Miksi useimmat miehet laittavat onnellisuutensa naisten varaan?
Tai ainakin olettavat näin. Hirveän usein täälläkin ollaan itsemurhan partaalla, jos ei parisuhdetta ole syntynyt ja tällaista tekstiä tulee kirjoittajien mukaan päälle parikymppisiltä henkilöiltä. Miten ihmeessä uskalletaan laittaa onni toisen ihmisen nojaan? Entä jos tulee ero? Tehdäänkö sitten loppu omasta olemassalosta? Kertokaa hei!
Ja joo, tiiän tällasia naisiakin. Tosin heitä on hyvin harvassa.
Olen parisuhteessa enkä kiellä, etteikö elämäni olisi aivan ihanaa. Mutta sitä se oli myös ennen parisuhdettakin kavereiden, harrastusten, hyvän ruuan, musiikin, ulkoilun, kissojen ja opiskelun jne ansiota. En mä kokenu mitää alemmuuskompleksia, saati itsetuhoisia ajatuksia, koska en sattunut olemaan yhdessä kenenkään kanssa. Ja mitä olen huomannut, niin ihmisillä usein on näin.
https://www.vauva.fi/keskustelu/3025043/syrjaytyvat-nuoret-miehet?chang…
Kommentit (263)
Miehet eivät halua läheisiä ystävyyssuhteita. Eli naisen ystävyys korostuu. Siksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et vain ymmärrä koska olet nainen. Sinulla on aina varaa valita haluatko olla suhteessa vai et, eikä sinun tarvitse laittaa itseäsi naurunalaiseksi lukemattomia kertoja etsiessäsi kumppania. Sinulla on myös mahdollisuus läheisiin ystävyyssuhteisiin, toisin kuin miehillä. Me voidaan antaa ja saada tukea ja läheisyyttä ainoastaan kumppanin kanssa.
Menetkö myös aukomaan päätäsi kadulla kerjäävälle että "mikä tuossa rahattomuudessa nyt muka on niin hankalaa"?
En ymmärrä, miksi syljet myrkkyä naisten niskaan tässä, vaikka sanot itsekin, että ongelma on siinä, että naisilla on mahdollisuus läheisiin ystävyyssuhteisiin, mutta miehillä suhteet ovat pinnallisempia? Eikö siinä olisi kulttuurin ja miesten välisen kommunikaation kanssa eniten korjattavaa, jotta te voisitte antaa ja saada sitä läheisyyttä myös ystävien kesken?
En minä syyttänyt ketään, sanoin vain miehenä että ette ymmärrä meidän näkökulmaamme asiaan.
Anastasia kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et vain ymmärrä koska olet nainen. Sinulla on aina varaa valita haluatko olla suhteessa vai et, eikä sinun tarvitse laittaa itseäsi naurunalaiseksi lukemattomia kertoja etsiessäsi kumppania. Sinulla on myös mahdollisuus läheisiin ystävyyssuhteisiin, toisin kuin miehillä. Me voidaan antaa ja saada tukea ja läheisyyttä ainoastaan kumppanin kanssa.
Menetkö myös aukomaan päätäsi kadulla kerjäävälle että "mikä tuossa rahattomuudessa nyt muka on niin hankalaa"?
Tuota, tosissasiko vertaat omaa tilannettasi kerjäläisten kanssa? Meinaatko, että naiset valitsevat kumppaninsa jonosta ja elävät hetken tämän kanssa ja valitsevat taas jonosta seuraavan silloin kun huvittaa?
Miksi miehillä ei muka ois mahollisuus läheisiin ystävyyssuhteisiin?
En todellakaan vertaa, mutta kysyjän ymmärtämättömyys on samankaltaista molemmissa tapauksissa.
Aina kun itselläni on ollut vaikeita tilanteita elämässä, ei ole tullut mieleenkään ottaa yhteyttä miespuolisiin "ystäviini". Se on heikkoutta, eikä sosiaalisesti sallittua meiltä, "ystävät" kaikkoaisivat nopeasti. Yksin joudut pureskelemaan kaikki ongelmasi, ja voin vakuuttaa että sinkkumiehenä se ei ole aina kovin helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Joo enpä tiedä, kai se on se joku harhakuvitelma, että nainen se vaan tulis ja maagisesti fiksais kaikki viat pois siitä omasta elämästä. Että se oma elämä heti naisen tultua kuvioihin muuttuisi joksikin hekumalliseksi seikkailuksi. Eihän se oikeasti näin kai mene (ei ole kokemusta), vaan viimeistään alkuihastuksen mentyä ja arjen tultua alkaa taas ongelmat pintautumaan. Itsekin olin tällainen epätoivoinen ja lähes itsarin partaalla, kun ei hommat menneet ihan putkeen tyttörintamalla. Nyt alan vasta tajuamaan, ettei tämä yksinelo mitään kamalaa olekaan.
SSRI -lääkkeet poistavat epätoivon sekä muutkin tunteet. Niin ja seksihalut. Joten ei ihme jos viihdyt yksinelävänä miehenä nykyään.
Miehen elämä mullistuu täydin kun tulee nainen kuvioihin. Koko elämä sasttaa muuttua ja paikkakunta vaihtua. Naisille muutos ei ehkä ole niin suuri??
Vierailija kirjoitti:
Anastasia kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et vain ymmärrä koska olet nainen. Sinulla on aina varaa valita haluatko olla suhteessa vai et, eikä sinun tarvitse laittaa itseäsi naurunalaiseksi lukemattomia kertoja etsiessäsi kumppania. Sinulla on myös mahdollisuus läheisiin ystävyyssuhteisiin, toisin kuin miehillä. Me voidaan antaa ja saada tukea ja läheisyyttä ainoastaan kumppanin kanssa.
Menetkö myös aukomaan päätäsi kadulla kerjäävälle että "mikä tuossa rahattomuudessa nyt muka on niin hankalaa"?
Tuota, tosissasiko vertaat omaa tilannettasi kerjäläisten kanssa? Meinaatko, että naiset valitsevat kumppaninsa jonosta ja elävät hetken tämän kanssa ja valitsevat taas jonosta seuraavan silloin kun huvittaa?
Miksi miehillä ei muka ois mahollisuus läheisiin ystävyyssuhteisiin?
En todellakaan vertaa, mutta kysyjän ymmärtämättömyys on samankaltaista molemmissa tapauksissa.
Aina kun itselläni on ollut vaikeita tilanteita elämässä, ei ole tullut mieleenkään ottaa yhteyttä miespuolisiin "ystäviini". Se on heikkoutta, eikä sosiaalisesti sallittua meiltä, "ystävät" kaikkoaisivat nopeasti. Yksin joudut pureskelemaan kaikki ongelmasi, ja voin vakuuttaa että sinkkumiehenä se ei ole aina kovin helppoa.
Se ei ole naisten vika, jos omistat suoraansanoen paskoja ystäviä, joiden kanssa ei voi puhua vakavista asioista tai kertoa ongelmistaan. Ryyppykavereita naisillakin on on eikä heille avauduta asioista, mutta syystä heitä sanotaankin yyppykavereiksi enkä ystäviksi.
En oikein usko useimpien naisten ymmärtävän näitä asioita. Sen huomaa keskusteluissa somessa ja muutenkin. Ns. "alemman tason miehillä" aidosti on todella todella rankkaa. Asia ei siis itseäni enää koske, mutta muistan kyllä edelleen kaikki helvetit mistä täällä kerrotaan. On koettu koulukiusaamiset (hyvin rankkoina kerhosta alkaen ja päättyen yläasteelle), erinäiset traumat, ajautuminen ns. "huonoihin" piireihin koska yksin jääminen olisi vielä pahempaa jne. jne. Pahimmillaan itsemurha tuli mieleen.
Miehet tunnetusti tekevät eniten itsemurhia, ovat eniten päihdekoukuissa, eniten työttöminä, eniten ongelmissa muutenkin. Eivät syyttä; he kärsivät. Miesten käyrän toisessa päässä ovat superälykkäät jne. sun muut menestyjät (eivät kaikki.... koska superälykäskin voi olla syrjäytyvä eikä kykene käyttämään älykkyyttään). Naisilla tilanne on tasaisempi. Se ei tarkoita ettei naisilla ongelmia olisi. Mutta lyhennelmänä ei ole mikään ihme että näilläkin palstoilla miehillä on eniten ongelmia, koska näin on todellisuudessakin (naisiakin on pahiten ongelmaisissa, mutta vähemmistönä).
Onneksi pääsin itse, luultavasti tuurilla (en vieläkään tiedä), noista ongelmista päälle parikymppisenä ja nyt liki 20v suhdetta saman ihanan naisen kanssa. Sorry siis miehet, jotka olette samassa tilassa ja se jatkuu. Minulla kai kävi vain lottovoitto, vaikkei tätä aina osaa tarpeeksi arvostaa. Naisille taas..... ette ehkä todellakaan tiedä kuinka mullistavaa oikeanlaisen kumppanin löytäminen miehelle voi tarkoittaa. Oman elämäni se mullisti täysin enkä siis ihmettele niiden puheita, jotka toivoisivat edes pientä osaa samasta. Edes halaus tai poskisuudelma on monelle ihan utopista haavetta ja te kehtaatte heitä halventaa, vaikka ovat juuri siellä syrjäytyneimmässä osassa.
Siis totta kai tuossa ajassa mitä olen ollut nyt parisuhteessa on koettu ongelmat ja muutama helvetti, mutta se on pientä verrattuna siihen helvettiin mikä oli ennen hänen tapaamistaan. Muutoin voisin olla täällä kirjoittamassa samankaltaisia tekstejä perjantain yksinäisinä tunteina kuin monet muut. Nyt vain kirjoitan osoittaakseni että ymmärtäjiä on, koska samat on koettu. Olisin kai kuollut, vankilassa tai ties missä ilman. On jokseenkin oksettavaa miten näitä miehiä haukutaan täälläkin, joilla on ties mitä koulukiusaustaustaa ja heikkouksia (kelläpä ei) ja vain siitä että näkevät ongelmana naisten löytämisen. Hassua että nyt taas itselläni olisi menekkiä naisten puolelta vaikka kuinka paljon, mutta ei todellakaan kiinnosta kun parisuhde on ok. Ennen suhdetta oikein yksikään nainen ollut kiinnostunut; nyt liiankin kanssa ja en todellakaan arvosta mitään ehdottelua.
Epäilen olevani onnellinen mies, vaikken aina sitä muista. Kaikilla ei todellakaan käy yhtä hyvin ja ne jotka pahasti kirjoittavat täällä "ressukoista" sun muista eivät ehkä tajua että se sama mies voisi toisilla korteilla olla se unelmien prinssi (tai toisin sanoen se vikainen, mutta silti rakastettava planeetan tallaaja, jonka kanssa haluaa elää).
Tuo että 'useimmat' kokisivat onnensa olevan riippuvainen jostain ( siis kenestä hyvänsä ) naisesta on kyllä mielestäni melkoista yleistystä ja 'over-statementtia'.
Monihan esim. sanoo ihan suoraan, että 'on onni kun ei ole tässä ketään akkaa (enää) nalkuttamassa'...
Olen kuullut tuon itse asiassa monenkin miehen suusta ja asiantilaansa ihan ilmeisen tyytyväisellä naamalla ja äänensävyllä kertovan (...vaikkapa esim. avioeronsa jälkeen )
Kyllä miehetkin muuten osaavat avautua toisilleen ja puhua jopa perhe-elämänsä asioista keskenään,aina kun jotkut toisiaan ymmärtävät hyvät ystävät toisensa tapaavat.
Itse miehenä minulla on ollut itse asiassa montakin, juuri tuollaista ystävää, joiden kanssa on puhuttu kaikki elämän asiat halki heidän kanssaan.
Nuorempia ja vanhempia, hyvin monen ikäisiä miehiä.
Täällä yksi mies joka ei juuri tällä hetkellä ole parisuhteessa, mutta eipä tuo paljon vaikuta elämään. Elämässä on muutakin sisältöä ja näen että elämäänsä ei voi rakentaa vain toisen varaan. Jokainen on lopulta itse vastuussa omasta onnellisuudestaan eikä se ole kumppanin tehtävä. Pitää olla muuta mielekästä elämässä kuten kaverit ja harrastukset. Parisuhteeseen suhtaudun siten että tulee jos tulee, ei se haitaksikaan olisi. Mutta ilmankin pärjää. Koskee siis sekä naisia että miehiä.
PS. selvennettäköön että on minulla muitakin harrastuksia kuin täällä palstalla kirjoittelu.. :D
Taidanpa kastaa myös lusikkani tähän soppaan, kun itseänikin aihe hieman liippaa.
Mulla tilanne on sellainen, että en varmaan parisuhteeseen koskaan pyrkisikään, mikäli en kaipaisi naista elämääni. Hankala sitä on selittää, mutta kyse ei ole seksistä (toki sekin kiinnostaa, mutta vain tunnesiteen kanssa), tai juttuseurasta. En osaa itsekkään pohjimmaista syytä sanoa miksi, mutta pitkään meni ilman kyseistä kaipuuta.
Onnellinen olen yksinkin; ainakin kun ei se haikeus ole turhan akuutisti päällä. Itsetuhoisuutta en ymmärrä, mutta kaipuun hyvinkin.
Anastasia kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä paitsi, mikäli kyseinen toiminta olisi edellytys lajin säilymiselle, minkä takia tämänlaiset miehet ovat yksinäisiä eivätkä naisten ympäröimiä?
Tuo ajatus ei ole logiikaltaan ihan eheä. Eheä versio on se, että erotat myös ei-yksinäiset miehet kumppaneistaan, lähetät heidät jonnekin autiosaarella, ja menet kymmenen vuoden kuluttua katsomaan miten siellä menee.
elämä kirjoitti:
En oikein usko useimpien naisten ymmärtävän näitä asioita. Sen huomaa keskusteluissa somessa ja muutenkin. Ns. "alemman tason miehillä" aidosti on todella todella rankkaa. Asia ei siis itseäni enää koske, mutta muistan kyllä edelleen kaikki helvetit mistä täällä kerrotaan. On koettu koulukiusaamiset (hyvin rankkoina kerhosta alkaen ja päättyen yläasteelle), erinäiset traumat, ajautuminen ns. "huonoihin" piireihin koska yksin jääminen olisi vielä pahempaa jne. jne. Pahimmillaan itsemurha tuli mieleen.
Miehet tunnetusti tekevät eniten itsemurhia, ovat eniten päihdekoukuissa, eniten työttöminä, eniten ongelmissa muutenkin. Eivät syyttä; he kärsivät. Miesten käyrän toisessa päässä ovat superälykkäät jne. sun muut menestyjät (eivät kaikki.... koska superälykäskin voi olla syrjäytyvä eikä kykene käyttämään älykkyyttään). Naisilla tilanne on tasaisempi. Se ei tarkoita ettei naisilla ongelmia olisi. Mutta lyhennelmänä ei ole mikään ihme että näilläkin palstoilla miehillä on eniten ongelmia, koska näin on todellisuudessakin (naisiakin on pahiten ongelmaisissa, mutta vähemmistönä).
Onneksi pääsin itse, luultavasti tuurilla (en vieläkään tiedä), noista ongelmista päälle parikymppisenä ja nyt liki 20v suhdetta saman ihanan naisen kanssa. Sorry siis miehet, jotka olette samassa tilassa ja se jatkuu. Minulla kai kävi vain lottovoitto, vaikkei tätä aina osaa tarpeeksi arvostaa. Naisille taas..... ette ehkä todellakaan tiedä kuinka mullistavaa oikeanlaisen kumppanin löytäminen miehelle voi tarkoittaa. Oman elämäni se mullisti täysin enkä siis ihmettele niiden puheita, jotka toivoisivat edes pientä osaa samasta. Edes halaus tai poskisuudelma on monelle ihan utopista haavetta ja te kehtaatte heitä halventaa, vaikka ovat juuri siellä syrjäytyneimmässä osassa.
Siis totta kai tuossa ajassa mitä olen ollut nyt parisuhteessa on koettu ongelmat ja muutama helvetti, mutta se on pientä verrattuna siihen helvettiin mikä oli ennen hänen tapaamistaan. Muutoin voisin olla täällä kirjoittamassa samankaltaisia tekstejä perjantain yksinäisinä tunteina kuin monet muut. Nyt vain kirjoitan osoittaakseni että ymmärtäjiä on, koska samat on koettu. Olisin kai kuollut, vankilassa tai ties missä ilman. On jokseenkin oksettavaa miten näitä miehiä haukutaan täälläkin, joilla on ties mitä koulukiusaustaustaa ja heikkouksia (kelläpä ei) ja vain siitä että näkevät ongelmana naisten löytämisen. Hassua että nyt taas itselläni olisi menekkiä naisten puolelta vaikka kuinka paljon, mutta ei todellakaan kiinnosta kun parisuhde on ok. Ennen suhdetta oikein yksikään nainen ollut kiinnostunut; nyt liiankin kanssa ja en todellakaan arvosta mitään ehdottelua.
Epäilen olevani onnellinen mies, vaikken aina sitä muista. Kaikilla ei todellakaan käy yhtä hyvin ja ne jotka pahasti kirjoittavat täällä "ressukoista" sun muista eivät ehkä tajua että se sama mies voisi toisilla korteilla olla se unelmien prinssi (tai toisin sanoen se vikainen, mutta silti rakastettava planeetan tallaaja, jonka kanssa haluaa elää).
Tuota, ihan niin kuin naisia ei kiusattaisi. Ihan niin kuin naisten lapsuus ei voisi olla aivan yhtä helvettiä. Mä itse olen kokenut sen koulukiusaamisen helvetin yläasteelle saakka ja kaiken lisäksi kärsin alkoholiongelmaisesta väkivaltaisesta isästä kotipuolella. Lisäksi en ole ollut isäni sukulaisten silmissä kovin pidetty ihminen lapsuudessakaan. Silti en ole koskaan itkenyt sinkkuaikoinani, kuinka miehen kosketus elämääni toisi parannuksen. En edes kavereilleni, koska en helvetti omistanut sellaisia ennen yläastetta. Tai ainakaan kunnollisia sellaisia.
Kommenttia numero 54 lainaten - jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan. Voit valita aivan itse, että nousetko suosta ja ryhdyt tekemään asioille jotain kehittääksesi itseäsi ihmisenä tai jäädä ruohonjuuritasolle makaamaan sekä itket surkeaa elämääsi. Uskon, että sinussa elämän jättämät jäljet näkyvät herkkyytenä ja empatiakykynä eikä suinkaan passiivisaggressiivisuutena. Siksi sinusta pidetään ja lisäksi läheisimmän ihmisen, eli tässä tapauksessa kumppanisi, tuki on kohottanut itsevarmuuttasi
Vierailija kirjoitti:
Anastasia kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä paitsi, mikäli kyseinen toiminta olisi edellytys lajin säilymiselle, minkä takia tämänlaiset miehet ovat yksinäisiä eivätkä naisten ympäröimiä?
Tuo ajatus ei ole logiikaltaan ihan eheä. Eheä versio on se, että erotat myös ei-yksinäiset miehet kumppaneistaan, lähetät heidät jonnekin autiosaarella, ja menet kymmenen vuoden kuluttua katsomaan miten siellä menee.
Veikkaan, että nämä miehet eivät itkisi naisenpuutetta vaan pyrkisivät yhteisvoimin keksimään keinoja päästäkseen pois autiolta saarelta.
Anastasia kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anastasia kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et vain ymmärrä koska olet nainen. Sinulla on aina varaa valita haluatko olla suhteessa vai et, eikä sinun tarvitse laittaa itseäsi naurunalaiseksi lukemattomia kertoja etsiessäsi kumppania. Sinulla on myös mahdollisuus läheisiin ystävyyssuhteisiin, toisin kuin miehillä. Me voidaan antaa ja saada tukea ja läheisyyttä ainoastaan kumppanin kanssa.
Menetkö myös aukomaan päätäsi kadulla kerjäävälle että "mikä tuossa rahattomuudessa nyt muka on niin hankalaa"?
Tuota, tosissasiko vertaat omaa tilannettasi kerjäläisten kanssa? Meinaatko, että naiset valitsevat kumppaninsa jonosta ja elävät hetken tämän kanssa ja valitsevat taas jonosta seuraavan silloin kun huvittaa?
Miksi miehillä ei muka ois mahollisuus läheisiin ystävyyssuhteisiin?
En todellakaan vertaa, mutta kysyjän ymmärtämättömyys on samankaltaista molemmissa tapauksissa.
Aina kun itselläni on ollut vaikeita tilanteita elämässä, ei ole tullut mieleenkään ottaa yhteyttä miespuolisiin "ystäviini". Se on heikkoutta, eikä sosiaalisesti sallittua meiltä, "ystävät" kaikkoaisivat nopeasti. Yksin joudut pureskelemaan kaikki ongelmasi, ja voin vakuuttaa että sinkkumiehenä se ei ole aina kovin helppoa.
Se ei ole naisten vika, jos omistat suoraansanoen paskoja ystäviä, joiden kanssa ei voi puhua vakavista asioista tai kertoa ongelmistaan. Ryyppykavereita naisillakin on on eikä heille avauduta asioista, mutta syystä heitä sanotaankin yyppykavereiksi enkä ystäviksi.
Ei ole naisten vika, mutta miehet ja naiset toimivat eri tavoin yhteisössä. Naiset pitävät yhtä, joku opittu koodi? Miehet ei pidä samoin yhtä. Eli se ei ole vain itdedtä kiinni jos ympäristö on mitä on.
Vierailija kirjoitti:
Mutta kuinka sinä voisitkaan ymmärtää yksinäisyyttä?
Kyse ei ole siitä, että laittaa onnellisuutta naisen varaan. Se on sinun olkiukkosi. Kyse on yksinkertaisesti lamaannuttavasta yksinäisyyden tunteesta.
Tässäpä se. Elämä on todella ankeaa, jos ei ole tärkeä kellekään
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti joillakin se johtuu kasvatuksesta.
Naisille parisuhde ei ole se ainut lämmin sosiaalinen suhde, jossa saa olla lempeä, hassutteleva, luottaa toiseen ja itkeä ongelmiaan, vaan nainen voi tehdä näitä asioita myös hyvien ystäviensä seurassa. Miehille nämä tunteet on perinteisesti ajateltu kuuluvan pelkästään parisuhteisiin, koska kaverisuhteissa moinen olisi "homoa" tai "akkamaista". Mies voi olla kavereiden kanssa hauska ja kavereiden kanssa on todennäköisesti kivaa, mutta se oikea emotionaalinen työskentely jätetään parisuhteeseen. Ja ikävä kyllä näin karusti se jää siis naisen harteille, joten jos tulee ero tai kumppania ei löydy, niin ei ole elämässä sitä pystyssä pitävää tukipilariakaan, koska miehiä ei opeteta työstämään tunteita itse tai kavereiden kanssa, vaan päin vastoin tunteiden työstämistä ollaan perinteisesti katsottu pahasti "miehet ei itke/kovat jätkät ei hempeile/masennus on vain mielen heikkoutta" jne. Naiset sen sijaan on perinteisesti kasvatettu siihen, että pitää ottaa toiset ja toisten tunteet huomioon, tukea toisia henkisesti ja työstää emotionaalista puoltaan. Tämä emotionaalisen kannattelun oppiminen nuoresta pitäen auttaa myös työstämään omaa henkistä kasvamista ja jaksamista.
En tätä suoraan niele kaikkien miesten kohdalla mutta exäni, jonka kanssa erosta on kuusi vuotta on yksi parhaista ystävistäni ja minän hänen. Hän juuri puhuu tuosta miten minulle voi puhua ihan eri tavalla miesltä painavista asioista kuten äitinsä sairastelu. Puhuu kyllä muillekin mutta minulle se on luontevampaa kuulemma. Äidin asioissa minä tietysti olen tuntenut äidin hyvin eri tavalla kuin miespuoliset ystävät kun hän on lapseni mummi.
Anastasia kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anastasia kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et vain ymmärrä koska olet nainen. Sinulla on aina varaa valita haluatko olla suhteessa vai et, eikä sinun tarvitse laittaa itseäsi naurunalaiseksi lukemattomia kertoja etsiessäsi kumppania. Sinulla on myös mahdollisuus läheisiin ystävyyssuhteisiin, toisin kuin miehillä. Me voidaan antaa ja saada tukea ja läheisyyttä ainoastaan kumppanin kanssa.
Menetkö myös aukomaan päätäsi kadulla kerjäävälle että "mikä tuossa rahattomuudessa nyt muka on niin hankalaa"?
Tuota, tosissasiko vertaat omaa tilannettasi kerjäläisten kanssa? Meinaatko, että naiset valitsevat kumppaninsa jonosta ja elävät hetken tämän kanssa ja valitsevat taas jonosta seuraavan silloin kun huvittaa?
Miksi miehillä ei muka ois mahollisuus läheisiin ystävyyssuhteisiin?
En todellakaan vertaa, mutta kysyjän ymmärtämättömyys on samankaltaista molemmissa tapauksissa.
Aina kun itselläni on ollut vaikeita tilanteita elämässä, ei ole tullut mieleenkään ottaa yhteyttä miespuolisiin "ystäviini". Se on heikkoutta, eikä sosiaalisesti sallittua meiltä, "ystävät" kaikkoaisivat nopeasti. Yksin joudut pureskelemaan kaikki ongelmasi, ja voin vakuuttaa että sinkkumiehenä se ei ole aina kovin helppoa.
Se ei ole naisten vika, jos omistat suoraansanoen paskoja ystäviä, joiden kanssa ei voi puhua vakavista asioista tai kertoa ongelmistaan. Ryyppykavereita naisillakin on on eikä heille avauduta asioista, mutta syystä heitä sanotaankin yyppykavereiksi enkä ystäviksi.
Taidat olla vähän yksinkertainen. Sitä ei peitä edes hieno profiilikuva tai sitaatit kun keskustelet 135+ ÄO:n omaavan kanssa. Juutut anekdootteihin, et ymmärrä (tai halua ymmärtää) laajempaa kontekstia, eikä sinua kiinnosta muut näkökulmat kuin omasi. Et anna itsellesi mahdollisuutta oppia mitään uutta, ja sen huomaa jo parista vastauksesta. Sinä luulet tietäväsi enemmän miehenä elämisestä kuin 35-vuotias mies.
"JaaHAS, etkö siis voi ryypätä ystäviesi kanssa?"
Vierailija kirjoitti:
Anastasia kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et vain ymmärrä koska olet nainen. Sinulla on aina varaa valita haluatko olla suhteessa vai et, eikä sinun tarvitse laittaa itseäsi naurunalaiseksi lukemattomia kertoja etsiessäsi kumppania. Sinulla on myös mahdollisuus läheisiin ystävyyssuhteisiin, toisin kuin miehillä. Me voidaan antaa ja saada tukea ja läheisyyttä ainoastaan kumppanin kanssa.
Menetkö myös aukomaan päätäsi kadulla kerjäävälle että "mikä tuossa rahattomuudessa nyt muka on niin hankalaa"?
Tuota, tosissasiko vertaat omaa tilannettasi kerjäläisten kanssa? Meinaatko, että naiset valitsevat kumppaninsa jonosta ja elävät hetken tämän kanssa ja valitsevat taas jonosta seuraavan silloin kun huvittaa?
Miksi miehillä ei muka ois mahollisuus läheisiin ystävyyssuhteisiin?
En todellakaan vertaa, mutta kysyjän ymmärtämättömyys on samankaltaista molemmissa tapauksissa.
Aina kun itselläni on ollut vaikeita tilanteita elämässä, ei ole tullut mieleenkään ottaa yhteyttä miespuolisiin "ystäviini". Se on heikkoutta, eikä sosiaalisesti sallittua meiltä, "ystävät" kaikkoaisivat nopeasti. Yksin joudut pureskelemaan kaikki ongelmasi, ja voin vakuuttaa että sinkkumiehenä se ei ole aina kovin helppoa.
Nyt kun tarkemmin mietin niin vaikeista aiheista ja ongelmista (masennus, itsemurha yms.) tulee aina keskusteltua naispuolisten ystävien kanssa, vaikka miesten kanssa tulee muuten vietettyä enemmän aikaa. Olisin varmaan aika rikki tai mullan alla ilman mun naispuolisia ystäviä. Jotenkin karmivaa
ohis
elämä kirjoitti:
En oikein usko useimpien naisten ymmärtävän näitä asioita. Sen huomaa keskusteluissa somessa ja muutenkin. Ns. "alemman tason miehillä" aidosti on todella todella rankkaa. Asia ei siis itseäni enää koske, mutta muistan kyllä edelleen kaikki helvetit mistä täällä kerrotaan. On koettu koulukiusaamiset (hyvin rankkoina kerhosta alkaen ja päättyen yläasteelle), erinäiset traumat, ajautuminen ns. "huonoihin" piireihin koska yksin jääminen olisi vielä pahempaa jne. jne. Pahimmillaan itsemurha tuli mieleen.
Miehet tunnetusti tekevät eniten itsemurhia, ovat eniten päihdekoukuissa, eniten työttöminä, eniten ongelmissa muutenkin. Eivät syyttä; he kärsivät. Miesten käyrän toisessa päässä ovat superälykkäät jne. sun muut menestyjät (eivät kaikki.... koska superälykäskin voi olla syrjäytyvä eikä kykene käyttämään älykkyyttään). Naisilla tilanne on tasaisempi. Se ei tarkoita ettei naisilla ongelmia olisi. Mutta lyhennelmänä ei ole mikään ihme että näilläkin palstoilla miehillä on eniten ongelmia, koska näin on todellisuudessakin (naisiakin on pahiten ongelmaisissa, mutta vähemmistönä).
Onneksi pääsin itse, luultavasti tuurilla (en vieläkään tiedä), noista ongelmista päälle parikymppisenä ja nyt liki 20v suhdetta saman ihanan naisen kanssa. Sorry siis miehet, jotka olette samassa tilassa ja se jatkuu. Minulla kai kävi vain lottovoitto, vaikkei tätä aina osaa tarpeeksi arvostaa. Naisille taas..... ette ehkä todellakaan tiedä kuinka mullistavaa oikeanlaisen kumppanin löytäminen miehelle voi tarkoittaa. Oman elämäni se mullisti täysin enkä siis ihmettele niiden puheita, jotka toivoisivat edes pientä osaa samasta. Edes halaus tai poskisuudelma on monelle ihan utopista haavetta ja te kehtaatte heitä halventaa, vaikka ovat juuri siellä syrjäytyneimmässä osassa.
Siis totta kai tuossa ajassa mitä olen ollut nyt parisuhteessa on koettu ongelmat ja muutama helvetti, mutta se on pientä verrattuna siihen helvettiin mikä oli ennen hänen tapaamistaan. Muutoin voisin olla täällä kirjoittamassa samankaltaisia tekstejä perjantain yksinäisinä tunteina kuin monet muut. Nyt vain kirjoitan osoittaakseni että ymmärtäjiä on, koska samat on koettu. Olisin kai kuollut, vankilassa tai ties missä ilman. On jokseenkin oksettavaa miten näitä miehiä haukutaan täälläkin, joilla on ties mitä koulukiusaustaustaa ja heikkouksia (kelläpä ei) ja vain siitä että näkevät ongelmana naisten löytämisen. Hassua että nyt taas itselläni olisi menekkiä naisten puolelta vaikka kuinka paljon, mutta ei todellakaan kiinnosta kun parisuhde on ok. Ennen suhdetta oikein yksikään nainen ollut kiinnostunut; nyt liiankin kanssa ja en todellakaan arvosta mitään ehdottelua.
Epäilen olevani onnellinen mies, vaikken aina sitä muista. Kaikilla ei todellakaan käy yhtä hyvin ja ne jotka pahasti kirjoittavat täällä "ressukoista" sun muista eivät ehkä tajua että se sama mies voisi toisilla korteilla olla se unelmien prinssi (tai toisin sanoen se vikainen, mutta silti rakastettava planeetan tallaaja, jonka kanssa haluaa elää).
Tässä, naiset. Lukekaa ja sisäistäkää tämä. +1
Miehet on erilaisia kuin naiset. Siksi.