"Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa”
– 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä Hesarissa.
Pojat olisivat valmiita tyytymään fiksuunkin tyttöön. Vanhempi nainen ei käy, ei myöskään tyttö, jolla on vääränlainen musiikkimaku. Toinen heistä olikin löytänyt sanomansa mukaisesti fiksun, mutta Tinder on kokemuksen mukaisesti julma paikka.
"Tinderkin on tosin ihan kamala, sen käyttäminen on matka helvetin läpi. Kaikki mies- ja naisstereotypiat ovat siellä voimissaan. Miehen pitää ihan ensimmäiseksi Tinderissä todistaa, ettei ole hyypiö. Kerran tapasin sen avulla ihanan nuoremman naisen. Mutta hän oli niin helmi, etten halunnut vaivata häntä ongelmillani.
Naisilla on usein epärealistisia odotuksia miehistä. He odottavat, että prinssi saapuu ja kohtelee heitä kuin prinsessaa. Miehellä pitäisi olla naista paremmat tulot ja statusta. Miehet eivät odota naisilta samalla tavalla asioita. "
Kummatkin jutun miehet ovat lähes päihteettömiä. Valtteri myy marihuanaa ja on uteliaisuussyistä kokeillut muutaman kerran lsd:tä.
Kommentit (483)
Vierailija kirjoitti:
Mikähän tuo teksti taas vaiheeksi oli? Jotain päästäsi keksimää?
Täysin tottahan tuo on, että naisilla on usein miesten suhteen kova vaatimuslista ja miehen todellakin pitää todistaa olevansa kunnollinen ja muutenkin olla erittäin tarkkana sen suhteen, että nainen ei ajattele mitään negatiivista miehestä, koska naisen kiinnostus loppuu silloin todella nopeasti. Pitää myös muistaa olla jännittävä ja kiinnostava, mutta kuitenkaan ei saa lipsahtaa sinne liian omaperäisen puolelle, koska silloin nainen pitää friikkinä, eikä halua tavata. Mitään heikkouksia ei tosiaan saa näyttää, joten jos nainen kysyy miten päivä on mennyt, niin sanot, että hyvin, vaikka perheesi olisi juuri kuollut auto-onnettomuudessa. Nainen ei halua miehen tuovan mitään negatiivisia ajatuksia hänen elämäänsä, joten aina pitää kuulua hyvää, eikä saa olla mitään ongelmia. Vasta sitten, kun nainen on jo hurmattu.
Yritin aiemmin olla naisille ihan avoin ja olla esittämättä mitään. Kerroin esimerkiksi silloisesta työttömyydestäni jos siitä kysyttiin. Ei toiminut. Nyt esitän itsevarmaa, enkä puhu heikkouksistani tai murheistani ja se toimii. Toisaalta tämän pelailun seurauksena minulle ei synny mitenkään läheistä kontaktia näihin naisiin ja siten häivynkin yleensä kuvioista seksin jälkeen.
Minulle riittää naisessa hyvä ulkonäkö ja miellyttävä luonne. Kaikki muu on yhdentekevää. Saa olla ongelmia ja puhua niistä, kunhan eläminen ei ole hänen mielestään pelkkää ongelmaa ja murhetta.
Mutta sitten valitat kun nainen en lämpene siitä että itse vuodatat naisen niskaan ongelmaa ja murhetta heti tavatessa? Ah tätä miesten logiikkaa taas, sitä ei vaan ikinä ole.
Miksi ihmeessä mukataiteilija, saamaton 28 v. huumediileri kuvittelee, että älykäs ja kaunis nainen tuhlaisi häneen aikaansa? Unelmien vävy, puoliso, poikaystävä? Varsinainen hamppari. Sellaisiksi kutsun näitä luusereita, joilla on kaikki aina mennyt pieleen mutta mitään syytä ei kuulemma ole ikinä itsessään.
Olen kerran erehtynyt seurustelemaan toista vuotta tällaisen ikuisen 30-v. haahuilijan kanssa -90-luvun puolivälissä. Asui äiskällä ja iskällä. Hamppari ei saanut yliopistosta valmistuttua kielenkääntäjäksi, kun opintoihin olisi pitänyt pääkielen englannin lisäksi sisällyttää sivuaineena toinen kieli ja "kun ei mikään muu kiinnosta". Yritin ehdottaa mm. venäjää, jonka kääntäjistä oli siihen aikaan kova pula tai vaikka että olisi opiskellut historiaa ja pedagogisia aineita, että pääsee koululle opettajaksi. (Olin itse lukenut venäjää 4 vuotta kansalaisopistossa ja tiesin että se ei ole tolkuttoman vaikeaa) Ei ei ja ei.
Samaan aikaan olisi pitänyt päästä muuttamaan kotoa minun luokseni. Olin työssäkäyvä ja yksinäänkin teki tiukkaa selvitä menoista, kun oli oman opintolainankin maksu päällä. Ajattelin ensin, että vuokra kai puoliksi, mutta onneksi kaverit takoivat järkeä päähän ja valistivat vähän elatusvelvollisuuksista sun muista tukien suhteen, että lompakkoloinen....
Jälkikäteen olen kiitollinen, etten tuhlannut häneen enempää aikaani. Nykyinen mieheni on duunari. Kulkee töihin verkkarit jalassa, ontuu toista jalkaansa, sitkeästi painaa yöhommaa, joka ei ole niin kivaa työtä. Jos hän joutuisi sairaaksi tai työttömäksi, elättäisin ilomielin, koska rakastan häntä ja varsinkin kun hän on kaikkensa yrittänyt yhteisen hyvämme eteen.
Ja noita hamppareita pitää sitten elättää...voi luoja..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä heidän pitäisi kiinnostua kyseisistä miehistä?
Sano pikemminkin yksikin hyvä syy sietää jotain perusjormaa? Tuhat kertaa parempi on tuollainen mies, joka on valmis ideologiansa puolesta menemään jopa vankilaan. Tuon haastattelun perusteella kummallakin miehellä oli paljon syvällisempiä ja parempia näkemyksiä elämästä kuin yhdelläkään kaverini tylsimysmiehellä, joihin en koskisi kyllä tikullakaan.
Loisiminen, kouluttamattomuus, työttömyys ja huumeidenkäyttö on muka ideologiaa, mistä lähtien? Oikea vapaustaistelija tosiaan, menee vaikka vankilaan mieluummin kun elättää itse itsensä.
No, en pitä kannabiksen käyttöä millään muotoa huumeidenkäyttönä. Mitään alkoholia kittaavaa miestä en katsoisi hetkeäkään vaikka sitä joisi vain viikonloppuisin. He ovat säälittäviä. Olen itsekin kannabiksen laillistamisen puolesta enkä pistä pahakseni, vaikka mies polttaa. Oma miehenikin käyttää.
Koulutuksessa ei ole mitään hienoa taas. Olen itse korkeakoulutettu eikä se ole ainakaan omassa arvomaailamassani minkäänlainen saavutus. Oma tulotasoni on n. 100k vuodessa ja kun tapasin nykyisen mieheni, hän oli työtön ja kouluttamaton. Nyt hän on vain kouluttamaton.
Arvostan miehiä, joilla on omia ajatuksia ja ideologioita. En arvosta miehiä, jotka hankkivat kivan koulutuksen, jotta voivat hankkia kivan työn ja toteuttaa lopulta suomalaisen unelman eli asuntolainan, joka maksetaan eläkeikään pois. Haluan, että mieheni osaa ajatella ja elää elämänsä puhtaasti omien ajatuksiensa pohjalta. Tuokin mies maalasi ja toivoi taiteesta itselleen ammattia - asia, johon tuollainen perusjorma ei ikinä edes kykenisi. Pidän näitä perusjormia hieman yksinkertaisina ja sieluttomina yhteiskunnan valmiin mallin suorittajina, joilla ei olisi koskaan munaa siitä poiketa.
Itse tienaan hyvin, koska teen sellaista työtä mistä todella nautin. Saan matkustaa paljon ja tehdä todella itsenäisesti töitä. Olen muutenkin tehnyt elämänvalintani sen mukaan, mitä haluan - enkä sen mukaan, mikä on soveliasta ja sopivaa. Ehkä ihan hyvä, että meitäkin on olemassa eikö?
Ohis täältä sivusta; kiva huomata, että meitä on muitakin. Keskiluokkaisen unelman metsästys ei ole kaikkien polku, eikä tottavie tarvitse ollakaan. - Valtteri vaikuttaisi minustakin tämän aloituksen mukaan tutustumisen arvoiselta. Varallisuudella ja urasuuntautuneisuudella ei ole merkitystä sydämen asioissa.
Olethan kaunis ja älykäs?
Ethän ole katkera vaikka olisi. Kauneushan on katsojan silmissä. Mutta kuinka kauniita muut ovat katkeran silmissä?
Sitä voi kysyä ainakin Valtterilta, joka on älyttömän katkera.
Ainakin se joka esitti kysymyksen, olethan kaunis ja älykäs, on katkera, kun jollekkin kelpaa myös työtön ja kouluttamaton mies.
No juu, mutta kun tämän koko keskustelun pointti oli se että vaikka sinulle kelpaa työtön ja kouluttamaton mies, sinä et kelpaa Valtterille jos et ole nuori ja kaunis.

En taida enää olla kaunis, lähentelen neljääkymmentä. Älykäs kyllä, suuntana jatko-opinnot. Olen myös onnellisesti naimisissa työkyvyttömyyseläkeläisen kanssa, mies on siis palstamääritelmin sekä köyhä että kipeä, me yhdessä emme. Olen myös kokeillut LSD:tä joskus nuorempana.
No sitten et Valtterille kelpaa.
En :) siksi kommentoinkin lainaamalleni kirjoittajalle, joka tuntuu ajattelevan suunnilleen samalla tavoin.

Ja korjaus tähän, älykäs ja kaunis.

Plus monille muillekkin tulee kiukku, jos nainen on vielä hyvin tienaava ja kaunis, eli on varaa päättää mitä elämässään tekee. Miehet ovat kovin kateellisia toisille miehille, jotka omaavat itsevarmuutta jutella naisille. Koulutuksella ja varallisuudella ei ole merkitystä vaan sillä miten mukavaa seuraa mies on. Koulutuksella ja varallisuudella on pelkästää merkitystä, kun halutaan jotan, jolla yrittää lyödä tätä naisten kanssa pärjäävää kilpailijaa.
Vielä on näkemättä se työssäkäyvä nainen, jolla on kotona mies joka ei tee yhtään mitään eikä suunnittele tulevaisuudessakaan tekevänsä yhtään mitään. Ja nainen on silti tyytyväinen tilanteeseen. Tai mies jos hänellä olisi tällainen kumppani. Ja vielä tilanne se ettei kotona olija tee edes kotitöitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä heidän pitäisi kiinnostua kyseisistä miehistä?
Sano pikemminkin yksikin hyvä syy sietää jotain perusjormaa? Tuhat kertaa parempi on tuollainen mies, joka on valmis ideologiansa puolesta menemään jopa vankilaan. Tuon haastattelun perusteella kummallakin miehellä oli paljon syvällisempiä ja parempia näkemyksiä elämästä kuin yhdelläkään kaverini tylsimysmiehellä, joihin en koskisi kyllä tikullakaan.
Loisiminen, kouluttamattomuus, työttömyys ja huumeidenkäyttö on muka ideologiaa, mistä lähtien? Oikea vapaustaistelija tosiaan, menee vaikka vankilaan mieluummin kun elättää itse itsensä.
Niinpä. Ja eikös siinä jutussa tämä Valtteri itsekin valittanut ettei ole rahaa tehdä yhtään mitään. Itse en kokisi vapaudeksi sitä että sossu määrää elämästä eikä voi tehdä mitään muuta kuin homehtua kotiinsa.
No ei, kun hän sanoi, että taloudellinen tilanne on nykyään oikein hyvä. Silloin oli tiukkaa kun eli pelkillä tuilla.
Niin, kun on ruvennut rikolliseksi. Haluaisin niin perustaa perheen tällaisen kanssa, not...
Mieluummin tällaisen miehen kuin perusjorman kanssa. Kannabiksen kasvatuksesta ei kuitenkaan mihinkään vankilaan joudu. Onko se todella niin vaikeeta hyväksyä, ettei kaikki naiset halua niitä samoja miehiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtteri menee nyt kyllä perse edellä puuhun. Ensin pitäisi saada se elämä muuten reilaan ja sitten vasta miettiä parisuhdetta.
ts. mene töihin ja tienaa tarpeeksi. Tavoittele naista vasta sitten.
Se kyllä helpottaa naisen saantia. No, kyllä ressukoiden hoivaajatyyppejäkin löytyy, mutta silloin voi olla, että ressukkamiehen pitää tinkiä ulkonäkövaatimuksista hiukan.
Ulkonäkövaatimuksista ei tämäntyyliset miehet koskaan tule tinkinmään, se on varma. Ihan sama millainen nainen muuten on, kunhan hänellä on ulkoiset puitteet kunnossa niin se riittää.
Vähän luulen, ettei tuo Valtteri mitään konservatiivista tyhjäpäätä katselisi. Tottakai ulkonäön pitää olla siedettävä, mutta ennenkaikkea olen varma, että haluaa naisella olevan älykkyyttä riittävästi. Ja siinähän ei ole mitään pahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikähän tuo teksti taas vaiheeksi oli? Jotain päästäsi keksimää?
Täysin tottahan tuo on, että naisilla on usein miesten suhteen kova vaatimuslista ja miehen todellakin pitää todistaa olevansa kunnollinen ja muutenkin olla erittäin tarkkana sen suhteen, että nainen ei ajattele mitään negatiivista miehestä, koska naisen kiinnostus loppuu silloin todella nopeasti. Pitää myös muistaa olla jännittävä ja kiinnostava, mutta kuitenkaan ei saa lipsahtaa sinne liian omaperäisen puolelle, koska silloin nainen pitää friikkinä, eikä halua tavata. Mitään heikkouksia ei tosiaan saa näyttää, joten jos nainen kysyy miten päivä on mennyt, niin sanot, että hyvin, vaikka perheesi olisi juuri kuollut auto-onnettomuudessa. Nainen ei halua miehen tuovan mitään negatiivisia ajatuksia hänen elämäänsä, joten aina pitää kuulua hyvää, eikä saa olla mitään ongelmia. Vasta sitten, kun nainen on jo hurmattu.
Yritin aiemmin olla naisille ihan avoin ja olla esittämättä mitään. Kerroin esimerkiksi silloisesta työttömyydestäni jos siitä kysyttiin. Ei toiminut. Nyt esitän itsevarmaa, enkä puhu heikkouksistani tai murheistani ja se toimii. Toisaalta tämän pelailun seurauksena minulle ei synny mitenkään läheistä kontaktia näihin naisiin ja siten häivynkin yleensä kuvioista seksin jälkeen.
Minulle riittää naisessa hyvä ulkonäkö ja miellyttävä luonne. Kaikki muu on yhdentekevää. Saa olla ongelmia ja puhua niistä, kunhan eläminen ei ole hänen mielestään pelkkää ongelmaa ja murhetta.
Mutta sitten valitat kun nainen en lämpene siitä että itse vuodatat naisen niskaan ongelmaa ja murhetta heti tavatessa? Ah tätä miesten logiikkaa taas, sitä ei vaan ikinä ole.
Mikä siinä luetun ymmärtämisessä on niin hankalaa? Jokaisella ihmisellä on elämässään murheita ja jostain niistä kertominen ei ole mitään vuodattamista paitsi tietenkin naisten mielestä. He itse kyllä kokevat oikeudekseen kertoa kaikki ikävät asiat erostaan, mutta jos mies sanoo jotain vastaavaa, niin se on heti vuodattamista. Tämä on se perinteinen malli, jonka mukaan mies ei saa valittaa mistään, mutta nainen saa.
Ongelma tästä tulee vasta siinä vaiheessa jos keskustelu on pääasiassa tätä ongelmista puhumista, mutta kun miehenä ei voi mainita edes yhdessä lauseessa, vaikka muutoin keskustelu olisi positiivista.
Naiset haluavat, että miehet ovat aitoja, mutta sitten, kun miehet ovat aitoja, niin naisen kiinnostus loppuu. Naiset haluavat pelimiehiä, joten aika turha itkeä, kun sellainen tulee kohdalle. Te itse luotte pelimiehet. Ei kukaan ala esittämään ellei hyödy siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä heidän pitäisi kiinnostua kyseisistä miehistä?
Sano pikemminkin yksikin hyvä syy sietää jotain perusjormaa? Tuhat kertaa parempi on tuollainen mies, joka on valmis ideologiansa puolesta menemään jopa vankilaan. Tuon haastattelun perusteella kummallakin miehellä oli paljon syvällisempiä ja parempia näkemyksiä elämästä kuin yhdelläkään kaverini tylsimysmiehellä, joihin en koskisi kyllä tikullakaan.
Loisiminen, kouluttamattomuus, työttömyys ja huumeidenkäyttö on muka ideologiaa, mistä lähtien? Oikea vapaustaistelija tosiaan, menee vaikka vankilaan mieluummin kun elättää itse itsensä.
No, en pitä kannabiksen käyttöä millään muotoa huumeidenkäyttönä. Mitään alkoholia kittaavaa miestä en katsoisi hetkeäkään vaikka sitä joisi vain viikonloppuisin. He ovat säälittäviä. Olen itsekin kannabiksen laillistamisen puolesta enkä pistä pahakseni, vaikka mies polttaa. Oma miehenikin käyttää.
Koulutuksessa ei ole mitään hienoa taas. Olen itse korkeakoulutettu eikä se ole ainakaan omassa arvomaailamassani minkäänlainen saavutus. Oma tulotasoni on n. 100k vuodessa ja kun tapasin nykyisen mieheni, hän oli työtön ja kouluttamaton. Nyt hän on vain kouluttamaton.
Arvostan miehiä, joilla on omia ajatuksia ja ideologioita. En arvosta miehiä, jotka hankkivat kivan koulutuksen, jotta voivat hankkia kivan työn ja toteuttaa lopulta suomalaisen unelman eli asuntolainan, joka maksetaan eläkeikään pois. Haluan, että mieheni osaa ajatella ja elää elämänsä puhtaasti omien ajatuksiensa pohjalta. Tuokin mies maalasi ja toivoi taiteesta itselleen ammattia - asia, johon tuollainen perusjorma ei ikinä edes kykenisi. Pidän näitä perusjormia hieman yksinkertaisina ja sieluttomina yhteiskunnan valmiin mallin suorittajina, joilla ei olisi koskaan munaa siitä poiketa.
Itse tienaan hyvin, koska teen sellaista työtä mistä todella nautin. Saan matkustaa paljon ja tehdä todella itsenäisesti töitä. Olen muutenkin tehnyt elämänvalintani sen mukaan, mitä haluan - enkä sen mukaan, mikä on soveliasta ja sopivaa. Ehkä ihan hyvä, että meitäkin on olemassa eikö?
Ohis täältä sivusta; kiva huomata, että meitä on muitakin. Keskiluokkaisen unelman metsästys ei ole kaikkien polku, eikä tottavie tarvitse ollakaan. - Valtteri vaikuttaisi minustakin tämän aloituksen mukaan tutustumisen arvoiselta. Varallisuudella ja urasuuntautuneisuudella ei ole merkitystä sydämen asioissa.
Olethan kaunis ja älykäs?
En taida enää olla kaunis, lähentelen neljääkymmentä. Älykäs kyllä, suuntana jatko-opinnot. Olen myös onnellisesti naimisissa työkyvyttömyyseläkeläisen kanssa, mies on siis palstamääritelmin sekä köyhä että kipeä, me yhdessä emme. Olen myös kokeillut LSD:tä joskus nuorempana.
No sitten et Valtterille kelpaa.
Sano yksikin hyvä syy, miksi Valtterille pitäisi kelvata joku ruma lihava nainen? Kai sitä mieskin saa mieluummin olla yksin kuin vastenmielisen naisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä heidän pitäisi kiinnostua kyseisistä miehistä?
Sano pikemminkin yksikin hyvä syy sietää jotain perusjormaa? Tuhat kertaa parempi on tuollainen mies, joka on valmis ideologiansa puolesta menemään jopa vankilaan. Tuon haastattelun perusteella kummallakin miehellä oli paljon syvällisempiä ja parempia näkemyksiä elämästä kuin yhdelläkään kaverini tylsimysmiehellä, joihin en koskisi kyllä tikullakaan.
Loisiminen, kouluttamattomuus, työttömyys ja huumeidenkäyttö on muka ideologiaa, mistä lähtien? Oikea vapaustaistelija tosiaan, menee vaikka vankilaan mieluummin kun elättää itse itsensä.
No, en pitä kannabiksen käyttöä millään muotoa huumeidenkäyttönä. Mitään alkoholia kittaavaa miestä en katsoisi hetkeäkään vaikka sitä joisi vain viikonloppuisin. He ovat säälittäviä. Olen itsekin kannabiksen laillistamisen puolesta enkä pistä pahakseni, vaikka mies polttaa. Oma miehenikin käyttää.
Koulutuksessa ei ole mitään hienoa taas. Olen itse korkeakoulutettu eikä se ole ainakaan omassa arvomaailamassani minkäänlainen saavutus. Oma tulotasoni on n. 100k vuodessa ja kun tapasin nykyisen mieheni, hän oli työtön ja kouluttamaton. Nyt hän on vain kouluttamaton.
Arvostan miehiä, joilla on omia ajatuksia ja ideologioita. En arvosta miehiä, jotka hankkivat kivan koulutuksen, jotta voivat hankkia kivan työn ja toteuttaa lopulta suomalaisen unelman eli asuntolainan, joka maksetaan eläkeikään pois. Haluan, että mieheni osaa ajatella ja elää elämänsä puhtaasti omien ajatuksiensa pohjalta. Tuokin mies maalasi ja toivoi taiteesta itselleen ammattia - asia, johon tuollainen perusjorma ei ikinä edes kykenisi. Pidän näitä perusjormia hieman yksinkertaisina ja sieluttomina yhteiskunnan valmiin mallin suorittajina, joilla ei olisi koskaan munaa siitä poiketa.
Itse tienaan hyvin, koska teen sellaista työtä mistä todella nautin. Saan matkustaa paljon ja tehdä todella itsenäisesti töitä. Olen muutenkin tehnyt elämänvalintani sen mukaan, mitä haluan - enkä sen mukaan, mikä on soveliasta ja sopivaa. Ehkä ihan hyvä, että meitäkin on olemassa eikö?
Ohis täältä sivusta; kiva huomata, että meitä on muitakin. Keskiluokkaisen unelman metsästys ei ole kaikkien polku, eikä tottavie tarvitse ollakaan. - Valtteri vaikuttaisi minustakin tämän aloituksen mukaan tutustumisen arvoiselta. Varallisuudella ja urasuuntautuneisuudella ei ole merkitystä sydämen asioissa.
Olethan kaunis ja älykäs?
Ethän ole katkera vaikka olisi. Kauneushan on katsojan silmissä. Mutta kuinka kauniita muut ovat katkeran silmissä?
Sitä voi kysyä ainakin Valtterilta, joka on älyttömän katkera.
Ainakin se joka esitti kysymyksen, olethan kaunis ja älykäs, on katkera, kun jollekkin kelpaa myös työtön ja kouluttamaton mies.
PKoulutuksella ja varallisuualasdella ei ole merkitystä vaan sillä miten mukavaa seuraa mies on.
Ei sinällänsä, aluksi. Mutta ennen poitkää nainen alkaa ahneuksissaan vaatimaan työttömältä mieheltä työnhakua ja työn vastaanottamista ja suhde päättyy, jos mies ei alistu naisen ahneisiin taloudellisiin vaatimuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtteri menee nyt kyllä perse edellä puuhun. Ensin pitäisi saada se elämä muuten reilaan ja sitten vasta miettiä parisuhdetta.
ts. mene töihin ja tienaa tarpeeksi. Tavoittele naista vasta sitten.
Se kyllä helpottaa naisen saantia. No, kyllä ressukoiden hoivaajatyyppejäkin löytyy, mutta silloin voi olla, että ressukkamiehen pitää tinkiä ulkonäkövaatimuksista hiukan.
Ulkonäkövaatimuksista ei tämäntyyliset miehet koskaan tule tinkinmään, se on varma. Ihan sama millainen nainen muuten on, kunhan hänellä on ulkoiset puitteet kunnossa niin se riittää.
Töissä käymisellä ja ulkonäöllä ei ole mitään tekemistä keskenään. Kiinnostaisi tietää mitä tässä pidetään työssäkäymisenä ja mitä ei ja miksi se vaikuttaisi ulkonäköön? Tieysti jos ydinvoimalassa töissä tai maan alaa niin voi olla vähän kalpea. Mutta ulkona pyörivä ja liikkuva, kunnostaan huoltapitävä kouluttamaton ja työtön on varmasti paremman näköinen kuin istumatyötä tekevä huonoryhtinen kalpeanaama
Millä rahalla työtön pitää huolta itsestään? Hammaslääkäri maksaa, punttisali maksaa, parturi/kampaaja maksaa, sopivat vaatteet maksavat (kengistä puhumattakaan).
Ne asiat, jotka tuovat hymyn huulille, kuten harrastukset, maksavat myös.
Jatkuva huoli toimeentulosta lyö leimansa myös, kuten sekin ettei koskaan ole varaa matkustella tai oikeastaan tehdä mitään muuta kun pyöräillä kirjastoon alkaa lopulta näkyä ulkoisestikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö kukaan muu kiinnittänyt huomiota että jälleen kerran suomalaistaustaiseksi valittiin Valtteri, joka vaatii naiselta kauneutta ja älykkyyttä, myy kannabista, kokeillut LSD:tä, kapinoi Suomen lakia vastaan kun taas maahamuuttajataustaiseksi valittiin sympaattinen Kharouf, joka kuuntelee mieluummin muiden murheita kuin kertoo itsestään.
Mitä jos henkilökuvaukset olisivatkin olleet toisinpäin?
No tyypillisesti mamut kylläkin haluaisivat töihin, mutta heille ei ole antaa töitä. Ja lompakkolasset ei. Että siinä mielessä meni ihan oikein. Mamut tekee ne työt joihin lompakkolasse ei koske pitkällä tikullakaan. Odotin joku kesä sitten laivaa satamassa ja seurasin miten siivojat kokoontui paikalle. Heistä yksi oli valkoihoinen, Turun tai Helsingin satamassa, en muista enää kumpi se oli.
Hesarin jutun Kharouf on suomalaisiin verrattava siinä mielessä, että hän on Suomessa syntynyt ja kasvanut ja suomalaisen koulun hetelmä. Kotona tapahtui teini-iässä jotakin, josta hän ei halua puhua, ja siitä lähtien on kaikki mennyt persiilleen. Valtterin ongelma taas oli kun iskä kuoli Valtterin ollessa pieni ja äiti taas ei piitannut hänestä laisinkaan. Valtterin persmäki alkoi intin aikana ja sen jälkeen, kun hän keksi ettei oikeastaan voisi päästä opiskelemaan kun äiti ei välittänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vielä on näkemättä se työssäkäyvä nainen, jolla on kotona mies joka ei tee yhtään mitään eikä suunnittele tulevaisuudessakaan tekevänsä yhtään mitään. Ja nainen on silti tyytyväinen tilanteeseen.
Aivan. Sen verran ahneita rahan perässä juoksujoita naiset ovat.
Naisia tulee ja menee jokaisen perässä ei kannata juosta. Useammin nainen kiinnostuu sinusta kun, et ole kiinnostunut hänestä erityisemmin. Tietenkin jokaisesta ihmisestä tulee olla kiinnostunut, mutta ei sillä tavalla.
Duunista ihmiset eivät aluksi puhu muutenkaan joten se ei ole merkityksellistä. On kuin ihmiset kollektiiviseti poikkeusta lukuun ottamatta häpeäisivät töitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en niin maallisesta mammonasta perusta, vaikka kaunis ja koulutettu, työssäkäyvä nainen olenkin, vaan elän melko vaatimattomasti, vaikka rahaa onkin. Sen takia en nää mitään syytä tuhlata kymppitonnia vuodessa munan saantiin (eli siihen älykkääseen työelämän hyljänneeseen mieheen), kun ovella on jonossa vähintään yhtä kivoja ilmaisia miehiä.
Mitä lisäarvoa te työelämän hyljänneet miehet voitte minulle tuolla rahanmenetyksellä vuodessa tarjota muihin miehiin verrattuna? Olen kokeillut kaltaistanne, ja ainakaan se ei ollut kotitöiden teko tai henkevät keskustelut.
Henkevät keskustelut eivät ole mahdollisia ahneen, työssäkäöyvän horon kanssa. Viestistäsi paistaa muutenkin läpi järkyttävä tekopyhyys.
Ainoa keskustelun aihe taitaa olla raha, niinkuin monella tässä ketjussa. Osoittaa puhtaasti sen kuin tylsää seuraa suurin osa ihmisistä on.
No naisille työ ja raha on miehessä kaikki kaikessa, joten luonnollisesti se rajaa keskustelua.
Onneksi noin ei oikeassa elämässä ole.
Kylläpä vaan on. Lähes kaikki naiset vaativat järjestäänsä mieheltä työssäkäyntiä tai vähintään työnhakua, mitä todistaa aika aukottomasti sen, että kyse on ennen kaikkea rahasta.
Ai inttämällä asia muuttuu mielestäsi todeksi? Todella kypsää, jokainen saa hankkia itselleen rahaa, jos haluaa en sitä tietenkään kiellä. Minun rahattomuuteni ei vain häiritse naisia(paitsi äitiä), mutta joitain miehiä se häiritsee. Ilmeisesti minussa on jotain muuta kiinnostavaa, kuin raha.
Sanoisin, että tässäkin ketjussa nämä uniikkia lumihiutaletta huutavat on näitä katkeria miehiä ei naisia, joille sisältörikas elämä elämä on vain liian vaikeaa. Siitä syntyy suuri viha toista miestä kohtaan ja tästä syystä öyhötetään minkä keritään.
Sisältörikas elämä = alistu porvarin orjaksi suurpääoman palvelukseen. Kysy vaikka mammopilta.
Kuvitellaan, että me kohdataan ja rakastutaan. Olen töissä käyvä pienipalkkainen nainen. Millaista meidän elämä olisi?
Mukavaa, jos se on aitoa rakkautta.
Millaista mukavaa? Mitä me tehdään yhdessä ja erikseen? Pitäähän meidän nähdä ja viettää aikaa yhdessä, eihän se muuten parisuhde ole.
Tähän kysymykseeni haluaisin vastauksen, miksei näy? Jos meidän elämä on mukavaa, niin mitä päiviin kuuluisi? Voin kyllä kertoa, mikä minun mielestä on mukavaa yhdessäoloa, mutta haluaisin ensin miehen vastauksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtteri menee nyt kyllä perse edellä puuhun. Ensin pitäisi saada se elämä muuten reilaan ja sitten vasta miettiä parisuhdetta.
ts. mene töihin ja tienaa tarpeeksi. Tavoittele naista vasta sitten.
Se kyllä helpottaa naisen saantia. No, kyllä ressukoiden hoivaajatyyppejäkin löytyy, mutta silloin voi olla, että ressukkamiehen pitää tinkiä ulkonäkövaatimuksista hiukan.
Ulkonäkövaatimuksista ei tämäntyyliset miehet koskaan tule tinkinmään, se on varma. Ihan sama millainen nainen muuten on, kunhan hänellä on ulkoiset puitteet kunnossa niin se riittää.
Vähän luulen, ettei tuo Valtteri mitään konservatiivista tyhjäpäätä katselisi. Tottakai ulkonäön pitää olla siedettävä, mutta ennenkaikkea olen varma, että haluaa naisella olevan älykkyyttä riittävästi. Ja siinähän ei ole mitään pahaa.
Ei ole pahaa haluta, mutta miksi joku älykäs nainen tuollaisen perässä vedettävän elämäänsä ottaisi? Tai edes tyhmä nainen.
Lapsia elätetään, aikuisen tunnistaa siitä että hän elättää itse itsensä. Tai ainakin yrittää, ellei ole edes koulutusta ei ole edes yrittänyt.

$$$.