Vaatiiko parisuhde kovaa työtä ja vaivannäköä?

Vierailija kirjoitti:

Vaatiihan se sitten, kun asiat menevät solmuun. Useimmilla menevät jossain vaiheessa liittoa.

On kuvaavaa, että parisuhdeammattilaisista monet ovat eronnnet, useat jopa toistuvasti. Samaan aikaan he julistavat lehtien palstoilla, miten suhdetta hoidetaan.

Eipä suhteen hoitamiseen kuitenkaan kriisin hetkellä ole muuta varmaa keinoa kuin odottaminen. On hyväksyttävä oma paha olo, on hyväksyttävä toisen paha olo, on tyydyttävä huonoon suhteeseen ja annettava ajan kulua.

Se on nimittäin puppua, että kriisit ratkeavat puhumalla. Usein puhuminen vain monimutkaistaa niitä, koska kriiseille on ominaista sekavuus. Toinen tai kumpikaan ei tiedä, mitä tahtoo, toivoo tai odottaa, joten puhuminen on vain häilyvien mielikuvien vaihtoa.

Puhuminen auttaa vasta sitten, kun kumpikin tietää, mitä tahtoo.

Siinä vaiheessa ei tietenkään voi puhua, kun kummallakin on alentunut kyky hallita itseään, kierrokset korkealla, tunteet päällä jne. Mutta sen jälkeen on hyvä kertoa miten tilanteen omasta näkökulmastaan hahmottaa ja mitä toivoo. Huomattu on sekin, että verbaalisesti lahjakas tulee näihin keskusteluihin usein jo melko valmiilla näkemyksellä, mutta toinen osapuoli saa omien ajatusten jäsentelyyn apua ihan siitä kun pohdiskellaan niitä yhdessä. Edellyttää kuitenkin, että molemmilla on tahto ymmärtää toista ja pyrkimys hyväksyä toinen kokemuksineen. Jos näitä ei ole, ei tapahdu lähentymistä vaan  pelataan verbaalista pingistä jossa varaudutaan vain iskemään eikä kuulla toisen perimmäisiä tarpeita. 

Ei. Olemme samaan hiileen puhaltaja -pariskunta.

Toisinaan kyllä. Ei aina.

Kevyet ja etäiset ihmissuhteet on vaivattomia, oli elämässä ruusuilla tanssimisen tai ojassa tarpomisen aika. Mitä läheisempi ihminen, sitä kovempi kipu jos jokin menee pieleen. Silloin voi olla kovan työn aika.

Asenteellinen kysymys tämä. :D määrittele kova? Miksi nimenomaan kova?

Vierailija kirjoitti:

Itsekkäille ihmisille kaikki on vaikeaa.

Kyse on halusta tehdä asioita toiselle ja toisen kanssa. Silloin parisuhde toimii, hyvin ja omalla painollaan. Ei ole kyse kovasta työstä vaan tahdosta tehdä asioita.

Toisaalta myös epäitsekkyys vaatii joskus työtä. Ei se ole aina niin helppoa, asettua toisen saappaisiin ja katsoa eri näkövinkkelistä. Halu tähän voi olla, mutta silti se tuntuu välillä työltä, luopua omasta itsekkyydestä, minusta ainakin.

Ymmärrätköhän itsekään mitä kirjoitat? Epäitsekkyys vaatii työtä eli luopuminen itsekkyydestä on raskasta eli itsekkäälle ihmiselle kaikki on raskasta. Eli?