Vaatiiko parisuhde kovaa työtä ja vaivannäköä?

Kaikki työ ja hoitaminen koetaan usein negatiiviseksi, vaikka se ei olisikaan sitä.

Tietenkin vaatii vaivannäköä.Kokemusta on muustakin ei hyvin käynyt. Olen siis ehtinyt oppia.

Vaivannäkö on sitä että huomioi toisen jaksamista jotta sen pohjalta vastuuta arjesta enemmän tai vähemmän. Toiselle pitää muistaa olla hellä ja kertoo rakastavansa. Läheisyys ja aika seksille on osa parisuhteista huolehtimista.

Pidämme yllä parisuhdetta arkisten asioiden lisäksi toistemme hemmottelulla kivoilla yhteisillä asioilla. Matkustamme, käymme elokuvissa,luonnossa jne. Tärkeintä on hellyys ja läheisyys kaikissa muodoissaan.

Avoimuus ja intohimo ja rohkeus seksissä on mielestäni parisuhteesta ja toisesta huolehtimista. Ei yleisesti vaan omalla kohdallani.

Pidämme pari kertaa vuodessa jonkin miniloman hotellissa ja se on aina piristävää. Tämä kerran tai pari vuodessa ulkomailla ja siitäkin olemme pitäneet. Tämä on tuonut meitä aina tuolloin hyvällä tavalla läheisesti yhteen.

Oma elämä on tärkeää, mutta pelkästään siihen keskittymällä parisuhde menee kiville kokemusta on. Nyt ymmärrän toisen huomioimisen ja seksin merkityksen paljon paremmin.

Vierailija kirjoitti:

No ei ainakaan tähän mennessä ole tarvinnut, en tiedä tarvitaanko sitten kun suhde on kestänyt pidempään. Siis tietysti parisuhteesta pitää pitää huolta eikä ottaa toista itsestäänselvyytenä mutta ei se kyllä meillä mitään kovaa työtä ja vaivannäköä ole vielä ainakaan vaatinut.

Ei ole 40 vuoteen vaatinut.

20 vuoden kokemuksella voin sanoa, että ei vaadi. Tämä ei tarkoita etteikö toista tule huomioida, antaa parisuhteelle merkittävästi kahdenkeskistä aikaa ja sanoa rakastavansa. Mutta jos nuo tuntuvat kovalta työltä ja vaivannäöltä niin kannattaa kyllä miettiä miksi.

Työstä en tiedä mutta pientä "vaivannäköä" kyllä. Kun on hyvä parisuhde mielellään miettii miten ilahduttaa toista arjessakin. Kumpikaan ei vain olla möllötä käenpoikana suhteessa vaan tekee kaikkensa että toisella olisi hyvä olla (ei pelkästään itsellä).

Oikean ihmisen kanssa tämä todella onnistuu helposti eikä tunnu velvollisuudelta.

yli 20v

Vierailija kirjoitti:

"paljon kovaa työtä ja vaivannäköä" nyt on aika raskaasti sanottu. Mutta kyllä siinä pitää vaikeina aikoina varsinkin sitä työtäkin tehdä jos haluaa jatkaa saman ihmisen kanssa.

Minäkin olin ennen meidän ensimmäistä ekaa isoa kriisiä (10 vuoden kieppeillä) sitä mieltä, että suhteessa on jotain vikaa jos pitää töitä tehdä. Mutta sitten elämä heitteli ja kaikkine isoine lieveilmiöineen vei meidät siihen tilanteeseen, että melkein erosimme kun olimme etääntyneet toisistamme niin paljon.

Päätimme kuitenkin jatkaa ja että päästiin suhteessa eteenpäin siihen pisteeseen, että jatkaa kannatti, teimme aika isoja muutoksia siinä miten suhtaudumme parisuhteeseen.  Mitään ei oteta enää itsestäänselvyytenä ja se tarkoittaa sitä, että kyllä me tasaisin väliajoin "teemme töistä suhteen eteen" että pysymme oikealla raiteella.

Kriisistä on jo monta vuotta ja olemme onnellisia molemmat.  Paljon onnellisempia kuin kriisiä edeltävinä 2-3- vuotena. Ja yksi erittäin tärkeä seikka on juuri se, että teemme molemmat suhteen eteen töitä emmekä vaan jollottele eteenpäin ajattelematta yhtään miten meidän välisemme suhde voi. Aina kun tulee jotain ongelmia, ne ratkaistaan eikä lakaista maton alle kuten ennen kriisiä. Ja se kyllä aina välillä käy työstä.

Tämä! Arvostan! Tämä ihminen tietää mikä on parisuhde ja mitä voi saavuttaa sitä "työtä" tekemällä.

Todella moni tässä ketjussa ei tunnu antavan parisuhteelle paljoakaan arvoa vaan on sellainen kuva että siitä luovuttaisiin heti vaikeuksien tullessa. Helpolla nykyihmiset haluaa näköjään päästä. Parisuhteessakin. Ihmekään kun nykyään niin paljon erotaan. Ihme kermaperseilyä. Ainut tilanne missä ymmärrän että erotaan heti on pettäminen(niin tekisin minäkin). Mutta jotkut jatkavat siitäkin eteenpäin.

Meillä on just nyt kriisi. Ero ollut tosi lähellä. Ja teemme sitä "työtä" suhteen eteen jota moni halveksuu. Miksi? Koska rakastamme toisiamme. Asiat nyt vaan on kasaantuneet ja olemme etääntyneet.

M35

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin vaatii vaivannäköä.Kokemusta on muustakin ei hyvin käynyt. Olen siis ehtinyt oppia.

Vaivannäkö on sitä että huomioi toisen jaksamista jotta sen pohjalta vastuuta arjesta enemmän tai vähemmän. Toiselle pitää muistaa olla hellä ja kertoo rakastavansa. Läheisyys ja aika seksille on osa parisuhteista huolehtimista.

Pidämme yllä parisuhdetta arkisten asioiden lisäksi toistemme hemmottelulla kivoilla yhteisillä asioilla. Matkustamme, käymme elokuvissa,luonnossa jne. Tärkeintä on hellyys ja läheisyys kaikissa muodoissaan.

Avoimuus ja intohimo ja rohkeus seksissä on mielestäni parisuhteesta ja toisesta huolehtimista. Ei yleisesti vaan omalla kohdallani.

Pidämme pari kertaa vuodessa jonkin miniloman hotellissa ja se on aina piristävää. Tämä kerran tai pari vuodessa ulkomailla ja siitäkin olemme pitäneet. Tämä on tuonut meitä aina tuolloin hyvällä tavalla läheisesti yhteen.

Oma elämä on tärkeää, mutta pelkästään siihen keskittymällä parisuhde menee kiville kokemusta on. Nyt ymmärrän toisen huomioimisen ja seksin merkityksen paljon paremmin.

Kaikki kirjoittamasi kuuluu minusta normaaliin parisuhteeseen eikä ole työtä tai vaivannäköä.

Nimim. 40 v yhdessä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin vaatii vaivannäköä.Kokemusta on muustakin ei hyvin käynyt. Olen siis ehtinyt oppia.

Vaivannäkö on sitä että huomioi toisen jaksamista jotta sen pohjalta vastuuta arjesta enemmän tai vähemmän. Toiselle pitää muistaa olla hellä ja kertoo rakastavansa. Läheisyys ja aika seksille on osa parisuhteista huolehtimista.

Pidämme yllä parisuhdetta arkisten asioiden lisäksi toistemme hemmottelulla kivoilla yhteisillä asioilla. Matkustamme, käymme elokuvissa,luonnossa jne. Tärkeintä on hellyys ja läheisyys kaikissa muodoissaan.

Avoimuus ja intohimo ja rohkeus seksissä on mielestäni parisuhteesta ja toisesta huolehtimista. Ei yleisesti vaan omalla kohdallani.

Pidämme pari kertaa vuodessa jonkin miniloman hotellissa ja se on aina piristävää. Tämä kerran tai pari vuodessa ulkomailla ja siitäkin olemme pitäneet. Tämä on tuonut meitä aina tuolloin hyvällä tavalla läheisesti yhteen.

Oma elämä on tärkeää, mutta pelkästään siihen keskittymällä parisuhde menee kiville kokemusta on. Nyt ymmärrän toisen huomioimisen ja seksin merkityksen paljon paremmin.

Kaikki kirjoittamasi kuuluu minusta normaaliin parisuhteeseen eikä ole työtä tai vaivannäköä.

Nimim. 40 v yhdessä

Riippuu millainen tunnelataus milläkin sanalla on kenenkin henkilön kohdalla. Minä esim. en pidä työntekoa raskaana ja puuduttavana, vaan mukavana, innostavana ja mukaansatempaavana.

Sellainen joka vihaa omaa työtään, ajattelee työ-sanasta tietysti eri tavalla. Minusta parisuhde vaatii tuota minulle positiivista sanaa eli työtä ja työstämistä. Etenkin itseni kanssa. Reflektoin paljon omaa käytöstäni, omaa tapaani puhua ja reagoida. Ja tämä käy siitä positiivisesta työstä, sillä opin samalla paljon itsestäni, kun toinen toimii terveenä peilinä ja teen tätä ihan mielelläni. Tämä positiivinen efekti toimii vain edes jokseenkin terveen ihmisen kanssa.

Onhan tässä ollut ihan sitä huolta ja murhettakin. Oman miehen vakava masennus, minun masennus ja ahdistuneisuushäiriö sekä PTSD, fyysiset rankat sairastelut, minun perheeni jatkuvat vakavat ongelmat, koska perheessäni ei ole yhtään tasapainoista ja tervettä ihmistä, rahaongelmat...kaikesta huolimatta ei olla kertaakaan oltu lähelläkään eroa, koska panostamme keskinäiseen suhteeseemme todella paljon. Ja ihan siitä omasta halusta ja positiivisesta asenteesta. Ei silleen että tämä on pakkopullaa ja inhottavaa työtä.

Kyllä se vaatii sen että opettelee tuntemaan toisen, miten hän käyttäytyy, reagoi, mitä hän haluaa ja miten helpoiten tehdään kompromisseja. Kun perusasiat on opittu, tarvitaan vielä kärsivällisyyttä ja kykyä unohtaa turhanpäiväiset ärsytykset.

Omalla kokemuksellani sanoisin että hyvä suhde vaatii hyvän pohjatyön.

Meillä on niin hyvä suhde, etten koe sen vaativan kovaa työtä ja vaivannäköä. Asiat rullaavat todella luonnollisesti omalla painollaan. Olemme alusta asti olleet todella samanlaisia mielenkiinnon kohteiltamme ja arvoiltamme. Se vaikuttaa varmasti paljon siihen, että kaikki toimii. Ymmärrämme toisiamme puolesta sanasta, joten aika helpolla tässä päästään. Olemme olleet yhdessä 10 vuotta.

Riippuu varmasti siitä, millaisessa suhteessa haluaa elää ja mikä on kullekin tärkeää. Vaikka elämme tiiviisti yhdessä välillä (olemme ulkosuomalaisia. Meillä on ystäviä, mutta vähemmän täällä ja perhe kaukana) niin matkustan paljon, joten saamme taukoa myös toisistamme. En haluaisi kyllästyä toiseen miehenä ja viettää yhdessä jokaista hetkeä.

Meille on tärkeää tietty vapaus. Meillä ei ole kotiintuloaikoja eikä tarvitse kysellä lupia. Jos haluaa lähteä reissuun niin riittää, että ilmoittaa. Emme myöskään ole mustasukkaisia: en pahastu, jos mies menisi vaikka strippibaariin tai harrastaisi yhdenillan juttuja joskus. Mielestämme parisuhteen kuuluu kestää elämää. Ajattelemme niin, että kun elämme vain kerran ja näitä aikoja ei saa takaisin niin parisuhde ei saa sulkea pois elämänkokemuksia tai rajoittaa omaa elämää. Meidän yhteinen aika on yhteistä aikaa - oma aika on omaa aikaa.

Myös keskinäinen seksi on meille tärkeää: laittaudun ja panostan kotonakin. En kulje ihan hirveän näköisenä, en ulosta miehen edessä. Otan huomioon. Mies taas tekee varmaan 80% kotitöistä, hoitaa lemmikit ja mahdollistaa itselleni liikkuvan työn niin että arki rullaa kivasti.

Tämä vaatii keskivertoa enemmän rehellisyyttä ja keskustelua. Ei tarvitse esittää, ettei muka kiihotu kenestäkään toisesta ikinä vaan asiasta voi hyvin puhua ääneen ja siitä voidaan vitsailla. Tiedän, että voin luottaa mieheeni täysin enkä pelkää hänen menettämistään (aika harva haluaa vaihtaa tällaista diiliä pois). Enkö vaihtaisi suhdettamme mihinkään muuhun.

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin vaatii vaivannäköä.Kokemusta on muustakin ei hyvin käynyt. Olen siis ehtinyt oppia.

Vaivannäkö on sitä että huomioi toisen jaksamista jotta sen pohjalta vastuuta arjesta enemmän tai vähemmän. Toiselle pitää muistaa olla hellä ja kertoo rakastavansa. Läheisyys ja aika seksille on osa parisuhteista huolehtimista.

Pidämme yllä parisuhdetta arkisten asioiden lisäksi toistemme hemmottelulla kivoilla yhteisillä asioilla. Matkustamme, käymme elokuvissa,luonnossa jne. Tärkeintä on hellyys ja läheisyys kaikissa muodoissaan.

Avoimuus ja intohimo ja rohkeus seksissä on mielestäni parisuhteesta ja toisesta huolehtimista. Ei yleisesti vaan omalla kohdallani.

Pidämme pari kertaa vuodessa jonkin miniloman hotellissa ja se on aina piristävää. Tämä kerran tai pari vuodessa ulkomailla ja siitäkin olemme pitäneet. Tämä on tuonut meitä aina tuolloin hyvällä tavalla läheisesti yhteen.

Oma elämä on tärkeää, mutta pelkästään siihen keskittymällä parisuhde menee kiville kokemusta on. Nyt ymmärrän toisen huomioimisen ja seksin merkityksen paljon paremmin.

Tottakai vaivannäköä, mutta tuo ei ole työtä vaan tulee sydämen halusta oikean ihmisen kanssa.

Olen ollut nimittäin sellaisessakin suhteessa, jossa kaikki tuo täytyi tehdä kauhean väännön kanssa. Minä koin että aina minä olen se joka varaa niitä retkiä, mies ei edes sanonut suostuuko lähtemään. Kun pääsimme perille minä olisin mielellään harrastanut seksiä mutta mies mennyt ensin baariin. Seksi kännisen tai krapulaisen kanssa ei taas minua kiinnostanut, ja mies koki että pihtaan ja taas on loma pilalla.

Kun ostin seksikkäitä alusvaatteita tai ehdotin uusia asentoja, mies vähän ihmetteli mihin niitä tarvitaan, ihan turhia kunhan vain lakkaisin pihtaamasta.

Kun keitin hänelle kahvia hän olisi halunnut teetä, ja kun keitin hänelle teetä hän olisi halunnut kahvia.

Kun huolehdin hänen jaksamisesta ja lähdin viikonloppuna lasten kanssa mummulaan, jotta hän saa vapaata ja levätä, hän oli viikonlopun jälkeen entistä väsyneempi. Vietettyään sen baarissa.

Nykyinen mieheni on kuin toiselta planeetalta -tai ehkä samalta kuin minä - ja kaikki yllä mainitsemasi tapahtuu ilman että se on jatkuvaa työtä ja ylämäkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"paljon kovaa työtä ja vaivannäköä" nyt on aika raskaasti sanottu. Mutta kyllä siinä pitää vaikeina aikoina varsinkin sitä työtäkin tehdä jos haluaa jatkaa saman ihmisen kanssa.

Minäkin olin ennen meidän ensimmäistä ekaa isoa kriisiä (10 vuoden kieppeillä) sitä mieltä, että suhteessa on jotain vikaa jos pitää töitä tehdä. Mutta sitten elämä heitteli ja kaikkine isoine lieveilmiöineen vei meidät siihen tilanteeseen, että melkein erosimme kun olimme etääntyneet toisistamme niin paljon.

Päätimme kuitenkin jatkaa ja että päästiin suhteessa eteenpäin siihen pisteeseen, että jatkaa kannatti, teimme aika isoja muutoksia siinä miten suhtaudumme parisuhteeseen.  Mitään ei oteta enää itsestäänselvyytenä ja se tarkoittaa sitä, että kyllä me tasaisin väliajoin "teemme töistä suhteen eteen" että pysymme oikealla raiteella.

Kriisistä on jo monta vuotta ja olemme onnellisia molemmat.  Paljon onnellisempia kuin kriisiä edeltävinä 2-3- vuotena. Ja yksi erittäin tärkeä seikka on juuri se, että teemme molemmat suhteen eteen töitä emmekä vaan jollottele eteenpäin ajattelematta yhtään miten meidän välisemme suhde voi. Aina kun tulee jotain ongelmia, ne ratkaistaan eikä lakaista maton alle kuten ennen kriisiä. Ja se kyllä aina välillä käy työstä.

Tämä! Arvostan! Tämä ihminen tietää mikä on parisuhde ja mitä voi saavuttaa sitä "työtä" tekemällä.

Todella moni tässä ketjussa ei tunnu antavan parisuhteelle paljoakaan arvoa vaan on sellainen kuva että siitä luovuttaisiin heti vaikeuksien tullessa. Helpolla nykyihmiset haluaa näköjään päästä. Parisuhteessakin. Ihmekään kun nykyään niin paljon erotaan. Ihme kermaperseilyä. Ainut tilanne missä ymmärrän että erotaan heti on pettäminen(niin tekisin minäkin). Mutta jotkut jatkavat siitäkin eteenpäin.

Meillä on just nyt kriisi. Ero ollut tosi lähellä. Ja teemme sitä "työtä" suhteen eteen jota moni halveksuu. Miksi? Koska rakastamme toisiamme. Asiat nyt vaan on kasaantuneet ja olemme etääntyneet.

M35

Minun on pakko sanoa, että jos mieheni helliminen ja hemmotteleminen ja seksi ja huomioiminen alkaa tuntua työltä ja vaivannäöltä, alan harkitsemaan eroa. Kyllä se on ollut tämän 25 vuotta ihan iloa ja mukavaa hommaa.

Kysymys, johon ei voi vastata kyllä tai ei.

Joskus parisuhde tuntuu niin helpolta ja hyvältä asialta, joskus, kun on ongelmia tai sen ylläpitäminen on hankalaa, se vie tavattoman paljon.

Viimeksi mainitusta on kokemuksia, ts. etäsuhteesta. Se oli kyllä paljon voimia vievää, olisi ollut joskus niin paljon helpompi ilman sitä ruljanssia. Mutta kyllä se lopulta kannatti.

Saattaa vaatia toisinaan, muttei jatkuvasti.  Enimmäkseen ei, toisen kunnioittaminen ja huomioiminen riittää. Joskus on tilanteita, joissa on itse panostettava paljon.

Mitä se työ ja vaiva sitten pitäisi sisällään? Jotain näyttelemistä ilmeisesti.. järjestetään romantiikkaa vaikkei oikeasti kiinnosta? Sanotaan toiselle jotain kivaa? Hirveä vaiva osallistua siivoukseen? Jos tällaiset asiat on jotain työtä, niin ehkä parempi olla yksin.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on niin hyvä suhde, etten koe sen vaativan kovaa työtä ja vaivannäköä. Asiat rullaavat todella luonnollisesti omalla painollaan. Olemme alusta asti olleet todella samanlaisia mielenkiinnon kohteiltamme ja arvoiltamme. Se vaikuttaa varmasti paljon siihen, että kaikki toimii. Ymmärrämme toisiamme puolesta sanasta, joten aika helpolla tässä päästään. Olemme olleet yhdessä 10 vuotta.

Tällainen kokemus minullakin on. Pelottaa ajatella, etten löydä toista yhtä sopivaa kumppania enää. En oikeasti jaksaisi sellaista parisuhdetta, jonka eteen pitäisi koko ajan nähdä vaivaa ja tehdä kompromisseja.

Vierailija kirjoitti:

Öö, onko normaali keskustelu jos ollaan jostain asiasta eri mieltä, tai mietitään vaikka mahdollisia tulevaisuudensuunnitelmia jotenkin kovaa työtä ja erityistä suhteeseen panostamista? Itse olen ajatellut että se on ihan tavallista kanssakäymistä eikä mitään erityistä parisuhdetyötä. Voi kyllä johtua siitä, että puolison kanssa on helppo puhua kaikesta taivaan ja maan välillä, ja erimielisyydetkin ratkeavat yleensä asiallisella keskustelulla ilman riitoja.

Ei ole kovaa työtä, jos se on helppoa. Mutta joidenkin kanssa se ei ole helppoa ollenkaan, vaan jokainen tällainen keskustelu on kuin hampaiden kiskomista. Tuohon minulla ei ole mitään haluja. Haluan, että asiat ratkeavat nopeasti ja ääntä korottamatta.

Onko yleensäkin ihmissuhteet työtä ja vaivannäköä?

Ihan normaalia minusta on, että välillä riidellään, välillä halataan. Tehdään asioita, joista tykkää ja joskus, joista ei tykkää. Mutta en kyllä koe näitä asioita työnteoksi tai vaivannäöksi. Tavallista elämää.

Hoitosuhde on eri asia ja se on minusta työtä ja saan siitä palkkaa. Mutta kotonani ihmissuhteet ei ole hoitosuhteita ja siksi en koe niitä työnä.

Vaatii vaivannäköä, rehellisyyttä ja luottamusta mitkä voivat olla monille vaikeita asioita. Mutta kaiken tämän ei pitäisi tuntua kovalta työltä, silloin mennään metsään.