"Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa”
– 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä Hesarissa.
Pojat olisivat valmiita tyytymään fiksuunkin tyttöön. Vanhempi nainen ei käy, ei myöskään tyttö, jolla on vääränlainen musiikkimaku. Toinen heistä olikin löytänyt sanomansa mukaisesti fiksun, mutta Tinder on kokemuksen mukaisesti julma paikka.
"Tinderkin on tosin ihan kamala, sen käyttäminen on matka helvetin läpi. Kaikki mies- ja naisstereotypiat ovat siellä voimissaan. Miehen pitää ihan ensimmäiseksi Tinderissä todistaa, ettei ole hyypiö. Kerran tapasin sen avulla ihanan nuoremman naisen. Mutta hän oli niin helmi, etten halunnut vaivata häntä ongelmillani.
Naisilla on usein epärealistisia odotuksia miehistä. He odottavat, että prinssi saapuu ja kohtelee heitä kuin prinsessaa. Miehellä pitäisi olla naista paremmat tulot ja statusta. Miehet eivät odota naisilta samalla tavalla asioita. "
Kummatkin jutun miehet ovat lähes päihteettömiä. Valtteri myy marihuanaa ja on uteliaisuussyistä kokeillut muutaman kerran lsd:tä.
Kommentit (483)
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä mukataiteilija, saamaton 28 v. huumediileri kuvittelee, että älykäs ja kaunis nainen tuhlaisi häneen aikaansa? Unelmien vävy, puoliso, poikaystävä? Varsinainen hamppari. Sellaisiksi kutsun näitä luusereita, joilla on kaikki aina mennyt pieleen mutta mitään syytä ei kuulemma ole ikinä itsessään.
Olen kerran erehtynyt seurustelemaan toista vuotta tällaisen ikuisen 30-v. haahuilijan kanssa -90-luvun puolivälissä. Asui äiskällä ja iskällä. Hamppari ei saanut yliopistosta valmistuttua kielenkääntäjäksi, kun opintoihin olisi pitänyt pääkielen englannin lisäksi sisällyttää sivuaineena toinen kieli ja "kun ei mikään muu kiinnosta". Yritin ehdottaa mm. venäjää, jonka kääntäjistä oli siihen aikaan kova pula tai vaikka että olisi opiskellut historiaa ja pedagogisia aineita, että pääsee koululle opettajaksi. (Olin itse lukenut venäjää 4 vuotta kansalaisopistossa ja tiesin että se ei ole tolkuttoman vaikeaa) Ei ei ja ei.
Samaan aikaan olisi pitänyt päästä muuttamaan kotoa minun luokseni. Olin työssäkäyvä ja yksinäänkin teki tiukkaa selvitä menoista, kun oli oman opintolainankin maksu päällä. Ajattelin ensin, että vuokra kai puoliksi, mutta onneksi kaverit takoivat järkeä päähän ja valistivat vähän elatusvelvollisuuksista sun muista tukien suhteen, että lompakkoloinen....
Jälkikäteen olen kiitollinen, etten tuhlannut häneen enempää aikaani. Nykyinen mieheni on duunari. Kulkee töihin verkkarit jalassa, ontuu toista jalkaansa, sitkeästi painaa yöhommaa, joka ei ole niin kivaa työtä. Jos hän joutuisi sairaaksi tai työttömäksi, elättäisin ilomielin, koska rakastan häntä ja varsinkin kun hän on kaikkensa yrittänyt yhteisen hyvämme eteen.
Ja noita hamppareita pitää sitten elättää...voi luoja..
Puhu vain omasta puolestasi. Väitän olevani älykäs - olen 30, korkeakoulutettu nainen johtavassa asemassa työelämässä ja tuloni ovat sen mukaiset. Väitän myös olevani kaunis, koska olen ulkonäöstäni aina saanut paljon positiivista palautetta ja ns. ihailijoita on riittänyt. Minulla on pitkät vaaleat hiukset, olen normaalipainoinen, meikkaan ja pukeudun aina kauniisti, koska rakastan muotia
Valitsen aina mieluummin miehen, joka elää omanlaista tietä ja elämää mieluummin kuin lammasjorman. Jokaisella meistä on oma miesmakumme. Eikö ole tullut mieleen, että ehkä myös kauniit ja älykkäät naiset voivat kannattaa esimerkiksi kannabiksen vapauttamista eivätkä näe sen käytössä, kasvatuksessa ja myynnissä mitään pahaa? Ja sillä myös tienaa ihan hyvin ja näin ollen voi omalla panoksellaan osallistua yhteisiin kuluihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtterille voisi lohdutukseksi kertoa, että ei kouluttautuminen ole auttanut ollenkaan naisen saamisessa
Ei kouluttautuminen olekaan se juttu. $$$ on se juttu.
Aika paljon saa olla $$$ ennen kuin nainen lotkauttaa korvaansa. Nimimerkillä yli 120keur vuoteen, ylempi korkeakoulututkinto ja BMI hyvinkin normaali, eikä naisia voisi vähempää kiinnostaa tällainen. Se on ulkonäkö ja maskuliininen karisma, jota pitää olla, sen jälkeen katsotaan sitten rahaa ja ehkä jopa koulutusta. Breivikit ynnä muut sekopäät kyllä näköjään naisia kiinnostaa, joten kai se pitäisi alkaa sarjamurhaajaksi sitten.
Aloin pohtimaan, mitkä piirteet miehessä vaikuttavat siihen, että mulla menee polvet veteläksi. Sitä nimittäin tapahtuu äärimmäisen harvoin. Sanoisinko että 95% miehistä on perusmassaa, mukavia heppuja, mutta ei aiheuta sen kummempia väristyksiä. Siihen 95% menee kaikki rahoillaan ja autoillaan leveilijät, kontrollifiirit ja kova-arvoiset muiden ihmisten halveksujat, tyhmät, juntit, tosimiehet, päihdeongelmaiset, epävakaat, suorittajat jne.
Kiinnostun miehistä, jotka ovat monin tavoin älykkäitä. Tunneälykkyys on avainasemassa, ilman sitä mies on liian raskasta ja tympeää seuraa. Lisäksi miehellä tulee olla oma persoona ja mielenkiintoisia kiinnostuksen kohteita. Syvällinen ja herkkä. Avarakatseinen ja haluaa matkustella, haastaa itseään. Kykenee itsekritiikkiin ja itsensä kehittämiseen. Ei tarvitse olla mikään äärisuw akki, en minäkään ole. Rahalla ja koulutuksella ei ole tämän yhtälön kanssa juuri mitään merkitystä, sillä älykäs ihminen lukee ja ottaa selvää asioista siksi, että häntä kiinnostaa tietää asioista ja hän on tiedonjanoinen. Ei siksi, että joku käskee. Rahalla on merkitystä ainoastaan sen verran, että miehellä tulee olla edes jonkinlaista elämänhallintaa. Eli kyse ei ole edes rahasta, vaan elämänhallintataidoista. Ulkonäkö on vain kirsikka kakun päällä ja yleensä viehätyn ulkoisesti täysin erilaisista tyypeistä, kuin esim. joku Brat Pit tai Tom Cruise. Älykäs, tiedostava ja herkkä katse on ehkä ulkoisesti se, johon kiinnitän huomiota.
Useimmilta "nainen vaatii rahaa ja statusta"-ulisijoilta puuttuu nimenomaan tunneäly, mikä tekee näistä ihmisistä tunnetasolla ja sosiaalisella tasolla todella vajaaälyisen oloisia. Sosiaaliset taidot puuttuvat täysin, käytöstavat puuttuvat tai ovat päälleliimattuja. Ovat lähes lapsentasoisia. Sellainen ei sytytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en niin maallisesta mammonasta perusta, vaikka kaunis ja koulutettu, työssäkäyvä nainen olenkin, vaan elän melko vaatimattomasti, vaikka rahaa onkin. Sen takia en nää mitään syytä tuhlata kymppitonnia vuodessa munan saantiin (eli siihen älykkääseen työelämän hyljänneeseen mieheen), kun ovella on jonossa vähintään yhtä kivoja ilmaisia miehiä.
Mitä lisäarvoa te työelämän hyljänneet miehet voitte minulle tuolla rahanmenetyksellä vuodessa tarjota muihin miehiin verrattuna? Olen kokeillut kaltaistanne, ja ainakaan se ei ollut kotitöiden teko tai henkevät keskustelut.
Henkevät keskustelut eivät ole mahdollisia ahneen, työssäkäöyvän horon kanssa. Viestistäsi paistaa muutenkin läpi järkyttävä tekopyhyys.
Ainoa keskustelun aihe taitaa olla raha, niinkuin monella tässä ketjussa. Osoittaa puhtaasti sen kuin tylsää seuraa suurin osa ihmisistä on.
No naisille työ ja raha on miehessä kaikki kaikessa, joten luonnollisesti se rajaa keskustelua.
Onneksi noin ei oikeassa elämässä ole.
Kylläpä vaan on. Lähes kaikki naiset vaativat järjestäänsä mieheltä työssäkäyntiä tai vähintään työnhakua, mitä todistaa aika aukottomasti sen, että kyse on ennen kaikkea rahasta.
Ai inttämällä asia muuttuu mielestäsi todeksi? Todella kypsää, jokainen saa hankkia itselleen rahaa, jos haluaa en sitä tietenkään kiellä. Minun rahattomuuteni ei vain häiritse naisia(paitsi äitiä), mutta joitain miehiä se häiritsee. Ilmeisesti minussa on jotain muuta kiinnostavaa, kuin raha.
Sanoisin, että tässäkin ketjussa nämä uniikkia lumihiutaletta huutavat on näitä katkeria miehiä ei naisia, joille sisältörikas elämä elämä on vain liian vaikeaa. Siitä syntyy suuri viha toista miestä kohtaan ja tästä syystä öyhötetään minkä keritään.
Sisältörikas elämä = alistu porvarin orjaksi suurpääoman palvelukseen. Kysy vaikka mammopilta.
Kuvitellaan, että me kohdataan ja rakastutaan. Olen töissä käyvä pienipalkkainen nainen. Millaista meidän elämä olisi?
Mukavaa, jos se on aitoa rakkautta.
Millaista mukavaa? Mitä me tehdään yhdessä ja erikseen? Pitäähän meidän nähdä ja viettää aikaa yhdessä, eihän se muuten parisuhde ole.
Tähän kysymykseeni haluaisin vastauksen, miksei näy? Jos meidän elämä on mukavaa, niin mitä päiviin kuuluisi? Voin kyllä kertoa, mikä minun mielestä on mukavaa yhdessäoloa, mutta haluaisin ensin miehen vastauksen.
No sehän on selvää, pyöräilisitte joka päivä kirjastoon, koska muuta teillä ei olisi varaa tehdä.
Esim laittaa ruokaa tai syödä ette voi, koska ruokaa myyvät kapitalistit, eikä teillä ole varaakaan kuin kaurapuuroon, joka alkaa äkkiä tökkiä. Ja kun pyöriäkin myyvät vain kapitalistit, niin ette oikeastaan edes pyöräilisi, pitäisi kävellä paljain jaloin (kenkäkaupatkin hyödyttävät kapitalisteja). Kun valtaosa vuodesta on aika kylmä kävellä kengittä, niin te olisitte vaan siellä pienessä likaisella murjussa katsomassa seiniä, koska siivousvälineitä ja telkkareita myyvät vain kapitalistit, ja tehän ette kapitalistia hyödytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä mukataiteilija, saamaton 28 v. huumediileri kuvittelee, että älykäs ja kaunis nainen tuhlaisi häneen aikaansa? Unelmien vävy, puoliso, poikaystävä? Varsinainen hamppari. Sellaisiksi kutsun näitä luusereita, joilla on kaikki aina mennyt pieleen mutta mitään syytä ei kuulemma ole ikinä itsessään.
Olen kerran erehtynyt seurustelemaan toista vuotta tällaisen ikuisen 30-v. haahuilijan kanssa -90-luvun puolivälissä. Asui äiskällä ja iskällä. Hamppari ei saanut yliopistosta valmistuttua kielenkääntäjäksi, kun opintoihin olisi pitänyt pääkielen englannin lisäksi sisällyttää sivuaineena toinen kieli ja "kun ei mikään muu kiinnosta". Yritin ehdottaa mm. venäjää, jonka kääntäjistä oli siihen aikaan kova pula tai vaikka että olisi opiskellut historiaa ja pedagogisia aineita, että pääsee koululle opettajaksi. (Olin itse lukenut venäjää 4 vuotta kansalaisopistossa ja tiesin että se ei ole tolkuttoman vaikeaa) Ei ei ja ei.
Samaan aikaan olisi pitänyt päästä muuttamaan kotoa minun luokseni. Olin työssäkäyvä ja yksinäänkin teki tiukkaa selvitä menoista, kun oli oman opintolainankin maksu päällä. Ajattelin ensin, että vuokra kai puoliksi, mutta onneksi kaverit takoivat järkeä päähän ja valistivat vähän elatusvelvollisuuksista sun muista tukien suhteen, että lompakkoloinen....
Jälkikäteen olen kiitollinen, etten tuhlannut häneen enempää aikaani. Nykyinen mieheni on duunari. Kulkee töihin verkkarit jalassa, ontuu toista jalkaansa, sitkeästi painaa yöhommaa, joka ei ole niin kivaa työtä. Jos hän joutuisi sairaaksi tai työttömäksi, elättäisin ilomielin, koska rakastan häntä ja varsinkin kun hän on kaikkensa yrittänyt yhteisen hyvämme eteen.
Ja noita hamppareita pitää sitten elättää...voi luoja..
Puhu vain omasta puolestasi. Väitän olevani älykäs - olen 30, korkeakoulutettu nainen johtavassa asemassa työelämässä ja tuloni ovat sen mukaiset. Väitän myös olevani kaunis, koska olen ulkonäöstäni aina saanut paljon positiivista palautetta ja ns. ihailijoita on riittänyt. Minulla on pitkät vaaleat hiukset, olen normaalipainoinen, meikkaan ja pukeudun aina kauniisti, koska rakastan muotia
Valitsen aina mieluummin miehen, joka elää omanlaista tietä ja elämää mieluummin kuin lammasjorman. Jokaisella meistä on oma miesmakumme. Eikö ole tullut mieleen, että ehkä myös kauniit ja älykkäät naiset voivat kannattaa esimerkiksi kannabiksen vapauttamista eivätkä näe sen käytössä, kasvatuksessa ja myynnissä mitään pahaa? Ja sillä myös tienaa ihan hyvin ja näin ollen voi omalla panoksellaan osallistua yhteisiin kuluihin.
Jos kannabiksen kasvattaminen ja myyminen tulee lailliseksi, niin tarjonta lisääntyy ja hinta laskee. Myös kysyntä laskee, kun jokainen kasvattaisi kannabista omaan tarpeeseensa. Siinä meni sekin tulonlähde.

Haluaisit miehen, joka kutsuu sinua lampaaksi koska käyt töissä ja osoittaa muutenkin halveksuntaa työssäkäyntiäsi kohtaan, samalla kuitenkin tuhlaten työllä ansaitsemiasi rahoja? BÄÄÄÄ!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtterille voisi lohdutukseksi kertoa, että ei kouluttautuminen ole auttanut ollenkaan naisen saamisessa
Ei kouluttautuminen olekaan se juttu. $$$ on se juttu.
Aika paljon saa olla $$$ ennen kuin nainen lotkauttaa korvaansa. Nimimerkillä yli 120keur vuoteen, ylempi korkeakoulututkinto ja BMI hyvinkin normaali, eikä naisia voisi vähempää kiinnostaa tällainen. Se on ulkonäkö ja maskuliininen karisma, jota pitää olla, sen jälkeen katsotaan sitten rahaa ja ehkä jopa koulutusta. Breivikit ynnä muut sekopäät kyllä näköjään naisia kiinnostaa, joten kai se pitäisi alkaa sarjamurhaajaksi sitten.
Aloin pohtimaan, mitkä piirteet miehessä vaikuttavat siihen, että mulla menee polvet veteläksi. Sitä nimittäin tapahtuu äärimmäisen harvoin. Sanoisinko että 95% miehistä on perusmassaa, mukavia heppuja, mutta ei aiheuta sen kummempia väristyksiä. Siihen 95% menee kaikki rahoillaan ja autoillaan leveilijät, kontrollifiirit ja kova-arvoiset muiden ihmisten halveksujat, tyhmät, juntit, tosimiehet, päihdeongelmaiset, epävakaat, suorittajat jne.
Kiinnostun miehistä, jotka ovat monin tavoin älykkäitä.
$$$.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä heidän pitäisi kiinnostua kyseisistä miehistä?
Sano pikemminkin yksikin hyvä syy sietää jotain perusjormaa? Tuhat kertaa parempi on tuollainen mies, joka on valmis ideologiansa puolesta menemään jopa vankilaan. Tuon haastattelun perusteella kummallakin miehellä oli paljon syvällisempiä ja parempia näkemyksiä elämästä kuin yhdelläkään kaverini tylsimysmiehellä, joihin en koskisi kyllä tikullakaan.
Loisiminen, kouluttamattomuus, työttömyys ja huumeidenkäyttö on muka ideologiaa, mistä lähtien? Oikea vapaustaistelija tosiaan, menee vaikka vankilaan mieluummin kun elättää itse itsensä.
Niinpä. Ja eikös siinä jutussa tämä Valtteri itsekin valittanut ettei ole rahaa tehdä yhtään mitään. Itse en kokisi vapaudeksi sitä että sossu määrää elämästä eikä voi tehdä mitään muuta kuin homehtua kotiinsa.
No ei, kun hän sanoi, että taloudellinen tilanne on nykyään oikein hyvä. Silloin oli tiukkaa kun eli pelkillä tuilla.
Niin, kun on ruvennut rikolliseksi. Haluaisin niin perustaa perheen tällaisen kanssa, not...
Mieluummin tällaisen miehen kuin perusjorman kanssa. Kannabiksen kasvatuksesta ei kuitenkaan mihinkään vankilaan joudu. Onko se todella niin vaikeeta hyväksyä, ettei kaikki naiset halua niitä samoja miehiä?
Itsehän tässä yrität veren maku suussa myydä sitä ideaa että naisten kannattaisi vaihtaa perusjorma elämäntapatyöttömään huumediileriin. Koska huumediilerillä on niin paljon parempia ja kiinnostavampia arvoja kuin perusjormalla, jota ajavat sellaiset tylsät jutut kuten toive elää vakaassa ja vauraassa yhteiskunnassa jossa ihmisistä huolehditaan juuri sen vakauden ja vaurauden ansiosta. Myös huimediileristä. Joka ihmistyyppinä syötetyäisiin ensimmäisenä kanuunoille jossain sotivassa kehitysmaassa.
Vierailija kirjoitti:
Harmi, ettei perheeltä irronnut tukea kummallekaan, mutta ei se oikein ole syy heittäytyä masentumaan lopuksi ikää.
Huh. Eli masentuneet tekee itse tietoisen valinnan ja 'heittäytyy masentumaan'? Toiseksi, ilmeisesti on olemassa jokin syy hyväksytyistä syistä masentua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ahne ja pinnallinen nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa{/quote]
Suomeksi. Koskee valitettavasti 99% naisista. Lisäksi koulutus on yhdentekevää. Koulutus on yhdentekevää jos ei suostu menemään töihin edes naisen käskystä.
Valtteri taitaa olla lompakkoloismies ja täällä tänään?
Onhan se ihan vaihtelua, kun koko palsta tuntuu aina olevan täynnä naispuolisia lompakkoloisia eikä se tunnu teitä häiritsevän lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtterille voisi lohdutukseksi kertoa, että ei kouluttautuminen ole auttanut ollenkaan naisen saamisessa
Ei kouluttautuminen olekaan se juttu. $$$ on se juttu.
Aika paljon saa olla $$$ ennen kuin nainen lotkauttaa korvaansa. Nimimerkillä yli 120keur vuoteen, ylempi korkeakoulututkinto ja BMI hyvinkin normaali, eikä naisia voisi vähempää kiinnostaa tällainen. Se on ulkonäkö ja maskuliininen karisma, jota pitää olla, sen jälkeen katsotaan sitten rahaa ja ehkä jopa koulutusta. Breivikit ynnä muut sekopäät kyllä näköjään naisia kiinnostaa, joten kai se pitäisi alkaa sarjamurhaajaksi sitten.
Aloin pohtimaan, mitkä piirteet miehessä vaikuttavat siihen, että mulla menee polvet veteläksi. Sitä nimittäin tapahtuu äärimmäisen harvoin. Sanoisinko että 95% miehistä on perusmassaa, mukavia heppuja, mutta ei aiheuta sen kummempia väristyksiä. Siihen 95% menee kaikki rahoillaan ja autoillaan leveilijät, kontrollifiirit ja kova-arvoiset muiden ihmisten halveksujat, tyhmät, juntit, tosimiehet, päihdeongelmaiset, epävakaat, suorittajat jne.
Kiinnostun miehistä, jotka ovat monin tavoin älykkäitä.
$$$.
Itsepetos ja sen ylläpitäminen on varmasti monella tasolla palkitsevaa (ei tarvitse ottaa vastuuta omasta käytöksestä tai omista puutteista) tai jopa pakollista, mutta valitettavasti elät harhoissa. Aviomieheni oli varaton, kun aloimme seurustelemaan. Maksoin suurimmaksi osaksi hääjuhlamme omista rahoistani, kun menimme naimisiin. Mikä hänet erottaa muista miehistä on nimenomaan älykkyys monella saralla, taiteellisuus, persoonallisuus, itsekriittisyys ja tietoisuus omista toimista ja tunteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö kukaan muu kiinnittänyt huomiota että jälleen kerran suomalaistaustaiseksi valittiin Valtteri, joka vaatii naiselta kauneutta ja älykkyyttä, myy kannabista, kokeillut LSD:tä, kapinoi Suomen lakia vastaan kun taas maahamuuttajataustaiseksi valittiin sympaattinen Kharouf, joka kuuntelee mieluummin muiden murheita kuin kertoo itsestään.
Mitä jos henkilökuvaukset olisivatkin olleet toisinpäin?
No tyypillisesti mamut kylläkin haluaisivat töihin, mutta heille ei ole antaa töitä. Ja lompakkolasset ei. Että siinä mielessä meni ihan oikein. Mamut tekee ne työt joihin lompakkolasse ei koske pitkällä tikullakaan. Odotin joku kesä sitten laivaa satamassa ja seurasin miten siivojat kokoontui paikalle. Heistä yksi oli valkoihoinen, Turun tai Helsingin satamassa, en muista enää kumpi se oli.
Hesarin jutun Kharouf on suomalaisiin verrattava siinä mielessä, että hän on Suomessa syntynyt ja kasvanut ja suomalaisen koulun hetelmä. Kotona tapahtui teini-iässä jotakin, josta hän ei halua puhua, ja siitä lähtien on kaikki mennyt persiilleen. Valtterin ongelma taas oli kun iskä kuoli Valtterin ollessa pieni ja äiti taas ei piitannut hänestä laisinkaan. Valtterin persmäki alkoi intin aikana ja sen jälkeen, kun hän keksi ettei oikeastaan voisi päästä opiskelemaan kun äiti ei välittänyt.
Valtteri ei kylläkään sanonut, ettei voisi päästä opiskelemaan, koska äiti ei välittänyt. Onko sinulla ollenkaan luetunymmärtämisen taitoja tai luitko edes artikkelia? Valtteri ei missään sanonut, että tämä on se syy vaan avasi ainoastaan asioita, jotka ovat johtaneet hänen väliinputoamiseensa, jossa äidin välinpitämättömyys hänestä oli vain yksi niitä. Valtteri on kuitenkin usean Laudaturin ylioppilas, joten olisi kyllä päässyt sisään yliopistoon. Ymmärrän tosin paremmin kuin hyvin, ettei se tuntunut hyvältä vaihtoehdolta kaikesta huolimatta. Keskiluokkainen unelma ei ole kaikkien unelma ja se omakotitälölähiö elämä asuntolainalla voi tuntua todella vastenmieliseltä lammaselämältä. En sellaiseen itsekään kykenisi.
Sehän oliskin hienoa jos täällä elätettäisiin itseään. Kysyn uudestaan kun kukaan ei vastannut että mitä tässä katsotaan työksi? Lähinnä ajatus on jostain raskaan työn raatajasta vastaan työtön ja kouluttamaton. Suomessa voi olla vaikka sijoittaja perijä jonka ei juurikaan tarvitse päivittäin muutella sijoituksiaan. Voi myös vaikka vuokrailla perimiään asuntoja tai vaikka nauttia muiden panoksesta työelämässä perimällä valmiin yrityksen ja muillakin tavoilla olla kuin työtön tai olla käyttämättä koulutustaan itse työhön.
Loppupeleissä noilla asioilla ei ole merkitystä, vaan sillä kuinka avarakatseinen ja huomioon ottava henkilö olet. Itse konkeettisen työn tekijä voi puhua pelkästä, pillusta ja lihapiirakasta(on ollut työkavereina ja tällä palstalla on paljon vastaavaa argumentointia) eikä siten mitenkään vedä vertoja mielenkiintoisemmalle kaverille jonka keskustelun aiheet voivat liittyä mihin vain taiteen politiikan ja ylesisivistyksen piiristä.
Voi olla myös täysin mielenkiinnoton perusinssi muuten vain, tai sitten omat mielipiteet on kuin trumpilla, eli muita halventavia.
Ihmiset kiinnostuvat mielenkiintoisista ihmisistä jotka osaavat kunnioittaa toistakin ihmistä. Ei siinä tekosyyt paljon paina. Tietenkään ei pidä myöskään hakea kunnioitusta muilta, vaan olla oma itsensä, mutta parempi jos löytää yhteisiä puheenaiheita ilman konflikteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtteri menee nyt kyllä perse edellä puuhun. Ensin pitäisi saada se elämä muuten reilaan ja sitten vasta miettiä parisuhdetta.
ts. mene töihin ja tienaa tarpeeksi. Tavoittele naista vasta sitten.
Se kyllä helpottaa naisen saantia. No, kyllä ressukoiden hoivaajatyyppejäkin löytyy, mutta silloin voi olla, että ressukkamiehen pitää tinkiä ulkonäkövaatimuksista hiukan.
Ulkonäkövaatimuksista ei tämäntyyliset miehet koskaan tule tinkinmään, se on varma. Ihan sama millainen nainen muuten on, kunhan hänellä on ulkoiset puitteet kunnossa niin se riittää.
Vähän luulen, ettei tuo Valtteri mitään konservatiivista tyhjäpäätä katselisi. Tottakai ulkonäön pitää olla siedettävä, mutta ennenkaikkea olen varma, että haluaa naisella olevan älykkyyttä riittävästi. Ja siinähän ei ole mitään pahaa.
Ei ole pahaa haluta, mutta miksi joku älykäs nainen tuollaisen perässä vedettävän elämäänsä ottaisi? Tai edes tyhmä nainen.
Lapsia elätetään, aikuisen tunnistaa siitä että hän elättää itse itsensä. Tai ainakin yrittää, ellei ole edes koulutusta ei ole edes yrittänyt.
En tiedä kuinka moneen kertaan minun pitää jankuttaa sitä, että minä kaunis menestynyt ja erittäin hyvin tienaava korkeakoulutettu nainen pidän Valtterin kaltaisista miehistä, joilla on ideologia ja jotka eivät ole kuin lampaita keskiluokkaisine sieluttomine elämineen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtteri menee nyt kyllä perse edellä puuhun. Ensin pitäisi saada se elämä muuten reilaan ja sitten vasta miettiä parisuhdetta.
ts. mene töihin ja tienaa tarpeeksi. Tavoittele naista vasta sitten.
Se kyllä helpottaa naisen saantia. No, kyllä ressukoiden hoivaajatyyppejäkin löytyy, mutta silloin voi olla, että ressukkamiehen pitää tinkiä ulkonäkövaatimuksista hiukan.
Ulkonäkövaatimuksista ei tämäntyyliset miehet koskaan tule tinkinmään, se on varma. Ihan sama millainen nainen muuten on, kunhan hänellä on ulkoiset puitteet kunnossa niin se riittää.
Vähän luulen, ettei tuo Valtteri mitään konservatiivista tyhjäpäätä katselisi. Tottakai ulkonäön pitää olla siedettävä, mutta ennenkaikkea olen varma, että haluaa naisella olevan älykkyyttä riittävästi. Ja siinähän ei ole mitään pahaa.
Ei ole pahaa haluta, mutta miksi joku älykäs nainen tuollaisen perässä vedettävän elämäänsä ottaisi? Tai edes tyhmä nainen.
Lapsia elätetään, aikuisen tunnistaa siitä että hän elättää itse itsensä. Tai ainakin yrittää, ellei ole edes koulutusta ei ole edes yrittänyt.En tiedä kuinka moneen kertaan minun pitää jankuttaa sitä, että minä kaunis menestynyt ja erittäin hyvin tienaava korkeakoulutettu nainen pidän Valtterin kaltaisista miehistä, joilla on ideologia ja jotka eivät ole kuin lampaita keskiluokkaisine sieluttomine elämineen.
Sillä ei ole mitään merkitystä, koska olet itse kuitenkin tyhmä ja alistuva lammas (koulutus ja työssäkäynti paljastaa) toisin Valtteri. Tekopyhä wannabe, joka ei kehtaa aidosti ja häpeilemättä.
Kukaan ei pakota itseään elättävää ihmistä mihinkään keskiluokkaiseen muottiin. Ei se että maksat itse elämisesi tarkoita että on pakko hommata omakotitalo, kaksi autoa ja lasta ja koira. Ihan vapaasti saa asua vuokralla ja kävellä kirjastoon siinäkin tapauksessa. Keskikuokan haukkuminen ja lusmuilun perusteleminen sillä on vain ja ainoastaan itsepetosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en niin maallisesta mammonasta perusta, vaikka kaunis ja koulutettu, työssäkäyvä nainen olenkin, vaan elän melko vaatimattomasti, vaikka rahaa onkin. Sen takia en nää mitään syytä tuhlata kymppitonnia vuodessa munan saantiin (eli siihen älykkääseen työelämän hyljänneeseen mieheen), kun ovella on jonossa vähintään yhtä kivoja ilmaisia miehiä.
Mitä lisäarvoa te työelämän hyljänneet miehet voitte minulle tuolla rahanmenetyksellä vuodessa tarjota muihin miehiin verrattuna? Olen kokeillut kaltaistanne, ja ainakaan se ei ollut kotitöiden teko tai henkevät keskustelut.
Henkevät keskustelut eivät ole mahdollisia ahneen, työssäkäöyvän horon kanssa. Viestistäsi paistaa muutenkin läpi järkyttävä tekopyhyys.
Ainoa keskustelun aihe taitaa olla raha, niinkuin monella tässä ketjussa. Osoittaa puhtaasti sen kuin tylsää seuraa suurin osa ihmisistä on.
No naisille työ ja raha on miehessä kaikki kaikessa, joten luonnollisesti se rajaa keskustelua.
Onneksi noin ei oikeassa elämässä ole.
Kylläpä vaan on. Lähes kaikki naiset vaativat järjestäänsä mieheltä työssäkäyntiä tai vähintään työnhakua, mitä todistaa aika aukottomasti sen, että kyse on ennen kaikkea rahasta.
Ai inttämällä asia muuttuu mielestäsi todeksi? Todella kypsää, jokainen saa hankkia itselleen rahaa, jos haluaa en sitä tietenkään kiellä. Minun rahattomuuteni ei vain häiritse naisia(paitsi äitiä), mutta joitain miehiä se häiritsee. Ilmeisesti minussa on jotain muuta kiinnostavaa, kuin raha.
Sanoisin, että tässäkin ketjussa nämä uniikkia lumihiutaletta huutavat on näitä katkeria miehiä ei naisia, joille sisältörikas elämä elämä on vain liian vaikeaa. Siitä syntyy suuri viha toista miestä kohtaan ja tästä syystä öyhötetään minkä keritään.
Sisältörikas elämä = alistu porvarin orjaksi suurpääoman palvelukseen. Kysy vaikka mammopilta.
Kuvitellaan, että me kohdataan ja rakastutaan. Olen töissä käyvä pienipalkkainen nainen. Millaista meidän elämä olisi?
Mukavaa, jos se on aitoa rakkautta.
Millaista mukavaa? Mitä me tehdään yhdessä ja erikseen? Pitäähän meidän nähdä ja viettää aikaa yhdessä, eihän se muuten parisuhde ole.
Tähän kysymykseeni haluaisin vastauksen, miksei näy? Jos meidän elämä on mukavaa, niin mitä päiviin kuuluisi? Voin kyllä kertoa, mikä minun mielestä on mukavaa yhdessäoloa, mutta haluaisin ensin miehen vastauksen.
No kun sitä vastausta ei kuulu, niin minäpä kerron, millaista meidän mukava elämä olisi yhdessä.
Mies muuttaisi minun pieneen vuokra-asuntoon. Käyn arkisin töissä, joten kun kello soi kuudelta, mies jää nukkumaan kun nousen ylös. Tulen kotiin puoli viiden maissa. Koti on siisti, kaupassa käyty, peti petattu ja pyykit pesty. Minua odottaa lämmin ruoka, oletan miehen olevan hyvä ja innokas kokki. Pari kertaa viikossa mies leipoo myös pullaa tai jotain muuta hyvää. Syömisen jälkeen lähden päikkäreille, mies siistii keittiön.
Pienten torkkujeni jälkeen vietämme sohvalla yhdessä aikaa. Katsotaan telkkaria, minä neulon tai olen koneella. Käydään yhdessä iltakävelyllä. Menen suihkuun ja sillä välin mies tekee meille iltapalan. Seksiä on kerran pari viikossa.
Viikonloppuna nukutaan myöhään, harrastetaan jotain yhteistä harrastusta, nähdään kavereita ja löhötään. Viikonloput on ihania, kun aikaa ei tarvitse käyttää siivoamiseen. Minä voin viedä miehen ulos syömään ja elokuviin tai teatteriin. Pari kertaa vuodessa voidaan käydä iltaa istumassa kuppilassa. Käytän alkoholia hyvin vähän enkä tupakoi, joten oletan miehen olevan yhtä raitis. Jos me eletään säästeliäästi, niin pystyn maksamaan meille parin vuoden välein jonkun kivan kaupunkiloman Keski-Euroopassa.
Miltä kuulostaa? En vaadi mieheltä työssäkäyntiä enkä opiskelua, riittää, että hän maksaa osan kuluista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
NAISILLA on usein epärealistisia odotuksia miehistä :D. Yhyy, miksi kaunis ja älykäs nainen ei halua seurustella kouluttamattoman ja työttömän huumediilerin kanssa, yhyy. Voi sanonkomitä...
Niin, kyse on nyt siitä että tämä erikoistapaus on lehtiartikkelissa. Normaalissa elämässä, AV-palstalla jne on kyllä voimissaan nämä naisten kovat odotukset miehen ominaisuuksille.
Lähtien vaikka kaikkien tuntemasta munan koosta. Normaalikokoinen 13cm kalu ei riitä (ämpärivittuiselle) naiselle, onhan se miehen vika katos jos naisen toosassa ei tunnu miltään!
Lisäksi miehen pitää olla keskimääräistä pidempi, mutta naisen ei pidä olla keskimääräistä lyhyempi ja kevyempi!
mene töihin, että sulla on fyrkkaa hommata mikropenikseesi Virossa lisää pituutta, niin ei tarvitse pillittää täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä mukataiteilija, saamaton 28 v. huumediileri kuvittelee, että älykäs ja kaunis nainen tuhlaisi häneen aikaansa? Unelmien vävy, puoliso, poikaystävä? Varsinainen hamppari. Sellaisiksi kutsun näitä luusereita, joilla on kaikki aina mennyt pieleen mutta mitään syytä ei kuulemma ole ikinä itsessään.
Olen kerran erehtynyt seurustelemaan toista vuotta tällaisen ikuisen 30-v. haahuilijan kanssa -90-luvun puolivälissä. Asui äiskällä ja iskällä. Hamppari ei saanut yliopistosta valmistuttua kielenkääntäjäksi, kun opintoihin olisi pitänyt pääkielen englannin lisäksi sisällyttää sivuaineena toinen kieli ja "kun ei mikään muu kiinnosta". Yritin ehdottaa mm. venäjää, jonka kääntäjistä oli siihen aikaan kova pula tai vaikka että olisi opiskellut historiaa ja pedagogisia aineita, että pääsee koululle opettajaksi. (Olin itse lukenut venäjää 4 vuotta kansalaisopistossa ja tiesin että se ei ole tolkuttoman vaikeaa) Ei ei ja ei.
Samaan aikaan olisi pitänyt päästä muuttamaan kotoa minun luokseni. Olin työssäkäyvä ja yksinäänkin teki tiukkaa selvitä menoista, kun oli oman opintolainankin maksu päällä. Ajattelin ensin, että vuokra kai puoliksi, mutta onneksi kaverit takoivat järkeä päähän ja valistivat vähän elatusvelvollisuuksista sun muista tukien suhteen, että lompakkoloinen....
Jälkikäteen olen kiitollinen, etten tuhlannut häneen enempää aikaani. Nykyinen mieheni on duunari. Kulkee töihin verkkarit jalassa, ontuu toista jalkaansa, sitkeästi painaa yöhommaa, joka ei ole niin kivaa työtä. Jos hän joutuisi sairaaksi tai työttömäksi, elättäisin ilomielin, koska rakastan häntä ja varsinkin kun hän on kaikkensa yrittänyt yhteisen hyvämme eteen.
Ja noita hamppareita pitää sitten elättää...voi luoja..
Puhu vain omasta puolestasi. Väitän olevani älykäs - olen 30, korkeakoulutettu nainen johtavassa asemassa työelämässä ja tuloni ovat sen mukaiset. Väitän myös olevani kaunis, koska olen ulkonäöstäni aina saanut paljon positiivista palautetta ja ns. ihailijoita on riittänyt. Minulla on pitkät vaaleat hiukset, olen normaalipainoinen, meikkaan ja pukeudun aina kauniisti, koska rakastan muotia
Valitsen aina mieluummin miehen, joka elää omanlaista tietä ja elämää mieluummin kuin lammasjorman. Jokaisella meistä on oma miesmakumme. Eikö ole tullut mieleen, että ehkä myös kauniit ja älykkäät naiset voivat kannattaa esimerkiksi kannabiksen vapauttamista eivätkä näe sen käytössä, kasvatuksessa ja myynnissä mitään pahaa? Ja sillä myös tienaa ihan hyvin ja näin ollen voi omalla panoksellaan osallistua yhteisiin kuluihin.
Haluaisit miehen, joka kutsuu sinua lampaaksi koska käyt töissä ja osoittaa muutenkin halveksuntaa työssäkäyntiäsi kohtaan, samalla kuitenkin tuhlaten työllä ansaitsemiasi rahoja? BÄÄÄÄ!
Tämä. Tällainen asenne on se joka erottaa täälläkin jankkaavan miehen parisuhteesta. Loisit toisen lompakolla ja samalla halveksit ihmisiä jotka tekevät oman loiselämän mahdolliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä heidän pitäisi kiinnostua kyseisistä miehistä?
Sano pikemminkin yksikin hyvä syy sietää jotain perusjormaa? Tuhat kertaa parempi on tuollainen mies, joka on valmis ideologiansa puolesta menemään jopa vankilaan. Tuon haastattelun perusteella kummallakin miehellä oli paljon syvällisempiä ja parempia näkemyksiä elämästä kuin yhdelläkään kaverini tylsimysmiehellä, joihin en koskisi kyllä tikullakaan.
Loisiminen, kouluttamattomuus, työttömyys ja huumeidenkäyttö on muka ideologiaa, mistä lähtien? Oikea vapaustaistelija tosiaan, menee vaikka vankilaan mieluummin kun elättää itse itsensä.
Niinpä. Ja eikös siinä jutussa tämä Valtteri itsekin valittanut ettei ole rahaa tehdä yhtään mitään. Itse en kokisi vapaudeksi sitä että sossu määrää elämästä eikä voi tehdä mitään muuta kuin homehtua kotiinsa.
No ei, kun hän sanoi, että taloudellinen tilanne on nykyään oikein hyvä. Silloin oli tiukkaa kun eli pelkillä tuilla.
Niin, kun on ruvennut rikolliseksi. Haluaisin niin perustaa perheen tällaisen kanssa, not...
Mieluummin tällaisen miehen kuin perusjorman kanssa. Kannabiksen kasvatuksesta ei kuitenkaan mihinkään vankilaan joudu. Onko se todella niin vaikeeta hyväksyä, ettei kaikki naiset halua niitä samoja miehiä?
Ei ole, mutta onko se niin vaikea hyväksyä, että kannabiksen kasvatus ja myyminen on kuitenkin aika monelle naiselle dealbreaker? Ja ei kai se, että ei myy huumeita, tee ihmisestä saman tien "perusjormaa" (mitä se ikinä tarkoittaakaan).
En pidä kannabiksen satunnaista käyttöä kauheana asiana, mutta myynti on mielestäni jossain määrin moraalitonta, ja moraalista riippumatta en halua kotonani pelätä poliisia.
Kaunis, älykäs ja pimppa kostuu rikollisista? Harvinainen yhdistelmä, ellei kyseessä ole talousrikollinen, joiden sumplimisista läheisillä harvemmin on mitään aavistusta.