Tunnetko ketään joka on irtisanoutunut työpaikasta tyhjän päälle?

Ihan pahinta aikaa nämä kesälomat ja kesälomarahat ja kateus joulua tietenkään unohtamatta vois pomokin säästää firman kassaan niitä lomarahoja niin ei tarviis kontillaan siellä op konttorissa olla

Tiedän 3 henkilöä, jotka irtisanoutuivat työpaikastaan. Kysymys on siivousalasta. Taustalla oli kyseisten henkilöiden työmotivaation puute. 

Minä olen kahdesti lähtenyt epätyydyttävästä työstä. Tai siis aloin käyttäytyä tahallani tympeästi ja ylimielisesti koeajalla, ettei tulisi karanteenia. Toinen ei ollut läheskään sitä, mitä pitkä rekryprosessi antoi ymmärtää ja toisessa oli todella kireä tunnelma toimarin alkoholismin vuoksi.

Minä otin loparit ja muutin lämpimään maahan.

Elämäni paras ratkaisu.

Eräs isoveljeni dippainssikaveri irtisanoutui hyväpalkkaisesta työstä, ilmeisesti jonkinnäköisten kapitalismiin liittyvien arvoristiriitojen vuoksi. Jälkeenpäin tosin selvisi, että taustalla oli ilmiselvästi mielenterveyssyitä (psykoottinen masennus). Päätyi lopulta sairaseläkkeelle.

Kaverin kaveri irtisanoutui hyväpalkkaisesta inssihommasta vitutuksen ja orastavan burnoutin takia. Oli hieno työsuhdeasuntokin erittäin ideaalilla paikalla suuressa suomalaisessa kaupungissa, josta siis joutui tietenkin luopumaan. Jäi toisin sanoen tarkoituksella työttömäksi.

Nosto

Ex-työpaikkaan valittiin iso läjä esimiehiä talon ulkopuolelta ja meidän osastopäällikön tuuraajaksi yläasteen käynyt saikuttaja. Kyllähän siinä vähän miettii mitä järkeä oli käydä koulut, kun ei niitä meriittejä edes harkita. Tosin olin sen sopparin loppuun asti ja jäin kesälomalta sitten pois, mutta en aio lafkaan enää jalallani astua työntekijänä enkä asiakkaana.

En tunne. Mutta pari tiedän jotka jättäytyi pois töistä  puolison palkan varaan.

Kyllä se rahoitus pitää olla aina elämässä.

Meillä järjesteltiin töitä uudelleen, mun osasto "sulautettiin" ja mut siirrettiin kysymättä toisiin hommiin. Parasta oli se että firmaan oli palkattu pari kk aiemmin nainen, jolle annettiin mun hommat ( mistä itse asiassa pidin, hoidin hyvin ja oli sitoutunut). Tästä ilmoitettiin sähköpostilla koko yritykselle, meni hetki ja ovi kävi. Tämä nainen otti loparit :D että mä ihailen. Oli ilmeisesti katki siinä vaiheessa kamelin selkä työmäärän vuoksi. En mä silti niitä hommia saanut takaisin, oli itse vielä vajaan vuoden ja sinä aikana kaikki kykynevät ( alle 55v ) lähtivät. 

Itse olen lähtenyt koejalla 3 kertaa, mutta ollut uusi työ odottamassa. 2 pientä lasta, asuntolaina, eikä omassa elämässä turvaverkkoa ( autan taloudellisesti vanhempaani, joka köyhä kuin kirkonrotta). Olen myös vaihtanut usean vuoden jälkeen huonompaan palkkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä järjesteltiin töitä uudelleen, mun osasto "sulautettiin" ja mut siirrettiin kysymättä toisiin hommiin. Parasta oli se että firmaan oli palkattu pari kk aiemmin nainen, jolle annettiin mun hommat ( mistä itse asiassa pidin, hoidin hyvin ja oli sitoutunut). Tästä ilmoitettiin sähköpostilla koko yritykselle, meni hetki ja ovi kävi. Tämä nainen otti loparit :D että mä ihailen. Oli ilmeisesti katki siinä vaiheessa kamelin selkä työmäärän vuoksi. En mä silti niitä hommia saanut takaisin, oli itse vielä vajaan vuoden ja sinä aikana kaikki kykynevät ( alle 55v ) lähtivät. 

Itse olen lähtenyt koejalla 3 kertaa, mutta ollut uusi työ odottamassa. 2 pientä lasta, asuntolaina, eikä omassa elämässä turvaverkkoa ( autan taloudellisesti vanhempaani, joka köyhä kuin kirkonrotta). Olen myös vaihtanut usean vuoden jälkeen huonompaan palkkaan. 

Oletko yh?

Vierailija kirjoitti:

Minäkin ihailen ihmisiä jotka uskaltavat lähteä jos ei voi hyvin. En lue paljon naistenlehtiä ym. mutta aina kun näen jutun missä kerrotaan elämänmuutoksesta ym. niin ne luen. Ihailen rohkeutta tehdä jotain elämälleen jos ei ole tyytyväinen sen sijaan että jää junnaamaan paikoilleen.

Totta, minunkin edellisellä työpaikallani oli näitä viiskymppisiä jotka ovat olleet samassa paikassa työssä jo 30v ajan. Itsekin olen yli 50v mutta vaihtanut alaa ja työpaikkaa moneen kertaan. Ikävä kyllä se vaan näkyy ja kuuluu kaikille (pomolle,työkavereille, asiakkaille ja perheelle) että mitta on tullut täyteen jo 20v sitten. Tuottavuus voi olla kohtalainen vielä mutta se asenne... Voi luoja että muilla on kestämistä! Sääliksi käy tuollaiset arkajalat jotka eivät uskalla opiskella eikä vaihtaa alaa. Yleensä joka kerta tuollaiset työntekijät ovat niitä jotka pilaavat työilmapiirin ja kun he viimein älyävät jäädä eläkkeelle, näkee heti palvelun laadussa ja työntekijöiden ilmeissä miten suuri helpotus se on ollut. Meillä tämä näkyy terveyskeskuksessa erittäin selvästi. Nuoret osaa ja haluaa auttaa potilaita.

Olin telemarkkinointityössä eikä pomo tajunnut purkaa työsuhdettani koeajalla vaikka myyntitulos oli kuukaudesta toiseen huono. Palkkaa sain kokoaikatyöstä alle 1200 euroa kuussa (ennen veroja). Joka sunnuntai masensi kun seuraavana päivänä joutui töihin. Ensin yritin löytää uuden työn ennen irtisanoutumista mutta kun sitä ei alkanut löytymään, irtisanouduin käytännössä tyhjän päälle. Oli minulla muutama keikka tiedossa mutta ei mitään varmaa työtä pidemmäksi aikaa.

Siirryin uusiin työtehtäviin yrityksen sisällä ja odotin niitä innolla. Tehtävät osoittautuivatkin stressaaviksi ja liian kuormittaviksi kokonaisuuksiksi joita ei kukaan muu tee. Tosi kiva jäädä kesälomalle kun syksyn työasiat ovat pahasti auki eikä niitä niiden luonteen takia etukäteen pysty/saa hoidettua. Tietää jäätävän rankkaa paluuta lomalta ja paniikinomaisia stressitiloja, virheitä sekä pitkiä työpäiviä. Alkaa irtisanoutuminen houkuttamaan suuresti. Ongelmana pieni palkka josta ei ole säästöjä pahemmin kertynyt, joten 3kk karenssi on mahdoton ajatus. Olen laittanut nyt heti irtisanoutumisajatusten ilmaannuttua aktiivisesti työhakemuksia joka puolelle. Mietityttää myös se, että irtisanoutumisaikani on lyhyt ja työnantaja jää todelliseen pulaan. Toki minun eikä edeltäjäni työtaakastaka ei olla haluttu ottaa opiksi joten ei varsinaisesti ole minun murhe, mutta silti tuntuu ilkeältä..

Tunteeko kukaan itseään?

Minä tein noin kaksi kertaa.

Ei ollut mitään tietoa tulevaisuudesta. Kaikki pitivät hulluna, mutta olin liian kyllästynyt ilmapiiriin.

Nyt etätöissä. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Irtisanouduin tyhjän päälle työpaikasta, jossa oli työyhteisön kulttuuri ulkoisesta kiiltokuvasta huolimatta hyvin myrkyllinen.

Tosin jo seuraavana päivänä ilmeisesti ihan sattuman vuoksi rekrytointikonsultti otti yhteyttä ja uusi työpaikka oli tiedossa jo viikon kuluttua.

Jatkoa.... 

Pää oli niin sekaisin että olin kadottanut itseni ja päämääräni. Se hiillostaja oli onnistunut! Olin ihan loppu. Kun oli mennyt 1,5 kk jaksoin jo ajatella uutta työtä! Mutta ihan uudessa paikassa.! Hurja kokemus takana. Se autisti muuten kohteli koko ajan alaisenaan, sekin oli outo kokemus. Vallan ja hallinnan kova oppikoulu. Myöskin sairaan kateuden ja kilpailun. Oli muuten sellainenkin pomo, joka oli ystävällinen mutta ei välittänyt mitä kukin on tehnyt,  yhtä suorittamista ja kontrollia. Jos joka päivä on pomon luettelemat työt, kuin lasten tarhassa, niin siinäkin leviää pää. Ei mitään työrauhaa. Eikä aikaa ja oma työ on kuin testi ja koeaika loputtomasti, jos on mimimanaageraaja tai kontroollifriikki. Pomot luottamus alaisiin aina, ei kyttäystä ja kyselyitä joka päivä. No, nyt siis jo toipunut. Enää en jää hetkeksikään jos on outo ja huono ilmapiiri. Kun stop tulee siellä kuitenkin. Valoa kaikille. 

Juurikin näin. Meillä yks 64 v, joka ei yhtään tajua itse että olisi jo aika lähteä eläkkeelle. Työt on jo tosi paljon hitaita, joita muut tekee ylikuormittuneina, kaikki avaimet ja paperit hukassa,  ei halua nykyhömtyksiä eli ohjeita digitaalisesti, kaikki muutokset on ihan kamalia. Tämmöinen höppänä sitten pyörii siellä vielä tovin... Eikö noille oikeasti tule mieleenkään opettaa nuorempia edes, ja myöskin jo tajuta että oma eläkeikä on... Itsekkäästi roikkuvat työssä kiinni, ehkä joku sairaus on jo, mutta voi olla että sairauden tunnoton tila. 

Vain itseni. Pitkä työsuhde ja ajan myötä aloin ihnoamaan lähes kaikkea siinä työssä. Työllistyin kuitenkin aika pian toiselle alalle enkä ole silloista irtisanoutumistani katunut hetkeäkään.

Minä. Oli säästöjä sekä kasa omia hommia rästissä.

Mullakin oli alussa oma ala, ihanuus ja uutta. Sitten se muuttuikin että joka päivä tympäsi mennä, ja ärsytti kaikki lisävuorot ja ylityöt, edes raha ei lohduttanut. yritin pähkäillä miten näin on käynyt. Lopetin ihan uupuneena, ei yhtäkään viikkoa enää ois pystynyt olemaan. Työtä oli liikaa, jatkuvasti päällekkäin uusia töitä ja  ilmapiiri oli outo  ja huono. Kyllä tarvitsen että on töihin kiva tulla, enkä pelkästään ikuisesti harjoittelijana kohtelua, Huom olin palkattu. Toinen työkaveri taasen hiillosti ulos noin 9 kk ajan, kylmä ja kolkko. Se oli henkisesti vaikein paikka, alussa oli ystävällinen kun olin vain harjoittelija, koin että hän teki sen ovelasti ja söi koko ajan voimiani. Ei esim perehdyttänyt ollenkaan. Hyvä pomohan ei sallisi sitä. Mutta pomo oli lepsu, eikä paikalla. Välillä kävi sanomassakin suoraan että häntä ärsytti kun tulin tekemään eri tavoilla hänen työtään. Hän vähät välitti että esimieshän ne oli  määrännyt. Jotkut takertuu kuin hullu siihen työhönsä. Nyt voin hyvin. Uusi työ, uusi elämä.