Nuorista äideistä on tullut uusavuttomia, enää ei osata edes jouluherkkuja koulun myyjäisiin leipoa

Osaisin leipoa mutta ostaja pettyisi. Parempi siis pysyä alallaan ja tehdä sitä mitä osaa. Ne tuotteet eivät ole myyjäisiin sopivia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyi. Kuka ostaa jonkun randomin vääntämiä pullia :O

No loppupeleissä, vaikka ostasit kaupasta pullat, niin nekin on "jonkun randomin vääntämiä".

Mutta niillä kaupan / leipomon randomeilla on yleensä hygeniapassit ja tarkempi valvonta.

Samaa mieltä. En osta myyjäisherkkuja, kun ei ole tietoa, millainen tahmatassu niitä on käsitellyt.

Isäkään ei leivo, niin en minäkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tuollaisissa myyjäisissä mitään ideaa, eikö rahalla selviä helpommin ja nopeammin?

Selviää tietenkin, mutta silloin kukaan ei opi mitään rahan arvosta, yhteistyöstä, työnteosta tai mistään muustakaan myöhemmän elämän kannalta tärkeästä asiasta. Ainoa mitä siinä oppii on vasemmistolaisen ideologian mukainen ajatus siitä, että turha nähdä vaivaa, kun toistenkin siivellä voi elää ja rahaa saa aina tarpeen tullen taikaseinästä.

Miksi niiden aikuisten työssäkävyvien vanhempien pitää opetella tuollaisia asioita? Aikuiset ne kuitenkin leipoo ja myös seisoo siellä myymässä. Lapset vain juoksevat ympäriinsä ja katsovat mihin herkkuihin se oma raha riittää. 

Omilta kouluajoilta muistan, että sen herkkujen myymisen hoitivat lapset ihan itse. Opettajat vain seurasivat sivummalta, että homma sujuu asianmukaisella tavalla.

Juuri näin. Ja ainakin meillä leipominen oli lasten tehtävä, ei vanhempien. Samoin tuotteiden hankinta myyjäisiin. Näin 80-90-luvulla. Lapset opettajien kanssa hoitivat myyjäiset ja vanhempien tehtäväksi jäi ainoastaan ostaminen.

Ja täältä löytyy 70v mummo, joka ei välitä leipoa mokkapaloja. Meillä mies on aina tykännyt leipoa.

Eikö nykyään lasten isät leivo, kun tässäkin keskustelussa syyllistetään vain äidit?

Mihin ihmeen takapajulaan Suomi on tasa-arvossa menossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä nämä tällaiset myyjäiset on, en ole koskaan kuullutkaan? Ei meillä ainakaan 90-luvun alkupuolella ollut, vaan jokainen maksoi luokkaretkensä ihan oikealla rahalla.

Kuulostaa aika typerältä. Lapsillehan pitäisi opettaa, että aika on rajallinen resurssi mitä ei kannata tuhlata ja laiskuus on hyve.

T: white trash -teinimamma

Et tainnut ihan ymmärtää, mutta ei se mitään. Laiskuus on hyve, koska se johtaa suurempaan tehokkuuteen. Ei kannata tuhlata aikaansa omasta mielestään epäolennaisiin asioihin, kuten leipomiseen, vaan ulkoistaa ne hommat muille. Senkin ajan voi sitten käyttää vaikka salilla käymiseen tai sohvalla löhöilyyn.

Tämä mokkapalojen leipominen koulun myyjäisiin, on nykyajan villitys ja tullut 2000-luvulla kun jotkut mammat pääsivät pätemään koulujen vanhempainneuvostoon tai mikä lieneekin.

Ennen lapset hoitivat opettajan johdolla myyjäiset, eikä siihen vanhempia tarvittu.

Luojan kiitos, kun lapset ovat jo aikuisia, ettei kaikkiin hömpötyksiin tarvitse osallistua.

Mitä ihmettä! Miksi minun pitäisi leipoa LAPSEN myyjäisiin!? Ei leiponut minun äitinikään. Ihan itse tein ne kääretortut ja mokkapalat. Ja näin tehtiin joka perheessä. Joskus leivottiin myös kavereiden kanssa yhdessä.

Ja parempaa leipuria ja ahkerampaa naista saa hakea kuin äitini. Joka hiton lauantai oli perinteinen leivontapäivä. Vuoroviikoin äiti leipoi piirakoita ja ruisleipää, joka viikko pullaa, mustikkapiirakkaa tms, mutta ei koskaan koulun myyjäisiin! Kunhan omat lapset alkaa parin vuoden päästä kerätä rahaa luokkaretkelle leipovat kyllä myös tasan itse.

En tajua tätä isojen lasten paapomista sitten ollenkaan! Mun poika on partiossa ja ihan itse kävi iltaisin myymässä partiolaisten joulukalentereita ja kortteja, mutta mitä muissa perheissä tehtiin; äidit ja isät vei kortit ja kalenterit työpaikalleen ja siellä niitä osti kuka osti ja vanhemmat itse ostivat ne mitkä jäi myymättä. Lapset eivät itse laittaneet tikkua ristiin. En käsitä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on tätä nykyaikaa. Taas yksi asia joka ennen oli paremmin. Kuuluu samaan sarjaan kuin se ettei lapsia enää haluta virpomaan. Ei kiinnosta enää tää paska yhteiskunta, päin helvettiä kaikki on jokatapauksessa menossa. 80-luvulla ihmiset oli vielä ihmisiä ja oli kiinnostuneita muustakin kun salilla käymisestä ja älylaitteista. Onneks ehdin elää elämäni parhaat ajat silloin kun kaikki vielä oli toisin. Nyt voin keskittyä rauhassa elämään omissa pienissä ympyröissäni ja pidän yhteyttä vain lähimpien ystävien ja sukulaisten kanssa. Kaikki muut pitäköön tunkkinsa!

Onko lapsia sitten joskus erityisemmin haluttu virpomaan? Pidin sitä jo pikkulapsena ihan pimeänä touhuna.

Mä en ainakaan avaa yhdellekään virpojalle ovea, koko touhu on ihan perkeleestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä nämä tällaiset myyjäiset on, en ole koskaan kuullutkaan? Ei meillä ainakaan 90-luvun alkupuolella ollut, vaan jokainen maksoi luokkaretkensä ihan oikealla rahalla.

Kuulostaa aika typerältä. Lapsillehan pitäisi opettaa, että aika on rajallinen resurssi mitä ei kannata tuhlata ja laiskuus on hyve.

T: white trash -teinimamma

Laskepa uudestaan.

T: 90-luvun alussa yläasteelle siirtynyt, nyt 38v "teinimamma".

Tosin meillä oli myyjäisiä niin 80-luvun lopulla, kun kerättiin rahaa kuudennen luokan luokka retkelle, kuin 90-luvun alussa, kun kerättiin rahaa ysiluokan luokkaretkelle.

Minä olen tosi hämmentyneenä lukenut tätä ketjua.

Meillä koulun myyjäiset on odotettu tapahtuma, johon koko perhe osallistuu mielellään. (Eikä taatusti arvostele toisten leipomuksia.)

Tietenkään tuntipalkka leipomisesta tai askartelusta ei ole sama, kuin päivätyöstä, mutta kyseessä on aivan eri asia. Me emme osallistu myyjäisiin euron kuvat silmissä kiiluen, vaan lastemme takia. Lapset laskevat innoissaan, minkä verran leirikoulurahasto kasvaa milläkin hinnoilla, ja kokevat tekevänsä itse rahan eteen työtä. Ja siis tekevätkin itse. Ja kyselevät melko varmasti taas ensi syksynä, mitä tekisimme joulumyyjäisiin.

Väitän siis, että lapset oppivat kyllä aika paljon enemmän rahan ja työnteon yhteydestä myyjäisten avulla, kuin sillä, että isälle ja äidille kolahtaa tilille rahaa omista töistään.

Ja kyllä se, että me luokkalaisten vanhemmat tutustumme toisiimme näissä"kissanristiäisissä, näpertelyissä ja säätämisissä" on vaikuttanut luokkien yhteishenkeen positiivisesti.

Mikä ihmeen itsekkyys ihmisiä vaivaa?

Minua ei ainakaan kiinnosta leipoa mihinkään myyjäisiin. Meillä ei osallistuta tuollaisiin ajan haaskauksiin.

Myyjäis-äiti kirjoitti:

Minä olen tosi hämmentyneenä lukenut tätä ketjua.

Meillä koulun myyjäiset on odotettu tapahtuma, johon koko perhe osallistuu mielellään. (Eikä taatusti arvostele toisten leipomuksia.)

Tietenkään tuntipalkka leipomisesta tai askartelusta ei ole sama, kuin päivätyöstä, mutta kyseessä on aivan eri asia. Me emme osallistu myyjäisiin euron kuvat silmissä kiiluen, vaan lastemme takia. Lapset laskevat innoissaan, minkä verran leirikoulurahasto kasvaa milläkin hinnoilla, ja kokevat tekevänsä itse rahan eteen työtä. Ja siis tekevätkin itse. Ja kyselevät melko varmasti taas ensi syksynä, mitä tekisimme joulumyyjäisiin.

Väitän siis, että lapset oppivat kyllä aika paljon enemmän rahan ja työnteon yhteydestä myyjäisten avulla, kuin sillä, että isälle ja äidille kolahtaa tilille rahaa omista töistään.

Ja kyllä se, että me luokkalaisten vanhemmat tutustumme toisiimme näissä"kissanristiäisissä, näpertelyissä ja säätämisissä" on vaikuttanut luokkien yhteishenkeen positiivisesti.

Mikä ihmeen itsekkyys ihmisiä vaivaa?

Onneksi tuollaista pelleilyä ei ollut silloin, kun minä olin lapsi. Mutta oikeita töitä järkevällä palkalla oli.

Ihmisiä vaivaa terveellinen itsekkyys. Omaa vapaa-aikaa pidetään tärkeämpänä, kuin myyjäisiä joille ei ole mitään todellista tarvetta. Ja hyvä niin.

Myyjäisiin osallistumalla opetetaan lapsille yhteisiin asioihin osallistumista. Taitoa, jota todellakin aikuisena tarvitsevat. Maailma olisi aika hirveä paikka, jos kaikkia kiinnostaisi vain oma napa.

Ei osallistumisen opettaminen lapselle ole ajan haaskausta!

Vai lasketaanko samaan se, kun pieniä lapsia viedään puistoihin ja perhekerhoihin opettelemaan vaikkapa leikkimisen pelisääntöjä. Loppuuko vanhempien kasvatusvastuu heti, kun lapset menee päiväkotiin ja kouluun? Sen jälkeen vain ajan haaskausta?

Vierailija kirjoitti:

Myyjäisiin osallistumalla opetetaan lapsille yhteisiin asioihin osallistumista. Taitoa, jota todellakin aikuisena tarvitsevat. Maailma olisi aika hirveä paikka, jos kaikkia kiinnostaisi vain oma napa.

Ei osallistumisen opettaminen lapselle ole ajan haaskausta!

Vai lasketaanko samaan se, kun pieniä lapsia viedään puistoihin ja perhekerhoihin opettelemaan vaikkapa leikkimisen pelisääntöjä. Loppuuko vanhempien kasvatusvastuu heti, kun lapset menee päiväkotiin ja kouluun? Sen jälkeen vain ajan haaskausta?

Vaikea sanoa, kun en ole koskaan kuullutkaan kenenkään osallistuneen tuollaisiin myyjäisiin sen enempää lapsena kuin aikuisenakaan. Luulin että sellaisia on lähinnä Aku Ankassa ja vastaavissa?

Ilmeisesti ei kovin olennainen juttu siis ja huonoa ajankäyttöä joka tapauksessa.

Sellasta se on kun tehdään lapset 16 Veenä:D

Olen päivät kotona, koska olen työtön. Tykkään silloin tällöin leipoa ja 8 vuotias tytär tykkää auttaa. Mutta myyjäisiin en mene, enkä leivo. Yleensä mies käy kaupasta ostamassa jotain ja vie sen. En ymmärrä koko myyjäisjuttua, eikä kiinnosta osallistua. Eikä myöskään mikään sukkien, kalentereiden myynti. Lapsien koulun käynti tietysti kiinnostaa ja olen läsnä. Laittaisivat vaan tilinumeron ja kohtuullisen summan, niin maksaisin kyllä, mutta ei. Tuomitkaa vain, mutta olemme kyllä ihan hyviä vanhempia, ilman ylimääräistä kouluhössötystä. Enkä usko että lapsemme saavat mitään traumoja tästä :D

Kuka haluaa tutustua lasten luokkakavereiden vanhempiin ja viettää aikaa heidän kanssaan? Onko vielä sellaisia ihmisiä? Kun ei ehdi eikä jaksa pitää yhteyttä niihin omiin oikeisiin kavereihin ja perhetuttaviin tai sukulaisiinkaan niin sitten viettää vielä aikaa jossain myyjäisissä tai piparitalkoissa tms. ihan vieraiden ihmisten kanssa, joiden kanssa ei olla missään tekemisissä enää parin vuoden päästä, en tajua. Toki niihin omien lasten läheisten kavereiden vanhempiin tulee sen verran oltua yhteydessä, että tiedetään missä lapset liikkuu ja mihin on lupa mennä ja patistellaan kotiin, jos vanhemmat pyytää jne.  Mutta että oikein vietettäisiin aikaa ja tutustuttaisi luokkalaisten vanhempiin niin ei kyllä kiinnosta...

Vierailija kirjoitti:

Kuka haluaa tutustua lasten luokkakavereiden vanhempiin ja viettää aikaa heidän kanssaan? Onko vielä sellaisia ihmisiä? Kun ei ehdi eikä jaksa pitää yhteyttä niihin omiin oikeisiin kavereihin ja perhetuttaviin tai sukulaisiinkaan niin sitten viettää vielä aikaa jossain myyjäisissä tai piparitalkoissa tms. ihan vieraiden ihmisten kanssa, joiden kanssa ei olla missään tekemisissä enää parin vuoden päästä, en tajua. Toki niihin omien lasten läheisten kavereiden vanhempiin tulee sen verran oltua yhteydessä, että tiedetään missä lapset liikkuu ja mihin on lupa mennä ja patistellaan kotiin, jos vanhemmat pyytää jne.  Mutta että oikein vietettäisiin aikaa ja tutustuttaisi luokkalaisten vanhempiin niin ei kyllä kiinnosta...

Öö, no ei kai kellään ole elämässä vain paria kaveria/ystävää, joihin on tutustuttu taaperona hiekkalaatikolla?? Että sitten on kaverikiintiö täynnä ja uudet tuttavuudet ei kiinnosta?

Kyllähän ystäviä ja kavereita tarttuu matkaan elämän eri vaiheista. Joku on koulukaveri, joku harrastustuttu, joku opiskeluajalta ja joku synnytysvalmennuksesta. Ja ajatella, joku saattaa löytyä vaikka oman lapsen luokkakavereiden vanhempien joukosta!

Kyllä meilläkin lasten luokat ovat keränneet rahaa leirikouluihin ja luokkaretkiin. Esim viime keväänä molempien luokat olivat viikon virossa. Ei tähän myyjäishommaan sentään ole vanhempien tarvinnut osallistua. Koulussa ovat yhdessä leiponeet mitä on tarvittu. Ovat kiertäneet myymässä sukkia, pesuaineita ja veskipapeteita. Järjestäneet kahvituksia koulun tapahtumiin ( lisäksi näis on ollut myös leivonnaisten myyntiä), järjestäneet limudiskoja eri harrastuskerhojen avulla, askarrelleet joulukoristeita ja kortteja myyntiin jne. Kotoa ei oo tarvinnut muuta kuin joskus osallistua valvojana tai kuskina tai jokin vitosen satsaus raaka-aineisiin. Uskoisin, että tämä systeemi on ollut lapsille paljon opettavaisempaa kuin se, että vanhemmat tekee kaiken valmiiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka haluaa tutustua lasten luokkakavereiden vanhempiin ja viettää aikaa heidän kanssaan? Onko vielä sellaisia ihmisiä? Kun ei ehdi eikä jaksa pitää yhteyttä niihin omiin oikeisiin kavereihin ja perhetuttaviin tai sukulaisiinkaan niin sitten viettää vielä aikaa jossain myyjäisissä tai piparitalkoissa tms. ihan vieraiden ihmisten kanssa, joiden kanssa ei olla missään tekemisissä enää parin vuoden päästä, en tajua. Toki niihin omien lasten läheisten kavereiden vanhempiin tulee sen verran oltua yhteydessä, että tiedetään missä lapset liikkuu ja mihin on lupa mennä ja patistellaan kotiin, jos vanhemmat pyytää jne.  Mutta että oikein vietettäisiin aikaa ja tutustuttaisi luokkalaisten vanhempiin niin ei kyllä kiinnosta...

Öö, no ei kai kellään ole elämässä vain paria kaveria/ystävää, joihin on tutustuttu taaperona hiekkalaatikolla?? Että sitten on kaverikiintiö täynnä ja uudet tuttavuudet ei kiinnosta?

Kyllähän ystäviä ja kavereita tarttuu matkaan elämän eri vaiheista. Joku on koulukaveri, joku harrastustuttu, joku opiskeluajalta ja joku synnytysvalmennuksesta. Ja ajatella, joku saattaa löytyä vaikka oman lapsen luokkakavereiden vanhempien joukosta!

Siis pointtihan tossa edellisellä kirjoittajalla oli, ettei kaipaa uusia ystäviä, koska ei ennätä entistenkään kanssa pitää yhteyttä. Jos on yksinäinen niin tottakai kannattaa tääkin mahdollisuus käyttää tutustumiseen-kaikki vaan ei tätä kaipaa. Mulla on kolme muksua läpi peruskoulusta ja muutaman vanhemman tunnen nimeltä, kaikkia moikkaan vastaantullessa jos tunnistan. Useimmilla ihmisillä ystävät ovat jotenkin samanhenkisiä eikä valikoituneet randomisti tiettyyn määrään kanssakäymistä pakotetusta joukosta, jolla ei oo käytännössä mitään yhteistä. Useimmat uudemmat ystäväni ovat lasten harrastusporukoiden vanhemmista, koska ainakin yksi yhteinen mielenkiinnon kohde löytyy.