Tunnetko ketään joka on irtisanoutunut työpaikasta tyhjän päälle?

Minä. Tuumasin sille pikkuhitleri Nilkenille, että tinaa itte pyttysi. Lähdin samantien menemään. Viikon kerkisin sulattelemaan vanhoja, kun soiteltiin kilpailijalta, että tulisinko töihin. No menin kiireapuun, mutta en pitempään. Nyt ollut yrittäjänä 21 vuotta. Muutaman päivän vaihtaisin pois. Mutta vain muutaman.

Kaverini esimies sai potkut epämääräisillä perusteilla ja tilalle tullut henkilö alkoi heti kyykyttää ja kiusata, koska kaveri oli aiemmin saanut tuolle henkilölle joskus kuuluneen projektin ja hoitanut sen paremmin loppuun saakka. Kaveri nosti tuon käytöksen takia aika nopeasti kytkintä ja työvelvoite päättyi välittömästi tuntipankissa olleiden parin sadan ylimääräisenä tehdyn tunnin ansiosta. Hän suunnitteli elävänsä jonkin aikaa säästöillään ja katselevansa uutta työpaikkaa ihan rauhassa, mutta ehtikin saada uuden paikan jo paljon ennen irtisanomisajan päättymistä. 

Itseni. Henkinen ja fyysinen pahoinpitely syynä. Siitä menikin sit työkyky pitemmäksi ajaksi.

Minut yllätti että menin niin vaivihkaa huonossa työpaikassa sekavaksi, eli traumatisoiduin. Sinnittelin ilman kunnon lomia, ketjuna määräaikaisia sopimuksia 5 kpl. Onko edes laillista.?Kun yritin mennä töihin, niin koin suurta väsymystä ja erityisesti ahdistusta edes käydä työpaikalla hakemassa todistus. Kieltäydyin. Koin että tarvitsen tukea ja hoitoa, se tunne yllätti minut itseni. mutta onneksi aika paransi noin pari kk. Pyydettiin vielä irtisanoutumisen jälkeen myös tulla auttamaan työtehtävissä, jotka toki tiesin, mutta ilman palkkaa... Sanoin että vain käväistä voin. En kyennytkään menemään työpaikalle, ahdisti yhä. Hoidin sen sitten etänä. Helpotuin kun ei enää tullut yhteydenottoja ja pääsin levolle. En tiedä itkinkö niitä toisen yrityksen työ yhteistyö kumppaneita, jotka oli mukavia, vai  rakastumista, positiivinen itku, joka ei ollut työkaveri, ja meni hyvin, vaiko sitä että niiden hullujen ja ilkeiden työkaverien kanssa oli toki hyviäkin muistoja. En tiedä, yksi työkaveri jäi mysteeriksi, oli yhtä aikaa ystävällinen ja sellainen että halus mut pois. Asiakkaitakin oli paljon jotka jäi. No, loppu hyvin eli. Pääsin pois. Elämä on hyvää nyt. Toivuin ja jatkoin matkaa... Kun se raja tuli vastaan, niin se vaan tuli. Merkkejä kyllä tunnistin jo vuosi aiemmin. Lähtekää ajoissa, jos on huono paikka. Ne sairastuttaa mielen. 

Samaa miettimässä tällä hetkellä.

Ylennettiin pestiin, johon ei ole koulutusta, eikä työpaikan sisäistä koulutustakaan herunut esimieheltä, vaikka sitä pyysin. (Vertauksena: alun perin kesätyöläinen kassamyyjä, ja yhtäkkiä muiden myyjien esimies.) Muita ei mukamas ollut, ei vaan jaksanut palkata osaavaa. Alussa eivät edes palkanlisää maksaneet, vaan jouduin senkin kinaamaan läpi. Hieman alle kaksi vuotta olen perehdyttänyt muita 'muka osaavana'.

Nyt minulle pölähti lakisääteinen vastuu, jonka esimies on päättänyt ilman aiempaa keskustelua, ja asiakas olettaa minulta asioita, joihin en todellakaan ole valmis. Pomo ilmoittelee muutoksista viisi minuuttia ennen deadlinea, on lepsu muita kohtaan ja myöntänyt itsekin motivaationsa loppuneen. Ainakaan ei turhasta hiillosta, mutta hiillostaisi nyt edes jumalauta jostakin!

Säästöjä olisi noin 3000 € ja ajatus lähteä syksyllä opiskelemaan. (Palkka olematon ja vuokra n. 50% käteen jäävästä palkasta) Pää ei kestä tätä hommaa ja kaikki itkettää, kun tiedän, ettei sitä omaa osaamista ole seuraavaan askeleeseen, josta en siitäkään tule korvausta näkemään. Silti pelottaa, kun työttömyystilanne on näin kamala. Vanhemmat sanovat, että 'sehän vain osoittaa, että pomo luottaa', mutta olen aika varma, että tässä on ollut kyse vain laiskuudesta. Työkaverit kummastelevat miten olen jaksanut uida näin pitkään syvässä päädyssä. Itsekkin sitä mietin. Jospa sitä olisi teininä osannut hyviä päätöksiä tehdä niin eläisi parempaa elämää.

Minä harkitsen, syynä väsymys. Eläkkeeseen vielä kuusi vuotta.

Joo, itseni.  Työpaikka ja työkaverit olivat ihan kivoja.  Itse työ vaan alkoi jo kyllästyttää eikä ollut enää motivaatiota opetella mitään uusia juttujakaan.  Alin eläkeikäkin oli jo näköpiirissä ja eläkekertymä ihan riittävä,  joten poistuin työelämästä 11 kk ennen eläkeikää.  Olisin voinut karenssin jälkeen nostaa ansiosidonnaista,  mutta en viitsinyt ruveta mihinkään viranomaisrumbaan vaan elelen nyt oloneuvoksena säästöilläni. 

Vierailija kirjoitti:

Samaa miettimässä tällä hetkellä.

 

Ylennettiin pestiin, johon ei ole koulutusta, eikä työpaikan sisäistä koulutustakaan herunut esimieheltä, vaikka sitä pyysin. (Vertauksena: alun perin kesätyöläinen kassamyyjä, ja yhtäkkiä muiden myyjien esimies.) Muita ei mukamas ollut, ei vaan jaksanut palkata osaavaa. Alussa eivät edes palkanlisää maksaneet, vaan jouduin senkin kinaamaan läpi. Hieman alle kaksi vuotta olen perehdyttänyt muita 'muka osaavana'.

 

Nyt minulle pölähti lakisääteinen vastuu, jonka esimies on päättänyt ilman aiempaa keskustelua, ja asiakas olettaa minulta asioita, joihin en todellakaan ole valmis. Pomo ilmoittelee muutoksista viisi minuuttia ennen deadlinea, on lepsu muita kohtaan ja myöntänyt itsekin motivaationsa loppuneen. Ainakaan ei turhasta hiillosta, mutta hiillostaisi nyt edes jumalauta jostakin!

 

Säästöjä olisi noin 3000 € ja ajatus lähteä syksyllä opiskelemaan. (Palkka olematon ja vuokra n. 50% käteen jäävästä palkasta) Pää ei kestä tätä hommaa ja kaikki itkettää, kun tiedän, ettei sitä omaa osaamista ole seuraavaan askeleeseen, josta en siitäkään tule korvausta näkemään. Silti pelottaa, kun työttömyystilanne on näin kamala. Vanhemmat sanovat, että 'sehän vain osoittaa, että pomo luottaa', mutta olen aika varma, että tässä on ollut kyse vain laiskuudesta. Työkaverit kummastelevat miten olen jaksanut uida näin pitkään syvässä päädyssä. Itsekkin sitä mietin. Jospa sitä olisi teininä osannut hyviä päätöksiä tehdä niin eläisi parempaa elämää.

Tuollaisessa tilanteessa voisi kokeilla, että nostaa kädet pystyyn ja ei vaan edes yritä tehdä sitä, mitä ei osaa. Sanoo sen asiakkaillekin. Moga menee firman piikkiin ja firman mogahan se onkin, ja päättävät sitten työnantajapuolella, mitä tekevät, saatko potkut tms. Paremmat edut poispotkitulla on kuin itse irtisanoutuvalla.

Olin kerran erään åuhelinoperaattorin aspassa. Esimies tykkäsi kyykyttää ja kytätä pissataukojakin. Lisäksi palkka oli aivan surkea ja määräaikaisia sopimuksia lykättiin perä jälkeen. 

Kolmannen määräaikaisen jälkeen tarjosivat viimeisenä työpäivänä taas uutta määräaikaista 3 kuukaudeksi. Kieltäydyin ja valehtelin jo sopineeni muuta. 

Sain melkein heti eräästä entisestä työpaikasta töitä ja olin todella helpottunut. 

Se paljonko on omaa raahaa säästössä, vaikuttaa ratkaisevasti siihen, voiko vaan irtisanoutua ja jäädä ns. tyhjän päälle.

Vierailija kirjoitti:

Se paljonko on omaa raahaa säästössä, vaikuttaa ratkaisevasti siihen, voiko vaan irtisanoutua ja jäädä ns. tyhjän päälle.

Etkö luota saavasi tukia?

Vierailija kirjoitti:

Minä! Läksin maailmalle miehen perään. Kerran sitä vaan eletään :D

naisten on helppo irtisanoutua, kun miehet elättää.

Vierailija kirjoitti:

Oon lukenut näistä lähtijöistä paljon netissä siis näitä joissa lähdön syynä on ollut huono työilmapiiri ym ja ihan joka ikinen on sanonut että paras päätös ikinä, kun sulki työpaikan oven viimeisen kerran tuntui kuin 50 kilon taakka olis tippunut harteilta ja et mielenterveydelle ei voi laittaa hintalappua eli mikään palkka maailmassa ei ole mt:n väärtti. Myös työpaikkakiusaamisen käsittelyyn erikoistunut psykologi on sanonut ettei mikään muutu vaan lähteminen on pelastus.

Sanooko psykologi samaa myös siinä tapauksessa, että ihminen ei enää koskaan saa työtä irtisanoutumisen jälkeen?

Mies irtisanoutui. Oli huolehtinut, että oli ainoa, joka hallitsi hänen tehtävät. Perusti firman. Konsultoi. Lasku firmalle oli kolminkertainen hänen saamaansa palkkaan.

Kaveri lopetti työt kun oli fyysisesti raskasta eikä työajan lyhentäminen onnistunut. Eleli säästöillä jonkun aikaa ja meni sitten samoihin hommiin osa-aikaiseksi jossa pystyy itse valitsemaan työtuntien määrä. 

Vierailija kirjoitti:

Minä itse. En jaksanut enää ja nyt pidän vuoden vapaata ja nostelen kovalla työllä tehtyjä liitonrahoja. Minä olen ansainnut joka ikisen sentin. Nyt käytän omia rahojani vuoden verran.

Ei liitosta mitään rahoja saa, kassasta kylläkin !

Minä sanouduin irti työpaikastani ilman tietoa uudesta työpaikasta ja tämä tapahtui 1990-luvun puoli välissä lama-aikana jolloin työttömiä oli todella paljon ja oli erittäin vaikea saada töitä.  Kun olin vajaat pari vuotta hakenut neulaa heinäsuovasta sitä löytämättä aloin uskoa tehneeni elämäni suurimman tyhmyyden enkä saisi enää koskaan töitä. Sitten alkoi kuitenkin tapahtua ja jouduin niin sanotusti pakkotöihin eli puoleksi vuodeksi työllistämistuella kuntasektorille, jossa työ kyllä onneksi vastasi suurin piirtein koulutustani ja kokemustani ja siitä sitten lähti alkuun useamman vuoden kestäneet pätkätyörupeamat. Työllistyin vähän yllättäenkin lopulta yli 40-vuotiaana 2000-luvun alussa yksityiselle sektorille vakinaiseen työsuhteeseen omalle alalleni ja jäin tästä työstä 5 v. sitten eläkkeelle.

Tavattiin puolison kanssa aikanaan työpaikalla ja irtisanouduttiin molemmat samaan aikaan, kun firmassa tapahtui muutoksia minkä seurauksena uudet toimintamallit eivät vastanneet enää omia arvojamme. Jälkikäteen ajateltuna se oli tyhmää, mutta luotettiin siihen, että työllistytään pian uudelleen ja onneksi näin kävikin. Puoliso taisi olla työttömänä viikon ja minä vajaan kuukauden.

Kymmenen vuotta myöhemmin koronan alettua puoliso teki tämän uudelleen vastaavassa tilanteessa. Tuolloin työttömyysjakso oli pidempi sen hetkisestä taloustilanteesta johtuen, mutta pärjättiin ihan hyvin minun tuloillani.

Itse en enää uskaltaisi. Menot kasvaneet vuosien mittaan niin suuriksi, että mieluummin kituuttaisin huonossa työpaikassa kunnes uusi löytyy, kuin alkaisin vapaaehtoisesti sopeuttaa taloutta. Helpompaa oli silloin, kun tulot sekä menot olivat lähtökohtaisestikin pienet ja vastaavaa työtä helppo löytää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa miettimässä tällä hetkellä.

 

Ylennettiin pestiin, johon ei ole koulutusta, eikä työpaikan sisäistä koulutustakaan herunut esimieheltä, vaikka sitä pyysin. (Vertauksena: alun perin kesätyöläinen kassamyyjä, ja yhtäkkiä muiden myyjien esimies.) Muita ei mukamas ollut, ei vaan jaksanut palkata osaavaa. Alussa eivät edes palkanlisää maksaneet, vaan jouduin senkin kinaamaan läpi. Hieman alle kaksi vuotta olen perehdyttänyt muita 'muka osaavana'.

 

Nyt minulle pölähti lakisääteinen vastuu, jonka esimies on päättänyt ilman aiempaa keskustelua, ja asiakas olettaa minulta asioita, joihin en todellakaan ole valmis. Pomo ilmoittelee muutoksista viisi minuuttia ennen deadlinea, on lepsu muita kohtaan ja myöntänyt itsekin motivaationsa loppuneen. Ainakaan ei turhasta hiillosta, mutta hiillostaisi nyt edes jumalauta jostakin!

 

Säästöjä olisi noin 3000 € ja ajatus lähteä syksyllä opiskelemaan. (Palkka olematon ja vuokra n. 50% käteen jäävästä palkasta) Pää ei kestä tätä hommaa ja kaikki itkettää, kun tiedän, ettei sitä omaa osaamista ole seuraavaan askeleeseen, josta en siitäkään tule korvausta näkemään. Silti pelottaa, kun työttömyystilanne on näin kamala. Vanhemmat sanovat, että 'sehän vain osoittaa, että pomo luottaa', mutta olen aika varma, että tässä on ollut kyse vain laiskuudesta. Työkaverit kummastelevat miten olen jaksanut uida näin pitkään syvässä päädyssä. Itsekkin sitä mietin. Jospa sitä olisi teininä osannut hyviä päätöksiä tehdä niin eläisi parempaa elämää.

Tuollaisessa tilanteessa voisi kokeilla, että nostaa kädet pystyyn ja ei vaan edes yritä tehdä sitä, mitä ei osaa. Sanoo sen asiakkaillekin. Moga menee firman piikkiin ja firman mogahan se onkin, ja päättävät sitten työnantajapuolella, mitä tekevät, saatko potkut tms. Paremmat edut poispotkitulla on kuin itse irtisanoutuvalla.

Omalla työpaikallani vastaava tapaus, mutta ainakaan hänellä ei anna ylpeys myöntää, että saappaat on liian suuret, ja ei pärjää tehtävässään. Pomon motiiveja voi vain arvailla, miksi roikottaa epäpätevää tuossa asemassa, kun tilalle olisi siirtää pätevä henkilö (ja jopa valinnan varaa). 

Juu .  Raha ei tuo onnea vaikka auttaa elämään .  Nuorena ei edes osattu hakea mitään tukia mistään . Elettiin mitä milloinkin tienasi .