"Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa”
– 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä Hesarissa.
Pojat olisivat valmiita tyytymään fiksuunkin tyttöön. Vanhempi nainen ei käy, ei myöskään tyttö, jolla on vääränlainen musiikkimaku. Toinen heistä olikin löytänyt sanomansa mukaisesti fiksun, mutta Tinder on kokemuksen mukaisesti julma paikka.
"Tinderkin on tosin ihan kamala, sen käyttäminen on matka helvetin läpi. Kaikki mies- ja naisstereotypiat ovat siellä voimissaan. Miehen pitää ihan ensimmäiseksi Tinderissä todistaa, ettei ole hyypiö. Kerran tapasin sen avulla ihanan nuoremman naisen. Mutta hän oli niin helmi, etten halunnut vaivata häntä ongelmillani.
Naisilla on usein epärealistisia odotuksia miehistä. He odottavat, että prinssi saapuu ja kohtelee heitä kuin prinsessaa. Miehellä pitäisi olla naista paremmat tulot ja statusta. Miehet eivät odota naisilta samalla tavalla asioita. "
Kummatkin jutun miehet ovat lähes päihteettömiä. Valtteri myy marihuanaa ja on uteliaisuussyistä kokeillut muutaman kerran lsd:tä.
Kommentit (483)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä heidän pitäisi kiinnostua kyseisistä miehistä?
Sano pikemminkin yksikin hyvä syy sietää jotain perusjormaa? Tuhat kertaa parempi on tuollainen mies, joka on valmis ideologiansa puolesta menemään jopa vankilaan. Tuon haastattelun perusteella kummallakin miehellä oli paljon syvällisempiä ja parempia näkemyksiä elämästä kuin yhdelläkään kaverini tylsimysmiehellä, joihin en koskisi kyllä tikullakaan.
Loisiminen, kouluttamattomuus, työttömyys ja huumeidenkäyttö on muka ideologiaa, mistä lähtien? Oikea vapaustaistelija tosiaan, menee vaikka vankilaan mieluummin kun elättää itse itsensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi voi, huumediileri ei saanutkaan fiksua tyttöystävää, miten ihmeessä?
Repesin :D
Enpä nyt sanoisi Kannabismyyjää "huumediileriksi". Olen kyllä kaunis fiksu nainen, kansainvälisellä uralla ja vuositulot ovat 100k luokkaa. Olen normaalipainoinen, minulla on pitkät vaaleat hiukset ja hyvät kasvonpiirteet. Meikkaan, rakastan muotia ja pukeutumista, olen huumorintajuinen, erittäin rento.
Ottaisin tuon miehen ihan heittämällä kenen tahansa "ihan kivan" miehen, jolla ei olisi koskaan munaa seisoa minkään ideologian takana tai ei ole muutenkaan mitään särmää. Ihan kiva työpaikka, ihan kiva auto, ihan kiva kaikki - mutta ei mitään persoonaa. Näitä miehiä on suurin osa.
Oma mieheni on kouluttamaton ja olipa työtönkin, kun tapasimme. Polttelee pilveä paljon ja on mitä mahtavin ja kiltein mies ikinä. Opiskelin ja hankin uran sen vuoksi, että voin itse maksaa ja ylläpitää sen elintason, jonka halusin (keräilen Ranskalaista vintage muotia esimerkiksi) - lisäksi sen vuoksi, että voin valita tasan sellaisen miehen, jonka haluan eikä tarvitse ottaa mitään perusjormaa. Minun ei tarvitse pätkääkään välittää miehen tuloista tai yhteiskunnallisesta asemasta, koska pystyn maksamaan itse itselleni kaiken, mitä tarvitsen ja haluan. Suosittelen lämpimästi tätä lähestymistä muillekin naisille.
Älä yleistä, eivät kaikki ole samanlaisia. Mutta valitettavan monelle naiselle se miehen yhteiskunnallinen asema on todella tärkeä, vaikka sillä ei pitäisi olla mitään merkitystä. Jos et itse sitä haluaamaasi asemaa pysty hankkimaan - et sitä silloin ansaitsekaan.
Olisi mielenkiintoista tietää, miksi tähän tulee alapeukkuja. Eikös se ole hyvä, ettei kilpailla samoista miehistä? Saatte pitää perusjormat ja minä voin ottaa sitten ne syrjäytyneet ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en niin maallisesta mammonasta perusta, vaikka kaunis ja koulutettu, työssäkäyvä nainen olenkin, vaan elän melko vaatimattomasti, vaikka rahaa onkin. Sen takia en nää mitään syytä tuhlata kymppitonnia vuodessa munan saantiin (eli siihen älykkääseen työelämän hyljänneeseen mieheen), kun ovella on jonossa vähintään yhtä kivoja ilmaisia miehiä.
Mitä lisäarvoa te työelämän hyljänneet miehet voitte minulle tuolla rahanmenetyksellä vuodessa tarjota muihin miehiin verrattuna? Olen kokeillut kaltaistanne, ja ainakaan se ei ollut kotitöiden teko tai henkevät keskustelut.
Henkevät keskustelut eivät ole mahdollisia ahneen, työssäkäöyvän horon kanssa. Viestistäsi paistaa muutenkin läpi järkyttävä tekopyhyys.
Ainoa keskustelun aihe taitaa olla raha, niinkuin monella tässä ketjussa. Osoittaa puhtaasti sen kuin tylsää seuraa suurin osa ihmisistä on.
No naisille työ ja raha on miehessä kaikki kaikessa, joten luonnollisesti se rajaa keskustelua.
Onneksi noin ei oikeassa elämässä ole.
Kylläpä vaan on. Lähes kaikki naiset vaativat järjestäänsä mieheltä työssäkäyntiä tai vähintään työnhakua, mitä todistaa aika aukottomasti sen, että kyse on ennen kaikkea rahasta.
Ai inttämällä asia muuttuu mielestäsi todeksi? Todella kypsää, jokainen saa hankkia itselleen rahaa, jos haluaa en sitä tietenkään kiellä. Minun rahattomuuteni ei vain häiritse naisia(paitsi äitiä), mutta joitain miehiä se häiritsee. Ilmeisesti minussa on jotain muuta kiinnostavaa, kuin raha.
Sanoisin, että tässäkin ketjussa nämä uniikkia lumihiutaletta huutavat on näitä katkeria miehiä ei naisia, joille sisältörikas elämä elämä on vain liian vaikeaa. Siitä syntyy suuri viha toista miestä kohtaan ja tästä syystä öyhötetään minkä keritään.
Sisältörikas elämä = alistu porvarin orjaksi suurpääoman palvelukseen. Kysy vaikka mammopilta.
Niinkö sinusta, minusta se on paljon enemmän, kuin pelkästään tuo, mutta ihan hyvä alku. Nyt jos pystyisit perustelemaan itsellesi vielä miksi näin on ja miten pitää muita kohdella, niin oppisit itsekkin jotain kanssakäymisestä ja ehkä maailman parantamisesta muutenkin.
Ehdottomuus keskustelussa varmasti karkoittaa kauniit ja älykkäät naiset luotasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi voi, huumediileri ei saanutkaan fiksua tyttöystävää, miten ihmeessä?
Repesin :D
Enpä nyt sanoisi Kannabismyyjää "huumediileriksi". Olen kyllä kaunis fiksu nainen, kansainvälisellä uralla ja vuositulot ovat 100k luokkaa. Olen normaalipainoinen, minulla on pitkät vaaleat hiukset ja hyvät kasvonpiirteet. Meikkaan, rakastan muotia ja pukeutumista, olen huumorintajuinen, erittäin rento.
Ottaisin tuon miehen ihan heittämällä kenen tahansa "ihan kivan" miehen, jolla ei olisi koskaan munaa seisoa minkään ideologian takana tai ei ole muutenkaan mitään särmää. Ihan kiva työpaikka, ihan kiva auto, ihan kiva kaikki - mutta ei mitään persoonaa. Näitä miehiä on suurin osa.
Oma mieheni on kouluttamaton ja olipa työtönkin, kun tapasimme. Polttelee pilveä paljon ja on mitä mahtavin ja kiltein mies ikinä. Opiskelin ja hankin uran sen vuoksi, että voin itse maksaa ja ylläpitää sen elintason, jonka halusin (keräilen Ranskalaista vintage muotia esimerkiksi) - lisäksi sen vuoksi, että voin valita tasan sellaisen miehen, jonka haluan eikä tarvitse ottaa mitään perusjormaa. Minun ei tarvitse pätkääkään välittää miehen tuloista tai yhteiskunnallisesta asemasta, koska pystyn maksamaan itse itselleni kaiken, mitä tarvitsen ja haluan. Suosittelen lämpimästi tätä lähestymistä muillekin naisille.
Älä yleistä, eivät kaikki ole samanlaisia. Mutta valitettavan monelle naiselle se miehen yhteiskunnallinen asema on todella tärkeä, vaikka sillä ei pitäisi olla mitään merkitystä. Jos et itse sitä haluaamaasi asemaa pysty hankkimaan - et sitä silloin ansaitsekaan.
HEL-NYC? Kuulostaa uskottavalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en niin maallisesta mammonasta perusta, vaikka kaunis ja koulutettu, työssäkäyvä nainen olenkin, vaan elän melko vaatimattomasti, vaikka rahaa onkin. Sen takia en nää mitään syytä tuhlata kymppitonnia vuodessa munan saantiin (eli siihen älykkääseen työelämän hyljänneeseen mieheen), kun ovella on jonossa vähintään yhtä kivoja ilmaisia miehiä.
Mitä lisäarvoa te työelämän hyljänneet miehet voitte minulle tuolla rahanmenetyksellä vuodessa tarjota muihin miehiin verrattuna? Olen kokeillut kaltaistanne, ja ainakaan se ei ollut kotitöiden teko tai henkevät keskustelut.
Henkevät keskustelut eivät ole mahdollisia ahneen, työssäkäöyvän horon kanssa. Viestistäsi paistaa muutenkin läpi järkyttävä tekopyhyys.
Ainoa keskustelun aihe taitaa olla raha, niinkuin monella tässä ketjussa. Osoittaa puhtaasti sen kuin tylsää seuraa suurin osa ihmisistä on.
No naisille työ ja raha on miehessä kaikki kaikessa, joten luonnollisesti se rajaa keskustelua.
Onneksi noin ei oikeassa elämässä ole.
Kylläpä vaan on. Lähes kaikki naiset vaativat järjestäänsä mieheltä työssäkäyntiä tai vähintään työnhakua, mitä todistaa aika aukottomasti sen, että kyse on ennen kaikkea rahasta.
Ai inttämällä asia muuttuu mielestäsi todeksi? Todella kypsää, jokainen saa hankkia itselleen rahaa, jos haluaa en sitä tietenkään kiellä. Minun rahattomuuteni ei vain häiritse naisia(paitsi äitiä), mutta joitain miehiä se häiritsee. Ilmeisesti minussa on jotain muuta kiinnostavaa, kuin raha.
Sanoisin, että tässäkin ketjussa nämä uniikkia lumihiutaletta huutavat on näitä katkeria miehiä ei naisia, joille sisältörikas elämä elämä on vain liian vaikeaa. Siitä syntyy suuri viha toista miestä kohtaan ja tästä syystä öyhötetään minkä keritään.
Sisältörikas elämä = alistu porvarin orjaksi suurpääoman palvelukseen. Kysy vaikka mammopilta.
Kuvitellaan, että me kohdataan ja rakastutaan. Olen töissä käyvä pienipalkkainen nainen. Millaista meidän elämä olisi?
Minä voisin. Tasapainoinen työtön on parempi valinta kuin rikas kusipää.

Kommunismi on ihan oiva aate, vaikkei käytännössä toimikaan, mutta emme nyt elä kommunismissa. Jos kokee nykyisen yhteiskuntajärjestyksen vääräksi, niin voi a) pyrkiä muuttamaan sitä tai b) astua sen ulkopuolelle (elää mahdollisimman omavaraisesti ja olla nostamatta tukia). Tällaisia ihmisiä arvostan. Sen sijaan mun on vaikea kunnioittaa ihmisiä, jotka halveksivat nykyistä järjestelmää mutta osallistuvat siihen kuitenkin nostamalla niiden suurpääoman orjien palkoista otetuilla veroilla maksettuja tukia.
Ja itse asiassa kalvavat nykyjärjestelmän niitä osia, joita ilmeisesti arvostavat (=hyvinvointivaltio, tulonsiirrot), nostamalla tukia ns. turhaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en niin maallisesta mammonasta perusta, vaikka kaunis ja koulutettu, työssäkäyvä nainen olenkin, vaan elän melko vaatimattomasti, vaikka rahaa onkin. Sen takia en nää mitään syytä tuhlata kymppitonnia vuodessa munan saantiin (eli siihen älykkääseen työelämän hyljänneeseen mieheen), kun ovella on jonossa vähintään yhtä kivoja ilmaisia miehiä.
Mitä lisäarvoa te työelämän hyljänneet miehet voitte minulle tuolla rahanmenetyksellä vuodessa tarjota muihin miehiin verrattuna? Olen kokeillut kaltaistanne, ja ainakaan se ei ollut kotitöiden teko tai henkevät keskustelut.
Henkevät keskustelut eivät ole mahdollisia ahneen, työssäkäöyvän horon kanssa. Viestistäsi paistaa muutenkin läpi järkyttävä tekopyhyys.
Ainoa keskustelun aihe taitaa olla raha, niinkuin monella tässä ketjussa. Osoittaa puhtaasti sen kuin tylsää seuraa suurin osa ihmisistä on.
No naisille työ ja raha on miehessä kaikki kaikessa, joten luonnollisesti se rajaa keskustelua.
Onneksi noin ei oikeassa elämässä ole.
Kylläpä vaan on. Lähes kaikki naiset vaativat järjestäänsä mieheltä työssäkäyntiä tai vähintään työnhakua, mitä todistaa aika aukottomasti sen, että kyse on ennen kaikkea rahasta.
Ai inttämällä asia muuttuu mielestäsi todeksi? Todella kypsää, jokainen saa hankkia itselleen rahaa, jos haluaa en sitä tietenkään kiellä. Minun rahattomuuteni ei vain häiritse naisia(paitsi äitiä), mutta joitain miehiä se häiritsee. Ilmeisesti minussa on jotain muuta kiinnostavaa, kuin raha.
Sanoisin, että tässäkin ketjussa nämä uniikkia lumihiutaletta huutavat on näitä katkeria miehiä ei naisia, joille sisältörikas elämä elämä on vain liian vaikeaa. Siitä syntyy suuri viha toista miestä kohtaan ja tästä syystä öyhötetään minkä keritään.
Sisältörikas elämä = alistu porvarin orjaksi suurpääoman palvelukseen. Kysy vaikka mammopilta.
Kuvitellaan, että me kohdataan ja rakastutaan. Olen töissä käyvä pienipalkkainen nainen. Millaista meidän elämä olisi?
Mukavaa, jos se on aitoa rakkautta.
Vierailija kirjoitti:
Kommunismi on ihan oiva aate, vaikkei käytännössä toimikaan, mutta emme nyt elä kommunismissa./quote]
En ole kommari. Valita valituksesi kommunismista kommareille.

Huomaathan että haet vastausta, uniikkia lumihiutaletta huutelevalta katkeralta mieheltä, onko hän se johon halusit ottaa yhteyttä? Luulin että kyse oli työttömistä ja kouluttautumattomista miehistä ja heidän kanssaan seurustelemisesta. Ei miehistä jotka ovat katkeroituneet työttömille ja kouluttamattomille niin paljon että se haittaa heidän normaalia kanssakäymistään tässä yhteiskunnassa. Ei miehistä jotka eivät osaa kunnioittaa muita ihmisiä vaan sortuvat koiramaiseen haukkumiseen ja räksyttämiseen kun eivät muuhun pysty. Tietenkin, älykkäät(kaiken näköiset), niin miehet kuin naisetkin kiertävät heidät kaukaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi voi, huumediileri ei saanutkaan fiksua tyttöystävää, miten ihmeessä?
Repesin :D
Enpä nyt sanoisi Kannabismyyjää "huumediileriksi". Olen kyllä kaunis fiksu nainen, kansainvälisellä uralla ja vuositulot ovat 100k luokkaa. Olen normaalipainoinen, minulla on pitkät vaaleat hiukset ja hyvät kasvonpiirteet. Meikkaan, rakastan muotia ja pukeutumista, olen huumorintajuinen, erittäin rento.
Ottaisin tuon miehen ihan heittämällä kenen tahansa "ihan kivan" miehen, jolla ei olisi koskaan munaa seisoa minkään ideologian takana tai ei ole muutenkaan mitään särmää. Ihan kiva työpaikka, ihan kiva auto, ihan kiva kaikki - mutta ei mitään persoonaa. Näitä miehiä on suurin osa.
Oma mieheni on kouluttamaton ja olipa työtönkin, kun tapasimme. Polttelee pilveä paljon ja on mitä mahtavin ja kiltein mies ikinä. Opiskelin ja hankin uran sen vuoksi, että voin itse maksaa ja ylläpitää sen elintason, jonka halusin (keräilen Ranskalaista vintage muotia esimerkiksi) - lisäksi sen vuoksi, että voin valita tasan sellaisen miehen, jonka haluan eikä tarvitse ottaa mitään perusjormaa. Minun ei tarvitse pätkääkään välittää miehen tuloista tai yhteiskunnallisesta asemasta, koska pystyn maksamaan itse itselleni kaiken, mitä tarvitsen ja haluan. Suosittelen lämpimästi tätä lähestymistä muillekin naisille.
Älä yleistä, eivät kaikki ole samanlaisia. Mutta valitettavan monelle naiselle se miehen yhteiskunnallinen asema on todella tärkeä, vaikka sillä ei pitäisi olla mitään merkitystä. Jos et itse sitä haluaamaasi asemaa pysty hankkimaan - et sitä silloin ansaitsekaan.
Olisi mielenkiintoista tietää, miksi tähän tulee alapeukkuja. Eikös se ole hyvä, ettei kilpailla samoista miehistä? Saatte pitää perusjormat ja minä voin ottaa sitten ne syrjäytyneet ;)
En peukuttanut alas enkä ylös. Mielipiteesi on jotenkin niin absurdi. Miksi rakastuisin luuseriin, jota ei kiinnosta kehittää itseään, kun voin valita miehen, joka on älykäs, kunnianhimoinen, terävä, lämmin, rakastava ja vastuuntuntoinen? Hän ymmärtää, miksi itsekin suhtaudun työhöni intohimoisesti, eikä minun tarvitse vetää häntä perässäni. Minua ei kiinnosta yhteiskunnallinen asema, vaan merkityksellinen ja kiinnostava työ, joka antaa minulle paljon. Koska myös miehelläni on tällainen työ, meillä on tosi paljon annettavaa ja jaettavaa niin toisillemme kuin lapsillekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en niin maallisesta mammonasta perusta, vaikka kaunis ja koulutettu, työssäkäyvä nainen olenkin, vaan elän melko vaatimattomasti, vaikka rahaa onkin. Sen takia en nää mitään syytä tuhlata kymppitonnia vuodessa munan saantiin (eli siihen älykkääseen työelämän hyljänneeseen mieheen), kun ovella on jonossa vähintään yhtä kivoja ilmaisia miehiä.
Mitä lisäarvoa te työelämän hyljänneet miehet voitte minulle tuolla rahanmenetyksellä vuodessa tarjota muihin miehiin verrattuna? Olen kokeillut kaltaistanne, ja ainakaan se ei ollut kotitöiden teko tai henkevät keskustelut.
Henkevät keskustelut eivät ole mahdollisia ahneen, työssäkäöyvän horon kanssa. Viestistäsi paistaa muutenkin läpi järkyttävä tekopyhyys.
Ainoa keskustelun aihe taitaa olla raha, niinkuin monella tässä ketjussa. Osoittaa puhtaasti sen kuin tylsää seuraa suurin osa ihmisistä on.
No naisille työ ja raha on miehessä kaikki kaikessa, joten luonnollisesti se rajaa keskustelua.
Onneksi noin ei oikeassa elämässä ole.
Kylläpä vaan on. Lähes kaikki naiset vaativat järjestäänsä mieheltä työssäkäyntiä tai vähintään työnhakua, mitä todistaa aika aukottomasti sen, että kyse on ennen kaikkea rahasta.
Ai inttämällä asia muuttuu mielestäsi todeksi? Todella kypsää, jokainen saa hankkia itselleen rahaa, jos haluaa en sitä tietenkään kiellä. Minun rahattomuuteni ei vain häiritse naisia(paitsi äitiä), mutta joitain miehiä se häiritsee. Ilmeisesti minussa on jotain muuta kiinnostavaa, kuin raha.
Sanoisin, että tässäkin ketjussa nämä uniikkia lumihiutaletta huutavat on näitä katkeria miehiä ei naisia, joille sisältörikas elämä elämä on vain liian vaikeaa. Siitä syntyy suuri viha toista miestä kohtaan ja tästä syystä öyhötetään minkä keritään.
Sisältörikas elämä = alistu porvarin orjaksi suurpääoman palvelukseen. Kysy vaikka mammopilta.
Kuvitellaan, että me kohdataan ja rakastutaan. Olen töissä käyvä pienipalkkainen nainen. Millaista meidän elämä olisi?
Mukavaa, jos se on aitoa rakkautta.
Millaista mukavaa? Mitä me tehdään yhdessä ja erikseen? Pitäähän meidän nähdä ja viettää aikaa yhdessä, eihän se muuten parisuhde ole.
Absurdius tarkoittaa ettei ymmärrä. Sillä ei pääse vielä älykkäiden seuraan. Uskonto keskustelussakin tiede nähdään absurdina joka tarkoittaa puhtaasti ettei ymmärrä mistä on kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä heidän pitäisi kiinnostua kyseisistä miehistä?
Sano pikemminkin yksikin hyvä syy sietää jotain perusjormaa? Tuhat kertaa parempi on tuollainen mies, joka on valmis ideologiansa puolesta menemään jopa vankilaan. Tuon haastattelun perusteella kummallakin miehellä oli paljon syvällisempiä ja parempia näkemyksiä elämästä kuin yhdelläkään kaverini tylsimysmiehellä, joihin en koskisi kyllä tikullakaan.
Loisiminen, kouluttamattomuus, työttömyys ja huumeidenkäyttö on muka ideologiaa, mistä lähtien? Oikea vapaustaistelija tosiaan, menee vaikka vankilaan mieluummin kun elättää itse itsensä.
Niinpä. Ja eikös siinä jutussa tämä Valtteri itsekin valittanut ettei ole rahaa tehdä yhtään mitään. Itse en kokisi vapaudeksi sitä että sossu määrää elämästä eikä voi tehdä mitään muuta kuin homehtua kotiinsa.
Ihmisten älykkyydessä on vain todella suuria eroja eikä moni näe kuinka he juuri vaikuttavat maailmaan negatiivisesti omalla ymmärtämättömyydellään. Heidän tapansa ei ratkaise mitään paremmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä heidän pitäisi kiinnostua kyseisistä miehistä?
Sano pikemminkin yksikin hyvä syy sietää jotain perusjormaa? Tuhat kertaa parempi on tuollainen mies, joka on valmis ideologiansa puolesta menemään jopa vankilaan. Tuon haastattelun perusteella kummallakin miehellä oli paljon syvällisempiä ja parempia näkemyksiä elämästä kuin yhdelläkään kaverini tylsimysmiehellä, joihin en koskisi kyllä tikullakaan.
Loisiminen, kouluttamattomuus, työttömyys ja huumeidenkäyttö on muka ideologiaa, mistä lähtien? Oikea vapaustaistelija tosiaan, menee vaikka vankilaan mieluummin kun elättää itse itsensä.
Niinpä. Ja eikös siinä jutussa tämä Valtteri itsekin valittanut ettei ole rahaa tehdä yhtään mitään. Itse en kokisi vapaudeksi sitä että sossu määrää elämästä eikä voi tehdä mitään muuta kuin homehtua kotiinsa.
Valtterihan tekeekin kasvattaa budia ja näkee kavereita, entäpä työntekijä homehtuu työhönsä ja saapuu kotiin makaamaan sohvalleen? Ei tuolla yleistyksellä vielä päästä ryhmään älykkäät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
:DD Joo, epärealistiset odotukset jep jep. Minä en tinderiin koske tikullakaan kun tommosta saastaa siellä pyörii.. Kunnollinen päihteetön mies mulle kiitos. Eikä tarvi olla pankinjohtaja eikä malli, tavan sähkömies käy kunhan hygienia ja pää kunnossa.
Sisälukutaito. Molemmat on päihteettömiä.
Valtteri ei varmaan tule ihan ekoissa viesteissä maininneeksi, että "niin joo kerroinko jo, että olen muutaman kerran, ihan uteliaisuuttani, kokeillut LSD:tä. Mielenkiintoista kun just lehdessä oli uutinen, että LSD:n käyttö aiheuttaa talidomidin tapaisia oireita lapsissa. Ootko seurannut? "
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä heidän pitäisi kiinnostua kyseisistä miehistä?
Sano pikemminkin yksikin hyvä syy sietää jotain perusjormaa? Tuhat kertaa parempi on tuollainen mies, joka on valmis ideologiansa puolesta menemään jopa vankilaan. Tuon haastattelun perusteella kummallakin miehellä oli paljon syvällisempiä ja parempia näkemyksiä elämästä kuin yhdelläkään kaverini tylsimysmiehellä, joihin en koskisi kyllä tikullakaan.
Loisiminen, kouluttamattomuus, työttömyys ja huumeidenkäyttö on muka ideologiaa, mistä lähtien? Oikea vapaustaistelija tosiaan, menee vaikka vankilaan mieluummin kun elättää itse itsensä.
No, en pitä kannabiksen käyttöä millään muotoa huumeidenkäyttönä. Mitään alkoholia kittaavaa miestä en katsoisi hetkeäkään vaikka sitä joisi vain viikonloppuisin. He ovat säälittäviä. Olen itsekin kannabiksen laillistamisen puolesta enkä pistä pahakseni, vaikka mies polttaa. Oma miehenikin käyttää.
Koulutuksessa ei ole mitään hienoa taas. Olen itse korkeakoulutettu eikä se ole ainakaan omassa arvomaailamassani minkäänlainen saavutus. Oma tulotasoni on n. 100k vuodessa ja kun tapasin nykyisen mieheni, hän oli työtön ja kouluttamaton. Nyt hän on vain kouluttamaton.
Arvostan miehiä, joilla on omia ajatuksia ja ideologioita. En arvosta miehiä, jotka hankkivat kivan koulutuksen, jotta voivat hankkia kivan työn ja toteuttaa lopulta suomalaisen unelman eli asuntolainan, joka maksetaan eläkeikään pois. Haluan, että mieheni osaa ajatella ja elää elämänsä puhtaasti omien ajatuksiensa pohjalta. Tuokin mies maalasi ja toivoi taiteesta itselleen ammattia - asia, johon tuollainen perusjorma ei ikinä edes kykenisi. Pidän näitä perusjormia hieman yksinkertaisina ja sieluttomina yhteiskunnan valmiin mallin suorittajina, joilla ei olisi koskaan munaa siitä poiketa.
Itse tienaan hyvin, koska teen sellaista työtä mistä todella nautin. Saan matkustaa paljon ja tehdä todella itsenäisesti töitä. Olen muutenkin tehnyt elämänvalintani sen mukaan, mitä haluan - enkä sen mukaan, mikä on soveliasta ja sopivaa. Ehkä ihan hyvä, että meitäkin on olemassa eikö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä heidän pitäisi kiinnostua kyseisistä miehistä?
Sano pikemminkin yksikin hyvä syy sietää jotain perusjormaa? Tuhat kertaa parempi on tuollainen mies, joka on valmis ideologiansa puolesta menemään jopa vankilaan. Tuon haastattelun perusteella kummallakin miehellä oli paljon syvällisempiä ja parempia näkemyksiä elämästä kuin yhdelläkään kaverini tylsimysmiehellä, joihin en koskisi kyllä tikullakaan.
Loisiminen, kouluttamattomuus, työttömyys ja huumeidenkäyttö on muka ideologiaa, mistä lähtien? Oikea vapaustaistelija tosiaan, menee vaikka vankilaan mieluummin kun elättää itse itsensä.
Niinpä. Ja eikös siinä jutussa tämä Valtteri itsekin valittanut ettei ole rahaa tehdä yhtään mitään. Itse en kokisi vapaudeksi sitä että sossu määrää elämästä eikä voi tehdä mitään muuta kuin homehtua kotiinsa.
No ei, kun hän sanoi, että taloudellinen tilanne on nykyään oikein hyvä. Silloin oli tiukkaa kun eli pelkillä tuilla.