"Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa”
– 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä Hesarissa.
Pojat olisivat valmiita tyytymään fiksuunkin tyttöön. Vanhempi nainen ei käy, ei myöskään tyttö, jolla on vääränlainen musiikkimaku. Toinen heistä olikin löytänyt sanomansa mukaisesti fiksun, mutta Tinder on kokemuksen mukaisesti julma paikka.
"Tinderkin on tosin ihan kamala, sen käyttäminen on matka helvetin läpi. Kaikki mies- ja naisstereotypiat ovat siellä voimissaan. Miehen pitää ihan ensimmäiseksi Tinderissä todistaa, ettei ole hyypiö. Kerran tapasin sen avulla ihanan nuoremman naisen. Mutta hän oli niin helmi, etten halunnut vaivata häntä ongelmillani.
Naisilla on usein epärealistisia odotuksia miehistä. He odottavat, että prinssi saapuu ja kohtelee heitä kuin prinsessaa. Miehellä pitäisi olla naista paremmat tulot ja statusta. Miehet eivät odota naisilta samalla tavalla asioita. "
Kummatkin jutun miehet ovat lähes päihteettömiä. Valtteri myy marihuanaa ja on uteliaisuussyistä kokeillut muutaman kerran lsd:tä.
Kommentit (483)
Lähemmäs kolmekymppiset miehet puhuu jostain tytöistä ja musiikkimauista...
mulle kelpas 24 vuotta vanhempi nainen.
:DD Joo, epärealistiset odotukset jep jep. Minä en tinderiin koske tikullakaan kun tommosta saastaa siellä pyörii.. Kunnollinen päihteetön mies mulle kiitos. Eikä tarvi olla pankinjohtaja eikä malli, tavan sähkömies käy kunhan hygienia ja pää kunnossa.
NAISILLA on usein epärealistisia odotuksia miehistä :D. Yhyy, miksi kaunis ja älykäs nainen ei halua seurustella kouluttamattoman ja työttömän huumediilerin kanssa, yhyy. Voi sanonkomitä...
Onneksi on tuollaisia ressukoita, niin tavallisillekin miehille riittää naisia.
Olipas taas eräänlaista ääriajattelua. Toinen itsekin kertoo, ettei halunnut (onneksi) vaivata nuorta tyttöä ongelmillaan. Halutaan tehdä taidetta ja vähän pössytellään. Hyvä koulussa mutta opiskelu ei sit napannu kuitenkaan, kun ei ollut rahaa valmennuskurssiin. Opiskelemaan pääsee sellaistakin, missä tällaista ei tarvita. Harmi, ettei perheeltä irronnut tukea kummallekaan, mutta ei se oikein ole syy heittäytyä masentumaan lopuksi ikää. Tunnen monia aika repaleisista oloista lähteneitä, mutta ihan tavallisia ihmisiä ne on. Käyvät töissä ja elävät elämäänsä. Lapsille haluavat parempaa läheisyyttä kuin itse saivat.
Voi voi, huumediileri ei saanutkaan fiksua tyttöystävää, miten ihmeessä?
Repesin :D
Se suomalainen syrjäytynyt vaikutti persoonallisuushäiriöiseltä. Oli itse ihan huippuälykäs ja oma moraali ylittää lait jne. Ongelmat olivat kaikki muiden ihmisten syytä, ihan aluksi jo äidin ja siskojen syytä. Ansaitsisi mielestään kauniin tyttöystävän, muttei saa mielestään siksi, että naiset ovat lompakkoloisia.
Toinen, maahanmuuttajataustaunen, vaikutti aidosti fiksulta. Oli myös mukavan tuntuinen ja epäitsekkään ja vaatimattoman oloinen. Ei ihme, että hänellä olikin tyttöystävä.
Kukaan ahne ja pinnallinen nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa{/quote]
Suomeksi. Koskee valitettavasti 99% naisista. Lisäksi koulutus on yhdentekevää. Koulutus on yhdentekevää jos ei suostu menemään töihin edes naisen käskystä.
Vierailija kirjoitti:
NAISILLA on usein epärealistisia odotuksia miehistä :D. Yhyy, miksi kaunis ja älykäs nainen ei halua seurustella kouluttamattoman ja työttömän huumediilerin kanssa, yhyy. Voi sanonkomitä...
Kumma kun ei kelpaa kouluttamaton, työtön narkki tosiaan. Siinä nyt on niitä kilttimiehiä, jotka ulisevat että miksi ei kelpaa, miksi nainen on paljon mieluummin yksin kun tuollaisen kanssa, varmaan se johtuu siitä kiltteydestä.
Jäätäviä tyyppejä. Toi maahanmuuttaja vois mennä kunnon hoitoon. Suomalainen jannu on kyllä niin menetetty tapaus kun voi olla.
Joo, kyllä kauniiden, nuorten ja älykkäiden (no fiksukin menee paremman puutteessa!) naisten pitäisi uhrautua ja tehdä palvelus syrjäytyneille, työttömille vässykkämiehille, jotka saavat elantonsa huumeita diilaamalla. Nää mieslapset on varmaan jotain oman elämänsä räppitähtiä, joiden pitäisi saada kaikki eteen kannettuna. Todennäköisesti passattu pilalle lapsuudessa (en päässyt lukemaan juttua, josko siellä olisi tarkennettu taustoja).
Näköislehden voi lukea tänään ilmaiseksi jakeluongelmien takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
NAISILLA on usein epärealistisia odotuksia miehistä :D. Yhyy, miksi kaunis ja älykäs nainen ei halua seurustella kouluttamattoman ja työttömän huumediilerin kanssa, yhyy. Voi sanonkomitä...
Kumma kun ei kelpaa kouluttamaton, työtön narkki tosiaan.
Tuollainen kelpaa mainiosti jos vaan rahaa on riittävästi.
Valtteri menee nyt kyllä perse edellä puuhun. Ensin pitäisi saada se elämä muuten reilaan ja sitten vasta miettiä parisuhdetta.
Siis ihan hirveetä että minua pitää kohdella hyvin, ja kamalaa että miehen pitää todistaa ettei ole hyypiö! Kyllä nyt olen nirso. Menen nurkkaan häpeämään.
Miksi ei kelpaa tavallinen nainen, kun itsekään ei ole mikään varsinainen saalis.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ahne ja pinnallinen nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa{/quote]
Suomeksi. Koskee valitettavasti 99% naisista. Lisäksi koulutus on yhdentekevää. Koulutus on yhdentekevää jos ei suostu menemään töihin edes naisen käskystä.
Niitä kouluttamattomia, päihteitä käyttäviä ja töitä karttelevia naisiakin on, joten miksei sellainen kelpaa tyttöystäväksi? Miksi on pakko katsella naisia, joilla on tulevaisuudensuunnitelmia?
:-DDD Varsinaisia aarteita!