle ihmiselle, että ”nyt elämäsi on pilalla, kun joudut huolehtimaan toisesta.”?
Elämä jossa on enemmän rakkautta ei ole koskaan haaskausta. Jokainen voi vapaasti valita rakkauden kohteen, sen ei ole pakko olla oma lapsi, mutta et voi koskaan mennä sanomaan toiselle, että hänen valitsemansa rakkauden kohde olisi häneltä jollakin tavalla pois.
Ja btw, lapsettomuus siitä syystä, että pelkää oman elämän olevan pilalla sen myötä, ON pelkoa, ei rohkeutta tai älykkyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen vanhaa ei opiskeltu kolmekymppiseksi asti jotain turhaa alaa, jolta ei varmasti työllisty koskaan. "Mutta kun se ala kiinnosti itseä"
Monen työelämä alkoi ennen jo alaikäisenä. Nykyään jos ole elämäsi alussaa vasta lähelle komikymppisenä, niin ei ole ihme ettei aika riitä enää lapsen tekoon kun ikäkin alkaa jo tulla vastaan.
Ompa monella vaikean kuuloista elämää. Itse sain lapsen 21-vuotiaana ja ihan normaalisti miehen kanssa töitä tehdään. Kotona olin siihen asti kun lapsi täytti 1v 3kk ja jatkoin työelämää. Omistuskämppäkin löytyy. Mitä järkeä haahuilla ja opiskella vuositolkulla?
Vierailija kirjoitti:
Vanha juttu, 2017, mutta sanon etei ole kyse rohkeudesta tai pelkäämisestä vaan siitä että nuoria ei vaan kiinnosta hoitaa lapsia.
Ei tämä juttu kuitenkaan ole vanhentunut. Mitään syytä ei ole hankkia lapsia, kaikki on turhan epävarmaa ja ihmiskunta ei osoita mitään älykkyyden merkkejä vaikka syytä olisi. Ehkä ennen ajateltiin että ollaan jotain velkaa ja hankitaan lapsia velvollisuuden tunnosta tai imagon takia kun se on normaalia ja muutkin niin tekee. Pohjimmiltaan ihmisiä on ihan vtusti liikaa jo täällä ja jokainen kuluttaa ihan liikaa tätä planeettaa. Itse olen jo niin vanha etten enää lisäänny mutta syyt on aina olleet samat valintojeni pohjalla, etten aiheuta enempää haittaa ympäristölle kuin on pakko.
Kyse on yksinkertaisesti siitä, että jokainen tavallisen näköinen, pulska, amiksen käynyt "perusmuijakin" vaatii jotain supermiestä: kelpaavia miehiä ovat mm. ammattiurheilija, kirurgi, bodari, toimitusjohtaja, professori, ammattisukeltaja, lentokapteeni, jne jne.
Kelpaavia miehiä eivät ole: tavalliset jäpikät ilman glamouria.
Tämä on suurin syy siihen, miksi vauvoja ei synny. Naiset eivät hyväksy parisuhdetta niiden miesten kanssa, joita heille olisi tarjoolla, ja joissa ei varsinaisesti ole mitään muuta vikaa kuin se, etteivät he ole supermiehiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun puolesta ihminen tekee itselleen sopivimmat valinnat elämässään, mutta on se siltikin vähän outoa, jos ei ole päälle nelikymppiselle ihmiselle minkäänlaista perhettä vielä tullut. Jotain outoa siinä on. Ei maailma ole vielä niin paljon muuttunut, etteikö se herättäisi ainakin jonkinasteen kysymyksiä. Miksi ei löydy sopivaa miestä, esimerkiksi. Onko ihminen liian nirso, odottaa liikoja kumppanilta, onko itsekäs tai epäkypsä jotenkin. Kyllä väistämättä tällaiset asiat vilahtavat mielessä, vaikka en niitä tietenkään ulospäin näytäkään tai mitenkään vähättele. Minulla on tuttavapiirissä viisi yli neljäkymppistä naista, jotka ovat lapsettomia. En ota asiaa koskaan puheeksi, eikä se minulle kuulu, jos he eivät itse halua asiaa ottaa puheeksi, mutta jotenkin säälin heitä. Onhan heillä rahaa ja omaa aikaa ja matkoja ja skumppapäivityksiä, mutta ilman perhettä tai muuta elämää ne tuntuvat aika vähäpätöisiltä asioilta. Vasta sitten, kun elämän perusasiat on kunnossa, on hyvä ammatti, perhe, joka voi hyvin ja asiat on kunnossa, nuo skumpat ja matkat vasta tuntuu joltakin.
Miehellä isyys on kyllä suurimmaksi osaksi siitä kiinni ihan vain siitä mikä hänen taloudellinen tilanteensa on ja mitkä ovat hänen tulonsa, sekä tietysti siitä mihin hän yltää opiskeluissaan ja miten onnistuu työmarkkinoille sijoittumisessa ammatillisesti.
Näin se vain vieläkin menee, oli sitten millaista tasa-arvoa tai ei.
Siinä mielessä se ns. syrjäytymisongelma yhteiskunnassamme koskettaa paljon enemmän poikia ,kuin tyttöjä .
Millainen oikeastaan onkaan 'syrjäytynyt nuori nainen' ?
Helppoa on päätyä siihen, että eihän sellaista oikeastaan olekaan, sillä ainakin niin kauan kuin nainen on lisääntymisiässä niin kaikki puhe hänen 'syrjäytymisestään on vain jotain 'tasa-arvon' muodollisesti vaatimaa höpinää ja retoriikkaa.
Oikeastaanhan vain jostain päihde-, tai alkoholiongelmastaan johtuen nainen voi syrjäytyä samalla tavalla ja silloin on kyseessä joku vakava yksilöllinen ongelma joka yhteiskunnan taholta nähdään paljon helpommin ja nopeammin sosiaalisena ongelmatapauksena johon viranomaisten on puututtava ja puututtava eritoten silloin jos naisella vielä sattuu olemaan lapsia.
Yhteiskunta 'lyö hanskansa tiskiin' tapauksen suhteen oikeastaan vasta sitten, jos lapseton nainen jatkaa päihteenkäyttöään hedelmällisen iän sivuutettuaan hän saattaa alkaa siirtyä johonkin ns. 'syrjäytyneiden ' tilastoihin joista suurin (yleensäkin) on tietysti päihteidenkäyttäjien tilastot ja jossain tapauksissa tietysti vankeinhoidon tilastoihin.
Tietysti hän saattaa kuulua johonkin erityisryhmään, (kuten esim. vammais-, tai sairaustilastoihin ) , mutta vaikka heidän ryhmässään tietysti on monenlaisia taloudellisia ongelmia (kuten syrjäytyneiden ryhmässäkin ) ja ihan samantyyppisiä toimeentuloonkin liittyviä vaikeuksia ei heitä tietenkään luokitella ns. 'syrjäytyneiksi'.
Poikien syrjäytyminen on sen vuoksi vakava ongelma, joka vaatii yhteiskunnan taholta sen mukaista huomiota ja erityistoimepiteitä, koska laajassa mitassa se ongelma alkaa sitten väistämättä näkymään (naisten tapautilastoja aiemmin) myös niissä päihteenkäyttö ja rikos- ym. kaikentyyppisten väkivaltatapausten tilastoissa .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, jos mä jotain tässä pelkään niin sitä millainen elämä mun hypoteettisella lapsellani saattais olla edessä. Haluaisinko oman lapseni käyvän läpi esim. samoja pahoja asioita joita itselleni on tapahtunut? En h***etissä. Ja vielä kun lapsien tekemättä jättäminen on niin helppoa..
Tulin kerran vahingossa raskaaksi, joka onneksi päättyi keskenmenoon. Ne olivat pahimmat 3kuukautta ikinä. Olo oli aivan hirveä, kuin kuumeessa koko ajan. Tunsin olevani oman kehoni vanki. Tajusin etten todellakaan halua elää ketään toista varten. "Itsekästä pullamössö sukupolvea", ehkäpä, mutta kuka meidät tällaisiksi kasvatti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ompa monella vaikean kuuloista elämää. Itse sain lapsen 21-vuotiaana ja ihan normaalisti miehen kanssa töitä tehdään. Kotona olin siihen asti kun lapsi täytti 1v 3kk ja jatkoin työelämää. Omistuskämppäkin löytyy. Mitä järkeä haahuilla ja opiskella vuositolkulla?
Kaikki ei halua olla lähihoitajia.
kaksi taustatekijää.
Köyhyys koska nykynuoret on laitettu maksamaan edellisten sukupolvien törsäilyt. Ei ole sitä taloudellista turvallisuutta että voisi perustaa perheen,
Sosiaalinen romahdus. Luottamus ihmisiä ja yhteiskuntaa jne kojtaan on nollassa ja sosiaalinen media vaan pahentaa kaikkea entisestään. Ilman luottamusta ei perusteta perheitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en oo ikänä halunnu mitään muuta niin paljon kuin omaa lasta, onneks hänet sain.
Olen 35v ja sinkkuna koko ikäni eläneenä ja sen ohessa nähnyt useamman ihmisen tuhoavan elämänsä ja lastensa tulevaisuuden. Suorastaan on käynyt sääliksi parikymppisiä junnuja jotka ovat lasten takia heittäneet hyvästit omalle elämälleen ja taloudelleen. Työpaikallani olen myös huomannut kuinka kevytkenkäisiä ikäiseni ihmiset ovat. Tehdään lapset, erotaan ja vaihdetaan puolisoita työpaikan sisällä. En tiedä onko tämä vain oman paikkakuntani erikoisuus, mutta miehen hoidettavaksi on jäänyt asunnon hommaaminen. Ikäisistäni ja nuoremmista naisista yksikään ei ole asunut omassa asunnossa. Miehen luokse muutetaan viikon seurustelun jälkeen koska kokemusta itsensä elättämisestä ei ole ja "on noloo asuu sinkkuna". Mielestäni Suomessa ei kannata tehdä lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosiasioiden sanomisesta täällä ei saa näköjään kuin alapeukkuja.
Niiden mielestä, joista on ihan sama, onko naimisiin haluavalla nuorella miehellä mitään vakituista työpaikkaakaan, tai mitään muuta säännöllistä tuloa kuin ehkä työmarkkinatuen peruspäiväraha, ei kai mitään nuorten (miesten)syrjäytymisongelmaa olekaan.
Vai oletteko kuulleet julkisesti puhuttavan jostain 'nuorten naisten vakavasta syrjäytymisongelmasta yhteiskunnassamme' ?
Kertokaa sitten, millainen on se 'nuori syrjäytynyt nainen' !
Profiloikaa edes jotenkin. (minä en nimittäin siihen julkisen puheen määrään ja huoleen verrattuna mikä poikien syrjäytymisestä on julkisesti viime vuosina puhuttu, muista yhtään kirjoitusta tai esim. radio-ohjemaa, jossa olisi puhuttu nimenomaan 'tyttöjen, aina vain pahenevammasta 'syrjäytymiskierteestä' yhteiskunnasssamme, joka tulisi saada estetyksi joillakin kampanjoilla tai asiaan puuttumisen toimenpiteillä'.
Vierailija kirjoitti:
Ompa monella vaikean kuuloista elämää. Itse sain lapsen 21-vuotiaana ja ihan normaalisti miehen kanssa töitä tehdään. Kotona olin siihen asti kun lapsi täytti 1v 3kk ja jatkoin työelämää. Omistuskämppäkin löytyy. Mitä järkeä haahuilla ja opiskella vuositolkulla?
Ei kaikille riitä joku perustyö, kaikille se omistusasunto ei ole mikään mitta onnistuneesta elämästä. Moni haluaa paljon enemmän ja se vaatii opiskelua sekä paneutumista.
Vierailija kirjoitti:
En halua saada lapsia näin epävakaaseen ja väkivaltaiseen maailmaan joka nykyään muistuttaa sotatannerta.
Sodat ovat vähentyneet ja Suomi ei ole ollut sodassa 84 vuoteen. Kai se on parempi sitten ihmiskunnan kuolla sukupuuttoon kun sotia ei täysin pystytä välttämään.
Mulla ei oo ikinä ollu mitää äidinvaistoa.
Lapset tuntuu lähinnä rasittavilta ja ärsyttäviltä.
Lapset näkeminen ei herätä muuta kuin ärtymystä. En ole ikinä haaveillut niistä ja niiden hankkiminen tuntuu yhtä utopistiselta kuin ajatus ryhtymisestä astronautiksi.
Ei kiitos. Olen oikein tyytyväinen elämääni näin.
Vierailija kirjoitti:
Kyse on yksinkertaisesti siitä, että jokainen tavallisen näköinen, pulska, amiksen käynyt "perusmuijakin" vaatii jotain supermiestä: kelpaavia miehiä ovat mm. ammattiurheilija, kirurgi, bodari, toimitusjohtaja, professori, ammattisukeltaja, lentokapteeni, jne jne.
Kelpaavia miehiä eivät ole: tavalliset jäpikät ilman glamouria.
Tämä on suurin syy siihen, miksi vauvoja ei synny. Naiset eivät hyväksy parisuhdetta niiden miesten kanssa, joita heille olisi tarjoolla, ja joissa ei varsinaisesti ole mitään muuta vikaa kuin se, etteivät he ole supermiehiä.
Tässä jutussa on nyt kuitenkin kyse siitä, että ihmiset eivät enää HALUA lapsia. Ei siitä, että joku peräkammarinpoika jossain ei saa naista.
Paljon enemmän pelko. Elämä on epävakaata silpputyöläiselle. Haluaisin lapsia, mutta pelkään, että en epävarmoine tuloineni vaan pystyisi tarjoamaaan hyvää lapsuutta. Puoliso löytyy kyllä ja parisuhde erittäin hyvä.
Mun laisiani on tutuissani paljon.