Nykyisten nuorten aikuisten sukupolvi ei halua lapsia. Onko tässä kyse pelosta vai rohkeudesta?

Vierailija kirjoitti:

Halusin lapsia vasta päädyttyäni suhteeseen jossa vastapuoli tasapainoinen ja rakkaus molemminpuolinen sekä oltiin avoliitossa. Nykypäivän suhteet nuorilla usein vaihtuu siinä missä tinder-pyyhkäisyt

Aikamoinen yleistys, jos ajattelet tämän pätevän muihinkin kuin itseesi.

Itselläni juuri siksi, että minulla on tasapainoinen, luotettava ja ihana kumppani, jonka kanssa olen vakaassa avioliitossa, en kaipaa lapsia. Meillä on juurikin hyvä näin, emmekä tarvitse mukulaa siihen tunteaksemme elämämme ja liittomme täydelliseksi.

Aika monet lisääntyneistä kavereistani ovat "sitku"-ihmisiä... "nyt on ok,mutta SITKU meillä on lapsi/toinen/kolmas jne, kaikki on täydellistä".

Vierailija kirjoitti:

Olen 60-vuotias. Toivon etteivät lapseni lisäänny, koska maapallo ei ole pitkäikäinen. Olen vain helpottunut etteivät tee tähän kurjuuteen kärsiviä. Tätä en ole sanonut heille. Itse päättävät.

Olet ihana ja huolehtiva vanhempi, kun ajattelet noin. Yleensä sinun ikäiset ihmiset eivät hyväksy lapsettomuutta, edes tahatonta sellaista.

Nykyinen nuoruuden ihannointi menoineen jo kovin varttuneeksi sekoittaa kuvioita. Isovanhemmilta jo odotettiin aikuistumista ajoissa ja perheet perustettiin jo noin 24 vuotiaina kun lapset oli miehillekin miehistymisen merkki.

Mielestäni ne ihmiset ovat viisaita, kun myöntävät rehellisesti, etteivät tahdo lapsia. Ei kaikki yksinkertaisesti halua eikä se ole edes enää mikään velvollisuus kuin ennen ajateltiin. Olen nähnyt tarpeeksi pariskuntia, jotka tekevät lapset huonoin perustein (ihana ajatus lapsesta kun on vielä alkuhuumassa ja sitten kadutaan, lapsi saa jopa syyt olemassaolostaan niskoilleen kun oma äiti tai isä tai molemmat eivät ota vastuuta tekemisistään...) Olen 25 enkä ole varma vielä, haluanko lapsia (seurustelen kyllä). Kiire ei ole eikä kylläkään ole vielä turvallista perustaa lapsen kasvattamiselle (ei vakituista työtä tai vielä varmaa mihin paikkakuntaan asetun, koska alallani on vähän työpaikkoja). Pidän lapsista ja vauvat ovat suloisia, mutta olen seurannut sivusta, kuinka vaativaa lapsen kasvattaminen voi olla. Haluan olla täysin varma, mihin ryhdyn, jos joskus harkitsen lapsentekoa. Jos en koskaan saakaan lapsia (esim. miehen kanssa erotaan tai en vain haluakaan niitä) minulle riittää pelkästään tätinäkin oleminen ja vanhempani ovat jo isovanhempia. On jokaisen oma asia, tekeekö lapsia vai ei, kunhan tietää mihin on ryhtymässä ja on valmis ottamaan vastuun.

Mua ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta. Tiedän että se olisi toki palkitsevaa ja kavereiden taaperoiden kanssa on hauska leikkiä, mutta en vaan jaksa sitä ylimääräistä vaivannäköä. Voisi sanoa että olen laiska ja mukavuudenhaluinen, avomieheni on samanlainen.

Lisäksi en halua olla raskaana ja synnyttää. Jos joku vain antaisi minulle lapsen ilman ylimääräistä rahanmenoa ja vuosien paperisotaa niin sellainen kelpaisi kunhan pääisin yli tuosta mukavuuden- ja yksinäisyydenhalustani. :D

Toki voi olla tulevaisuudessa mieli muuttuu, mutta nyt näin. N27

En vain haaveile yhtään siitä lapsiperhe arjesta, nautin niin paljon omasta vapaudestani. Rakastan kyllä eläimiä, meillä on 2 koiraa ja 3 kissaa jotka ovat kuin omia lapsia. Ne on kuitekin helppo laitta tarvittaessa hoitoon, niistä tulee aina vain ainoastaan hyvälle tuulelle, ne ei kiukuttele, kulkee hyvin matkoilla mukana, pystyvät olemaan yksin kotona.. 100 kertaa parempia kuin ihmislapset, hyi inhoan niitä kitiseviä elämän tuhlaajia. Ihanaa että nykyisiin ei oleteta kaikkien haluavan perhettä 

Eipä ole ketään, kenen kanssa edes yrittäisi. Toiseekseen tämä yhteiskunnallinen kehitys ottaa takapakkia sen verran paljon, että en välttämättä halua lapsia uusväkivallalliseen maailmaan.

Vierailija kirjoitti:

Ai ei halua vai? Meillä nytkin eräs nuori nainen töissä äitiyslomalla, toinen jää kuun lopulla ja kolmas ilmoitti juuri olevansa paksuna. Iältään nämä naiset kaikki alle 30 v. Mä olen ainoa työpaikallamme jolla ei ole (eikä tule) lapsia ja ihan siitä syystä että vihaan lapsia. Tuntuu että kaikkien muiden naisten elämän tehtävä on tulla äidiksi.

Teetkö jotain perinteisesti naisvaltaista työtä? 

Vierailija kirjoitti:

Lasten hankintaa turvallisempaa perusvalintaa ei olekaan.

Ja tämä meinaa mitä? Elät ikuisesti kun on lapsia? Sinut muistetaan? Lapset hoivaavat sinut kun olet vanha? Ihminen itse elää tekee eikä elä lastensa kautta. Lapsirakas en ole,mutten inhoakaan. Eläinrakas kyllä ja jos jotain teen että muistetaan niin on omat jutut. Vanhana kaverit ja harrastukset. Tähän pyritään.

Samaa mieltä. Ei kyse pelosta tai rohkeudesta vaan siitä että on muita suunnitelmia. Piste.

Pelko

mies51v

Yle kirjoitti miten alle 45v säilyttää työpaikkansa ja toinen pointti oli, miltä oma alueellinen liikkuvuus näyttää. Jos ei hanki lapsia niin voi muuttaa töiden perässä mihin vain eikä tarvitse roikkua epätoivoisesti huonossa työpaikassa.

MIkä on syy siihen? Mielenkiinnosta.

Ei ole kysymys kummastakaan. Kysymys on vain itsekeskeisyydestä. Ja totean tämän kaikella rakkaudella, sillä en ole itsekään osannut kasvattaa kahta teiniä, joilla pyörii vain mielessä, mitä he haluavat ja mistä on heille hyötyä. Lapsia kun ei voi oikein hyötynäkökulmasta hankkia, vaan silkasta rakkaudesta.

Ei lapsia ole pakko tehdä. Jokaisella on oikeus elää omilla ehdoillaan jos haluaa. Jos haluaa lapsia, niin halutkoon. Jos ei halua, niin ei tarvitse haluta. Ja syyllisyyttä ei tarvitse tuntea, jos ei halua lapsia. Yleensä tähän voi vaikuttaa omat vanhemmat, sukulaiset tai muut, jotka uskovat perheen perustamisen olevan yksi elämän tarkoituksista. Biologisestihan ihminen pyrkii lisääntymään, mutta eikös se ole tapahtunut jo tarpeeksi eli ihmisten kannalta sukupuutto ei ole edessä ainakaan vähään aikaan. Lapsien kasvattaminen kuulostaa ajatuksena kauniilta, mutta se on hyvin vaativaa, mutta jotkut viisaat ihmiset tietävät, mihin ryhtyvät lapsia tehdessään. Jotkut valitettavasti eivät, jos tekevät lapsia enemminkin ajatuksen ihannoimisen pohjalta. Myönnän että ajatus omasta lapsesta tuntuu romanttiselta tai ihanalta,mutta pitää olla realisti: sen mukana tulee velvollisuuksia ja rajoituksiakin. Nyt en ole valmis sellaiseen, mutta ehkä joskus olen kun olen harkinnut asiaa kunnolla.

Monista eri syistä. Minusta eniten hedonimista elämänarvona sekä elämän pelosta.

Normaaleja asioita, kuten sitoutumista parisuhteeseen ja lapseen, ei uskalleta kokea.

Näin hiljattain kaupassa nuorehkon äidin, joka kirjamellisesti otti niska-perseotteella kiukuttelevan uhmaikäisen syliin kassajonossa. Respect.

Se on muuten jännä, että lasten ajatellaan olevan vaivalloisia ja elämää rajoittavia. Itse myönnän ajatelleeni niin ikävuodet 15-28. Myös ystävien kanssa monesti puhuttiin, että ei haluta lapsia, koska halutaan muutella, matkustella, edetä uralla, bilettää. Jokin napsahti itselläni, kun hyvä ystäväni sai vauvan. Hän sai vauvan mukana niin paljon rakkautta ja suuria tunteita, joista minulla ei ollut tietoakaan. Mieheni aloitteesta alettiin toivoa vauvaa meillekin. Meni siinä vuosi, mutta juuri ennen 30-vuotispäivää minullakin oli niitä suuria tunteita. Yllätyin, kun en kokenutkaan äitiyttä raskaana taakkana. Sain elämää taloon. Meillä on 3 lasta, eikä mikään ole ollut niin antoisaa kuin äitiys ja omien lasten kehityksen seuraaminen. Ääneen tätä ei uskalla edes sanoa niille, jotka ajattelevat, että vanhemmuus on rasite. Eivät he ymmärtäisi.

50% Pelosta. 50% Ennakkoluuloista.

Nykyajan nuoret aikuiset kuvittelevat perhe-elämän ja äitiyden/isyyden olevan tietynlaista. Suomen kyttäämiskulttuuri vielä pitää yllä juuri tätä äitimyyttiä, ja siihen liittyviä suorituspaineita.

Nuoret aikuiset eivät yksinkertaisesti uskalla olla itsensänäkoisiä vanhempia. Täälläkin moni sanoo lapsettomuuden syyksi sen ettei mielestään "ole äitiluonne". Tämä kuvaa hyvin niitä ennakkoluuloja ja -odotuksia, joita äitiyteen vieläkin liitetään. Ja sitä, että pitäisi olla tietynlainen, täydellinen ja hoivaviettiä pursuileva satuolento, ollakseen pätevä vanhempi.

Nykyajan nuoret eivät ole niin itsekeskeisiä, että haluaisivat omien geeniensä jatkuvan hinnalla millä hyvänsä, vaan näkevät laajemmin: ihmisiä on jo liikaa. Nuoret osaavat luopua henkilökohtaisista vauvahaaveista ympäristökatastrofin ja liikakansoituksen aiheuttamien katastrofien äärellä, he näkevät kauaskantoisesti ja ovat aidosti huolissaan maailman tilasta.